Antille

Kun olen päättänyt käyttää blogia myös henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon ja omiin tarpeisiin, en päätöstäni pyörrä.

Onnea 50-vuotispäivänäsi.

Tapaamme sitten illalla.

Kun tulin Otavaan töihin, Sinä menit seitsenvuotiaana kansakouluun. Tämä ei valitettavasti riitä itsekorotukseen, koska maajalassa on otavalaisia, jotka tulivat sinne töihin 1930-luvulla ja ainakin yksi pirteä henkilö Munkkivuoressa, joka tuli passaamaan ja suitsimaan Otavan herroja 1952. Ropponenkin otti ja kuoli.

Mutta jotain on tämäkin 43 vuoden yhteys ja sitä edeltänyt yhteistoiminta eri henkilöiden kesken, joka lienee alkanut 1911. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan oikeudellista konsultaatiota, joka jatkui viimeksi viikko sitten. Ja Otavassa on työssä tytär ja oli vaimovainaja, 1964-1994, ja sai kaikenlaista aikaankin. Ja yksi serkku.

Kotona on muistoesineitä - hävittämiseltä pelastettu Aalto-tuoli, jolla kirjailijat istuivat jo 30-luvulla odottamassa sopivaa herraa kirjoittamaan vaaleanpunaisen lomakkeen "ennakosta" eli siis vipin. Ja Kellarikeisarin hallusta yhden markan kauppahinnalla hankittu kirjahylly. Saattaa löytyä myös anastettua konttoritavaraa ja löytyy pakka pahvikortteja, joissa lukee minun nimeni ja asemani, "kustannustoimittaja", painettu Uudenmaankadun kohopainossa 60-luvulla.

Sanotaan nyt sivullisten lukijioiden valistukseksi, että oma panokseni on ollut kautta aikain vaatimaton. Mutta ei ole toisaalta koskaan paiskottu ovia.

Osaksesi tuli osoittaa ilmankin typerä sukuyhtiöiden kaava vääräksi - ei se mene niin, että luoja, säilyttäjä ja tuhoaja ovat minkä tahansa organisaation kolme peräkkäistä sukupolvea, kuin hindujen jumaluudet. Olet Reenpään nimen kantajana toimitusjohtaja neljännessä polvessa. Sikäli kuin tiedän, tuho ei tuiki, vaikka eräät ovat odottanut yhtiäryhnmänne pikaista haaksirikkoa ja vuosikymmeniä.

Ei sillä. On muitakin esimerkkejä, kuten kaimasi Antti Herlin - neljäs polvi niin ikään.

Ei käy kateeksi, koska olet joutunut täyttämään suuria saappaita. Toisaalta käy kateeksi, sillä tuo aitojen perheyhtiöiden perinne on hieno.

Yhtiö on kuin maatila ennen vanhaan. Ei sellainen ollut kauppatavaraa eikä sitä voinut myydä yhtä vähän kuin voi myydä lihasuikaleita selästään. Sen voi vain periä ja jättää perinnöksi.

Otava on Suomen arvostetuin pieni yhtiö. Kustannusliike on surkean pieni; sen tiedämme. Yhtyneet Kuvalehdet ei sitten olekaan niin pieni, mutta voi olla, että sillä on edessään livettäviä pitkospuita.

Joitakin poikkeavia käsityksiä on esitetty, mutta kyllä kirjallisuus on maailman hienoin asia. Omakielinen kirjallisuus on juuri se, mikä pitää porukoita yhdessä, se on se, mikä kukoistaa huonoina aikoina ja se on se, joka ryömii esiin raunoista todella vaikeiden aikojen mentyä.

Insinööreille ja talousmiehille ei yleensä parane mennä puhumaan kirjallisuudesta (siis kaunokirjallisuudesta), mutta kyllä hekin oikeastaan tietävät, että tiede ja koneet ja raha tulevat ja menevät, mutta yhteisesti koettu kieli jää.

Aion ojentaa illalla arvolleni sopivan lahjan, nimittäin nipun varhaisvuosien The Simpsons -DVD-levyjä. Perhe kuin perhe. Levyt on hankittu hienostoliike Anttilan tarjouksesta ja kuitti on tallella, jos teillä sattuisi olemaan ne.

Asiassa on näetsen käynyt niin, että olen ostanut saman satsin nyt neljännen kerran muutaman kuukauden kuluessa. Etenkin lapseni ovat kuljettaneet niitä kiinteistöstä ahkerasti.

Siitä päättelen, että niissä oikeasti on jotain. Nykyisemmät Simpsonit ovat mielestäni vastenmielisiä tai erittäin vastenmielisiä. Nuo vanhat, joita itsekin katselimme, kun eräät lapsemme olivat oikesti pieniä, näyttävät sisältävän osan perhe-elämän muistoja.

Sellaisia ihmisiä on, joille perhe-elämä on iso asia, siis ei dynastia, vaan perhe.

Ehkä tuosta amerikkalaisesta televisioviihteestä nousee hyviä muistoja. Toivon niin.

Ja DVD ja elokuva lähinnä siksi, että suutarille on paha viedä kenkiä tuliaisiksi, saatika sitten suutarin lapselle.


Ja muille lukijoille vielä tähdennyksenä: kulttuurielämä ja teollisuus ei ole pelkkää kirpputoria, jossa mikä tahansa olisi myytävänä. Hommissa on mukana jokin määrä henkilöitä, joiden kasvot ja nimet eivät ole erikoisen tunnettuja. Aika usein juuri heidän panoksensa on suuri.

Kuten tässäkin tapauksessa.