24. syyskuuta 2014

Tunturiopas





Eilen luettiin radiossa jotain, mitä olen kirjoittanut Peter von Baghista. En jäänyt kuuntelemaan. Sitä vastoin jäin miettimään, tiedänkö miehestä jotain sellaista, minkä sietäisi nyt sanoa.

Henkilön tunsin kuten kaikki muutkin, asioiden ja yhteyksien kautta. Jos ystävät ovat ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti uskovat toisilleen salaisuuksia tai ainakin käyvät toisissaan kylässä, sitä emme olleet. Hän tiettävästi kyllä istui porukoissa, myös Kosmoksessa, vaikka ei ollut missään tapauksessa mikään kapakkakuningas, mutta itse en ollut niissä joukoissa.

Elokuvakerhojen eli aluksi Arkiston ja AFK:n 60-luvun vaiheista on kirjoitettu ja muutamia puuhamiehiä on vielä elossa.

Mutta kaksi asiaa on mielessä päällimmäisenä. Petterissä oli se Suomessa hiukan harvinainen piirre, että hän oli iloinen, ilakoiva ihminen. Se tyrmistytti joitakin. Meillä on täällä perinne, että ainakin taide on totinen asia, jonka kanssa ei pidä pelehtiä.

Luin jostain, että hän olisi hankkinut terävällä kielellään vihamiehiäkin. Enpä tiedä. Eikö se kuulu asiaan, että elokuvan rakastaja tölvii kyynikkoja ja muita liikemiehiä?

Tuo ”rakastaja”, sanan ”amatööri” alkuperäinen merkitys, tarkoittaa tässä ihmistä, jolla on poikkeuksellinen kyky vaikuttua. En oikein osaa pitää mahtavana sellaista ihmistä, jonka en ole nähnyt kalpenevan katsomossa, ja itkevän.

Valitettavasti en muista teosta, vaikka arvaisin Bachin motettia Der Gott hilft jne., enkä esittäjiä, mutta Ensti Pohjola, lääkäri ja muusikko, joka puhui aina hiljaisella äänellä ja sävyisästi, kuiskasi kolme kertaa peräkkäin ”voi jumalauta” viimeisen äänen häivyttyä. Se oli vaikuttimista.

Ei tuo niin harvinaista ole. Arkielämässä kuulee joskus saman, mielihyvän purkauksen, jossa sanojen väliset tauot kertovat kaiken ”ei – voi – olla – totta”.

Petteri oli tunturiopas. Kuin tunturiopas, joka näyttää tietoa ja jakaa iloa.

Toivon että hänen toimintansa ansiosta tulee toisia nyt, hänen mentyään, sellaisia jotka antavat paljostaan.

Nykyisin on koulutettuja oppaita, jotka elävät siitä tehtävästä. En ole ollut reissussa heikäläisten kanssa. Tarkoitan tässä edellistä sukupolvea eli ihmisiä, jotka saattoivat ihan houkutella kotoa asti toisia matkaansa ja sitten vetivät porukkaa asettumatta koskaan katsojan ja tunturin väliin.

Korkeat asiat, siis myös korkeat maastonkohdat, vaativat vaivaa ja hikeä. Näkemään useimmat ihmiset oppivat opettamalla, mutta katsominen vaatii kouliintumista. Oppi ja esimerkki auttavat. Sanat vaihtelevat lausujasta ja kuulijasta riippuen, mutta joskus, sata metriä ennen huolellisesti mietittyä paikkaa, opas nostaa sormeaan ja suipistaa suutaan. Elleivät opastettavat huomaa, opas saattaa sanoa:” Nyt turpa kiinni.”

Tuo lause onkin käytännöllisen teologian syvimpiä viisauksia, ja sitä käytetään useissa maailmanuskonnoissa. Kun jumala puhuu, ihminen vaietkoon.

Petteri oli nuorempana aika ajoin kova hölisemään. Siksi ja oman kovakorvaisuuteni takia ymmärsin vasta 25 vuotta myöhemmin, että japanilainen Ozu on Hyvin Merkittävä. Voi olla että olimme sivuuttaneet keskustelussa Kurosawan, koska häntä kaikki ymmärtävät ihailla, ja olin itse vaahdonnut varmaankin Mizoguchista, luultavasti Shin Heike Monogatarista (Uusi tarina kaani Tairasta), johon Petteri lisäsi tuon Ozun. Olin nähnyt jotain Ozua – tavallisen oloiset japanilaiset kyykkivät lattialla jupisten itsekseen. En siis ollut katsonut kunnolla tai ainakaan ymmärtänyt näkemääni.

Ymmärsi se Petteri peijakas jo aikakausia sitten, että yksi elokuvan keskeinen elementti on ilma. Vähän niin kuin vanha japanilainen talo – mittasuhteet määräävät, paljonko seinien välissä ja katosta lattiaan on ilmaa, ja se on täysin ratkaisevaa. Ja se, mitä ikkunasta näkyy. Hyvä elokuva on kuin tunturi, ilmava.

Tunturiopas tietää, mitä kautta kohteelle on tultava, ja joskus hän saattaa kävelyttää ylimääräisiä lenkkejä, jotta valokulma olisi otollinen.

Olen ollut useita kertoja paikalla, kun opastettava puhkeaa puhumaan ja sanoo tunturioppaalle kaunopuheisesti: ”Kiitos!” Antiikin ”Korkeasta tyylistä” pitäisi oikeastaan kääntää ”Korkeudesta” (peri hypsos).  – Terveisiä sinne.

20 kommenttia:

  1. Petteri oli näkijä. Muistaakseni hän tituleerasi Kemppistäkin runoilijaksi jo -60 luvulla. Tunsi kait miehen paremmin kuin tämä itse..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä tuo on sitten totisesti "runoillut"…ihan omiaan se on pannut.

      Poista
  2. Aivan loistava vertaus tuo tunturiopas, eipäs ollut moinen tullut mieleenikään. Tunturioppaasta tulee sensijaan heti mieleen legendaarinen Yrjö Metsälä, jota taisi isä-Kemppinenkin ihailla suuresti. Pari kertaa näin Metsälän ihan livenä Kilpisjärvellä, ja kyllä teki miehen pelkkä olemuskin jo suuren vaikutuksen. Pelkkää lihasta ja jännettä koko mies.

    Levätkää rauhassa kaikki kolme, ette ole unhoitettuja.

    VastaaPoista
  3. Von Bagh'n kuolema on taas yksi ilmoitus siitä, että aika täällä on rajallinen. Nyt näyttäisi useampikin 40-luvulla syntynyt tippuvan. Näitä teeveestä tuttuja. En jää kaipaamaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno vertaus tuo tunturiopas!
    En tavannut koskaan miestä kuin televisiossa ja radiossa. Puolisoni sen sijaan pääsi kerran kuskaamaan miestä lentokentältä luennoimaan opettajille. Oli ollut automatkalla hermostunut, kyseli kovasti yleisön koostumuksesta ja uskoi ettei luennosta tulisi mitään. Vaimo oli ollut jo huolissaan, että mikä eteen. Kun luento sitten alkoi, vangitsi Petteri yleisönsä välittömästi elokuvan (ja itsensä) taikapiiriin.
    Ja tuo paljostaan jakaminen on ihan totta. Tuntematta puolisoani muuten millään tavoilla (innostui tosin, kun selvisi, että vaimo sattui olemaan "suomen persjalkaisimman" näyttelijän lähisukua, lainaus Kemppiseltä), lainasi tälle muitta mutkitta VHS-elokuvan Helen Kellerin elämästä, sillä elokuvaa oli kuulemma muuten lähes mahdoton nähdä Suomessa!
    Hartaana sitten pääsin katselemaan minäkin tuota Petterin ilmaislahjaa tuntemattomille ihmispoloille kotisohvalta. Palautuspäivämäärää eikä muita ukaaseja lahjalainan mukana tullut. Säntillisesti kuitenkin lähetimme kasetin postipaketissa elokuvan Suurelle miehelle takaisin jonkin ajan kuluttua. Nyt vasta käsitän, miten tämäkin liittyi hänen isoon ajatukseensa, että ihan kaikkien on saatava nähdä laadukkaita elokuvia. Elämän tunturinhuippukokemuksia ja uskomaton mies!

    VastaaPoista
  5. Erittäin hieno kirjoitus, irtonainen ja tyylikäs ote, kiitos! Erityiskiitos sanasta ilakoiva - taitaa olla jossain käännetty esprit gaillard juuri ilakoivaksi. Joka tapauksessa sana kuvaa kirjoituksen kohdetta osuvasti.

    VastaaPoista
  6. "Petteri oli tunturiopas. Kuin tunturiopas, joka näyttää tietoa ja jakaa iloa."

    Äärimmäisen kauniisti sanottu henkilöstä, joka jakoi kauneuden ymmärrystä ympärilleen, esim. "Sininen laulu". Se ei olisi onnistunut ilman intoa, rakkautta ja kykyä vaikuttua.

    VastaaPoista
  7. Eipä lisättävää. Kiitos. Miksi kyyneleet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, myös "Vain elämää" -kuvotuskin on täynnä vanhojen vetistelijöiden nyyhkytystä ja kyyneliä!

      Poista
  8. Mainitsit ohimennen Ensti Pohjolan. Kävin lukemassa Enstin muistokirjoituksesi. Luettelit siinä Enstin johtamia kuoroja, muttet hänen ensimäistään. Lukiolaisena hän johti teinien kultturikilpailuissa kuoronsa kuorosarjan voittoon. Kuoron nimi oli Seinäjoen tyttölyseon mieskuoro.

    Kalevi K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi yöllä väsyneenä lukea. Repesin: "Seinäjoen tyttölyseon mieskuoro"

      Poista
  9. Kajaanin linnanraunioilla, siis joen ympäröimässä saaressa, tähtäilin kameralla, kun oviaukosta ilmestyi linnanpihalle Peter von Bagh pikkupojan kanssa. Oppaana siis silloinkin. Ennen tunnelivoimalaa
    Kajaaninjoki virtasi vielä niin synkkänä.

    VastaaPoista
  10. Voisivat esittää nuo näyttelijöiden ja muusikkojen haastattelut telkussa. Teemahan näytti hiljattain Tarmo Mannin jakson. En tiedä monestako Von Bagh ehti haastattelun tehdä. Todella mielenkiintoista matskua. Juicekin kertoili juttujaan neljäntuulenhattu päässä, krapulaisen näköisenä.

    VastaaPoista
  11. Oulusta mielisairaalan ylilääkäri Vompakin poika. Kirkas otsa, kaikki peliin, nöyryyttä ansaitusti, mutta myös itseriittoisuutta, mistä näitä lahjakkaita vompakkeja saataisiin uusia tähän ankeuteen?

    VastaaPoista
  12. Uutinen Peter von Baghin kuolemasta sattui, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tuntenutkaan. Mitä nyt elämä pari kertaa meidät ohimennen kohtautti. En edes ole mikään erityinen elokuvaihminen, sillä minun lajini on kirjallisuus.

    Silti se mitä elokuvasta olen kokenut ja ymmärtänyt on ollut hyvin paljon von Baghin ansiota. Hän totisesti oli oppaani elämään ja elokuvaan, kuten hän kirjaansa omistuskirjoitti. Miten hän voi olla poissa? Kuka nyt opastaa meitä uuden elokuvan pariin?

    Oli hyvin lohdullista lukea Kemppisen ja muiden muistoja Peter von Baghista.

    VastaaPoista
  13. Lappi olikin Petterille rakas, ja hän oivalsi Sodankylänkin lumouksen maailman elokuvataiteilijoille. Valo siellä on ainutlaatuista. Petterin henkilökohtainen retriitti lapsesta saakka oli muuten Kainuussa.

    VastaaPoista
  14. "Miten hän voi olla poissa? Kuka nyt opastaa meitä uuden elokuvan pariin?"
    - Ei hän opastanut aikoihin uuden elokuvan pariin, vaan uudelleen ja uudelleen vanhan elokuvan pariin. Kukan sen roolin ottaa?

    VastaaPoista
  15. Petterin dokumentit antoivat minulle paljon.

    VastaaPoista
  16. Tämä on hieno ja oivaltava kirjoitus, josta haluan lausua lämpimät kiitokset.
    Petteri oli mitä suurenmoisin pedagogi eli kanssakulkija kulttuurin saralla kuten aikoinaan Erik Tawastjerna. Kuka ottaa nyt asiakseen välittää esimerkiksi sen tiedon että Kansallisoopperassa vielä kaksi kertaa esitettävä Pelleas ja Melisande on elämää suurempi teos.

    VastaaPoista