9. tammikuuta 2016

Nostalgia…






Tarkovskin tuotanto menee kevään aikana Orionissa eli elokuva-arkistossa. Andrei Rublev on vaikuttanut huumaavasti, mutta muihin Tarkovskin teoksiin en ole saanut varsinaisesti otetta. Kevään kuluessa on tilaisuus ottaa uusiksi. Uhri ja Notalgia ovat selvästi mestariteoksia, mutta niiden omituisuus ei auennut aikoinaan. Olen ymmärtänyt joskus kysyä neuvoa lapsiltani. Aikoinaan luulin Lynchiä ja Tarentinoa yhdentekeviksi. Jopa olin väärässä.

En löytänyt vähällä vaivalla lähdettä, mutta siis joku joskus sanoi: ei nostalgiakaan ole samanlaista kuin ennen.

Tuo sivistyssana, siis menneisyyden kaiho, on vilahtanut kommenteissa muutaman kerran. Vaikka olen etuoikeutettu nössö ja omia menneisyyden muistoja on paljon, vastustan empimättä sitä ajatusta, että mennyt aika olisi ollut parempi kuin nykyinen.

Vaikka vastusta ”edistyksen” käsitettä historiassa ja filosofiassa, näen mielestäni huimaa edistystä jokseenkin kaikessa, missä olen ollut mukana. Olimme sisarusten kesken välillä henkitoreissamme kovien lastentautien takia, kuten tuhkarokon – tulirokolta taisimme kuitenkin säästyä. Itse sain 50-luvun alussa kovan kuurin ihmeellistä uutta lääkettä, nimittäin antibioottia (streptomysiiniä) kovaan keuhkokuumeeseen. Ravitsemus muuttui ratkaisevasti joskus kouluvuosinani – myös maalla. Aikuisiälläni en usko tunteneeni ketään köyhyyden vuoksi jatkuvasti nälkää näkevää, mutta lapsena kyllä. Menemättä laajemmin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin väittäisin että suvaitsemattomuus ja raakuus ihmissuhteissa olivat jotain aivan toista kuin nykyisin.

Historian harrastamista ja tutkimista pidetään usein hentomielisyytenä tai muuten ajanhukkana. ”Emme opi historiasta mitään” on hyvä esimerkki itsensä kieltävästä lauseesta. ”Emme opi jne.” on väite, joka voi perustua vain käsitykseen historiasta eli historian ja nykyisyyden vertailuun. Lisäksi se on sekä arkiymmärryksen tasolla että empiriana selvästi virheellinen.

Historiana esitetään kaikenlaista viisastelua, jota muka pitäisi uskoa. Esimerkiksi väite, että suomalaiset ovat jumalan valittu kansa sisältää ainakin kolme sillä tavoin sotkuista ajatusta, ettei väitteessä ole mitään mieltä. Pitäisi uskoa jumalaan, pitäisi uskoa että jumala voi valita jonkin kansan, siis jonkin toisen kansan kustannuksella, ja pitäisi uskoa tuon valinnan vihjaamaan determinaatioon eli tavalla tai toisella määräytyvään kohtaloon. Kohtalo on sana, jota voi käyttää miten tahansa. Tapaturmatilanteissa sillä on sisältö – kysymyksessä on sattuma, ei jonkun syyksi luettava tahallisuus.

Toisaalta sattumaa ei ole olemassa. Tuo sana kiistää myös syyt. Kruunu vai klaava on sattuma – mutta vain jos kolikon heitto on määritelty niin ettei pajatsomaista sivallusta kämmenelle hyväksytä.

Älkää suotta kommentoiko, koska tiedämme kaikki eri tieteiden ja tekniikoiden tavat käyttää sattumanvaraisuutta hyväkseen esimerkiksi tilastotutkimuksissa ja yleisesti todennäköisyysteoriassa.

Väitteeni on huvittava siksi, että käytännössä satunnaisuus määritellään lopputuloksesta käsin – todennäköisyyden tai säännönmukaisuuden puute.

Suomen talouden, sopimusjärjestelmän ja ylivoimaisen maahanmuuton ongelmiin suosittelen kivikauden historiaa. Sekä ongelmat että ratkaisumallit löytyvät selkeämpinä ja yksinkertaisempina kuin omasta ympäristöstämme.

Eilen, pakkasella, laittauduin varta vasten Akateemiseen hankkiakseni vesi kielellä odottamani Gaudeamuksen uutuuskirjan Haggrén ym. ”Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle”.

Oli hiukan jo kivikaudella tunnettuja ongelmia, joiden aiheina olivat vesi ja jää. Apuun saatiin sähkömies. Sen takia en ehtinyt lukea kuin satakunta sivua ja todeta muun ohella, että kaksi jaksoa Tunturi-Lapista on saatava tavalla tai toisella antologiaani.

Oheishavainto oli selvä. En ole odottanut turhaan. Kirja vaikuttaa erinomaiselta.

Yliopistopiireissä olen kuullut sellaistakin, että heti teologien jälkeen vihaisimpia rettelöitsijöitä ovat arkeologit. Väite on tietenkin perätön ja kunnialle käyvä. Sanoudun siitä irti.

Mutta ”Suomen kansaa” tai esimerkiksi saamelaisuutta harrastavat tutkijat ovat kautta vuosikymmenien olleet kiinnostuneita eräistä havainnoista ja taas välinpitämättömiä toisiin nähden tavalla, josta kaltaiseni ilkeämielinen lukija jää hiukan ymmälleen.

Kun en ole arkeologi, olin aivan yllättynyt saadessani vasta kirjahankkeeni yhteydessä tietää, että Saariselän Luirojärvellä on löydetty hyvin vanhoja muinaisjäännöksiä, ja nyt eli eilen, että tuhansia vuosia vanhoiksi hiiliajoitettuja liesilatomuksia on nyt löydetty entisen Lapin läänin alueelta vaikka kuinka paljon.

Lyhyesti ja vakavin lupauksin asiaan palaamisesta tässä on nyt vanhoihin yhdistetty erittäin suuri määrä uusia tutkimustuloksia. Ja jo nyt ilmaisen mielihyväni lausemuodosta, jossa mainitaan, että saamelaisten ja muiden erillään eläjien verottaminen tai ryöstäminen olisi ollut käytännössä huomattavan vaikeaa, joten ajatusta kauppapaikoista ja vaihtokauppasuhteista on syytä kehitellä.

Luullakseni olen joskus sanonut itsestänikin, että ainakin itä-suomalaisten korvaamaton kyky on ollut ainakin tuhat vuotta juosta metsään herroja piiloon.

Nykypäiväänkin sopiva opetus kivi- ja metallikausilta ja myös keskiajalta on hyvin selvä. Ryöstäminen yleensä ja sodankäynti erikoisesti ovat turhan kalliita ja vaarallisia tapoja hankkia himoittuja tavaroita. Kaupankäynti tulee halvemmaksi. Asianmukaisen uhkailun jälkeen sopiminen on viisainta.

Ikuinen harmimme, meitä etevämmäksi pelätty Ruotsi saa muuten tästä kirjasta lommon. Gotlannin saarelta on tähän mennessä löydetty 70 000 islamilaista hopearahaa. Niiden käyttöaikana ei ollut vielä olemassa mitään Ruotsia. Eikä muuten Suomeakaan.

27 kommenttia:

  1. Tarkovskin esikoispitkä Ei paluuta on maestron helpoimmin lähestyttävä elokuva. Pääteos on Peili.

    La nostalgie n'est plus ce qu'elle était oli Simone Signoret'n muistelmien nimi.

    Väinö Oinonen oli sitä mieltä, että pohjoisimmassa Lapissa oli elämää myös jääkauden kaikana Golf-virran ansiosta. Hän perusti käsityksensä mm. kasvitieteellisiin havaintoihin. En tiedä, kuinka tavallinen tämä näkemys on.

    VastaaPoista
  2. Yks ystävättäreni kirjoitti maisteri- tai tohtoriväitöskirjan kaaoksen rakenteesta.

    Arkeologit joita minä olen tavannut todella olivat usein huonolla tuulella. Osallistuin arkeologisiin kaivauksiin 20-vuotiaana. Oli venäjän aika, olin nuori ja kaikki oli kaunista. Muut kaivaajat olivat enimmäkseen historian opiskelijoita, minä opiskelin taloutta. Kaivaukset olivat Tarton kasvipuutarhassa (botaanikaaed). Tapasin siellä Leenan, Petseristä Venäjältä kotoisin olevan füüsikkotytön jonka kanssa vietimme hienon kesän. Nimittäin, koska ei pitänyt paljon puhua Leenan kanssaan, koska kumpikin ei puhunut toisen kieltä, niin suu jäi vapaaksi muuhun käyttöön. Ja tapahtui usein että kun ilmestyimme Leenan kanssa "tauolta" puutarhan harvinaisten pensaiden alta, niin pääarkeologi Rünno ja yks toinen historijoitsija mulkoilivat toinen toista vihaisesti. Joku ylioppilaista oli löytänyt kolikon ja oli tapahtunut mielipiteiden eroaminen. Me talousihmiset ja füüsikot emme pitäneet tätä kuitenkin tärkeänä.

    VastaaPoista
  3. Nostalgiasta kertoi haikeasti Stanislaw Jerzy Lec. Hän suositteli myös jalustojen säästämistä, kun patsaita kaadetaan. Jalustoille on aina tarvetta.

    VastaaPoista
  4. Mitä tulee Ruotsiin, niin verrataanko tässä nyt Ruotsia ja islamia? Että koska islam oli ennen, niin..mitä sitten? Nykyisiä rajoja ei ollut, mutta vikingithan olivat. Rahat olivat todennäköisesti itse vikingien "lainaamat" Välimeren maista.

    VastaaPoista
  5. Kiva lyöntivirhe. Notalgia on neurologinen selkäoire.

    VastaaPoista
  6. En voi ymmärtää miten eräät tiedepiirit determinismiuskossaan väittävät silmät kirkkaina, että mikäli tiedettäisiin kaikkien hiukkasten paikka tiettynä hetkenä, voitaisiin laskea kadonneitten tähtien radat ja myös esimerkiksi toistaa kaikki etruskiksi käydyt keksustelut jne. Mielestäni on väärin rajata sattuma vain maallikoilta salattuun kvanttimaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fyysikkona mainitsen sen verran että vaikka yksittäisen hitusen rata voidaan teoriassa veivata takaisinpäin, ei suuria hiukkajoukkoja voida. Syynä on tilastollisen kvanttimekaniikan mukaantulo. Hiukkasten välillä tapahtuu törmäyksiä ja energiaa siirtyy muihin muotoihin ja poistuu paikalta. Ajatellaan vaikka vadelmamehua jonka sekoitat veteen. Et saisi sitä takaisin pulloon vaikka aika käännettäisiin. Kyseessä on irreversiibeli prosessi. Maailma on täynnä sellaista. Sori siitä.

      Poista
    2. No tässä tuli kaivattu tieteellinen selitys aikaisempaan keskusteluun aikakoneesta: se on irreversiibeli prosessi.

      Poista
  7. Tuo arpakuution kuva, kuten kaikki tietävät - alea iacta est - on feikkiä. Koska, tota noin, Ykkösen toisella puolella on Kutonen, ei ole sivulla. Kuten tässä. (on epäkuranttia!)

    VastaaPoista
  8. Kemppinen: "Toisaalta sattumaa ei ole olemassa."

    Einstein: "Jumala ei heitä noppaa."

    Näitä auktoriteetteja uhmaten kehtaa kvanttiteoria kuitenkin vaan väittää, että viime kädessä se on sattuma, joka kaiken, siis ihan Kaiken, takana jyllää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sattuma vaan todennäköisyydet. Sattumalle kaikki tapahtumat ovat yhtä todennäköisiä.

      Poista
    2. Tätäpä täytyy vähän miettiä... oikaisusi kuulostaa järkevältä, mutta jokin siinä viertää sivuun...

      Tiedän toki, että kvanttiteoriassa (ja siten myös todellisessa (mikro)maailmassa) pelataan todennäköisyyksillä eli ei siis syy ja seuraus -suhteella... joten eikö kuitenkin se ole pohjimmiltaan Sattuma, joka yksittäisen tapahtumisen määrää ja todennäköisyys ainoastaan kuvaa tapahtuman kulkua, määrittäen sen yleisyyden?

      Poista
  9. Muinaisuutemme jäljet... Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  10. "Ryöstäminen yleensä ja sodankäynti erikoisesti ovat turhan kalliita ja vaarallisia tapoja hankkia himoittuja tavaroita."

    Tämä pitää paikkansa irtaimen arvotavaran osalta (poikkeus: Etelä-Amerikan kulta- ja hopea aarteet 1500-luvulla). Sen sijaan kiinteän omaisuuden ts. viljelysmaan osalta tilanne on toinen kun (sotilas-) teknisesti ylivoimainen kulttuuri valtaa jonkin alueen ja pistää ns. alkuperäisasukkaat kylmiksi (tai "humaanimmin" reservaattiin). Tästä on vakuuttava historian todistus (esim. Amerikan mantere).

    Amerikkalaisen populaarikulttuurin scifi kuvaakin usein syyllisyyden aiheuttamaa pelkoa, että joku ulkoavaruuden kansa tekee heille saman kuin mitä he itse tekivät intiaaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautalammin seudun suomalaiset asuttivat Amerikan mannerta samoihin aikoihin kuin nämä ns. "sivistyskansat". Mutta eivät valtaajina tai sotien, vaan rauhassa ja lujasti maa- ja metsätyötä tehden. Lisäksi rautalampilaiset menivät huoletta työhön sisämaihin, kun eurooppalainen sivistyneistö ryösti rannikoita. Sisämaahan nämä menivät vain tappamaan ja sotimaan. Suomalaiset sulautuivat alkuperäisväestöön, solmivat avioliittoja, kotoutuivat.

      Taitavat olla nyt reservaateissa intiaanien kanssa. Niin käy, kun ei ole oppinut sivistystä.

      Poista
  11. "vastustan empimättä sitä ajatusta, että mennyt aika olisi ollut parempi kuin nykyinen."

    Kyllä se taas monessa suhteessa olikin: Suomi oli homogeenisempi, yksilön elämä jossain suhteessa turvatumpi ja Suomi oli jonkinlainen lintukoto, jonne ulkomaiden kuohut tulivat hitaasti ja Kekkonen hoiti ne.

    Vanhuuden - noin 55-vuotiaasta eteenpäin - nostalgia liittyy usein tietoon siitä, että elämän parhaat vuodet ja mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä alkavat vähentyä. Käännytään elämän viimeiselle suoralle, jonka päässä siintää hauta. Onko sen jälkeen mitään, riippuu omasta uskomusjärjestelmästä.

    VastaaPoista
  12. Tämä ei liity mihinkään, ainakin toivon niin, mutta on nostalgiaa. Kyse on (jo ammoin kuolleen) ystäväni Eero ”Nyla” Nylundin avioerokäsittelystä. Tapahtumapaikkana oli Turun Käräjäoikeus. Huom! Kaikki on totta. En korjaa edes kirjoitusvirheitä (jotka jo ammoin tein). Eero kertoo:

    - Sydänmaa, se tuomari, sanoi mulle että ”Eero sun pitäisi hävetä”, minä kysyin että minkä takia, se että ”kun et vastaa tekemisistäsi”... Piti selittää sille että tää on de jure eikä de cujus. Ei lasten maailman tuleminen isästä ole kiinni, pelkästään. Avioeron piti olla läpihuutojuttu mutta se kesti koko päivän. Ei riittänyt että tunnustin tehneeni huorin, se olisi pitänyt todistaa myös. En siihen ollut varautunut. Kysyinkin että voinko, herra Oikeus, hakee todistajia? Se sopi Sydänmaalle, ja se paukautti nuijalla pöytään ja ilmoitti että oikeus poistuu lounastauolle. Ehdin hakee Domukselta kavereitani, nehän tuli kun sanoin että ne saa todistajapalkkion valtion varoista. Mutta ei siitä mitään tullut... - Innon Make niistä oli selvin, sitä Sydänmaa kuulusteli ensiksi. ”Tunnetteko vastaajan”, Sydänmaa kysy Makelta. ”Ai kenet?” "Hänet joka istuu TUOSSA". Ja se näytti sormella minua. ”Totta kai mä Nylan tunnen”. ”Mitä Te tiedätte tästä asiasta?” ”Ai mistä?” ”Huorinteosta.” ”Aika paljonkin”, Make sanoi, ja oli kryptisen näköinen. ”Voisitteko tarkentaa”. ”Voin”. ”Olkaa hyvä”. Mutta ei Make osannut sanoa mitään, se meni ihan ulalla, vilkuili vaan kelloa, sillä oli pelko että Alko ehtii mennä kiinni. ”Voitteko kuvailla koska viimeksi näitte vastaajan, Niilo Nylundin.” ”Näen hänet parasta aikaa, herra tuomari”. ”En minä sitä tarkoita.” ”Mutta sitähän Te kysyitte”. ”Minä kysyin, siis tarkoitan...” Sydänmaan huokasi ensimmäisen, mutta ei viimeisen kerran, ”että koska Te viimeksi näitte hänet avioliiton ulkopuolisessa sukupuolisuhteessa...?” ”Semmoista en ole ikinä nähnyt”, sanoi Make. Ja pyöritteli vinoja silmiään kuin rusinoita. Ihmeissään Sydänmaa kysyi että ”Miksi Te täällä sitten olette?” ”Todistamassa”, Make sanoi. ”Saanko kysyä että mitä?”, tuomari kysyi. ”Nylan huoraamista”. ”Äskenhän Te sanoitte että siitä Te ette tiedä mitään...” ”En minä niin ole sanonut”, Make sanoi. Sydänmaa nosti jo nuijaa että lopettaa istunnon, kun Make jatkoi ”Minä olen vastannut vain Teidän kysymyksiinne, herra tuomari”. ( - jatkuu -)

    VastaaPoista
  13. - Eikä se siihen loppunut, se vasta alkoi kun Make alkoi todistaa että oli nähnyt mut Ylioppilastalon tansseissa; ”niin”, kysy Sydänmaa,” entä sitten”? ”Sitä minä ihmettelinkin että miten se siellä on kun sillä on porttikielto Ylioppilastalolle”. ”Nii-iin?” ”Ajattelin että se on tullut ikkunasta”. ”Yhyym..”. ”Kun se jutteli siinä yhden tytön kanssa.” ”Vai niin... mutta pysykääpä asiassa!””Kyllä pysyn, herra tuomari, ajattelinkin ettei asia minulle kuulu, ja poistuin paikalta”. ”Ettekä siis nähneet mitään?...” ”Totta kai minä sen näin kun ne poistu yhdessä kabinetin puolelle.” ” Vai niin..”. Sydänmaa tuijotti Makea. Sitten se kysyi että ”tietenkään ette nähneet mitä kabinetin puolella tapahtui?” ”En, sen eristää salista paljeovi.” ”Ja Teille ei tullut mieleen raottaa sitä?” ”Miksi?” ”Että olisitte nähneet mitä siellä tapahtuu." ”Herra tuomari, minä olen sivistynyt ihminen”, Make sanoi loukkaantuneena. Ja puhisi kuin siili. Ajattelin että Sydänmaa suuttuu mutta se alkoikin nauraa, nauroi niin että hytkyi. ”ETTE siis todellakaan nähneet mitään?” ”En. Mutta kuulin.” ”Mitä Te kuulitte?” ”Huohotusta, herra tuomari.” ”Entä muuta?” ”Entistä äännekkäämpää huohotusta”. ”Ja sitten?” ”Sitten tuli hiljaisuus”. ”Ja... lähditte pois?” ”Joo, tai mä olin vasta lähdössä kun he tuli kabinetista ulos.” ”Keskustelitteko heidän kanssaan?” ”Mistä?” ”Mistä tahansa, esimerkiksi opiskelusta…” ”Ei, ei me juteltu. Mutta koska olen suorittanut psykologiasta abrobaatturin, en voinut olla panematta merkille paria yksityiskohtaa...” ”Sepä mielenkiintoista. Millaisista yksityiskohdista on kyse?” ”No, he ensinnäkin hengittivät tavanomaista raskaammin, poskipäät oudon punehtuneina, ja näin kun Nyla, siis tää syytetty, vaistonomaisesti kokeili sepalustaan...” ”Tämä riittää”, sano Sydänmaa ja löi nuijalla pöytää, mutta ei se mihinkään riittänyt.
    - Oikeus poistui vain kahville. Me lähettiin, Make ja minä, hakee lähibaarista kiltsiä joka olis todistanut että minä oon nussinut sen kanssa. Oikeus kun vaatii näyttöä. ”Ai ton kanssa”, kaikki ämmät sanoi kun näki minut, ”ei ikinä!”. Saatiin kumminkin yks kadulta kun luvattiin sille viiskymppiä. Mutta vituks sekin meni... Kun siltä kato alettiin ottaa henkilötietoja niin ne huomas että se on alaikänen. - Mitäs Jääsydän siihen? (latojan huomautus) - Siltä petti pokka siinä vaiheessa kokonaan. Sano se sitten, kun pyyhki silmiään, että ”kyllä tämä tietysti voidaan hyväksyä, mikä ettei, mutta Te saatte samalla syytteen alaikäiseen sekaantumisesta”. Pakko mun oli vetää kanteeni takaisin, ja se jäi siihen. Oikeus hajaantui. Ulkona se pikkupimppi alkoi ulvoo että ”missä mun viiskymppinen on?” Eihän minulla ollut, valtion se sille piti maksaa, mutta ei si kumminkaan maksanut. Ja meillä oli muutenkin kauhee kiire että ehdittiin Alkoon ennen kun se menee kiinni. (- Otat sä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikis seikkailee vielä värikkäämmin Ikkuna-Iines blogissa kuin täällä. Kirjoittaa hauskoja juttuja. Mutta jos minulla olisi kynä, en sitä hänelle lainaisi, se söisi sen.

      Poista
    2. Ohan sillä vähä suupielet mustana ku mä otin pullosta mustetta ja se pyys huikat. No. Semmosta se on. Puhuu kirjallisesti. Eiks vaa?

      Poista
  14. Kuinkas sattuikaan olin jo ajoissa laittanut ”Muinaisuutemme jäljet” Helmetin varauslistoille ja näköjään saan sen ihan pian. Hieno juttu. Asiasta kiinnostuneille suosittelen myös uudehkoa Kari Tarkiaisen "Ruotsi Itämaa - Esihistoriasta Kustaa Vaasaan". Se laajentaa kotimaamme kuvaa oikein Porvoon mitalla (sic).

    Tulin muuten juuri itselleni selvittäneeksi että Siuro on samaa kantasanaa kuin Siurua ja tarkoittaa kapeaa vesialuetta. Ainakin näin pitkälle etelään siis tulivat Lappalaiset.

    VastaaPoista
  15. Kirjasta NEANDERTALINIHMINEN, KADONNUT LAJITOVERI (Juha Valste SKS 2015) löytyy myös ajatuksia avartavaa tutkimustietoa menneisyyden jäljistämme.

    "Uudet DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että nykyiset eurooppalaiset eivät ole ainoastaan tämän ensimmäisen nykyihmisinvaasion jälkeläisiä. Me olemme sekoitusta ainakin kolmesta eri nykyihmisen muuttoaallosta. Ensimmäisessä saapui metsästäjä-keräilijöitä Lähi-idästä yli 40 000 vuotta sitten, jolloin myös neandertalilaisten häviäminen alkoi. Toisen muuttoallon ihmiset tulivat samoin Lähi-idästä, mutta paljon myöhemmin. He olivat maanviljelijöitä ja karjankasvattajia, jotka tulivat n. 9000 vuotta sitten. Viimeisinä tänne saapuivat n. 4500 vuotta sitten niin sanotut Yamnaja-ihmiset, jotka olivat paimentolaisia ja metsästäjiä."

    VastaaPoista
  16. Minulla on ihan sama kokemus Tarkovskista.
    Mutta tuo arpanoppa (kuva) on väärennös. Oikeassa arpanopassa vastakkaisten tahojen yhteenlaskettu silmäluku on aina seitsemän. Siis ykkönen ja kuutonen eivät voi näkyä yht'aikaa.

    VastaaPoista
  17. Kiito Miksi, juttu pelasti koko viikon. Nauroin ihan kyyneleet silmistä valuen. Hienoa ja KIITOS!

    VastaaPoista
  18. "Asianmukaisen uhkailun jälkeen sopiminen on viisainta". Noinhan viikingitkin väliin toimivat. Oliko instituutiolla nimikin "polttovero". Ellet toimita hopeitasi hyvä Seinen varren Pariisi, niin tulemme muurien sisältä hakemaan. Saipa tällä kokonaisen maakunnankin Normandian. Ja jos maanmittari lohkomisen jälkeen tarvitsee uuttamaata, se siinsi Calasista iltaurinkoa vastaan Doverista.

    Kiovaan soudettua kohtasi noita silkki- tai hopeateitä ja keitaita kuten Samarkandin. Sopi kaivaa dirhameita.
    Niitä ripustettiin kaulakoruiksi kun ei muuta käyttöä rahalle Pohjolassa. Joo, kun ei taaskaan, niin rahaa pannaan taiteiden ostoon yhdestä galleriasta seuraavaan.

    Kustaa Vaasa kuitenkin yritti muuta. Josko toimittaisi muutaman kymmenen kiloa hopeata Suomeen ja kruunun hankintoina levittäisi, sitten verottaisi, niin syntyisikö jotakin pikkulyypekkiä ? No ei syntynyt, vaan hopea livahti Rauman Turun rantakiviltä Itä(?)mereen eli Lyypekkiin. Veronkanto jäi entiselleen, oravannahoiksi.

    Seuraava esivalta eli asevalta peri jo paperirahalle opetetun maan. Ensimmäiset Aleksanteri ja Nikolai sovelsivat jopa kolmea sorttia. Kruunua ruplaa ja hopeasellaisia. Ja neljäs varsinkin, Saimaanseteli jolla tyhmät höynäytettiin kaivamaan pitkää ja syvää ojaa.

    Nykyeliitillä (!) on lukuisia omia maksuvälineitä plus tavallisen dollarin/euron vapaa valmistusoikeus. Kun reaaliomaisuutta eli tehtaita ja kauppoja on mitä on, mutta ostajia enemmän ja heillä rajattomasti rahaa, niin hinnat nousee, siis osakkeitten ja kiintehistöjen ja asumislupien. Ja taiteen, sen vanhan. Amos Andersonin koko varaston arvo nousi kun Reitz osti Lontoosta. Kuinka niin? Ja vastaus: markkinahinta vertaiskaupoista reilusti eli päivän hintaan näytettynä! Amerikaksi EY ja KPMG ja PwC puhuisi mark to market tilinpidosta. Tästä tulee voittoa ja se on luottoa. Jahka sen ketjuttelee piiripankkiinsa, se on kulutuselintasoa.

    Asiaan ei ole huomauttamista koska pankkilisenssiä ei tarvita, vaan perustaa voi jokainen objektiiviset neutraalit mitat täyttävä. Että siis etuoikeuksien ja korruptiomahdollisuuden aikakausi jäi sekin taakse deregulaation myötä. Kun ei ole sääntöjä, ei niitä rikotakaan.

    Korruptioajasta eli Aleksanteri II Borgström Snellman Törngren Dahlström anarkistiklubin SYPistä ollaan tultu aikaa seuraten ja aikeita peitellen tänne vastaikkain asettomuuteen perustuslaki yms. oppineisuuden aikaan.

    Ja täällä somessahan saa toitottaa siitä miten väärinkäsittää ja vihapuhuu reilusta kaupasta. Niin, kun teollisuuskapitalismista eli rahan osoittamisesta tehtailijasuvuille työväen hurratessa palkkapäivinä, alettiin siirtyä vapaan rahan aikaan, oli uudella rahalla järkevintä ostaa vanhat omistajat pois. Suomestakin valtionyhtiöt ja miksei vapauttaa sukurasitettujakin taiteen ja golfin pariin ja kartanoiden kunnostamiseen, mitkä verovirastotyrannian harkintavallan aikana olivat päässeet rapistumaan.

    Subjektiiviseksi oikeudeksi hoksattiin vapaus tehdä rahaa maksuvälineitä ja luottoa, joilla sitten kilvan kohoavin hinnoin ostetaan jo olemassa olevia reaaliasioita. Sitten kun velka alkaa painaa, virtaviivaistetaan ja pannaan säästeliäät kiinalaiset ahneitten duunareitten sijaan ja taas päästään kierros eteenpäin. Pysytkö mukana?

    En minäkään kertailempahan vaan. Innottavasti asian kuvaa Adair Turner Between debt and the devil. Tietonsa eivät kuitenkaan ole huippuyliopistoistamme vaan brittien finanssivalvonnasta ja vielä raskauttavammin Soroksen New economic thinking säätiöstä ja lukeutuupa mies vielä Ylähuoneeseen.

    Siellä vissiin loordit tekevät työtä ja yllyttävät meikänkin koettamaan pyhäaamuna pysyä kintereillään. Voisi näistä kai selkosuomea puhua, mutta kun ei ole tilausta, niin miksi toimittaa. Kyllin hullua tämäkin rekiviisun hoilaus pakkasyössä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs taitava aitoa takahuoneantiikkia kaupitseva old age -guru piti pätevää porukkaa kunnostamassa kirstuja siellä peremmällä jonne ei päässyt kuin konttaamalla rojukasan läpi jos tunsi olevansa epävirallisen oikean apurahan tarpeessa. Ainahan juttu kulki taidepuolella. Kirkkailla lankanauloilla vaan ja santapaperilla ahkerasti sitten Atskinpatskin ootraus. Hyviä ja kestäviä aidoista rikkimenneistä. Ei ollut petos sillä missään ei lukenut sanaa antiikki. OK.

      Hintalaput olivat vintsin-vöntsin ja kaikki eri käsialalla. Että tuli niitä Munkan ja Larun turkkikuorolaisia, niitä riitti.

      Myytävät koottiin keoiksi joiden keskelle muttei huipulle asettelutalous ja -taidepäällikkö pank todella arvonsa näyttävän mutta ei pannut hintalappua. Ja ne meni lankaan.

      "Tuota kuinka paljon, niin päivää vaan olisi tuo tuossa tuo?"

      Guru vain että mitä mikä? No tuo kukka- sa nu Birgit (Pirjo) va sku de vara? Tommppeli? Amppeli? Pilasteri? Hän näkee tuo ku minä näyttä nu?

      Näki ja luimisteli. Siitä sitten koko asiaan mielenkiinnon menettäneenä raahaten jalkineitaan läksi muualle ja eikö vain sanonutkin sen verran kuuluvasti että rva Robèter (Ropponen) sen kuuli että:

      "Eei sennniin väliä ole..."

      Ah - Va! Himon hipaisu roihahti.

      "Nu ska ni snälla kära vara så vänligt och-"

      "Ei. Em mä myy sitä."

      Rouvat aseistautuivat jo shekkivihoin ja kyniä pengottiin.

      "No. No. No Jos Nyt tämän kerran. Se on niin kallis mulle että ei sitä osaa sanoa mutta kaks tonnia ja kaks sataa."

      Henkeä vetäistiin pelästyksestä.

      Mutta sehän on ruokasalin kaluston hinta! Melkein...

      Elisabeth (Sirkka) reippaana karjakkona järkiintyi mutta Biki (vaan näin täällä åt hemmahus) mietti ainakin kolme sekuntia ja kysyi sitten voiko, saako, jos se ei kestä tai on inte alldeles bra, onko se kun jos on niin saako pengarna tillbaka ja arveli pahimman tullen voivansa pitää hinnan salassa mieheltään jos säästötilinsä uhraisi.

      Kauppa toteutui.

      Hurja nurinkuri myi niitä tusinoittain. Kehua hinnalla, kaikin tavoin kannattava liiketoimi.

      Ei sovellu suoraan J. Sjöstedtin
      markkinointi-ideaan mutta osuvana ja osaavana miehenä hän osaa erottaa epäolennaisuudet (kuten tarkan rehellisyyden) muusta aitoudesta. Aidoiksi hyviä kukkastandeja.

      Poista
  19. Jos muinaiset roomalaiset...
    Viikinkiaikana Gotlanti oli idäntien kaupan keskuksia. Monet gotlantilaiset olivat merimiehiä ja kauppiaita, joilla oli yhteyksiä ulkomaille ja jotka keräsivät suuria rikkauksia, joita piilotettiin maahan.[6] Maasta on löytynyt roomalaisia rahoja, mutta myös 100 000 arabialaisia, saksalaisia ja muita eurooppalaisia rahoja viikinkiajalta. KVG

    VastaaPoista