Kaulahuivi

Olemme nyt menneet porvarillisen idyllin iljettävyydessä äärimmäisyyksiin.

Tosin idylli horjahti pahanpäiväisesti, kun kaulahuivi katosi. Tai siis kun hukkasin sen.

Kun tässä on näet erilaista toipilaisuutta, olemme pitäneet sellaista tapaa, että luen vaimolleni aina iltasadun, ja hän istuu vastapäätä ja kutoo.

Lapsilleni luin ääneen ja joskus paljonkin. Vaimoni ei ole oikein tosimiehissä tarttunut kutimiin vuosikymmeniin. Se on usein sillä viisiin, että nimenomaan naisihminen oppii suhtautumaan viileästi sellaisiin askareisiin, joissa äiti on hyvä. Anoppi on valmistunut Wetterhofilta käsityön opettajaksi eikä tästä ole pitkääkään aikaa kun hän kaipaili tekemistä, joten minulla on joitakin teepaitoja, joiden kainaloihin kuluneet reiät on peitetty koruompelutasoisesti. Ja totta puhuen omakin äitini on sen tason tekijä olletikin neuleissa, ettei hänelle parane edes näyttää mitä tahansa teelmää.

Kaulahuivista tuli hyvä. Lanka oli valikoitu huolellisesti ja jos askare jatkuu, äidilläni on yksi huoneellinen niin ettei ainakaan kesken lopu.

Olen itsekin miettinyt, että jospa jossain vaiheessa lopettaisi turhanaikaisen kirjoittelun ja rupeaisi virkkaamaan vaikkapa pannulappuja, jotka ovat kiistattoman hyödyllisiä tavaroita taloudessa. Vähän nuorempana uhittelin meneväni Raumalla pitsin nypläyskursseille, mutta voi olla, että se olisi liian iso pala haukattavaksi.

Kaksitoista vuotta sitten kun vanhempani tulivat kyläilemään meille Kaliforniaan, äiti oli LAXiiin eli Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle tullessaan totinen ja sanoi, että nyt ei elämä jatku. Hän oli hukannut peruuttamattomasti virkkuukoukkunsa lentokoneeseen. Että on hankittava uusi, numeroa kolme ja yksi neljäsosa.

Olen hitusen ylpeä siitä, että asia järjestyi. Naisten käsityöt eivät olleet ainakaan silloin Kaliforniassa muotia ja olin jo kauhukseni käsittänyt, etteivät sikäläiset kekkaleet hallinneet edes villasukan kantapään kaventamista. Niinpä neuletarvikkeista ei ollut myymälöissä kuultukaan.

Santa Monica on ihmeellinen kaupunki. Löysin sieltä ihan oikean lyhyttavarakaupan. Myyjättärenä oli noin satavuotias neiti-ihminen, jota valvoi kaupanteossa hänen äitinsä. Kuuluivat muuttaneet Venäjältä tässä takavuosina eli noin 1912. Ja virkkuukoukkuja löytyi. Olisi ollut myös nappia ja nepparia ja luukkuhousujen käyttäjille harmaata sukkanauhaa. Kanttinauhaa joka lähtöön ja tietysti kaikenlaisia sukkapuikkoja – myös pyöröpuikkoja, jollaisia muistelen Tarja Halosen käytelleen, kun tunsi hänet hänen nuorena naisena ollessaan ja joskus katselimme toisiamme pitkään raastuvan penkillä.

Tästä näemme, että käsityöammatteihin liittyy arvaamattomia riskejä.

Kaulahuivi tuli valmiiksi ja romaani loppui ja siirryimme seuraavaan romaaniin. Totesimme yhteisesti, että huivi oli oivallinen. Käytin sitä kerran töissä, jossa se herätti kaikissa vastaantulijoissa pohjatonta katkeruutta.

Mutta kun sitten kahden päivän jälkeen minun piti kehaista pojalleni, joka pistäytyi matkoillaan varmistamassa, että meillä elellään edelleen siivosti, niin ei sitä huivia löytynytkään mistään.

Näin kävi lauantaina illalla. Erilaiset onnettomuudet iskevät aina silloin kun kaupat ovat kiinni – ilmoittautukoon jokainen, jota on loppunut kotoa esimerkiksi tulostimen paperi kauppojen aukioloaikaan. Sellaista ei tapahdu.

Jouduin suorimaan kulkuneuvoille ja viranhoitoon Lappeenrantaan sangen synkillä mielin.

Kesken luennon puhelin tärisi. – Nokian uuden Commarin mainio uudistus on värinähälytys, jota käytän tekstareille pitäessäni puhelimen muuten äänettömänä. Käskin ylimääräisen tauon välittömästi, koska aavistin, että kaulahuivi soittaa.

Olen jo varmistanut tekstiviestit tietokoneelle ja polttanut back-upin CD:lle. ”Kaulahuivi oli kaupassa.”

Vaimoni oli pannut paikallisen K-kauppiaan lujille, ja tämä oli lopulta tunnustanut, että myymälähuoneistosta on kieltämättä otettu talteen tyylikäs kaulahuivi. Sen paikantaminen myyjien sosiaalitiloista tai pakastimesta tai velliastian alta kävi joutuisasti eli hiukan alle tunnissa.

Ja kaulahuivi odottaa nyt onnellisista käyttäjäänsä naulakossa. Myös oppi on saatu: on tarkattava tilannetta, kun nostelee ostoskasseja takki rempallaan, jottei tulisi isoa vahinkoa.

Oletteko muuten huomanneet, etteivät susiturkkimiehet käytä kaulahuivia? Siis nämä maan valiot, jotka kulkevat kovin tohkeissaan itsestään paukuttelemassa henkseleitään ja vittuilemassa vastaantulijoille.