Gerhard Behrendt on aikamme tuntemattomimpia taiteilijoita ja elävä muistomerkki. "Pikku Kakkosen" Nukkumatti (Sandmännchen) on DDR:n eli Saksan Demokraattisen Tasavallan suuri saavutus vuodelta 1959.Kaikkille muille paitsi suomalaisille Nukkumatti ja Nalle Luppakorva ovat realisosialismia ja harppisaksaa. Se on askarruttavaa, koska tässä kaikkien mittojen mukaan valtavassa ja valtavan pitkäikäisessä sarjassa ei ole mitään vikaa. En näe myöskään poliittisia metkuja enkä "kansalaiskasvatusta". Ehkä Luppakorva on vähän turhan mallikelpoinen, mutta niin on myös Mikki Hiiri.
En löydä tuosta sarjasta mitään moittimista. Ensimmäinen vaimoni voitti suomalaisen tunnussävelen falskiuttaa ("kun teeveen iltasatu al-kaa"), mutta nuotin vierestä laulaminen on suomalainen perinne, josta olemme ylpeitä. Itse en varsinaisesti muuta osaakaan.
Nukkumatin luoja, herraBehrendt muuten aloitti uransa Preussin valtionteatterin lavastajaoppilaana vuonna 1943 (ei painovirhettä), joten maailman muuttumista on nähty.
"Puhevalta - kuinka kuulijat vakuutetaan" on nuoren teologian tohtori Juhana Torkin kiitetty kirja puhetaidosta.
Tietysti minua viehättää antiikin kohtalaisen hyvä hallinta ja Quintilianuksen käyttäminen lähteenä on lystikästä, (vaikka pseudo-Longinus ja Peri Hypsos eli "Korkeasta tyylistä" olisi ollut hyvä vertauskohta tekstin puolelta). Ranskalainen laaja filosofinen "rhétorique"-kirjallisuus näyttäisi myös puuttuvan.
Minua askarruttaa Torkin kirjassa piirre, joka liittyy Nukkumattiin ja DDR:än. Kirja on nimittäin häiritsevän moraaliton.
Varmin tapa vaikuttaa ihmisiin on tuudittaa heidät uneen tai ellei suorastaan uneen, sellaiseen miellyttävään oloon, etteivät he huomaa kysellä ikäviä asioita. Päivän leikit aika unohtaa on.
Aamutelevision koirankoulutusohjelmassa teroitettiin katsojan mieleen, että koira muistaa noin sekunnin eli että sitä on kehuttava tai moitittava heti tai ei ollenkaan.
Puhetaidon laita voi olla sama, paitsi että vaikutus saattaa ihmisellä kestää kokonaisen minuutin. Puhetilanteiden vakiinnuttaminen vaatii institutionalisoimista eli rajua palkitsemis- ja rangaistusjärjestelmää, esimerkiksi konepistoolimiehiä. Tai sitten siirrytään joukkotapahtumiin, kuten Nürnbergin puoluepäiviä tai Suomi-Ruotsi maaottelua.
Kirja on hyödyllinen ja suosittelen sen hankkimista ja lukemista. Kyllä siitä oppii seuraamaan puhetta teroitetuin keinoin.
Äsken puhui koirankasvattajien ohella Geroge W. Bush eilisen 9-11 -muistopäivän johdosta, ja kyllä Torkin maininta pitää paikkansa. Hän ei sano yhtään mitään, mutta toistelee hyvin taajaan syyllistäviä sanoja ja fraaseja "sota ei ole ohi", "huoli kansalaisistamme", "yksimielisyys", "vapaus", "vapaus", "vapaus".
Tällaisia terveisiä Bushille ja Juhana Torkille Lauri Viita -vainaalta:
Monttunsa reunalla metsikön takana
silmillä likainen liina tai lakana
"Eläköön vapaus!" huusi mies.
Kaupungin torilla lippujen juurella
puheensa lopetti aatteella suurella
"Eläköön vapaus!" huusi mies.
(Betonimylläri, 1947)
Varmaan joku jo ehti huomauttaakin: Luppakorva on Puolan puolelta.
VastaaPoistaAd Jouni Snellman:
VastaaPoistaHämmästyisit jos luettelisin tietämiäsi henkilöitä, jotka luettuaan ja paikan päällä matkustettuaan olivat vakuuttuneita siitä, että DDR oli tämä Hegelin havaitsema hengen ja aineen synteesi ja ainoa sopiva esimerkki mm. opetuksen, sairaanhoidon ja esimerkiksi urheilun alueella.
Takelteleva suomettumiskeskustelumme lähtee tältä kohdin vääristä premisseistä. Neuvostoliitto ei ollut kiinnostunut meistä suomalaisista. Suomi oli paikka, johon jo Aleksanteri III:n aikana lähetettiin kolmannen luokan kykyjä järjestelmään itselleen vaikeuksia.
Samalla tavalla kuin osa Saksan kolmannen valtakunnan virkakunnasta - etenkin alemmasta virkamiehistöstä - vaihtoi jäsenmerkin hakaristista harppimerkkiin, osa meidän perinteisestä ja täysin ymmärrettävästä saksalaissuuntauksestamme ohjautui Itä-Saksaan.
Länsi-Saksa suhtautui Suomeen ja suomalaisiin hiukan hämmentyneesti ja aika pidättyvästi. Syytä olikin.
Suomi on pieni ja sankarillinen kansa, jolle on ominaista merkillinen moraalinen värisokeus.
Nykyisen Suomen suhtautumisia näyttää kokonaisuutena värittävän peri-hämäläinen huoli:"Mitähän naapuritkin siitä ajattelevat."
Jouni hyvä ! Asialliset hommat tehdään niin kun pitääkin, muuten ollaan kun Ellun kanat..
VastaaPoistaMutta totta puhuen kyllä sinun tai jonkun pitäisi sanoa näille ihmisoikeuksista, aidosta demokratiasta ja kestävästä kehityksestä huolestuneille naamiopäisille pesäpallomailan heiluttelijoille, että riisuisivat nyt ainakin edes naamion.
Ihmisen viestinnästä n 80 % on nonverbaalista. Eli se tärkeä sanoma (??;) jää sinne naamion taakse..
Kommentti tuohon DDR-keskusteluun; älkää nyt unohtako, että Suomi-pojalla oli koko toisen maailmansodan jälkeen YYA-sopimuksen kylmä piippu ohimolla. Se varmaan ohjasi tehokkaasti ihailua ja empaatiaa Itäisen Saksan suuntaan.
N-L ei ollut kiinnostunut suomalaisista, koska heillähän oli jo Suomi rautaisessa hankassaan.
Tältä osin ainakin omasta mielestäni liittoutumattomuus-termi;jota Tarja ja Erkki niin halaavat, viittaa aikaan jolloin Suomen ylle oli laskeutunut rauta esirippu ainakin osittain.
N-L:n hajoaminen ja YYA:n kahleista vapautuminen antoi meille todellisen itsenäisyyden.
Catulux, hyvin huomattu: "Ihmisen viestinnästä n 80 % on nonverbaalista. Eli se tärkeä sanoma (??;) jää sinne naamion taakse.."
VastaaPoistaSiksipä tässä kuvattu kontakti on erinomainen esimerkki puolin ja toisin. Toivottavasti (ainakin) Suomessa jatkettaisiin tällä linjalla!
Tuntuu siltä että suomalaiset poliitikot liittää ddr-läisyyteen lapsenuskoinen suhde eteen kannettuun tekstiin kun taas läntinen intellektuelli osaa lukea myös ns. pyhiä tekstejäkin pilke silmäkulmassa.
VastaaPoistaJokunen vuosi sitten Akateemisessa kirjkaupassa järjestettiin 24 tunnin pituinen raamatun ääneenlukuseremonia. Siihen osallistuivat mm. Paavo ja Päivi Lipponen.
Oltuaan ensimmäisen vuoden pressan miehenä Pentti Arajärvi (myös ddr-läisiä?, kuten Tarja) kirjoitti käyneensä kirkossa useammin kuin 20 edeltävän vuoden aikana yhteensä.
Että sillä lailla mennään tulevaisuuteen. Tai sitten kurvataan Mooseksen ajan kautta kuten Olli Kivinen HS eilen Roomassa suomalisten järjestämästä integraatioseminaarista.
Kiinnostuin lueskelemaan neitstä anarkistien julistuksia. Näyttää siltä, että Anarkian Musta Risti on Suomessa viimeinen taho, joka tosissaan julistaa luokkataistelua.
VastaaPoistaMuistaako kukaan puolalaista lastenohjelmaa nimeltä Lolek & Bolek? Sen piirtäjä oli pakolaisena Kanadassa. Hän oli iso, ystävällinen ja teddykarhumainen surullisen näköinen mies.
VastaaPoista"Mielenosoitus naamion takaa on vähän sama kuin nettikeskustelu nimimerkin takaa. Varmaan tuntuu siltä, ettei jää kiinni mielipiteistään ja teoistaan, ja että näkyvämmät kaverit jäävät toivottavasti ensin kiinni. Mutta jos IP-osoitteet kaivetaan esiin niin tuskin auttaa selittää, että on aina ollut jämäkän poliisin puolella hippejä ja tyhjäntoimittajia vastaan."
VastaaPoistaTuota, mitäs tähän nyt sanoisi. Että vaikka hohhoijaa...
Nimimerkillä voi kirjoitella, kun pysyy asiassa ja osaa myöskin perustella mielipiteensä. Eri asia on heittää lokaa ja iskeä vyön alle ja mennä henkilökohtaisuuksiin vihjailevilla nimityksellä....
Jotkut eivät tarvitse siihen edes nimimerkkiä.
Mutta Jouni-hyvä, ollaan ystäviä ja syödään pullaa näissä hautajaisissa!
Ja odotetaan sellaista mielenosoitusta, jonka sanoma ei peity kyynekaasu pilveen ja roskajoukon rähinöintiin!
Taitaa jäädä näkemättä.
Nimimerkin valitsin muuten blogimestarimme hienosta käännöstyöstä; hän kun sai 2000 vuotta vanhat runot elämään aivan kuin ne olisi kirjoitettu vasta eilen. Kysymyksessä on muuten oman aikansa anarkisti,roomalainen Catullus (kuoli n. 30 eKr?), joka ei tarvinnut sanomansa vakuudeksi pesäpallomailaa.....eikä keihästä..
Ad Jouni Snelman & Catulux:
VastaaPoista1:o Naamioitumisersta ja nimimerkistä - pidän blogimaailman nimimerkkiperinteestä, vaikka en noudatakaan sitä itse. Ainakin tässä, tämän blogin yhteydessä mahdollisuus kirjoittaa nimimerkillä on mielestäni pitänyt keskusteluja terävämmin asiassa. Auktoriteettiargumentaatio on jäänyt vähän niin kuin minun asiakseni.
Nimimerkin takaa ei voi sanoa että meikäläinen on kuulkee dosentti tai mikä perkeleen desantti niin että suuta suppuun.
2:o Niin ikään muinoin suomentamani Arkhilokhos oli alan miehiä. Hän tarvitsi keihästä - humalassa nojaamiseen.
Täytyy kaivaa esiin. Niitä julkaistiin hyvin kauan sitten Parnassossa ja löysin jotain asiaan liittyvää mielenkiintoista taannoin.
Täytyy olla selitysaparaatti mukana. Kreikan taitoni on rapistunut pahanpäiväisesti. Lisäksi Arkhilokhoksen kreikka on eri murretta kuin esim. Sapfon ja poikkeaa kulta-ajan Ateenan tyylistä, lainkaan puhumatta helposta ja rahvaanomaisesta Uuden testamentin kielestä (koinee).
"Täytyy olla selitysaparaatti mukana. Kreikan taitoni on rapistunut pahanpäiväisesti. Lisäksi Arkhilokhoksen kreikka on eri murretta kuin esim. Sapfon ja poikkeaa kulta-ajan Ateenan tyylistä, lainkaan puhumatta helposta ja rahvaanomaisesta Uuden testamentin kielestä (koinee)."
VastaaPoistaTuota, tässä vaiheessa aina se masennus meinaa iskeä vaan entistä pahemmin, kun vertaa itseään "vähän" lahjakkaampiin.
Jotkut ne lukevat ranskat, englannit, saksat, latinat ja kreikatkin. Itse sanan ystävänä kyllä halauaisi, mutta kun ei voi. Sama tunne valtaa pianonsoitossa, kun pitäisi vetää Sibeliuksen "Kuusen" nopea risoluto kohta. Kun tekniikka ei toimi, se ei sitten toimi.
Täytyy turvautua Waltarin Ihmisen ääneen; Kun on tarpeeksi yrittänyt ja epäonnistunut, mielen valtaa armahtava, harmaa nöyryys, jonka jälkeen ei enää tarvitse pakkoyrittää.
Nykyisin Amadeusta katsottaessani huomaan ihmeekseni, että sympatiani ovat siirtyneet osittain Salieren puolelle. Hän tosiaankin on meidän kaikkien keskinkertaisuuksien suojelusenkeli...
Tämän ego-ongelmaisen ja itsesäälisen valitusvirren jälkeen totean, että on jotenkin lohduttavaa lukea jo ajat sitten menneiden runoilijoiden ja kirjailijoiden viestejä satojen, jopa tuhansien vuosien takaa.
Samat ovat olleet tunteet silloinkin; sama kaipaus, sama suru ja sama rakkauden ikävä.
Mukavaa oli myös lukea blogissanne kirjailija Faulknerin haastattelu. F totesi, että Homeros ja kumppanit ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin ne olivat tuolloin parituhatta vuotta sitten. Ja näinhän se on.
Ehkä ei kuitenkaan kannata hypätä jokeen, vaikka siltä välistä tuntuu ?
Tätä nyt ei kyllä välttämättä kannata julkistaa blogiin, mutta sen kirjoitin nyt, minkä kirjoitin....