Televisio lupaa näyttää dokumentin Pilote-lehdestä, jota ilman ranskalainen sarjakuva ei muka olisi kaltaisensa. Se on kustannusliike Dargaud'n lehtiä.
Dargaud on iso firma edelleen. Rikkaus oli varhain kuolleen Goscinnyn (Asterix) ja suhteellisen vanhana kuolleen Morrisin (Maurice de Bevere - Lucky Luke) luomaa.
Morris kävi jopa meillä kotona Kirkkonummella yhden kerran ja kirjoitti pari omistusta nähtyään, että minulla oli Hergén itse kirjoittama pätkä silloin pelottavassa kirjassa "Tintti Neuvostojen maassa".
Monsieur Dargaud'n olen tavannut Champs-Elysées'n vaatimattomassa Fouquet -ravintolassa. Tunsin olevani kuin vaatetäi frakin rintamuksella. Ehkä se oli tarkoituskin.
Dargaud'n suuruus perustuu myös jossain määrin väkivaltaiseen käyttäytymiseen vanhempaa ja vähemmän loistokasta belgialaisyhtiötä kohtaa. Dupuis, jonka sotia edeltänyt valttikortti oli Spirou, menetti paljon tekijöitään Pariisiin.
Tuli jännä tunne Dupuis'llä käydessä - 70-luvun alussa. Kaupunki on Charleroi ja ihan vieressä on menneisyyden muistomerkki Waterloo.
Nyt löydän Wikipediasta omia muistojani. Katselin ketkä kaikki ovat kuolleet. Melkein kaikki.
Ranskalaisen sarjakuvan yksi hyvin tärkeä haara on tyhmä ja ilkeä sarjakuva. Hara-kiri -lehti, joka minulle tuli aika monta vuotta, käytti alaotsikkoa "journal bête et méchant", tyhmä ja ilkeä lehti. Se joutui vähintään kerran viikossa vakaviin poliittisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin, koska sen maaperä oli sama kuin pilapiirtäjä Sinén ja hengenheimolaisten - jatkuva, armoton ja läkähdyttävän hauska jumalan, kodin ja isänmaan pilkka.
Minulla on hyllyssäni tallella "pikku-Jeesuksen seikkailut" (kirjoittanut Cavanna - kuollut). Esimerkki huumorista: kuva, ehkä Carravaggion Ristiltäotto; kuvateksti: "Jeesusta tuodaan Kaanaan häistä."
Värivalokuva ruhoutuneesta peukalosta. Kuvateksti: P. Joosefin peukalo valokuvattuna vain tuokio sen jälkeen, kun 7-vuotias pikku-Jeesus oli murjaissut faijan verstaassa ensimmäisen vertauksensa.
Säälittelen joskus Vasemmistoliittoa ja Vegaaneja ja Prekariaattia. Missä on hirvittävä huumori? Ei poijat ja tytöt vakavia asioita edistetä totisuudella!
Oikeastaan Ranskan vaihtoehtolehtien suuri anarkismi alkoi hiipua miellyttävän pornografiseksi sarjakuvaksi 1968 mellakoiden johdosta. De Gaulle oli eronnut ja kuoli. Hara-kiri julkaisi asiasta kansikuvan ja sai siitä painokanteen. Pompidou, jota kukaan ei muutenkaan enää muista, ei ollut yhtä innostava hahmo. OAS oli kukistettu, Algerian sota oli päättynyt.
Ranskan elokuvan uusi aalto murskautui rantaan. Vuonna 1970 Godard oli tehnyt kaikki kiinnostavat elokuvansa ja Resnais samoin. Godardin "poliittista kautta" Hullun Pierrot'n jälkeen ei monikaan kehtaa kehua sytyttäväksi. Truffaut, joka osoittautui joukkosta vahvimmaksi, siirtyi hyvin selkeästi lempeisiin elokuviin, ja rohkenisin väittää, että vuoden 1970 "La Sauvage" oli viimeinen suurteos. Lempparini on "Morsian pukeutui mustiin" (1968).
Jälkikatsannossa pidin ehkä eniten Wolinskin ja Pichardin "Paulette"-sarjasta. Varhaisessa keski-iässä olevalla piristävä annos seksiä ja "tietoisuutta" (awareness amerikaksi).
Sääli että Pichard uppoutui sadomasokismiin, jota aatteeseen vihkiytymättömät eivät tunnetusti oikein kestä. Oikeastaan saman aikakauden italialainen Milo Manara kävi lähellä samaa pakkomielteiden labyrinttiä ja toinen italialainen Guido Crepax taisi jäädä houreidensa vangiksi.
Kirjoitan tämän muistiin itselleni, koska yhä englanninkielisemmät kulttuurikriitikkot ja kulttuurihistorioitsijat näyttävät joutuvan johdonmukaisesti harhateille. Ranskalaisten kummallisuus - joka viimeksi näyttäytyi vaaleissa ja niihin liittyneissä tapahtumissa - näyttää olevan mahdoton selittää ja vaikea ymmärtää.
Ranskalaisilla on taito viljellä törkeyksiä kevyellä kädellä. Jo Apollinaire ja ennen häntä Musset hankkivat tarpeellista rahoitusta kirjoittamalla ostavan yleisön tarpeisiin sangen sikamaisia tarinoita. Pierre Louys oli siinä ammatissa ylittämätön.
Hara-kiri muuttui Charlie Hebdo -lehdeksi ja alkoi sisältää myös amerikkalaisia sarjakuvia. Vieläkin - tässä on tämän kirjoituksen pointti - sarjakuva ja tilapäislehdistö on Ranskassa elokuvaan ja kirjallisuuteen ja chansoniin verrattava suuri ja pysyvä vaikuttaja.
Valitettavasti on niin, että vain vähän käännetään. Ja valitettavaa on myös se, että sekin vähä on jokseenkin vaikeaa. Siis käätäminen. Sillä ihan niin kuin kirjoissa sanotaan, kieli on kulttuurissa kiinni ja sävyjen löytäminen on niin vaikea.
Mainitsemani kuvankaunis "Paulette" aloittaa muistini mukaan jonkin sarjan puhekuplalla: "Nyyh, minulla on nälkä ja jano, pissittää ja olen inhimillisen läheisyyden tarpeessa."
Erittäin mielenkiintoista, kun Ranska, ranska ja ranskalaiset ovat jääneet vieraiksi, vain täkäläisestä vinkkelistä siilatun kulttuurin ja uutisten valottamaksi.
VastaaPoistaLuin muuten hiljattain jostain, että olet ilmeisesti paitsi itse kääntänyt Tinttiin kapteeni Haddockin (tai Kapun) voimailmauksia, myös jelpannut niissä Kaukorantoja.
Jos näin on, nostan hattua, sillä ne ovat rikasta, runsasta ja usein mehevää kielenkäyttöä.
Sd Varapygmi:
VastaaPoistaKai minä olen kääntänyt kokonaan neljä tai kuusi Tintti-albumia ja joukon Lucky Lukeja lisäksi. Voimasanat listattiin ja suunniteltiin yhteistyönä.
Yhtestyö olikin erinomaista. Sarjakuvat-kirjan olimme kirjoittaneet Heikki Kaukorannan kanssa niin että hän kirjoitti Suomen ja minä muun maailman. Siihen aikaan asiasta oli julkaistu sangen vähän. Heikki teki valtaan työn käymällä läpi suomalaisen lehdistömateriaalin. Hän oli yliopiston kirjastossa virassa niin että aineistoa löytyi. Soile on kuollut.
Tinttikin muuten on belgialainen ja sävyiltään epäranskalainen - aiain minusta sympaattinen pikkuporvarillisuus ja katolisuus ovat sitä perua. Kuviteltu tapahtumien lähtöpaikka on kuitenkin Pariisi ja komea Moulinsartin linna löytyy Ranskasta. Tuhatkauno (Tournesol) on ilmakehäntutkija Auguste Piccardin karikatyyri ja Dupondtit ovat työssä Ranskan turvallisuuspalvelussa (Sûrete).
Löysin Pauletten ensin viisivuotiaana kirjastosta ja sitten viisitoistavuotiaana Tapiirista. En toipunut.
VastaaPoistaPitäisi varmaankin lukea Sarjakuvat-kirja, mutta normaalit asterixit, lucky luket, tintit, korkeajännärit ja aku ankat lukeneena ja vain vähän eksoottisempia kurkkineena minulle on jäänyt epäselväksi, miksi on relevanttia puhua sarjakuvasta omana lajinaan tai harrastuksenaan. Eikö kyse ole kuvakirjoista, joissa osamäärä teksti:kuva sattuu olemaan aika pieni? En tiedä, että kukaan sanoisi harrastavansa erityisesti laajakangaselokuvia tai monikanavaäänisiä orkesterilevytyksiä.
VastaaPoistakurjimus! liero! tuhannen turskattia! tuhannen tuhannen turkinpippurin parku ja törky! senkin semafora! juuttaat! tuulenpieksäjät! kurpitsat! tuhannen tuhattamiljoonaa tulenpalavaa turjaketta! lurjukset! sarvijaakot!ameebat! ektoplasmat! lapsenryöstäjä! koliikki! putkisierainlepakko! räähkä! kärsäkuoriainen! tyrskyn tärskäys! jumalan pyssy ja puukuulat! siivoton kirpunsyömä öykkäri! tuhannen miljardin biljardin kirotun käry ja tyrä! myrsky ja mylväys! kautta merirosvon puujalan polvilumpion! merimarsun munaskut! katala kuvainraastaja! kannibaalit! kautta pyövelin tekohampaiden! tyrskynmyrsky! turskatin rääpäleet! kanaljat! zapoteekit! siansuorot! autodidaktit! mattokauppiaat! senkin nelijalkainen cyrano! senkin höyhenillä koristettu kannibaalinkuvatus! tuhannen jyräyksen täräys! senkin bassi-bazukki! senkin cromagnolainen! senkin mamelukki! vampyyri! dipsomaani! undulaatti! megasykli! lotjauuno! jauhokuono! diplomaatti! karvakorva1 megalomaani!
VastaaPoistaherkkkurkku! syanidi! paviaani! satraappi! senkin rasvassa käristetty ihmissusi! voi tuhannen myrkky! tuhannen tärinän jyrinän jyrske! atsteekit! rupikonnat! kuvainraastajat! te ylivuotiset klimppisopan sattumat! ektoplasman neliöjuuri! senkin ektoplasman sivutuote! bandiitit! jesuiitat! kaakunpohjat! taikinanhapatukset! karpaattien paviaani! tuhannen turpeennuivaa! turskan perkeet! logaritmin hännänhuippu! te planeettainvälinen taivaanrannanmaalari! te ikonoklastin irvikuva! lättäjalat! troglodyytit! hyrysysyt! papiaani! lumppujussi! antropofagi! ornithorynchi! märkähattu! läsipää pölvästi!
Ad dr. Blind:
VastaaPoistaOlen eri mieltä. Sarjakuvassa kuvan ja tekstin yhdistäminen antaa mahdollisuuksia, joita ei ole kirjallisuudella eikä elokuvalla.
Elokuvaan verrattuna epookki on huomattavan helppo toteuttaa ja käyttää panoraamoja vaikka Pariisin taivaanrannasta ennen Eiffel-toria.
Lyriikka ei toimi kuvien kanssa. Moni on yrittänyt. Kuva tulee häiritsevästi väliin.
Valokuva-sarjakuva on suosittu Italiassa; mielestäni vaikutelma on kovin köyhä ja jotenkin vino.
Yksikään Aku Ankka -animaatio ei muistuta Aku Ankka -sarjakuvaa.
Kirjassa muistaakseni tapailin toisenlaisen montaasin estetiikkaa. Tuskin onnistuin - mutta sarjakuvassa liike on aina kahden kuvan välissä, ei kuvissa.
Dilbert on hieno sarjakuva. Voin vain kuvitella, miten surkea se olisi animaationa. Teräsmies oli hieno sarjakuva. Elokuvat ovat surkeita.
Herääköhän poliittinen pilapiirtely Suomessa jengin vaihduttua oppositiossa.
VastaaPoistaDilbert on hieno sarjakuva. Voin vain kuvitella, miten surkea se olisi animaationa.
VastaaPoistaEi tarvitse kuvitella, jos katsoit neloselta(?). Tai, no:
http://www.youtube.com/results?search_query=dilbert
Teräsmies oli hieno sarjakuva. Elokuvat ovat surkeita.
Se voi johtua osaltaan aiheesta. Esim. Batman-animaatiot ovat suorastaan upeita. Muutama elokuvakin onnistui, ehkä siksi että se on synkempi.
http://www.youtube.com/results?search_query=batman+animated
Niin, löytyy animoitu Teräsmieskin:
http://www.youtube.com/results?search_query=superman+animated
They will show a documentary on Dargauds Pilote magazine on TV. The comics in France would be quite different without it.
VastaaPoistaDargaud is still a major company. Its wealth was created by the rather young late Goscinny (Asterix) and by the relatively old late Morris (Maurice de Bevere - Lucky Luke).
Morris even visited our home in Kirkkonummi and inscribed a couple of books after noticing that I had a piece of Tintin that Herge had written himself.
I have met Monsieur Dargaud in a humble restaurant called Fouquet along the Champs-Elysée. I felt as if I was a pest on his tuxedo. Maybe it was the intention.
The greatness of Dargaud is somewhat based on a violent behavior towards an older but less glamorous Belgian corporation Dupuis. Dupuis had an ace called Spirou. Dupuis lost many of its employees to Paris.
I got a strange feeling visiting Dupuis in the beginning of the 70´s. The town is called Charleroi and resides very next to Waterloo a monument from the past.
I can go back in time with the Wikipedia. Almost everyone has passed away.
An important part of the French comic is the dumb and the mean. Hara-kiri that I received quite a number of years used the subtitle "journal bête et méchant", dumb and mean journal. At least once a week it got into serious political and economical difficulties because it flourished from the same soil as the cartoonist Sinén and the like – continuous merciless but exhaustingly funny mockery on the god and the king and the country.
I have still got the adventures of little Jesus on my bookshelf (by Cavanna - dead). One Example of his humor is a picture, maybe the Jesus being taken down from the cross by Carvaggio with the text: Jesus being brought back from the wedding feast of Canaan. A photo of a crushed thumb with the text: a picture of st Josef’s thumb only a moment after the 7 year old Jesus made his first allegories in dad’s workshop.
Sometimes I feel sorry for the leftists, vegans and prokaryotes. The horrible humor is missing? Nah! Boys and girls: serious business cannot be promoted being dead serious!
Actually the anarchy of the French underground strips started to dry out into pleasantly pornographic strips because of the 1968 riots. De Gaulle had resigned and died. Hara-kiri published it on the cover and got sued. Pompidou, that no one recalls, was not that enthusiastic a person. OAS had been conquered and the war in Algeria had ended.
The new wave of French cinema crushed itself on the shore. The most interesting works for Goddard had been filmed by 1970 and so it was for Resnais too. There are not many that dare acclaim Goddard’s political phase striking after the mad Pierrot.
Truffaut that appeared to be the fiercest of them all, had moved to clearly more gentle films. I dare say that "La Sauvage" from the 70´s was his last masterpiece. My favorite is the "Bride in black” (1968).
I may have liked "Paulette" by Wolinski& Pichard´s the most. It was a cheering dose of sex and awareness in my early middle-age. Too bad that Pichard got into sadomasochism, which is quite unbearable for the outsiders. Italian Milo Manara from the same era got near the same labyrinth of compulsions and another Italian Guido Crepax was captured by his lunatics.
I write this down for myself, because there are more and more in the more and more englished critics and historians that get astray on a regular basis. The peculiarity of the French - that showed up recently in the elections and related - seems impossible to explain and hard to understand.
The French are skilled in writing rude with a light touch. Apollinaire and Musset before him did get resources by writing dirty stories for the buying public. Pierre Louys couldn’t be excelled in that.
Hara-kiri transferred itself into Charlie Hebdo and began to include American comics as well. Still – and this is the point – French comics and contemporary journals have great and permanent influence that can be compared with film, literature and chanson.
Unfortunately so little is translated. It is also a pity that the little is so demanding. to translate that is. As it has been written, language is united with the culture and this is why it is so hard to find distinctions.
One Paulette, the beauty I mentioned earlier, begins with: "yhyy, I am hungry and thirsty, want to pee and have a human touch…
Tämä oli taas mainio kirjoitus - kulttuuriteko.
VastaaPoistaProblematiikaltaan kaiken lisäksi monipuolinen ja moniulotteinen.
Vastauskommentti dr. Blindille suorastaan filosofisella tavalla analyyttinen. jne...
Olen nimittänyt ranskalaiset maailman 'älykkäimmiksi eläimiksi'.
Siitä lähtökohdasta on hyvä tehdä tiivistystä lukiessa Alan D. Schriftin kirjaa 'Twentieth Century French Philosophy - Key Themes and Thinkers' (2006)
Se on vähän niinkuin sarjakuvaa selaisi.
Sarjakuvaahan ei vain lueta - sitä myös katsotaan.
Tekstin ja kuvan analyysi onkin todella mielenkiintoinen juttu...
laskuria ja kielipuolta ajatellen
VastaaPoista0,2 promillea suomalaisista on 1000
0,2 promillea englanninkielisistä on ainakin 400 000
400*460000=184 miljoonaa
tuloja ajatellen
jos olis keskimäärin 10 maksavaa kommenttia per 1000 kävijää ja kommenttimaksu olis 0,2 euroa niin tulo olis 368 000 euroa 2 vuodessa. Yli 2 miljoonaa mummon markkaa. vaikka olisi vain 1 maksullinen kommentti tuhannelta kävijältä, se olis 200000 mummon markkaa.
ei huono
Hauskaa juhannusta
VastaaPoistaUskon helposti, että teidän käännöstyönne on merkinnyt paljon Tinttien ja Lucky Luken nousussa suureen suosioon 70-luvulla. Monet kuplat elävät fraaseina tuttavapiirissä.
VastaaPoistaSe Sarjakuvat-kirja on myös tärkeä kulttuuriteko. Vastaavaa ei tosiaan ollut suomeksi. Tunnen parikin kaveria, jotka ovat lainailleet sitä yhä uudestaan kirjastosta 80/90-luvuilla, ehkäpä teosta oli vaikea löytää omaksi.
Kemppinen:
VastaaPoista"Jo Apollinaire ja ennen häntä Musset hankkivat tarpeellista rahoitusta kirjoittamalla ostavan yleisön tarpeisiin sangen sikamaisia tarinoita. Pierre Louys oli siinä ammatissa ylittämätön."
Ihan totta. Minkähän takia suomeksi ei käännetty villillä 70-luvulla yhtää Louÿs'n kirjaa, vaan sen sijaan Apollinairen huomattavasti tylsempi Hirveä Hospodar, Pauline Réagen (tai Jean Paulhanin) niin ikään tylsähkö O:n tarina ja tylsistä tylsin Bataillen Silmän tarina (tosn vasta myöhemmin, 80-luvulla; käännös on muuten kelvoton). Esim. Louÿs'n Trois filles de leur mère - ja Douze douzaines de dialogues -teoksissa on näihin verrattuna aitoa ranskalaista kepeyttä ja joie de vivreä kaikkien perversioiden ohella. Ehkä Louÿs'n teokset eivät olleet vielä silloin saatavilla? Käsittääkseni Louÿs'n pornografisempaa tuotantoa on Ranskassakin vasta hiljattain julkaistu isompina painoksina.
Kemppinen:
VastaaPoista[quote]Säälittelen joskus Vasemmistoliittoa ja Vegaaneja ja Prekariaattia. Missä on hirvittävä huumori? Ei poijat ja tytöt vakavia asioita edistetä totisuudella![/quote]
Minusta tylsintä prekaareissa ja muissa nykyisissä sosialisteissa on täydellinen kyvyttömyys nauraa itselleen (samoin kuin satirisoida osuvasti vastapuolta). Tuntuu siltä, että kaiken taustalla on pelko oppirakennelmien hajoamisesta, jos niiden rakennuskappaleita eli lähinnä italialais-ranskalaisilta teoreetikoilta lainattua jargonia uskaltaisi joskus vähän parodioida. Prekaarien kirjoitukset käyvät kyllä monesti tahattomasta parodiasta. "Ne tekevät sen itse."
En erityisemmin pidä vuoden -68 kapinallisista, mutta he sentään osasivat irvailla paitsi vihollisilleen myös itselleen, kuten kuuluisat toukokuun lauseet osoittavat:
Soyons réalistes, demandons l'impossible!!
Je suis marxiste, tendance Groucho.
SEXE : C'est bien, a dit Mao, mais pas trop souvent.
J'aime pas écrire sur les murs.
Minä en ole kovin innostunut ranskalaisuudesta, se muistuttaa minusta kansakunnaksi korotettua mellakkaa.
VastaaPoistaNs. Suuren. ns vallankumouksen jälkeen ei oikeastaan ole kovin paljon jaksanut seurata.
Olen luvannut, etten käy Pariisissa ennen kuin kunnioittavat Bretagnen Annen avioliittosopimusta, ellei Hänen perheenjäsenensä erikseen kutsu.
Kerran, muutama vuosi sitten oli likellä, piti jo melkein ottaa yhteyttä Pariisin Kreiviin pyytääkseni kutsua, kun ystävä oli erittäin pahasti sairaana Pariisissa, mutta onneksi hän tokeni siitä ja käveleekin jo jotenkin.
Sarjakuvien naisista minä pidän Modesty Blaisesta, joka mukavasti muistuttaa parikin vanhaa tuttavaani.
Manara piirtää kauniisti, mutta hän piirtää katseen kohteita ja minä haluisin kuvaan ennemmin aktion kuin aktin. Olen usein kuvannut että naisihanteeni edellyttää että hänelle avataan ovi, mutta kantaa silti itse rynnäkkökiväärinsä.
Mitä prekariaatteihin tulee, niin sehän on lähtökohtaisesti varustettu heikoimmilla eväillä kuin kommunistit ja muu vanha vasemmisto. Miten aate jaksaa kantaa, jos sen kannattajat eivät jaksa kantaa kuin 15 minuutin kulttuurihistorian.
Oikeastaan vasemmistosta meni hohto kun Ruhtinas Talleygrand de Perigord siirtyi oikealle ja Ruhtinas Kropotkinkin hukkasi lusikkansa. Kuten olenn sanonut, vasemmiston kaksi suurta erehdystä ovat olleet luopuminen arvonimmien mukaisesta istumajärjestyksestä ja aatelittomien äänioikeuden salliminen puoluekokouksissa.
Oliko von Windischgrätz kovinkaan väärässä, jos hieman korjaisimme sanajärjestystä?
Kemppisen hienojen käännösten innoittamana hankin aikanaan Brysselistä teoksen
VastaaPoista"le Haddock Illustre - L'integrale des jurons du Capitaine" (Albert Algoud).
Teoksessa on läpikäyty tärkeimpien Haddock-solvausten - joista useat ovat ns. kreikkaa myös ranskankielisille - todennäköinen alkuperä.
Kaikkihan toki tietävät mitä arvon kapteenimme tarkoittaa huutamalla 'babouin!' tai 'judas!' mutta annas olla jos Haddock kiroaakin sinut karjumalla 'clysopompe!' tai 'tchouk-tchouk-nougat!'
Jotkin Haddockin solvauksista ovat osoittaneet kuolemattomuutensa hiljan. Tällaisia ovat mm. 'filibustier' sekä 'macaque'. Jos joku miettii että missä tällaisia käytetään niin Washingtonissapa hyvinkin. Oh, ja tietenkin 'pirates!' jota taas käyttävät eräät toiset. Tete de Mules!
Kyseinen kirja on vaatimattoman kirjastoni ehdottomia helmiä ja aionkin omistaa, toistaiseksi vielä sinisenä siintävät, eläkevuoteni Haddockin kirosanojen syvälliselle tutkimiselle.
Tietääkö joku muka jotakin parempaa tekemistä? Bandits! ...Chauffards! ...Saltimbanques!...Ecraseurs!
--# mab
Ad Omnia:
VastaaPoistaHaddockin kirosanoista on suomessa tehty ainakin yksi gradu, tiettävästi Turun yliopistossa, ja muistelen, että sen pohjalla olisi julkaistu kirjakin.
On turhempaakin tutkimista.
Hyvin pahasti sanominen on perheemme kauneimpia perinteitä.
VastaaPoistaMuistaakseni olen aikaisemminkin jo ylistänyt tästä tätejäni, joitten välistä sanan heittoa on ihastuttava kuunnella, eikä ne silloin ole ollut edes tosissaan.
Eräs sukuun naitu mies, kertoi millaista on olla tätini kanssa naimisissa "Opettaa se kärsivällisyyttä; sanomalla ei pärjää ja lyödä ei uskalla."
Silloin kun poika opetteli puhumisen ja lukemisen alkeita, me erikseen harjoittelimme luovaa haukkumanimien keksintään. Ajatelkaapa millaisia ihmisiä ovat vellinkelmu, mämmipussi tai luujarru?
Lukioikään mennessä oli oppinut jo isäänsä paremmaksi ja nyt hirvittää jo valmentajaakin, kun sanomalla ei pärjää eikä lyödä uskalla.
Teos "Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat" on julkaistu alunperin Jyväskylässä vuonna 1999, liekö opinnaäytteestä vai muusta lähtenyt, nyt menossa on jo neljäs painos. (http://www.geocities.com/jyvasainola/valta/9525353265.htm)
VastaaPoistaAsialla on ollut nykyään täällä Oulussa (Valtatiellä) asuva Reijo Valta.
Tämä on jo vanhaa juttua, mutta pitää sen verran sanoa, että Louysilta käännettiin jo 1918 tunnetuin romaaninsa Afrodite ja 20-luvun alussa (ehkä 1920) Nukke ja nainen, johon Bunuelin elokuva Tämä intohimon hämärä kohde. Suomennokset ovat tietysti jonkin verran sensuroituja, esim. Afroditen alussa Chrysiksen häpykarvoja ei suinkaan ajella eikä kovin eksplisiittisesti sanota, että hän masturboisi itseään orgasmiin.
VastaaPoistaLouysin pornografisempia teoksia ei olisi voitu kääntää 70-luvulla, koska monet hänen jäämistöstään löytyneet tekstit julkaistiin ensimmäistä kertaa vain privaatteina laitoksia 80-luvulla.
Mutta mistäpä sitä tietää, mitä Gummeruksen Erotica-sarjassa olisi käännetty, sarjahan tuntui jäävän kesken.
Sarjakuvat -teos on itselleni ollut todellinen raamattu. Se on opettanut asioita, joista olisin jäänyt täysin paitsi "pelkän" Aku Ankan lukemisella. Sarjakuvista on tullut osa persoonaani, siinä missä aiemmin sivistyneistö siteerasi sujuvasti Platonia ja Aristotelestä minä siteeraan Franquinia ja Carl Barksia. Edellisen läpihumaani filosofia, etenkin Niilo Pielisissä sopisi kenen tahansa elämänohjeeksi.
VastaaPoistaVoisi sanoa Sarjakuvat -kirjan tulleen minulle ilmestyksenä, sillä löysin sen katuojasta n. 10 vuotiaana 1980-luvun alussa. Silloin en tietenkään tajunnut puoliakaan kirjan sisällöstä, mutta vähitellen kasvoin ja opin ymmärtämään enemmän. Samoin ilokseni kirjassa esiteltyjä sarjiksia alettiin julkaisemaan suomeksikin. Krazy Katista Pauletteen. Will Eisnerin nimikirjoitus on yksi ylpeydenaiheitani.
Luin kirjan muutamia päiviä sitten ja ihastelin jälleen sen paitsi kulttuurihistoriallista antia myös sosiologisia näkemyksiä.
Koska hyvä sarjakuva kertoo enemmän kuin tuhat tavallista kuvaa, voin luontevasti käyttää sarjakuvia myös opetustyössäni. Kaikesta tästä suuri kiitos kirjan tekijöille Kaukoranta-Kemppinen!