Oikeus yksinäisyyteen

Yksityisyys on siis myös rikoslain käsite. Oikeus yksityisyyteen.

Yksityisyys englanniksi on privacy.

Oikeutta yhteisyyteen ei ole. Sana kuuluu sosiologian ja uskonnon kielenkäyttöön.

"Kirkko" tarkoitti kielellisesti erillistä joukkoa (ecclesia) mutta tunnustukset tähdentävät yhteisyyttä ja yhteyttä, ja puhe on siis myös maailmallisesta ihmisten yhteydestä.

Töissä, tietotekniikassa pohtimamme teema on tällä hetkellä nimeltään yhteisö / yhteisöllisyys, ja se on taas communality. Yhteisöllisyys voi toteutua muun muassa tekniikan avulla vertaisverkostoina.

Tuli turhan monta määrittelyä.

Uhkasin jatkaa eilistä pohdiskelua. Puhe oli henkilötiedoista ja yksityisyydestä.

Tänään jatkan huomauttamalla, että yksinäisyyttä kuvaillaan aikamme suureksi ongelmaksi, joka iskee etenkin heikkoihin ja heikentyneisiin.

Yksinäinen väkijoukko, "The Lonely Crowd" oli vuoden 1950 merkittävä sosiologinen teos, jonka kirjoittivat David Riesman, Nathan Glazer, Raul Denney.

Robert Putnam julkaisi 1995 teoksen "Bowling Alone: America's Declining Social Capital".

Viktoriaani Thomas Hardy julkaisi romaanin "Far from the Madding Crowd".

"Private" on lähellä sanaa "privy", joka merkitsee huusia. "Idiotti" on yhdistetty kreikan kielen sanaan, joka tarkoittaa seurasta kieltäytyvää ihmistä, sellaista joka kieltäytyy osallistumasta yhteisiin asioihin.

Tässä on hahmotelma alueesta - aristokraattinen ja hermoheikko asenne, jonka mukaan hirveää on joutua väkijoukkoon. Jo ennen Matti Klingeä erinäiset professorit olivat nopeita siteeraamaan roomalaisten runoilijoiden mielipidettä alhaisesta rahvaasta, joka oli kovin vihattavaa porukkaa.

Suomessakin tiedetään, että alhaiso asuu yhdessä kasassa, haisee ja kukaties vielä piereskelee.

Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole.

Suurten teollisuusmaiden kouluperinnettä on kummasteltu. Harvemmin esitetty näkökulma on yksinäisyys ja yhteisöllisyys. Kirjallisuus on kirjaimellisesti täynnä muistelmia, joissa hyvien perheiden pojat kuvailevat kauhuaan etenkin englantilaisista sisäoppilaitoksista, joissa ei saa olla yhtään yksin, kuten kotona sai.

Vapaahetoinen asepalvelu ja asevelvollisuusarmeija ovat samanlaisia kokemuksia.

Muistelen asevelvollisuusaikaani pussihousuissa ja kenttäpuvussa mallia 1936. Olen ajatellut myöhemmin, että ilman alokasajan kovaa höykytystä sitä olisi voinut olla vähän vaikeana juuri kaiken yksityisyyden ja intiimin puuttumisesta.

Vankilan ajatus on nimittäin yhteisöllisyydestä erottaminen. Se on ehkä keksitty eläimistä. Monet eläinlajit ovat sellaisia, että laumasta erotettu on tuhon oma.

Vankilan idean toteuttivat amerikkalaiset hurskaat henkilöt ruumiinrangaistusten sijaan 1700-luvulla. Idea oli kova yksinäisyys, yksinäishuone, jossa rangaistavan oli määrä miettiä ja katua syntejään.

Tuo päämäärä on, naurettavaa kyllä, edelleen olemassa, vaikka tiedämme erittäin hyvin, että vankila ja vankileiri ovat sosiaalisia viidakkoja, joissa ei ole helppo selvitä. Toiset vangit ovat usein vaarallisempia kuin vartijat.

Pohjaltaan luostari oli ajatus paikasta, jossa voisi olla joukolla yksin. Erämaan erakot koottiin keskiajalla seinien sisään

Kun vielä merkitään muistiin, että "Yksin" on tavallinen kirjan nimi, yksinäisyys keskeislyriikan johtavia teemoja ja maailmantuskan ilmenemismuotoja, hahmottuu ehdotus johtopäätökseksi.

Paljon puhuttu oikeus yksityisyyteen on kaksiteräinen asia. Historiallisesti ihmisryhmien valtataistelu on sotaa siitäkin, kuka määrää yksinäisyyden ja yksityisyyden ehdot. Korkeasaaren edesmennyt paviaaniuros Reiska, aikansa johtava mediahenkilö, oli oman valintansa mukaan itsekseen tai naaraiden kimpussa.

Ihmisillä on oikeastaan sama mekanismi. Yksityisyys on iso asia, mutta ainakin tämän hetken yhteiskuntamallin (ns. verkkoyhteiskunnan) vankilaa tärkeämpi pakkokeino on syrjäyttäminen eli pois sulkeminen. Vedetään töpseli seinästä. Astutaan letkun päälle.

Tehoaa.