8. tammikuuta 2016

Liikuntapuukko



Ulkomaalaiselle tuttavalla ei pidä hankkia noin vain lahjaksi puukkoa. Esimerkiksi amerikkalaiset suhtautuvat välillä sellaiseen lahjaan hämmentyneesti. Ystäväni, pitkään Berkeleyssä professorina toiminut Richard, on epätavallisen hyvin selvillä eurooppalaisuudesta ja jopa käväissyt Saksassa syntymässä.

Kotimaiselle tuttavalle puukko voi olla mainio lahjavalinta.

Jos voi luottaa vastaanottajan arvostelukyvyttömyyteen, erätarvikkeita myyvistä liikkeistä, marketeista ja jopa matkamuistokaupoista löytää vaivattomasti tuotteita, joissa ei ole muuta hyvää kuin hinta. Jos on aihetta epäillä, että saaja oikeasti ymmärtää asiasta jotain, suosittelen verkkokauppoja. Varoitan itsepuolustusvälineistä. Hyvin äkkiä tulee vastaan sivustoja, joiden esineet liikkuvat laillisen rajoilla. Koko joukko ainoastaan toisen ihmisen vahingoittamiseen sovellettuja veitsiä on selkeästi kiellettyjä. Sellainen on jousimekanismilla varustettu murhamiehen stiletti. Toisaalta auki lukittava linkkari on luvallinen. Minullakin on pari sellaista.

En ymmärrä, miksi nimettyjen tuotteiden kehuminen verkkokirjoituksessa olisi sinänsä sopimatonta. Ei se ole. Silloin ollaan sameissa vesissä, jos kirjoittaja on esittävinään ulkopuolisen ja siis puolueettomalta vaikuttavan arvion, vaikka saa todellisuudessa maksun kehuvista kirjoituksista. Sen vähän perusteella, mitä olen katsellut, ainakin tekstiilipuolella esiintyy tällaista.

Eli ehdotan lukijalle Lauri-Tuotetta, jonka myymälä on Rovaniemellä. Tietääkseni pajan perustaja oli kauhavalainen ja oikeastaan menossa Amerikkaan. Kun yritys on perustettu 1924, veikkaisin ajatelluksi kohteeksi kuitenkin Kanadaa. USA oli jo alkanut rakentaa maahanmuuton rajoituksia.

Puukkobisneksen ongelma on tuttu. Se ei kannata. Puukkomestareilla on täsmälleen sama ongelma. Jos tuotanto on alle kymmenen puukkoa viikossa, niistä olisi saatava sellainen hinta, jotka kukaan ei halua maksaa.

Kuvan Pekanpään puukko on perinteinen malli. Niitä tehtiin ennen eri tahoilla Tornionjoen seudulla. Kilpailija on kainuulainen Tommi-puukko, jota kyllä löytää myynnistä mutta ei halvalla.

Molemmat ovat muodoiltaan ja näöltään käyttöpuukkoja. Minulla on ollut vuosikymmeniä tuo Pekanpää. En ole raatsinut käyttää sitä mihinkään. Jos askareena on esimerkiksi vihtametsään meno ja vitsaksen vääntäminen, laulan Mora-puukon ja sen kilpailijoiden kunniaa.

Näiden rautakaupan puukkojen hieno puoli on huokea hinta. Kun käyttöpuukko menee kumminkin hukkaan ennemmin tai myöhemmin, se ei niin kirpaise. Jos väline on maksanut satasen tai kaksi, menetys on kipeä.

Suomalaisen puukon erikoisuus on se, että puukko soveltuu erikoisen hyvin väärinkäyttöön eli sellaisiin toimiin, joihin puukkoa ei pitäisi käyttää. Sillä saa säilykepurkin auki, vaikkei aivan helposti, sillä voi käsitellä kattopeltiä tai sähköjohtoa.

Vanhempien kirjojen mainostamissa vuolutöissä on ongelma. Mitä vuolisi ja miksi? Ja mitä rouva sanoo ja meneekö pölynimuri tukkoon.

Tuppipuukko oli välttämätön siihen maailmanaikaan, kun taivalta taitettiin hevosella. Valjaitten kanssa tuli usein ongelmia, ja sittenhän piru otti, jos ylämäessä meni aisantappi.

Isävainaja kirjoitti muistaakseni, että lahjakkaan eräretkeilijän tunnistaa siitä, ottaako hän tulentekotarpeita hakiessaan aseekseen puukon vai kirveen. Kirves on merkki siitä, ettei hakija aio aikailla ja että se nuotio palaa kohta. Esimerkki on ajalta, jolloin polttopuut otettiin maastosta.

Uunia sytyttäessä kiehiset ovat kyllä tyylikkäitä, mutta kirveellä irrotetut tikut ajavat saman asian.

Menneessä maailmassa tuppipuukolla oli viesti, joka ei liittynyt millään tavoin uhkailuun, tappeluihin eikä veritöihin. Puukko oli aikavan miehen merkki. Talonpitoa arvioitiin silmämäärin. Paikat eivät saaneet olla rempallaan.  Asiallinen isäntä tai hyvä renki eivät jääneet suunnittelemaan aidan tai veräjän kunnostamista, vaan tekivät sen aina heti, huutamatta nikkaria apuun.

Itse asiassa olen monesti vierestä katsellut, miten kätevästi puukkoa käytettiin kotioloissakin ainoaa ruokailuvälineenä. Tekohampaat olivat mitä olivat. Ei niillä pärjännyt ainakaan kovalle leivälle. Puukolla syötävä silputtiin ja pisteltiin taitavasti suuhun. Olin kovin kummissani, kun sain aikanani kuulla, ettei puukolla syöminen muka kuulunut hyviin pöytätapoihin.

Symbolina ja koristeena puukko on paikallaan ja sen näkeminen tyypillisesti suomalaisena on jossain määrin perusteltua. Tosin nämä meidän arvopuukkomme ovat kyllä kovasti sukua Ruotsille, josta asiallista hiiliterästä hankittiin jo aikojen alussa.

Rovaniemen Laurista kerrottiin, että hän olisi osunut tilaamaan ja saamaan juuri ennen sotia ihan saksalaista Solingernin ”enkeliä”, jota sitten riittikin.

Omasta puolestani ehdottaisin pientä tuotekehittelyä. Miten olisi ”Laurin liikuntapuukko”?

Isäni kertoi kysäisseensä poliisikonstaapelilta Rovaniemen markkinoilla 40-luvulla, että täälläkö ei sitten humalaisia ahdistella. Lapin mies, varmaan lantalainen, liikehti jaloissa niin kauheassa kännissä, että ei muuta etenemiskeinoa kuin lyödä iso puukko Rovakatuun ja sitten käsivoimin vetämällä aina puoli metriä kerrallaan, kun ei edes kontillaan pysynyt.

Poliisi oli selittänyt, ettei tuo mies ole juovuksissa, silloisen rikoslain tarkoittamassa mielessä, koska hän pystyy liikkumaan omin voimin.

Niin että Lapin puukon käytöt ovat monet ja ehkä yllättävät. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan ja toteuttamaan. Jo kaunokirjallisuudesta käy ilmi, että tarvitsijoita eli ostavaa yleisöä olisi, ja lisää tulee etelästä.

33 kommenttia:

  1. Sitra - Tekes liikelahja:

    Opetusministerin näköinen puunukke, sisällä nalle-ukkeli, "kaveria ei jätetä, en gång kamrat alltid kamrat".

    VastaaPoista
  2. Kustaa Vilkuna kiersi kuvaamassa perinnetöitä, mistä syntyi upea dokumenttikokonaisuus Isien työt. Jos ei ole tuttu, kannattaa vilkaista tästä linkistä lyhyt video "puukolla ja kirveellä" - erinomaisen taitavaa käsityökalujen käyttöä, suorastaan hypnoottisen kaunista katsottavaa:
    http://www.kansatieteellisetfilmit.fi/videot2.htm#puukolla

    VastaaPoista
  3. Tommipuukon malli ei ole oikein aikamiehen kouraan käypä. Kahva on pyöreä mölökerö, ei siitä otetta saa. Eikä sekään joutavasti koristeltu tuppi kauaa rikkihankautumatta vyössä säily.

    Koriste-esineenähän ne menevät, mutta ei siinäkään mitään älyä tekemään tottuneen suunnasta katsottuna ole. Appiukko niitä jonkun verran kerkesi tehdä ennen sairastumistaan ja muutamia on tullut pilattua kun olen mennyt, ja käyttänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotan vastalauseeni tuohilapuista kokoonlyödyn mölökerön kahvan eduista otteen saamisen suhteen. Tuossa ote sekä pitää että muoto mahdollistaa monet otteet. En tiedä oikeastaan muita kuin kalanfileointiveitsen ja teuraspuukon joissa on vain yksi ote tarpeen. Puukon olemukseen kuuluu olennaisesti että sitä voi luontevasti pidellä muilla sormilla peukaloa vastassa. Tästä saadaan hyvämittasuhtaisen puukon suunnitteluohjekin, kahva noin nyrkkiin mahtuva ja terä noin peukalon pituinen. Ohje kannattaa huomioida vuolu- ja syömäpuukkoa valitessa. Kahva on usein terää pidempi!

      Poista
    2. "Poikani, kun miestä lyöt, pirä peukalos puukon perän päällä"

      Poista
    3. Huono neuvo. Mustalaisten oppi.

      Poista
    4. Puukon väärinkäyttöohje, mainio sitaatti.

      Poista
  4. Olen elänyt käsityksessä, että käyttöpuukon terän olisi hyvä olla varsin lyhyt. Kuvan puukon terästä voisi lyhentää 2/3. Käsitystäni tukee lahjaksi saamani puukkomestarin puukko, jolla listan paikallinen kaventaminen yms. kappaleen mittatarkkuutta parantavat sipaisut ovat helpommin suoritettavissa kuin pitempiteräisellä puukolla. Puukkomestarin iloksi ja riemastukseksi käytän puukkoa. Nykyisin kun tapana taitaa olla laittaa lahjapuukot vitriiniin tai muuten korostaa esineen tarpeettomuutta.

    Sukumme puukkokulttuuri katkesi isääni, joka kaupunkiin muuttaessaan karisteli maaseudun pölyjen lisäksi myös puukot vaatteistaan. Tapaus tuskin on ainutlaatuinen. Suvun maatilan vanhoista tarve-esineistä näkee, että jollakin on joskus puukko pysynyt kädessä. Itse en tunne puukkoja edes nimeltä saati että tunnistaisin tiettyyn työhön tehdyn puukon.

    VastaaPoista
  5. Puukko on tarpeen yllättävän monenlaisissa tilanteissa. Kerrotaan kirkon katon tekijöistä karjalainen, savolainen, hämäläinen ja eteläpohjalainen, joille yhtä lukuun ottamatta kävi köpelösti, kun lapelauta irtosi. Hämäläinen ei ehtinyt sanoa mitään kun jo mätkähti maahan, karjalainen ehti todeta jotenkin niin että nyt mie meen ja savolainen että ei tämä putoaminen mutta se äkki pyssäys.

    Eteläpohojalaane tempaisi puukon ja löi sen taakstooliin kiinni ja sano, notta läheretähä ku itte tahoratan.

    VastaaPoista
  6. Hyvä vehje puukon ja muiden teräkalujen tuotekehitykseen: Shinko sharpening system. Hiomakivistä vastaa King jonka hinta-laatusuhde on parhaita, ruostumattomat teräslaadutkaan eivät tuki kiviä.

    Jonkinnäköisen poikkimenneen viikatekiven käyttäminen syljeksimisineen on säälittävää heinälatoromantiikkaa. Nauhahiomakoneen tai -koneiden jäljiltähän se pajalta tulee mutta siinä on se taito jonka hankkimiseen ja ylläpitämiseen harva viitsii paneutua. Laadukkaan timanttiviilan sen sijaan tiedetään purevan loistavasti järkyttävän kovaksikin karkaistuun tiheäpintaiseen kauhavalaisen terään sillätavoin sopivasti että kerran kokeiltuaan alkaa miettiä miten tuppeen tulisi ommella sillekin tasku. Näistä viiloista on muutenkin näppäriksi lahjusesineiksi. Kolmen ja puolen euron kertakäyttöinen polypropyleenikahvainen parempi rakenteluveitsikin hyötyy muutamasta pyyhkäisystä teränsuuhun, niissä kun on yleensä suora teroitus joka ei sovellu yleiskäyttöön. Tästäkin on hoksannut Hultafors paremman version sentään tehdä, sen vihreäkahvaisen. Siinä on valmiiksi passeli murtoteroitus.

    Arkisia kapineita on paranneltu niin että ne on kohta jo melko hyviä ja jotkut muutamat kestävät vertailun kunnollisiin työkaluihinkin. Puukkokin on erään puusepintänäkemyksen mukaan tarpeen vain sen kerran kun ensimmäistä höylää tehdään, mutta siinä vinoillaan sepintätoimijoiden kesken. Harvempi naputtelee höylänterän vaikka jokin puukonterä syntyisikin. Vanhemman näkökannan mukaan mikään yksittäinen teräs ei ole riittävän hyvä rakenne juuri mihinkään puutyökalun terään vaan tarvitaan laminoitu rakenne, esimerkiksi voi mainita viimeistelyhöylän jossa on polyesterihartsilla kyllästetty runko ja vaihdettava kovametalliterä tai sen vanhemman morapuukon joka on vieläkin monella käytössä.

    Unohdettuja työkaluja on vaikka hurumykky mutta vielä enemmän on unohdettuja työkalun pitely- ja käyttötietoja. Kuinka moni tietää ettei väärinkohdeltua heinätalikkoa tule teroittaa hiomalla eli ainetta poistamalla vaan takomalla? Ja mistä voi ostaa viikatteen jolla saa aikaan muutakin kun itsensä hikeen? Harvinainen ja arvokas kapistus on se jo. Muutama seppä saattaa löytyä joilla sen voi saada kallitettua. Kun ajattelee että Lokomo valmisti viikatteen taontaan erityistä alasintakin niin surkeaa on, surkeaa.

    Puolijohteiden käyttö valaisuun on kyllä se pirullisen nerokas ja harvinainen todella uusi keksintö jota sopii ihailla jos pitää olla lääpällään uuteen.

    Ryömintäkännissä pokara olisi varmaan etevä?

    VastaaPoista
  7. Kauhavalainen kansakoulunopettajasi, 99 v, jutteli joulunpyhinä kuskina toimineelle veljen pojan pojan pojalle, että naapuri oli ennen joulua kraapaassu kaveriansa. Mitä se meinaa kysyi kuski, mihin vastasi, että poliisin mukaan viittä puukoniskua.

    VastaaPoista
  8. Kerran ajelin pikkutietä Kainuussa, kaukana kaikesta, kun Fiat Punton pakoputki katkesi niin että loppurööri siitä jäi törröttää etuviistoon maata kohti. Oli pakko pysähtyä kun eteenpäin ei päässyt. Tutkin tilannetta. Putkenpätkä oli paksujen kumilenkkien varassa, ei sitä saanut (yritin!) repimällä irti, eikä minulla ollut mukanani mitään työvälineitä. (Ei niitä kotonakaan kyllä minulla oikeastaan ole...) Olin keskellä korpea eikä asutusta näkynyt missään. Sitten keksin että voihan sillä ajaa takaperin; silloin putki vain raahasi, ei tökkinyt. No, aloin pakittaa sitä mäkistä ja kapeaa soratietä. Pari kilometriä jaksoi vääntää rattia, ja mutkitella, sit paloi pinna, ja parkkeerasin auton. Odottelin ohikulkijoita. En muista mikä viikonpäivä oli, mutta sama se kai mikä, ei tullut ohikulkijoita. Alkoi ilta vaan tummua... kun sieltä vihdoin porhalsi iso musta Volvo. Hyppäsin keskelle tietä. Ukko pysähtyi. Huusin sille, ennen kun se kunnolla ehti veivata sivuikkunaa auki, että "ONKO SULLA PUUKKOA?" Se edes säpsähtänyt... veti vaan ison lapinleukun esiin ja antoi puukon mulle. Ryömin oman autoni alle niin että juuri ja juuri ulotuin viiltämään ne kumilenkit poikki. (Oli muuten pirun terävä puukko.) Kun kysyin ukolta, vähän nolona huutamisestani, että etkö yhtään säikähtänyt kun tällänen Tonttu pomppaa synkässä kuusikossa auton eteen ja huutaa ANNA MULLE PUUKKO? Se siihen vaan että "Eeh... Mä luulin että sä oot ajanut hirven päälle ja siitä tarttee laskee veret."

    VastaaPoista
  9. "Minulla on ollut vuosikymmeniä tuo Pekanpää. En ole raatsinut käyttää sitä mihinkään."

    Kansakunnan ja varsinkin maakuntien vanhemmat kaapit ovat jossain määrin edelleenkin täynnään siinä määrin arvokkaita esineitä, ettei niitä ole missään vaiheessa raaskittu ottaa käyttöön. Näin on erityisesti vähänkään parempien, käsityönä tehtyjen tekstiilien laita. Kuolinpesistä pullahtelee vieläkin markkinoille täysin käyttämättömiä, kotikutoisista pellavista valmistettuja pyyhe- ja muita liinoja, kauniisti nimikoituinakin.

    Itse olen päätynyt siihen, että paras tapa antaa arvokkaalle käyttöesineelle arvoa, on käyttää sitä - esineelle soveliaassa yhteydessä - eikä piilottaa kaapin perille, josta se vasta perinnönjaossa tai kuolinpesän huutokaupassa ilmaantuu vuosikymmenten jälkeen näkyville. Vähän saman juttu kuin kirjojen kanssa, jotka alkavat elää vasta kohdattuaan innostuneen lukijan.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  10. Tehtaallamme (paperi-) kävi kerran muutaman arvovaltaisen herran seurue vierailulla. Muistuttivat vähän eläkkeelle jääneitä professoreita, he. Heidän ilmestyessään valvomoon me juuri veistelimme (tai en minä kun minä en osannut mutta pojat!) puusta erilaisia koriste-esineitä. Eikka oli siinä hyvä; se teki mm. parin tuuman mittaisen haravan jossa oli viisi piikkiä, samasta puusta tietysti, ja miniatyyrikirveen ja -höylän. (Samalla tietysti valvoimme paperikonetta. Siinä se vieressä pörisi.) Arvovaltaiset vieraat olivat ihmeissään, ja yksi niistä pyysi Osastoinsinööriltämme (joka niitä kuljetti ja tulkkasi) saada kokeilla kans vuolemista. Insinöörimme yritti vihjata että ei kokeilisi, sanoi että "se vain näyttää helpolta koska suomalaiset syntyvät puukko kädessä, mutta ei se ole helppoa". No, ensimmäinen niistä joka sai puukon käteensä niin sillä oli jo muutaman sekunnin kuluttua haava sormessa. Verta tuli ihan jees jees. Ja äijät häipyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taas sanon: sä olet suomalainen Dovlatov. Pitäisi etsiä ja tallentaa kaikki sun kommentit. Minusta se on kirjallisuutta, sanon sen vakavasti

      Poista
    2. Kyllä, jämpti on niin, mitä kuulitõukaja sanoo vakavasti.

      Poista
  11. Kuvassa on Veikko Hakkaraisen takoma Kullervo puukko.
    Tuohikahva on kaunis, ei lipsu märkänä.Talvella lämmin.
    Tulentekoon kelpaa mainiosti leukukin.

    Terveisin Simo

    VastaaPoista
  12. Hyvä kirjoitus Kemppiseltä ja maharottoman hyviä kommentteja! Parasta perjantai-iltaan.

    VastaaPoista
  13. Leluina olen aina puukkoja pitänyt. Johtojen kuorimiseen sopivat. Niin se on kans ammattinimike kirvesmies eikä puutyöläinen.

    Vähä niiko jaappanialainen antaa sille lähettämälleen luotaimelle nimeks PLANEETTA-B ja siihen se sit jääki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jetsulleen, niinpä jää!

      Puukkopuheenjohtajisto ostelee mutta uutta on jo.
      Leikkaavaa lankaa tai narua on kehitteillä useaa sorttia.

      Puukosta puuttuu turha koreus. Sen terän selkä on suora. Se ei nosta nokkaa eikä nyökkää.

      Osien nimet ovat vakiintuneet jatiedetään joten on eräs keskipiste keskustelulle jota on ajankuluksikin käytävä. Se toinen syy voi olla muukin kuin työajan haaskuu tai piruuntuminen kynämiesten heikkoon mentaalihygieniaan.

      Poista
  14. Puukosta saadaan puhetta, mutta paljonko keittiön yleisintä vaarua eli leipä- ja paistiveittä teroitetaan.

    Uuusihan se ostetaan. Ja valmiiksi siivutettua paahtoleipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teroitetaan kyllä usein, paitsi keraamista veistä - siinä vain viila silenisi. Pari pyyhkäisyä teroituspuikkoon päivittäin niin kokkiveitsi pysyy toimintakunnossa.

      Poista
    2. Vähän antropofagiaa:

      Mikä ei kuulu joukkoon?

      - juustohöylä
      - omenasorvi
      - kokkiveitsi
      - leikkuulauta
      - lihamylly

      Poista
  15. Ulkomaalaisia tuotekehiteltyjä veistelyvälineitäkin sietää vilkaista, Ruotsissa on Fällkniven jolla on toimipuukkoja, urheilemattomuusveitsiä ja selviytymisterävehkeitä järkevin hinnoin. Näillä naapurimaan ketterillä markkinoijilla ja suunnittelijoilla se seikka (josta eivät mainitse) on että koko tuotanto on ei-ruotsalaista lähtöä. Ei siitä mitään haittaa näy olevan. Nämä ovat kaikki kelpo kapineita ja kestävät ahkeraa käyttöä. Metsäkeskeisyyttä ja kauheaa tappeluksen meinikiä onkin pitänyt olla kun Isoo Puukko A1 on mietitty. Jaa, että kahvastaroikkumisenkestoa on entisestään parannettu? Onhan se vähän pieni. Vesurinterää kun kulmurilla varttitunnin muotoilee niin saa paremman halvemmalla. Samalla voi siinä hitsailla kirveen terän päälle vähän stelliittiä että kestää kivien pilkkomista. Isottelijat ruottalaiset...

    Usassa taas on kaikki aina huikeasti jännempää ja siksi siellä vaikuttaa jääräpäinen ukkeli nimeltä Jay Fisher jonka tuotteita voi parhaiten luonnehtia investointiveitsiksi. Ihailtava ammattimiehen ote nettisivuihin, kertakaikkiaan ällistyttävä määrä luettavaa ja opittavaa hauskan asenteellisessa muodossa. Näkyy puuttuvan sellainen vehjes jolla kaivaa reiän jäähän altapäin ja tupesta roikkuu kirkonkello...



    VastaaPoista
  16. 70-luvulla tehtiin enon kanssa jotain huoneistoremonttia Helsingin ydinkeskustassa. Hän vanhempi timpuri ja minä oppipoika, molemmilla siistit khakihaalarit ja puukko henkselinnapissa etuläpässä. Kahvia teki pirusti mieli ja mentiin vähän liian hienolta näyttävään, olisikohan ollut Fazerin, baariin, jossa oli pöytiintarjoilu. Istuttiin kotvanen, mutta ei meitä oltu huomaavinaan, vaikka rouvien leivoksia lennätettiin pöytiin ympärillämme. Rupesi nolottamaan ja hipsimme vaivihkaa pois. Häpesimme niin, ettemme jaksaneet etsiä muita paikkoja vaan jatkoimme hommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas sympaattinen tarina!

      Poista
    2. Tarina on selvästi tottakin, sillä keksityssä tarinassa timpurit olisivat lähtiessään lohkaisseet jotakin vitsikästä.

      Poista
  17. Kerran Vartiuksessa Venäjän tulli löysin kaverini lapinleukun, jonka terä oli liian pitkä. Venäjälle vietävän puukon terä saa olla korkeintaan 9 cm. Kaverin piti kirjoittaa puukosta selitys, joka käännettiin venäjäksi ja lähetettiin puukon kuvan kera faksilla Pietariin.Sieltä tuli vastaus, että puukko pitää lähettää sinne tutkittavaksi. Puolen vuoden kuluttua kaveri sai puukon takaisin.

    VastaaPoista
  18. Karjalainen äidinisäni teki aikoinaan noita kauhavalaasia Kauhavalla. Meilläkin sellaisia oli; yksi varastettiin multa seurakunnan leirillä: haluttuja kaluja.

    VastaaPoista
  19. En huomannut kenenkään kommentoivan puukkoa lahjana. Olen kuullut uskomuksen, että lahjapuukosta kuuluu maksaa pieni summa, vaikka euro, ettei tjule kränää lahjan antajan ja saajan välille. Onkohan tämä kenellekään tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurarille jolla teetättää uunin on yleisesti palkkaan sisällytetty motoveetiopullo, plugi 013.

      Poista
    2. Äänentoistoalan ammattilaisilla asia tunnetaan asennuskaljojen ottamisena työn valmistuttua. Tapa on varsin vanha. Käyttöpaikka ratkaisee ja eläytymiskyvyn käyttötaito kehittyy yksilöllisesti. Hyvään pyrkien toimien!





      Poista