Kun asia tuli puheeksi, käytin kieltämättä Oikeustieteellisessä näytelmäelokuvia oikeusteorian opetukseen. Siihen aikaan tekijänoikeuden tulkinnat olivat vähän epävarmoja eikä tarkoitukseen sopivia lisenssejä ollut, joten näytin vain, Porthania I:ssä.Olavi Heinonen oli paikalla kommentoimassa mm. Fritz Langin M - kaupunki etsii murhaajaa -elokuvaa, jossa murhaava lapsenraiskaaja häiritsee kaupungin rikollisten "elinkeinoa".
Näytin Bressonin "Kuolemaantuomittu on karannut" tähdentääkseni, että vankeus on olennaisesti samanlaista, oli vanki sankari, kuten tässä elokuvassa, tai rosvo.
Katsoimme itsestään selviä juttuja, kuten Kramerin Nürnburgin tuomion. Aiheestaan huolimatta Witness for the Prosecutor jäi viihteen puolelle - se vanhempi versio, jossa esiityvät Charles Laughton, Henry Fonda ja Marlene Dietrich.
Sen ajan tekniikalla en oikein osannut käyttää elokuvia opetukseen. Näytelmäelokuvan pysäyttäminen on aina pahasti tehty ja päälle puhumien kuulostaa helposti lapselliselta.
Lopetin Oikkiksessa luennoin, vaikka dosentti olen, kun erään lukukauden tenttiin tuli 527 vastausta. Siinä joulu vierähti. Sen luentosarjan aikana minulla oli piispoja selvittämässä Lutherin suhdetta lainkäyttöön - Lutherhan piti juristeja pahimmanlaatuisina lurjuksina.
Opetin Noitavasaraa (Malleus maleficarum), joka on noitaoikeudenkäyntien käsikirja, ja päädyin väittämään, samoin kuin väitöskirjassai, että Pontius Pilatus se vasta oli tuomari: tuomitsi syyttömän miehen ("Totisesti en löydä tästä miehestä mitän vikaa") ja sen jälkeen äänesti yksin antamaansa tuomiota vastaan ("Viaton olen minä tämän miehen vereen.")
Roomalaiset tuomarit olivat tottunutta väkeä.
Omaksi suosikseni oppimateriaalissa jäi Peckinpahin Hurja joukko, josta pidän kovin. Siinähän on hiukan vaikeasti havaittava teema: rosvoja eivät jäljitä poliisit, vaan rautatieyhtiön miehet, joista yksi on rosvojen entinen kaveri. Ja rosvot pukeutuvat alussa sotilaiksi.
Tapasin pysäyttää filmin ennen ensimmäistä teurastusta ja kysyä yleisöltä, mikä on tapahtuma-aika. Kukaan ei koskaan hoksannut. William Holdenilla ja Ernest Borgninella oli Colt-automaattipistoolit, jotka osoittavat, että maailma oli tullut vanhaksi. - Ase on peräisin 1900-luvun puoleta, eikä Villiä länttä siis enää ollut. Tuonnempanahan filmissä esiintyy kaasuvaloja ja sitten jopa henkilöauto.
Suomalaisesta elokuvasta ei tule mieleen ainuttakaan, joka kannattaisi näyttää luennolla aitojen oikeudellisten ongelmien takia.
Sen sijaan tapasin lukea mahtipontisella äänellä Minna Canthin näytelmän mustalaistyttö Homsantuun repliiki:
Teidän lakinne ja oikeutenne! Juuri niitä minun piti ampua!
Malleus Maleficarum on sii OIKEASTI olemassa? Saisiko sen mistä käsiinsä? Tarkoitan, ei kai sitä nyt ihan suomeksi ole käännetty ja kirjastoista saatavissa?
VastaaPoistaAd Sigura:
VastaaPoistaTietysti. Minulla on se hyllyssä saksaksi taskukirjana (dtv), muta se on verkossa monena englanninkielisenä versiona, mm.
linkki
KVG
Omana opiskeluaikanani ei kyllä ollut puhettakaan elokuvien katselusta. Nykyisin kuulemma on simuloituja oikeudenkäyntejäkin! Ainoa linkki elävään oikeudenkäyttöön olivat muutamat pakolliset istuntojen seuraamiset ja ns. käytännön kurssi, jossa raapustettiin pari kirjelmää. Muuten luettiin kirjoja, istuttiin aika tylsillä luennoilla ja käytiin tenteissä. Tosielämä tuli itselleni vastaan vasta työssä ja todella vasta auskultointiaikana.
VastaaPoistaKVG on paikallaan, sillä linkki ei toimi...
VastaaPoistahttp://
kannattaa aina lisätä osoitteen eteen
En harrasta suomalaistakaan elokuvaa, mutta sopivien kirjojen filmatisoinneista havaintoaineistoa varmaan irtoaisi. Siviilioikeudellisen, vaikkapa urpokangasmaisen käsittelyn mahdollistaisi esimerkiksi Putkinotko, af Hällströmin filmihän ei ole huono. Monenlaista parisuhdetta susiparista suurperheeseen ja maanomistusta huvilan torpparista suurtilalliseen. Ja lahjakirjaa väsätään velipuolelle samalla kun salapolttoa valmisrellaan yön pimeydessä...
VastaaPoistaOikeuslaitoksen käsikset ainakin ovat tuhansien ja taas tuhansien sivujen mittaisia ja asianajajien palkkiot vastaavasti tuhansien ja taas tuhansien eurojen. Oikeusturva kohtuukorvauksin kiven ja kivettyneen slangin takana.
VastaaPoista"Oikeudellisista apinoista"
VastaaPoistaLukihärö on ilonen aasia.
"Suomalaisesta elokuvasta ei tule mieleen ainuttakaan, joka kannattaisi näyttää luennolla aitojen oikeudellisten ongelmien takia."
VastaaPoistaEdes Kaurismäki ei pystyisi tekemään niin hidastempoista elokuvaa että se kestäisi vuositolkulla ja päätteeksi tulisi tuomio ihmisoikeustuomioistuimelta. Tosin eihän Kaurismäki teekään komedioita tai farsseja. Ehkä Timo Koivusola tms. olisi parempi ohjaaja.
Hei hyvä Jukka Kemppinen,
VastaaPoistaKiitos kiintoisista sanoista
koskien elokuvaa ja tuomariuttakin.
Saattoi se Pilatuksen jälkimmäinen
toteamus olla katumustakin tai
"jälkiviisautta". Miksi sellaista
tuomaria implisiittisesti kielteisesti tunnut arvioivan?
Tapauskin oli "kohtuullisen"
spesiaali tai ainakin spesifinen,
joten sen vertaaminen mahdollisiin
muihin sitä tavanomaisempiin
tapauksiin ei olle kovin relevantteja. Vai kevyeksi "heitoksiko" tämän(kin) kohdan kirjoitit.
Ystävällisesti Matti Taneli
Ad Mattitaneli:
VastaaPoistaEi ollut kevyt eikä heitto. Emme tietenkään tiedä mainitsemastani oikeudenkäynnistä muuta kuin evankelistojen kertomukset, mutta rikoslaikäyttö oli Palestiinassa roomalaisten käsissä ja Pilatuksen henkilö on kiinnostanut monia muitaki kuin minua.
Evankelistat korostavat menettelyn virallisuutta ja toisaalta epäasiallista vaikuttamista tuomioon (ylimmäiset papit).
Olen vakavissani sitä mieltä, että tapaus on myös niille lakimiehille, joille tapauksen uskonnollinen merkitys on yhdentekevä, "maailman tunnetuin oikeusmurha oikeudenkäynnissä".
Jutussa on merkittävästi Guantamo-henkeä. Pilatus otti huomioon poliittiset realiteetit.
Nürnbergin oikeudenkäynneissä oli käsillä juuri sama ongelma.
Ad Anonyymi:
VastaaPoistaOnhan meillä mm. huoo elokuva Salama-oikeudenkäynnistä, jossa isäni oli puolustusasianajajana (huonolla menestyksellä).
Sotasyyllisyysoikeudenkäynistä osaisin kirjoittaa käsikirjoituksen. Tempo olisi riuska.
Olen kiinnostunut myös asekätkentäjutusta,jossa tuomarina istui prinsipaalini Arvo Helminen. Istunot pidettiin marmoripalatsissa Kaivopuistossa.
Toivo Antikaisen murhajuttu olisi mainio aihe.
Veli-Pekka lehdon "Kaivo" on murhajuttu ja sellaisena tiettävästi aika huono.
Mutta missä on suomalainen "In cold blood"? Rikosjuttuja on niin paljon.
Pilatuksen henkilö
VastaaPoistaKesäkirjana luin juuri uudestaan Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin (alkuperäinen nimi olisi käännettynä Mestari ja Margareeta, paljon parempi), huomattavan kiinnostava teos. Siinä on komediaa, farssia, tragediaa ja romanssia moneen lähtöön.
Asekätkentä olisi kyllä mainio aihe! Mahtaisko Matila & Röhr kiinnostua? Kaivoa en osaa katsoa "murhajuttuna", se on niin pelkistetty tragedia kaikin puolin (siis jos murhajuttuja ovat Beckit yms. who done it -tarinat). Eikös suomalainen murha ole yleensä jonkun reppanan, syrjäytyneen tai päihtyneen teko? Ei niistä oikein synny in cold bloor tai film noir -dekkareita, lähinnä jonkinlaisia sosiaalipsykologisia tutkielmia. Tosin nythän nämä "oikeat" alan miehet ovat järjestäyneet jo Suomessakin, joten aiheita riittänee tulevaisuudessa. Toisaalta ilmankin selviäisi vallan mainiosti...
VastaaPoistaMinä en nyt ymmärrä tätä elokuvien näyttämistä oikeusteorian opetuksessa, mutta tarjotaan tähän tarkoitukseen kotimaista elokuvaa, miten olisi Ilmari Turjan Päämaja?
VastaaPoistahttp://www.yle.fi/tv2/elokuvat/7b82.htm
Mutta miksi mennä Senaatintorilta merta edemmäksi kalaan? Mielestäni sopiva aihe oikeusteoriaan löytyy HY:n omasta nurkasta.
3 LUKU
Kokonaan tai osittain verovapaat yhteisöt
20 §
Tuloverosta vapaat yhteisöt
Tulon perusteella suoritettavasta verosta ovat vapaat:
1) Suomen Pankki, Helsingin yliopisto, Yleisradio Oy, (9.2.2007/162)
Ilmainen tenttikysymys:
Miksi vain yhden suomlaisen korkeakoulun liiketoimintaa tuetaan verotuksella?
Pitäisikö Helsingin yliopiston professorien oikeudellisiin lausuntohin suhtautua kriittisesti, koska valtio maksaa niistä huomattavia summia vallan pimeissä kammareissa?
Hei hyvä Jukka Kemppinen,
VastaaPoistaKiitos paljon vastauksestasi.
Tuo Guantamo-henki ja poliittisten
realiteettisen mukaanotto on
tärkeää mainita myös tässä.
Oikeudenistunnossa ei välttämättä
koskaan päästäkään täysin oikeaan ratkaisuun. Päätöksen "legitiimisyys"
on siinä, että se tapahtuu voimassa olevan lain mukaan ja relevanttia aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta käyttäen sekä
yleisten "peukalosääntöjen" ja
niitä tarkempien asiaa, tapausta,
koskien yksityiskohtaisten sääntöjen ja tulkintojen perusteella.
Voipi vielä olla niin, että tietyissä tapauksissa esittelijän
"esitys" menee äänestykseen, jonka tulos ratkaisee sen, miten se tulee "ulos"
eli mikä tulee asian "oikeaksi" lainvoimaiseksi päätökseksi. Vielä käräjäoikeuksissa asian tekee mahdollisesti tätä epädemokraattisemmaksi tai vähemmän
oikeudenmukaisemmaksi lautamiesjärjestelmä, jota ei sentään ( onneksi) ole hovioikeuksissa tai korkeimmissa oikeuksissa ( korkein hallinto-oikeus mukaanlukien?).
Sekä VT:n että UT:n eksegetiikka
ja sen (eli eksegetiikan) eksegetiikka on ehkä vieläkin kimurantimpaa, koska siinä
joku eksegeetti saattaa ottaa, vaikkakin mahdollisesti hieman epätrendikkäästi,
mukaan myös Jumalan tai ainakin sen
tapaisen "horisontin" olemassaolon
tai vaikutuksen s(S)cripturaan.
Edellä oleva kuvaus on tahallisesti aika lailla yksinkertaisesti esitetty, jotta
siitä voisi jatkaa vaikeampiin ja
kiinnostavampiin juttuihin mahdollisesti täällä tai muualla.
Tahdoin myös edellä olevassa muun muassa sanoa, että monesti erilaisten tekstien eksegeesi ja myös
oikeustapauksien ratkemiseen
vaikuttaa, ainakin tahattomasti,
eisegeesi, so. omien ajatusten
lukeminen tutkittavaan tekstiin,
joka on vastakkainen eksegeesille.
Elokuvista vielä sen verran. Krzysztof Kieslowskin elokuvissa
on varsin kiehtovia, myös oikeus-
filosofisesti, teemoja, esimerkiksi Dekalogi,
Veronikan kaksoiselämä, Väritrilogi
( punainen, sininen, valkoinen).
Erityisesti tulee mieleen dekalogin
5. käsky, jossa asianajaja menee
(istuvan) tuomarin luo keskustelemaan
kuolemantuomion julistamisen jälkeen. Siinä tuomarin ja asianajan dialogi on varsin puhutteleva ja paljastava -viisas. Kannattaa katsoa jopa uudestaan.
Itse olen katsonut leffan noin 10
kertaa. Myös monia muita elokuvia
tuli mieleen, mutta niistä mahdollisesti toisaalla.
Valitettavasti monet sekoittavat käsitteet asianajaja, tuomari, esittelijä,
juristi, syyttäjä, tutkintaa
johtava rikospoliisi tosiinsa -
iso harmi;)
Tällaisia "ajatuksia" Sinun kirjoituksesi vielä herätti
minussa.
Olisi mukavaa ja tärkeää kuulla myös Sinun näkemyksesi ylläolevasta,
koska sillä tavoin voin(mme) oppia
ja saada virikkeitä mietintämyssymme
alle.
ystävällisesti ja kunnioittavasti Matti Taneli
Suomalaisista elokuvista Olli Saarelan Lunastus kelpaisi minun pitämälle luennolle milloin tahansa opetusmateriaaliksi. Myös kestonsa puolesta, mutta etenkin mahdollisten teemojen vuoksi.
VastaaPoista