Uusi yksityisyys

Kirjoitan tämän jutun ainakin kolme kertaa. Asia on vaikea, minullekin, vaikka joudun miettimään näitä työkseni, aamusta iltaan ja öisin.

Tästä kirjoituksesta oli olemassa jo teelmä, mutta sekunnin sähkökatkos söi sen. Epäilen että kysymyksessä oli Fortuminen mielenosoitus. Ehkä itse Lilius oli räpläämässä muuntajaa. Mene tiedä. Ei kai se aivan helppoa ole, että joutuu lähettämään alaisiaan televisio-ohjelmiin valehtelemaan. Mainio mies muuten tämä Purasjoki.

Yksityisyys on suojattu henkilötietolailla ja rikoslailla. Se tukeutuu perustuslakiin, joka puolestaan on sopusoinnussa EY:n peruskirjan kanssa.

"Yksityisyys" tuli sanana käyttöön myöhään. Se liittyy selvästi porvariston aikakauteen eli 1800-lukuun.

Urkintajärjestelmät kehitettiin heti kun ne oli kielletty. Vallankumouksellinen vapaus tarkotti yhdelle yhtä ja toiselle toista, mutta sen rajoittaminen osoittautui yhtä helpoksi ja suosituksi kuin tasa-arvon toteuttamatta jättäminen.

Vapaus alkoi korvautua oikeuksilla - historiallisesti säätyetuoikeus eli privilegio oli ollut tärkeämpi. Kiinteän omaisuuden omistusoikeus oli jakautunut jännittävästi feodaalijärjestelmässä, joka kuvataan kirjallisuudessa järjestelmällisesti väärin. "Omistusoikeuden suoja" toteutui näppärästi hopea- ja kultarahojen ja maksumääräysten aikakaudella. Kunhan piti rahansa piilossa verottajalta ja muilta ikäviltä ihmisiltä, niin kauppaakin kykeni harjoittamaan.

Koko 1800-luku oli keskustelua omistusoikeudesta. Kiinteän omaisuuden asioissa kysymys vuokraviljelijöistä ja tilattomasta väestöstä oli paha. Vielä pahempi oli ongelma työntekijän oikeudesta työnsä tulokseen. Rahoittajat sanoivat, ettei niillä mitään oikeuksia ole. Eri sorttiset sosialistit sanoivat, että kun on.

Asia meni mutkikkaaksi, kun Lenin kopioi Saksan sotatalousmallin Neuvostoliittoon ja valehteli, että tämä on nyt sitä sosialismia. Valtio omistaa kaiken ja ellei omista niin määrää kuitenkin, ja salainen poliisi ampuu.

Salaisen poliisin eli urkintajärjestelmien suuret perustajat olivat Ranska ja Itävalta-Unkari. Tsaarin Ohrana tuli kaukana perässä. Ranskan uranuurtaja oli Napoleonin poliisiministeri J. Fouché. Itävallassa urkintajärjestelmän kauhistuttavuutta lievensi kansallisluonne - Schlamperei eli sössääminen ja yleinen tarmokkuuskohtausten puuskittaisuus.

Yhdysvalloissa muuten CIA perustettiin vasta 1947, eikä FBI ollut mikään salainen poliisi ainakaan ennen kuin sen johtaja J. Edgar Hoover pääsi todella villiintymään 1950-luvun lopulla. Vaikea uskoa, että amerikkalaiset olivat vielä taannoin vakavissaan selittäessään, että omien kansalaisten silmälläpito on kaiken kaikkiaan kiellettyä. Mutta jo Kennedyn aikana Washingtonissa oli enemmän mikrofoneja kuin Moskovassa.

Yksityisyyden sijoittuminen 1800-luvun alkuun on selvä ja ymmärrettävä asia. Yksityisyyttä oli porvaristolla eli esimerkiksi kauppiailla, ja lisäksi virkamiehillä. Ennen vallankumouksia köyhä kansa oli tehnyt säännöllisesti nälkäkapinoita, jotka kukistettiin johdonmukaisen julmasti - le fronde, jacquerie, Saksan herrojen yllytyksestä aikaansaadut kansannousut 1500-luvun alussa, nuijasota.

Herman Lindqvist esittää hyvin mielenkiintoisen ajatuksen - maanjakolaitos ja etenkin isojako sai vauhtia sosiaalisesta levottomuudesta. Ahtaissa kylissä maakansalla oli ikävä tapa istua iltaisin jupisemassa päreen valossa, ja valtaa pitävät osasivat arvata, mitä siellä jupistiin. Järkeistämällä tilukset ja siis siirtämällä talot pidemmälle kuin laskuhumalaisen talokkaan kävelymatkan päähän etenkin Ruotsiin ja Suomeen saatiin syvä sosiaalinen rauha.

Tuntuu sangen uskottavalta.

Suomessa historiantutkimus ei halua millään myöntää, että punakapinassa 1918 oli huomattavan paljon perinteisen eurooppalaisen nälkäkapinan piirteitä ja että torpparien laskeminen ja muu sellainen, joka sopii väitöskirjoihin, on aika toisarvoista. Kyllä keskeinen syy nousta aseisiin oli nälkä ja tienestien loppuminen.

Se toinen suuri kysymys, työntekijän oikeus työnsä hedelmiin, alkoi ratketa yllättävältä taholta. Saksan luutuneimmat konservatiivit Bismarckin johdolla perustivat työlainsäädännön, joka korvasi nopeasti entiset palkollis- ja hallisäännöt. Maailma muuttui sosiaalidemokraattiseksi. Siis 1800-luvulla.

Se että osa porukasta on edelleen sosialidemokraatteja, peräti yhdellä aalla, paitsi Heinäluoma, joka ääntää "sosmoratia", on tietysti kiinnostavaa.

Yksityisyys oikeutena on salaisen poliisin aikaansaannos, etenkin Gestapon ja NKVD:n. Saksaa hallittiin IBM:n mielihyvin ja käteisellä toimittamilla Hollerith-reikäkorttikkoneilla, joiden rojaltit juoksivat jopa sodan aikana, Sveitsin kautta. Elektronisen tietokoneen kehittäminen liittyi sukellusvenesotaan Atlantilla ja salakirjoituksen avaamiseen, mutta todellinen kehityssysäys tuli 195o-luvulla kylmän sodan mielipidevalvonnasta.

Salainen tietokanta on tietojenkäsittelyn äiti.

Tämä ei ole turhaa puhetta. Juutalaisten ja muiden vähemmistöjen löytäminen ja toimittaminen tuhoamisleireille oli merkittävä operaatio, joka tukeutui kaikessa henkilötietoihin. Suomessa oli 1940 ja 1941 aseissa enemmän väkeä kuin missään muussa maassa milloinkaan historian aikana - jopa 12 prosenttia väkiluvusta. Myös meillä henkilötietorekisterit olivat niin hyviä, nyt aiheellisesti kauhistellaan Erillisen Prikaati 21:n kohdalla Viipurin taistelussa 1944 sattunutta kirjaamisvirhettä. Muutoinhan meillä on jokainen ihminen ja lisäksi takin napit ja kenkäharjat luetteloitu, listattu ja kollattu.

Kollaaminen eli kollaterointi on oma varsinainen ammattitaitoni. Toinen lukee listaa tai protokollaa ääneen ja toinen seuraa konseptista. Välimerkit luetaan napauttamalla keltaisella lyijykynällä pöytään. Olen harjoittanut tätä vaativaa ammattia vuodesta 1976, mutta kieltämättä se alkoi jäädä vähiin vuosituhannen lähetessä loppuaan. Sen jälkeen olin pukittaja. Jotkut sanoivat hovioikeudenneuvokseksi. Keskeinen tehtävä oli lukea päätöskonseptia sana sanalta ja varustaa jokainen luettu sana kruksilla eli pukilla. Konseptin oli laatinut esittelijä, ja esittelijät olivatkin yleensä etevämpiä kuin me jäsenet. Minulla on niitä tallessa, silmiä hivelevän kauniita konsepteja, joissa todellakin joka sanan alla on merkki ja poistot on ilmaistu alleviivauksella, ei koskaan yliviivauksella, ja siellä täällä on pitkän harkinnan jälkeen esimerkiksi sana "ja" muutettu sanaksi "sekä". Tai päinvastoin.

Henkilötietoja ei pahemmin peitelty. Monet tuomarit liittivät rikosrekisterin otteen pöytäkirjoihin, ja kantapöytäkirjassa se oli joka tapauksessa kenen tahansa tarkasteltavana. Vanhoihin papinkirjoihin eli virkatodistuksiin merkittiin tarvittaessa esimerkiksi "huonomaineinen".

Itse olen hyvämaineinen. Minulla oli siitä paperi. Sellainen piti esittää hovioikeuden auskultantiksi ilmoittautuessa, nimittäin hyvämaineisuustodistus. Sen jälkeen vannottiin virkavala, joka oli pitkä ja järkyttävä.

Kun henkilötietojen suojaaminen tuli ajankohtaiseksi, se tuntui alkuun turhanaikaiselta, mutta kun sotaisat taustat paljastuivat, asian ymmärsi. Erilaiset luottokaupat ja pankkioperaatiot yleistyivät ja muovikortit tulivat laajaan käyttöön. Niin päädyttiin nykyiseen kaksinaiskäytäntöön. Syntymäaika on salainen tieto, mutta ajokorttia tai vastaavaa todistusta, josta syntymäaika ja henkilötunnus käyvät ilmi, on liehuteltava aamusta iltaan kaupoissa ja konttoreissa niin että on se yhdenlaista salaisuutta.

Nyt vasta tullaan asiaan, joka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa sopivina päivinä. Tämä on totta puhuen kirjoittamalla ajattelua, kun tapaan huomenna Aarnion Reijon ja on tarkoitus puhua tietosuoja-asioista.

Olisi loogista kehittää henkilötietojen suojasta oikeus henkilötietoihin - jotai samanlaista kuin tekijänoikeus.

Amerikkalaisessa lainopissa esiintyy jo right in publicity. Meillä on samaa käytäntöä. Häänsä tai hautajaisensa voi myydä lehdelle, jos on riittävän kiinnostava ihminen, ja isot tissit. Urheilija voi myydä rintapielensä mainostilaksi, jolloin kaupan kohteena on nimenomaan nimeltä tunnettu ja kasvoista tunnistettava urheilija. Esiintyvän taiteilijan, esimerkiksi rokkarin, nimi on hänen tavaramerkkinsä eli brändinsä.

Jos esimerkiksi Sonera olisi hyvinhoidettu yhtiö, se olisi jo ryhtynyt puuhaamaan tässä asiassa. Kyllä yksi ja toinen olisi valmis myymään asiakasprofiilinsa, jos hinnoista sovittaisiin. Nythän ongelma on se, että yksityiskohtaisten tietojen kerääminen esimerkiksi nimettyjen henkilöiden ostotottumuksista on kiellettyä. Ei se kuitenkaan ole niin kiellettyä, etteikö se onnistuisi asianomaisen suostumuksella. Ja kun viisas ihminen ei sellaiseen mene suostumaan niin - eikö tietoja voisi ostaa?

Tällainen voisi olla uutta yksityisyyttä - henkilötietoja kauppatavarana.

Ajatus taitaa kuulostaa karmealta. Se voi olla merkki siitä, että se olisi kehittelemisen arvoinen.