Sähköisestä lukemisesta

Eräät Shipley ja Schwalbe näyttävät kirjoittaneen kirjan sähköpostin tuhovoimista – Pandoran klikkaus. Luin arvostelun tai esittelyn kirjasta ja päädyin välittömästi takaisin Antti Tuuriin ja blogiini ja kommentteihin.

Kirjoittajat ja arvostelija eivät ehkä ole päässeet asian ytimeen. Sähköposti on kehittymätön kulttuuri.

Kirjoittajat sanovat, että e-mail on valkokangas, jolle vastaanottaja heijastaa pelkonsa ja harhaluulonsa. Sellainen kirjekin on, ja kirja samoin.

Lukeminen on yhtä vaativaa työtä kuin kirjoittaminen.

Molemmat vertautuvat hirren veistämiseen kirveellä. Yksi huono lyönti, ja teelmä on susi. On aloitettava alusta. Toinen huono lyönti, ja saapas tulee täyteen verta.

Kirjeissä ja kirjoissa meitä auttavat vakiintuneet käsityksemme. Ainakin vielä sotien aikana ”kynämiehet” ansaitsivat tupakoita kirjoittamalla toisille kirjeitä. Yliopiston kirjastossa on suuret määrät kirjeen kirjoitusoppaita. Pelkistä puhutteluista on julkaistu vankkoja kirjoja.

En tiedä, millaista postia J. Jonkka saa, mutta Hakkila-Simolan kaavakokoelman varjossa kasvaneet juristit osoittivat kirjelmänsä Valtioneuvoston Herra Oikeuskanslerille. Kun oli päästävä alaikäisenä naimisiin, lupaa oli haettavat Tasavallan Herra Presidentiltä.

Olin epävarma kirjoittaessani virkakirjettä kaupunginviskaalille, joka oli vapaaherra. En vieläkään tiedä, oliko asiasta mainittava. Saksassa titteleiden Doktor ja Ritter sijoittaminen oikein vastaanottajan nimen eteen on kohtalaisen vaikeaa. Seher geehrter Herr Doktor Hans Ritter von und zu… tai jotain sinne päin. Itävallassa näitä pitäisi vielä käyttää.

Joku kirjoitti minulle kommentissa „herra Kemppinen“. Olen tottunut suhtautumaan tuohon tahallisena kunnianloukkauksena. Ennen vanhaan eduskunnassa, kun Fagerholm oikein suuttui, hän osoitti sanansa ”herra” Kekkoselle, ei kansanedustajalla eikä tohtorille.

Ihailin elokuvan Insider oikeudenkäyntikohtausta, jossa syyttäjä hiillostaa todistajaa ja aloittaa ”Now listen, Mr…” ja todistaja keskeyttää: ”It’s Doctor for you.”

Britit otsikoivat sähköpostinsa poikkeuksetta Dear NN. Ja perässä on Yours truly. Suomessa ”hyvä” tuntuu vähän hankalalta, paitsi jos siihen panee koko nimen perään. ”Hyvä Jukka Kemppinen – laskunne on nyt kuukauden myöhässä…”

Opiskelijat kirjoittavat pirteästi ”Hei!” Perttu kirjoittaa ”Hyvää päivää!” Martti kirjoittaa joskus meilin alkuun ”No niin”, joka on fiksu oivallus.m

Mutta sähköposti on huonon ja huolimattoman kirjoittamisen paraatikenttä. Luulisin että jokainen on nähnyt ja saanutkin viestejä, joiden sananmuotoa olisi totisesti voinut harkita. Kuulemma kosiminen ja avioeron ehdottaminen sähköpostilla tai tekstiviestillä on nykyisin tavallista.

Voisi olla viisaampi käyttää puhelinta tai pistäytyä toisen puheilla. Sähköpostin lähettäjä ei saa tietää, miten vastaanottaja reagoi. Keskustelutilanteessa voi yleensä paikata erehdyksiään ja niin voi puhelimessakin. Kuulumisten kysyminen johdattaa vastaukseen, joka on melkein poikkeuksetta mitäänsanomaton, mutta kertoo kumminkin, ettei toinen ole raivopäällä. ”Eipä tässä sen erikoisempaa.”

Väittävät että useammin kuin harvoin selän takana panetteluksi tarkoitettu viesti päätyy myös sille, jota panetellaan. Postilistat ovat siitä kamalia.

Tylyys ja tympeys näyttävät olevan e-mailin default-sävyjä.

Blogi on välillä hosumalla koottu teksti, varsinkin jos sitä kirjoittaa joka päivä. Jos se on kirjoitettu huolella, törmää ongelmaa. Sitä ei lueta huolella, vaan samalla tavalla kuin sähköpostia.

Painettu teksti ja etenkin kirja panevat istumaan aivan erilaisessa asennossa. Hienointa on julkaista lyhyitä runoja. Kun sivulla on vain muutama sana, lukija ajattelee ilman muuta, että ne on valittu suurella huolella.

Blogin erikoisongelma on omakohtaisuus ja joskus päiväkirjamaisuus. Te ette, lukijat, usko, ettei ainakaan minun kirjoituksiini voi uskoa. On niin paljon sellaista, mistä en mainitse yhtään mitään. Se Kemppinen, joka välittyy kirjoituksistani, on minulle melkein tuntematon henkilö.

Olkoon esimerkki vielä kerran Antti Tuuri. – Minulla on isoja aukkoja uusimman kirjallisuuden lukeneisuudessa. Jotkut vanhat – Haanpään esimerkiksi – luen vähän väliä kokonaisuudessaan uudelleen ja tunnen tekstin siis tarkoin. Paljon uutta on jäänyt väliin.

Tuurin varhaistuotannon tunnen ja muistan. Osa hänen kirjoistaan on jäänyt tykkänään väliin syistä jotka eivät johdu kirjoista eivätkä minusta vaan olosuhteista. Kun vaimoni teki kuolemaa 1990-luvun alussa, en lukenut kaunokirjallisuutta moneen vuoteen. En kyennyt. Oli sellaisia aikoja, ettei ajatus seurannut lipsahtamatta edes sanomalehtiä. Luullakseni sama koskee Kari Hotakaista ja Jari Tervoa. Pahaan aikaan ilmestyneisiin kirjoihin jää pahoja mielteitä aivan niin kuin taloihin, joissa on tapahtunut pahoja asioita. Ja sitten asuin ulkomailla. Suomeen palattua ei niin tiennyt, mitä täällä oli julkaistu, eikä ehkä kiinnostanutkaan, mikä on tietyisti outoja virheellinen asenne.

Nuoruuden lennokkaina vuosina luettuun tarttuu sellaista vauhdikkuutta, jota tekstissä ei itse asiassa lainkaan ole. Mielikirjan uudelleen lukeminen voi olla harkitsematon teko.

Tämän takia en haluaisi olla kirjallisuusarvostelija. Tämän takia olen kirjoittanut suhteellisen vähän arvosteluja mutta sitäkin enemmän esseitä.

Valistustyö tuhoaa joskus lukunautintoa. Kirjoitan tässä blogissa aika kauan sitten, miten hämmästynyt olin, kun käsitin, että Volter Kilpi on suuri kirjailija siitä huolimatta, että Helsingin Sanomat sanoo hänen olevan suuri kirjailija. Olin siis virheellisesti haistanut hienostelua ja snobismia sieltä missä sitä ei ollut.

Ja jotkut kirjailijat ovat vaikeuksissa julkisen minänsä kanssa. Matti Klinge julkaisee (myös) erittäin hyviä kirjoja. Jörn Donner on julkaissut oivallista, mietteliästä proosaa. Kirjailija Jari Tervo ei ole se sama henkilö, joka pelleilee televisiossa.

Ja vielä: kustantajat pitävät useimmiten huolen siitä, että julkaistu kirja ei ole mikään sähköpostiviesti eikä blogi, vaan useaankin kertaan kirjoitettu, läpi ajateltu kokonaisuus.

Sopiva neuvo olisi kirjoittaa tärkeiden tekstien ensimmäiset versiot hankalassa asennossa huonolla kynällä ryppyiselle paperille.