Kirjailijat sodassa

Kuvassa on Yrjö Jylhä. Antti Tuurin "Talvisota" hallitsee nyt mielikuvia niin vahvasti, että naapurirykmentti unohtuu helposti. Pohjalaisten kanssa vuorotteli Polónin rykmentti, jossa oli paljon köyhien pitäjien köyhiä miehiä mm. Soinista ja Lehtimäeltä. Yrjö Jylhä oli Taipaleella sen rykmentin komppanianpäällikkönä.

Mika Waltarin Neuvostovakoilu-tiedoista en maksaisi kovin paljon. Tosin valokuvaaja-vakoojan tarina on sikäli uskottava, että yleensä kai vakoilija yritettiin ottaa kiinni rysän päältä eli kuljettamassa tietoja ja kuvia yhdysmiehelle. Siten matkalaukku täynnä vedoksia ja negatiiveja olisi ollut ymmärrettävä asetelma. Ammattilaiset näyttävät nimittävän tätä toimitusta "pudotukseksi". Asiaa on selvittänyt perinpohjaisesti mm. Tom Bower kirjassaan "The Perfect English Spy" ISBN 0 434 0080 9 (Dick White - MI 5:n ja MI 6.n johtaja).

Mika Waltari ei kuulemani mukaan oikein pärjännyt Tiedotuskomppaniassakoska hän ei tahtonut kestää ryyppäämistä todellisten ammattilaisten tahdissa. Itse hän kai oli, kuten niin moni kirjailija, ns. tuurijuoppo joka veti pitkän putken erittäin pitkän raittiin kauden jälkeen, ja käveli sitten Mehiläiseen kuivumaan. Ja Mehiläisessä tuli vastaan Sillanpää, joka sanoi, että sinä olet täällä sen takia että et saanut Nobel-palkintoa ja minä sen takia että sain.

Waltari nimittää ehkä parhaassa kirjassaan "Neljä päivänlaskua" sota-ajan julkaisujaan ruumisarkunnauloiksi. Niin kai se oli, että hän suoritti sotaponnistuksensa laatimalla tilaustöitä. Jo Suomen Kuvalehden toimitussihteerinä hän oli osoittanut olevansa käsittämättömän hyvä myös siinä tehtävässä. Ja tietysti Waltari kirjoitti hävityn sodan tunnot auki "Sinuheen" puhumalla näennäisesti muinaisista asioista. Sinuhe se oli todellinen Synkkä yksinpuhelu. Luulen Paavolaisen pahastuneen juomariksi juuri tästä oivalluksesta - että Mika teki sen paremmin.

Yrjö Jylhä oli sotilaaksi vanha, syntynyt 03, joten reservin luutnanttina Taipaleella häntä painoi iän mukanaan tuoma arvostelukyky. Siellähän oli 15 vuotta nuorempia aktiiviupseereita.

Vaikka se kuulostaa erikoiselta, "Kiirastuli" oli Talvisodan "Tuntematon sotilas". Mukana olleet löysivät siitä omat tuntonsa. Runollista tyylittelyä on Jylhän jylhyys. Todellisuudessa komentokorsuissa oli hirvittävä pulina ja niin paljon porukkaa, että jos rukkanen putosi, sitä ei mahtunut poimimaan maasta. Mutta runojen outo juhlallisuus ja tietty pateettisuus vastaa sitä, mitä kuulin pikkupojasta asti kotipitäjäni kansanmiehiltä.

En tiedä, onko se suositus meille kummallekaan, mutta tosiasia on, että istuimme Antti Tuurin kanssa Kauhavan Kosolan kansakoulussa kaksi vuotta samalla luokalla. Opettajamme Kaarina Orrenmaa oli ollut mm. Taipaleella lottana ja menettänyt siellä veljensä kaatuneena. Eräs toinen, miesopettaja, puolestaan oli sitä mieltä, että mieluummin hän Taipaleella oli ollut kuin kotona. Muuan kolmas opettaja oli kova suuttumaan, ja me lapset tiesimme jo seitsemänvuotiaina, että "siltä on menny hermot soras". - Tuurin tietolähteistä tunsin Atte Pernaan ja J.O. Pernaan. Käyn edelleen tapaamassa Aten siskoa Laimia, joka ei ollut talvisodan aikana rintamalla, vaan "panemassa rumihia loorahan - ja voi Herra isä että niitä riitti".

Kaikki kirjoittajat ovat yksimielisiä siitä että Jylhä jäi henkisesti Talvisodan Taipaleelle. Isäni on julkaissut paljonkin kirjoja, myös muistelmansa, mutta niitä rasittaa hienotunteisuus, joka ei ole periytynyt minulle. Niinpä muistelmateoksessa ei kerrota vappujuomingeista Nurmoilassa. Saapuvilla oli TK-miehiä ja nuoria lentäjiä. Jylhä oli tapansa mukaan valunut pöydän alle inhimillisesti katsoen liian varhain. Jossain illan vaiheessa pöytäliina oli kuitenkin alkanut lepattaa, ja isäni tiedustelulentäjänä meni ottamaan selvää tilanteesta. Kapteeni Jylhä oli onnistunut mökeltämään, että hän kirjoittaa nyt runon. Hänelle toimitettiin paperia ja kynä, mutta ei siitä valmista tullut. Niinpä hän saneli ja paremmassa kunnossa olevat upseeritoverit kirjoittivat joka sanan muistiin. Tulos herätti yleistä ihastusta ja korkean ja isänmaallisen tunnelman vallitessa tuotos toimitettiin välittömästi kenttäpostiin, josta se päätyi Suomen Kuvalehteen ja ilmestyi juhannuksena kansisivulla. Jylhä oli kuulemme yllättynyt, pettynyt ja vihainen siitä, että joku oli kirjoittanut hänen nimellään ja hänen tyylillään runon ja vielä ihan hyvä runon -

"Ui Syvärin virralla Suomen purret,
sen rannat lauluja meidän soi.
Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi, surret,
kun poikas sun rantaasi vartioi,
käsin voimakkain Sinun kalpaasi kantain
yli kaikkien Kalevan rantain..."


Tarina voi kuulostaa vaikealta uskoa. Kai se on totta, koska Jylhän ylivertaista runomittojen ja riimien hallintaa kuvaa toinen samanlainen juttu, jonka isäni väitti kuulleensa Yrjö Jyrinkoskelta, joka oli kova poika lausumaan runoja ja sota-aikana. Korinjyske väitti olleensa samassa kuorma-autossa joka oli uponnut satojen muiden ajoneuvojen lailla pohjattomaan liejuun niin sanotulla maantiellä Aunuksen Kuujärveä lähestyttäessä. Laguksen panssarit vetelivät niitä irti. Kuorma-autoa kuljettanut sotamies oli kysynyt Jylhältä jossain vaiheessa, että mitä kapteeni hommaa siviilissä.

- Minä olen runoilija.

- Voi saatana. Jaa että sellaista että 'Kuujärven kuu, Kuujärven puu?'

- Ei, vaan sellaista että

Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu,
Kuujärven rannalla karsikkopuu
pilviä päin kuvastuu.

Sotamiehen lisäksi 7. tiedotuskomppanian päällikkö Martti Haavio (P. Mustapää) oli kuulemma mennyt vaikeaksi.