Saivat ne sen valmiiksi - oikea digitaalinen mittaetsin-Leica.
Olen siis arkistoinut alalaatikkooni M 6:n ja neljä objektiivia, koska en enää osaa käyttää sitä.
Tai ehkä osaisin, mutta olen liian laiska.
Ja on 75 mm Summicron kinkkinen tarkentaa.
Näin M 8 rungon hinnan 4 300 euroa. Kenno on ratkaistu mikropeilijärjestelmän avulla. Vinjetoituminen eli kulmien mustuminen pysyy aisoissa.
Kamera-lehden (5/2007) kirjoittaja arvioi tuloksen suuren nimen arvoiseksi, kunnes kohina saapuu jossain ISO 640 paikkeilla.
Pidän yllä Leicaa ja Omegaa samasta syystä - en niiden kalleuden takia. Kyllä romuille tulee hintaa, kun liimaa niihin tarpeeksi timantteja, silaa kullalla, kaunistelee kananmunilla, sivelee sianlihalla, panee paljon voita päälle.
Mutta on joitakin kojeita, joiden tarkkuus ja täsmällisyys on taideetta tai mahdollisesti taiteen vastakohta, insinööritaitoa. Molempia ihailen suuresti.
Ihailen niitä samalla tavalla kuin nuoria ja nuorehkoja naisia - kunnioittavan välimatkan päästä ja korisematta kuuluvasti. Saahan sitä lepuuttaa silmiään. Eikä ole tuota rahaakaan vaivoiksi asti.
Vastoin yleistä luuloa bloggaan yli pyhien. Lukekaa vaikka sitten syksyllä.
Jos arvelette, että olen hullu, olette kyllä oikeassa, mutta tässä asiassa ette. Toimin takapäivystäjänä jotta perheellisemmät voivat viettää juhannusta rauhassa. Aattona ajattelin vetää vanhempieni kanssa pullot Pommacia.
Otin "Rovaniemen markkinoilla" -elokuvan laatikkoon talteen. Katsoin alkua ja haltioiduin niistä junanvaunuista ja linja-autoista. Itse asiassa laulutkin kuulostivat näppäriltä, vaikka ei se Repekään pysynyt sävelessä, toisin kuin Esa Pakarinen.
Niin että taidepuoli on hallinnassa.
Suunnittelen itselleni tupakkalainsäädännön mukaista toimistotilaa. Paikka on oikein näppärä, koska keräyspaperille ja talousjätteille on valmiiksi laatikot.
Miten olisi kirjelomake
Kemppisen biokompostoiva laki- ja blogiasiaintoimisto - - -
Tyytyväisyys taataan - - -
Rahat takaisin tai ilmainen pitsa!!!
They got it made – a genuine digital Leica.
VastaaPoistaI have archived my M6 along its 4 objectives in the drawer below because I don’t know how to use them any more.
Or maby I could but I am too lazy.
And the 75 mm Summicron is too kinky to focus
I saw the price for an M8 - 4 300 euros. The cell is managed with microscopic mirrors. Keeps the black corners under control. According to a writer in the Kamera-magazine (5/2007) the product is worth the brand, until in about ISO 640 the interference starts to appear.
I hold Leica and Omega in value for the same reason – not because they are pricy. Junk can be coated with diamonds to add up the price. But some instruments are artistic in their accuracy - if engineering –can be artistic. I admire both.
I admire them in the same way as I admire young women – from a respectful distance. Acceptable rest for the eyes. Havent got too much money to bother me either.
Against common belief I blog on Sundays too. Read them later if you will.
If you think I am crazy, you are absolutely right, but not in this matter. I am a backup so that those with larger families can celebrate the midsummer in peace. I think I might sip a bottle of pommac or two with my parents.
I recorded "Rovaniemen markkinoilla". As I watched the beginning I got carried away by the carriages. In fact the songs appeared to be nice too although Repe couldnt stick to the tone as Esa.
So the artistic part has been taken care of.
I am planning an office that survives the tobacco legislation . The place is fine, because I already have boxes for paper and waste.
How about a stationaries for letters and envelopes. Kemppinens biocomposting law and bloggery?
Satisfaction guaranteed.
Youll get your money back or a free pizza!!!
Rikitaalisten räpsimien eli halpojen digipokkarien ja digijärjestelmäkameroiden ansiosta on filmikameroilla ns. ostajan markkinat. Ammattitason laitteita saa pilkkahintaan kun vain vähän viitsii nähdä vaivaa. Filmiäkin saa kassillisen kaupanpäälle. Pakastimessahan se säilyy vuositolkulla vaikka process before menisikin ohi.
VastaaPoistaRepen taidelaulannan omapiirteinen puoli on juuri se, että sitä ei voi vangita täsmällisesti nuottiviivastolle. Samanlaisen tepposen se tekee tahtiviivoille. Se on kansanlaulantaa tässä elegisessä mielessä.
VastaaPoistaSiksipä on parempi rallatella mukana. Siitä seuraa aikansa ympäristöhaittaa, mutta eräänä päivänä huomaa kurkkunsa takovan mukana kuin paraskin tahdistin. Siitä seuraavat katseet: kui sää ton teit?
Mikä järki tässä on, Leica M8 ja pelkkä runko alimmalla kansainvälisellä hinnalla n. 3.600€?
VastaaPoistaCanonin ja Olympyksen järkkärirungot saa alle tonnin kipale. Ja vielä jää euroja ostaa kunnon objektiivit. Vaikka oikein saatanallisen kokoisen "tykin" saa loppurahalla hommattua.
Aattona ajattelin vetää vanhempieni kanssa pullot Pommacia.
VastaaPoistaVarot sitten veneessä, kun kerran tiukkaa..
Ostin ekan digipokkarin kun ne tulivat. Erinäisten haavereden vuoksi niitä on pitänyt hankkia tasaisin välein.
VastaaPoistaNyt on kulumassa Canonin järjestelmä, jonka hankin käytettynä. Sen peruspiirto on Zeissin kakkuloilakin aika pehmeä. Unsharp maskilla on viimeisteltävä.
Nälkä on kasvanut ja nyt 6 Miljoonaa on liian vähän. 32 Miljoonaa on tavoite 32 kertaisella optisella zoomilla. Taitaa palaa rahaa.
Tai sit on saatava se nokian kännyköistä kummallinen kuvankäsittelyohjelma, jolle piilolinssikin riittää.
Teknisesti ja taiteellisesti hyvät kuvat ovat minulla harvassa.
On sivustoja, joilla voi verrata eri kameroiden jälkeä on line. Täytyy kaivaa Leican testit esiin.
Minä tein muutama päivä sitten erään keksinnön, jolla 100€ kamera ja 15€ lelu teipillä toisiinsa kiinnitettyinä ja parin euron vaneripala, mahdollistavat erään tuotteen laadun parantamisen huomattavasti ja antavat yritykselle merkittävän kilpailuedun.
VastaaPoistaMuutoin meillä on vaimo se joka kuvaa suunnitelmallisesti.
Itse kuvaan kelvollisesti arkkitehtuuria, sanovat, mutta parhaat koskaan ottamani kuvat olen ottanut kiinteälinssisellä digitaalikameralla, läheltä.
En pidä sitä pahana, jos ammattimies sanoo, että kuvistani näkee sen että
pidän naisista
Mitä tähän kansanjuhlaan tulee, niin vietän sen omaisten mökillä Sörnäisissä. Minusta asiat on järjestetty miellyttävällä tavalla, jos kesäasunnolle pääsee raitiovaunulla sadan metrin päähän.
Minä en tätä juhlaa itse oikein osaa, mutta omaisille sillä on jotakin väliä. Männä vuonna oli mennä kyllä överiksi...
Minä tein muutama päivä sitten erään keksinnön, jolla 100€ kamera ja 15€ lelu teipillä toisiinsa kiinnitettyinä ja parin euron vaneripala, mahdollistavat erään tuotteen laadun parantamisen huomattavasti ja antavat yritykselle merkittävän kilpailuedun.
VastaaPoistaMuutoin meillä on vaimo se joka kuvaa suunnitelmallisesti.
Itse kuvaan kelvollisesti arkkitehtuuria, sanovat, mutta parhaat koskaan ottamani kuvat olen ottanut kiinteälinssisellä digitaalikameralla, läheltä.
En pidä sitä pahana, jos ammattimies sanoo, että kuvistani näkee sen että
pidän naisista
Mitä tähän kansanjuhlaan tulee, niin vietän sen omaisten mökillä Sörnäisissä. Minusta asiat on järjestetty miellyttävällä tavalla, jos kesäasunnolle pääsee raitiovaunulla sadan metrin päähän.
Minä en tätä juhlaa itse oikein osaa, mutta omaisille sillä on jotakin väliä. Männä vuonna oli mennä kyllä överiksi...
"Miten olisi kirjelomake
VastaaPoistaKemppisen biokompostoiva laki- ja blogiasiaintoimisto - - -
Tyytyväisyys taataan - - -
Rahat takaisin tai ilmainen pitsa!"
Olen omalle toimistolleni miettinyt iskevää slogania enkä ole sellaista keksinyt. Liika rehellisyys ei sellaisissa auta tyyliin "erikoisalana konkurssit, olemme itsekin jatkuvasti vararikon partaalla".
Iskevän kaupallisen mainoslauseen keksiminen on parhaimmillaan taidetta. Polvijärvellä eräskin yritys mainosti näin: "Veneitä tervataan ja ongelmia ratkaistaan".
Voiko sitä paremmin sanoa?
Petja on jo maistissa, kun samaa juttua vääntää toiseen kertaan.
VastaaPoistaad PJ
VastaaPoistakieltämättä kesämökki sörnäisissä herättää ajatuksia. puhutaan paljasjalkaisista stadilaisista. ilmeisesti on jotakin vieläkin stadilaisempaa. en vain kykene kuvaamaan. täytyykö jo kuoria jalasta ihoa pois.
Eräät pitävät naisistasuorastaan ulkoisesti.
Mutta A-tolppaan viitaten auto jossa kasvihuonekaasut on minimoitu. Ei tarvitsekaan myydä. Ostan vain kulmahiomakoneen ja hevosen ja heitän ne kompaktit kolmesataa hevosvoimaa helkattiin.
jaa mainoslauseita
VastaaPoistaHaasta meidät ja opit tietämään miltä tappio maistuu.
anyway there is no way to win us.
let our way be yours. we hit and you run.
Tämän vehkeen kanssa ei ole enää kyse hinnasta eikä muistakaan asiallisista arvoista. Olen katseellani tehnyt syntiä tällaisen edessä, enkä ole katunut.
VastaaPoistalaki on kaikille sama sama - vastapuolellemme se on murphyn laki
VastaaPoistaYou may not know it yet - but you will need our services. Thats the only way you can stop us from assisting your adversaries.
If you know it all - you dont need us. But do you know what you dont know?
win or loose its you to choose
VastaaPoistawanna be a mice with a dice
or a cat with a rat?
we dont bend the law
we mend it - before you know it.
Informaatiovallankumous mahdollistaa yksilön vastuun. Teollinen vallankumous mahdollisti kasvottoman vallan. On aika kumota kasvoton valta. Osakeyhtiölaki ym. kumottava nyt.
VastaaPoistaad auriga
VastaaPoistahyvä ajatus, mä voin antaa osoitteen, minne sen vallan voi kumota.
Ei informaatiovallankumouksella ole mitään tekemistä yksilönvastuun kanssa, ellei niin että informaation tehokkaampi keruu ja automaattinen analysointi mahdollistavat entistä tehokkaamman valvonnan ja kun valvonta on kyllin tehokasta, voidaan demokratiasta ja sen yksilönvastuusta luopua.
VastaaPoistaSitä paitsi; haluavatko ihmiset ylipäänsä vastuuta?
Ihmisten vastuuttomuus on diktaattoreiden turva ja toivo.
Muutaman kuva suvijuhlasta Sörnäisissä
VastaaPoista