7. tammikuuta 2016

Naisjuttuja




Edes Kaari Utrio ei näyttäisi huomanneen, että 1500-luvun alussa Suomessa ja muualla Ruotsissa linnapäällikköinä oli naisia. Aatelin joukossa oli useita erittäin vahvoja naisia, jotka hoitivat hyvin vaikeita poliittisia tehtäviä, kuten esimerkiksi rauhoittivat kuningas Eerik XIV:n, joka mielenvikaisena riehuessaan oli saanut päähänsä surmata lähimmät miehensä, ja päässyt alkuunkin.

Taistelukentillä ja pitkillä sotaretkillä nähtiin vähän naisia yksinkertaisesta syystä: parhaassa toimintaiässä olevat naiset olivat yleensä koko ajan raskaana.

Naisten yhteiskunnallista asemaa on mietitty usein 1800-luvun lopun näkökulmasta. Samalla etenkin Länsi-Suomessa perinteinen emännän erittäin vahva komento on unohdettu.

Lapsena ollessani eli heti sotien jälkeen joukko vahvoja emäntiä isännöi kunnanvaltuustossa ja osalla kunnan napamiehistä oli selkeät toimintaohjeet kotoa, ainakin yhdellä valtuuston puheenjohtajalla kirjallisina.

Päiväläisten palkat maksoi emäntä ja jos isäntä oli käyttäytynyt oikein hyvin, hänelle saatettiin antaa muutama kolikko itselleenkin ihan siihen känsäiseen käteen sieltä kamarin piirongin laatikosta.

Kumpikaan edellä hahmotelluista kuvista ei ole erikoisen tosi, tuo vanhan aatelin ja vauraan talonpoikaisen väen toimintatapa ja sananvallan jakaantuminen. Maalaisyhteisöissä asioihin vaikutti paljon vähän yli sata vuotta sitten alkanut suurisuuntainen metsätyö. Mökkiläisille ja myös talojen nuoremmille pojille se merkitsi pitkiä poissaoloja.

Eron muuten näkee selattuaan Haanpään koko tuotannon ja vertaamalla sitä Päätaloon. Haanpään tekstistä ei puskeudu samaa todellista hiljaista tietoa maa- ja metsätöiden todellisuudesta joka suorastaan ärsyttää joitakin Päätalon lukijoita. Sotien välisen ajan maalaisromantiikan kuvasivat filmillekin herraspojat, kuten Tapiovaara, käyttäen lähteinään Sillanpään kaltaisia asiantuntijoita – se ei tämä Pransu tainnut missään vaiheessa edes kokeilla peltotöitä tai äheltää metsissä. Väinö Linnan isä ei ollut maanviljelijä eikä punainen, ja niinpä Koskelan Jussi pellonraivaus jää aika taiteelliseksi kuvaksi verrattuna kirjoittajan itsensä kokemaan sotaan, josta romaani tuo esiin taisteluiden kustannuksella marssin rasituksia ja pitkän paikoillaan olon ikävystyttävyyttä.

Moni, etenkin professori Juha Siltala, on avannut näkökulmaa kysymykseen, joka näyttää askarruttavan suuresti etenkin englantilaisia sosiologeja. Kysymys on naisten keskiluokkaistuminen. Sekä tutkimus että kirjallisuus ovat käsitelleet toisaalta sukupuolen, toisaalta sosiaalisen aseman ongelmia.

Kiinnittäisin huomiota siihen, että naiset ovat kunnostautuneet erittäin suuresti historiallisten tai historiaan liittyvien romaanien kirjoittajina. Tätä nykyä pohjoismaiset nobelistit Sigrid Undset ja Selma Lagerlöf ovat jokseenkin unohduksissa; molemmilla oli erittäin vahva ote historiaan. Historian kommentointiin ja itse asiassa aikalaishistoriaan kallistui kolmas hyvin merkittävä pohjoismainen nainen, Karen Blixen.

”Virtuaalihistoriasta” puhutaan ja kirjoitetaan. ”Miten olisi käynyt jos…” on ajoittain jopa ammattilaisille säädyllinen tekstin kehys.

Todella tehokas huumori ja satiiri rakentavat rinnakkaistodellisuuksia. Ennen kuin Tolkienista ja Potterista tiedettiin paljon mitään, Ruotsissa Astrid Lindgren ja suomessa Tove Janson olivat oivaltaneet ja toteuttaneet tämän.

Heidän keskeisten teoksiensa nimeäminen saduiksi tai lastenkirjoiksi ei avaa asiaa juuri nimeksikään. Heistä tuli molemmista itsenäisen ja riippumattoman naisen mallikappaleita.

Lastenkirjoissa on se erikoinen piirre, että niillä on aina kerralla kaksi lukijaa, kuunteli eli lapsi ja ääneen lukeva eli tyypillisimmin äiti. En menisi kovin hätäisesti sanomaan, kumpaan jokin Lindgren tai Janson vaikuttaa voimakkaammin.

Keskiluokkaisuus on ennen kaikkea mahdollisuus ja uskallus kuvitella sekä ylemmät että alemmat oman mielensä mukaisiksi.

Ehkä Rawling on keskiluokan kirjallisuuden suuri nimi. Harry Potter on historian myydyin kirjasarja. Jo sisäoppilaitos, olkoon että asiassa on mukana paljon noituutta, sijoittaa sankarin ja tapahtumat keskiluokkaan.

Suotta vähätelty sarjakuva on ollut sata vuotta keskiluokan syväanalyysiä, vain hyvin pienin poikkeuksin. Jopa Vihtorin ja Klaaran päähenkilö, rikas liikemies, on itse asiassa rikastunut arpajaisvoitolla ja on kaikilta mieltymyksiltään alemman keskiluokan irlantilaissävyinen juntti.

Mutta Suomessa oli tutkiva kirjailija, joka käsitteli tätä nyt kaikkia ravistelevaa keskiluokkaisuutta ja sen pelättyä murtumista tavattoman monipuolisesti ja luo naisen historiaa, mutta ei pellolle eikä tehtaaseen, vaan  liikemaailmaan eli siis keskiluokan ytimeen. Eeva Joenpelto.

Hän oli niin hyvä, ettei hän hairahtunut hyvin poliittisissakaan teemoissa politikoimaan eikä näytä liioin suuremmin seikkailleen naisliikkeen näyttelyesineenä.

Sääli ettei kauppalakirjallisuus saanut koskeen jatkoa. Ja nyt kauppaloita ei enää ole.

22 kommenttia:

  1. Kauppaloita ei enää ole, eikä myöskään taajaväkisiä yhdyskuntia - toisen kunnan sisällä sijainneita taajamia, joilla oli oma valtuusto, ja joiden asukkaat joutuivat maksamaan veroa myös yhdyskunnalle laajemman asuinkuntansa lisäksi. Viimeisiä ja 60 vuotta sitten lakkautettuja olivat mm. Haapajärvi, Kemijärvi, Kiuruvesi, Leppävaara, Oulainen, Tikkurila, Turenki ja Vaajakoski. Kymmenisen vuotta aikaisemmin oli kuntaliitosten yhteydessä jo lakkautettu ja Helsinkiin yhdistetty mm. Munkkiniemi, Lauttasaari, Pitäjänmäki ja Herttoniemi, Yhdyskunta huolehti lähinnä kaavoituksesta ja katujen kunnossapidosta, mutta valtuustopaikka oli monelle kunnallispoliitikolle mieluinen ja tärkeä. Tämmöisestä hallintoalueesta en ole aiemmin kuullutkaan. Löysin sen Wikipediasta tutkaillessani ensimmäisen kouluvuoteni aikaisia tapahtumia.

    VastaaPoista
  2. Kovasti pohdituttava on Suomenniemen jonkin seudun määritelmä keskiajalta -- Terra feminorum, Naistenmaa. Vahvoja naisia, miehet koko ajan erässä vaiko hyvä naismetsä?

    VastaaPoista
  3. "kuningas Eerik XIV:n, joka mielenvikaisena riehuessaan oli saanut päähänsä surmata lähimmät miehensä, ja päässyt alkuunkin."

    Jos tällä viitataan ns Sture-murhiin, eivätkö nämä olleet pikemminkin kilpailijoita kuin lähimpiä miehiä. Mitä sitten tule kuninkaan veljiin myöhemmät tapahtumat osoittivat, että olisi kannattanut.

    VastaaPoista
  4. "Samalla etenkin Länsi-Suomessa perinteinen emännän erittäin vahva komento on unohdettu."

    Minua askarruttava ajankohtainen kysymys on se, mikä on naisen todellinen, asema islamilaisessa maailmassa? Selvää on, että heillä ei ole näkyvää roolia julkisessa elämässä, mutta entäs kulissien takana.

    Munaisessa Roomassahan naisilla ei ollut näkyvää asemaa politiikassa, mutta monen keisarin takana seisoi todella vahva nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kölnin taphtumista voit päätellä kuka kenen takana seisoo. Minua hirvitää se groteski ainainen valmius länsi-europassa pienentää jokaista muslimien p.skaa ja keksiä taruja ja oletuksia jos totuus on liian kauhistuttavaa. Katsoin hiljattain yhden A-studion vanhan "islami-illan" vuodesta 2013. Jos puheeksi tuli käsien ja päiden katkominen islamin laissa jopa suomalaiset olivat niin paneutuneita, että sille naureskeltiin ja puhuttiin siitä kuin jonkinlaisesta lasten huliganismista vaikka se on todellinen islamimaailman osa, shariia laki ei ole vitsi, hyvät suomalaiset. Minulle on jo selvä, että Suomen laiva ei ehti kääntyä ajoissa. Islamistien hulluus tulee Suomeen. Ja kaikki vasemmiston tarujen ja Ruotsin matkimisen nimissä. Sääli.
      (mä kyllä ymmärrän jos herra Kemppinen tätä ei julkaise)

      Poista
    2. Kiitos, että julkaisitte. "Paneutunut" piti olla "paatunut" tai "kovettunut". Tyypillinen virolaisen virhe, koska meillä on suomalaiselta vaikuttava sana "panetunud" mikä tarkoittaa että ei olla (enää) niin herkkä kuin pitäisi. On myös "paadunud" sana, jokseenkin samassa tarkoituksessa, mutta enemmän rikollisten kohtaan käytettävä. Molemmat varmasti Johannes Aaviku tai Villem Grünthal-Ridala suomen lainoista tehtyt sanat. Grünthalin poika Riho on muuten Suomessa syntynyt Helsingin yliopiston fennougristiikan professori. Toivon joskus tapaavani häntä. Olisi pari kysymystä liivin kielestä

      Poista
  5. Ad Omnia: - erikoisuus oli myös Haagan kauppala. Kirkko ja oma sankarihautausmaa ovat edelleen helposti löydettävissä. Ja oma, oman seurakunnan hautausmaa on Munkkiniemessäkin, lähellä Kalastajatorppaa.

    Suurerikoisuus oli "Kulosaaren huvilakaupunki", johon meni yksityinen raitiotie. Valtuustossa enemmistö oli korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä.

    Ja vielä oli itsenäinen Oulunkylän kunta.

    Osattiin ennenkin sotkea kunnallisasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Huopalahti unohtui
      http://www.vrk.fi/default.aspx?id=97
      Tiedosto kuntajaon muutokset 2016 antaa listaukset liitetyistä ja vastaanottavista
      Stalinin touhut on kohdassa alueluvutuksen johdosta lakanneet kunnat

      Poista
    2. Kulosaaren huvilakaupungin historian on Erkki Mennola kuvannut hyvin kiinnostavasti. Ehkä siinä on jotakin piirteitä myös tulevaisuuden kunnan asemasta, siis sellaisen joka on vapautettu ns. ylikunnallisista tehtävistä.

      Kauniaisten huvilakaupungin historia on alkuosaltaan varsin samankaltainen, mutta se kai sitten oli tarpeeksi kaukana Helsingistä säilyäkseen itsenäisenä. - V.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen tuo 'huvilakaupunki'. Onkohan niitä ollut muitakin ja mistä keksitty?

      Poista
  6. Uskaltaisin nostaa esille yhden merkittävän keskiluokan kuvaajan: Mauri Sariolan. Hän kuvaa romaaneissaan suomalaisen sotien jälkeisen ajan keskiluokan oloa ja eloa elävästi. Vaikka teosten henkilökuvat ovat stereotyyppisiä ja selitettävissä kovin pitkälti Sariolan omilla traumoilla, teokset ovat tapainkuvauksina erinomaisia. Sariolan heikkoudet kirjailijana johtavat siihen, että teokset ovat nimenomaan kulttuurihistoriallisina lähteinä aika arvokkaita.


    Jos Linna kirjoitti Pippingin väitöskirjan dramatisoinnin, niin Sariolan romaanit dramatisoivat blogi-isäntämme Jukan väitöskirjan. Niiden kuvaus suomalaisesta lakimiesyhteisöstä vastaa Jukan väitöskirjan tuloksia kuin nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikko oli ko. kirjojen taso, niin Maurin kuin Jukankin.

      Poista
  7. Toinen mielenkiintoinen keskiluokan kuvaaja on nuori Waltari. Hänen Helsinki-sarjansahan on kuvaus sosiaalisesta noususta 1900-luvun alun Helsingissä.

    VastaaPoista
  8. Niin Tove Janssonille että Astrid Lindgrenille tituleeraus lastenkirjailijaksi saattoi maksaa jopa Nobelpalkinnon, kuvittelee ainakin tällainen ihan maallikko.

    Esimerkiksi Tove Jansson kirjoittaa useimmiten koko ajan myös aikuisille. Novellikokoelma "Näkymätön lapsi" on täysin aikuisten kirjallisuutta, vaikka sitä innolla kuuntelevat myös lapset.

    Eri asia on sitten tämä mediaan tuotteistettu muumibrändi TV:ssä ja muualla. Sillä ei ole kuin muodollinen yhteys Toven hienohin monissa tasoissa liikkuviin muumikirjoihin.



    VastaaPoista
  9. Naisten jutuiksi eli naisista puhumiseksi on täänkin blogistelijan jutut näköjään tyystin menossa.

    VastaaPoista
  10. Berliinissä ja Kölnissä suoran ja raa´an videomateriaalin mukaan kaaos ollut villeimmillään ja eurooppalaisen itsenäisen naisen asema, mitä kaiketi lähdettiin käsittelemään, uhatuimmillaan, mutta täällä hyvät herrat puhuvat Haagan kauppalasta ja Kulosaaren huvilakaupungista!
    Nykytodellisuus kontra nostalgia.
    Nostalgia voittaa aina.
    Tiedän sen itsestäni. En siis arvostele hyvää aihetta.
    Miehet, me, olemme liian usein ns. pienoisrautatiemiehiä. Sormin piiperretty nostalgiakupla aina kiinnostavampaa kuin reaalimaailman kaupunkien ja rautatieasemien ja naisten todellisuus Euroopassa vuonna 2016.

    Itsenäisistä omalakisista ( ei ajan hengen voitelemista) vahvoista naisista, ja kauppalastakin on mullakin muistoja.
    Muistoja.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nykytodellisuus kontra nostalgia."

      Annettakoon nostalgia ja suurempi kiinnostuu menneseen, kauninpaan maailmaan anteeksi niin JK:lle kuin hänen sivistyneimmille lukijoilleenkin. Meidän aikamme on ohi, katse siintää jo hautaan. Toimimisen ja maan kehittämisen ja puolustamisen ies on jo nuoremmilla. Tsemppiä siinä!

      Poista
    2. Huvilakaupungillinen kiitoksia.

      Poista
  11. Rodopensas näyttää hyvin vallitsevan säätilan muutoksineen.

    Kotopihassa katselee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  12. Maalaistalossa kasvaneena minun saamani kuva siitä elämänpiiristä oli, että isäntä ja emäntä olivat hyvin tasavertaisia, kummallakin oli omat työnsä ja vastuualueensa ja toisen osuutta kunnioitettiin ja arvostettiin. Kumpikin oli ammatinharjoittaja. Äitini jalosti karjaa ja lampaat saivat palkintoja näyttelyissä. Jos jotain sanomista tuli, se esitettiin hyväntahtoisena pikku pilailuna puolin ja toisin. Lähinnä se oli sellaista, että isäntä oli unohtanut puhtaat pyhähousut jalkaansa käydessään hevosia ruokkimassa sunnuntaina... Haju tarttui, siitä emäntä sen huomasi. Isä hoiti raha-asiat, esimerkillisesti, mutta äiti oli kyllä jotenkin henkinen johtaja, hän luki romaanien ohella piispojen kirjoituksia, muisti kaiken ja oli nuoruudessaan "kirjoittanut runojakin, joita oli julkaistu lehdissä." Siltä pohjalta oli helppo ja luonnollista etsiä itselleen itsenäinen rooli elämässä, isosta perheestä huolimatta, varsinkin kun omalla alalla koululaitoksessa vallitsi samapalkkaisuus ja muutenkin tasa-arvo - toista olisi ollut naisena teknisellä tai taloudellisella puolella.

    Se että Haanpään tekstistä ei välity "todellista hiljaista tietoa maa- ja metsätalouden töistä" on luonnollista, hänhän kieltäytyi itse niistä töistä ja tukkilaisiakin seurasi vain rannalta, vaikka hyvin kuvasikin vaikkapa tukkisumaa. Taiteeseen kuuluu tyylittely.

    Sekin Pekka Halosen "Niittäjät" on tarkemmin katsottuna vähän huvittava, kun taiteilija on plaseerannut etualalle nuoren miehen, tyypillisen vaaleatukkaisen savolaispojan viikatetta teroittamaan, paljain jaloin. Takana olevalla "oikealla" niittäjällä onkin pitkävartiset saappaat. Sen nuorukaisen mallina oli ollut Halosen veli, joka jo aikaa oli asunut muualla ja ollut mm. Sortavalassa käsityöopissa. Halonen halusi kokeilla muodikasta ulkoilmamaalausta. Vuosi oli 1891.

    Muuten, isäni perheen nuoret olivat vanhimman sisaren kertoman mukaan käyneet Halosilla kotiteatterissa! Keitä siellä nyt sitten asui silloin 20-luvun vaihteessa, ehkä Pekan veljen lapsia. Samainen täti oli kertonut, että kun he kerran tulivat kotiin iltamista, äiti oli lukinnut oven, mutta sen oli avannut alaikäinen nuorin veli Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin tarua lukien. Niin että kyllä maalaistaloissa jotain kulttuuriakin harrastettiin.

    Myös Järnefeltin Väisälänmäelle sijoitetussa "Kaski/Raatajat rahanalaiset" -taulussa köyhyyden vaikutelmaa oli lisätty. Mallit olivat vakavaraisia talollisia ja heidän palkollisiaan, mutta etualalla olevan piikatytön tukkaa oli sotkettu, naamaa noettu, vaatteita revitty ja mahaa "turvotettu". Tärkeintä on taiteilijan idea ja sen ilmaiseminen. EG

    VastaaPoista
  13. Naisjuttu tästä ajasta: Eräs lähipiirin nainen, DI, sanoi ottavansa lopputilin, kun töissä pomo - joka ei enää ole pomo - oli sanonut (parin oluen jälkeen): "Minä raiskaan ja tapan sinut! Ja näyttänyt kuristusotetta. Syy oli kai, että tämä nainen oli ollut eri mieltä kokouksessa. Aikoihin on eletty! Somen tekstit ovat jo siirtyneet puheeksi. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ihkua tasaavaa Arvonpolkkaa sitte tullukkaa. Sen vuoksi petyimme hitusen me miehet.

      Tulukeepa ny. Suuri miesjoukko tiällä jo oottelee ahdistelevia ehtosia emäntätyyppisiä ratkaisuja.

      Jottai tekemistä!

      Poista