Sana seisoo

Ton Koopman sanoi yllättyvänsä ajatuksesta, että Luther oli suuri runoilija.

Olimme puhuneet tästä "Arstoteleen kantapäässä" J. Forsbergin kanssa, joten ajatus oli kovinkin herkässä kieleni päässä, kun juttelimme kohtuullisen seikkaperäisesti eilen illalla.

Siitä olimme hyvinin yksimielisiä, että Matteuksen evankeliumin kärsimyshistoria on, sellaisena kuin se on Lutherin tekstinä Matteus-passiossa uskomattoman suorasukaista ja konkreettista tekstiä. Siitä on vaikea sanoa, onko se hyvää tekstiä, koska se saattaa pikemminkin olla tekstin hyvyyden mittapuu.

Johanneksen evankeliumi onkin sitten eri asia. Siinä on hellenististä (aleksandrialaista) viipyilemistä. Kirjailija ja muusikko tekevät näkyjä, evankelista näkee niitä.

Se on suuri ero.

Koopman sanoi epäilevänsä, että J.S. Bach oli itse basso. Kantaateissa ja passioissa on niin valtava määrä niin ihastuttavia bassoaarioita ja ariosoja, että syytä voi kysyä. Valinta ei ole erikoisen ilmeinen.

Isä Bach oli ollut lapsena poikakuoron tähtisopraano. Sen tiedämme. Koopmanin mukaan poikasopraanoista tulee usein nimenomaan bassoja.

Nyt on ollut parin viikkon aikana tilaisuus puhua rauhassa kahden sellaisen henkilön kanssa, jotka tuntevat kantaatit jokaista yksityiskohtaa myönte. Kuvaisin tilannetta ruhtinaalliseksi.

Tällä kertaa keskustelu lipsahteli kyllä myös Buxtehudeen.

Koopmanin täydellinen sarja Bachin kantaatteja on valmis, ja sen kunniaksi hän sanoi levyttävänsä useita niistä heti uudestaan.

Nämä runsaat kaksisataa teosta, kukin alle puoli tuntia kestoltaan, ovat mielestämme kultakaivos, josta on toistaiseksi raapaistu vähän pintaa.

Lisäksi tätä vanhempi musiikki, etenkin ranskalais-flaamilainen koulukunta, on vasta tuloillaan. Kiihkoisat harrastajat tietysti tuntevat Ockeghemin, Dufayn ja Josquinin ja joukon muita, mutta varsinainen yleisö ei. Soittajia ja soittimia alkaa olla myös Suomessa.

Koopmanilla, jonka hyvin laaja Bach-tuotanto löytyy havainnollisesti esimerkiksi osoitteesta www.antoinemarchand.nl

oli jännittävä ajatus Bachin teosten sanoista, jotka ovat kovin usein kelvotonta tilapäärunoutta. Tekstin huono taso korostuu siitä, että rinnalla on Lutherin ja Paul Gerhardin uskomattoman hienoja runoja.

Jospa tekstit oli määrätty etukäteen? Jospa asialla oli Leipzigin raati, joka ei millään muotoa ollut tunnettu hyväntahtoisuudesta. Myös aika oli sellainen, että puhtaan opin valvonta oli stalinistisissa mitoissa.

Kuulostaa luontevalta, että tekstipuolella olisivat ahkeroineet "puolueen" suosikit.

Tätä mietin. Siinä olisi mukana vihje arvoitukseen, miksi Bach ja etenkin hänen urkumusiikkinsa on vanhastaan niin suosittua poliittisten paremmintietäjien piireissä.

Puhe on siis "DDR-Bachista". Tiedossa ei tosin ole, että virheellisistä tulkinnoista olisi tehty ilmiantoja maan kaupalliselle edustustolle.

Siinä musiikissa on sama ristiriita kuin Suomenkin menneisyyden hengellisissä ilmiöissä. Toisaalta nämä liikkeet houkuttelevat räyhä- ja hurmahenkiä. Toisaalta niistä kasvaa niin sanottu kansanhurskaus, joka on maailmanhistorian ensimmäinen alhaalta ylöspäin kasvanut, jokaisen ihmisen ihmisarvoa rakentanut liike, jota hallitsijat eivät katsoneet hyvällä silmällä.

Tuota "kirkkohistoriallista" liiketä voisi sanoa nonkonformismiksi eli sopeutumattomuudeksi.

Jolloin kysymysen muoto on: miksi poliittiset fundamentalistit ja nonkonformistit asuvat samassa teltassa?

En tiedä.

Tällä hetellä kovien islamin liikkeiden rinnalla elää edelleen pehmeitä perinteitä kuten sufilaisuus, ihmeellisen rakkauden ja sydämen kasvun uskonto.

Näitä mietimme. Myös ruoka oli hyvää, puhumattakaan säästä.