4. kesäkuuta 2016

Lapsen pelko




Johtimet juotetaan kiinni, kun ihminen on noin 12-vuotias. Todellinen kehitys lakkaa. Tyhmentyminen alkaa.

Johdin on huono kielikuva. Todellisuudessa päässä on sellaisia johtimia, jotka kasvavat itse ja lähes käsittämättömästi löytävät suuntansa ja rakentavat verkoston, jossa on ainakin yli 200 miljoonaa solmua.

Kuolema on konfiguraation muutos. Vien äidille pari tölkkiä rahkaa, koska hän pitää siitä. Lasken ne pöydälle toisen ylöspäin, toisen alassuin. Tölkissä lukee rahka – kvark. Toinen tölkki on siis ylös-kvarkki ja toinen alas.

Epäilen että James Joyce, joka keksi englantiin tuollaisenkin sanan (quark) ja Gell-Mann, joka totesi ja nimesi alkeishiukkasista näillä näkymin pienimmät, eivät tienneet, että Euroopan pohjoisilla niemillä syödään lusikalla paksua maitoa. Rahkasammalta ajatellen ”rähmä” voisi olla rinnakkaissana.

Hyvä tapa edellyttää, että lapsuuden muistot ovat valoisia, aika hidasta, kivet isoja ja puut korkeita.

S. Freud on aikamme tärkeimpiä ajattelijoita myös siksi, että hän oli niin usein oikeilla jäljillä ja melkein aina väärässä.

Freudin perua meillä oli tekniikka, jolla varhaisvuosien kaltoin kohdelluksi tuleminen houkuteltiin esiin ja sille voitiin kenties tehdä jotain. Aikanaan havaittiin, että nuo traumaattiset muistot ovat usein vääriä eli terapiassa yhdessä keksittyjä.

Ihminen toimii juuri samalla tavalla kuin kansa. Ellei ole uljaita muistoja, niitä keksitään. Ellei ole tarpeeksi uljaita muistoja, keksitään koettuja vääryyksiä.

Pelkäsin kuvan sanakirjaa lapsena. Syytä en tiedä. Noita julkaistiin. Niitä ostivat koululaiset. Siiranmäessä 1944 saksalais-suomalaisella sanakirjalla oli käyttöä. Oli saatu muuta uusi torjunta-ase, panssarikauhuja. Mukana oli lyhyt käyttöohje, saksaksi. Useakin upseeri ja kokelas yritti saada ohjeista selkoa sanakirjan avulla, turhaan. Ja panssarivaunuja kiipesi koko mäen leveydeltä. Se on huomattava mäki. Suomalaisten rakentamat passariesteet oli ensin ammuttu järjestelmällisesti tykillä rikki.

Kuvan kirjan jälkeen tuli vähän isompia sanakirjoja, joiden kansi oli käärepaperin värinen, pula-ajan tavaraa. Juhani Jaskari neuvoi, että suomentajan kannattaa käyttää yksikielistä sanakirjaa. Punaselkäinen Random House on edelleen hyllyssä mutta sen hirveän ison ja painavan ”lyhyemmän” Oxfordin sanakirjan olen joskus hävittänyt. Sitä oikeaa Oxfordin sanakirjaa käytiin tutkimassa Yliopisto kirjaston salissa.

Väliin mahtuu WSOY:n pikku sanakirjojen sarja, jossa kannet olivat punaista, rahkaista muovia. Sellainen otettiin tyypillisesti matkalle mukaan.

Meillä ei opetettu koulussa ollenkaan ranskaa, joten opettelin itse. Järkevästi aloitin surrealisteista ja heidän edeltäjistään. Apollinaire oli tietenkin ilmestys ja toinen ilmestys oli havainto, että Tynnin ”Tulisen järjen aika” oli eräänlainen kirjallinen yleiskone, joka vatkasi kaikista ranskalaisista teksteistä samanlaista taikinaa. Sanakirjana oli vain vanha Hagfors. Kooltaan siedettävä yksikielinen oli Petit Robert. Kirjakaupassa tyrkytetty tavallinen Larousse oli käyttökelvoton. Kai se on edelleen.

Kun lapsi alkaa aikuistua ja virtapiirit suljetaan, kovien tunteiden käsittelyn taidot ovat kasvaneet. Silti lapsuudesta voi muistaa pelon, joka ei kohdistu oikein mihinkään eikä ole peräisin kenenkään teoista. En muista, milloin lakkasin pelkäämästä ukkosta, mutta ennen pitkää tunne katosi. Nykyisin salamointi ja jyrinä aiheuttaa suoraa mielihyvää. Tämä on ilmaista! Pääsylippuja ei myydä. Ja kaikki on aitoa.

Mutta kasvuvuosilta muista ensin ruman, kaupasta ostetun villapaidan ja sitten tuskaisen tunteen. Oli helpottavaa kuulla, että samassa pitäjässä ukkonen oli tappanut navettaan emännän tai piian. Kammo sai kohteen. Jonain päivänä keksin, miten sanat ja sanakirjat liittyvät etäisiin pelkoihin. Tämä runo, jonka kirjoitin, liittyy jollain oudolla tavalla asiaan.





Hän surmasi minua hiljaa

ja näppäili laulullaan.

Hän kasvatti silmissä viljaa,

joka kansoitti aution maan.



Hän sävelsi elämääni

ja kirjoitti kasvoille tien.

Sitä perua on tämä ääni

Jonka hänen luotaan vien.



Hän oli kuin kasvava tuuli

tai leipä, tai myrsky tai puu

ja korva ja hius ja huuli

ja tuoksu ja tunne ja suu.



Tänään jokainen sana kesti.

Tule kirjainten hämärään!

Ne tanssivat hirmuisesti

ja ne ovat nälissään.






14 kommenttia:

  1. Hieno runo.

    Mielestäni seuraava sitaatti on samaa sukua. Ehkä myös kvarkkien käsittämättömyys tulee tutummaksi.

    “Hold to the now, the here, through which all future plunges to the past.”
    James Joyce, Ulysses

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä sen olis pitäny ryhtyä kokopäiväiseksi runoilijaksi! Ei siitä kunnon juristia ja "tiedemiestä" kummiskaan tullu.

      Poista
    2. On se aika hyvin osannu esiintyä o.t.o. bloggarina ja jotkut on jo melkein vakuuttunu että se on oikeastikin olemassa ja asuu tosiaan jossain metikössä Espoon takana jossa on aina oravia pihapuissa vahtimassa.

      Poista
    3. Olisko se millainen ollut sotilasattaseana?

      Poista
  3. Tunnistan tunteen, vaikka minun kohde oli vähemmän pelottava, pieni englanti-suomi sanakirja. Suppeus ja pienuus. Pienet kirjat eivät Suomessa ole lyöneet läpi, vaikka yritetty on. Komission toimistosta sai muistaakseni perustamissopimuksen miniatyyrinä. Voimia äiti-suhteeseen!

    VastaaPoista
  4. "Ainakin 200 miljoonaa solmua." Mistähän minun ymmärrykseeni on tullut, että me uteliaat,toimivat yksilöt sekä solmimme uusia solmuja, synapseja, että vahvistamme niitä uudestaan ja uudestaan käyttämällä. Näin solmujen määrä olisi samalla tavalla erilainen niinkuin me muissakin suhteissa eroamme toisistamme. jtapio

    VastaaPoista
  5. Yksi maailmanmatkaaja-sukulaismies toi 50-luvulla tuliaisiksi Pyhän Maan ja -kaupungin-matkalta tulitikkulaatikon kokoisen koraanin. Tai oikeasti se oli vähän paksumpi kuin aski, mutta sivukoko oli pienempi. Harmittaa, kun se on johonkin hävinnyt ennenkuin opin sitä lukemaan. Toi se mustan rukousnauhankin, mutta se taisi katketa ja kaikki rukoukset ropisivat lattialle ja vierivät sängyn alle.

    Vein pienen kirjan kerran oppikouluun ja näytin sitä kirkkohistorian tunnilla opettajalle, tai tarkemmin muistellen se taisi olla normi historia.

    Lehtori sitä katseli ja yskähteli ja kysyi, että mistäs... ja että onkos tämä, tai oletkos sinä...?

    Kerroin sen olevan matkamuisto maailmanmatkaaja-sukulaismieheltä. Lehtoria ei kirja sitten enempää kiinnostanutkaan.

    VastaaPoista
  6. Hieno runo, kiitos siiitä.

    Nuo pikkuiset sanakirjat muistan hyvin; ainakin meillä klassillisessa lyseossa ne olivat omiaan lunttaamiseen.

    VastaaPoista
  7. Solmuja on 100 000 x 100 000 000 000 ja juotokset ovat valmiit 25-, ei 12-vuotiaana.
    Sitten tarvitaan jo henkilökohtainen Fukushima, että ne ennen n 70 vuoden ikää aukeavat.
    45 vuotta on ikä, jolloin koko rakennelma alkaa romahdella, mutta verkon mahdottoman iso RNA-sisältö auttaa selviämään tuohon 70 vuoden ikään, jollaisia on USA:n presidentiksi pyrkiviä 3.

    VastaaPoista
  8. Tuollaisia ruotsin ja saksan kielen pikku sanakirjoja käytin koko kouluaikani. Ne olivat kauhavalaisen äitini luultavasti paikallisesta kirjakaupasta hankkimia. Käteviä käyttää; jotkut sortuivat niiden avulla lunttaamiseen. En kuitenkaan minä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytimme WSOY pieniä punaisia sanakirjoja, niitä muovikantisia. Ne olivat todella hyviä ja näppäräsorminen oppi käyttämään niitä yhdelläkin kädellä (mihin tarkoitukseen, sitäpä en kerro).

      Poista
  9. Minullekin kävi niin että kun kouluaikana kärtin sanakirjaa, enkunopettajaäitini lykkäsi minulle kouraan "The Advanced Learner's Dictionary of Current Englishin" (Oxfordin opiskelijapainos). Sillä on sitten pärjätty. Nuo pikkusanakirjat olivat armottoman rajoittuneita ja niissä oli aika paljon suoranaisia pöhköyksiä. Mainittu Micro Robert tuli hommattua myös. Poikkeuksena ensin mainittuun siinä on myös rumia sanoja, kun taas Advanced Learner's on juuri omiaan Agatha Christien lukemiseen

    AW

    VastaaPoista