9. elokuuta 2017

Limittyneet maailmankaikkeudet



Aamutelevisiossa oli katsaus joensuulaisten fotoniikkaan. Se oli pelkkä sattuma, että eilen halusin taas kerran kirjoittaa tähän myös jotain sellaista, josta ei saa aivan heti selvää, on kysymyksessä pila, pilkka vai asia.

Esimerkiksi seinällä oleva valokuva, joka muuttuu pelkää katsomisella oikeaa aikaa näyttäväksi kelloksi eikä tarvitse muuta voimalähdettä kuin tuon katseen, on fotoniikan ja sen taustatieteen kvanttioptiikan tutkimuskohde. Toimivia sovelluksia on. Lisää tulee.

Tunnen suurta sympatiaa sitä kommentoijaa kohtaan, joka esitti saman ajatuksen kuin oma alkuperäinen mietteeni. Kuvassa oleva kello on Kauhavan vanhan hautausmaan portinpielestä. 1838.

Paikkakunnan kiviveistämö sijaitse aivan rautatien vieressä siinä, mistä mentiin yläkautta Lauttamuksesta Renkoon. Kompressorin meteli oli pikkupoikien mielestä huumaava. Vähän vanhempina kävimme kuuntelemassa Ilmasotakoulun portin pielessä ensimmäisten suihkuhävittäjien moottoria. Merkki oli Vampire de Havilland.

Luultavasti sotilailla on yhä parempia kameroita, joissa ei ole lainkaan lasia. Miten ne ehtivät kuluttajille kauppoihin, sen aika näyttää. Tekniikalla, joka ei periaatteiltaan eroa laserista, fotonit voidaan ottaa sellaisinaan talteen, ja esimerkiksi nanokokoinen silikonioptiikka laskee niistä kuvan niin että miljoona pikseliä per neliösentti nykyisin tavallisten koko kennon 24 mijoonan sijasta on arkipäivää.

Eilen puheena ollut argentiinalainen Jorge Luis Borges ei tietenkään olisi arvannut, että nykyään biotekniikassa vakavat tutkijat kirjoittavat, että jo ihmisen verisuonisto, puhumattakaan hermostosta, on ”haarautuvien polkujen puutarha”. Tuon nimisessä novellissa kerrotaan, miten vakoilijana toimiva päähenkilö joutuu ensimmäisessä maailmansodassa ampumaan miellyttävän Albert-nimisen henkilön välittääkseen pääesikunnan taitaville herroille tiedon, että uusi tykistönkeskittymä Albert- nimisellä paikkakunnalla.

Tapaus on onneton, koska vakoilija on kiinalainen ja hänen ampumansa tohtori Albert oli selvittänyt kiinalaisen labyrintin kauan ihmetellyn arvoituksen, joka kosketti myös ampujan esi-isiä, joista yksi oli kirjoittanut labyrintin muotoisen romaanin.

”Toistukoon haarautuien polkujen puutarha monessa tulevaisuudessa, mutta ei kaikissa”, oli menneisyyden (sinisen posliinin aikakauden eli siis Ming-kauden) oppinut kirjoittanut muistiin.

Ulottuvuuksien haarautuminen tapahtuukin siis ajassa, ei avaruudessa. Ts’ui Penin kirjassa kaikki mahdollisuudet toteutuvat, ja syntyy monia tulevaisuuksia, jotka vuorostaan lisääntyvät ja haarautuvat.

Yhden sanan altuinen pois jättäminen, sopimattomiin metaforiin ja kiertoilmaisuihin turvautuminen lienee tehokkain tapa… Olen käynyt läpi koko käsikirjoituksen ja kääntänyt sen. Siinä ei esiinny kertaakaan sanaa aika.

Tulevaisuus on jo olemassa, kertoja sanoo.  Olen ystävänne, hän sanoo. Ja ampuu hänet.

”Huomenna minut hirtetään. Kukaan ei tiedä (eikä saa koskaan tietää), mitenloputtoman katuvainen ja uupunut minä olen.”

Hämmästyttävä oli Ts’ui Peninkohtalo. Hän luopui sorron ja oikeudenmukaisuuden nautinnoista,,, ja sulkeutui Kristallinkirkkaan Yksinäisyyden paviljonkiin. Hänen kuoltuaan perijät löysivät vain joukon sekavia käsikirjoituksia…”



2 kommenttia:

  1. Nähdäkseen kuvassa kuvan eikä kelloa pitää ilmeisesti osata katsoa katsomatta.

    VastaaPoista

  2. Olen sentään lukenut Sadan vuoden yksinäisyyden. Muuten kyllä häpeällisen vähän kaunoa. Siksikin kun en ole ymmärtänyt, kertakaikkiaan kuten Sillanpään Hurskasta kurjuutta. Kun nyt kesällä Hämeenkyrössä kuulin ja elin sitä luontoa ja kun tajusin mitä Nobel Akatemia autettuna oikein ja Juha Toivolaan sovittamanani mielestäni (=korkein kriteeri), sanoi, että Sillanpää kuvasi alkuperäistä alkukantaista ihmiseloa luonnon varassa (siis vähempi sivilisaation). Ja sitä kuinka ihmiset muotoutuvat ympäröivän luonnon kanssa ja mukaan.

    Siksi Juha Toivola ei sittenkään tainnut olla hölmö ja mitä epäsopivin eksemplaari luokkatietoisesta Urjalan torpparista tai Tampereen työläisestä. Edellinen jo luki Kansan lehteä ja jälkimmäinen maailman kulttuurihistoriaa. Aion lukea uudelleen Hurskaan kurjuuden ja ehkä opin mikä viimeksi meni vikaan. Juhalla sentään terveet vaistot perverssiksi käyneessä kirkon/tehdaskylässä. Minulla kai liikaviisautta, kroonistunutta, siksi:

    Juuri evoluutio sanaa eli asiakimpun kaikenaikaista muuttumista -ja luoduksi tulemista- käyttävät Alistair Darling valtiovarain ministeri UK kriisin aikana, ja Jack Lew sama virka Obaman kakkoskautena.

    Siksi he kehottavat olemaan varpaillaan. Tämä on 9.8. Guardianista. Elämme kiihkeän kokoajan toisenlaisekseen kutoutuvan polkuverkon alla ja päällä.

    Darling kertoi kuinka hän sai puhelun Brysseliin kokoukseen 2008 Royal Bank of Scotlandin johdosta että meillä on menossa verenvuoto. Kuinka kauan kestätte ? Alkuiltapäivään. Mikä sivupolku tai kuiluunluisu oli kyseessä. Soittaja sanoi että meiltä loppuu raha.

    Mksi hän soitti ministeriltä hätäapua ? Ei hänen salkussaan ole rahaa. No ei pankistakaan fyysinen tai tiliraha sinänsä ollut lopussa. Siellä oli talletuspako, eikä pankilla olisi maksaa pankkisuhteensa keskeyttäjille.

    Siis kumppanit jotka olivat paitsi osakeenomistajia, bondien haltioita ja tallettajia eläkeyhtiöiden rahoilla tai ihan tavallisiakin säästäjiä, olivat varmuuden vuoksi kyselemässä omiaan takaisin.

    RBS oli maailman suurin tuossa vaiheessa. Miten se oli noin muhkeaksi mutta hölöksi kehittynyt? Omalla lainanannollaan Cityn miehille näiden touhuta Suomea myöten. Lainatut rahat oli seuraavassa polun haarakkeessa lainattu (=talletettu) samaan pankkiin. Nyt he vapisivat sijoitettuaan ensin lainatut, sitten RBS taseeseen kirjatut samat summat tili vakuutena varjopankin kässillä (taas kuluttaja- / palkansaajarahastosta) hatariksi osoittautuviin asuntolainakimppujen vakuuttamiin arvopapereihin. Ne huonolaatuisina olivat hyviä koron maksajia vielä usemmankin portaan siivuttamisbonusten jälkeen. Ja niiden perimmäinen uskottavuus perimmäisen maksajan jaksaa, oli asuntohintojen nousukulma.

    RBS osti myös reaaliomaisuutta omalla pankkilainallaan itselleen, joka laina toisten oli pakko rahasta kelpuuttaa uusmodernin regimemme oloissa ja keskuspankkien kämmenellä. Varsinainen viidakko. Lue itsellesi viidakkoveitsi, mutta mistä?

    Itse Citigroup hukkui syksyllä 2007 näihin viidakkopolkuihinsa. Sen kehitelmistä SIV:it oli Helsingissäkin halusta ostettuja. Subprime asuntolainoja Nevadasta ja Kaliforniasta pöytälaatikkofirmaan Amerikassa, sille kauttamaailman rahoitus commercial papereista, yritystodistuksista, esimerkiksi suomalaisten firmojen ylijäämien sijoittamisesta. Sellaisissa oli hyvä pitää yritysmyyntien tai rönsyjen rahoja.

    Kaikki meni Suomea myöten valtioiden takuulle syksyllä 2008. Mutta kuka muistaa hölmistyneitä Antti Tanskasta Jyrki Kataista Mauri Pekkarista asiaa vannomassa TV-uutisissa ?Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista