25. maaliskuuta 2016

Paulaharju






Vastaan tuli ensimmäinen osaava yhteenveto Samuli Paulaharjusta (1875-1944). Sekin on etelä-pohjalaisista elämäkerroista. Kirjoittaja on nimimerkki M.H. – Martti Haavio, runoilijanimeltään P. Mustapää, kansanrunouden tutkimuksen professori ja akateemikko. Uskottaneen, että hän tiesi mistä puhui, kun aiheena oli runollisuus ja vanha kansa ja loimuavat ajatukset.

Haavio ymmärtää, ettei Kurikasta olevan köyhän torpanpojan päätyminen seminaariin, kansakoulunopettajaksi ja sokeain veistonopettajaksi ja huonekalupuusepäksi koulutettuna ole sinänsä sensaatio. Se oli hiukan erikoista, että hän joutui suorittamaan kansakoulun kurssin päästäkseen opettajaseminaariin. Virike perinteen keräämiseen tuli seminaarista Yrjö Blomstedtilta, joka lienee ollut huvittavuuteen asti kiihkoisa tuohen käpertäjä.

Siitä ei ole tietoa, mikä teki maan pätevimmästä ja monipuolisimmasta kerääjästä korkean eurooppalaisen tason kirjailijan – jonka tuotantoa ei voi kääntää. Se ei käänny. Paulaharju tavoitti sen, mitä Haanpää tavoitteli. Hän pani puut puhumaan. Hänen teksteissään äänessä on maisema ja ihminen on ravintoketjun osa, biosysteemiä, aivan vailla yksilöpaisuttelua, johon Lönnrot ja hänen seuraajansa olivat langenneet.

Tällä hetkellä myydään enää kolmen lajin kirjoja, huonosti tehtyjä käsityökirjoja, erittäin huonosti kyhättyjä sotakirjoja ja Paulaharjua.

Paulaharjun kirjat ovat hiukan kalliimpia kuin uutuusteokset – kolmestakympistä seitsemäänkymmeneen euroon. Näin on siitä huolimatta, että ne ovat verkossa kuvineen kaikkineen kenen tahansa tarkasteltavissa.

Omien ehkä hatarien muistikuvieni mukaan tilanne on ollut sama vuosikymmeniä.

Pikku elämäkerroissa haikaillaan, etteivät varsinkaan Suomalaien Kirjallisuuden Seuran herrat oikein antaneet arvoa Paulaharjulle, joka ei ollut ”edes maisteri”. Hiukan epäilen tätä tulkintaa. Paulaharjulle 1943 myönnetty professorin arvo oli tuohon aikaan säpsähdyttävän harvinainen henkilölle, jolla ei ollut suoria kontakteja yliopistoon. SKS ja WSOY julkaisivat ja myivät kilvan hänen kirjojaan. Miehen maine oli legendaarinen.

Huitaisten laadittuja esittelyjä Paulaharjusta alkoi ilmestyä sitä mukaa kuin kirjoittajina esiintyi ihmisiä, jotka eivät joko olleet lukeneet tekstiään tai sitten eivät sitä ymmärtäneet.

Paulaharju oli alkujaan ujosteleva maastotyön tekijä, joka taisi olla jopa oppaana Walleniukselle, joka yritti rakentaa Suur-Suomea pohjoisesta käsin maailmansodan jälkeen ja osoitti itse usein syvällisen tietämättömyytensä esimerkiksi kolttakansan elämästä ja kielestä ja paikkasi helsinkiläisyyttään lainailemalla Paulaharjun näkemää ja kuulemaa.

Toisin kuin nuo erämiehet Paulaharju tuli kirjoittaneeksi paperille Suomen historian. Hän vastaa tuotannollaan kiusalliseen kysymykseen, mitä Suomi on. Hän ei kirjoittanut Lapista ja lisäksi jostain muusta. Hänen tuotantonsa on kokonaisuus, jonka aihe on vieraan apuun luottamaton, omalla pohjallaan seisova Suomi. Sitä ei löydy Helsingistä eikä paljon Etelä-Suomestakaan. Avainteoksia ovat Perhon seutu (suomenselkä), Hailuoto ja Raahe, Härmä ja Kurikka, Saariselkä, Nuorttijärvi ja Ruija sekä Karjalan osat ja Aunus.

Kansatiede on suuri suomalainen tutkimusala, mutta edes Pälsi ei päässyt kaikin ajoin irti tekotieteellisyydestä ja myös Haavio hillitsi itseään kovin. Kuuluisin kansatieteellinen jakso kirjallisuudessamme taitaa olla Paavolaisen ”Aunus harmaasilmä”, joka välittää Paulaharjun tapaan tietoa tunnelman ja runon läpi.

”Osallistuva havainnointi” oli Paulaharjun menetelmä. Tiedossani ei ole, tiesikö hän ylimalkaan Edward Westermarckista, joka oli Suomessa ja muualla alan johtava nimi. Luulisin että Paulaharju kehitti menetelmänsä itse. Vain hänellä oli lahjat kuunnella, kirjoittaa, piirtää ja valokuvata.

Esimerkki kohteesta ja aihepiiristä, jota ei ole enää olemassa, on ”Kolttain mailta”. Toisaalta ei sitäkään Etelä-Pohjanmaata enää ole, jonka hän kertoi niin elävästi, että lukijakin alkaa ymmärtää, että heimo elää paitsi puheissaan ja lauluissaan, kättensä jäljissä eli isien töissä. Jokin reen yksityiskohta tai hiilipiirroksena kuvattu puumerkki aitan otsasta kertoo niin paljon, jos on kuka kertoo.

”Ja kun sydänyön vaisusti punoittava aurinko hiljalieen painuu pohjoiseen ja koskettelee kaukaista taivaanrantaa kuin varatakseen uutta voimaa, uutta taivaista kiertomatkaa varten, hehkuu koko tunturien mahtava piiri vienosti pehmeässä sinipunervassa, ja järvien ja soiden ylle laskeutuu hallava auer, joka aamutuulen herätessä hiljalleen sinne tänne liikehtii, kuin levottomien henkien ajelemana.

Levätessäsi yötulilla tunturin alla kuulet ja kuvittelet, kuinka Lapin sumuinen, salaperäinen korpi yöttömänä yönä pitää keskusteluaan. Korpi haastelee omalla tavallaan, korven näkymättömät henget vaihtavat ajatuksiaan, ja olet tuntevinasi, että kymmenet, sadat, tuhannet silmät vartioitsevat sinua, ja sadat, tuhannet korvat kuuntelevat jokaista rasahdusta, mikä liikkeistäsi syntyy. Taikka kuin koko korpi yhtenä suurena kummastelevana silmänä katsoisi sinua ja herkkänä korvana kuuntelisi.

Tunnet todellakin, että Lapin erämaa-luonnossa on lumousta ja tunturimaailmassa taikaa.

Ei Lapin erämaihin leikiten matkata, eikä tunturimaiden tutkija suinkaan huviretkellä liiku. Pitkä ja hankala on matka Lappiin, ja pitkät ja vaivalloiset ovat Lapin tiettömät taipaleet. Lappi pelästyttää pian ja palauttaa takaisin semmoisen matkamiehen, joka on vain huvikseen sen erämaihln tunkeutunut. Tunturien ja korpien haltia ei sellaisia kävijöitä hyväksy eikä saata heitä oikeaan Lapin henkeen, vaan tuo heille heti esille Lapin nurjat puolet.”


9 kommenttia:

  1. Paulaharjun hienoa tuotantoa saa kaupoista nykyisin ihan kohtuuhintaan.
    Kustannusoikeudet olivat pitkään SKS:n hallussa, kunnes vuosi, pari sitten kaikenlaiseen humpuukiin erikoistunut kustantaja Salakirjat otti teoksia ohjelmaansa. Ainakin Sompio heräsi heidän toimestaan uudestaan eloon.
    Käykää netissä katsomassa millaisessa seurassa Paulaharjua nykyisin julkaistaan!
    Hirvittää ja kauhistuttaa ja Paulaharjun puolesta hävettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kaikenlaiseen humpuukiin erikoistunut kustantaja Salakirjat otti teoksia ohjelmaansa."

      On salakirjat tehnyt myös kulttuuriteon eli julkaissut Noita7vasara.

      Poista
  2. Niin Paulaharju on lukemisen arvoinen, vaikka se kohtaus Vanhaa peräpohjolaa ja Lappia, jossa lappalaiset olivat joutuneet kantamaan kihtikohtauksen saaneen kihlakunnantuomarin kannaksi myöten Sodankylään välikäräjiin.

    VastaaPoista
  3. Professorin arvon myöntäminen kansakoulunopettajalle on mahtanut tuolloin olla kulttuuriskandaali. Muistaakseni akateemiset kansatieteilijät (Väinö Salminen?) ottivat oikein asiakseen Paulaharjun arvonimen vastustamisen. Sittemmin arvoa on myönnetty runsaammin muillekin kuin akateemiselle väelle tosin useimmiten taiteellisista ansioista. Hyvä ja erittäin ansaittu esimerkki on Kalle Päätalo vuodelta 1978. Asian edelleen herättämistä tunteista kertoo Ilkka "Danny" Lipsasen arvonimihanke muutaman vuoden takaa; kansantaiteilija joutui tyytymään musiikkineuvoksen arvoon, joka tosin sekin on rankijärjestykseesä aika korkealla. Ihan viime vuosina on tapahtunut taas kurinpalautus. Esimerkiksi kaikki vuonna 2015 professorin arvonimen saaneet ovat henkilöitä, joilla olisi ollut edellytykset saada tai ainakin hakea ihan "oikeaakin" professuuria: kaikki 13 olivat tohtoreita, muutamat usemmankin aineen, ja 12 näistä dosentteja. Viimeisiä taiteellista ansioista arvonimen saaneita on Jorma Uotinen. Jokunen vuosi sitten tasavallan presidenttien ja valtionhoitajan myöntämiä professureja ("professorin nimi ja arvo") oli kaikkiaan itsenäisyyden ajalta alle 1000. On siis selvästi harvinaisempaa olla arvonimiprofessori kuin "oikea".

    VastaaPoista
  4. JK: "...kiusalliseen kysymykseen, mitä Suomi on."

    Hyppään hiukan sivuun ja palaan lempiaiheeseeni eli oliko koko Suomea olemassakaan ennen 1800-lukua, jolloin kansallisromanttiset tahot sen loivat, kuten professori itsekin kiusallisen usein korostaa.

    Tietenkään Suomea valtiona ei ollut olemassa, koska Suomen alue 1200-luvun tienoilla liitettiin Svean valtakuntaan. Sveanmaa löi niihin aikoihin hynttyyt yhteen kilpailevan Götanmaan kanssa, jolloin syntyi Ruotsi, joka alkoi laajeta eri suuntiin, mm. itään ja pohjoiseen.

    Valtakunnan merentakaista aluetta alettiin nimittää Itämaaksi (Österland), samaan tapaa kuin pohjoinen alue oli Norrland. Itämaan maakuntia olivat sitten mm. Häme, Karjala ja Suomi, jolla tarkoitettiin nykyistä Varsinais-Suomea.

    Mutta niinkin varhain kuin 1470 kirjoittaa Ericus Olai historianteoksessaan näin: "Suomi on kaikkine siihen kuuluvine maakuntineen, jotka ovat Häme, Karjala, Lappi, Uusimaa, Pohjanmaa ja Ahvenanmaa, sijaitsemassa Venäjän rajan ja Itämeren lahden välillä ja ulottuu sitä paitsi laajalle etelän ja pohjoisen välille." (Lainaus Kari Tarkiaisen kirjasta Ruotsin Itämaa.)

    Toisin sanoen Suomi-nimi käsitettiin jo 550 vuotta sitten koko nykyisen Suomen yleisnimeksi. Toinen asia on tietenkin se, että kokivatko hämäläiset, karjalaiset jne olevansa "suomalaisia". Ainakin he puhuivat samaa kieltä, jonka monikielisessä valtakunnassa varmasti huomasi.


    VastaaPoista
  5. Gutenbergissa on valitettavasti vain yksi Paulaharjun teos: Matkakertomuksia Karjalan kankahilta (SKS 1908). Sen kakkososa (Kertomus rakennustutkimusretkestä Pohjois- ja Itä-Karjalassa v. 1907) oli ainakin minulle informatiivinen, kun Paulaharju kertoo kohtaamistaan asutuista savupirteistä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut varmaan kaikki Paulaharjun kirjoittamat teokset ja nauttinut lapinkävijänä melkein jokaisesta, myös muita maakuntia kuvaavat teokset. Paulaharju on jossain mielessä esikuvani vaikken olekaan alalla. Kundin liikunnallinen kestävyys oli käsittämätön. Hän saattoi sulan kauden aikana kävellä korvissa ja tuntureilla tuhansia kilometrejä tiettömillä taipaleilla. Monella retkellä vaimonsa oli mukana auttamassa keruutyötä. He tekivät käsittämättömän suuren ja tasokkaan työmäärän keruussa jota kukaan ihminen maailmassa ei ole vieläkään määrällisesti ylittänyt. SKS ei ole tähän päivään mennessä pystynyt käsittelemään hänen keräämiään aineistoja jotka odottavat sitä. SP laati valtavan teoksen niiden pohjalta mutta SKS ei halunnut julkaista sitä. Missä lie kässäri tänä päivänä?

    Suosittelen myös SP:n jälkeläisen kirjoittamaa elämäkertaa, se avaa lisää SP:n elämää. Sanoisin että SP on Suomen suurmiehiä, samassa kategoriassa kuin Lönnrot.

    VastaaPoista
  7. Pännii hieman, kun opin vasta vuosia myöhemmin Paulaharjulta, missä olinkaan käynyt: Video . Kaikissa noissa kylissä oli alunperin suomalaiset asukkaat. Etenkin euroopan tai maailman pohjoisin kylä "Tunes", siis heti NordKapin länsipuolella, oli jotenkin erikoinen, vaikka jäljellä oli pelkkiä raunioita ja iso rautapata.

    VastaaPoista
  8. 1950 luvun puolivälissä kahlasin ensimmäisen kerran kaikki Paulaharjut läpi. Ne olivat luettavissa kotikuntani kirjastossa. Kunhan kynnelle kykenin, hankin niitä omaan hyllyyni. Ne kuuluvat siihen "pysyväisosastoon", johon aina palaan uudelleen. Paulaharjun ilmaisutapa on niin poikkeuksellinen, että sitä varmaan on lähes mahdotonta kääntää, mutta suomenkieliselle lukijalle se antaa syvällisen kuvan niin ihmisistä kuin luonnostakin. Lempeän huumorin sävyttämä ilmaisu on nautittavaa. Sompiota karttaluonnoksineen kaikkineen käytin hyväkseni tehdessäni ensimmäisiä vaelluksiani alueelle. Paulaharjun tarinat antoivat sopivaa taustaa omille kokemuksille.

    VastaaPoista