26. syyskuuta 2014

Koukku





Aivan samaa asiaa sanotaan hyvin kielteiseksi ja erittäin myönteiseksi. Jos lapsi tai nuori roikkuu tietokoneen ääressä ja pelaa, hän on koukuttunut ja pahasti vaaravyöhykkeessä. Jos sama lapsi roikkuu kirjan ääressä, asiat ovat tolallaan. Jos se on läksykirja, vanhemmat ovat läkähtyä ylpeydestä.

Arvostelijatkin käyttävät kulunutta sanontaa ”en voinut laskea sitä käestäni”.

Vallitsevat mielipiteet lasten verkon käytöstä ovat tyrmistyttäviä.

Jos lapsi pelaa jääkiekkoa, se kai on hyvä. Jos lapsi pelaa jääkiekkopeliä, se on sitten paha. Jos hän pelaa shakkia tai myllymattia, se on hyvä. Jos hän pelaa tietokoneella, se on paha.

Kuinka niin?

No kun pelit ovat tarpeettomia…

Minun silmissäni 90 prosenttia esimerkiksi tutkimustyöstä ja 95 prosenttia opiskelusta on näennäisen tarpeetonta saman asian toistamista. Kovin moni ei kai vastustaisi pienoismallien liimailemista tulitikuista, koska käden taitoja on kehitettävä. Hyvin harva vastustaa vakavissaan pianonsoittoa treenaavan lapsen sormiharjoituksia. Paitsi ehkä naapurit.

Tietääkö joku, että pelit ovat vahingollisia. Lasteni isoisä kertoi miten muut lääkärit oikein pelkäsivät Arvo Ylpön skruuvi-istuntoja. Ylppö oli niin koukuttunut, ettei häntä tahtonut saada lopettamaan millään. Mahtoiko hän olla tämän takia huonompi lääkäri? Kertoja itse soitti viulua harva se päivä, vaikka se alkoi olla korkeassa iässä aikamoista raapimista. Hän sanoi, että kirurgin täytyy pitää sormiaan liikkuvina. Selitys tuntui sangen hyvältä.

Puhun tässä taas kerran asiasta, josta en tiedä mitään. En ole koskaan edes kokeillut tietokonepelejä, paitsi pasianssia. Roolipelit ja ne isot, jotka ovat lapsenlapsilleni tärkeitä, ovat valitettavasti niin vieraita, etten muista edes niiden nimiä.

Olettaisin, että asioilla on omat kulttuurinsa. Pentti Haanpää kertoo, miten ikävästi isännät suhtautuviat urheiluun eli siis tarpeettomaan koikkelehtimiseen, hyppimiseen ja kaikenlaisten kivien tyrkkimiseen. Haanpää itse källää muutamaan kertaa jalkapallon pelaamista.

Oma taustani on outo, koska olen kasvanut kirjakaupassa ja elokuvateatterissa, joita molempia äitini hoiti. Mutta olen kuullut koko ikäni tarinoita isistä ja äideistä, jotka ovat ajaneet keppi kourassa takaa lapsiaan, jotka on tavattu lukemasta kirjoja omia aikojaan, ja Ruusun Eemistä, joka uhkasi huitaista kakaraa päähän tärpäntikkelillä (seinäkellon heiluri), ellei tämä lopeta ulkoläksyjen höpöttämistä.

Tiedän esimerkkitapauksen, jossa paheksuttiin jyrkästi yliopiston lopputentin lukemista, kun olisi muka pitänyt mennä perunannostoon. Nuoruudessani epäluulo oli vahva: kaikki lukeminen on laiskottelua. Päätalon romaanien isä-Herkko ”mölläreineen” kirjoja kiroamassa ei ole millään muotoa erikoinen ilmiö. Mies ei lue, varsinkaan työmies.

Kun luin armeijassa keittiömiehenä kirjoja salaa perunakellarissa, pidin mukana latinankielistä Uutta testamenttia, jolla vaiensin kyyläävän kersantin; tiesin että hänellä oli pohjalaisena tiettyjä käsityksiä. Kun valehtelin tutkivani sielun suuremmaksi johdatukseksi askarruttavaa alkutekstiä (joka on kyllä kreikkaa), hän ei huomannut käskeä edes santsivuoroja, vaan poistui ja alkoi kiertää kaukaa.

Mainitsen tämän vain, koska eräs ystäväni arveli eilen viestissään minua sekulaariksi eli kristinuskolle vieraaksi humanistiksi. Miten väärässä voi ihminen olla!

Peli on alkuperäinen keino päästä tekemisiin yliluonnollisten voimien kanssa. Myös tässä maassa shamaanit arpoivat tulevaisia asioita. Esineet, joiden ilmeinen tarkoitus oli vaikuttaa onneen, ovat muinaislöydöissä yleisiä.

Ennen etenkin poikalapset saivat sättimistä, kun olivat aina luuhaamassa kylillä, maleksimassa kavereiden kanssa. Nyt on paha että on aina sisällä ja surku ettei muka ole kavereita.

Sosiaalisuuden mitat ovat monet. Sotien jälkeen yksi syy karsastaa evakkoja oli etenkin Hämeessä ja Pohjanmaalla, että nämä juoksivat työkseen toisissaan kylässä, vaikkei ei olisi ollut toimellista asiaakaan. Ei se sellainen vetele.

20 kommenttia:

  1. Yhden henkilökohtaisen ongelman olen tietokonepeleistä saanut. En aina muista, että reaalimaailmassa ei voi painaa reset-nappia ja palata siihen tilanteeseen jolloin kaikki oli vielä hyvin.

    VastaaPoista
  2. Lapseni osaavat paremmin englantia kuin äitinsä. Lapsillani on hyvä silmä-käsi-koordinaatio. Lapseni kuluttavat elokuvia ja äänilevyjä ihan eri tahtiin kuin äitinsä. Lapsillani on paljon enemmän tietoa maailmasta kuin äidillään. Liikkuvatkin, lenkkeilevät ja käyvät saliilla tai frisbeegolfissa.
    Ovat ne töitäkin oppineet tekemään eivätkä kuole nälkään, kun googlettavat reseptejä ja kokeilevat niitä.

    Tämä maailma nyt vaan kertakaikkiaan muuttuu. Pitäisikö harata vastaan kun on 60 täyttänyt vai antaa mennä ja toivoa, että jospa kaikki hyväksi muuttuisi.

    Jospa nämä lapset keksivät sen automaation, jolla äitimuorista pidetään huolta sitten kun latva lahoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin kyllä että "nykynuorison" yleistieto asioista ylipäätään, on paljon heikompi kuin minun aikanani 1980 luvun puolivälissä. Huomaan sen aina kun meille tulee kesätyöntekijöitä. Musiikista,elokuvista,historiasta,politiikasta tai taiteesta ovat huonosti hajulla. Tietävät kyllä kuinka imuroidaan matskua netistä ja mitä pelejä siellä on, tai mitä Facessa on tapahtunut viime aikoina. Jonkinlaista henkistä taantumista on havaittavissa tässä ajassa.

      Poista
    2. Suosittelen tutustumaan lasten digidementiaan ja neuroplastisuuteen

      Poista
  3. Joitakin vuosia sitten oli larppaus joidenkin hyvä harrastus. Minun pellavainen kylpytakkini kelpasi tietäjänaisen harteille koko päiväiselle metsäretkelle. Tapahtumaan oli ideoitu juoni, jonka myötä osallistujat kehitivät lisäksi aivan omia kuvioitaan. Tietääkseni parikymmenhenkinen ryhmä oli sangen mielissään monituntisen tapahtuman jälkeen.
    Minusta on mukavaa, että on sellaisia ystäviä, jotka poikkeavat kyläilemään ennalta kyselemättä. Ei tarvi soitella, oletteko kotona. Se selviää ovella. Eikä ole pakko siivota tarpeettomasti.

    Bramidien tornia pinoaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku lohkaisi kerran, että kirkolliset menot ovat maailman suosituinta larppausta. Pukeudutaan hassuihin hattuihin ja haltiakasukoihin, heilutellaan ristejä ja puolikuita ja pölistään outoja - ja miljoonat ihmiset kautta maailman pölisevät mukana ja pöljimmät jopa luulevat leikin olevan totta.



      Poista
  4. Mitä mieltä olette poliisin lupapalveluista. Sinne täytyy varata aika etukäteen ja matka on lähes 50 km. Lisäksi henkilkortti maksaa 50-60 euroa. Eikö se kuulu jokaisen perusoikeuksiin ja pitäisi olla ilmainen? Eläkeläisenä varmaan osaatte vastata näihin kysymyksiin kuihin niihin moniin muihinkin ongelmiin, joita on.

    VastaaPoista
  5. Heti kun pääsin omineni käsiksi kylän kirjastoon aloin lukea kuin tuholainen -- ajankulua aikana jolloin televisiosta tuli kerran päivässä tunnin verran ohjelmaa ja Feliks kissa ('viulut maksoi Fazer'). Ja se televisio oli isoisällä jossa piti istua kiltisti. Lukeminen oli tietysti maittavampaa kuin halkojen heittely kuuriin tai heinäpeltohommat. Jostakin syystä isäukko ei tätä ymmärtänyt.

    Mopokauteen ehdittyäni olin päässyt kyläkirjaston läpilukemisessa kohtuulliseen alkuun ja aloin hahmottamaan maailmankirjallisuudesta muutakin kuin Valittujen Palojen vuosikerrat. Siitä pitäen olen ollut kirjamiehiä.

    Joten, kun nuorisoni uppoutui peleihinsä ja hävisi koneensa ääriin tuntikausiksi ei mulla ollut siihen nokan koputtamista. Tarkkailusta ja puuttumisesta puhumattakaan. Sehän olisi ollut samaa kuin että sensuuri olisi halunnut tarkistaa lukemani kirjat ennenkuin mä niihin pääsisin käsiksi -- vaikkei olisi mitään ymmärrystä Pariisin keväästä, Gauloisesista ja Skira Art Bookista.

    Joten itsekseni kokeilin mäkin niitä pelejä joita he harrastivat. En tosin tehnyt siitä heille numeroa; se olisi ollut heistä noloa. Kaikki penskat ovat saaneet perusenglantinsa pohjat niin peleistä kuin Cartoon Networkilta. Asiaan ei mulla ole valittamista.

    VastaaPoista
  6. Minusta on ihmisiä kahdenlaisia: jotka koukkuuntuvat ja jotka eivät. Minä esimerkiksi olen koukkuuntuva yksilö. Siksi minun on tärkeää löytää vähiten harmillinen koukku. Juoksemisesta ja painonnostosta en kovin paljon pidä, mutta teen sitä kuitenkin, koska siitä saan halvalla aivoihiini koukkuuntavaa ainetta endorfiinia, maailman ainutta vaaratonta huumetta. Sen toimi on hyvin havaittavissa liikunnan jälkeen, kun asiat naurattavat selvästi enemmän kuin ennen treeniä. On tämän bloginkin lukeminen yksi koukuista, mutta sekin on hyödyllinen - opin suomen kieltä ja toisen kansan ajatustapa rikastaa. Kaikki on suhteellista. Jos pelin asemesta tulisi viina, olisi pahempi, jos tanssit kauniin tytön kanssa tai filosoofinen keskustelu viisaan kaverin kanssa niin parempi.

    VastaaPoista
  7. Kansakoulun alaluokilla myös opettajani oli sitä mieltä, että liika lukeminen on lapsille pahasta. Koulunkirjastosta sai lainata viikossa vain yhden kirjan, ja kun se tuli ensimmäisenä iltana luetuksi, loppuviikosta olikin vaikea keksiä tekemistä. Siskot lainasivat joskus myös luettavaksii kelpaavia kirjoja, joten siskojen kirjat saattoivat tuskaa helpottaa.
    Armeijaan sopeutumista helpotti, että armeijan housuissa oli sivutasku, johon mahtui kirjai ihan mukavasti. Esimiehet suhtautuivat ihan suopeasti, kun kaivoin kirjan esiin odottelutauoilla, joita oleskelu armeijassa suurimmaksi osaksi oli. Vieläkin muistan kun räntäsateessa ampumaharjoituksissa luin espanjan alkeita. Esimiehille ilmoitin lukevani espanjan pro exercitiota varten, jota tenttiä varten sain sitten myös sopivasti lomaa. Kerran lääkärin vastaanotolla korpraali käski laittamaan kirjan pois kuulemma lääkintämajurin ohjeiden mukaan. Kun majurilta (siis lääkäriltä) tiedustelin asiaa, hän myönsi kiellon antaneensa, mutta kertoi tarkoituksena olleen vain pornolehtien lukemisen kieltäminen.Kun hän kuuli, että luin juuri Aulikki Oksasen 'Tykkimiehen syli' kirjaa, hän arveli, että kyllä se tykkimiehelle lukemiseksi kelpasi.

    VastaaPoista
  8. Pelit eivät ole tarpeettomia.Päinvastoin. Vaikka korpisoturiltakin vaadittiin sorminäppäryyttä ja terävää havannnointia, tarvitaan sitä myös uusimmissa sotateknologiassa. Ennen se oli aseen liipasin, nykyään sitä kutsutaan joystickiksi. Armeija kiittää pelaajia.
    - kale -

    VastaaPoista
  9. Tuo Haanpää aikainen urheilun moittiminen, on vähän huono vertailukohta tämän päivän moitteisiin netissä roikkumisesta. Urheilussa sentään liikuttiin ja saatiin raitista ilmaa. Uskon olevan eduksi henkiselle ja ruumiilliselle terveydelle. Netissä roikkumisessakin on varmasti hyötynsä. Epäilen kuitenkin haittoja olevan enemmän. Ylenmääräisen istumisen tiedetään olevan terveydelle haitallista, tuskin kukaan väittää vastaan niin selvää asiaa. Hartiatkin kipeytyvät varmasti. On kokemusta. Näitä asioita ei voi aina laittaa vain sukupolvien välisiksi riidoiksi, varsinkin kun siellä netissä roikkuvat kaikki, ikään katsomatta. Luojalle kiitos siitä, ettei nettiä ja älypuhelimia ollut minun nuoruudessani. Mitä kaikkea mukavaa olisikaan jäänyt kokematta ja näkemättä, jos olisin istunut suurimman osan aikaani neljän seinän sisällä ruutua vahdaten.

    VastaaPoista
  10. Vai lukeminen pahasta?! Kotonani, työläisperheen lapsena, minua ja siskoani lukemaan kannusti ja jopa pakotti mummuni, joka oli kiertokoulun käynyt ei kirjoitus- mutta lukutaitoinen toimekas nainen. Äitini osti joka tilistään yhden kirjan, jonka sitten yhdessä luimme lauantai-iltana mummun istuessa vieressä ja kuuntelemassa.
    Kiitos rakas mummu sinulle.
    Sitten myöhemmin aukesi ne kirjastojen ovet ihmeitten maailmaan.

    VastaaPoista
  11. Äärilaitain karsintaa paheksumalla.

    Ennen jos oli liikaa liikuntaa ja liian vähän lukemista ja nyt toisinpäin niin kumpikaan ylimäärin ei ole hyväksi koska toinen rappeutuu (jalkalihakset nykyään monella). Osa nuoristamme ei osaa edes juosta, kerrotaan.

    M

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä kirjoituksesta. Se kohta maaseudusta, johon synnyin parikymmentä ja pari vuotta sitten, saattaa vieläkin elää tuota vanhaa aikaa. Kaikki kerrottu täsmää urheilunkin paheksuntaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, blogistihan asuu maaseudulla, joka edustaa vanhaa aikaa, ja vastustaa urheilua pontevasti.

      Poista
    2. Saattaa johtua tarkkaamattomuudestani, mutta olen havainnut nurjuutta vain organisoitua kilpaurheilua kohtaan. Liikunta on mielestäni asia erikseen.

      Vastenmielisenä pidän minäkin sitä kilpailun- ja aggressionlietsontaa, joka totiselle urheilulle on käytännössä usein ominaista. Muistan hyvin, kuinka yläasteen ensimmäisessä cooper-testissä luvattiin limukka kolmen tonnin rikkojille, ja minut kierroksella ohittanut urheilijalupaus työnsikin minut kädet suoriksi ojentaen pois tieltään sisimmältä radalta. Temppua säesti kommentti: "vittuun eestä läski". Sai limun.

      Poista
  13. ”Puhun tässä taas kerran asiasta, josta en tiedä mitään.”, sanoo blogisti. Olisi siis kysyttävä ihmisiltä jotka päivittäin ovat tekemisissä lasten ja nuorten kanssa: vanhemmilta, opettajilta, nuorisotyöntekijöiltä, terveysalan ammattilaisilta, mielenterveystoimistoista, harrastusten ohjaajilta, poliisilta ja sosiaaliviranomaisilta. Kaikki muu on mutua, kaukaa katselijan näkökyvyttömyyttä; ei ole tarvetta asiaan perehtyä.

    Tietotekniikan tuottamaan, enimmäkseen käsinkoskemattoman, nälkää tyydyttämättömän, täysin aineettoman joutoajan täytteen todelliset seurausvaikutukset laajassa mitassa eivät kiinnosta. Omat jälkeläiset lapsineen elävät lultavasti internetin haitoilta suojeltuina. Tai he saavat elantonsa sen piiristä, rahaa reput täyteen. Muullahan ei markkinataloudessa väliä ole. Potuilla ainakaan.

    Isänä ja ukkina ja koulujen vanhempainyhdistyksissä usealla paikkakunnalla kolmella vuosikymmenellä toimineena ja yhä edelleen toimivana alkaa kyllä näkemystä olla. Viimeistään pian voin sanoa pahastikin tietotekniikkauskovaisille, pelilukioiden ja -yritysten perustajille, niiden taivaisiin saakka ylistäjille ja muista seurauksista välittämättömille. Vaikka samapa sille, sillä tämä sama informaation välitysväline, jota parhaillaan kritisoin, mielipiteeni tehokkaasti tunkioonsa myös hävittää.

    Kuinka internetti on jo suuria joukkoja lapsia ja nuorisoa vikuuttanut, ei ole niin vähättelynarvoisia kuin annatte blogissanne kommenteineen ymmärtää. Pelit, joita nuo härpäkkeet ihmisten arkeen syöttävät vuorokauden ajasta riippumatta, eivät yksistään ole pahin asia vaikka niissä jos missä on menty kaiken älyn ja mauttomuuden rajan ylitse jo kauan sitten.

    Kirjallisuus ennen aikaan koukutti ylen harvat nuoret pakollisia arjen askareita karkuun, mutta katsokaa ihmiset nyt ympärillenne, mitä pelit ja pelivehkeet tänään tekevät. Jos ette näe, niin olette täysin sokeita. Lukekaa edes aiheesta tehtyjä tutkimustuloksia, arvioita ja tilastoja jos nykytilanne ei muuten aukea. Kysykää lääkäreiltä, missä kunnossa nuorison liikkumiseen tarkoitetut raajat ovat, kuinka selkärangat voivat ja millaisia lihavuusluokituksia nuorisosta on laadittu. Udelkaa kapiaisilta kuinka he armeijan coopertesteissä menestyvät verrattuna vaikkapa vuoteen 1975. Peleissä harjaantunut sorminäppäryys ei paljoa elämässä auta kun joka toisessa selkäruodon nikamassa on tyrä ja jalat jäykät kuin koivupropsit.

    Potunnostohan ei ole tarpeellista. Mutta mistä luulette pottuja kaupanlaarista muovipusseihin nostelevien ja samalla hipaisunäyttöjänsä räpläävien nuorten niiden siihen noukittavaksi siunaantuvan? Aivan äsken, eli muutama vuosikymmen sitten, kun isät, äidit, mummot ja vaarit komensivat nuorisoa pottupelloille lukemistensa ääreltä oli tosi kysymyksessä: talvet olivat pitkiä ja kaupat kaukana jos niitä olikaan. Oikeasti isät ja äidit paskat kerkesivät kirjallisuudesta välittämään vaikka haluja olisi itselläänkin ollut. Eivätkä he todellisuudessa joutaneet siitäkään välittämään, lukiko kakarat vai ei, koska maa oli muokattava, siemenet kylvettävä, vilja oli puitava, lehmät lypsettävä, pottu pantava ja ajallaan nostettava, halot hakattava.... sitten, jos aikaa jää, niin lukekaa saatana, mutta aamulla kuokanvarteen mars. Tänään tietenkin koneet tekevät laajoin kaarin ja tehotuotantona muutenkin kaiken, mutta eivät nekään ilman ihmistä siellä pelloilla hääri vaikka niissäkin hipaisulla kytkimet toimisivatkin. Ja koska tehomaatalouden (ja kaiken, jonka etuliittenä on tuo ”teho-”) haitat ovat nekin näkevien silmin katseltavissa ja loppu häämöttää jo, niin olisi aika kyllä opetella myös konkreettisiin toimiin. Vai voiko jollain android-sovelluksella kuinka hyvin vakoja multapeltoon aukaista? Ai niin: Esko Valtaojan haaveiden mukaanhan ihmiskunta on muuttamassa avaruuteen. Muttamutta: mistähän ne potut sinne sinkoavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. halot hakattava...
      Löin eilen haapapöllejä halki Fiskarsin kelpo kirveellä. Tavaraa tuli pinoon puolitoista mottia ja vuoden päästä se on pesänlestiksi sopivaa. Naapurin valpas pystykorva havaitsi touhuni ja tuli moikkaamaan ja sai myös isäntäväkensä juttusilleni. Keskustelussa kävimme läpi rakennussuunnitelmia, sienisaaliita ja naapurin riistakameran havaintoja tontilla vierailevista eläimistä. Uskomattoman vilkasta on hämärässä pihassa: peura, näätä, supi, ilves, jänis ja kettu. Parinsadan metrin päässä otso mesikämmen oli käynyt kaivelemassa kimalaisen pesiä! Luonto on meitä liki, vielä.

      Kirveen varressa Kunnaksen Ilkka

      Poista
  14. En ollut koululaisena hyvä matematiikassa (enpä ole edelleenkään). Pärjäsin kyllä, mutta kokeista saamani seiskat olivat "huonoja numeroita". Niinpä minua kiellettiin lukemasta muita kuin koulukirjoja, paitsi lomilla. En minä matikkaa silti paremmin oppinut, aloin kyllä sitä lukukiellon takia inhota ja myöhemmin vielä ihan opettajieni ansiosta pelätäkin.

    Toinen, aikaisempi inha muisto liittyy kansakoulun luokanvalvojaan, joka kasvatti meitä lapsosia nöyryyttämällä. Koulun kirjasto oli auki kerran viikossa ja kirjastonhoitajana tämä sama herra. Etu- ja silloisesta sukunimestäni sai väännettyä pojan nimen, jota opettaja aina kirjastossa käytti. Ensin suoranainen hurmio kirjahyllyjen ääressä, sitten jokaviikkoinen nolaus lainatiskillä. En ollut kirjastossa yksin. Kaikki muut nauroivat.

    VastaaPoista