2. maaliskuuta 2016

Hyvä elämä






Muistan monta ihmistä, jotka olen unohtanut, kun nyt kirjoittelen niitä novelleja.

Ihmettelin usein, kun taas kerran päädyin seuraamaan hiipumista ja kuolemaa, siis isäni, muutamia vuosia sitten. Olin joskus vähän ärtynytkin, ehkä huonommuuden tunnosta, miten mies meni kuin mestarin viskaama litteä kivi järven pintaa. Kymmenen tai kaksitoista ”voileipää” ei ollut hänelle konsti eikä mitään. Muinaisystäväni kertoi, että Asessori ja kaikki konekirjoittajat ihmettelivät tuomiokunnassa, kun notaari Kemppinen lähti vasta kymmenen minuuttia ennen aikataulun osoittamaa aikaa asemalle, lauloi puoliääneen ”Maa kaunehin maa” -laulun toisen tenorin stemmaa, pistäytyi postissa ostamassa leimamerkkejä, ja kun hän Lapuan asemalla ojensi kätensä, junan oven kaide oli siinä ja lähtövihellys sopi F-duuriin, kuten laulukin.

Olen tuosta perinyt lähinnä sen, että ehdin itsekin tempaista unet Lapuan ja Kauhavan välillä, varsinkin jos kysymyksessä on sekajuna eikä Pendolino.

Opin siis varhain yhdistämään riuskan toiminnan tiettyyn pintaliitoon. Ehkä se ei ole aivan väärä ajatus. Tosin moite voi olla yleisessä muodossa epäreilu. Muistiinpainamiskyvyn erot ovat samanlaisia kuin muidenkin erikoislahjakkuuksien. Isäni muuan erikoisuus näkyi kartanlukemisessa, ja se oli virallisesti tunnustettu lahjakkuus, koska hän opetti sodan aikana upseerioppilaille ilmanavigointia törkeän nuorena luutnanttina. Mutta näin usein vierestä, että viiden sekunnin vilkaisu vaikka vain Autoilijan tiekarttaan riitti, ja hän osasi reitin lisäksi paikkakunnat, tienristeysten nimet ja jopa tienumerot. Lentokoneesta hän tunsi kaikki Suomen järvet muodosta. Sitäkin olen ihmetellyt vierestä.

Jossain historiassa sanotaan Kauhavan saaneen nimensä joen kauhan muodosta. Mitenköhän tuo tuli tietoon ennen kuin oli karttoja, kun nimi ei ole kartantekijän keksintö?

Sellainen ihminen on helpompi kuvitella, jonka muistaa vain pintapuolisesti. En aio käydä tapaamassa sukulaisiani vuonna 1948. Naapurissa voisin kyllä pistäytyä. Rantatuvasta muistan, miten heillä oli sellainen pitkä vieteri ovessa niin että se todella paukahti sulkeutuessaan. Jos kävijä, lapsi, sitä säpsähti, tuikea ukko tai akka (Helvi) tuhahti että ovi kiinni, ostolämmin. Sitä en ymmärtänyt ollenkaan, kun meillä oli keskuslämmitys, ja kun kysyin Pikku-Paavolta, hän sanoi, että ja varastetut tulitikut. Hän näitä lateli. Turpa rullalle ja rulla taskuun; tasku osuuskaupan laskuun…

Isäni siis alkoi mietiskellä viimeisinä aikoinaan sairaalassa. Hän nimenomaan sanoi itse mietiskelevänsä. Se oli se vaihe, kun jalka oli alkanut mennä kuolioon ja liikkuminen omin avuin loppui. Se varmaan oli kova paikka, koska hän ei maininnut siitä koskaan. Hänellä oli aina ollut niin nopeat jalat, että Lapissakin hän hyökkäsi makuupussista heti silmänsä avattuaan ja heräsi vasta kämpän piisin ääressä viritellessään valkeita. Ehkä hän oli perinyt sen äidiltään, joka meille kylään tultuaan kolusi muutamassa minuutissa yläkaapitkin ja esitti kysymyksiä niiden sisällön johdosta saavuttamatta tällä toiminnallaan oman väen suosiota. Eräs toinen anoppi kävi varmaan vain hyvän hyvyyttään kolistelemassa kattilankansia hellalla katsoakseen, mitä perheessä oli tarjolla; tuosta hänen piirteestään mainittiin vielä hautajaisissakin…

Koska isäni ei tuntenut suurta vetoa abstraktiseen pohdiskeluun, luulen että hän tarkoitti muistelemista ja muistikuvien seulomista.

Se on paljon harjoittelua vaativa taito. Erikoisen vaikeaa on muistaa sellaista, mitä ei ole nähnyt eikä kokenut. Lukuisista hyvistä kuvataiteen kirjoista – mieleen tulevat van Goghin veljesten kirjeet – olen päätellyt, että jotkut hienot taiteilijat piirsivät ja maalasivat mallista silloinkin kun mallia ei ollut. He siis jäljensivät.

Aistiharhojen puolella suosittu anekdootti kertoo Tartinista, joka kuuli unessa sävelmän ja havahduttuaan kiirehti kirjoittamaan muistiin Paholaistrillisonaatin.

Muistamisen työssä irrottautuminen valokuvista vaatii ponnistelua. Värien lisäksi olisi saatava palautumaan hajut, äänet ja kosketukset.

Yltiölahjakkuudesta näinä päivinä puhuttaessa jätimme maininnatta ne ihmiset, joiden kaltaisia kaikki ovat tavanneet. Yksi laulaa tai hyräilee sävelmän, joka on kuulijalle aivan varmasti vieras. Kuulija, mielellään laskuhumalainen haitaripelimanni, toistaa sen mahdollisesti jopa hiukan soinnutettuna seuraavana päivänä toisessa kylässä.

Toivo Kuula oli tuossa asiassa erikoisen hyvä, ammattilainen tosin. Kauhavan Ylikylän naiset oikein kiusasivat häntä huomattuaan, että hän kirjoitteli kansanlaulujen sävelmiä kertakuulemalta nuoteiksi. Yksikin ilkeä akka sanoi, ettei hän laula, ”kun et sinä kuitenkaan sitä heti opi”. Maanittelun jälkeen akka kumminkin lauloi ja Kuula poltteli tupakkaa, meni sitten haukotellen pöydän ääreen ja kirjoitti kiirehtimättä nuotit paperille ja lauloi ne sitten. Akka pahkuloi, että osaa se rumaanen.

Sängyssä tai sängyn päällä muisteleminen taitaa edellyttää vielä yhtä ominaisuutta, jota ei voi erikseen hankkia. Pitää olla kohtuullisen hyvä omatunto ja siedettävän vapaa vihasta.

Arjen perustunteet eli kateus ja häpeä vääristävät muistin ja lipsauttavat mielikuvat oudoille urille.

En tiedä, osaako joku ottaa rahaa sellaisesta terapiasta. Syytä olisi. Tuollainen muisteleminen, ruotsiksi meditaatio, osoittaa ennen pitkää, että ne luulotellut elämän juhlahetket tuntuvatkin aika yhdentekeviltä.

Näinä päivinä olen riisunut hyvän elämän muistikuvistani jopa väkevimmät luontoelämykset, ne sellaiset, joita tarjoaa etenkin suurtuntureiden Lappi. Erinomaisen hyvää tekee muistella pitkäänkin, millaista oli esimerkiksi 1948 istua jokirannassa keväiseen vuodenaikaan lumen matkustettua pohjoiseen jollain kulottuneella mättäällä tekemättä oikeastaan mitään ja nimenomaan ajattelematta, kunnes housuntakamuksissa alkoi tuntua, että rajansa kaikella ja liika on aina liikaa ja vaikkei ole vielä siunaantunut kelloa, viisarit voisivat hyvinkin olla niin päin että kotona alkaisi olla sitä hernekeittoa.

30 kommenttia:

  1. Ammattilaisten taitoa kirjoittaa nuotit ulkomuistista on maallikosta hämmästyttävää.

    Palasin kerran työmatkalta samalla koneella ilmavoimien soittokunnan silloisen johtajan Cajanderin kanssa. Kysyin häneltä mistä löytäisin nuotit Pienne kukkaseen (Peti Fleur). Sävelmän virallisesta nimestä en ollut aivan varma, mutta tulin ymmärretyksi. Se varsinkin klarinetilla soitettuna on hivelevän kaunis.

    Cajander nappasi salkustaan nuottiviivastolla varustetun paperin ja alkoi nopeasti kirjoittaa. Ojensi paperi ja totesi tuolla pääset alkuun.

    Nuotitit oli tarkoitettu pojalleni, joka aloitteli klarinetilla.

    Äkkipäätä löysin pelkästään soitettuna vain tämän, Kelvannee näytteeksi.

    https://www.youtube.com/watch?v=_4TC3MKCSqk



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on säveltäjä Bechet itse:

      https://www.youtube.com/watch?v=J7u9x50GGGs

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Kiitos Tampereelle. Linkki on mainio. Parempi myös äänitykseltään.

      Poista
  2. Toivo Kuulan puistikko onkin eräs sievimmistä ja kuinka sopivat palvelut siellä onkaan: kuorolaulua soutustadionilla, ravintolan takana koripallokenttä ja rannassa pyykkilaituri. Kaikkea tarpeellista ja toivottavissa olevaa. Café Balkong on saanut kilpailijan Regatasta jossa kahvi on halpuuttuva ja maksu käteisellä rahvaanomaista kuten Grosvenor Housessa, Park Lanella jossa se ei myöskään onnistu. Kynää ei saa omaksi, tarjoilijalta saa lainaan mutta nihkeyttä on.

    K: Mikä on kenttäkeittiön paras asema?
    V: Tarvittaessa siellä missä pitääkin.

    VastaaPoista


  3. "Opin siis varhain yhdistämään riuskan toiminnan tiettyyn pintaliitoon."

    Ei tuo ole väärä ajatus: jos toimii riuskasti, ei kerta kaikkiaan jää aikaa syvälliseen, perusteelliseen ja kaikki puolet huomioivaan harkintaan.

    Se on sitten toinen juttu, että tietyt työtehtävät vaativat tuota riuskuutta: joukkueenjohtaja sodassa, järjestyspoliisi ja ehkäpä oikeudenkäyntiasianajaja. Toisissa tehtävissä taas syvällinen harkitsevuus on suotavaa: ylimpien oikeusasteiden tuomarit ja esittelijät sekä kirjailijat. Elämän onni tulee siitä, että osaa valita itselleen parhaiten soveltuvat työtehtävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älkääkä sanoko flow. Jumaleissön!

      Väärien ajatusten olemassaolon tutkimuskeskus anoo välitöntä apurahaa, tutkii parhaillaan kerjäläisten ergonomiaa ja työviihtyvyyttä.

      Työssä ei harkinnan ja riuskuuden vaihtelu ole toisiaan poissulkevien osioiden yhteen sovittamista vaan toisiaan täydentävien rytmittämistä. Tempoa, kuten voimaakin voi vaihdella. Mietteliäisyys on sekä voimaa että herkkyyttä. Valitkaapa istumapaikka ja odottakaa iltaa missä hyvänsä. Käyttäkää valoisa aika älkääkä unohtako että vesipullo ja virtsaamistarve ovat yhteydessä toisiinsa. Osaatteko todella odottaa ennakkoluulottomasti vai suoritatteko kokeenomaiseen tapaan todistaaksenne ennakko-odotustenne mukaisen näkemyksenne oikeaksi? Levollinen mieli ei kaipaa ärsykkeitä. Se voi nauttia niitä mikäli se on niistä kiinnostunut.

      Poista
  4. "Kuulija, mielellään laskuhumalainen haitaripelimanni, toistaa sen mahdollisesti jopa hiukan soinnutettuna seuraavana päivänä toisessa kylässä."

    Mozartinhan väitetään nuotintaneen Pietarin kirkon Allegrin Miserere-messun kertakuulemalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole messu vaan Tenebraen osa kahdelle kuorolle (4+5 ääntä, eli aika kaukana kansanmusiikkimelodiasta) eikä kyseessä ole kirkko vaan kuuluisa Sikstuksen kappeli. Mozart lienee nuorin (tuolloin 14-vuotias, muttei suinkaan ainoa, mutta aiheesta on KVG-menetelmällä niin paljon versioita mutta tietoakin, että turha tässä varsinkin kun luen näitä viikkoja myöhässä.

      Tiedoksi kuitenkin Sikstuksen kappelin kuoron tuore levy, jolla ehkä ensimmäistä kertaa Miserere nimenomaan niillä koristeilla, joilla siellä perinteet (ilmeisesti Mozartkaan ei jostain syystä kirjannut niitä, tapa koristella ex tempore oli silloin varmaan niin itsestään selvä, että hän ei tullut ajatelleeksi, että teoksen maineen mystiikka lepäsi ehkä juuri niiden vakiintuneissa muodoissa).

      https://open.spotify.com/album/3ecv8lsmLHpCDpeMwltI34

      Poista
  5. "Pitää olla kohtuullisen hyvä omatunto ja siedettävän vapaa vihasta. Arjen perustunteet eli kateus ja häpeä vääristävät muistin ja lipsauttavat mielikuvat oudoille urille."

    Tai sitten pitää olla Kalle Päätalo. Tämän hienoimpia piirteitä oli kyky avoimesti kertoa kaikki nolotkin sattumukset. Valitettavan harvinainen taito tässä pönöttäjien maassa.

    VastaaPoista
  6. "En tiedä, osaako joku ottaa rahaa sellaisesta terapiasta... Tuollainen muisteleminen, ruotsiksi meditaatio, osoittaa ennen pitkää, että ne luulotellut elämän juhlahetket tuntuvatkin aika yhdentekeviltä."

    Minkä hiton vuoksi tuollaisesta pitäisi maksaa senttiäkään. Mutta sellaisesta terapiasta voisi maksaa, että kaikki surut ja pettymykset itse asiassa olivatkin onnea ja menestystarinoita.

    (Nimimerkit Aapo ja Pasa ovat kirjoittaneet tuosta ironisen elämäntaito-oppaan, josta totta on vähintään toinen puoli.)

    VastaaPoista
  7. Niin, Lapsuuskodissani Latovainiossa oli myös ulko-ovessa tuollainen vieteri. Kauhea keksintö. Ovi paukahti aina kovaa kiinni varomattoman takana ja erään kerran serkkutyttö jätti sormensa oven välinn kun edellä mennyt ei varonut. Itseltänikin jäi myöhemmin, onneksi ei saranan puolelle. Abloy kehitti myöhemmin pumpun jossa oli loppuhidastus mutta eihän sellaisia kotitalouksiin asennettu. -Murphy_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta meidän naapurissapa oli vieterin sijasta naru, rullapyörä ja painona silitysrauta. Ovi kävi kuin kesätuulen henkäys.

      Poista
    2. On se sellainen ryykirauta meilläki, ettei tässä semmosia olla kun monet luulee. Meillä on useempi kahveepannuki. Siihen isoon pannuun sopii kaks pakeettia kahvenporoa ja emaliämpärilliset vettä. Ja käy kun on tulet hellassa. Se on sitä rouppinkia sitte. Viäläki harmittaa se Mietaan satasen verta. Wassperi oli kyllä eri reilu sillon. Oven saa viaras sulkee itte. Kyytiä jos on tars niin koortinaatit on heti vasemmalla ovesta sisään. Kattoo lapusta ja tilaa. Kännyä on siä ympäriinsä ja sähkötavaraa sevverta että pitäs onnistuu siinä kun sauna lämpii ja vähä hellittää. Henkikulta se on kallis ja sitä varte ovi onki auki vaikka väki ei ookkaa kotosalla. Syrjäseudun tapa. Korpilainmuutos juu.

      Poista
  8. Taas mentiin syville vesille. Muistaminen on mysteeri, muisteleminen meditaatio, kuten yllä määrittelitte. Olen nimitellyt muistelemista myös ruminaatioksi napattuani termin Eero Huovisen puheista. "Märehdi, älä murehdi", yritän pahassa paikassa, "märehdi, älä hotkaise", kun ilo pyyhkäisee jalat alta.

    (Tämä postauksesi ehdottomasti kirjaan.)

    VastaaPoista
  9. - Ovi kiinni, ostolämmin, lainapuut ja varastettu kamiina, sanottiin meilläpäin sen järven rannalla, joka maakuntalaulun neljän järven luettelossa viimeisenä mainitaan. En ole kuoromiehiä, mutta tiedän, että kakkostenori on vaativa laji, opettaa itsehillintää, koska harvemmin on mahdollisuutta kiekaista melodiaa niin että se erottuu muun hyminän joukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen...

      En ole mikään erityinen musiikkimies, mutta minulla oli Ruotsissa työkaveri, joka usein lauleli ja vihelteli tätä laulua. Hänellä oli mökki saman järven rannalla. Vierailin siellä muutaman kerran.

      Muistelen, että järvi halkaisi aika selvän murrerajan?

      Poista
    2. Ei nyt järvi niinkään kuin korkea mäki itäpuolella kylän kuppeessa, jolle se näkyy. Toinen puoli Savvoo ja toinen Keski-Suomi-Hämettä. Toisella puolella sanotaan "mua", "piä" ja "kaahee", toisella "moa", "peä" ja "kaohea".

      Poista
  10. Vai varastetut tulitikut. Hmnhy.
    Kerran pikkusessa lähikaupassa jonotin kassalla jossa jossa kauppias ite, Leskinen nimeltään, oli. Edessäni oli naapurin akka joka oli kauheen kovaääninen mutta siitä huolimatta helkkarin pihi. Nyt se oli ostanut koko puntillisen tulitikkuja, ja Leskinen sitä ihmettelikin että "Mitäs se Irma näitä näin paljon kerralla ostaa?". Irma: "Ajattelin lämmittää saunan." Leskinen: "Eikös se tulisi puilla halvemmaksi..?" Irma suuttui oikeasti, sanoi kiukkuisasti "En minä pelkästään näillä", maksoi ja mätkäisi puntin kassiinsa ja lähti posket punaisina pois. - Ajattelin, itsekseni, että 'tokkopa tuo huomenna tullee tänne, Irma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sulkumerkkejä, Hiton hyvä. Rivivaihdinta peliin ja vuoropuhelu erikseen joko ranskalaisilla viivoilla tai vinksottimilla niin stilisoinnit on praa. Kirjasta mallia, vaikka dundemaddomasda? Anna palaa Paananen!

      Poista
    2. !isatsiovuen atsisiovra nalluk nävätlemik sotiiK

      Poista
  11. Tuo kuva Tartinista on David Oistrahin älppärin kannesta, toisella puolen on tuo Paholaistrilli ja toisella puolen Sibeliuksen viulukonsertto. Levy on hyllyssä mutta levysoitin ei toimi. Se Oistrahin soolo on paras mitä tuosta kappaleesta olen ikinä kuullut, siis se osa ilman orkesteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös se Oistrahin Sibelius on mielestäni edelleen ylittämätön - kaikkien kilpailujen jälkeenkin. Mikä lienee, en tiedä. Osaan vain sanoa, että Oistrahin esittämänä vaikea virtuoositeos kasvaa kokonaisuudeksi.

      Poista
    2. Yoshidan ja Storgårdsin swingversio tämän talven kisassa oli mainio.

      vuorela, tampere

      Poista
  12. Muistamisesta tuli mieleeni tapaus vuoden 1944 kevättalvelta, tarkempi ajankohta siinä maalis- huhtikuun vaiheessa. Ainakin hanget oli korkeat ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Paikka entinen Lehtimäen pitäjä, siinä lakeuden ja suomenselän vaihettumisvyöhykkeellä. Kalle-eno oli toipumislomalla ja teki minulle sukset. En koskaan unohda sitä huumaavaa tunnetta, kun ensimmäisen kerran laitoin jalat mäystimiin ja lähdin kantavaa hankea hiihtelemään. Olin silloin neljän vuoden ikäinen.

    VastaaPoista
  13. Minulla vastaava muisto myös1940-luvulta. Olin neljän-viiden ikäinen. Pienet mäystinsukset, hanki kantoi, helmet säteili hohtavan lumen pinnalla. Siitä asti rakastanut suksia ja kevättalven kauneutta.

    VastaaPoista
  14. Mäystimet (lenkkarit) saatiin pysymään jalkineissa kantaremmillä, jos ei ollut lapikkaita. Sitten tulivat monot ja Voitto-siteet ja kohta rotanloukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eikös ollut Y-siteetkin jossain välissä. Tästä tupsahti mieleen, kun Kekkonen ja Karjalaisen Ahti olivat olleet vähän enemmän viihteellä ja jonakin aamuna herätessään sanoi UKK Ahdille, että käyppäs vähän katsastamassa missä me sijaitsemme nyt. Palattuaan Ahti totesi, että me olemme jossakin hiihtokeskuksessa. Älä Ahti puhu paskaa, sanoi UKK. Ahti totesi käyneensä eräässä pienehkössä huoneessa jossa jonkin astian päällä luki: siteet tähän.

      Poista
  15. JK: "Lentokoneesta hän tunsi kaikki Suomen järvet muodosta."

    Tämä mykistää minut. Yritän joka kerta Suomen yli lentäesseni tunnistaa järviä ja onnistun siinä yleensä hävettävän surkeasti. Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen painanut jonkin järven muodon mieleeni ja etsinyt sen sitten myöhemmin kartasta.

    Totta tosiaan... miksen ole keksinyt ottaa kartastoa mukaan lennolle... autossahan on sellainen nykyään tyhjänpanttina.

    VastaaPoista
  16. Meditaatio on vaikeaa, kun ajatukset ja mielikuvat yleensä vellovat päässä. Jos joskus onnistuu, saattaa pudota hyvinkin syvälle muistoihin ja kokemuksiin, joita ehkä on joskus kokenut tai sitten ihan tietoisestikin siirtää itsensä johonkin lämpimään ja turvalliseen olotilaan.

    Riemulliset tapahtumat eivät silloin oikein sovi muisteltaviksi, voi alkaa erittyä liikaa adrenaliinia eikä pysty keskittymään, samoin häpeän hetket, eikä niitä tahdo itsekseen muistellakaan, mutta ne voi muuttaa kertomuksiksi, joita tarjoilee toisille huvitukseksi. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Endorfiinisyöksyn tuntemukset eivät ole lisämunuaisten kuorikerroksen erittämän pelko-pakohormoonin ansiota. Endorfiiniriippuvaisuus on eräs voimakkaimpia riipuvaisuuksia, esim. ruumiilliseen työhön tottuneilla huomaa selvän työnteon tarpeen. Hölkkäämiseen jää koukkuun. Seksiaddikteilla tämä riippuvuus on selvästi nähtävillä. Endokrinologia on se oppi joka tutkii ja selittää näitä. Ennakkoluulotta etsimään selitystä niin asian voi helpommin muodostaa itselleen ymmärrettäväksi. Sisäerityksen monimutkaisuus on kiehtova asia. Valokeilaan vaikkapa että nikotiinin aikaansaama hetkellinen mielihyvän tunne on tutkitusti oppimiskykyyn suotuisasti vaikuttava.
      Meditaatioksi on laskettava esim. omiin ajatuksiin vaipuminen ts. puhuteltaessa kuulomuisti toimii ja puhuteltava "palaa hetkeen" ja voi sujuvasti vastata usean minuutin kuluttua. Kyseessä on meditatiivinen tila, usein hajamielisyydeksi kutsuttu. Kiukkuinen ja kiukustaan nauttiva ihminen taas ei kuule koska huomiokyky on rajoittunut. Kuulomuisti ei toimi. Adrenaliini. Noradrenaliini saa kädet tärisemään kiukun mentyä ja sen vaikutus kestää pidempään. Suuttuneen tai todella vihaisen ihmisen rauhoittuminen kuuntelemaan kestää noin puoli tuntia. Ei näissä ole mitään salaisuuksia.

      Poista