12. syyskuuta 2019

Arvostelu



Naapurin rouvat pistävät aamun lehden meidänkin kuistin penkille. Apu on suuri ja ele hyvin tärkeä. Paperitehtaat kärsivät ja työntekijät kärsivät. Sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin menekin laskulle ei näy loppua. 

Joskus joku vielä kysyy, mitä ihme porukkaa täällä asuu. Oudosti hyvin moni meistä elinkautisista on ollut paljon tekemisissä kirjojen tai lehtien tekemisen kanssa, omin käsin eikä rahalla. Ehkä siksi ymmärrämme, että nyt toimivien nuorten asiantuntijoiden puheet digitaaliseen oppimateriaaliin siirtymisestä osoittavat syvää asiantuntemuksen puutetta. 

Ihminen näkee ja kokee epätarkasti. Nyt mailleen menevä sukupolvi on tottunut lehden aukeamaan ja hankkinut huonekalunsa siten, että lehden saa auki pöydälleen, kun syö tai juo.

Toimitusketju säästi minulta tänään 27,95. Valitettavasti asetelma on se, että vaikka olen blogillani markkinointikanava, ostan esittelemäni kirjat. Syy ei todellisuudessa ole sen jalompi kuin laiskuus. Voi olla, että Otavan nykyinen tiedottaja eli Tarja Kopran seuraaja, tai WSOY:n vastaavissa tehtävissä toimiva Katri Wannerin jälkeen tullut suostuisi sopivan taivuttelun jälkeen lähettämään minulle ilmaiskappaleen kirjasta. Mutta minä joutuisin luultavasti hakemaan sen postista ja sitten olisi taas yksi kirja liikaa.

Äitini kyllä jo kysyi Tervon kirjaa Loirista, mutta tiedän jo, ettei hän olekaan käytännössä kiinnostunut, vaan ajattelee luettuaan päivän lehdestä, joka hänelle tulee palvelutaloon, saman Antti Majanderin arvostelun jonka itsekin jo luin, että hyite. ”Hyite” on Pohjanmaan kieltä. Se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin yleiskielen ”hyi”. Ei mun luonnollani, sanoi akka kun sika sontaa söi.

Majander on oppinut eikä Petäjäkään ole hullumpi. (Kirjoitin itse myös arvosteluja, kun he tulivat noviiseina Hesariin, tosin Petäjä muistaakseni jonkin vähemmän lehden kautta.)

Pekka Tarkka opetti heillekin, ettei arvostelijan tehtävä ole kehua itseään (vaikka välillä senkin voi tehdä lämpimikseen), vaan palvella lukijaa. 

Itse olin ajatellut hankkia Loiri-kirjan selvittääkseni, miksi en ole kiinnostunut siitä. Majanderin esimerkillinen arvostelu kertoi minulle kaiken oleellisen. Sen käsitin jo Lapualaisoopperan uutuutena kuullessani, että Kosolan osaa esittää mainio lapsitähti. ”Pojat”-elokuvan suoritus oli ollut hieno. Mutta Loiri on edelleen ihmelapsi.

Merkittävä taiteilija menee merkittävän menestyksen jälkeen harjoittelemaan. Keräsin ennen tietynlaista kirjallisuutta muusikoista, koska kirjailijat ovat päätoimisia valehtelijoita. Horowitz ja Glenn Gould harjoittelivat maailman huipulla ollessaan 5 – 11 tuntia päivässä. Rubinstein hätkähti vasta Horowitzin noususta miettimään, haluaako hän olla maailman paras naisten kaataja vai pianisti, ja päätyi jälkimmäiseen. Näin hän väittää muistelmissaan. Kevyemmässä laulamisessa Olavi Virta ja Tapio Rautavaara olivat sodan aikana tolkuttoman kovia harjoittelemaan, ja molemmat kuuntelivat tarkoin käsillä olleita ammattilaisia (de Godzinsky, Toivo Kärki).

Opin korkeimman oikeuden esittelijänä tunnistamaan alan huiput. He sanoivat joskus: ”En tiedä.” Tai jopa: ”En ymmärrä.” Einstein muuten käytti samoja sanontoja, ja R. Feynman sanoi viimeisen suuren luentonsa lopuksi: ”Ongelma on, että tiedämme niin vähän. Ja että olemme niin tyhmiä.” 

18 kommenttia:

  1. Viihdyttävä arvio. Mm. tämä hymyilytti: "Aikanaan arvosteluissa syystä parjatut Turhapuro-elokuvat vaikuttavat nyt sen sijaan jopa raikkailta, kun ne sattuvat silmiin tositelevisio- ja visailusyötteen loputtomassa syvänteessä."

    VastaaPoista
  2. Hesarin Petäjä ei tosiaan olekaan hullumpi, päinvastoin: historikkonakin etevä kuin mikä. Juuri vastikään osoitti, kun oli vähän Beevoria tutkistellut, että Staliinin p-le se toisen maailmansodankin aloitti eikä suinkaan meitin Aatu.

    VastaaPoista
  3. En kyllä keksi mitään syytä, miksi päivittäiset uutiset pitäisi painaa paperille. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Savimineraaleilla kiiltäväksi saatu aikakauslehtipaperi taas on lähes ongelmajätettä, siitä jää poltettaessa suuri osa tuhkaksi, ja muukin hyötykäyttö on hankalaa.

    Lehtiin käytettävän paperin määrän väheneminen on pelkästään positiivinen asia.

    VastaaPoista
  4. Kirja-arvostelujen kirjoittaminen ei sen kaksisempaa duunia ole. Eikä ainakaan yhtä raskasta kuin betonin kärrääminen. Molemmista on kokemusta. Aikoinaan nääs tein arvosteluja erääseen maakuntalehteen kun siihen aikaan asuin vielä Maakunnassa. (Ei saa sekoittaa "Maakunta" -nimiseen kapakkaan, joka oli Jyväskylässä.) Vaikka arvostelut olisi tehnyt kuinka hyvin tahansa niistä maksettiin huonosti, mutta bonusta oli että sai arvostelemansa kirjan omaksi, kahoppas vaan, ja kirjan saattoi sitten myydä lähimpään divariin. Ilman että omatunto siitä mitenkään olis alkanut kolkuttaa.
    Arvostelujeni ”syventämiseksi” – ja miksei myös niiden ”vauhdittamiseksi” minulla oli muistivihkossani joukko ns. sivistyssanoja joita ripottelin pitkin artikkeliani... mutta vain kohtuudella! Ja aina tarkkaan harkittuani että sopiiko se tähän kohtaan/tähän kirjaan/tai yl. mihinkään? Kerran jos toisenkin sai toimitussihteeri huokailla että ”onpas fiksu kirjoitus ollaksesi sulta”. Nooh... (yritin olla vaatimaton) ”emmä ny niin tiedä”. - Pääasia oli että tililleni poksahti 25–45;- suomenmarkkaa. Että ruiskistas.

    Ps. Kuulema Reino Helismaallakin oli vihko johon hän keräsi muistiin sanoja jotka rimmaavat keskenään, ja joista saa siis hienoja loppusointuja... tuo einoleinon vertainen ”suomenkielen kangaspuita” helskyttelevä ukko..! (Ohoh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos se Roald Dahl joka jossain kertomuksessaan mainitsi, että vaikuttaakseen sivistyneeltä kirjoittajan täytyy ripotella tekstiin muutama sellainen sana, jonka merkitystä lukijat eivät tiedä.

      Taisi olla "Automaattinen kielikone" jutun nimi. En pääse nyt tarkistamaan. Olisikohan kesämökillä tai jossain lainassa.

      Poista
    2. Riimittelijöistä pitää muistaa Sauvo Puhtila joka teki niitä kolminkertaisena kahdella kierteellä
      ...hattu on chic
      ...Angelique

      Poista
    3. Riimittelyä tämäkin...

      "Uuden Iloisen Teatterin" vieraana oli vieraillut eräs ranskalainen ohjaaja, Pinó (nimi jotenkin sinnepäin). Jukka Virtanen Jaakko Salon kanssa Vantaan Lentokentän aulassa katselivat kun Marjukka Leppänen ja Matti Kuusla ja tämä Pinoo, tässä järjestyksessä, kävelivät hallin poikki kun saattoivat tätä vierasta pois Suomesta. Jaakko tokaisi silloin Jukalle: "halki, poikki ja pinoon".

      Poista
    4. Osaavia riimittelijöitä on myös Itkosen Jukka. "...Siellä missä turbaaniherra huilusta kaivaa C:n / siellä missä köydellä noustaan kuilusta taivaaseen..."

      Poista
  5. Loiri ei osaa laulaa, hän vain esittää laulamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se Loiri osannut laulaa. Kuulostaa siltä, miltä sen pitääkin kuulostaa.

      Ja kevyestä musiikista puhuttaessa muutenkin, usein mitä puhtaampi ja teknisesti osaavampi solisti on, sitä sieluttomampaa on lopputulos.

      Poista
    2. Mutta aivan saatanan hyvin esittääkin.

      Poista
    3. Totta loiri ei osaa laulaa eikä oikeastaan näytelläkään. Entisen lapsitähden repertuaarissa on oikeastaan vain yksi hauska ja yksi vakava tyyppi. Jos ei näe kuvaa, niin on aika hankala päätellä onko äänessä "Tyyne" vai "Kusela".

      Poista
  6. Kerrankin arvostelu, joka antoi kunnon kuluttajavalistusta! Ajattelin jo poistaa kirjan varauslistalta, numero 23, mutta sitten päätin kuitenkin katsoa, kuinka kauan se kestää. EG

    VastaaPoista
  7. Niin totta. En ole itse osannut tätä sanoiksi pukea. Mutta sen, että hän ei osaa laulaa, sen olen ymmärtänyt siitä asti, kun hän rupesi lauluja esittämään.

    VastaaPoista
  8. Kyllä Loiri Lapualaisoopperan aikaan laulaa osasi ja oli innostava nuoruuden karismassaan, mutta sitten äänelle tapahtui jotain. Pateettinen esitystapa ei ole koskaan tehnyt minuun vaikutusta. Ja se ruudussa joskus vilahtanut Turhapuro oli irvokas. Vaihda äkkiä kanavaa! Mutta nimi oli osuva. Loiri kai viihtyi koko kansan pellenä, mutta sääli näyttelijälahjakkuutta.

    Speden nuoruudenaikaisissa sketseissä oli kyllä hyviäkin kohtia kuten se rautakauppakohtaus. Menin 10-vuotiaana oppikouluun ja alaluokilla asuin koulukaupungissa viikot lapsettoman kauppiasperheen luona. Samassa talossa asui Spede Pasanen, joka oli Kuopiossa jäänyt kaksi kertaa luokalleen seitsemännellä ja tuli sitten Iisalmeen kolmanneksi vuodeksi. Talossa kerrottiin, että hän oli suunnitellut sohvatyynyjä vuokraemännälleen, joka oli kuullut, että pojalla oli kymppi piirustuksessa! Saattoi olla urheilussakin. Teinikunnan juhliin ei tarvinnut suunnitella lavaohjelmaa, Pasanen hoiti sen ex tempore.

    Hesarissa on kasvamassa uusi näpsäkkä kriitikko, Arla Kanerva, joka tuntuu pääsevän ytimeen ja hallitsee monenlaista, on lisäksi hyvä haastattelija kirjamessuilla. EG

    VastaaPoista
  9. Viikon mittaan Loirista juuri kukaan ei ole puhunut taiteilijana. Kyllä hän laulaa osaa, vieläpä Leinoa, kuten tässä esityksessä vuodelta 1966. https://www.youtube.com/watch?v=if_SyBLd2yU

    VastaaPoista
  10. "Mutta Loiri on edelleen ihmelapsi." Osuvasti sanottu. Toiset taiteilijat eivät kasva aikuisiksi, ja se heille sopiikin. Lopputulos ratkaisee. Loiri on yksi omalaatuisimmista taiteilijoista, joita olen nähnyt ja kuullut. Olen usein pitänyt hänen taiteestaan, ja joskus en.

    VastaaPoista