23. joulukuuta 2016

Vajoamme rahvaaseen






Olin siis seulomassa tavaroitani entisellä työpaikallani, jolla on näinä päivinä taas muutto edessä. On kovaa elää Otaniemessä.

Yksi runsas salkullinen löytyi huomionarvoisia kirjeitä ja sitten asiakirjoja, joissa käsiteltiin määräyksiä, nimityksiä ja suoritettuja tutkintoja, kuten ylioppilastutkintoa tässä takavuosina, mutta ennen kaikkea nyt merkittävään ikään ehtivien lasten lappusia ja kortteja ajalta jolloin tikkukirjainten piirtäminen oli tarkka toimi.

Kirjoja olisi vaikka kuinka; jokin osa päätyy paperituhoon, eikä sillä ole merkitystä. Suuri osa on siirretty Oxfordiin, jossa ne siis tulevat esittelemään suomalaista lukuharrastusta mahdollisesti seuraavat tuhat vuotta, vaikka kaunokirjallisuus on tietenkin täällä kotona.

Hiukan harmittelen Kansalliskirjaston Suomi 100 vuotta digitaalista kirjastoa, josta on nyt kerrottu julkisuudessa. Yhden kirjan skannaaminen kansan tarpeisiin kultakin itsenäisyyden vuodelta on hiukan mekanistinen ratkaisu.

Olisivat skannanneet Suomen kirjallisuuden antologian tai Suomen runottaren. Runo on uutinen, joka säilyy uutisena. Mahdollisesti se on myös kuoleva kielimuoto. Asiaan vaikuttanee se, että minä, tänään 72-vuotias, olen nuorimpia runoantologioihin otettuja.

Hetkittäin tuijottelen synkkänä ja mietin, että olisi oikeastaan helppo luoda verkkoon suomalainen runoantologia. Jos naamioisi sen oppikirjaksi ja olisi muutenkin maltillinen, tekijänoikeuslain mukaan oikeuksiakaan ei tarvitsisi pyytää mutta palkkio pitäisi maksaa. Tuossa esimerkkitapauksessa ei tietenkään palkkiota tulisi, koska hanke ei tuottaisi rahaa.

Vai miten tyydyttävät runoudennälkänsä ne, jotka haluavat katsoa tarkasti, miten asian sanoi Jylhä, Hellaakoski, Koskenniemi tai vaikka Mustapää. Haavikkoa ja Saarikoskea voisi kysyä minulta, koska hyllyssäni taitaa olla heidän koko tuotantonsa, ja Mannerin tietysti myös.

Valikoima laihtuu nykyhetkeä kohti tultaessa. Runouutuuksia ei oteta enää kirjakauppoihinkaan, mutta jossain olen päässyt vilkuilemaan niitä, eikä jälki ole huonoa.

Toivoisin niin kovin, että useat ostaisivat pukin pussiin Dylanin, vaikka itse pidän paljon enemmän Tranströmeristä, jonka suomennoskin on hyvä.

Kotiin toin muutamia niteitä Akianderia, vaikka jätin Fryxellin mainion Ruotsin historian sinne, kukaties tulen tuttavaksi. Mutta nimenomaan sieppasin kuvassa näkyvän Sukukirjan, jonka sanotaan panneen alkuun suomalaisen kansantaudin, nimittäin sukututkimuksen.

Oma kappaleeni on muutaman vuosikymmenen takainen faksimile. Alkuperäisteos löytyy antikvariaateista ja maksaa 280 euroa.

Bergholmin jälkeen sukututkimus ajautui ikäville urille, ja nykyisin rikoslaki estää kunnon kirjoitukset.

On kovin virkistävää lukea, miten joku konrehtori vaipui mielenvikaan ja seuraava sukupolvi vaipui rahvaaseen (ryhtyi maanviljelijöiksi) ja esiintyy maakunnissa turhankin runsaana.

Ja miten eloisaa kieltä. ”Lundahl. Tämä miltei sukupuuttoon karsittu Lundahl suku, jolla ei ole yhteyttä Oulussa eläneen sen nimisensuvun kansa, tuli viime vuosisadalla Ruotsista Suomeen. Ollen aikanaan maamme sivistyneimpiä ja lahjakkaimpia sukuja on se ansainnut lehden vuosisatamme sukuhistoriassa.”

Kauppaneuvos Gustaf L. saavutti suuren luottamuksen varsinkin maalaisissa, joiden parasta monin tavoin harrasti. Katovuosina piti huolta maakunnan jyväntarpeista, varusti vaimoineen työansioita tarvitseville ja koki tilauksilla kehitellä rahvaan kotiteollisuutta… Jakeli henkisen kehityksen edistämiseksi suomalaisen kirjallisuuden tuotteita, esm. Ystävänsä J. Juteinin kirjasia. Vielä vilppaammalla huolella hän harrasti syntymäkaupunkinsa (Tampereen) edistymistä…

Katselin Fellmaneja ymmärtääkseni Jakob Esaiaksen nerokkuuden ja ihmeellisen luonteen kestävyyden. Suvun alku ei ollut rohkaiseva. Mansvetus F. oli väliaikaisesti erotettu kirkkoherran virastaan juoppouden ja muun epäsiveellisyytensä tähden 1628, mutta pantu saarnaajaksi Sotkamon syrjäseuduilla. Parannus oli melkoinen, kun poika työskenteli 49 vuotta lappalaisille hyödyksi ja siunaukseksi kierrellen talvisin Inarissa, Sompiossa, Sodankylässä, Keminkylässä, Kittilässä, Kuolajärvellä ja Kitkassa. Kemijärven uuden kirkon alla hänen ruumiinsa vielä on säilynyt hänen pyhyytensä merkkinä.

Ylistarossa syntynyt Nils Gustaf Malmberg eli ylioppilaana Pietarissa, missä herätys vaikutti häneen niin syvästi ja mahtavilla saarnoillaan hän synnytti sellaisen liikkeen seurakunnassa, että 1829 sai käskyn 24 tunnin sisässä lähteä Pietarista. Hän tutustui sitten Kalajoella Lagukseen ja antautui herännäisyyden tuliseksi tunnustajaksi. Paavo Ruotsalaisen vastustajana hän oli alussa.

Sukukirja jatkaa Malmbergista ”Kaikkialla, missä hän saarnasi, tulvasi kansaa kaukaisista pitäjistä häntä kuulemaan ja kymmenen tuhannet saivat hänen saarnoistaan herätyksensä. Ihmetellen, kerrotaan, kuuntelivat häntä’ vastustajatkin. Hän puhui mitä rikkaimmalla kansan kielellä ja kuten olisi puhunut omaisillensa sydämensä täydeltä. Hänen loppuikänsä muistoa synkistyttävät hänestä luopuneiden lähimpien virkaveljesten syytökset salaisesta irstaisuudesta.

Sisukas oli se pohjalainen pappisveli, joka kaatui koskeen ja saatiin viimein jään alta pois vuorokauden kuluttua ja jatkoi siitä virkansa hoitamista vuosikymmenet.

Alopaeus-suku oli 1500-luvulla Kettunen, sitten Kettunius ja papillisella uralla Alopaes, kettu kun on kreikaksi alopeks. Kirja sanoo kauniisti, että suvulta ei suinkaan puuttunut huomattavaa merkitystä isänmaamme sivistyshistoriassa.

17 kommenttia:

  1. Olavi Kares kirjoittaa Niilo Gustav Malmbergin elämäkerran, Palava kynttilä, viitteissä, että törmättyään erinäisiin niin arkaluonntoisiin asioihin, että hän harkitsi koko elämäkerran kirjoittamisesta luopumista.

    VastaaPoista
  2. Jukka, joku raja pitäisi olla itsekehullakin. Kemppisen suku ei - mitä ilmeisimmin - ole vaipumassa rahvaaseen, minkä poikasi ja, ymmärtääkseni, heidän lapsensa osoittavat. Päinvastoin. Olette varsin hyvä esimerkki siitä, miten yhteiskunnan yläkerroksen liepeille nousemalla voi saavuttaa varsin vakaan sivistyssuvun aseman. (Ylimmästä virkaeliitistä suistuu paljon helpommin jo toisessa sukupolvessa.)

    Itse pidän teidän menestystänne sukuna esimerkkinä, jota sopii seurata.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo Fellman ja Kemijärven uusi kirkko vastaavanlainen tapaus kuin Rungius ja Keminmaan vanha kirkko?

    VastaaPoista
  4. Plogistilla tuntuu olevan sama tarve kuin itsensä vastuulliseksi julistaneella suomalaisella medialla: maailman mahtavimman valtion presidentiksi valitun henkilön irvaileminen ennen kuin hän on päivääkään on virassa ollut.
    Surutyö tulee olemaan pitkä. On se vaan niin väärin kun kansa väärin valitsee. Edes Yle ei pystynyt, kaikkensa koitettuaan, valintaa estämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä nyt ottaa huomioon "kansasta" puhuessasi, että noin puolet "kansasta" äänesti ja siitä puolesta puolet trumppia.

      Poista
    2. Yleensä, laskematta ääniä, voidaan ennustaa, että kun on kaksi kautta istunut demokraatti, vaihdetaan republikaaniin, ja edelleen kahden kauden jälkeen demokraattiin. Ei se vaihtamalla parane, mutta kansaa kyllästyy samaan kuitenkin.

      Poista
    3. Yleensä, laskematta ääniä, voidaan ennustaa, että kun on kaksi kautta istunut demokraatti, vaihdetaan republikaaniin, ja edelleen kahden kauden jälkeen demokraattiin. Ei se vaihtamalla parane, mutta kansaa kyllästyy samaan kuitenkin.

      Poista
    4. Ynnä että onko se nyt ihan vissiin maailman mahtavin valtio ja? Kun niitä on meinaten koko joukko muitakin ja monella paljo pommiseppiä kans. Eikä niiden äänillä tässä laskutoimituksessa ole sijaa.

      Vaan eihän se nyt yksi ukkeli ole sikäläistä hallintomallia nurin saanu keikkamaan, vaikkettä on ollut yrittäjiä ennenaikaankin. Eikös siihen ole hoviin valituilla neuvosmiehillä ratkaiseva osuutensa?

      Joltisesti tuntuu että itäpaha mutta länsilempeä on kaivettu haudan levosta tarkoituksena suunnata huomiota maailman todellisesta valtatasapainosta. Näillä vanhoilla konkareilla se on se ydinaseottelu mutta voipi olla että muilla on viisautta jättää siihen kehään kiipeämästä. Ja että jotensakin katsovat sillälailla että kansalaisissa se on se voimavara jolle perustetaan valtiomahtia. Se ei ole sanottu etteikö kauppa- ynnä huijausuutissota olisi pahoista se pienempi sikäli ja siihen asteeseen kun sitä ei vielä osata ja kun se tuhlaa resursseja.

      Sopuisa luottamus on näköjään asennekysymys ja mihinkäs sitä asenteensa vaihtaisi ellei se ole tarpeen, vanha kunnon vainolainen on aina luotettava, paitsi ei ehkä ne alkuperäiset natsit enää kun niistä ei ole mihinkään ja sen huomaa. Syrjäytymisuhka on yli 90-vuotiailla natseilla melkoinen ja nuoremmilla kova hinku päästä apuun mutta ei arvata päästää...

      Ja irvailemaan ja tapellä rähisemään tänne on tultu eikä mitään lempeitä laulelmia siitä asiasta ole tarpeen siteerata. Kyllä on mielipiteitä ja lisää kehittyy kun täältä saapi pontta!

      Ihan totta. Se on sillä viisiin että siitä ei pääse mihinkään että joku kansa on vaan aina väärässä toisen kansan mielestä. Paitsi me, meilläpäs riittää kun käydään tukkanuottasille ja kiini kraiveliin kun on saatu kippuravarvaslääke juotua ja sopuisa kohellus toimeksi, siinä on tosin paha se liioitteluvaara jonka vuoksi sitä ei voi hyväksyä vientiin, ei käy. Ja eikä varmaan Jumalakaan ilkeäisi meiltä viinaa kieltää...

      Kaamea näky alkomahollikaupassa järkytti, pullo oli että Puolustuslaitos. Heti piti koittaa josko on mutta ei kauhean jos vaan savonviinalta maistui epäilyttävästi. Ehdin lukea pientä ränttiä että jonkinlainen korvike leikatulle konjakille jota ei niillä marskin synttäreillä riittänyt joten kysyn nyt että miksi se näin pitkään viipyi? Kohtuuttoman pitkä toimitusaika kun ei ole koko ukkoa eikä niitä joita se päivä muuten koski silloin eikä enemmälti varsinkaan niitä puolustuslaitosnauttijoita joille se oli meinattu. Syrjäytynyttä viinaa, jäänyt tykkänään syrjään. Olisi kyllä joutanutkin.

      Sellaisen näkisi mieluusti missä olisi että Tuoretta Viinaa, ja valmistumiskellonaika ja parastaennen -päivä ja kehut valmiiksi että kestävän kehityksen ja luomun mukaan keitetty hirmu halvalla ja saattaa sisältää jäämiä lampunsydämestä koska valmistettu alkuperäisen tuotantolinjan tarkalla kopiolla... Sitä kehtaisi jo tarjota ulkopoliittisillekin valtiomiehille. Puolustus oikeen, viimeisen päälle. Ja viisastenviinakset. Siinä sen näkee, nämä uudet kylmäsotaherrat ne ei ole zavidovonansakaan vaan ruttukulmaisia huoliperustelijoita, kun ei ne ole edes ryypyn ryyppyä ottaneet ja vähän tutustuneet. Taas todistus sille että puolueettomuudessa se vasta urakka on...

      Poista
    5. Jos pelkkään ylenantoon jättää niin käy melko heikoksi tuo inputpuoli. Sekö se on se inputin ja outputin erotus? Putin?

      Kekkosen virassaoloa tiedetään surrun, että siihen nähden amatöörien hommastelua olisi sellainen virkakausiperustainen suru joka ei edes neljännesvuosisataa kestäisi, eikä sellaiseen viitsi alentua. Aivan hyvin voisi jos mielisi. Hautakiveen uhkasi muuan ukko hakkauttaa tavallisten lisäksi että: vieläkään en suostu siihen Kekkoseen luottamaan. Vitsikästä koska Kekkonen oli jo kuollut kun ukko uhkaili itsekommentoida.

      Poista
    6. Alle puolet, jos tarkkoja ollaan.

      Poista
  5. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sekä onnen toivotukset syntymäpäivä sankarille. Kiitoksia kuluneen vuoden kirjoituksista.

    VastaaPoista
  6. Seitsemän veljestä voi avata mistä kohdasta tahansa, ja se on aina herkkua. Nyt tietysti moni lukee Impivaaran joulua, niin meilläkin. Mutta tänä jouluna tuntuu osuvimmalta seuraava kohta, jonka nosti esiin Aarne Laurila yhtenä valintanaan antologiassa Arkipäivän postilla. Siinä kiteytyy parhaiten perisuomalainen asenne toisen auttamiseen.

    "Mutta Impivaaraa, ensin rakettua, hallitsi omanansa Tuomas, mies harteva
    ja vahva. Missä löytyi se uros, joka olisi rohjennut röyhistää rintansa
    Yli-Impivaaran isännän edessä? Suuri oli hänen voimansa, ja mahtia,
    vakuutta oli hänen olentonsa täynnä. Talonsa töissä ja toimissa ei hän
    käynyt käsiin menolla ja pauhinalla; kuitenkin piti hän kuria ja Herran
    nuhdetta yllä sekä huoneessa että ulkona vainiolla. Hän oli anteliain
    kaikista veljeksistä ja kohteli aina laupeudella ja hyvyydellä kärsiviä,
    kovan onnen lapsia. Ei hän tuossa kysellyt, ei hän tutkistellut juurta
    ja perustusta apua-etsivän kurjuuteen. Ei käynyt hän moittimaan miestä,
    jonka käteen oma syynsä oli saattanut kerjäläissauvan. Kaikille hän
    antoi, antoi ilman välitystä, aatellen: olethan kuitenkin onneton.
    Enimmin kaikista hellitteli hän pieniä käypäläistyttöjä, jotka, kainosti
    katsellen, astuivat pelosta vavahtelevalla sydämellä mieron tietä. Kaksi
    tällaista matkustajaa oli hän ottanut huomaansa, ja heitäpä kasvatettiin
    ja suosittiin yhtä armaasti kuin omia pienoisia talossa, joita ei
    puuttunut, ja olivat he ravakkaita poikia kaikki."

    VastaaPoista
  7. Aika hupaisa tuo kirjan alaotsikko "Suomen aatelittomia sukuja". Niitähän nimittäin löytyy.

    Mielenkiintoinen olisi lukea vaikkapa Suomen talonpoikaissukuja -kirja, jos sellainen olisi. Luin juuri Jutikkalan Suomen talonpojan historian ja siinä toki hieman sukujakin käsitellään.

    Mutta hauskaa joulua muillekin säädyille!

    VastaaPoista
  8. Yhtään naista näissä sukukirjoissa ei kai mainita? Eivät ole olleet tarinan (history) arvoisia. Jos homo sapiensin jälkeen vielä tulee joku kehittyneempi ihmislaji, enkä nyt tarkoita mitään cyberhybridi-ihmistä, vaan ihan luomuolentoa, niin ehkä sitten vihdoin on naisilla mahdollisuus todelliseen tasa-arvoon. Homo sapiensiin en oikein usko. Tyhmä mikä tyhmä, vaikka aivan muuta itsestään luulee.

    VastaaPoista
  9. Europaeuksen-Äyräpään suvun paremmin tuntien tahdon muistaa ja onnitella ja hyvää jatkoa toivotella pienellä runolla, joka on julkaistu, mutta ei ole noussut kansalliseen antologiaan.

    Kuules pikku karhukainen
    Tarina tää synkänlainen
    Kertoi ensin mutsi mulle
    Reprisoin sen tässä sulle

    ...ja n 300 runon loppukaneetti

    Tässä sulle ensi alkeet
    kuinka puhkuu maailman palkeet
    Poika tämä mielees paina
    Karhukaiset jyllää aina

    70 vuoden korkeasta iästä 1960-luvun puoliväliä muistellen, kun Kullervo Kemppinen pakotti pojan Lappiin, mieheksi kasuamaan.
    Ei kasvanut mieheksi, mutta varttui iässä.

    VastaaPoista
  10. Körttisukuinen tuttavaperheen rouva järjesti poikansa ja minut, joka en ole herännäissukuinen, Ylistaroon rippileirille. Outo kokemus, kun istuttiin kesäiltaisin pihamaalla musta-asuisten ukkojen ja akkojen kanssa Siionin virsiä veisaamassa... Voitin siellä jopa tietovisan, josta sain palkinnoksi Siionin virsikirjan! Jäi toisaalta mukavat mutta myös vähän synkätkin muistot kyseiseltä körttileiriltä kaikkine "kadotus- ja syntisaarnoineen".

    VastaaPoista