10. elokuuta 2017

Penaali



Käsitin käyttäväni penaalia kotioloissa.

Se on ostettu kukaties rihkamakauppiaalta Santa Monicassa tai Tucsonissa. Amerikassa asuessani järkyttävimpiä kokemuksia oli lähellä metroasemaa Berkeleyssä oleva kynäkauppa. Sellaista valikoimaa en ollut osannut kuvitellakaan. Sieltä ostamiani japanilaisia täytekyniä on tallessa muutamia. Ne muuten ovat maailman parhaita. Japanin kirjoittaminen taitaa olla kova juttu täytekynä käyttäessä. Ainakin yhden merkin nimen muistan, Namiki.

Tallessa ovat myös yhteensä viisi Fisher Space –peniä, myös se vanhin, jolla olen allekirjoittanut muun muassa tätä asuinkiinteistöä koskeneen kauppakirjan 1972. Paavo Haavikko löi sen kerran suututtuaan kirjoituspöytäänsä pystyyn. Kynä upposi pöytään. Mekanismi ei kärsinyt, vaan toimii edelleen. Tapauksesta on muistona pieni lommo. Ja tuo paineistettua mustepatruunaa käyttävä kynä oli verraton tuomioistuimen esittelijälle, joka joutui merkitsemään itselleen muistiin esittelypäivät ilmoitustaulun vieressä. Kuulakärkikynä ei välttämättä kirjoita, jos paperi on painettuna seinää vasten.

Tuo kaikki on menneisyyttä ja liittyy välillisesti työhuoneeni maalaukseen eli siis laatikkojenkin läpikäymiseen. Todellisuudessa geelikynät ovat mielestäni verrattomia ja keskustelu erilaisista kynistä tarpeetonta, koska niin paljon riippuu kirjoitustottumuksesta eli siis käsialasta.

On siellä penaalissa myös yksi Mont Blanc. En ole koskaan pitänyt noista ylihinnoitelluista tuotteista. Ylioppilaskirjoituksissa minulla oli lainassa isän tai äidin Mont Blanc (Monte Rosa), ja heti menivät kirjoitukset päin helvettiä.

Mutta valitusaika taitaa olla ummessa. Omakin parasta ennen –päiväni meni kauan sitten eikä tule takaisin, kuten Aino Kassinen tapasi ilmaista asian. Ei tule takaisin.

Jossain lehdessä oli kuva entisaikojen kansakoulun penaalista. Mukana oli myös sellainen, jota itse käytin 1951, puinen, liukuva kansi vaneria, kätevästi linkkuun menevä. Mielestäni sellaisen sai koulusta, mutta voin muistaa väärin.

Joka tapauksessa vanhaan ”hyvään” aikaan jopa kielten oppikirjat olivat viimeisen päälle suunniteltuja. Saksan kirja alkoi sillä kuuluisalla tarinalla jäniksestä, joka näkee metsässä nälkää ja kärsii kylmästä ja pelkää metsästäjää. Se on se Nyströmin oppikirjan ensimmäinen kappale, jota Saarikoski lainasi lahjakkaasti erääseen runoonsa. ”Pupu siellä metsässä näkee nälkää…”

Meidän koulussa ei luettu ranskaa, mutta se ei minua pidellyt. Väittäisin että kysymyksessä oli tarunomaisen Anna-Liisa Sohlbergin laatima teos, jonka alussa mentiin ”in medias res” eli asian ytimeen vieraan kielen käytössä. ”Voici l’essui-plume de ma tante…” – Tässä on tätini kynänpyyhin. Missä on sinun tätisi kynänpyyhin?

Kirvelevin mielin joudun tunnustamaan, etten tiedä, missä on tätini kynänpyyhin.

Kansakoulun alkaessa haltuumme uskottiin teräskynät ja kynänvarret ja mustetta sai pieneen pulloon opettajan isosta pullosta. Kysymyksessä oli Akvilan koulumuste. Muistan hyvin, miltä se haisi.

Sitten valmistettiin kynänpyyhe, koska kirjoittamisen jälkeen kynän metallinen, ruostuva terä oli kaikella huolella kuivattava ennen penaaliin sijoittamista.


Opettajan näyttämin tavoin oli leikattava flanellista muutamia nelikulmaisia tilkkuja, jotka ommeltiin ovelasti vähän ristikkäin (katso kuvaa) ja kiinnitettiin pitävästi ylimääräisellä paidannapilla. Jokohan korkein oikeus on luopunut pulloon kastettavista teräskynistä? Kun menin sinne töihin, merkinnät diaareihin tehtiin sellaisilla, Gogolin henkeen, nääs.

11 kommenttia:

  1. Lidlin geelikynät hyviä mutta muste vesiliukoista.

    VastaaPoista
  2. Tuosta Akvilan musteesta sellainen muisto koulusta, että mustetta oli ainakin meillä jatkettu reippaasti vedellä. Kirjoitusjälki oli hyvin vaaleaa. Tapahtuma-aika 40-50 luvun vaihde.

    VastaaPoista
  3. Bonjour Monsieur Dupontissa ei tainnut olla tätä kynänpyyhinjuttua joka on lainattu myös muumisarjakuvaan. Sohlberg oli melkoinen pakkaus opettajaksi - jotkut jättivät pelossaan lyhyen ranskan kesken. Minkun soittamien nauhojen jälkeen ylppärin kuuullun ymmärtäminen oli lasten leikkiä, luultavasti pitkäkin ranska olisi mennyt noilla lyhyen opeilla läpi.

    AW

    VastaaPoista
  4. Varma vanhuuden merkki: paluu muistoissa lapsuuteen.

    VastaaPoista
  5. Käsitin käyttäväni penaalia kotioloissatorstaina, 10 elokuuta, 2017

    ihanaa, sanan slangimerkityksen kontekstissa. Kippis vaan kaikille suomalaismiehille, jotka saavat penaalia kynälleen kotioloissa.

    VastaaPoista
  6. Pulpetissahan oli jopa kolo sitä mustepulloa varten. Mutta kirveleviä mielin joudun tunnustamaan, ettei meillä enää ollut noin mestarillista kynänpyyhintä. Terä pyyhittiin nästyykin kokoiseen flanellilappuseen.

    VastaaPoista
  7. Eihän niitä sellaisia puisia penaleja taida mistään enää löytää. Niinpä itsekin jouduin, puutöitä kun harrastan, tekemään sellaisen ja hyvä siitä tulikin. On ollut jo monta vuotta kovassa käytössä, liukuva kansikin. Se on korvaamaton kun lähtee luontoon piirtämään, kynät ja apuvälineet pysyvät ehjinä ja järjestyksessä ja ovat helposti saatavilla.

    VastaaPoista
  8. Niin, sellaisen sivuun aukeavan linkkukannellisen penaalin koversimme Latovainion koulun puutöissä. Oli myös kaupallisia versioita joissa kansivaneri liu,utettiin taaksepäin hahlossaan. Siinä penaalissa värikynät ja mustatkin piirsivät penaalikolonpään sateenkaaren väriseksi, kun liikkuivat ees-taas kuljetuksen -Murphy_

    VastaaPoista
  9. Pitää muistaa myös imupaperi, semmoinen piti olla, jos mustekynällä kirjoitti. "Vain tahroja paperilla, älä siis suutu
    Ei niistä asiat miksikään muutu"

    No, kaikenlaisia tahroja sille paperille tosiaan tuli, sellaisia, joita kaikenmaailman psykologit sitten testeissään myöhemmin tutkivat: "Mitä tuo möntti tuo mieleesi?" - No, milloin mitäkin. Jos rupee oikein funtsii. (Eli pistää aivokoppansa ajatusrattaat natisemaan.)

    VastaaPoista
  10. Ai lukijoissakin on sitä ikäluokkaa, jolle mustepullot tulivat koulussa tutuksi. 70-luvulla peruskouluni aloittaneena pulpetit olivat jo yksittäismallisia, metalliputkirunkoisia, ja valmistajan nimi Isku jalkojen päässä olleen kumitulpan päähän valettuna. Samanlaisessa pulpetissa sitten tulikin istuttua koko kouluaika, mitä nyt yläasteella ja lukiossa pulpetti skaalautui isommaksi.

    Laskutikku oli vielä yläasteella matematiikanluokan seinällä, ja jollain tunnilla opettaja jakoikin sellaiset katsottavaksi. Ei edes opetettu miten sitä käytetään.

    Ensimmäiset taskulaskimet olivat nykyisen älykännykän kokoisia mutta paksumpia texas instrumentsin laitteita. Funktiolaskimia, näytön numerot punaisia. Sitten myöhemmin 80-luvulla tulivat casiot.

    VastaaPoista
  11. Minulla on vieläkin mustepulloja; musteen käytän Pelikan-mustekynääni. Opin kaunokirjoittamaan musteella. Käsialani oli niin kaunista, että todistuksessa seiso aina arvosana 10. Tuollaista kynänpyyhintä emme käyttäneet, vaan imupaperia. Taidelukiossa opin käyttämään Rapidograph-kyniä. Todella upeita mustekyniä.

    VastaaPoista