Kengät

Turvajalkineen kärkisuojus, alumiinia. Näillä olisi hyvä potkia poliisia.

Yksi Eppu vaihtoi autooni kesärenkaita ja kaveri tipautti auton tunkilla Epun jalalle. Hän sanoi että oho ja hyvä että tuli pantua turvasandaalit.

Ihastuin. Yliopistoelämässä huomaa aina välillä seisovansa jonkuin varpailla tai päin vastoin. Myös munille potkiminen kuuluu edistävän uraa.

Matt Scudder käyttää sellaisia, mutta en usko, että hänelle on Pomarfinin tai Sievin jalkineet, koska hän asuun New Yorkissa eikä häntä ole olemasssa. Hän on Lawrence Blockin salapoliisihahmo, yksi parhaista. Vaikka hän on puhtaasti kuvitteellinen, kirjoissa tarkoin kuvailtu Central Parkin penkki on varustettu muistolaatalla: Matt Scudder istui tässä.

Matt on hellyttävä ja hauska, koska hän on entinen alkoholisiti eli siis alkoholisti, ja välillä ottaa niin koville, että pitää pinkaista AA-kokoukseen kesken rosvon jahtauksen. Manhattanilla on onneksi ympäri vuorokauden auki olevia kerhoja, etenkin kirkkojen tiloissa.

Blockista on asiallinen artikkeli täysin viittauksin Wikipediassa. "The Thief who..." -sarja ei kuitenkaan mielestäni maksa vaivaa. Tuon sarjan kirjat ovat ikävän brittihenkisiä eli siis pintapuolisia ja hienostelevia.

Näitä kirjoja on suomennettu, mutta menestys ei kai ole ollut kaksinen.

Puhe on kuitenkin vähittäiskaupasta.

Eilen joku ihmetteli. Etenkin sähköinen kaupankäynti kuuluu professuuriini, ja kun tavaramerkkioikeus nimenomaan kuuluu, yksi askarruttava kysymys on brändien ero hyllyssä ja verkossa.

En tiedä toisista. En valitettavasti ole kova ostamaan kultaa enkä kalliita kiviä, kun ei ole varaa. Muutama rippilahja on tullut ostetuksi. En tohtisi ostaa verkosta. Matka kävisi Aleksille. Itse asiassa Kalevala Korulla on joitakin uusia sieviä rosseja, ja myymälä on siis vain lähellä Aleksia. Tämäkään ei ole mainos, vaan ilmianto. Kellon ostaisin verkosta, uuden siis. Eräitten sveitsiläisten brändien paino on niin vahva, että uskaltaisi. Ehkä ei kuitenkaan amerikkalaisesta nettikaupasta. Euroopassa palauttamisoikeus voisi toimiakin, jos kello osoittautuisi roskoopiksi.

"Roskooppi" oli kelloseppä-sukulaisteni kielenkäytössä halveksiva "kivettömän" kellon nimitys. Taustalla on pietarilainen merkki "Roskopf" ja huono maine lienee ansaittu. Vähän niin kuin Vostok nykyisin; kellot ovat hienoja, mutta mukana on yleisöä yllättävästi silmiinpistävän paljon maanantaikappaleita.

Eilen kommentoija murehti reilun talon kenkiä. Luulen itsekin, että Adidas (joka siis osti Reebokin), Nike ja myös Ecco on valmistusvaiheella kostutettu orjatyöläisten hiellä.

Ehdottaisin reiluiksi taloiksi luuloni mukaan ihan suomalaisia Pomarfiniä, Jalasta ja Sievin kenkää. Aaltonen ei ole enää suomalainen. "Kuningaskuluttaja"-saitin mukaan kenkien kotimaisuusmerkinnät ovat sekavia ja luultavasti epäluotettavia.

Täytyy kai perustella, vaikka mitä minun asiani toisille kuuluvat. Oli kymmenvuotiaana ja sitten armeijassa järeät reumakuumeet ja sydäntulehdukset. Niinpä ortopedi sanoi jo vuosia sitten maristessani jalkojen kunnosta, että paska mikä paska, ei niistä ainakaan operoimalla parempia tule, kun ovat pienetkin luut päistä pehmenneet. Kun siis käy niin, että minut tavataan erinomaisen syvähenkisen näköisenä seisomasta kadulla tai kujalla, kysymys ei luultavasti ole rikkaasta sisäisestä elämästä vaan siitä, että jalkaan sattuu.