24. huhtikuuta 2007

Jokainen itselleen jalkapallo!


Otsikko oli dadaistien iskulause kauan sitten.

Olen pitänyt itselleni kirpputoria. Palkattu ilmiantajani Herkko on sanonut, että oikeastaan kirpputorilta on turha odottaa löytöjä, koska hän ja hänen kaltaisensa putsaavat kaiken kiinnostavan pöydiltä viiden minuutin kuluessa myynnin alkamisesta.

Uskon sen. Huutokaupoissa on sama sääntö. Kun olin nuori juristi, Helsingissä oli kaksikin kuuluisaa ”huutokauppaneuvosta”, jotka kähmivät jopa kiinteistöjen pakkohuutokaupoissa. Jätät tuon huutamatta niin saat tämän.

Kalifornialaisilla on ”garage-sale”. Roinat nurtsille. Monet amerikkalaiset myyvät huonekalunsakin muuttaessaan. Ja he ovat kovia muuttamaan.

Ehkä tämä kiintymys esineisiin onkin eurooppalaista tai suorastaan maalaista.

Kuka hylkäisi ilman pakottavaa syytä pyjamansa? Ei kai kukaan vaihda huonekasveja mielijohteesta? Muista vieläkin lapsuuteni kasvit, kuten Posliinikukan, jonka Mikko söi.

Lyövää kelloa en kuitenkaan ottaisi kotiini. Saattaisi tulla lyötyä takaisin. Pahimpia olivat Valmetin seinäkellot. Lyöntiäänet kuuluvat kevyesti kivitalon kaikkiin kerroksiin. Menneisyyden kaappikellot herättävät tunteita, mutta taitaisi tosipaikan tullen jäädä kello vetämättä.

Kysymyksessä on muuten törkeä kaksimielisyys, joka saattaa liittyä kaappikellon punnuksiin. Sodasta ja savotoilta haluttiin kotiin ”vetämään kello”. Kun tämä asia oli hoidettu, otettiin sukset jalasta ja reppu selästä.

Kaitsu aikoo tehdä tutkimusta suupuheiden mallintamisesta digitaaliseen viestintään. Huonoimmissakin liikkeenjohdon kirjoissa tiedetään, että hiukan maaginen maine tai julkiskuva vaikuttaa hyvin merkitsevästi myyntiin.

Nokian lippulaivaksi nimetty N95 herättää minussa kaameita epäilyjä. Mallina on ollut varmaan Sveitsin armeijan linkkuveitsi, mutta Victorinox on menneisyyttä. Uusin näkemäni malli on linkkuveitsi ilman veistä – USB-tikku ja LED-valo kyllä löytyvät. Käsimatkatavaraa.

Miksi kukaan ei ole koskaan sano, että minun pitäisi ostaa tietynlainen kännykkä? Enkä minä ole sanonut kuin kerran Herkolle, että Communicator ei sovi alle 30-vuotiaille, koska Commarin näpelöimiseen liittyy papillista pönäkkyyttä ja omahyväisyyttä.

WOM (suupuhe) on paikallaan kahvipöydässä. Esimerkiksi ei ole syytä ostaa Melitta-pusseja, koska halvemmat, nimettömät pussit ajavat saman asian. Ainakin miesten kesken puheet auton renkaista ja ostopaikoista ovat ystävyyden osoitus. Vain tyhmä ostaa muualta kuin rengasliikkeestä ja oikein tyhmä ei tiedä, että myös uutuustuotteista saa pyytämällä rajun alennuksen.

WOM on ystävänpalvelus, jos joku kysyy, että saakohan uuden auton hansikaslokerossa olevat hassut mutterit heittää metsään. Jos autoon on sattunut alumiinirenkaat, nuo mutterit ovat yhtä kohtalokkaita kuin nykyinen virta-avain. Katoaminen merkitsee kumarruskäyntiä maahantuojan luona eikä asia välttämättä ratkea sielläkään. Lukkomuttereita on seitsemääsataa sorttia.

WOM on tieto, että HIITin nykyisessä paikassa (Spektri, Pilotti), todella kannattaa käyttää pysäköintikiekkoa, koska sakottajat ovat raivokkaita ja nopeampia kuin Higgsin bosoni.

WOM toimii kodin elektroniikassa. Erinomaisuuden tavoitteleminen on tuhoisaa. On paikallaan olla hyvä yhdessä tai kahdessa asiassa, esimerkiksi hinnassa ja esillepanossa (löydettävyys). Yritys olla hyvä kaikessa (palvelu, elämys) johtaa tuhoon.

Tapiolan Stockmannin alakerrassa ei ollut taaskaan yhtään myyjää, kun ostin väripatruunoita printteriin. Seuraava asiakas jonossa ilmoitti, että tämä oli jo kolmas käynti, kun hän aikoi ostaa kunnollisen, digivalmiin television.

Erikoinen ajatus, televisio Stokkalta. Mutta tavaratalo on hyvin hoidettu: ei palvelua siellä missä sitä ei tarvita. Kun taannoin sanoin puoliääneen itselleni keskustan tavaratalon alakerrassa, että kattos pirua, noinkohan tuo pikeepaita olisi merseroitua puuvillaa, kolme myyjää ilmaantui tyhjästä sanomaan että kyllä, ja Sharkilla on myös, eikä taatusti ole halpa, teille, Sir.

Tutkimuksessa on vääntämistä. Sykähdyttävin WOM ja mainos on ollut ”Ostaisitko käytetyn armeijan polkupyörän tältä mieheltä.” Niitä oli tosiaan tuhat myynnissä, menivät heti ja tuottivat veteraaneille yli 200 000 euroa.

Kuvasta - toivon että nekrologiini liitetään lause: "Eläessään vainaja oli Pirkka-tuotteiden harras ystävä."

35 kommenttia:

  1. Tuulikellot pitäisi kieltää lailla, asetuksella tai ainakin kaupungin järjestyssäännöllä. Sanoipa Fen Shui mitä tahansa.

    VastaaPoista
  2. Mainonta tunkee näköjään nykyään röyhkeästi joka paikkaan. Jopa ns kulttuuriblogiin. Provikat juoksee? Hehheh...

    VastaaPoista
  3. Ad Toipila:

    Joko Sinä olet hankkiut Pirkka-hautakiven? Saat kuule halvalla! Teksti esim.:
    "Madoilla on nyt ruokaa, mutta onko Mustilla? - Muista Popsi! Kysy tarjousta."

    VastaaPoista
  4. Minä olen eläessäni käyttänyt paria slogania.
    Niin kauan kun olin duuni.netin yhteisötoimittaja, oli minun verkkokäyntikortissani teksti "Mielipide joka asiaan, ei asiaa joka mielipiteeseen"
    toinen, joka lähti alkujaan pohjalaisesta naismausta, jota sitten käytin kun myin olutta "Menestys on pitkälle pyrkimistä".

    Tästä jälkimmäisestä ajattelin muokata tekstin kuolinilmoitukseeni
    "Menestys on pitkälleen pyrkimistä"

    VastaaPoista
  5. Rasittaa pitää esineitä. Täyttävät kaikki paikat ja osan ajastakin (puhdistaminen ja järjestäminen).

    VastaaPoista
  6. Mutta Jukka, Pirkka yksi Suomen merkittävimmistä oikeudellisista tai taloudellisista innovaatiosta!

    VastaaPoista
  7. Sanokaas muuten mistä on kysymys ja mitä on meneillään siinä, kun K-kaupoissa on vierekkäin Pirkan Green- ja Plastirollin Bioska - biojätepusseja, jotka ovat täsmälleen sama tuote (Plastirollin tehtaalta Ylöjärveltä tulevat molemmat), mutta edellinen maksaa puolet vähemmän kuin jälkimmäinen?

    Pirkkatuotteitahan kovasti kritisoidaan siitä bulkki-luonteesta - elintarvikeyhtiöt laiminlyövät tuotekehityksen ja pyrkivät yksinomaan halpuuteen. Puolimilitanttina antikulinaristina ja ruoalla snobbailun vastustajana pidän tätä yksinomaan positiivisena kehityksenä (niin kauan kuin bulkkitavara on laadultaan käypää).

    VastaaPoista
  8. Ad Löfgren:

    Sitä minäkin ole laskeskellut, että puolet rahoista menee bulkkitavaraan.

    Olen kauan sitten siirtynyt esim. K-kaupan sukkiin, koska Nurberrynkin sukat menevät hukkaan.

    Mutta kengät pitää olla hyvät (jalalle, ei silmälle, vaikka italialaiset väittävät muuta).

    VastaaPoista
  9. ad Löfgren

    On löydetty tai osattu säilyttää maksuhalukas segmentti. Luksusversion katteilla turvataan tehtaamme kannattavuutta ja meille palkkaa. Aika paha juttu toi paljastus.

    :)

    VastaaPoista
  10. Nekrologin otsikko voisi suorastaan olla: "Professori oli vilpitön Pirkka-tuotteitten ystävä".

    Oma Pirkka-lempparini muuten on sitruunasorbetti aidossa sitruunan kuoressa. Hyvä on myös saman sarjan ananassorbetti.

    VastaaPoista
  11. Olen ymmärtänyt, että kauppaketjut pyrkivät nykyään useimmissa tuotteissa siihen, että rinnakkain olisi tarjolla oma merkki ja vaihtoehtoinen, vastaava merkkituote. Tällä saavutetaan useita etuja:

    1) Asiakas tuntee, että hänellä on valinnanvaraa.

    2) Asiakas, joka ei halua periaatteesta ostaa kaupan omaa halpamerkkiä, ostaa kalliimman merkkituotteen.

    3) Ajatteleva asiakas, joka huomaa, että kyseessä on usein sama tuote erivärisessä pakkauksessa, on tyytyväinen saadessaan merkkituotteen halvemmalla.

    4) Asiakas, joka hakee halvinta, mutta ei ajattele, pitää ostostaan halpana, kun vieressä on kallis merkkituote.

    VastaaPoista
  12. Todella ympäristöystävälliset ostavat muuten Pirkka-jätepusseja (tai vastaavia). Yleinen tapa ostaa kaupan ns. irtolaiskassi on räikeä antiympäristöteko koska muovikassit: 1. maksavat enemmän per styck kuin tarkoitukseen varta vasten tehdyt muovipussukat 2. Ostokset voi hyvin laittaa mukana pidettävään kokoon taitettuun kangaskassiin. Sellainen mahtuu hyvin takin taskuun. 3. Irtolaiskassien pitäisi olla asiakkaalle ilmaisia, koska niissä yleensä on kaupan nimi painettuna eli selvä mainos- tai sp-tuote.

    Mitä tulee sukkiin, niin niiden kanssa kannattaa menetellä seuraavasti:

    Kerätään kaikki huushollista löytyvät sukat ja heitetään ne pois. Ennen poisheittoa tehdään analyysi väriskaalasta ja parittomien sukkien määrästä. Kirjo on valtava ja todennäköisesti myös parittomien määrä.

    Vaihe kaksi: Mennään hyvälaatuisia miesten sukkia myyvään liikkeeseen ja ostetaan tarpeellinen määrä eli krossi yksivärisiä (mustia) ja riittävän pitkiä sukkia. Snobit ja muut mielestään paremmat ihmiset voivat ostaa resorittomat ja - hyvässä sukkaliikkeessä kun ollaan - tarpeellisen määrän gartereita. Rahvas voi tyytyä joustosidosteisiin tuotteisiin.

    Näin meillä on tarvittava määrä kulutushyödykettä jossa ei haittaa se, että yksi menee hukkaan. Pari löytyy aina. Jos inventaarissa löytyy pariton, niin sen voi heti ottaa hyötykäyttöö ja pestä sillä vaikka auton renkaat tai kiillottaa kengät.

    VastaaPoista
  13. Hitsi kun pilkku kaipaa tänään hierontaa, taitaa olla tuo kostea ilma ja välimerkkien alkava reuma. Pitäisi välttää kokopäiväistä näyttöpäätteen edes rohjottamista.

    Ihanaa, että dadaa muistetaan, leijonat. Siis olkoon jokainen jalkapallonsa. Mutta todella toivon, ettei kenenkään autossa ole alumiinirenkaita. Vaikka se kovin dadaa olisikin. Tai no, mitäpä dadaa löytäisivät dadaistitkaan hetkestämme, joka on niin dadaa jo itsessään?

    Ja koska mielipide löytyy joka asiaan, niin kengät on kyllä vaikeimpia kaikista vaatetukseen liittyvistä tuotteista: niidenhän on oltava paitsi mukavat jalassa myös pirteän näköiset ja reilusti tuotetut. Ja kun 85 prosenttia kengistä tulee sektorilta Kiina - Indonesia - Vietnam, on vaikea löytää kenkiä, joita käyttäessään ei tuntisi tallovansa pienille sormille.

    Mitähän Vonnegutin hautakiveen kirjoitetaan?

    VastaaPoista
  14. Voulez vous K. von&gut ?

    VastaaPoista
  15. Pirkka tuli almanakkaan 1949, vanhempani antoivat sen minulle silloin nimeksi. 50-luvulla harvoja Pirkkoja pilkattiin, koska nimi muistutti Pirkkoa. Vasta yliopistossa nimeä ei ihmetelty. Tietääkseni nimi jonkin verran yleistyi 60-70 -luvuilla, julkisuudessa näkyy joskus muutama kaima. Mutta nyt nimellä on halpatuotteen leima, joten Pirkaksi ristittyjä lienee hyvin vähän. Lienen saanut jonkun kompleksin, koska minulla on vain S-kortti.
    Pirkka Siltari
    Kuopio

    VastaaPoista
  16. Eläessään vainaja oli Pirkka-niksien harras tuottaja.

    VastaaPoista
  17. Vonnegutin hautakiveen kirjoitetaan varmaan "Lonesome no more".

    VastaaPoista
  18. Ad Pirkka:

    Minulle tulee nimestä mieleen pirkkalainen - soturi, verottaja, eränkävijä

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia:

    Vonnegutin hautakirjoituksesta -
    "So it goes".

    (Joku väitti että lause on kieliopillisesti lievästi virheellinen. "Slaughterhouse 5:ssä" se silti kukoistaa.

    VastaaPoista
  20. Erikoinen ajatus, televisio Stokkalta.

    Erikoista, että se olisi erikoista. Muistuttaa, että meidän maalta muuttaneiden mielissä Stocka saa ehkä lapsuuden satunnaiskäyntien, jotka usein painottuvat leluihin ja vaatteisiin, mielissä satunnaisen virityksen; minäkin ihmettelin aikanani, kuinka he autoja ovat ryhtyneet kauppaamaan (siitähän tosin hiljan luopuivat). Kumpaakin yhtä hassu ihmetellä: Stockmannilla tehtiin Suomen ensimmäinen autokauppa 1904 (Fordin T-malli) ja siellä suomalaisen ensiesittelynsä sai televisiokin (vuonna 18.11.1950 klo 13).

    Victorinox on menneisyyttä. Uusin näkemäni malli on linkkuveitsi ilman veistä – USB-tikku ja LED-valo kyllä löytyvät.

    Meille päätä terävämpää tarvitseville Victorinoxin vademecum on jo vuosia ollut luottokortin kokoinen versio, mukana veitsi, sakset, valo, mitta, neula, hammastikku, neljä erilaista ruuvimeisselinpäätä jne. sujahtaa lompakkoon muiden paitsi lentokentän (ja kaiketi nyt Euroviisujen) turvatarkastuksen huomaamatta. Loistavaa, miten monen asiaan sillä voi välttävästi hoitaa.

    VastaaPoista
  21. Minä haluan kiittää Lidliä. Germaanien kauppaketju mahdollisti huomattavasti edullisemman, terveellisemmän, monipuolisemma ja ennen kaikkea eettisen ruokavalion.

    VastaaPoista
  22. "Hän oli S-etukansalainen sanan parhaassa merkityksessä: maksimibonuksilla"

    VastaaPoista
  23. Hän elää siis onnellisena jossain muussa hetkessä.

    Dresdenissä muuten kuoli enemmän kuin Hiroshimassa.

    VastaaPoista
  24. Pitäisi kai selvittää nimenannon (nimipäivä 1.9.) alkuperä yliopiston almanakkatoimiston (vai onko nimi muutettu?) arkistosta. Mulle kerrottiin aikoinaan, että Reino Oittiselta saadun tiedon mukaan virikkeenä oli Eino Leinon runo Orjan poika, joka kertoo Pirkka puuhkalakista. Komeaa leinoa sinänsä, vaikka Pirkka ei välttämättä ole kovin sympaattinen hahmo.

    VastaaPoista
  25. Ad Dr. Blind: "luottokortti" on kuulunut vuosia minunkin varustukseeni.

    Niillä on nyt uusi Swiss Card Lite Translucent.

    Olen niin vainoamisharhainen että pakkaan kyllä tämänkin matkalaukkuun.

    Epäilin syytöksiä katalasta mainonnasta ja jätin sanomatta, että ostan itse tyyristäkin tavaraa Stokkalta, koska minua miellyttää syvästi heidän täydellinen palautusoikeutensas, no questions asked. Olen kerran palauttanut kokeillut alushousut, ja se oli mielestäni jo jotain.

    Yhdessä vaiheessa esim. pienet digikamerat joutuivat maata kiertävälle radalle maahantuojan huoltoon, mutta S-man myyjän todettua, että powerit reistaavat, veti hyllystä uuden tiskiin.

    Sellaisesta maksaa mielellään.

    VastaaPoista
  26. Ad Zaum:

    Totta - melkein yhtä paljon kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa yhteensä.

    Vaikka kuka ne luvut niin tietää.

    Tunsin suomalaisen naisen, joka oli selvinnyt Dresdenin pommitusyöstä. Tarinat eivät olleet miellyttäviä. Siellä oli sama "fire-storm" eli puhalluslamppuefekti kuin Hampurin pommituksissa. Esim. pommisuojiin kuoltiin siksi tukehtumalla.

    VastaaPoista
  27. Onpa rankkaa... Suomessahan on niitä happipumppuja - tai suodattimia, jotka eivät tee happea, mutta suodattavat.
    Kuolla nyt hapenpuutteeseen.

    VastaaPoista
  28. Nomen est omen, sanoivat roomalaiset.

    Mutta jos totta puhutaan ja kaikella kunnioituksella, niin kyllä Pirkka on aika kamala nimi.

    Melkein yhtä kamala kuin jokin... auvo tai uuno.

    Toisaalta. Pysologit väittävät, ettei kuulema ole parempaa itsetuntomittaria kuin on suhtautuminen omaan nimeen.

    Siispä. Jukka-rukka, jörö-Jukka; onko Jukka hyvä nimi???

    Petja ei ole kyllä; ei missään tapauksessa...

    VastaaPoista
  29. Tulimyrsky sopii illan teemaan: TV1 lähetti tänään dokumentin Tsernobylistä 1986. Muistatteko, miten hitaasti katastrofista tiedotettiin ja miten sitä vähäteltiin? Minulle oli uutta, miten innokkaasti myös Ranskan hallitus vähätteli onnettomuutta, radioaktiivinen pilvi kun ei viranomaisten mukaan edes kulkenut Ranskan yli. Samoin vertailut SS-18 yhden taistelukärjen ja Tsernobylin räjähdyksen välillä olivat puistattavia. Mutta Hampuriin: Tapasin 1980-luvun alussa Suomeen avioituneen saksalaisnaisen, joka oli opiskellut sairaanhoitajaksi Hampurissa liittoutuneiden pommistusten aikaan. Yhdellä kahvitauolla työntekijät ihastelivat työpaikan hiljaisuutta tyyliin "mitä hiljaisempaa sen parempi". Hampurin pommituksen kokenut nainen totesi siihen, että "Pommitusten jälkeen oli tosi hiljaista - ei lintukaan laulanut". No, tuli hiljaista kahvihuoneessakin sitten.

    VastaaPoista
  30. Stoccan rappio on mennyt niin pitkälle että eivät tarjouslehdessään erota bleiseriä pellavasta valmistetusta pikkutakista, joten minulla ei ole enää kiinnostusta asioida sellaisessa puodissa.

    Seuraavaksi ne kauppaavat varmasti miesten nilkkasukkia ja lasten tampaxeja.

    VastaaPoista
  31. Kuka suomalainen lie antanut jöröjukan nimeksi tälle Hoffmanin Struwwel-Peterille.

    VastaaPoista
  32. Jos on ottanut tehtäväkseen antaa valoa tielle, Catulux (Katuvalo) on todellakin enteellinen nimi.

    Cotilux= kotivalo?

    VastaaPoista
  33. hei kotilo, onko ollu pirkon kanssa huono onni?

    VastaaPoista
  34. Nyt vasta huomasin kohdan Merkinnät: Intellektuellit.
    Anteeksi että vaivasin.

    VastaaPoista
  35. Ad Jeps:

    Tarkoittaa kohdetta, aihetta. Ei kirjoittajaa eikä kommentoijia.

    Alanolla yhtä mieltä Yhdysvaltain oikeiston kanssa siitä, että intellektuellit (ne jotka sanovat itseään sellaisiksi tai jotka voidaan tunnistaa), ovat kaiken pahan alku ja juuri.

    VastaaPoista