12. kesäkuuta 2015

Neljäkymmentäkaksi



Anthony Atkinson on työskennellyt puoli vuosisataa taloustieteilijänä, toisin kuin Piketty. Jälkimmäinen kirjoittaa edellisestä NYRB:issä ja on samaa mieltä. Kirjoitan tässä molemmista ja olen samaa mieltä, yhdellä lisäyksellä, koska en ole taloustieteilijä.

Selvästi eri asioita ovat suomessa hallituksen linja, edellisen hallituksen linja ja ”Wahlroosin” linja. Hallituksen linja on sarja toimia valtion kulujen vähentämiseksi, jotta velkaantumista voitaisiin hidastaa. Edellinen hallitus ehkä pyrki samaan, mutta jäi myös ilmoittamistaan päämääristä, rakennemuutoksista. Wahlroos saa syystä tai syyttä nimiinsä ”markkinafundalismin”, joka ei käsittääkseni poikkea ratkaisevasti Thatcherin ja Reaganin nimissä muistetusta toimintamallista, jossa esimerkiksi harrastettiin regressiivisiä veroja (mitä rikkaampi, sitä vähemmän maksat) ja julkisen sektorin supistamista markkinoiden kustannuksella.

Kysymykseni on, kuinka paljon eriarvoisuus maksaa. Näiden 20 vuoden aikana eriarvoisuus on pahentunut. Asia mainitaan tavallisesti moraalisin perustein: se on väärin. Mutta mitä se maksaa?

Kaikkien laskelmien mukaan lapset tulevat kalliiksi. Tällä viikolla on esitetty erilaisia arvioita siitä, miten kalliiksi. Lasten päivähoito ja vanhempien työssä käyminen ovat samalla akselilla. Päivähoidon lisääminen merkitsee laskennallisesti palkanlisää vanhemmille. Joissakin tapauksissa progressio syö sen.

Vanhukset tulevat hekin kalliiksi. Heille maksetaan eläkettä ja vaikka heidän kulutuksensa laskee, he alkavat aiheuttaa hoitokustannuksia. Ne voivat nousta korkealle tai hyvin korkealle.

Lapsiasiassa ”luonto” on maksajan puolella. Väestön kasvu edellyttää enempää kuin 2,1 lasta perhettä kohti. Kaksi korvaa vanhemmat, yksi kymmenesosa kuolleisuuden ja se, mikä ylittää tämän, on väestönlisäystä.

Vanhusasiassa luonto on kunnon kansalaisia vastaan. Olisi toivottavaa, että ihmiset kuolisivat samalla kun lakkaavat ansaitsemasta ja kuluttamasta, eli viimeistään 67-vuotiaina. 60 vuotta ei ole sekään huono ajatus.

Työttömyys oli 1980-luvulla määrä selvittää omia aikojaan. Kun varakkaimmat saivat verohelpotuksia ja siten lisää rahaa käytettäväksi ja sijoitettavaksi, tämän ylimäärän piti tihkua työpaikoiksi, luultavasti etenkin palvelualoille. Kävi toisin. Elinkeinorakenteen jatkuvassa muutoksissa syntyi uutta työttömyyttä ja etenkin uusi työtön luokka. Työttömyyden vaikutusten puskurointi on kallista.

Kaikki edellä oleva oli tosiasioita, jotka eivät ole totta. Aikoinaan vain Yhdysvalloissa keskusteltiin aiheesta ”public – private interface”. Katsoin koneeltani, että olen pitänyt siellä aiheesta esityksiä ja luentoja vuodesta 1997. Muistelen että ne olivat jokseenkin hapuilevia ja sävykin oli liian sivistynyt.

Miten suuri osa kiistakysymyksistä kimmahtelee nyt tuosta yksityisen ja julkisen rajamuurista! Yksityistä on muu, julkista verovaroin eli pakolla koottuja varoja käyttävä puoli. Ympäri läntistä maailmaa väitellään jatkuvasti eri palvelujen yksityistämistä. Selvästikään ei ole mahdollista laskea, kumpi on kulloinkin parempi vaihtoehto, yksityinen vai julkinen.

Tässä onkin se ongelma. Kyllä tulokset ovat tietynlaisia, kun julkista puolta lasketaan yritystoiminnan menetelmin ja päinvastoin. Julkisen puolen perinne ja ”legitimiteetin” peruste on eräiden eettisten iskulauseiden toisteleminen. Liikeyritykset eivät ole erikoisen kiinnostuneita ihmisoikeuksista. Valtion on syytä olla, tai siis väittää olevansa.

Alussa mainittu Atkinson ei ole kuulunut taloustieteen hurjastelijoihin. Nyt hän kuitenkin ehdottaa progressiivista varallisuus- ja kiinteistöveroa ja esimerkiksi virallista perintöä kaikille aikuistuville, viittä tai kymmentä tuhatta puntaa jokaiselle, tarpeeseen katsomatta. Hän esittää laskelmia, joiden jälkeen noita ajatuksia ei voi syrjäyttää ainakaan haihatteluna. Joka sanoo, että tuollainen ei ole realismia, tarkoittaa että ajatus ei ole esimerkiksi teknisesti toteutettavissa, tai että sanoja on eri mieltä asiasta. Ajatus että jokin on poliittisesti mahdotonta, on poliittinen. Ihmiset ovat nopeita suuttumaan ja kovia kestämään.

Miksi eversti Karjula vaaransi henkensä karjuessaan konekiväärien jättämisestä ja huutaessaan haavoittuneiden kantamisesta, ettei armeija ole mikään hyväntekeväisyyslaitos? Kukaan ei taistele kunnolla ilman ehkä järjenvastaista toivoa, että saisi haavoittuneena edes hiukan apua. Tämän säännön unohtaminen oli Stalinin suuri erehdys, joka maksoi paljon.


Rikkaat hyötyvät (rahallisesti), jos köyhät voivat paremmin. Tätä väitettä ei näy voivan todistaa oikeaksi. Väitän että asia on niin. Väitän että suomalainen politiikka toimii osittain ja ajoittain tuon ajatuksen turvin.

16 kommenttia:

  1. "Miksi eversti Karjula vaaransi henkensä karjuessaan konekiväärien jättämisestä ja huutaessaan haavoittuneiden kantamisesta, ettei armeija ole mikään hyväntekeväisyyslaitos? Kukaan ei taistele kunnolla ilman ehkä järjenvastaista toivoa, että saisi haavoittuneena edes hiukan apua."

    Tohon vois vielä ehkä lisätä senkin, että kukaan ei taistele, jos ei katso taisteltavaa asiaa sen arvoiseksi itselleen edes jollakin tasolla. Eli liika päähän potkiminen ei ilmeisestikään ole tehokkain tapa pitää yllä "maanpuolustustahtoa". Venäjän tsaari voisi ehkä todistaa tämän väitteen oikeaksi. jos eläisi.

    Toisaalta taas myös liiaksi päähän potkittu ihminen on usein valmis tarttumaan siihen viimeiseen oljenkorteensakin ja tämä avaa sitten väylän kaiken maailman "vallanhaluisille huijareille". Tämänkin olisi ehkä Venäjän tsaari voinut todistaa, jos eläisi. Nyt sen todisti maailmalle Stalin.

    VastaaPoista
  2. Tyhmyriltä löytyy linkkejä, joissa todetaan, että köyhän hyvinvointi on myös rikkaan etu. "Varsin kattavat tutkimukset tuloerojen vaikutuksesta talouden toimintaan ovat osoittaneet, että kasvavat tuloerot heikentävät talouden dynamiikkaa ja vähentävät tehokkuutta." https://tyhmyri.wordpress.com/page/2/

    Valuutta on maansa näköinen. Eurooppaa on vaikea pukea samaan Eurokorsettiin.
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7033

    VastaaPoista
  3. Sadalta tai kahdeltasadalta ökyrikkaalta jos kylmästi nyppäistäisiin 100 miljoonaa kultakin valtion velan maksuun, niin ei se yhtäkään heistä vielä samalle tasolle pudottaisi kuin missä samaan aikaan kituuttaa vähintään puoli miljoonaa Suomen kansalaista. Luultavasti eivät heti edes huomaisi tiliensä vajumista.

    Miksi tällainen leikkauskuvio on niin vaikea käsittää edes puolileikillään?

    Eihän heistä yksikään ole ihankaan varmasti selkänahkaansa tarvinneet pahemmin tärvellä omaisuuksiansa kootessaan. Suurin osa kaikesta päivittäisen tarpeen ylitse kuohuvasta varallisuudesta ovat he enempi tahi vähempi huijauksella hankkineet. Sen jälkeen sijoitusten korot ovat juosseet rahakasoja talikoilla kohentelematta, känsiä kämmeniinsä silläkään tavalla hankkimatta. Eikä hiki tule edes niiden aarteiden vartioimisessakaan kun varallisuus vilisee vain punaisina numeroina virtuaalitodellisuudessa. Tai ovat lentomatkan päässä paratiisisaarien roistopankeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "The problem with socialism is that eventually you run out of other people's money."

      Poista
    2. Jos sosialisoimme nuo muutamat sadat miljoonat muutamalta rikkaaltamme, se hieman lämmittäisi hetken. Yhden vuoden.

      Tarve ja vajaus on kuitenkin 10 miljardia. Joka vuosi.

      No, ehkäpä Suomen maine jännittävien sosialististen kokeilujen edelläkävijänä vetäisi tänne ennennäkmättömän investointiaallon, pääomien vyöryn ja miljardöörien maahan muuton?

      Toki kauna ja kateus hyvät sävärit antaa, mutta Suomenkin ongelma taitaa olla se, että täällä on liian vähän menestyjiä ja rikkaita. Ei niin, että niitä olisi liikaa. Ja mikään ei estä ketä tahansa menestymästä muiden kadehtimisen sijaan.

      Poista
    3. Juuri näin. Sadalla rikkaallahan on tuo 100 miljoonaa ihan seteleinä varastossa. Sieltä vain hakemaan.
      Ehdottaisin paremmin. Kaikilta suomalaisilta osakkeenomistajilta valtio perisi arvonnousun verran euroja, viiden viime vuoden ajalta. Huomioitaisiin asunto-osakkeet, puhelinosakkeet...
      Näin yksinkertaista logiikkasi mukaan.

      Poista
  4. "Kukaan ei taistele kunnolla ilman ehkä järjenvastaista toivoa, että saisi haavoittuneena edes hiukan apua. Tämän säännön unohtaminen oli Stalinin suuri erehdys, joka maksoi paljon."

    Kyllä kai puna-armeijassa oli ihan säällinen lääkintöpuoli lukuisine usein naispuoleisine kenttälääkäreineen ja -hoitajineen. Se on sitten eri asia, että operaatioiden toteutuksessa sotilaiden hengen säästäminen ei ollut mikään kriteeri ja että taisteluista kieltäytyneet tai muuten rikkoneet pantiin - jos ei ammuttu - rangaistuspataljooniin, joita käytettiin lähes itsemurhatyyppisiin iskuihin. Rangaistuspataljoonat - joilla oli konekivääriosastot selustassaan - olivat tiettävästi tehokkaita, komentajat halusivat niitä alueilleen (A. Beevor).

    VastaaPoista
  5. "Selvästikään ei ole mahdollista laskea, kumpi on kulloinkin parempi vaihtoehto, yksityinen vai julkinen."

    Ongelma on siinä, että kysymyksestä on tehty ideologinen: oikeisto (kok) vaatii aina yksityistämistä, vasemmisto (sdp) puolustaa aina julkisesti tuotettuja palveluja sen sijaan, että niitä käytettäisiin sekaisin aina valiten tuossa yksittäistapauksessa toimivin malli. Erityisesti tulevassa sotessa olisi tärkeää, että yksityistä puolta voitaisiin käyttää julkisen puolen "kirittämiseen". Toisaalta en ymmärrä oikeiston sokeaa uskoa siihen, että yksityinen olisi aina tehokkaampaa. Kyllä suureen julkiseen palveluun sisältyy myös mittakaavaetu.

    USA:n uusoikeiston keskeinen agenda oli ajaa julkinen sektori - lukuunottamatta poliisia ja armeijaa - alas ja alentaa veroja niin, että julkinen sektori ei koskaan nousisi. Meillä erityisesti kokoomus (esim. Lepomäki) on omaksunut tuon ohjelman.

    VastaaPoista
  6. "Toisaalta taas myös liiaksi päähän potkittu ihminen on usein valmis tarttumaan siihen viimeiseen oljenkorteensakin ja tämä avaa sitten väylän kaiken maailman "vallanhaluisille huijareille". Tämänkin olisi ehkä Venäjän tsaari voinut todistaa, jos eläisi. Nyt sen todisti maailmalle Stalin."

    Ja Hitler.

    VastaaPoista
  7. Hyvä koulutus taitaa lisätä eriarvoisuutta merkittävästi.

    Liian monille ei kouluttautuminen maistu mieluisalta lainkaan. Laiskana on mukavampaa rillutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi on: viikinkiaikana ei tarvinnut vaivalloisesti päntätä, riitti, että oli kokoa, voimaa ja hurja luonto.

      Poista
    2. Se ei taida mennä ihan noin. Vaikka systeemi on meillä teoriassa suhteellisen tasa-arvoinen, näkyy perheiden sosioekonominen asema edelleen selvästi nuorten koulumenestyksessä ja kouluttautumisessa.

      Poista
  8. Sehän tässä nykyisessä sosiaalipolitiikassa niin korpeaa, että tulonsiirroista suurin osa on keskiluokalta keskiluokalle. Miten siinä niin pääsi käymään? Tarkoitushan alunperin oli auttaa apua tarvitsevia. Pitkälti tästä johtuu raskas verotus.

    VastaaPoista
  9. Vastaus professorin esittämiin kysymyksiin on siis sama kuin elämän tarkoituskin: 42.

    VastaaPoista
  10. "Olisi toivottavaa, että ihmiset kuolisivat samalla kun lakkaavat ansaitsemasta ja kuluttamasta, eli viimeistään 67-vuotiaina. 60 vuotta ei ole sekään huono ajatus."

    Provosoidun: En näe juuri eroa haavoittuneiden ja vanhan yms. väen hyvin hoitamisen perusteissa. Paitsi ehkä vähäisemmän syyllisyyden tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän on perustavanlaatuinen ero: havoittuneiden ja heidän toveriensa toivotaan palautuvan taisteluun kun taas vanhat on lopullisesti menetetty siis turha kuluerä. Nuoret kun ovat niin tyhmiä ja nykyisin niin epatiakyvyttömiä, etteivät ymmärrä kerran tulevansa vanhoiksi (vrt isoisä kaukalosta syömässä -satu).

      Poista