Korva pieni

Viikon Alitus on Suomen Kuluttajaliiton lakimiehen, jonka nimi on Sario. Suosittelen ammatinvalinnanohjausta. Liiton sivulla on muutamia niin sekavia lauseita, että niistä ymmärtää korkeintaan sen, että kuluttajia kehotetaan vastustamaan asuntojensa ja polkupyöriensä valokuvaamista. Kehäkukista ei puhuta mitään. "Yksittäisille perheille saattaa kuvien julkaisemisesta olla merkittävää haittaa mm. sen vuoksi, ettyä tekaistu myynti-ilmoitus voi johtaa arveluihin perhetilanteen muuttumisesta."

Viisasta.

Sarjassani Rikosoikeutta edistyneille ja aikuisille on nytaika puhua salakuuntelusta. "Älä korva pieni kuule mitä vain...", laulettiin ennen hengellisessä laulussa, joka oli erikoisen vastanmielinen. "Sillä isä taivainen näkee lapsen sydämeen". Nykyisin sinne näkevät muutkin.

Sampo-pankki hankki kyseenalaista kunniaa jäämällä kiinni asiakasneuvottelujen nauhoittamisesta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, joka sivumennen sanoen on tolkun miehiä, pyöritteli päätään televisiouutisissa. Aika uskomaton alitus. Jotkut pankit ovat mainonnassaan korostaneet asiakkaiden etua. Tällainen ei ole asiakkaiden edun mukaista. Pankkiyhdistyksen taholta mainittiin, että pörssisijoitusta koskevat puhelut nauhoitetaan ja että siitä on sovittu soittajien kanssa. Se on asiakkaiden edun mukaista, koska sijoitusasioissa voi todellakin tulla sanomista siitä, mitä oli sovittu ja luvattu.

Menettely on kiellettyä ja luultavasti rangaistavaa yksityisyyden suojan loukkaamisena.

Nauhoittaminen on sallittua. Omien puheluiden nauhoittaminen on sallittua, sekä soitettujen että tulevien. Tämän säännön esittää selkeästi myös Ari-Matti Nuutila (Heinonen ym. Rikosoikeus, 2.p. s. 897). Nuutilan tulkintoja kannattaa muuten uskoa. Tolkun miehiä. Kaikkien professori-kollegojen tulkinnoista en muuten sano samaa eikä tämäkään tarkoita että pitäisin oikeina niitä kannanottoja, jotka ovat samoja kuin omani. Toisin kuin porukat luulevat, myös rikosoikeudessa on paljon kysymyksiä, joissa on kaksi tai kolme tai neljä erilaista, keskenään ristiriitaista mutta täysin järkevää ja lainmukaista ratkaisua. Joskus harvoin on tapahtunut, että murhaa koskevassa jutussa korkein oikeus on äänestänyt 3-2 ja tuominnut syytetyn elinkautiseen. Kaksi jäsentä olisi hylännyt syytteen. - Tällainen on tietenkin poikkeuksellista.

Salakuuntelu on määritelty rikoslaissa, sen 24. luvun 5 §:ssä samalla tavoin kuin salakatselu. Kiellettyä on

teknisellä laitteella kuunnella tai tallettaa oikeudettomast keskustelua, puhettta tai yksityiselämästä aiheutuvaa ääntä kotirauhan suojaamassa paikassa

taIkka muualla

- puhetta, jota ei ole tarkoitetu kuuntelijan eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan.

Yksityiselämästä aiheutuva ääni viittaa etenkin seksiin.

Kotirauhan alue on suojattu siellä luvallisesti oleskeleville henkilöille. Mikrofonien ja äänityslaitteiden käyttäminen huonetiloihin virka-ajan jälkeen on sallittua, koska siellä oleskelevat joko ovat suostuneet kuunteluun tai eivät oleskele tiloissa luvallisesti.

Salakatselun yhteydessä on katsottu, että valvontakameroita saa käyttää, koska niillä pyritään estämään rikollisuutta. Tämä perustelu ei ole mielestäni aivan vakuuttava, mutta se näyttäisi olevan sääntö. Valvontamikrofonien käyttäminen on sallittua samasta syystä, mutta tulkinnan on mielestäni oltava ahdas.

Jos istun Cafe Aallossa Akateemisen kirjakaupan toisessa kerroksessa ja saan tietää, että myymälävarkauksia halutaan hillitä kuuntelulla ja nauhoittamisella, se on kyllä viimeinen käyntini siinä paikassa. Kahviloissa puhutaan muistoista, toiveista, haaveista, katumuksesta, rakkaudesta. Kirjojen suojeleminen ei ole riittävä syy tämän yksityisyyden murtamiseen. - Esimerkki on keksitty ja tahallisen mahdoton.

Helsingin keskusta on aivan täynnä valvontakameroita. Uskon poliisien puheisiin. Niiden olemassaolo lisää kadulla kulkevien turvallisuutta ja auttaa rosvojen jäljittämistä.

Koska valvontakamerat ovat niin yleisiä, viaton valokuvaaminen kauppaliikkeissä ja muissa yleisön käyttämissä tiloissa on mielestäni entistä suuremmalla syyllä asia, johon ei pitäisi puuttua.

Laki sanoo yhtä ja järki hiukan toista. Vaikka esimerkiksi kännykällä nauhoittaminen tai kännykän käyttäminen nauhoitukseen on niin helppoa, salaa nauhoittaminen on mielestäni vastenmielinen ajatus. Minun mielestäni on hyvän tavan mukaista, että nauhoittamisesta ilmoitetaan aina. En puhu nyt toimittajista. Heidän nauhoittamisestaan on keskusteltu ja kirjoitettu paljon, ja heidän työssään on tilanteita, joissa nauhoittaminen kysymättä voi olla perusteltua. Yksityishenkilöillä tuskin on tällaisia perusteita.

Toistetaan silti: häiriköitä on ja ihmissuhteet häiritsevät. Puhelinsoitojen nauhoittamiseen ei tarvita lupaa eikä suostumusta, mutta sitä vastoin poliisi tarvitsee luvan puhelimen salakuunteluun. Työnantaja ei saa kuunnella työntekijän puheluja eikä nauhoittaa niitä, ei lukea hänen sähköpostiaan eikä tietenkään availla hänen kirjeitään. Työelämästä on yksityiskohtaisia säännöksiä ja erillinen laki. Sellaisia tilanteita esiintyy, joissa etenkin posti ja sähköposti on pengottava - työntekijä on esimerkiksi äkillisesti sairastunut ja tajuton ja hänen koneessaan on firman toiminnan kannalta oleellisen tärkeitä, liiketoimintaa koskevia viestejä. Mutta tämä on asiaa, jota en halua selostaa blogissa väärinkäsitysten estämiseksi. Kiinnostuneet voivat tutkia lain yksityisyyden suojasta työelämässä.

Salakuuntelu on kulttuuri-ilkmiönä ongelmallinen. Ennen sanottiin, että Neuvostoliitossa oli rakentamisvaikeuksia, kun betonin seassa oli enemmän mikrofoneja kuin betonirautaa. Olen usein miettinyt, mihin ne kaikki nauhat joutuivat. Kun tietää, miten joutavanpäivisiä asioita hotellihuoneissa ja hisseissä puhutaan, niin siinä on ollut KGB:llä ja Stasilla tekemistä, kun kaikesta nauhoitetusta on yritetty hakea tärkeää tietoa.

Luulemani mukaan salakuuntelun huippu saavutettiin kuitenkin Washingtonissa 1960-luvulla. FBI:n pitkäaikainen johtaja J. Edgar Hoover ei ollut mikään mukava mies. Hänellä oli 1920-luvulta alkaen presidenteistäkin tietoa, jota voi käyttää, jos poliittinen paine uhkasi. Monien uskottavien historiateosten ja muistelmien mukaan kaikki kuuntelivat kaikkia niin että salakuuntelun suuri nimi Richard Nixon, joka siis jäi kiinni äänellä aktivoituvista laitteista Valkoisessa talossa, teki samaa kuin kaikki muutkin. Amerikkalainen perinne edellytti, että muut heittäytyivät ylen hurskaiksi, kun nauhat joutuivat julkisuuteen ja niistä ilmeni ikäviä asioita, ei vähiten presidentin puheenparsista.

En sano mitään tämän hetken tilanteesta. Yhdysvaltain lainsäädäntötyössä on sellaisia merkkejä, että kaikkein holtittomin salakuuntelu- ja katselu olisi joutumassa uudelleen rajoitusten kohteeksi. Vuoden 2001 tapahtumien johdosta annettu Patriot Act, josta on Euroopassa puhuttu ja kirjoitettu sangen vähän, lopetti yksityisyyden suojan jokseenkin täysin ja lavensi "viranomaisen" eli kuuntelemaan ja katselemaan oikeutetun viranomaisen käsitteen täysin tolkuttomasti. Vain hitusen liioitellen voi sanoa, että maanviljeluyslautakunnan puheenjohtaja saa salakuunnella pikkukoulun opettajaa, jos keksii vedota kansalliseen turvallisuusintressiin.

Siunatuksi lopuksi tältä paikalta: salakuuntelu on tehokas keino murtautua digitaalisiin tiedostoihin. Taitava henkilö pystyy äänittämään näppäimistön äänet kilometrin päästä, ja salasanojen ja tunnusten poimiminen näistä äänistä on helponpuoleinen juttu. - Helpompaa on tietysti monitoroida näppäimistöä tai näyttöä suoraan mittaamalla kenttävoimakkuuden vaihtelut ja signaalit. Huvittavaa. Salakirjoitus on siis joskus avattavissa nauhoittamalla salakirjoittaminen...