Käsitän toimivani samalla tavalla kuin muutkin. Sitä mukaan kuin tiedot hapertuvat alan kirjoittaa yhä enemmän.
Sellainen vaihe oli, että median tuotanto ja ennen kaikkea kirjankustannus oli jossain määrin hanskassa. Kirjateollisuudesta hallussani on edelleen sata kirjaa, luettuina. Mutta se teollisuus on muuttunut.
Elokuvista luin paremmat tutkielmat je elämäkerrat tuottajista, koska he ovat tärkeitä ihmisiä, ja yritin selvittää, missä olivat herrojen herrat. Vähä vähältä ne löytivät - Wall Streetin investointipankkiirit. Edes Metro-Goldwyn-Meyer ei pitkälle potkinut kassavirrallaan edes loistonsa päivinä.
Pankkiirit päättivät.
Hollywood on ollult täynnä aika tuntemattomia suuruuksi, sellaisia kuin RCA:n Lew Wasserman, joka oli 1960-luvulta 1990-luvun puoliväliin seudun keisari. Hän keksi muuttaa agentuurin tuotantotehtaaksi ja onnistui.
Tänään kerrottiin ruotsinkielisessä televisiossa vähän sekavasti ja itkuisesti Robert Evansista, joka oli Paramountin ihmepoika, kunnes sortui 1980-luvulla. Sitä ennen hänellä oli tilillään "Chinatown", "Kummisetä I", ja Love Story" sekä avioliitto mm. Ali MacGraw'n kanssa.
Kaunis poika, aikansa.
Näitä asioita ei opeteta juuri missään, mutta kyllä varhaisten tuottajien (Lasky, Goldwyn) tarinat vetävät vertoja Dickensille.
Mykäfilmin valtava suosio oli tietenkin mykkyys. New Yorkiin tuli kymmeniä miljoonia siirtolaisia, jotka puhuivat satoja kieliä. Elokuva oli kaikille käsitettävä. Taitavat kaupustelijat määrittelivät elokuvalipun hiukan kaljakolpakkoa halvemmaksi.
Mykkäfilmi ja musiikki olivat ne kaksi täysin kansainvälistä taiteen / viihteen alaa.
Ja mustavaloinen elokuva muuten piti pitkään pintaansa. Eilisissä kommenteissa ei mainita Julesia ja Jimiä, jota on vaikea edes kuvitella värillisenä, vaikka siihen aikaan suurin osa tehtiin väreissä. Woody Allenin "Manhattan" saattoi olla viimeinen suuri elokuva, joka oli juuriaan myöten mustavalkoinen. Ja spektaakkelit, kuten suosikkini "Nürnbergin tuomio" ja "Atlantin valli murtuu".
Viime vuosien - oikeastaan jo usean vuoden takainen ilopilleri Robert Evansin aikakauden elokuvatuotannosta on edelleen myynnissä: Peter Biskindin Easy Riders, Raging Bulls: How the Sex-Drugs-and-Rock 'N' Roll Generation Saved Hollywood.
Oli se Evans välillä rehellinenkin. Hän myönsi, ettei ymmärtänyt mitään "Chinatownista", ei käsikirjoituksesta eikä valmiista elokuvasta.
Onneksi yleisö ymmärsi.
Vaikka olihan se outo ja täysin todenmukainen kertomus vesi-insinööristä ja Hollywoodista, oikeastaan koko Los Angelesin seudusta.
Todellisuudessas insinöörin sukunimi oli Mullholland.
Kartassa Paramount Studios. Voi siitä ajaa ohi. Ei Hollywoodissa ole paljon näkemistä. Take my word.
"Pankkiirit päättivät."
VastaaPoistaOstin hiljan Elia Kazanin ohjauksen "Last Tycoon".
Pankkiirit kampeavat vallasta studiopomon (Monroe Stahr-Irving Thalberg).
Ad Anonyymi:
VastaaPoistaMyös Evans esitti Thalbergia.
Kiehtova, hämmästyttävä hahmo.
En ainakaan tietoisesti tarkoita olla juntti taikka typerys. Mutta eikö se ole ovelaa, että viihdeteollisuus samoin kuin raha-asiat ovat semmoisia aloja, joissa pikkuisenkin kun huhuilee, merkittäviltä paikoilta paljastuu aina useampikin juutalainen. Wallstreetillä, Broadwaylla ja Hollywoodissa ja ties missä. Joka paikassa.
VastaaPoistaTämä kysymys juutalaisten merkittävästä panoksesta ja osuudesta nousi eräissä piireissä esiin vuonna 2001, kun Bob Dylan (juutalaissyntyinen hänkin, tietty) sai vihdoinkin haaveilemansa Oscarin parhaasta biisitä Things Have Changed. Että minkäslaisia hyvä veli -virityksiä siellä on, kuuluivat aavistuksen ikävänsävyiset kommentit. Itse Oscar-gaalaan Dylan ei Australian-kiertueeltaan ennättänyt, mutta satelliitin välityksellä hän esitti (laiskanpuoleisesti) mainion iskelmänsä, mutta jätti pois säkeistön, jossa lauletaan nämä sanat:
This place ain't doing me any good
I'm in the wrong town, I should be in Hollywood
Just for a second there I thought I saw something move
Gonna take dancing lessons do the jitterbug rag
Ain't no shortcuts, gonna dress in drag
Only a fool in here would think
he's got anything to prove...
Spektaakkeli
VastaaPoistaTämän sanan alla ajatukset kulkevat de Milleen ym. "Atlantin valli murtuu"-elokuvassa on populaa, että sikäli, mutta "Nurnbergin tuomiota" en osaa sijoittaa otsikon alle.
Juha Pöyhönen järjesti aikanaan oikeustieteellisen freshman coursella oikein kelaprojektoriesityksen tästä mm. Spencer Tracyn ja Marlene Dietrichin tähdittämästä filmistä, luentosarjan teemana oli positiivisen oikeuden rajat. Kävimme lisäksi läpi mm. keskitysleiritapauksia ja niille esitettyjä legitimaatioita ("tottelin vain käskyjä"). Teema oli ajankohtainen, koska elettiin Irakin I sodan aattoa ja Hussein sijoitti ulkomaalaisia panttivankeja "ihmiskilviksi" tärkeiden kohteiden luo. Luentokuulustelussa meidän piti samastua irakilaiseem alituomariin, joka harkitsi suhtautumistaan ihmiskilpicaseen - erotako, ja antaa fanaatikon tulla tilalleeen, vai pyrkiä humaaniin linjaan ja pelastaa naiset ja vanhukset sikäli kuin toimivaltaa riittäisi.
Että sikäli elimme tämän "spektaakkelina".
Taitavat kaupustelijat määrittelivät elokuvalipun hiukan kaljakolpakkoa halvemmaksi.
VastaaPoistaOlisi hyvä idea vieläkin.
Ei siis se kolpakon hinnan kaksin-/moninkertaistaminen.
Ad Don Jusa:
VastaaPoistaTietokilpailukysymys: kuka sotien välisen ajan suurmoguleista ei ollut juutalainen?
(Oikea vastaus: Darryl F. Zanuck, jka oli puotipuksu Nebraskasta.
Täytyy kirjoittaa tästä. Juutalaiset rättikauppiaat olivat jatkuvasti tekeisissä yleisön kanssa ja salamannopeita reagoimaan muodin muutoksiin. - Mm. Goldwyn (aik. Goldfish) todella kaupusteli hansikkaita ovelta ovelle jne.
Juutalaisuusasiassa on syytä aina aloittaa siitä, että Hollywoodin vanhajuutalaiset halveksivat pohjattomasti esim. wieniläisiä uusjuutalaisia ja että juutalainen antisemitismi oli tunnettu ilmiö.
Sana on niin vaikea - Hitlerkin joutui määräämään lailla, ketä on pidettävä "juutalaisena". Amerikassa oli paljon näkyviäkin hahmoja, jotka eivät tienneet olevansa juutalaisia.
Ad Dr. Blind:
VastaaPoistaJuha oppi sen minulta. Näytin 80-luvulla Porthania I:ssä Nürnbergin tuomiota, Yö ja usva ja jopa Peckipahin Hurjaa joukkoa yleisen oikeustieteen luennoilla.
Tenttikirjoina käytin mm. Camus'n Sivullista ja Kleistin Mikael Koolhaasia.
Judgement at Nurenberg on erinomainen johdatus etiikkaan, varsinkin jos tietää taustoja. U.S. Supr. courtissa syntyi kapina, kun yksi jäsenistä änkesi syyttäjäksi. Richard Widmarki esittämä hahmo ei pysty välittämään tätä. Burt Lancasterin saksalainen juristi on Puolassa toimiut Frank, mutta ei se kuuluisa Frank. Kramer on kuitenkin nähdäkseni poiminut hahmoon piirteitä Kalle Tuorin ihannoimasta Carl Schmittistä.
Judy Garland -episodi lienee tositarina.
Kyselin aikoinani jätkiltä, miten esimerkiksi oma ihanteeni Karl Larentz onistui seilaamaan natsijuristista liittotasavaltajuristiksi, ja kuulin mielenkiintoisia asioita.
Larentzia ihannoin siksi, että hän on sen tietyn saksalaisen siviilioikeuden suurenmoinen edustaja. Siitä en ole varma, onko saksalainen siviilioikeus suurenmoista ja onko BGB inhimillisen suuruuden vertauskuva.
Karl Larenz? Wikipediassa ainakin saksaksi.
VastaaPoistaAmerikassa oli paljon näkyviäkin hahmoja, jotka eivät tienneet olevansa juutalaisia.
VastaaPoistaOletettavasti tässä puhutaan nimenomaan etnisestä (osa?)juutalaisuudesta eikä uskosta?
Ad Sedis:
VastaaPoistaSama mies (Larenz). Olen tenttinyt Allgemeiner Teilin ja lukenut Schuldrechtin.
Juridiikasta kertoo jotain surullista, että juuri tämä sama mies, joka häivytti "ihmisen" siviilioikeudesta, on kirjoittanut siviilioikeuden yleiset opit, josta Amazonin mukaan on nyt myynnissä 9. painos, ilmestynyt 2004.
Mutta kirja on hyvä.
Ad Jeps:
VastaaPoistaLuonnollisesti.
Ja mainitsematta on vielä kielellinen identiteetti. Mahanmuuttajissa oli paljon sellaisia, jotka olivat puhuneet ainoana kielenään esim. saksaa ja tunnustaneet katolista uskoa parinkin sukupolven ajan.
Yhdysvalloissa kirjoissa ja jopa elokuvissa kytetty jiddish on kysymys sinänsä - sitä oli niin monenlaista.
Larenz in dessen Aufsatz „Rechtsperson und subjektives Recht“ aus dem Jahre 1935:
VastaaPoista„Nicht als Individuum, als Mensch schlechthin (..) habe er Rechte und Pflichten und die Möglichkeit, Rechtsverhältnisse zu gestalten, sondern als Glied (..) der Volksgemeinschaft. Nur als Glied der Volksgemeinschaft habe er seine Ehre, genieße er Achtung als Rechtsgenosse[18].“
Wikipedia-artikkeli Kielin koulukunnasta jatkaa: "Larenz schlug deshalb vor, die grundlegende Vorschrift des § 1 BGB, wonach die Rechtsfähigkeit des (also jedes) Menschen mit der Vollendung der Geburt beginnt, wie folgt zu ändern:
„Rechtsgenosse ist nur, wer Volksgenosse ist; Volksgenosse ist, wer deutschen Blutes ist[19].“"
Ernst Rudolf Huber, Carl Schmittin oppilas ja Kielin koulun edustaja hänkin vei sen sitten vähän pidemmälle 1930-luvun loppupuolen oppeja muotoillessaan:
„Insbesondere die Freiheitsrechte des Individuums (...) sind mit dem Prinzip des völkischen Rechts nicht vereinbar. Es gibt keine persönliche, vorstaatliche und außerstaatliche Freiheit des Einzelnen, die vom Staat zu respektieren wäre[21].“
Ad Sedis et Alii (Karl Larenz):
VastaaPoistajohon lähinnä tukeutui T.M. Kivimäen "Siviilioikeus". Sen kaikkien juristien tutemasta myöhemmästä painoksesta Kinimki-Ylöstalo Suomen siviilioikeus ("Kivireki-Ylääki") on omituisella tavalla poistettu jakso "Rasse", rotu.
Olen ollut tilaisuudessa tarkastelemaan ensimmäistä painosta ja sen esikuvia.
Asian tuntee Suomessa minua paremmin ainakin Urpo Kangas, joka on julkaissut oikeustieteestä Suomessa.
Täytyy blogata erikseen: paljosta hyvästä saamme kiittää ruotsikielisiä proffia, jotka jatkosodassa haavoittuneena nauttivat hoitoa Tukholmassa ja siellä aikansa kuluksi ryhtyivät lukemaan ns. Uppsalan koulukunnan sekä tanskalaisten oikeusteoriaa niin että heille aukesi kerrassaan toinen taivas ja maa.
Curt Olsson on joskus kertonut minulle livenä, millainen shokki oli lukea rajuun empiriaan ja Hegelin hylkäämiseen perustuvaa lainoppia.
Onko tämä Uppsalan koulukunta yhtä kuin analyyttinen pohjoismainen oikeusteoria?
VastaaPoistaVanhassa kunnon saksalaisessa käsitelainopissa on vaikeata huijata kansanedustajia, pohjoismainen versio taas on taipunut hyvin tai huonosti lainsäätäjien (lue HY:n lainopin professorien) tahtoon. Joustavasta kehikosta kun löytyy aina sopiva perustelu, tehtiin niin tai näin.
Kemppinen kirjoitti: "Juha oppi sen minulta."
VastaaPoistaTämä oli mielenkiintoista kuulla. Pöyhösen luennoitsijakuvaan elokuvakelat tekivät pullistuman, joka nyt sai selityksensä. Osallistuin Kemppisen yleisen oikeustieteen luennoille 1990-luvulla, siellä oli silloin P III:ssa käytössä leuka ja liitu de luxe -versio eli lähes liidutonta. Opimme silti paljon kuninkaan kahdesta ruumiista jne.
Ad Sattuma:
VastaaPoistaEdellisestä (Hägerström & Lundstedt) kehittyi jälkimmäinen. Uppsalan filosofiaa pidettiin vaikeaselkoisena, ja voi asiassa olla perääki. Minun kirjoissani hyvin merkittävä skandinavinen realisti on ennen muita Jan Hellner. Muta olihan heitä - Knut Rodhe jne.
Huomautuksesi järjestelmien puolista on perusteltu.