23. elokuuta 2007

Urheilu kansakunnan syöpä


Nyt sitten varmaan aletaan painaa juoksujalkineisiin värikuvia katkenneista jänteistä, paitoihin patologiseen tilaan pöhöttyneitä keuhkorakkuloita ja tuulipukuihin kirkasvärisiä kuvia sydämen ja verisuoniston sairaustiloista.

Urheilu on vakava sairaus, mutta poliittinen ja virkamiesjohto yrittää edistää sitä.

Selitykseksi ei riitä edes pohjaltaan epäluotettavien äänestäjien huomion kiinnittäminen todistetusti toisarvoisiin asioihin. Menettely on kontraproduktiivista, koska jotkut ihmiset todella vaalivat ja varjelevat kuntoaan sen sijaan että joisivat itsensä päättäväisesti hengiltä tai tikahtuisivat tukokseen hyvissä ajoin ennen eläkeikää.

Tämä on näet ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa. Vai osaatteko kuvitella paavia juoksemassa?

Ensimmäinen maailmansota aiheutti näitä kohtalokkaita muutoksia.

Vahvuus oli tarkoittanut luonteen vahvuutta, sitkeys moraalista periksi antamattomuutta ja nopeus ajatuksenjuoksua.

Nyt kaikki muuttui.

Jutun urheilun luonnetta kasvattavista ominaisuuksista olet kokemukseni mukaan paskapuheita, samanlaisia kuin kirjallisuuden jalostava vaikutus.

Ennen sanottiin, että urheilu on pilannut monta hyvää ryyppymiestä. Nähdäkseni tuo käsitys on kyllä osoittautunut virheelliseksi.

Arvot muuttuivat. Aikanaan Mannerheimin paikalla nousi joku korkeushyppääjä, joka oli ollut myös hyvä hyppäämään tasakäpälää.

Mannerheim kuten itse asiassa yllättävän monet näkyvät valtiomiehet ja sotilaat, oli tehnyt myös fyysisesti uskomattomia suorituksia, mutta ei hikisissä halleissa eikä takomalla pakonomaisesti viattomia palloja, vaan ratsastamalla tuhansia kilometrejä halki Aasian ja vakoilemalla ja kartoittamalla, keräämällä esineistöä ja osoittamalla kykyä tulla toimeen hyvin arvaamattomienkin henkilöiden kanssa.

Aikaisemmin hän oli tullut tunnetuksi ratsastajana, jonka voitosta kannatti lyödä vetoa. Ratana oli Pietarin kaupunki, ja niillä kivillä ja siinä kosteudessa omat ja etenkin toisten luut ja kallot olivat vaarassa.

Mutta voitteko kuvitella Mannerheimia hyppäämässä korkeutta? Tai Ståhlbergia työntämässä kuulaa? Relanderia rekillä? Svinhufvudia hyppäämässä lentomäestä? Rytiä höyhensarjan nyrkkeilijänä? Paasikiveä aerobikkaamassa?

Ette voi.

Äsvinhuuti osallistui kyllä suojeluskuntien ampumakilpailuun, mutta niissä oli maalitauluna partaisen ryssän kuva, ja ellei joka kerta ollutkaan, niin mielessä se kyllä oli.

Sotilasurheilu oli nuorten miesten ammatti. Heidän oli pysyttävä kykenevinä puolustamaan muun ohella hitaasti liikkuvia tai muuten vain lihavia arvohenkilöitä, tarvittaessa jopa talvella.

Jotkut taitelijat ja muut huithapelit saattoivat valokuvauttaa itsensä suorastaan suksilla, mutta se oli nuoruutta tai rahvaan suosion tavoittelua.

Eino Leino ja Otto Manninen on valokuvattu uimasillaan Helkavirsikesänä Kangasniemellä.

Rohkenisinpa lyödä vetoa, että heillä ei ollut sekuntikello käynnissä.

Omaa käsitystäni äärirajasta kuvaa sotavuosien maaottelumarssi, johon valtioneuvosto osallistui kravateissa ja puolikengissä, paitsi Tanner, jolla oli monot. Mutta jo silloin käärme eli urheilujohtaja oli luikerrellut paratiisiin. Rangellilla oli hyvin epäilyttäviä kontakteja, ja Ramsay oli ensimmäisiä, jotka hairahtivat käsittämään hyvä ja arvokkaan purjehtimisen myös kilpailuksi. Kun vene on niin suuri, että kilpailija voi tuprutella sikaria ja heittä naamariin viskin toisensa jälkeen, meneehän se. Mutta 1920-luvulla oli kehitetty Norjassa ja Australiassa perkeleellisiä pikkuveneitä, joissa kaikkien oletettiin osallistuman köysien kiskomiseen.

Loppujen lopuksi olemme päässeet näihin asti aika vähällä, koska Koiviston lentopallo on urheiluksi aika viatonta. Mutta pahat tavat tarttuvat, ja Perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura. Arkkipiispa Vikström syyllistyi jalkapalloiluun vallan nappulakengät jalassa, eikä sen jälkeen ole millään ollut mitään väliä. Ehkä seuraavassa kirkolliskokouksessa juostaan puolimaraton, esimerkiksi diakonissat yli 60 v.

Kyllä minä kuulen jupinan: golf.

Tämä Englannin kuningas, joka osoittautui sitten höyrypäiseksi myös naisasioissa, pelasi golfia, mutta siihen se jäikin. Edinburghin herttuan nuorempana harrastama hevospoolo ei ole urheilua, vaan ylhäisaatelin vanhastaan suosimaa eläinrääkkäystä.

Ensimmäinen valtiomiessarjan tosigolffari oli Eisenhower, ja hänestä tiedämme nyt lukuisten elämäkertateosten perusteella, että hän piti pilkkanaan puolta kansaa. Hän oli niin ovela, että ymmärsi näyttäytyä Bob Hopen ja vastaavien komeljanttareiden kanssa griineillä ja valehdella, että päivän puttaus oli hänelle tärkeämpi kuin kilpavarustelu.

Moni uskoi.

Mutta sitten tuli lisää urheilumiehiä ja niin kävi, että Yhdysvalloista alkoi kadota myös teeskennelty arvokkuus, jota kuitenkin kansallisamerikkalaiset (tarkoittaa intiaaneja ja eskimoita) olivat osoittaneet luontojaan.

Pikkulasten ja keskenkasvuisten nuorten jäljittely vakiintui muodiksi. Sana ”sport” tarkoitti muinoin huvittelua ja toisaikaista toimintaa - ”disport” .

En kyllä muista, että kukaan presidentti olisi virkakaudellaan maalannut aitaa tai seilannut omatekoisella lautalla Mississipillä…, mutta ehkä sekin vielä nähdään.

Se on todella valitettavaa että luonteen ja moraalin ansiot, joita ei voi mitata, punnita eikä kellottaa, ovat rappeutuneet vitsailun aiheiksi. Hyvän ruuan, oivallisten päihteiden, suitsuavien sikareiden ja viisautta antavien päiväunten (viittaan Churchilliin) sijaan on tullut velttohyppely ja taukoriipunta.

= = = = = = = = = = = = = = =

Päivän vihje:

Sellainen Sumatra PDF Viewer on oikeasti hämmästyttävä. Avaa tuhatsivuisen 10 Mb pdf-kirjan parissa sekunnissa. KVG

Jos aion lukea, avaan Acrobatilla, jossa on haku ja boomarks ja ties mitä. Joka toinen kerta, kun avaan pdf:n, vilkaisen esim. lainkohdan tai jonkin sitaatin. Sellaiseen tämä on ihana. Ilmainen, pieni ja kevyt softa.

Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä, kun tekevät tällaisia.

31 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. sport-disport-diaspora. (en voinut vastustaa). Siis kuin teesi-antiteesi-synteesi.

    Onkohan Sir Winstonin yhteydessä syytä mainita sanaa moraali. Loistava kirjailija eittämättä myös ulosanniltaan. Kummallista kuuluu kun arkistoja avataan.

    Foxit Reader 2.0 on yhteensopivuudeltaan ja monipuolisuudeltaan ehkä parempi kuin Sumatra.

    Intiaanit ja eskimot (inuiitit) Kuulin käen kukkuvan.
    Jokin tutkimus (niitä on kiva etsiä netistä ja tutkiskella) USA-Michigan antoi tulokseksi että noin 20 prosenttia alakouluikäisistä piti neekereitä amerikan alkuperäiskansana.

    lainaus "Vahvuus oli tarkoittanut luonteen vahvuutta, sitkeys moraalista periksi antamattomuutta ja nopeus ajatuksenjuoksua."
    Lainaus esitettynä hieman muuntaen on jostain tuttu? Saksalainen?

    VastaaPoista
  3. Laitan pari linkkiä. Katsele kun töissä on tylsää tai toimiessasi etätyöntekijänä melkein täyspäiväisesti.
    Samalla linkkien myötä kyselisin hieman perään tekijänoikeuksista. Miten on?

    http://tv-links.co.uk/listings/1
    http://joox.net/
    http://www.ssupload.com/

    Urheiluakin löytyy... ja se Formula1.

    VastaaPoista
  4. Teille ukeille on oma nstituutti (UKKINSTITUUTTI.FI), joka jakaa järkeä tuossa asiassa: iäkkäät hyötyvät nuorempia enemmän alhaisista liikunta-annoksista

    Turha pullikoida vastaan siis. Mars Polar-kauppaan etsimään sopivaa terveysmittaria, ettet vedä itseäsi aivan piippuun. Voi kaiketi yhdistää tietokoneeseen, että alan tuotteita. Kehitteillä on kai asusteita, jotka tutkivat sisäänsä uskaltautunutta jatkuvasti kuin innokkain henkilääkäri.

    En tiedä tilaavatko aktiiviasusteet ambulanssinkin sopivasti ennen infarktia tai taksin ennen sammumista.

    VastaaPoista
  5. Eikös tällaiseen kirjoitukseen kuulu (ainakin niin pitkään kuin suomalaisista puhutaan) Kekkonen? Kekkonen olisi moisesta provosoivasta kirjoituksesta vetää vaikkapa herneen nenään. Parikin.

    Suurempaa urheilun advokaattia lienee vaikea löytää ainakaan Suomen historiasta. Hyvänen aika, Kekkonenhan Kultarannassa juoksutti myös ulkomaalaisia vieraitaan, puhumattakaan kotimaisista.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista maailmankuvassamme on siirtyminen Actioniin Contemplationin sijasta. Kaksi kuvaa: klubimies nojatuolissa kirja sylissä diskuteeraamassa toisen kanssa, portviinilasi kädessä, ja sitten pankkiliituraitainen mies kännykkä korvalla, ja hän kävelee huoneessaan edestakaisin puhuessaan. Hän elehtii näkymättömälle. Muodissa (mode) ei ole ajatella vaan toimia, reagoida, tehdä re-aktio.

    Muistan Nero Wolfe -kirjojen lausahduksen: "Minulla on sitzenlust".

    VastaaPoista
  7. Nuorilla ihmisillä on valtavasti energiaa. Urheilu on hieno keino purkaa tätä energiaa hallitusti järjestetyissä olosuhteissa ja säännöillä.

    Muutenhan tämmöinen energinen jengi voisi olla kaduilla ja kujilla jatkuvasti pahanteossa. Jos esim. Stadin steisillä notkuva porukka kävisi vaikka nyrkkeilysalilla vakavasti treenaamassa itteensä kilpailukuntoon, niin eipähän olisi kukaan heistä ohikulkijoita häiriimässä.

    VastaaPoista
  8. Ad Martti:

    Yritin kirjoittaa Kekkosen rivien väliin korkeushyppääjänä. Kekkosen haukkuminen on niin muodikasta ja aiheellista, mutta hänestähän tämä koko kirjoitelma on kirjoitettu.

    VastaaPoista
  9. Ad Toipila:

    Tiettävästi ristiretkiä järjestettiin takavuosina juuri tuosta syystä: nuoriso mahdollisimman kauas rähjäämään keskenään, etenkin aatelisperheiden nuoremmat pojat.

    VastaaPoista
  10. Ad Jarmom:

    Hyvä korva Sinulla. Hiukan muunneltu Musil, siis Itävalta. Suom. Kristiina Kivivuori (yksi toistaiseksi laulamattomia sankaritarinoita suomennetun kirjallisuutemme historiassa).

    VastaaPoista
  11. Ajankohtaisella asialla olet:

    Fleig, Anne: Robert Musils Ästhetik des Sports
    23 x 15 cm. Ca. 254 Seiten. Gebunden. Euro [D] 98.00 / sFr 157.00 / for USA, Canada, Mexico US$ 137.00. *
    ISBN 978-3-11-019643-6
    to be published November 2007

    "This study investigates the presentation, evaluation, and literary appropriation of sport, physical education, and physical exercise in the works of Robert Musil. In Musil’s day the modern “body cult” was gradually evolving, including the invention of sport as a modern life-form. The author examines the historical phenomenon of sport via evaluation of contemporary newspapers and specialist manuals, focusing subsequently on the estheticization and semanticization of sport in Musil’s works."

    Tuota Tom Sawyeria ja Huckleberry Finniä en nyt ihan napannut kiinni. (Ellei nyt kyse ole Louisvillessa (Kentucky) sijaitsevasta ulkoilualueesta) tai pesäpallosta?

    Mark Twain (Samuel Clemens) oli baseball-miehiä: 20.5.1875 hän kiroitti:

    TWO HUNDRED & FIVE DOLLARS REWARD--At the great baseball match on Tuesday, while I was engaged in hurrahing, a small boy walked off with an English-made brown silk UMBRELLA belonging to me, & forgot to bring it back. I will pay $5 for the return of that umbrella in good condition to my house on Farmington avenue. I do not want the boy (in an active state) but will pay two hundred dollars for his remains.
    Samuel L. Clemens.

    VastaaPoista
  12. Ad Sedis:

    Joudutte varmaan lukemaan Musilia vaivoiksi asti tästä, koska ymmärsin vasta hiljan, miksi Itävallan suunnan kulttuurihistoriat 1910-1938 ovat jotenkin heppoisia - Musil sanoi sen kauniimmin.

    Toiseksi käyn viidakkosotaa kollegoja vastaan, jotka ovat hyvin tyytyväisiä kirjoittaessaan Suomen kulttuurista, Suomen urheilusta, Suomen talvisodasta jne.

    Tukholman olympialaisissa 1912 juostiin kartalle muitakin maita kuin Suomi.

    Onneksi tuli sota. Ainakin Jean Bouin kaatui.

    Oletko, Sedis, kaivanut esiin sen aika uuden kirjan Hannes Kolehmaisesta, jossa kerrotaan hiukan vaivautuneesti, miten punaisiin vahvasti kallistuvasta muurarista tehtiin valkoisen Suomen ja HKV:n luonnonlahjakas paimenpoika, ja missä määrin tämä vitutti etenkin William-veljeä ja miksei Tatuakin. Kiehtova tarina. Kertomuksen roistoja ovat Pihkala ja taustalla vilahteleva Kekkonen.

    Paavo Nurmi erivapautettiin asevelvollisena punaisuusepäilyistä - mutta hänhän olikin perinyt psykoottisuutensa lahkolaisisältään.

    VastaaPoista
  13. Ensimmäinen elitistisempi laji olympialaisissa oli juuri purjehdus, minkä vuoksi myös ainoa suomalainen istuvan kansanedustuslaitoksen jäsen on ollut purjehtija,8 mR-luokan purjehduksessa 1912 olympialaisissa viidenneksi sijoittunut Ernst Estlander, joka tuolloin istui RKP:n edustajana eduskunnassa.

    VastaaPoista
  14. Lääkär vai tuomar?

    Täss Kemppisess on molempii.
    Nytkii hää surutta mellastaa
    hänt suurempiin asjoijen kanss.
    Välliin tullee mieleen jot hää olis kognitiivise terapia tarpees, jot hää ei nii suurentelis näit negatiivissii näkylöit joit hää kai päiväunill saap. Aluks vois kokkeilla pient lenkkii unie sijjaan jos siit pääsis positiivisell urall eikä meijän tarvis hänt tääl palstal nii paljoo terapioia. Mennee meiltkii hyvvää työaikaa rokuli puolell.

    VastaaPoista
  15. Itse asiassa vähän samantapainen asia näkyy yleensäkin suhtautumisessa ihmisiin ja siihen, miten heitä arvostetaan.

    Siitä, kun yhteiskunnissa kukaan on pitänyt idoleinaan viskiä juovia ja sikaria polttavia ja asioista älykkäästi pikku pöhnässä keskustelevia miehiä, lienee toistasataa vuotta.

    Niistä ajoista on maailma muuttunut, ja kun 30-luvulta 60-luvulle idolit olivat filmitähtiä (viihdetaiteilija), 60-luvulta 80-luvulle muusikoita (viihdetaiteilija) ja 90-luvulla mallipimuja, 2000-luvun idoli on aktiivikilpaurheilija.

    Ei kuntolenkkeilijä ja hyötyliikkuja, vaan kilpaurheilija. Lapset altistetaan kilpaurheilurääkille heti hiukan konttausiän jälkeen, koska vanhempien kunnia on pelastettu tuottamalla vähintään yksi ammattilaisjalkapalloilija.

    Kyllähän tämä leviää tuota kautta muuallekin. Kun merkittävinä ihmisinä pidetään huippu-urheilijoita, jotka esittelevät vatsalihaksiaan naistenlehtien keskiaukeamilla, ja ajatuksia maailman menosta kysytään heiltä eikä sellaisilta, joilla on joku käsityskin asiasta, monen vaikuttamaan pyrkivän on pakko tekaista itselleen joku urheiluharrastus tai ruvettava taantumukselliseksi.

    VastaaPoista
  16. Kemppinen kirjoitti. "Vai osaatteko kuvitella paavia juoksemassa?"

    Helposti, vaikken nykyistä. Johannes Paavali II oli tunnetusti urheilullinen (vaellus, melonta, hiihtäminen, uinti...) ja jatkoi harrastuksiaan pitkään, kuten esimerkiksi seuraavasta linkistä voi lukea:

    http://www.sptimes.com/2005/04/03/
    Sports/Pope_as_sportsman_lov.shtml

    Muuten, ehdin jo ilahtua saavani Kemppiseltä tukea, kun hän tyrmäsi käsityksen urheilun vaikutuksesta luonteenkasvattamiseen. Pulaan kuitenkin joutui heti kohta, kun hänen mukaansa kirjallisuuskaan ei jalosta. Siinä meni olennaisin argumenttini urheilun, sanotaanko, maltilliseen harrastustasooni.

    Ehkä mitään luonnetta ei ole, ainakaan kasvatettavaksi saakka?

    VastaaPoista
  17. Tämä ei nyt liity urheiluun. Ei kai. Vaan mitäpä mieltä on hra Kemppinen Viron edesmenneen presidentin veljestä? On nyt syytettynä neuvostoaikaista "kyydityksistä". Eikä kadu vaan on esmes ollut nyky-Venäjällä kunniavieraana. Näin Ylen uutiset tänään.

    Olihan sitä Kekkoslovakiassakin kaikenlaista vaan ei siitä onneksi ole seurannut laajamittaista oikeudenkäyntiä. Mitä nyt Rusi.

    Jos loppuun asti ajatellaan niin kaikkihan silloin eläneet voidaan syyllistää jos ei muuhun niin ainakin siihen, mikä se on, hiljaiseen hyväksyntään. Ja se kai jotain mikä pitää hoitaa muuten kuin oikeudenkäynnein. Ja muualla kuin raastuvissa. Vaikka kuinka raastais.

    Unettomina öinä, itse kukin. Jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  18. Monesta hyvästä punaisesta tuli vielä parempi kulttuuripersoona, kun taustat katosivat. Edvin Laineellakin reaalinen punaisuus taisi jäädä mainintaan armeijan kantakortissa, josta se sitten historioitsijan iloksi löytyi.

    Reino Helismaan isänhän saksalaiset tappoivat Helsingin vallatessaan. Työväen taustaa oli tietysti myös Olavi Virralla, agitaattoreita oikein.

    Monta monituista urheilijaa houkuteltiin porvaripuolelle olympilaisten nimissä. Siellähän ei punaisia kaivattu. Heille oli työväenolympialaiset, joista porvarilehdet eivät kirjoittaneet.

    Tätä houkuttelua muuten jatkettiin täyttä päätä vielä 1970-luvulla - siitä olen kuullutkin monelta - ja veikkaisin että 1980-luvulta - josta en ole kuullut mutta nähnyt seuranvaihtoja sopivaan aikaan.

    Monta riviä on vielä näistä kirjoitettavissa. Ja ehkä monta kirjaakin.

    VastaaPoista
  19. Musilille: meillä oli Zimmermann vaihto-oppilaana vuonna 71 kesäajan. Lukutoukka jolla oli raamattunaan "DIE VERWIRRUNGEN DES ZÖGLINGS TÖRLESS". Halusin oppia lukemaan tuon, mutta Z oli sitä mieltä ettei luettavuus avaudu koskaan vierasmaalaiselle nyanssien takia. Kirjan voi kuulema kääntää, mutta lukeminen/kääntäminen onnistuu vain saman moraalin ja katsantokannan omaavalta alkukiellelläkin.
    Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä. Kääntäminen ei onnistu.

    Z pohti jo tuolloin kuinka paljon vaikutteita natsit, esmes Baldur von Schirach, oli saanut Musililta.
    Baldurhan oli "kultturikodista" lähtöisin... eikä tuolloin Musiliakaan niin pahana pidetty.

    Vaihto-oppilasjärjestelmä oli kyllä ihan loistava tuolloin. Kieli, moraali ja ihmistuntemus kohentui itselläni huomattavasti 2 kuukauden aikana. Olisi syytä saada järjestelmä pakolliseksi.

    VastaaPoista
  20. Paavien pallon perässä juoksemisesta:

    Putinin nimen tultua tunnetummaksi laajalle yleisölle tuotiin mm. HS:ssa varsin näkyvästi esiin hänen aikaisemmat yhteytensä ns. Turun koulukuntaan.

    Mm. silloinen arkkipiispa John Wikström oli potkiskellut useampaankin otteeseen jalkapalloa ystävyyyskaupunki Leningradin joukkuetta vastaan, jossa pelasi mm. Putin.

    Tällä nyt ei välttämättä tarvitse olla mitään tekemistä sen kanssa kuinka syvälle suomettuminen ehtikään juuriaan tunkea...

    VastaaPoista
  21. Aasinsilta: Ståhlberg mainittiin, joten perustuslaista...

    Taas sitä ruksattiin ja kansalainen voidaan luovuttaa Norjaan ilman mitään erikoisempaa metkuilua. En nyt oikein ymmärrä. Onko minun opiskeltava norjalainen tai tanskalainen rikoslainsäädäntö, jotta uskaltaisin kirjoittaa NATO:a käsittelevän kriittisen juttusarjan, ilman että minun täytyisi pelätä polisiin rusikoivan! minut seuraavaan Norjan-koneeseen ja sitä kautta jenkkilään kuulemaan ja kärsimään tuomiotani?

    VastaaPoista
  22. Sorry Kemppinen,

    lukaisin kiireessä ensin näitä kommentteja ja vasta niiden jälkeen itse tekstisi, jossa näytkin lataavan piipullisen arkkipiispan pr-toimia kohti.

    VastaaPoista
  23. Päivän ensimmäinen kommentoija
    nimimerkki ar toi esille tär-
    keän seikan.Nimittäin liikunnan
    tuottaman mielihyvän.Kuntoilijoi-
    den tärkein motiivi mennä lenkille
    ei suinkaan ole elinvuosien li-
    sääminen vaan puhdas nautinnonhalu.
    Suorituksen aikana ja etenkin sen jälkeen.Olen itse kokenut sen muu-
    tama tuhat kertaa.
    Olen myös viskin,rommin ja sika-
    rien kannalla,mutta kunnon lenkki
    vie silti niistä voiton.Se on ni-
    mittäin käyt. kats. ilmainen.Ja
    meille köyhille hinnalla on edel-
    leenkin merkitystä.Viina ja tu-
    pakki sen sijaan maksaa maltaita
    niissäkin maissa,joissa se suoma-
    laisittain on halpaa.Hinta ei mis-
    sään suhteessa valmistuskustan-
    nuksiin.Ihan niin kuin suomalai-
    sessa asuntotuotannossa!
    Ja toisaalta:ketään ei pidä pakot-
    taa harrastamaan liikuntaa.Joillek-
    kin meistä se sopii,joillekkin ei.
    Itse pimputin pianoa musiikkiopis-
    tossa viiden vuoden ajan.Enkä kos-
    kaan innostunut siitä.Olen aina
    ihmetellyt ihmisiä,joilla on h-ve-
    moinen halu ja himo päästä soit-
    tamaan ja esiintymään.
    Ja kuitenkin kuuntelen musiikkia
    joka päivä.Päivän valinta:
    Tsaikovskin 6. sinfonia.Neuvosto-
    levytys -60 tai -70-luvulta.Orkes-
    teria johtaa Mravinski (Leningradin
    orkesterin johdossa 1938-88).Levyt-
    ti saman teoksen Deutsche Gramm.
    v. 1956.Karajanin levytys v.1966
    on sekin sehr gut.
    Tarkoitukseni oli todeta,että on
    turha mollata immeisiä,jotka käy-
    vät lenkillä tai jotka eivät käy
    lenkillä.Olemme loppujen lopuksi
    liian tyhmiä tietääksemme, miksi
    meitä viehättävät ne asiat,jotka
    meitä viehättävät.

    VastaaPoista
  24. Ad Frank Finatra:

    Tässä vaiheessa voin tietysti myöntää, ettei häväistyskirjoituksessani ollut tietenkään tähtäimessä urheilu eikä liikunta, vaan niiden ihannointi ja pakottaminen eli pohjaltaan saman tyyppinen ongelma kuin tissit amerikkalaisessa kulttuurissa verrattuna Euroopan sääret / nilkat -perinteeseen.

    VastaaPoista
  25. Ad Jarmom:

    Musilin kirjat, myös pääteos, kyllä poltettiin ja julistettiin dekadentiksi. M. itse oli "arjalainen", mutta vaimo juutalainen, ja Musil matkusti maanpakoon Sveitsiin 1938 ja kuoli siellä äärimmäisessä köyhyydessä 1942.

    Mikä ei tee tyhjäksi kommenttiasi. Natsien kulttuuri ja kulttuuri-ihanteet nähdään edelleen yhtenäisinä, ja sitähän ne eivät olleet.

    VastaaPoista
  26. ad Frank

    Tekstiäsi oli ilo lukea.

    Mutta johan me tiedämme paljonkin siitä, miksi asiat meitä viehättävät. Selitys vain loukkaa yksinkertaisuudellaan.

    Pitkään meni, ennen kuin kirkkoisät uskoivat tämän olevan pallopinta. Maata palloksi väittäjiä tapettiin.

    Tuollaiset hulluudet ovat jäävuoren huippua ihmisen typeryydessä.

    VastaaPoista
  27. ad Kemppinen:
    Juttusi "Urheilu kansakunnan syöpä" on aivan paikallaan.Ns.
    huippu-urheilu on aina ollut erit-
    täin epäilyttävä ilmiö.Aiemmin se
    valjastettiin kansallisvaltioiden
    mainostamiseen ja pönkittämiseen.
    Nykyään se on viihdeteollisuutta.
    Lukemattomien urheilutoimittajien,
    media-firmojen ja urheilubyrokraat-
    tien intressissä on pitää yllä
    illuusiota huippu-urheilun tärkey-
    destä.
    Suomen menestys vaikkapa vuoden
    1972 Olympialaisissa taisi perustua
    huomattavassa määrin hyvin hallit-
    tuun veri-dopingiin.
    Kuntoilu/liikunta ovat taas ihan
    eri asia.

    VastaaPoista
  28. Mutta etkös juuri sinä kääntänyt seuraavan;

    Pariisissa uuden venäläisen musiikin konsertissa olin kuunnellut Sostakovitsin kvartettoa, neljättätoista, joka sai minut tajuamaan taiteen puutteellisuuden kaapuna. Tämän puutteellisuuden vuoksi ihminen jää traagisen paljaaksi.

    Kun en muista, mutta luulen muistavani, että tuo Sergei Eisenstein kirjoitti jotakin sen suuntaista, että juokseminen on suurinta taidetta .... korjatkoon kuka jaksaa.

    Mika M. Matti N. Juha V. ja onhan niitä muitakin.

    Minäkin ahneesti joskus urheilin. Uiminen oli kivaa, vedin 5 km päivässä ainakin viisitoista vuotta ja nostelin puntteja ja kävin juoksemassa ja muuta sellaista ja luultavasti vieläkin tuo sujuisi ainakin tietyissä puitteissa. Uiminen on oikeesti ihan kivaa, vaikeus tulee jostain ihan muualta.

    So what? Tosi tvtä kaiketi, ei muuta. Nytkin oon ollut kännissä ainaskin kuukauden yhtä mittaan.

    Mutta ei tuo viina tai sikari osasto ole yhtään sen suuremman synnin pesä.

    Toimintaa se kaikki vaan on; usko ei perustu ratkaisuun, vaan toimintaan sinänsä!


    http://www.youtube.com/watch?v=NiDuwjlAF04


    http://www.youtube.com/watch?v=h0ebWlaFu58

    http://www.youtube.com/watch?v=7AR-A32mEZk

    http://www.youtube.com/watch?v=n0iqZbM1Pdc


    Ja lopuksi mun feivöri


    http://www.youtube.com/watch?v=ogJFXqYEYd8

    VastaaPoista
  29. Tämä unohtui!

    http://www.youtube.com/watch?v=nZJ1Tgf4JL8

    siis tämä

    http://www.youtube.com/watch?v=5Y8jeEXVlgE

    VastaaPoista
  30. http://www.youtube.com/watch?v=Fyv_JD0YxDU

    ja täysin pitelemätön nainen

    http://www.youtube.com/watch?v=jTXE36Lr-lc

    toisaalta kohta tulee joulu

    http://www.youtube.com/watch?v=oo75jFLjKaw

    VastaaPoista
  31. Sivuhuomiossa pdf-lukuohjemista kosketettiin todellista ongelmaa: ohjelmistojen hallitsematonta paisumista ja sen myötä käytettävyyden kangistumista.

    Adoben lukuohjelma on hitaudessaan jo aivan sietämätön käyttää. Jarmon mainitsema Foxit Reader (ei tiettävästi sukua Firefoxille) on tosiaan Sumatraa parempi vastaus ongelmaan. Kokeilin: se avaa tuhatsivuisen kirjan silmänräpäyksessä ja selaa raskaasti kuvitettuakin opusta ilman viiveitä. Foxit sisältää kaikki ne tarpeelliset hakutoiminnot mitkä Adobekin.

    Ohjelmistojen mammuttitauti on tietenkin seurausta kaupallisista arvoista. Koko ajan on tarjottava lisää uutta, jotta uudet versiot kävisivät aina uudestaan kaupaksi. Kiireessä tulee hutiloitua, muisti vuotaa, dynamiikka ontuu. Ja käyttö kangistuu. Sama uhkaa jo aiemmin niin sulavaliikkeistä Firefoxia ja ajan hermolla surffaavat käyttäjät ovat vaihtaneet Operaan. Tällä ei tietenkään ole mitään vaikutusta suureen massaan, joka edelleen käyttää sitä, mitä eniten markkinoidaan.

    VastaaPoista