3. maaliskuuta 2016

Lihamureketta






Pianistina Vladimir de Pachman oli ylittämätön. Hänen levyillään on enemmän huteja kuin kenelläkään muulla, Cortot huomioon otettuna. Wikipedian mainio pikku artikkeli mainitsee hänen ottaneen ”ylettömiä vapauksia”, ja se on totta.

Lihamureketta ei pienemmissä hakuteoksissa mainita. Mestari näet onnistui menemään kaksi kertaa peräkkäin metsään esittäessään Pariisissa noin vuonna 1900 Chopinin masurkkaa – hän suosi konserteissa turvallisia kouukappaleita eli niitä samoja, joita kymmenvuotiaat pimputtavat.

Hänellä oli useinkin tapana pelehtiä esiintymislavalla, ja tuolla kertaa hän kertoi yleisölle, että itse asiassa hänen vaimonsa Marguèrite soittaa tämän kappaleen paremmin, mutta toisaalta vaimo osaa laittaa erinomaista lihamureketta, joten hän on nyt täällä ja vaimo odottaa kotona hyväksi hautuneen herkun kanssa.

Oman tekstin lukeminen on hyvin vastenmielistä. Mielellään sitä olisi tavallinen perheenisä Kirkkonummelta tai enimmäkseen sopuisa eläkeläinen rautakaupan hyllyjen välissä. Itse kirjoitettu, kirjaan painettu teksti kuiskii herkeämättä: idiootti, idiootti! Miten joku voi olla niin kyvytön, että kirjoittaa tällaista, ja joku toinen siinä määrin sekaisin, että painattaa!

Ihmismielen siunattu ominaisuus on turtumus.

Kun toimitan uutta valikoimaa blogikirjoituksistani ja niiden runsaista kommenteista panen välillä pääni kraanan alle, luen kiinalaista runoutta tai menen saunaan. Saunassa viha viilenee ja saunassa sammuu sappi.

Muutaman harvan kerran merkitsin asioita muistiin iltaisin, lasten nukkuessa sievissä pikku röykkiöissä. Muutaman kerran olen puhtaasti tapaturmaisesti katsonut noin kirjoittamaani. Tarinat ovat tuntemattomia, mutta syvästi häiritseviä. Oma käsiala ja eräät tyylipiirteet viittaavat siihen, että tuollaista on tullut tehdyksi eikä kysymyksessä ole esimerkiksi salaisen poliisin kaappiini sijoittama syötti.

Minulle päiväkirjan kirjoittaminen on kuin yrittäisi jäädyttää tuohon ikkunan alle lumiukkoja kesähelteitä varten. Lumiukot ovat yhtä luonnottomia kuin valokuvat. Jokin luonteensa vuoksi liikkuva ja muuttuva on viillelty veitsellä preparaatiksi, jota sopii sitten tirkistellä kahden lasin väliin puserrettuna vahvasti suurentavien okulaarien ja objektiivin läpi vaikka vuodesta toiseen.

Mutta nyt nämä blogikirjoitukset ja sen kirjan toimittaminen herättävät syvällisiä kysymyksiä. Varhaiset kirkkoisät olivat joko Platonin ja etenkin tämän kautta Herakleitoksen opin osaavina huomattavan epävarmoja siitä, onko todellisuus  todellista.

Vakiovastaus: pure itseäsi sormeen, ei ole tyydyttävä. Tarkkaavainen uniennäkijä tietää, että unessa voi tuntea kovaakin kipua, joka havahtuessa osoittautuu harhaksi. Ensimmäiset ”magentisoijat” eli hypnoosin – suggestion kokeilijat saivat selville, että kivun aistimus katoaa, jos koehenkilö saadaan vaipumaan hypnoosiin. Hypnos ja siis ipnos, kuten tuo sana kuuluu ääntää, tarkoittaa vain unta.

Myös vanhan kirkon viisaille sopi hyvin ajatus, että kärsimykset ovat ihmisen mielessä ja siten ainakin jossain määrin hänen itsensä aiheuttamia.

Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin oli tunnustettava, että ”ajan nuoli”, on hankala kysymys, vaikka ampujaa ei oleteta. Atomia pienemmässä ympäristössä vallitsee Heisenbergin epätarkkuusperiaate, ja muun muassa ajan yksisuuntaisuus on kuin onkin samalla tavalla vaikeaselkoinen käsite kuin aaltofunktion romahtaminen.

Olen siis eri ihminen joka kerta kun luen jonkin kirjoituksen, myös itse kirjoittamani. Voi olla, että emme ole edes sukua keskenämme, kirjoittaja ja minä.

Voisin suunnitella tuolle kirjoittajalle uskottavan elämäkerran pitäen näitä kirjoituksia kokonaisuutena. Kun nyt luen niitä sieltä täältä, yhteensä 3715 kahden liuskan kirjoitusta ja niiden kommentteja, joita on kirjoitusta kohti muutamasta viiteenkymmeneen tai ylikin, mieleeni hahmottuu selvästi romaani, Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia, niin kirjoittaja kuin kommentoijat, ja kirjoituksissa mainitut.

Edellisen kirjan valikoima, 50 kirjoitusta, oli jäykkä ja epätyydyttävä. Kirjan pitäisi olla sellainen, että siitä olisi hauska lukea sekä mikä tahansa pätkä että osa ja lisäksi kokonaisuus, alusta loppuun.

Tuo tavoita edellyttää jäsentämistä ja leikkelyä. On kysyttävä kustantajalta, miten kalliiksi tulisi lisätä kuvat tai kuvia ja olisiko halvempaa painaa ne mustavalkoisella. Kuvilla on kuitenkin usein ainakin jokin yhteys tekstiin. Sitä en tiedä tässä ja nyt, helpottaisiko se asiaa.

Sitä vastoin ryhmittelyn keksin tänään aamulla. Syksyn blogikirja ”Tältä puolen” jakautuu esimerkiksi seuraaviin osastoihin: Lihamureke – graavi siika – raakamakkara – rasvaton piimä – kaalimuhennos – appelsiini – kielimakkara – ruislimppu – uusi peruna – sardiini – hernekeitto – homejuusto – näkkileipä – jäätelö.

Arvoisa yleisö – repikää siitä. Ja kertokaa kukin tädillenne, että paperi on oleva tyylikästä ja painojälki helppolukuista.

Motoksi voisi painattaa:

Toivon että minut ymmärretään väärin kyllin nopeasti.

30 kommenttia:

  1. "muun muassa ajan yksisuuntaisuus on kuin onkin samalla tavalla vaikeaselkoinen käsite kuin aaltofunktion romahtaminen."

    Toinen vakiovastaus: mitä tapahtui juutalaisille 1941-45. Jos aika ei olisi vain yksisuuntainen myös tulevaisuudessa, ainakin tuo olisi korjattu.

    Sitä suurempi vastuu meillä siis on teoistamme.

    VastaaPoista
  2. "onko todellisuus todellista."

    Onneksi meille Descartes on jo 1600-luvulla antanut tähän tyhjentävän vastauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cartesius antoi hyvän vastauksen, jonka Berkeley ja Hume romuttivat. Cartesius olettaa varsin perusteettomasti kolme asiaa:
      a) Jumala on olemassa. (Cartesiuksen todistus ei pidä vettä.)
      b) Jumala on hyvä. (Tämä on vielä enemmän käsienheiluttelua.)
      c) Hyvä Jumala ei antaisi meidän olla väärässä kaikkien aistihavaintojemme suhteen.

      Berkeley romuttaa ensin aistihavaintojen todellisuuden. Hume jatkaa kyseenalaistamalla, osoittaako oma kokemuksemme ajattelusta edes omaa olemassaoloamme. Olisinko sittenkin vain satunnainen mielteiden ja havaintojen virta vailla todellista olemassaoloa?

      Kukaan ei ole osannut vastata Humelle. Kant aloitti uuden perinteen sanomalla, ettei tuollaisessa pohdinnassa ole mitään järkeä.

      Poista
    2. Kaikella kunnioituksella eikö Descartesilla (eli lat. Cartesius) ollut myös "ateistinen" todistus, jonka mukaan, jotta voi epäillä täytyy olla jokin joka epäilee (=D. itse)? Muistelen, että häntä pidettiin valistuksen isänä sitä kautta, että hänen päätelmänsä olivat Jumalasta riippumattomia.

      Poista
  3. "Toivon että minut ymmärretään väärin kyllin nopeasti."

    Vau!

    Ja me kommentoijat toivomme, että meidät ymmärretään oikein edes yhden kerran.

    VastaaPoista
  4. Mikä ja missä muuten on blogissä x julkaistun kommentin tekijänoikeus?
    Onko se kommentin kirjoittaneella, tekijällä, vai onko se kommentin julkaisseella blogistilla? Ja miksi niin.

    Tätä tuskin ne toiset, tai me itse, ylipäätään monet, kommenttimaakarit emme yleisesti ottaen tiedä.
    Kommentin tarkoitushan ei ole ollut tulla julkaistuksi kirjassa y vaan kommentti kerrallaan blogissa x? Se on siis kirjoitettu vain sinne.

    Itse olen nimellä ja nimimerkillä ja täydellisenäkin anonyyminä kirjoittanut kommentteja sinne sun tänne, en julkisuuden kipeydessä vaan parhaimmillaan sanomisen, keskustelun pakosta. Yleensä kyllä tyhmyyttäni.

    Onnea silti kirjaprojektille, josta tuskin myyntimenestys tulee tuolla idealla, mutta se klassinen "epätietoinen eteläpohjanmaalta" kyselee onko noihin ylempiin olemassa vastauksia.

    En kysy tätä siksi että sekavilla kommenteillani olisi Kemppisen rojektille mitään annettavaa, julkaistavaa.
    Mutta eräskin blogisti aikoo käyttää kommentteja näytelmäprojektinsa materiaalina. Voiko niitä sellaisenaan sinne kässärin riveille läiskiä?

    Ja onko muuten yleisestikin ottaen some, mitä se nyt onkin, tullut paikaksi jossa keskustelu on yhtä kuin kommentin kommentin kommentointi? Jos on, niin internet voisi minun puolestani kaatua aurinkopulssiin seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Kirjoitetun sanan alennusmyynnistähän on tässä kaikessa ollut ehkä jo pitkään kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se ole sitä smalltalkia? Langoiksi sanovat, thread? Sanomalehdissä mielipiteet, täällä lisähuomiot, täydentävät tiedot, aiheen ympärille sattumalta muodostuvat keskustelut ja kuten proffa itse sanoi kommenttien synteesi. Ne reagoivat keskenään ja muodostuu uutta, ennen tuntematonta. Säännötön ja toistumaton kuvio, jos asia esitetään tasopinnalla.

      Näytelmän käsikirjoitukseksi? Eikö olisi ohjaajan ja käsikirjoittajan oltava likipitäen neroja?

      Poista
  5. Teen heti paikalla lakon enkä kirjoi - siis tämän yhden kommentin jälkeen tietysti, tämä vain, vain tämä yksi vielä.. - - kirjoita enää mitään ellei listalle voi lisätä eräolosuhteissa keitettyä kahvia ja mieluusti vaikka hirventurpasoppaa.

    Pistelakko! (Ainakin kunnes uusi kirjelmä ilmestyy, niisk.)

    VastaaPoista
  6. Jokin sanoo että kuvia on seuraavaan lähes pakko panna mukaan. Onhan kommentoijilla niihin viittavaa sanottavaa ja ellei kuvia ole, karsii se valittavana olevia ainakin kommenttien osalta raskaahkosti. Otsikko ja kuva ovat useasti jo siihen määrään yhteen kytkeytyvät että teksti vain siloittelee vaikutuksen, erittäinkin kun on kyse kaunotaiteiden alueelle asettuvista postauksista. Huomioisin kepeään sävyyn, ts. huolissani joutavasta.

    VastaaPoista
  7. Hypnoosi on hieno kokemus, kävin näet aikanaan hypnoosikurssin. On mahtavaa olla syvässä hypnoosissa. Hypnotisoiminen on tavallaan pelottava kokemus, siinähän hypnotisoitava otetaan ikään kuin valtaan.

    Jäin jälleen kerran ihmettelemään, mistä blogisti löytää näitä oudohkoja kulttuurihenkilöitä, kuten nyt Vladimir de Pachmann.
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahdonvoima ja keskittymiskyky ovat myös pelottavia kykyjä. Antaa itselleen valta tehdä täysin voimin onkin eräs itsehypnoosin tapainen tila, meditaation muoto, vaikkei toimintakyvyn laskua olekaan. Tämä ei ole yhteydessä vihaan tai kiukutteluun, suuttuneelta ei onnistu tarkka toiminta. Adrenaliinisyöksy tekee muuta, lisäksi se on hyvin kuluttavaa pidempään jatkuessaan tai toistuessaan useamman kerran.

      Blogiprofessorilla on salattuja kykyjä, harjoituksen tulos, epäilemättä.

      Poista
    2. "[...] kuten nyt Vladimir de Pachmann[in]."
      Huomioon voi ottaa kirjoittajan iän, sukupuolen ja viran, ammatin tai muun toimen.

      Poista
  8. Onhan se homejuusto sinihomejuustoa, onhan?
    Kts. Aapeli, Dandy tahtoo rokvorttia.

    Lukijakuntaliitostekniikan puolesta hyvää ahmimista!

    VastaaPoista
  9. Ihmismielen siunattu ominaisuus on myös unohtaminen. Mitä enemmän muistaa sen enemmän on unohdettavaa, tai mieli tulee murheelliseksi.

    Valokuvista tykkään katsoa negatiiveja, jos ihmisistä on kyse, he näyttävät niissä enemmän omilta itseltään.

    Tuosta ruokalistasta taas en osaa repiä mitään irti. Joku syntyy kokiksi samassa mielessä kuin joku toinen sepäksi, vaan en minä.

    Kerrankin kun ajattelin valmistaa itselleni herkullisen hernesoppakeiton ... niin otin keittiön kaapistani "Ärtsoppa med rökt skinka" purkin. Sen oli valmistanut joku 10/Kymppi -niminen yhtiö. Purkista tuli ulos paksu vihreä pötky joka kattilassa, joka oli liedellä, ja liesi n:ro 3sessa, alkoi pikkuhiljaa muuttua vellimäisemmäksi. Päätin maustaa sitä. Etsin maustekaapista mitä siellä oli, ja olihan siellä vaikka mitä, entisten asukkaiden jäljiltä ehkä jäänyt - en tiedä. Ripottelin yrttejä ja jauheita ja mitä-lie-pillereitä keiton sekaan samalla kun hämmensin sitä. Keitto oli aluksi vihreää mutta muuttui pikkuhiljaa keltaiseksi. Sitten se oli äkkiä ruskeaa, välillä sinertävää, sitten se lopuksi, oi Luojan kiitos, muuttui kauniin karmiinpunaiseksi... Mutta porisi niin perkeleesti että säikähdin että kohta se räjähtää. Pakko oli ottaa pois se liedeltä. Ja kattaa pöytä itselleen ja alkaa syödä.

    Ai, maistuiko?
    Maistui!
    Erittäin kummalliselle. Mutta myös pahalle.
    (Pakko oli ottaa ruokaryyppy ryypyn päälle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet päättivät syödä päivällisen nurinpäisessä järjestyksessä. Ensin söi toinen koko hoidon kaikkine lajeineen aloittaen laskun maksulla ja siirtyen jälkiruokaan. Syötyään hän otti ruokaryypyn ja ähkäisi. Niinhän siinä kävi että se toinen voitti, hän ähkäisi ennen kuin lasku tuli...

      Poista
    2. Unohtamista ei oikeastansa ole sillään. Mieleen tahtomatta palautuvien asioiden tyrkkääminen perälevylle on jälleen osituskäyttöprosessi ja aivo (se iso) oppii sen kun harjoittelee. Mielen kyky työstää erilastuisia seikkoja on niin eriävä yksilöiden välillä että kuvaavinta kuultua on että mikäli joku kykenisi todella näkemään ja kokemaan kaiken jonkun toisen muassa tai hänen puolestaan täysin aistihavainnoin ja sisäisen ajatusmaailman ymmärtäen olisi seurauksena todennäköisesti vakava ja voimakas psykoottinen tila. Käyttäen vastaavaa lievää tilaa esimerkkinä: vastarakastunut on vastuuttomassa tilassa. Myönteisyys tai kielteisyys, so. moraalis-oikeudellisuus ei tule tähän.

      Mikä saa henkisen työn tekijän makeannälkäiseksi? Jep, sekin on työtä - eikä töistä keveintä - vaatien harjoittelua ja sopeutumista. Siitä tulee ymmärtää että siinä ei kukaan ole kovinkaan lahjakas vaan se on opittua. Takomalla sepäksi tullaan, sanasepinnällä sanasepoksi.

      Mario Puzo antoi hyvät neuvot:
      - älä kirjoita ensimmäisessä persoonapronominissa (minämuodossa)
      - (no nyt on internetti, paljonko sekään ukkeli tiesi..) tarkista jos olet kiinnostunut, eihän se kirjoittanut juuri muuta kuin Kummisedän.
      - aihe, aihe ja aihe. Siis Tarina!

      Varalipas:
      - omin neuvoin, kaikessa rauhassa

      Michelangelokin tiuskaisi paaville: "Koska-se-on-valmis, koska-se-on-valmis! Se on Valmis sitten kun se on Valmis!"

      Potkut jäivät sillä erää antamatta.

      Poista
    3. Mikis hyvä, tsemppiä uimaan oppii vain uimalla, kokiksi sitkeästi tekemällä. 10000 tunnissa kelpaisi vaikka 3 tähden micheliniin, 50 tunnnilla tekee jo hyvää arkiruokaa. Kun hankkii Otavan Suuren keittokirjan muuta ei tarvitse kun luupään - itselle, ei raaka-aineeksi, vaikka sais tuosta aika keiton...

      Poista
    4. Onko kuvan lisuke muuten perunaa vai sipulia?

      Poista
    5. Kuvassa on lihamureke. Onko sinulla jotain sitä vastaan! Aina tuota syrjintää saa sietää.

      Poista
  10. "-- Jos olis vielä jouluoltta, niin hihkuisin kuin pappi."

    VastaaPoista
  11. Todellisuustesti:

    Opiskelija: How do I know I exist?
    Morris Cohen: Who cares?

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filosofiaa suositun TV-filosofin Homer Simpsonin suusta: What is mind? Does it matter? What is matter? Never mind!
      /Y

      Poista
    2. Bertrand Russellin vanhemmat yrittivät lannistaa poikansa kiinnostusta filosofiaan sanoin: What is mind? No matter. What is matter? Never mind.

      Poista
  12. Se Heisenbergin selvittäminen johti tähän kuvaan.
    https://es.wikipedia.org/wiki/Constante_de_Planck#/media/File:Solvaycolored-2.jpeg.

    Lueskelin Wikipediasta, mitä Planckin vakiosta sanottiin eri kielillä. Tämä blogi ja sen sen kommentit korvaavat minulla sudokut.PT.

    VastaaPoista
  13. Seems to me some-fine things have been laid upon the table. Am I correct in assuming You mean Morris "beware of the one philosophy man" Cohen ?

    VastaaPoista
  14. Myös Hume voisi sanoa täysin järkevästi ja totuudenmukaisesti: tiedän olevani eksyksissä, vaikka tiedän olevani tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan vielä huitomalla kahta kärpästä: Ontologiaa ja Lapin viisautta/hulluutta.

      Aslak Juuso-vainaa piti asentoa jossain käsivarren tunturissa, kun paikalle osui tunturisusiryhmä. He suunnistivat kartan ja kompassin avulla säässä, jossa ei näkyvyyttä ollut kättä pidemmälle. Aslak ihmetteli miesten touhua ja kummasteli ”kelloa” (kompassia), jollaista ei ollut ennen nähnyt. Miehet eivät piitanneet varoittelusta, vaan lähtivät edelleen luottaen omiin, parempiin keinoihinsa.

      Pitkähkön ajan kuluttua miehet tulivat sattuman kauppaa takaisin Aslakan asennolle pyörittyään holtittomasti tunturin magneettikentässä vailla tietoa olinpaikastaan. Nyt he nöyrtyivät kysymään Juusolta ja pyysivät häntä näyttämään kartalta asentopaikan sijainnin, johon Aslakka vastasi hieman kärkevästi, että katso nyt siitä ”kellostas”, missä te olette.

      (Juhani Lihtosen kertoman mukaan muistiin kirjoitettu. Tämän voisi parempi kirjoittaja stilisoida.)

      Poista
  15. "Oman tekstin lukeminen on hyvin vastenmielistä." Niin on. Minulla vaati esikoisromaanini painetun version lukeminen 1 v. 10 kk:n mittaista paussia ennen kuin kykenin siihen.

    VastaaPoista
  16. Onko kuvan lisuke muuten perunaa vai sipulia?

    VastaaPoista