26. maaliskuuta 2016

Vaiva


 

Eilisen Paulaharjun ja illan Matteus-passion yhdistää vaiva.

Eräs uskonsuuntaus ilmoittaa edistävänsä aivojen toimintaa ja siis hyvinvointia neuvomalla ihmisiä tekemään sellaista, mikä ei ole ihan helppoa ja mukavaa. En tiedä, mutta kai ne haluavat rahaa tästä oivalluksesta.

Ajatus tuotiin esiin voimallisesti luostarisäännöissä; tavallisimmin mainitaan benediktiiniläissääntö vuodelta 529 ja iskulause ”ora et labora”, rukoile ja tee työtä.

Sarjassani ”uskontoa ateisteille” käännän tuon nykysuomeksi näin: kuuntele muitakin ja kuuntele itseäsi.

Suomennos on tarpeen, koska tuota rukoilemista kuvitellaan yleisesti kamppailu-urheiluksi, jossa joko lukaistaan jokin loitsu tai sitten halutaan Jumalalta, mikä hän sitten lieneekään, jotain ylimääräistä ja asiatonta.

Rukoilin 11-vuotiaana kokeeksi täytekynää. Hyvin meni. Ylioppilaskirjoituksissa sain käyttää äidin kynää, jolla oli hauska kirjoittaa pehmoisia, ja valmistuttuani yliopistolta ostin oman, jonka merkki oli mielestäni Pelikan. En pitänyt itseäni niin aikuisena, että olisin ostanut Mont Blancin.

Kauan myöhemmin, kun mielenkiintoni kyniä kohtaan oli osoittautunut yhtä vaikeasti pidäteltäväksi kuin kiinnostus puukkoihin ja veitsiin, käsitin kokeiltuani, ettei se Mont Blanc ole hintansa arvoinen.

Jos haluatte neuvon, matkalla metropysäkiltä (BART) Berkeleyn kampukselle on erinomainen kynäkauppa, jossa valikoimaan kuuluu muutamakin japanilainen juoksevaa mustetta käyttävä kynä. Heikäläisillä kirjoitus on ongelmallista, kun pitäisi pystyä vetämään myös alhaalta ylös. Siksi siellä ja Kiinassa suositaan mikrokuitukyniä, joita saa tusinan dollarilla. Jos taas haluaa maksaa henkilöauton hinnan kynästä, italialaisilla on sellaisia tarjolla.

Paulaharju varoitti jo sata vuotta sitten liian kevyistä Lapin vaelluksista. Itse hän ajeli yksin tai vaimonsa kanssa polkupyörällä kameroineen kaikkineen Raahesta Ivaloon (silloin Kyrö) ja jatkoi siitä jalkapelissä reppuineen Ruijaan tai Petsamoon tai ties mihin.

Jakob Esaias Fellmanilla oli sama pitkä koulumatka kuin vielä T.I. Itkosella. Kymmenvuotiaana ensin Inarin kirkolta Sodankylään ja siitä jalan tai vaivalloisemmin veneellä (kosket!) Kemiin ja olisiko jompikumpi jatkanut Oulun kouluun asti. Fellman kuitenkaan ei hätkähtänyt, kun hän saatuaan nuorena miehenä nimityksen Utsjoen papiksi löysi kodan tai kömmänän, jonka piti olla pappila, ja tulisijan puuttuessa ryhtyi etsimään ja kanniskelemaan kiviä ja muuraamaan piisin tapaista. Ei kuulemma tullut aika pitkäksi. Ja kun oli talvikin. Ja sitten oli kysymys, mitä siinä piisissä polttaisi.

Pitkänperjantain musiikkituokio Helsingin tuomiokirkossa oli taas myyty niin loppuun, että muutamia kymmeniä pettyneitä jäi pakkaseen. Cantores Minores jätti pitkät kertaukset pois, joten passion esitys kesti vain runsaat kolme tuntia.

Siinä on perinteinen tauko passio-iskelmäksi vaikean mutta sitä antavamman ”Ach Mensch bewein’” jälkeen.

Kotioloissa tapaan kuunnella pimeässä, jotta näen musiikin paremmin. Kirkossa ei toisaalta tarvitse taskulamppua katsoessaan partituurista, että menikö se perkele nyt g-molliin, josta ei, kuten tiedetään, pääse laillisin keinoin eteenpäin, kiersi kvinttiympyrää vasta- tai myötäpäivään.

Helsingin barokkiorkesteri ja kuoroa johtava Hannu Norjanen ovat saavuttaneet tason, jolla paremmuudesta on turha enää puhua. Kokonaisuus on lyhyesti sanottuna järkyttävä.

Pidän merkillisenä, että aivan lapset voivat oppia jotain noin vaikeata. Kenenkään perusmusikaalisuus ei riitä. Tarvitaan paljon vaivannäköä.

Ehkä nuori ja vanha ihminen oppii vain kokemuksesta, ettei mielihyvän tavoitteleminen johda tulokseen. Hyvä mieli tulee kun on tullakseen, ensin konsertista ja sitten siitä, että pääsee sieltä pois. Mielihyvän tavoittelu johtaa ikuiseen toistoon, koska kyltymättömyys on lajitunnusmerkkimme.

En suorastaan neuvoisi ketään ottamaan pääsiäisen passion kuuntelemista kirkossa tavakseen. Toisin kuin asiantuntevat lehtikirjoittajat en pidä Matteus-passiota oikeastaan musiikkina, vaan sielullisena harjoituksena.

Välillä ihmettelen jatkuvaa puhetta ylösnousemuksesta ja tuonpuoleisesta elämästä. Ihmisten maailman tuolla puolen on niin paljon muuta. Huomenna on tarkoitus katsoa Andrei Rublev, jossa on täysin buddhalainen kohta, se jossa maakupassa pronssista valettua kirkonkelloa kokeillaan. Kellon kumahdusta ei elokuvassa kuulla. Äänen korkeampi muoto on äänettömyys.

Jos nyt havaitaan kokeellisestikin, että aivoja täytyy harjoittaa muun muassa muistisairauksien välttämiseksi, vieras kieli on hyvä valinta.

Musiikki on vieras kieli, mutta nyt puheena olevan vaivannäön kannalta vaikea mitata. Kaikessa liikunnassa saa olla tarkkana, ettei riko paikkojaan. Kun opettelee jotain, on syytä lämmitellä ja lopuksi venytellä.

Ellette tavoittele mahdottomia, ruotsi, saksa tai ranska ovat hyviä valintoja. On vahinko, että aikuisopetusta antavat laitokset ovat niin ruuhkaisia. Jokin vanhan koulusaksan kohentaminen tai ranskan opetteleminen alkeista asti on aivan erinomaista voimistelua.

Neuvoisin toimimaan samalla tavalla kuin psykoterapiassa. Ei kannata käyttää opettajina tuttavia tai sukulaisia. Niillä joille maksetaan opetuksesta on riittävästi pitkäjännitteisyyttä ja armottomuutta.

Joskus mietin vakavissani, perustaisinko runojen ulkoa opettelun kerhon. Aina ensin kirjoitettaisiin opeteltava runo täytekynällä paperille. Sitten alettaisiin käydä läpi temppuja. Mitallinen ja loppusoinnullinen runo lienee alkujaan muistamisen apuneuvo. Sellaista oppii niin paljon helpommin kuin proosaa.

 

 

19 kommenttia:

  1. Anrei Rublev on mielestäni maailman paras elokuva. Se oli aikanaan arkistossa nähtynä ylittämätön elämys.

    Mutta näin pääsiäisen kunniaksi täytyy kehua ahkeraa bloggaajaa - tunnustan, että aikaisemmin ei ole edes tullut mieleen lukea Paulaharjua (näitä aukkoja voi olla paljon), mutta vilkaistuani Project Gutenbergin teosta, niin täytyy heti myöntää, että Kemppinen on oikeassa. Eli monesti sitä on kokenut näitä jorinoita lukiessani viisastuvansa. Noin monipuolisesti viisas ja sivistynyt ihminen voi olla melko sietämätön elämänkumppani (jolle myös tässä terveisiä), mutta tällainen sopiva etäisyys kirjoittajan ja lukijan välissä silottaa rypyt. Eli suuret kiitokset ja hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. "Paulaharju varoitti jo sata vuotta sitten liian kevyistä Lapin vaelluksista. Itse hän ajeli yksin tai vaimonsa kanssa polkupyörällä kameroineen kaikkineen Raahesta Ivaloon"

    Lueskelin eilen illalla Panu Rajalan elämäkertaromaania I. K.Inhasta, joka matkasi pääosin hankalasti ajattevalla isopyöräisellä jolloinkin 1880-luvun puolimaissa läpi Saksan aina Sveitsiin saakka. On siinä ollut mankeloimista.

    Rajala olisi muuten mielestäni tehnyt lukijoille suuremman palveluksen julkaisemalla teoksen, joka olisi koostunut pelkästään Inhan Uudessa Suomettaressa ym. julkaistuista matkakertomuksista toimittajan kommentaareineen ja lyhyine elämäkertakuvauksineen. Tällaisenaankin Rajalan nimissään julkaisemista Inhan teksteistä avautuu kiehtovia näkymiä nuoren vilhelmiinisen Saksan miljöihin ja arkielämään.

    VastaaPoista
  3. "mielenkiintoni kyniä kohtaan oli osoittautunut yhtä vaikeasti pidäteltäväksi k"

    Kuin myös. Mielipiteesi geelikynistä? Itse olen nykyisin viehtynyt niide helppoudesta jäljen ollessa kuin musteella käytettyäni sitä ennen muste- ja tussikyniä (Rotring).

    VastaaPoista
  4. "Neuvoisin toimimaan samalla tavalla kuin psykoterapiassa. Ei kannata käyttää opettajina tuttavia tai sukulaisia. Niillä joille maksetaan opetuksesta on riittävästi pitkäjännitteisyyttä ja armottomuutta."

    Allekirjoitan tuon täysin. Aikanani kun tämä ATK oli uutta niin yritin neuvoa sitä välillä sukulaisilleni, Siitä tuli yleensä vain kiroilua tai sitten tein hommat itse ja kukaan ei oppinut mitään. Eli olin itse huono opettaja. Oppilaissa ei ollut mitään vikaa.

    Vastaavasti kuin tein samaa vieraimmille ihmisille pientä korvausta vastaan, niin asia oli ihan toinen. En tiedä, että johtuiko se maksusta vai siitä etten kehdannut vierasta mollata ihan samalla tapaa kuin tutumpia ihmisiä, mutta homma toimi välillä jopa hyvin.

    Huomaan vieläkin tämän älyttömän epäkohdan itsessäni, sillä välillä tulee pidettyä vähän liiankin kovia luentoja 8-vuotiaalle sisarenpojalleni kun hän kysyy apua tietoteknisiin ongelmiinsa. Muissa itselleni vieraammissa asioissa ei tällaista käytöstä esiinny, vaan pikemminkin olen hyvinkin kärsivällinen ja yritän selittää asiat parhaan kykyni mukaan ja ilmeisesti vielä hyvällä menestyksellä, sillä kovastihan tuo kyselee, mutta tietotekniikasta nykyisin vain ihan äärimäisessä tilanteissa ja yleensä kiertoteitse.

    VastaaPoista
  5. Kemppinen, "hormeesi" ei ole uskonsuunta, mutta se on tieteen luoma käsitys siitä, miten "otsasi hiessä sinun tulee...".

    Tähän liittyen hoitotiede markkinoi vanhusten hoitoon 1980-luvun lopulla realiteettiterapiaa, jonka merkittävin seuraus oman kliinisen havaintoni perusteella on, "ettei ole koskaan liian myöhäistä hankkia itselleen kurja vanhuus vanhoja ja uusia syntejä katuessa".

    Psykoterapia puolestaan osoittaa, ettei myöskään "ole koskaan liian myöhäistä hankkia itselleen kurja lapsuus" (kts myös Woody Allen: koko tuotanto).

    Omassa työssäni psykiatrina "primum est non nocere" eli tärkeintä on saada itsensä siirtymään autettavan kanssa samalle, ei eri puolelle.

    Hyvää ja autuasta ylösnousemusta Sinulle, meillä nautittiin karitsan viulu jo näin lankalauantain iltasella.

    Lankalauantaihan saa nimensä siitä, että kaikki yrittävät pitää pirua kiinni edes sillä yhdellä langalla huomiseen aamuun, jolloin aurinko tanssii taivaanrannassa: silloin pirun on myöhäistä päästä irti, ei tänään (Lapualla, Kauhavalla ja Satakunnassa virvotaan ja poltetaan tulia tänään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "karitsan viulu jo näin lankalauantain iltasella."

      Niin meilläkin; aatto juhlista jaloin.

      Poista
  6. Kirjallisuus on saanut alkunsa laulettuna runoutena (Homeros, Kalevala).

    VastaaPoista
  7. Bachin musiikissa on se puoli, että se alkaa ikään kuin itkettää vaikka ei olisikaan surullinen. Niin syvälle se menee.

    Aivojaan voi vaivata opettelemalla vähän myös viron kieltä, kun se on niin lystikästä, voi tavata vaikka Postimeestä netistä. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aloitin syksyllä vihdoinkin viron opiskelun ja hauskempaa puuhaa on vaikea keksiäkään. Ei se ole oikeastaan edes kielen opiskelua, vaan syväsukellus yhteiseen kieleemme ja menneisyyteemme. Suomen kieltäkin alkaa katsella hieman eri kantilta.

      Poista
  8. JK: "Joskus mietin vakavissani, perustaisinko runojen ulkoa opettelun kerhon."

    Jos perustat, liityn siihen välittömästi.

    Nuorena, paljon nuorempana kuin nyt, päätin alkaa opetella runoja ulkoa, koska arvelin sen tekevän vaikutuksen sielukkaisiin neitosiin. Niinpä pänttäsin päähäni "Kiviturpeen tähkä, minä vapisin vuokses, kuin koillistuuli käy tuimana luokses". Ah, turhaa kaikki.

    Mutta siitä huolimatta haluan liittyä Runoja Ulkoa Opettelevien Klubiin.

    VastaaPoista
  9. Lappi on mun rakkauteni ollut aina, tai siitä lähtien, kun luin tiettyjä kirjoja Etelä-Hämeessä pikkupoikana. Ensimmäisen kerran Lapissa - isän Hillman Hysky merkkisellä autolla kun sinne ajettiin, mulle tuli surullinen olo. Kaikki ne kivet, se autius, hiljaisuus, suipot puut, vesi joka solisi... oli mun maailma heti. Se yksinäisyys... tai en tiedä mistä on kyse. Mutta kaikki se oli mulle niin tuttua.

    Norjan tuntureihin lätkähdin sitten myöhemmin. (Tai ei ne tuntureita ole vaan vuoria.)

    Tarjei Vesaas oli minulle suurin kirjailija kun 13 -v vanha ja Norjn lappiin menin. (huokaus) Ja sitten siellä, Jäämeren rannalla, oli lapsia jotka ohi ajaville turisteille tyrkyttivät simpukankuoria... että ostaisitte, rikkaat turistit. (Likaisia pieniä lapsia, pojilla polvihousut ja tytöillä mekot.)

    Niinpä niin, ajattelin.

    VastaaPoista
  10. Oliko se siinä Fahrenheit 451 - kirjassa/elokuvassa se porukka joka opetteli ulkoa kirjoja, kun painetut kirjat oli kielletty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 30-luvulla Venäjällä alkoi muistin kirjallisuus. Vaaralliseksi todettua runoutta ei uskallettu panna paperille. Esimerkiksi Anna Ahmatova kirjoitti runonsa paperilapulle, opetteli ulkoa, antoi joidenkin ystäviensäkin painaa ne mieleensä ja sitten poltti paperin. Uskottu ja sihteeri auttoi 60-luvulla runoilijaa taas muistamaan ja kirjoittamaan ne, esimerkiksi moniosaisen Requiemin, joka kuvasi Ahmatovan pojan Levin vangitsemisia, pahamaineista Krestyn vankilaa ja Venäjän veristä historiaa sekä äidin ja pojan suhdetta ihan Raamattuun vertautuen. EG

      Poista
    2. Ellet tuosta ole varma niin kilauta kaverille? Tai kysy yleisöltä. Tai sitten tietokoneemme poistaa näistä neljästä vaihtoehdosta kolme VARMASTI VÄÄRÄÄ vastausta... Haluatko käyttää oljenkorsia?

      Poista
  11. Hauta on tyhjä mutta Prisma on täynnä.

    VastaaPoista
  12. Runoja opettelen ulkoa jatkuvasti,
    tänäänkin vähän vaikka oli lomapäivä:
    Hiljaa rukoilevat lauluni yön halki sinua...

    VastaaPoista
  13. Mikä on Jeesuksen ylösnousemusta tähdellisempää etenkin iankaikkisuuden kannalta?

    VastaaPoista
  14. Kaiken tarpeellisen muistaa kaikissa tapauksissa. Miksi opetella.
    ...ja jos jollain on sairaalloinen tarve tulkita ruoho runoilijanhaudallani, sanottakoon: viheriöin ja olen luonnollinen jatkuvasti.

    VastaaPoista
  15. Puhaltajat tykkäävät g-mollista siinä kuin d-mollista, c-mollista ja f-mollistakin. Pianistit ja kitaristit eivät usein välittäisi kahdesta, yhdestä, kolmesta tai neljästä b:stä, jos valita saisi.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista