Haisee

Oma kehu haisee.

Wunderbaum auttaa!

Deodoranttikin raikaistaa useaksi tunniksi.

Kuolemansyntien perinteisessä luettelossa, josta on oikealla kuva, ylpeys muttunut vaikeaksi käsittää.
Maailman muuttuessa siitä on tullut hyve. "Wordnet" ilmoittaa, että sana merkitsee samaa kuin oman arvon tunto ja tyydytys saautuksista. Wikipedia lisää, että se merkitsee halua vastustaa nöyryytyksiä.

Kirjakaupassa selailin Dawkinsin jo paljon puhuttua kirjaa "The God Delusion" ja Dennettin kirjaa "Breaking the Spell: Religion as a Natural Phenomenon".

Kirjoittajilla on aihetta ylpeyteen. Hienoa tekstiä, kertakaikkiaan.

Tosin en vieläkään löydä Jumalan olemassaolosta näkökohtia, jotka eivät olisi olleet tuttuja jo 1820-luvulla.

Tosin en liioin osaa olla miettimättä, kenen pussiin pojat puhuvat. Miksi kukaan ei julkaise arabiaksi kirjaa "Allah-harha" tai muutoin aiheesta "miksi jumala ei ole suuri ja moskeijat olisi otettava uusiokäyttöön sianlihan ja alkoholijuomien varastoina".

Viime aikoina on tullut sellainen vaikutelma, että uskontojen vastaiset merkkihenkilöt, kuten Mao ja Stalin ja Pol Pot, ovat menetelleet mielenkiintoisesti, eikä tuo A. Hitlerkään mikään kirkkkoväärti ollut, vaikka pysyttelikin välilöissä sekä luterilaisen että katolisen kirkon kanssa.

Olen kirjoittanut viime päivinä kauniisti korkeista päämääristä, jotka liittyvät muun muassa taiteeseen. Maininnatta olen jättänyt rahan ansaitsemisen, joka on perinteinen inspiraatiotekijä, ja ennen kaikkea itsetehostuksen, joka voi olla vieläkin suurempi sivistystä yllä pitävä voima.

Julkisuuden liepeitä talloessa kuulee silloin tällöin kysymyksen, että mikähän tuokin luulee olevansa, kun on niin itseään täynnä.

Se on tarpeellinen kysymys. Lukija unohtaa helposti, että jokin osa kirjoittajista, taiteilijoista ja julkisuudessa esiintyvistä henkilöistä eli esimerkiksi poliitikoista, on vaarallisia mielipuolia. Joidenkin mieleen ei ole koskaan juolahtanut asettua toisen ihmisen asiaan. Jotkut eivät kerta kaikkiaan välitä toisten tunteista. Useimmilla - ja heihin kuuluvat blogistit - on oikeassa olemisen vimma.

Esimerkkejä on vaikka mitkä määrät. SS:n teloituskomennuskuntien jäsenistä eräät selittiät sodan jälkeen oikeudenkäynneissä, että he sitä vasta uhreja olivatkin. Käsikin pakkasi väsymään. Neuvostoliitossa Suureen Terroriin menehtyneet merkkimiehet, kuten Kirov ja Ordhonokidze, jättivät jälkeensä tietoa ja maineetta merkittävästi aatteellisuudesta. Todellisuudessa he olivat tietysti työnantajansa Stalinin palvelijoita ja uskollisia murhamiehiä. Eikä kukaan viitsinyt kysyä, mitä Hruststsev ja Brezhnev tekivät viiksekkään esimiehensä valtakaudella. Tosin ensin mainittu taisi keksiä oivallisen selityksen: kun Stalin käskee tanssia, viisas mies tanssii.

Kirjoittaja voi esittää ainakin yhden vaikean selityksen epäillystä ylpeydestä ja omien kokemusten ja havaintojen korostamiselle. Ei se, että joku on kirvesmies, tarkoita että hän rakastaisi yli kaiken kirveitä. Kirjoittajan työkalu on "minä", joka on tavalla tai toisella naamioitu. Jos esimerkiksi esseistin kirjoitukset paljastavat perimmäisen viestin: minä itse tämän keksin, se ei oikein innosta eikä luo myötätuntoa.

Egomaanikko Goethe sanoi sen kauniisti: "Man merkt das Absicht und wird verstimmt". - Sitä huomaa tarkoituksen ja pettyy.