29. joulukuuta 2016

Suvut






Joulunpyhinä ja välipäivinä puhutaan vain perättömiä. Se on vanha, arvokas tapa. En aio kunnioittaa sitä.

Olen lukenut ja kuullutkin ja jonkin kerran nähnyt, miten joskus joissakin paikoissa lasit helisivät pöydänkannella, kun ympärille kerääntyneet suvun jäsenet pitelevät niin kaksin käsin pöydän reunasta kiinni, hillitäkseen raivoaan ja ollakseen käymättä toisiaan kurkkuun.  Yhtä hankalaa olisi mainita aidoista tunteista lepertelyn sijasta tai muutoinkaan käyttää suutaan muuhun kuin tarjolla olevien virvokkeiden nauttimiseen.

Ja tätä nykyä joulun toimitukset on aloitettava esittäytymisellä, jotta kuullaan, kuka on kulloinkin kenenkin kanssa naimisissa tai muutoin muhinoissa ja mistä ovat peräisin paikalle ilmaantuneet lapset – minun, sinun, hänen, heidän, ovesta erehtyneet.

Kuvaus ei koske omaa sukuani eikä perhettäni. Oloilu oli sitä luokkaa, että tulin pidätelleeksi kirjoittamistakin, vaikka se on kuin pidättelisi hengitystään. Kaikki jälkeläiset tavattiin, lahjonnassa ei menty mielettömyyksiin, joulutervehdysten postittaminen ja lähettäminen jäi vähän kesken, joten tämä on oikea tilaisuus esittää toivotukset niille, joiden kohdalla osoiteluettelot ovat pettäneet tai logistiikka on mennyt reisille.

Jälleen selaamiini valokuviin verrattuna sekä puut että lapset ovat rojahtaneet mittaa.

Varhaisina aikuisvuosinani tapa oli, kuten kaikki tietävät, nimitellä vanhempiaan ja sukulaisiaan fasisteiksi. Tilanteen teki kaksimieliseksi se, että ”isänmaallisiksi” muistojen vaalijoiksi esittäytyivät usein ne, joiden aivot ja asenteet olivat jäätyneet viidenkymmenen vuoden takaisiin lukemiin.

Asiaa nyt kovasti selviteltyäni väitän, ettei 1970-luvun kuuluisa stalinismi ollut syy mihinkään, vaan seuraus. Edellisellä vuosikymmenellä oli tapahtunut paljon. ”Elinkeinorakenteen muutos” on vanhalta sanomalehdeltä tuoksuva termi. Sanotaan että viidesosa suomalaisista ajettiin maanpakoon ja toinen viidesosa teki sen vapaaehtoisesti, vaikka kysymyksessä oli oikeastaan maassapako.

Sotaveteraaneja arvostetaan nyt kun heitä ei ole juuri hengissä enää. Enää ei ole ketään jolle sanoisi, että oma vikanne, kun lähditte ammuskelemaan viattomia venäläisiä. Näitä eri tavoin siipeensä saaneita oli paljon yli kaksisataa tuhatta, ja oudosta ilmapiiristä, jossa heidän jälkeläisensä kasvoivat, on hyviä selostuksia lähes kaikkialta, paitsi Suomesta.

En näe tuossa menneisyyden kuvassa suurta eroa tähän hetkeen. Mitä typerämpi mielipide, sitä raikuvampia suosionosoituksia sen esittäjä odottaa. Joku väittää, että kansa ei voi äänestää väärää henkilöä presidentiksi. Se on yleinen väärinkäsitys. Niin toimitaan kuin enemmistö päättää laillisissa vaaleissa. Se on demokratiaa. Mutta se ei ole totta, että mielipuoli muuttuisi viisaaksi vaalitoimituksen johdosta.

”Kyllä kansa tietää”, on ollut kauan iskulause. Ellei halua ottaa vastuuta itse, on syytäkin toimia ”kansan nimissä”. Niin tehtiin jo Roomassa. Jos motiivien paljastuminen pelottaa, voi sanoa toimivansa ”kansan hyväksi”.

Osa suomalaisistakin oli käsittänyt 1940-luvulla, etteivät korkea kulttuuri ja eurooppalaiset arvot olleet edes jarruttaneet siihenastisen historian hirvittävimpiä rikoksia, joita hiljan oli tehty.

Vähä vähältä natseja alettiin kuvata tietämättöminä nyrkkisankareina. Minä koetan pitää mielessäni, että Heydrich soitti taitavasti viulua, jopa vaikeita Bachin sonaatteja. Yritän muistaa, että Beethoven ja Brahms olivat myös SS-miesten ihanteita. Nuori Fischer-Dieskau esitti sotavankileirillä sotavankina Schubertin liedejä asiantunteville sotavangeille. Mutta Berliinin ja Wienin sinfoniaorkestereista oli erotettu kaikki ne, joiden syntyperä antoi aihetta epäilyyn. Kulttuurisilla eli musiikillisilla ansioilla ei ollut merkitystä tuossa asiassa. Hitler oli äänestetty valtaan demokraattisesti ja oikein, joten kaikki mieheen mieltyneet pitivät selvänä, että he olivat nyt oikealla asialla.

Suomessa sodan jälkeen entinen sivistyneistömme tiesi jatkavansa elämää sivistyksen raunioilla. Ennen pitkää saksalainen keino kuitenkin voitti, nimittäin yhteisöllinen muistinmenetys. Itse olen vasta nyt vanhoina vuosinani selvitellyt, ketkä oikeustieteen opettajistani ja oppikirjojen tekijöistä olivat sodan aikana olleet arveluttavissa toimissa. Asiasta ei koskaan puhuttu.

Joulun salaperäisyys on syntymä – uudelleen syntyminen – jota vietetään valon voittaessa ja etenkin Suomessa sukupolvien sarjaa muistaen.

Tuo suomalainen jännityskertomus, johon jo viittasin, on siis kirjoittamatta. Miten sata tuhatta alaluokkaista rahvaanlasta ja heidän kanssaan ehkä puoli miljoonaa naista nousi yleisestä alamaisuudesta ja viirupäisten aatteiden keskeltä jopa ylemmäksi keskiluokaksi runsaassa kymmenessä vuodessa.

Ne harvat jotka kiljahtelevat Suomessa ilosta amerikkalaisten (perinteisestä) eliitinvastaisuudesta, eivät edes huomaa, ettei Suomessa ole ollut valtaeliittiä enää sotien jälkeen. Sotasukupolvi sen teki.

Minulla on omassa suvussani monta esimerkkiä henkilöistä, jotka kotiutettiin 1944 korkeintaan keskikoulun käyneinä ainoana omaisuutenaan armeijan mukaan antamat kuluneet vaatteet, merkit ratkottuina.

Runsaan kymmenen vuoden kuluttua he olivat ylempää keskiluokkaa. Isäni on esimerkki. Muistan kylmän huoneen ja keittiön asunnon, jossa hän majaili 60-luvulla äitinsä alivuokralaisena kerätessään rohkeutta ostaa puolet asianajotoimistoa pääkaupungin keskustasta ja osakehuoneiston Tapiolasta, velaksi. Ja äitinsä kävi Perkolla kiillottamassa hopeita päivätyönään.

Kaikilla suvuilla on suruja, joista ei mielellään puhuta. Kokonaiskuva on kuitenkin selvä. Nämä pitkän sodan käyneet tuottivat ja kustansivat suuret sukupolvet, ja me etuoikeutetut saimme lapsia ja nämä etuoikeutettuja lapsia…


21 kommenttia:

  1. Tapojeni vastaisesti kirjoitan, että allekirjoitan johtopäätökset sodasta ja syyllisyydestä sekä ratkaisuista siihen. Amnesia on yleisin käytetty. Ihmiset ovat hyviä kollektiivisesti näyttelemään unohtamista, ja Saksan, myös Itä, mielenmaisema kuvaa kauniisti samaa kuin Suomessa, jossa sentään oli lähes voitettu sota. Jos Puntilaa kuunteli. Kun itse olin tuota nuorisoa, jolle näyteltiin huonot housut jalassa, en tietenkään ymmärtänyt että sodasta, josta ei puhuttu, oli vain kymmenen vuotta kun opin lukemaan. Jokainen sukupolvi kapinoi, ja se on hyvä asia, sillä kotiin ei voi jäädä iäksi. Mielenkiinnolla seuraan, millaiset ovat lasteni ratkaisut ja mielipiteet. Niitä voin ohjailla yhtä paljon kuin lotja hinaajaansa. Kiitämme kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  2. En puhuisi sodanjälkeisen eliitin muistinmenetyksestä koska enimmäkseen olen havainnut tapahtuneen muistin vääristelyä.

    VastaaPoista
  3. "Enää ei ole ketään jolle sanoisi, että oma vikanne, kun lähditte ammuskelemaan viattomia venäläisiä. "
    Joo mä tiedän ton, isäni kävi kolme sotaa. mä olen hänen vertaan. silti sanon: menitte natsien kelkassa hyökkäyssotaan toisen käden hyöykkäysuhkatietojen turvin - ja vielä, kuka oli tuo henkilö, jonka sanaan niin sokeasti valtion- ja sodanjohdossa luotettiin, että NL sieltä vielä hyökkää?
    Ei ne mitään sankareita olleet; sinne ol pakko mennä. vasurit uskoivat liittoutuneisiin että ne kukistaa natsit.

    Pistinhän mä ranttaaliksi sukuloissa joulun kunniaksi: ei tarvinnu paljon pakasta vedellä provikaatioita; tunnepatoja nääs. sää oli niin paska, meitti seudulla, Kemppinen.

    VastaaPoista
  4. Tiedän, että tämä kolumni/päre/pakina/essee saa yli 50 kommenttia. Koska on meitä henkilöitä jotka ovat unohtaneet -70 luvun tasan tarkkaan. Ja muistavat sen mitä silloin sanoivat, ja sen minkä jättivät sanomatta, mutta silti olivat oikeassa. - Tai ainakin nyt ovat oikeassa.

    Minullakin siitä ajasta, taistolaisuudesta Suomessa, olisi sanottavaa. ”Olinhan siellä minäkin…” Mutta mieluummin kuuntelen mitä muut valehtelevat. (katselee edestakaisin käänneltyä popliinitakkiaan, joka on ihan mytyssä. ja kengätkin vinossa) Siksi haluan keskittää polttavan katseeni muihin, perifeerisempiin asioihin. Kuten esim. siihen että sanonta

    "mennä reisilleen"
    on kulunut ilmaisu. Ei se huono ole mutta kun sen kuulee sadannentoisen kerran... ei se enää kuullosta yhtä originellilta kuin miltä kuulosti kun joku hiton Lönnrot-Dovladov (?) sen ensimmäisen kerran sanoi.

    Hieno, samettisen hieno oivallus an sich/per se silti on.

    Ps. Petteri von Baghi kertoi että he kerran olivat nelistään (elokuvakriitikoita olivat kaikki) menossa katsomaan filmejä La Scala teatteriin. Ko. teatteri oli erikoistunut pornofilmien esittämiseen. Ammattisenttareina he kokivat velvollisuudekseen tutkia myös tämän sektorin annin. Mennessään talsivat eläinkaupan ohi. Kaupan ikkunassa oli kyltti: "Myydään siemeniä." Joku heistä lohkaisi, taisi olla Watkinson, että "takasin tullessa mennään myymään ylijäämä tuonne." Peterin mielestä se oli vuoden paras huuli. Vaikka ne elokuvat osoittautuivatkin niin kesseleiksi, ettei niistä mitään "ylijäämä" kertynyt. (Hyvä ettei entisetkin ehtyneet.)

    VastaaPoista
  5. Etuoikeudet jotka ansaittiin käyttäen osin apuna kansakoulua ja konekivääriä joista konekivääri on osoittautunut vanhentuneeksi ja kansakoulu saatettu hylätä liian helppona ja suoraviivaisena. Tietenkin olivat kansalaiskoulu ja oppikoulu erikseen, eikä jälki ollut mitenkään järkyttävän huonoa. Nyt voi jo valita monista elämänarvoista ja karaista katsantonsa opintojen ohjauksen ja vertaistuen avulla.

    Etuoikeutettujapa juuri, kunhan hoksaavat sen ensin itse. Peltojen paketoinnista lähiöiden kautta kaupunkia asuttamaan ja ihmisiksi olemaan, savupirtistä sähkölypsyyn ja etäseurusteluun, mikäettei. Mutta kyllä ei ole margariini voin veroista, sen myöntää jo muutama rohkeampi terveysoppinutkin, eikä urheilu ollenkaan varmasti ole niin terveellistä että eläisi huippupitkään. Että ei enää ole tarpeen ottaa asioita niin tosissaan ja olla kovin ehdoton, vaikka se näyttää kumminkin olevan oudosti tarpeen. Se saattaa olla uusisänmaallisuus kyseessä ja ellei ole niin onpa taitavasti kierrätettyä, se.

    Joten lisää sellaisia käteviä siltoja ja sen laatuisia rakennelmia vaan ja kaikille neljätoista täyttäneille ratsuhevonen valtion varoista, tätä kovasti tahdon tuoda esiin ja olla kannattava. Muutama lypsäväkään ei olisi hilpeimmille hulikaaneille ollenkaan pahaksi, kun ei noista sitiketuista ja sitikaneista ole paljon mihinkään maidontuotannossa.

    Saapa nähdä koska keksitään kanojen tarhaaminen kotioloissa, ja kuinka päteviä eläinlääkinnän puolella ollaan näissä asioissa, kun pääasiamedia jo on kissalle laskenut elinkaaren hinnan että vastaa auton hintaa? Pääsee kyllä paremmin kulkemaan autolla kuin kissalla, siksikin olisi hyvä olla ratsu. Se on harvoin vihreä mutta on se kyllä luonnonmukainen, ellei se ole aivan kurja esitys elukaksi, kuten on ihminen joka ei hoksaa että on luomakunnan herra eikä pelkän kaupunginvaltuuston.

    Hevospelien perävaloasetusta tuumiskellen (lumentuloa odotellessa) leppoisaa pimeää vuodenaikaa toivottaen

    I. H.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli hyvä kirjoitus.

    Itse 60-70 luvun (s. 1953 2 kk J.V. Stalinin kuoleman jälkeen) liberaaliin perheeseen en tuntenut tarvetta liittyä taistolaisiin. Pelotti sen älyllisen ulmapiiirin kylmeneminen. Faija, kansantaloustieteen proffa ja 30-luvun harvoja liberaaleja, luki 1971 Ylioppilaslehdestä ASS:n pateettista julistusta "Kunnia Suomen Punaisen kaartin sankareille" ja totesi allekirjoittajista kuivasti: "Tuttuja nimiä."


    Täytyy myäntää, että jälkikäteen hävetti se miten minäkin olin mollaamassa sotaveteraaneja. "Meni vähän överiksi." Sitten olin opettajan Haukilahden lukiossa 1995. Itsenäisyyspäivän juhlat koulussa antoivat perpektiivä. "Sehön oli just tätä pompöösiä selustapatriotismia, jota me vastustettiin."


    Jylhän Kiirastuli Veikko Sinislaon esittämänä pani ymmmärtämään asioita.

    Ja enpähän huonossa seurassa ollut. Itse Ruuneperikin oli todennut, miten hän ylioppilaana meni suotta pilkkaamaan vanhaa vänrikkiä...

    MafH



    VastaaPoista
  7. Kaikki lapset Suomenmaassa ovat nykyisin etuoikeutettuja, heillä on mahdollisuus kouluttautua miten pitkälle tahansa, mutta kaikki eivät sitä oikeuttaan käytä. Miten pyydystettäisiin oikealle uralle ne suuret joukot erityisesti poikia, jotka eivät ole töissä eivätkä koulutuksessa? Kas siinä kysymys.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on, kysymyspä hyvinkin. Pidän kaikin tavoin sopivana erityisesti poikien suurimittaista loukkupyyntiä urakehitysmielessä. Aluksi voisi kehittää peliohjaimia joiden vääntely vaatisi lisää voimaa. Juoksumattogeneraattorilla ladattava pelikone saisi myös hapenottokyvyn nousuun, eikä tässäkään vielä kaikki vaan suuntaisin huomiota myös vapaaehtoistoimintaan jossa olutpurkein varustautuneet patrullit kiertelisivät huviveneiden talvisäilytysalueita ja yleisiä liikuntapaikkoja iltamyöhään ynnä muita valaisemattomia alueita luovaan järjestyksenvalvontakeskeiseen toimintamalliin tukeutuen ja palauttaisivat hylsyt ostoskeskuksiin joissa olisi edullista ja ravitsevaa lämmintä haukkapalaa saatavilla uudempien aukioloaikojen puitteissa. Olemme asian ytimessä.

      Poista
    2. Olemmeko edenneet jo niin pitkälle edistyksen teillä, että testosteronille ei enää ole tilaa estrogeenin kyllästämissä länsimaissa?

      Poista
    3. Jörn Donner, piristävästi ja vähän huvittavasti aina äreä, valitti haastattelussaan, että Suomi on rikastunut "niin s-tanasti", että on vaurauden rampauttama. Nyt on varaa velttoillakin.
      EG

      Poista
    4. Kyllä testosteron aina paikkansa ottaa, ja viime aikoina on esiintynytkin huomattavia tiivistymiä. Mutta ei tehrä tästä ny ongelmaa, kummallekin on sijansa, niin estrogeenille kuin testosteronillekin, niin yksilössä kuin yhteiskunnassakin, sopivassa suhteessa. Angela Merkelin rauhallinen asiallisuus on minusta kuitenkin miellyttävämpää kuin vaikkapa Trumpin uho.
      EG

      Poista
  8. Kemppinen: "Sotaveteraaneja arvostetaan nyt kun heitä ei ole juuri hengissä enää. Enää ei ole ketään jolle sanoisi, että oma vikanne, kun lähditte ammuskelemaan viattomia venäläisiä."

    Tämä on se tavanomainen väite, jolla yritetään sumuttaa näkymättömiin ero niiden välillä, jotka sodan kaikkine kauheine seurauksineen joutivat kestämään, siis ennen muuta rintamamiehet, ja toisaalta ne, jotka sodan aloittivat ja siten olivat syypäitä noihin kauheuksiin.

    Kuten esim. historioitsija Martti Turtola on äskettäin kirjoitanut osuvasti: "Hyökkäys sinne [Itä-Karjalaan] osoitti ylivertaista kunnianhimoa ja piittaamattomuutta kansan kärsimyksistä." - Historioitsija Ville Kivimäellä on samansuuntaisia viittauksia, vaikka kirjoittaakin varovammin, ilmeisesti koskapa "viran ja vastuunvuosikymmenet" ovat vasta edessäpäin.

    Kuuluin suurten ikäluokkien hännänhuippuun. En mitenkään osallistunut esim. opiskelijapolitikointiin mutta seurasin kyllä asioita. Kumma, ettei korviini koskaan kantautunut sitä tuttua hokemaväitettä "mitäs menitte". Sodan lietsojia kyllä pilkattiin alkaen jostain "pornografis-sadistisia"(Paavolainen) ryssänvihaa uhkuvia lauluja nikkaroineesta "Pallesta" - ja täydestä syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miehillä joilla oli jermumentaliteetti muttei luottamusta sodanjohtoon, syystä, on kunnia, eikä sitä voi pois ottaa. Kansalliskiihkoiset kyllä ratasastelevat yhä heidän tomullaan, ja tuntuu tuo vanha ukkokoin siitä saavan vielä kiksejä. Mikäs siinä, mä katon mieluummin vaikka pornoleffoja.

      Poista
  9. Kerran TeeVee Kakkoselle tekivät sellaisen kantaaottavan sodanvastaisen ohjelman jossa haastateltiin myös sotaveteraaneja. Ja koska tämä tapahtui -70 luvulla, ei sodasta kauaa aikaa ollut ollut. Idea näillä ohjelman tekijöillä tietysti oli "mitä menitte" yms. ja "ei venäläisiä saa ampua" tms. Yhdeltäkin veteraanilta kysyttiin johdateltavasti että "oliko vaikea ampua ihmistä"... Niin tää veteraani vastasi, kun ei käsittänyt miksi olisi pitänyt valehdella, että "oli, perkeleen vaikea oli. kun se koko ajan juostessaan mutkitteli".

    Tätä repliikkiä ei ohjelmassa - jostain syystä? - ei esitetty.

    VastaaPoista
  10. Kysymys: Tekikö Mannerheim virheen päättäessään hyökätä Itä-Karjalaan.

    Vastaus: Ei. Koska hän ei asiasta päättänyt vaan OKW (Oberkommando der Wehrmacht. Oli sitten asia eriksen, että kummankin kanaalta oli parempi serveerata sia hänen päätöksenään.

    MafH

    VastaaPoista
  11. "Hitler oli äänestetty valtaan demokraattisesti"
    Anteeksi että väitän taas vastaan. Tämä on selvästi puolitotuus. Hitleriä ei äänestetty valtaan. Olen sen aiemmin sanonut: eliitti teki Hitlerin. NSDAP keräsi 1933 44% äänistä. NSDAP-in maksimikannatus oli sitä ennen jo saavutettu, vasemmisto oli nousussa ja välttääkseen tämän valtaantulon just se arvoisa eliitti itse ANTOI vallan Hitlerille. Päästääkseen kansleriksi se tarvitsi eliittipuolueen eli tuolloisen Saksan kokoomuksen äänet, sekä Hindenburgin päätöksen. Ehkä se eliitti myöhemmin katui sitä päätöstä, mutta Pandoran lippaan avasi kokoomus. Niin kuin nykyäänkin yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Näin juuri!

      Poista
    2. Näin se on, suunnilleen, mutta kyseessä oli kuitenkin demokraattinen parlamentaarinen prosessi eli Hitler pääsi kuin pääsikin valtaan laillisesti. Sen jälkeen demokratia heitettiin romukoppaan ja alkoi demokratiaa matkiva semidiktatuuri, joka on voimissaan tänäkin päivänä valtaosassa maailmaa, mm. Venäjällä ja Kiinassa. Ja ettei olisi kohta jenkkilässäkin.

      Poista
    3. 34% taisi olla se paras ei-manipuloiduissa vaaleissa saatu natsipuolueen kannatus, joka niihin viimeisiin vaaleihin sitten jo laski.

      Hindenburgin lähipiiri sai siten aikaan Hitlerin nimityksen kansleriksi. Muistaakseni demarien ja katolisen keskustan liitolla olisi ollut toimintakyvyn mahdollisuus, mutta sehän ei eliitille käynyt, vaikka sosiaalidemokraatit olivay olleet Hindenburgin takana edellisissä presidentinvaaleissa.

      AW

      Poista
  12. Tässäkin kolumnissa tuli esille Kemppisen etelä-pohjalainen peruskauna stalinisteja kohtaan. Mikä lie takana kaivertaa? Oisko syynä kun kyvyttömämmät silloiset vassarit ja myöhemmät takinkääntäjät etenivät tuolloin paremmin urallaan? Stalinismin hyvää analyysiä en blogistin kirjoituksista ole onnistunut löytämään - - - sellaiselle olisi tilausta.

    --

    Minulla ei ole stalinistitaustaa - pikemminkin 50-luvun lopuilla syntyneenä kammoksuin silloista teiniliittopolitikointia ja yleistä kyyristely/rähmälläänolopolitiikkaa. Olin perustamassa oman paikkakuntamme KNL-yhdistystä & myöhemmin ylioppilaskunnan hallituksessa olin syrjäyttämässä kansanrintamatouhua. Rauhanmarsseille en osallistunut - taustat ja kärki olivat aivan ilmeisiä, mutta tuntuivat vetoavan muuten yllättävänkin järkeviin ihmisiin.

    70-80 -lukujen taitteessa tapahtui varmaankin punkin myötä "tiedostavan" nuorison vahva siirtyminen politiikasta muille vaikuttamisareenoille - se sitten taistolaisuuden ja muun jyrkemmän vasemmistolaisuuden taltutti. Ehkäpä myös silloisen nuorison taustoissa ja kasvuympäristössä oli tapahtunut selvä muutos. ... tuota voisin itsekin pohtia, mutta jätän toistaiseksi.

    70-luvun ajoilta muistan kun Kokoomuksessakin oli vastenmielinen rähmälinja mm. jokapaikan opportunisti Ilkka Kanerva - eipä silti - Zyssenkin politikointi oli pelkkää asiasisällötöntä peliä, minkä voi hänen 70-l julkaistuista päiväkirjastaan löytää - sama nykyisin hienovaraisempi narsismi hänellä edelleen.

    --
    menee jo kauas aiheesta, mutta jouti tässä naputtelemaan samalla kun vaimon kanssa pohti, joko vietäisiin kuusi pois vieraiden tieltä (onhan tässä ruokailu-oloalueella tilaa kyllä 60 m2 ja yläkerrasta aukeavassa tv-kirjastotilassa parikymmentä neliötä lisää - sopii sieltä saapuvan laulajanelikonkin hoilauttaa...) - pianon kansi myös auki jo valmiiksi, ettei laseja lasketa... kokemusta on niistä tunnelmista.

    t. Leka-Antti

    VastaaPoista
  13. On se iljettävää kiemurtelua muistella omaa 70-luvun vasemmistolaisuuttaan.

    Ainoa lohdutus on odottaa sitä kirkastumisen päivää, jolloin vihdoinkin kaikki ikäluokat alkavat kollektiivisen parviälyllisyyden paineesta hävetä osallistumistaan taikauskonnollisiin riitteihin kuten rippikouluun ja kaikkiin virallisiin jumalanpalveluksiin.

    Toive ei näytä realistiselta, kun katsoo mitä itänaapurissa tapahtui. ”Tieteellinen” maailmankuva muuttuu ketterästi reisivelliuskonnoksi.

    VastaaPoista