25. syyskuuta 2014

Suurmiehistä



Tämä on kirjoitus Kaitsu E:n aloitteeseen, ”Teokset jotka laajensivat sananvapautta”. Avustukset on kai tarkoitus painaa.

Valintani on V.A. Koskenniemen ”Kootut teokset”, osa V.

Koska olen kummakseni tullut tähän ikään asti toimeen ilman tuota teossarjaa, tilasin sen eilen. Tarkistan siis vielä osanumeron. Antikka.netin kautta tilattu tulee yleensä nopeasti.

Lähdeteoksen mukaan jo hyvin vanha Koskenniemi sisällytti 1950-luvulla ilmestyneisiin Koottuihinsa erittäin paljon lehtokirjoituksiaan (Uusi Suomi, Valvoja, Uusi Aura), ja etenkin niistä arveluttavimpia, sota-aikana julkaistuja. Näistä osa on hälyttävän neuvostovastaisia, jokin osa Saksaa myötäileviä ja eräissä ihastellaan muuten vain muodittomasti suomalaisuutta sodassa ja rauhassa.

Siitä huolimatta, että joukko sanomalehtiä ja uusi, entistä syvällisempi älymystö osoittivat Koskenniemen natsiksi, hän ei ollut natsi. Sitä vastoin hän oli valtiollisissa kysymyksissä hälyttävän herkkäuskoinen. En koskaan tavannut enkä nähnyt tätä akateemikkoa mutta mieleeni tulee hänen yhteydessään Poijärvi, jota suorastaan hiukan tunsin ja joka oli kovin innostuvainen mies ja sai syykseen joukon suuria syntejä valtion poliittisen johdon hänelle osoittamista tehtävistä.

Sananvapausasioissa otetaan yleensä esiin kirjoja (Haanpää, ”Kenttä ja kasarmi”), jotka ovat aiheuttaneet arvostelumyrskyn siksi että niissä on esitetty epäsuosittuja mutta myöhemmin oikeaksi osoittautuneita asioita.

Se ei riitä. Sananvapaus koskee myös typeryyksiä ja ajattelemattomia ajatuksia. Koskenniemi on esimerkkini kirjailijasta, joka on aika aktiivisesti painettu unohduksiin. Syitä on ainakin kolme. Hän oli isänmaallinen oikeistolainen ja päätyi siten jo 1946 myös oikeusministeri Kekkosen silmätikuksi. Paasikivi kaatoi mustepullonsa Suomen Akatemian nimityksen yhteydessä hakatessaan nyrkkiä pöytään ja kailottaessaan Kekkoselle, että mitä sinäkin perkele (voimasana alkuperäinen) luulet kulttuurista käsittäväsi.

Toinen syy oli kamppailu vallasta kirjallisuuden modernistien kanssa. Vanhaa valtaa (Koskenniemi, Linkomies, Koskimies jne.) vastaan asettuivat Eino S. Repo, Anhava, Lounela, Tyyri ja useat muut. Heidän voittonsa oli täydellinen.

Saan varmaan tähdentää, että tuo on minunkin kummikuntani. En ole isänmaallinen enkä oikeistolainen. Anhavan, Tyyrin ja Lounelan kunkin salkkua olen nöyrästi kantanut, puhumattakaan Haavikosta.

Kolmas unohtamisen syy on Koskenniemen tuotannon alkuperäinen ja jälkiperäinen onttous. Hänen kootut teoksensa, joita muuten ei tahdo olla kirjastoissakaan, ovat aika suurelta osin jätepaperia, kuten myös Kootut runot, jota olen tässä viime aikoina selaillut. Mutta kootuissa runoissa on toisaalta kymmeniä tekstejä, Finlandiasta (1940) alkaen, jotka ovat muuttuneet osaksi vaistonvaraista suomalaisuutta, tai muuten omituisen ajattomiksi osoittautuneita (kuten Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut tai Minä laulan sun iltasi tähtihin).

Akateemikko V.A.K.:n arvostelijantoiminnasta esitän tämän harvoin mainitun esimerkin elämäkerran kirjoittajan Häikiön kirjasta (osa II, s. 283).

”Jo ensimmäisen maailmansodan sotakirjoista kirjoittanut Koskenniemi arvosteli Uuteen Suomeen Väin Linnan Tuntemattoman sotilaan talvella 1955. Vain harvoin puoli vuosisataa kattaneen kriitikonuransa aikana hän oli tuntenut ’sellaista tarvetta tulkita aivan mieskohtaistakin kiitollisuutta suomalaista kirjailijaa kohtaan’. Linnan teos oli ollut hänelle elämys, ’jonkalaista arvostelija ei usein saa kokea, onhan Linnan ihmiskuvaus lihaa meidän lihastamme ja luuta meidän luustamme, samaan tapaan kuin Seitsemän veljestä’. Koskenniemi totesi, että näin läheltä ei suomalaista sotilasta ole milloinkaan aikaisemmin esitetty. Hän ihaili teoksen ihmiskuvauksen rikkautta, eläytymiskykyä, taiteellista kypsyyttä, pieniä kullekin luonteelle tunnusomaisia vivahteita. Hän esitteli useita teoksen henkilöitä todeten, että Antti Rokka on ’eräs modernin kirjallisuutemme todella suuria henkilöhahmoja, jonka saavuttama kansansuosio varmaankin tulee osoittautumaan kestäväksi’."

Linnan teoksen valheelliseksi leimannutta isänmaallista falangia johti Helsingin Sanomat. Modernistijoukko puolestaan leimasi ”Tuntemattoman” enempää kirjallista arvoa vailla olevaksi ”poikien seikkailukirjaksi”.

Voi olla, että olen taipuvainen painottamaan Kreikan ja Rooman antiikkia toisin kuin Koskenniemi ja hänen kaverinsa Linkomies, mutta hengenheimolaiseksi itseni luen, koska myös minulle antiikki on kova juttu. Koskenniemen kuihtuneisiin runoihin palasin 50 vuoden tauon jälkeen käsitettyäni, että ihailemani Paul Valéry (La cimitière marin) on ”Koskenniemeä”. Syvät isät. Asumattomat päät.


21 kommenttia:

  1. Erno Paasilinna haukkui Koskenniemen maan rakoon Maarit Tastulan ohjelmassa "Punainen lanka" joskus -90 luvulla. Taisi mainita mm.että Koskenniemen runot olivat "kuvottavia". Ja kuten tunnettua, Ernon suusta kuultiin aina se lopullinen totuus, joten thats it.

    Koskenniemi oli Ernon mukaan käynyt kerran Lapissa, ja oli esiintynyt sen jälkeen mukamas jonkinlaisena Lappi-asiantuntijana. Sille Erno hymähteli, ja pudisteli päätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Ernokaan erehtymätön ollut. Ns. "Solzhenitsyn kommentti" osoitti sen painavalla tavalla.

      Poista
    2. Oh, rat's tits eli voihan rotan tissit.

      Poista
  2. Tuntematon edelleenkin ansaitsee jossakin määrin jalustalta syöksemistä vaikka se ilman muuta kuuluu tärkeimpiin kotimaisiin romaaneihin. Siitä on tullut, tekijänkin varmaan tarkoittamatta, kuhmurainen linssi jonka läpi jo pari sukupolvea suomalaisia näkee jatkosodan, jopa mukana olleet. "Poikien seikkailukirja" tai "sotilasfarssi" ovat eräitä niistä lukutavoista jotka muistuttavat mieleen että kyse on kuitenkin kaunokirjallisesta teoksesta.

    VastaaPoista
  3. Koskenniemi ei päässyt edes ehdolle "Suuret suomalaiset" äänestykseen, joten miestä ei arvosteta edelleenkään. Sikäli ihmettelen että Kemppinen kirjoittaa hänestä "Suurmiehistä" otsikon alla. Vai unohtuiko otsikosta lainausmerkit?

    VastaaPoista
  4. Ja missä nyt ovat Anhava, Lounela ja Tyyri? E.S. Repo on historian roskakorissa kavahdettavana esimerkkinä. Veikkaan Haavikolle samaa kohtaloa, unohdusta. Hän ei ole saanut aikaiseksi mitään, joka jäisi suomalaiseen tajuntaan. Koskenniemi on, kuivakkuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Haavikko sentään muutaman runon rustasi, ymmärsi metsän oston päälle ja teki eräänkin luettavan kirjan. Päämaja - Suomen Hovi on myös oikein luettava teos. Teoksia on paljon ja osan niistä kyllä aika syö. Mutta osasi kirjoittaa, tyyli oli oma. "Sinun paikkasi on yhden kuusen juurella." Kyllä siinä tajuntaa lähellä ollaan, ainakin täällä päässä verkkoa. Mutta tuo muu nelikko on unohtumassa jo nyt, Anhavan jutut on ollut alelaarissa jo pitkään ja noita muita ei muisteta.

      Poista
    2. Alivaltiosihteerin porukka, Frangen&kumpp. väittivät joskus, että Haavikon runot ovat niin käsittämättömiä, ettei niitä voi ymmärtää edes väärin.

      Poista
    3. Väittäisin kyllä, että anonyymin mainitsemat henkilöt satojen ja tuhansien "unohdettujen" lailla ovat jääneet "suomalaiseen tajuntaan" koska heitä muistetaan nimenomaan yhteyksissä, joissa palkittuja ja ylistettyjä yhä uudelleen kukitetaan. Elävät ikuisina vertailukohteina niille, joilla on gloriankukkuloille kyky (onni ja juuri heidän oivalluksilleen suotuisat yhteiskunnan puhurit) ollut nousta, ja patsaiksi torien reunoille maailmanloppuun saakka jäykistyä. Esimerkki tästä muistissa säilymisestä on kommentoija itse; "unohdetuillakin" on nyt todistetusti paikkansa ihmiskunnan muistissa.

      Voidaanko yleensäkään sanoa, että joku ei ole mitään aikaan saanut? Ja mitä tuo aikaan saaminen täytyy olla, että jonkun pitäisi kansakunnan muistissa omaa aikaansa pitempään säilyä? Aleksin Kivi ja Väinö Linna, nehän me iäkkäämmät ensimmäiseksi muistamme, mutta muistaako kohta heitäkään kukaan kun mielenkiintoisia tähtiä syttyy nykytaivaalle enempi kuin kerkeää sammua?

      Rakennuspuita, vaikka äkkiä lahoaviakin, tarvitaan kun jotain rakennetaan. Vaikka sitten itsenäistä yhteiskuntaa. Ja vaikka senkään elämä ei pitkä varsinaisesti itsenäisenä kauaa säilyisi kuten nyt näyttää ainakin pienillä valtioilla olevan uhkana jälleen.

      Nyt yksi höttökeppi on pääministerinä vaikka kyllä se tähän rakoseen on omansa. Ei häntä kymmenen vuoden päästä kukaan muistaisikaan joka tässä tapauksessa on armelias asia; kuvastaa täsmällisesti aikaansa.

      Nykyisen ja tulevien yhteiskuntien rakennuspuut ovat tällä hetkellä kuten tehometsätalouden metsät, kuin twiiteissä (twiiteillä) elävä pääministeri: nopeakasvuista, paksulustoista, mutta sahaapa siitä lauta josta muuksi kuin hetken tarpeeseen tarkoitetuksi revapuuksi olisi.

      Poista
    4. Haavikolta tulee heti mieleen kollektiiviseen (tai ainakin minun) alitajuntaan syöpyneitä katkelmia

      Puut, kaikki heidän vihreytensä

      Ei se synny synnyttämättä

      Ei sitä uni herätä

      Osterit, raha, valta

      Poista
    5. Koskenniemi, runoutemme rasvainen liemi.
      Hyppi, pomppi, pyllisti ja runkki,
      tuo kultturimme välttämätön tunkki,
      yleväs mielessään siins Hynkkelin niemi.

      (osaisin minä huonommankin, mutta enää en kehtaa)

      Poista
  5. On aina vaarallista, kun joku nostetaan jalustalle ja keskustelu päättyy.
    Mieluummin niin, että Väinö Linnasta ja Haavikosta - ja kaikista muistakin - kiistellään kuin niin, että hymistellään.
    1800-luvun suurmiehistä ei kukaan enää tiedä mitään, kuoliaaksi palvottuja kaikki. Ja silti: mittava työ suomen saattamiseksi sivistyskielten joukkoon ansaitsisi tulla muistetuksi.
    Ai niin, nehän tekevät sen jo itse. Vaativat varmaan engelskaa kohta hallintokieleksikin.

    VastaaPoista
  6. Kemppisen vinkistä olen lueskellut hitaasti ja nautiskellen Samuli Paulaharjun Härmän aukeita. Kiitos.

    Tällaista teosta ei nykyaikana osaisi kirjoittaa kukaan. Joka sivulta, joka riviltä, joka sanasta tunkee päänuppiin kirkastuksen omaisesti asioita ja asioiden ja esineiden nimiä, jotka herättävät muistin ja muistot.

    Asiaa toki auttaa syntyperäni ja sukujuureni, jotka ovat hieman ylemmiltä pohjanmaan jokilaaksoista.

    Aiheeseen kommenttini liittyy monin tavoin, mm. otsikkoon, sekä siten että Paulaharju oli Tuomas Anhavan paappa.

    VastaaPoista
  7. Isoja ihmisiä.
    Ettei vain jäisi tuo Auerin juttu kesken. Väki marssi ulos toissapäivänä Salmisaaren viinatehtaalta vai pelkkä varastoko se aikoinaan oli. Siellä tuotetaan oikeutta ja ansaitaan eläkekertymää.

    Kadunvartta eteenpäin ja tulee vastaan Varman pääkonttori. Kiinteistön omistaa Ahlström Capital. Sukukalleuksien vahti pitää konttoriaan sekin tässä talossa ja maksaa vuokraa -sellaista kuin Yliopisto Senaatille- tälle omistajalleen,itselleen. Sieltä ratikkakiskon varrella pari pysäkkiä Vallilan suuntaan sijaitsee Ilmarisen pytinki. Se sinikeraamien moniplokkinen kiintehistö oli alunalkaen tarkoitettu Nokialle.

    Sailaksen veljeksistä nuorempikin Harri on jo 62 v. Häntä seuraa Ilmarisen toimitusjohtajana Timo Ritakallio. Joku kuukausi sitten isojen poikien ja tyttöjen kiirelistalla Kauppalehdessä -kiva palsta- tämä Timo esitteli kalenteriaan. Menoa piisasi. Seminaari Singaporessa ja muuta vauhdikasta. Olikohan siellä esillä tämä idea inversiosta, monkansallisten jättien kuten Burger Kingin hakeutumsesta verolle,oliko Betleh… eikun itse valitsemansa puplikaanin tiskille. Suomi suositteli itseään kun juuri oli alentanut sitä yhteisöveroaan kilpailukykyiseksi. Tätä kirjojen Suomeen siirtämistä lempeämmälle verolle pantavaksi Ritakalllio kesällä esitteli. Oliko vähän myöhässä kun asia on jo pahassa vastatuulessa Obaman ja G-20 piireissä. Osana veroparatiisien upottamista -että verot sinne missä toimintakin. Kirjanpito ei siis olisi toimintaa. Olisiko mielikuvitusta?

    Mitäpä tässä pitempään kiusaamaan kun eläkeratkaisukin singneerattiin.
    Kimmo Pietiläisen ja Jyri Hännisen selonottoja kaipaisi kyllä kiihkeästi, kun herrojen vaikeneminen Herlinin HeSassa arvatenkin johtuu osaamistensa edistymistä briljanssiin, ja lienee syväkurkkujakin ilmoittautunut. Pitänee tökkiä vanhoja.

    Yksi iso käänne oli kun telliraha ei lamasuomessa kelvannut kellekään. Sitä ruvettiin ohjaamaan ulkomaille kun sopivasti avattiin pääomien vuosikymmeniset vientikiellot. Se kohotti omankin Pörssimme noteerauksia ja vihdoin saatin lupa osakesijoituksiin (ei vain sen ahlströmin ja ketä inflaatiorahoittamiseen). Ne siis olivat vanhoja osakkeita ja entisiä tehtaita. Sittemmin liki kaikki raha on mennyt globaaliin ja sieltä tienataan se lakisääteinen 3,5 % jota nyt viikkokausia annosteltiin tuleviksi vuosikymmeniksi -ja siis signeerattiin ja hallinnot tänään kokoontuvat.

    Finanssikapitalismi määrittelee voimavarojen ohjautumisen esim.Kiinaan. Se määrää myös omistajat ja hallintotavat. Martin Wolf Financial Timesin kokenut osaaja asian juuri vahvisti. Hän esittää yksityisten pankkien ja varjopankkien roolin kutistamista valtioiden hyväksi ydinmehurahan valmistamisessa yhteiskunnissamme. Tabujen sorkkijoita nousee jo valtapiireistä. Olot muuttuvat,lähimennytkin on jo vieras maa,tiivistää Wolf. Meillä omilla seteleillä toimivien metsänostaja- ja konesahanostattajapankkien aika jäi vähiin kun jo seurattiin setelien keskuspankkimonopoli-liikepankkitilirahan trendiä 1800-luvun lopulla säätyorganisaationsa riisuneen muun lännen kintereillä,kopioimalla.

    Toinen hupaisa tosiasia Wolfilta on eurokriisi ja valtiolainojen antaminen insituutioiden asiaksi kuten tämän Ilmarisen ja pankkien korkorahastoyhtiöiden. Kun obligaatiot eivät ole kansalaisten,eurooppalaisten omistuksessa lipastoissa hankinta-arvossaan,vaan manageroiduissa instituutioissa päivänarvoon kirjattuina, niin eurokriisi kävi mahdolliseksi ihan siihen malliin kuin Wall Streetilla paettiin sijoituksista varjopankeista. Eläke-Varma siellä Oikeustalon kulmalla valitsi lain joka sopi tilanteeseen. Eihän me ollakaan kauppatalo eikä siis käytetä markkina-arvoa, vaan pidetään koko juoksuaika. Ei tarvihe näytää kirjatappioita vaikka kirjavoitot oltiin näytetty ja bonustettukin. En jankuta pitempään. Mustaa ainetta jossakin parempien ihmisten ulottuvuudessa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Kyllä huomaa, ettei tämän hetken intelligentsia yleisemminkään ole isänmaallista. Talous vuotaa yläpäästä ulkomaille, jonka jälkeen todetaan "voi voi; älköömme kuitenkaan ryhtykö luomaan syntipukkeja". Taskut ovat nimittäin siinä vaiheessa täynnä mammonaa, joten mitäpä väliä.

    Kun viisimiljoonainen poppoo PISA-hirmuja puskee cleantechia sen minkä syrjäytymiseltään kerkeävät, lopputulema on jotain niin ennennäkemättömän fantastista, että syväekologisuudenkin kriteerit täyttynevät.

    Lohduttaudun sillä, että Egnatius jaksaa vielä väläytellä hymyään. Lisäksi minulla on monista puutteistani huolimatta hemmetin hyvä muisti. Maahanmuuttajillakin voisi olla, jos he vain olisivat olleet ajoissa tienoilla.

    Haanpää ei siis unohdu, kuten ei Koskenniemikään.

    VastaaPoista
  9. Mojova opus jolla voinee kumahuttaa tyrkkymyyjää, vaikka jonkin aatteen.
    Sellaisiakin tarvitaan. Yrjö Jylhän Hyvästi Kirvesmäki sopisi kirjanmerkiksi. Se jossa on kuvat runoista. Aivan hassutusta mutta millaisella paatoksella.

    Ja älkäätten piäministerj parkaa yhtämittaa solvatko, kuuliako työ! Ei se mitään helppoa duunia ole. Moneltako lähtis tommonen? Niin aina, joskus muutama naula menee tuulisella kelillä vinoksi, tulee kauneuspilkku. Pääasia että ikkunat ja ovet toimii ja katto pysyy ja pitää vettä. Ei pikkuvaltioilla - ja hemmetinhemmetti, mikä sekin sana on! - niin ihmeen tavalla mitään suunnatonta raivonpelkotuskakakkahousuun-hätää ole, totta kyllä että rajojen merkitys on oudosti yhä arvossapidetty. Ei sellaista globalisaatiota ole juuri nimeksikään lisää. Se informaatio oli GI-GO, garbage in - garbage out mutta menihän se oikean asian tilaan ja paisui kuin pullataikina. Saa nähdä kuinka nyt käy ja mitä keksitään. No; Kepupapin apupata kuohuu jo ja Soini kai vissiin on perusläksyttänyt peruslaisensa, että nou opposisön mister politikmään, only dis hiör gov'mint.

    Hauskasti muotoiltu muutama sananen tuolta Hyvävelivoimilta kun pitää tämä uudistaa Tuntematon Sotimus, kuulemi. Että paikkoja ja pleisejä ja kaikenlaista paukahtavaa, he-he! Ilta-Sanomaattinen, se eilen.

    I. H.

    VastaaPoista
  10. Suurmiehiä lienee ainakin paria eri lajia: yhdet tekevät suuren vaikutuksen ympärilleen niin, että merkittävää on juuri tämä vaikutus eli vaikutelma; toisia sanotaan suuriksi heidän aikaansaannostensa perusteella.

    (A) Ensimäisiä ovat useimmat heidät tavanneet tai ainakin he itse pitänyt erikoisen merkittävinä ja he ovat aikanaan monessa mukana ja vaikuttamassa Zeitgeistiin aloillaan. He ikäänkuin ovat ryhtyneet suuriksi. Tietysti saavutuksiakin usein on, mutta ne eivät yksin toisi suurmiehen titteliä eikä sillä ajoituksella (aikalaiset).

    (B) Jälkimmäisistä voisi esimerkkeinä pitää monia tiedemiehiä ja sotilaita, jotka henkilökohtaisesti (tai tuolla kovin vanhentuneelta kuulostavalta sanalla: mieskohtaisesti) ovat usein värittömiä tai jopa mitättömiä, mutta jotka ovat saaneet suurilla teoillaan oikeutuksen historiaan.

    (C) Hybridejä ovat sitten ne usein ärsyttävältä tuntuvat tyypit, jotka kaikkien hämmästykseksi ovat onnistuneet (lopulta) saamaan suurteoilla oikeutuksen suuruuden vaikutelmalleen.

    Olin aikeissa antaa esimerkkejä tästä koemielisestä luokittelusta, mutta jaottelussa varmaan saataisiin riitaa. Heitän nyt kuitenkin pari mielipidettä postauksen kannalta relevantisti osoittaakseni mitä tarkoitan:

    A: Mussolini, Olavi Paavolainen, V.A.Koskenniemi

    B: Bruckner, Väinö Linna, Zhukov

    C: Churchill, Eino Leino, Mannerheim

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska luokittelu, mutta hieman tuo Leino tuolla hybrideissä mietityttää... Nousihan Leino sentään merkittäväksi tekijäksi jo nuorena.

      Tarkoitat ehkä, että myöhäisaikuisuuden juopottelu ja helskyttely hämäsi aikalaisia ja myöhemmin modernisteja?

      Lisäänpä omianikin:

      A - Saarikoski
      B - Ryti
      C - Paasikivi

      Poista
    2. Muukkosen muotovaatimuksia koskeneessa ansiokkaassa (varsinkin kun se on maltettu hioa niin lyhyeksi) tutkimuksessa arvioidaan eräitä aiempia luokitteluja elegantisti mm. siten, että viallisia luokitteluja ovat sellaiset, joissa kriteerien
      valinta on ristiriitainen. Tällä perusteella oma pikaistuksissa kirjoitettu suurmiesluokitteluni on kritiikille altis varsinkin C:n osalta tai ainakin on selkeyteyttävä määrittelyä:

      Eino Leino tosiaan teki suurtekoja jo koulupoikana (käännöksiä) ja alkuperäistä kultaakin hän tuotti varhain. C-luokan kriteerinä taidankin pitää nimenomaan sitä, että toisin kuin B:ssä, hybridit tietoisesti ovat ollakseen ja siis piirtävät suurmiehen muotoa, jos kohta kenties siihen mennessä jo sisältöäkin. Eino Leinohan vanhemmiten todella myös esitti Taiteilijaa viittoineen kaikkineen.

      Jatkoa, aikalaisia ja edellisiä pienemmässä/suppeammassa mittakaavassa:

      A - Matti Klinge
      B - Olli Lehto
      C - Aulis Aarnio

      Poista
  11. Yksi "suurmiehyyden" mitta Suomessa voisi olla, josko saa valtiolliset hautajaiset. Kun kerran hieno kansantaiteilija Esa Pakarinenkin sai peijaiset valtion piikkiin, niin en ymmärrä miksi ei sitten myös Peter von Bagh?

    VastaaPoista
  12. Tämä on hersyvin kommentaariketju piiitkään aikaan. Kun nämä ovat monesti se kirsikka kakun päällä, niin nyt ihan itteänsä leivonnaista, suussa sulavaa. Jukka Sjöstedtistä en vain keksi, että mikässe olis tässä kulinaarisessa kokonaisuudessa. Jos näin jatkuu niin pöksyihin lorahtaa.

    VastaaPoista