13. helmikuuta 2013

Painiskelusta





Seura-lehdessä oli 50-luvulla juttu ottelusta, jossa painija ja nyrkkeilijä ottivat yhteen, molemmat omilla säännöillään.

Asiasta on tullut puhutuksi eri vuosikymmeninä. Asioita ymmärtävät ovat aina samaa mieltä kuin tuo lehtijuttu – enintään viisi sekuntia, ja painija voittaa.

Vuoden 1918 taisteluissa Helsingin Jyryn painijat ja nyrkkeilijät (pieni vähemmistö) tunnettiin molemmin puolin linjojen.

Käypä tietokilpailukysymys. Mikä ammattikunta oli selvästi yliedustettu menneen ajan mitalipainijoissa?

Vastaus: leipurit.

Ennen leipää vaivattiin kai jopa Elannon leipomossa käsin. Nuo leipurit olivat siis kiinni ”harjoitteissa”, joita tehdään nykyisin kuntosaleilla. Sivutuotteena saatiin leipää ja pullaa.

Valokuvista päätellen painijoilla oli jo muinaisuudessa aivan erinomainen lihaksisto, ja laji vaati myös hyvää tasapainoa, ketteryyttä ja nopeutta. Tosin eräissä olympialaisissa – sanoisin että puhe olisi ollut Tukholmasta – painittiin vanhoilla säännöillä eli ulkona hiekkalaatikolla pyrkien selätykseen. Ottelu kesti 11 tuntia, ja ottelijat pysyivät pystyssä vain nojaamalla toisiinsa.

Kuten tunnettua, paljon porua aiheuttaneen neuvostomuistomerkin, Tallinnan Pronssisoturin mallina oli ollut painija Kristjan Palusalu, joka voitti 1936 kultaa raskaassa sarjassa sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa.

Yllättävä korkeakulttuurin edustaja painin rakastajana oli Frans G. Bengtsson, Orm Punaisen kirjoittaja ja mielestäni Pohjoismaiden paras esseisti viime vuosisadalla. Antiikin ja keskiajan ihmeitten esittelyn ohella hän kirjoitti esseen myös painista. Ohimennen vihjeenä niille harvoille, jotka lukevat Bengtssonin esseitä, ”Promenad till en myrstack” näyttäisi sekin käsittelevän jotain toisarvoista, muurahaisia (joista pidän erikoisesti, paitsi omissa housuissa), mutta on elämän kokoinen kirjoitus.

Amerikkalainen John Irving lienee aikalaisistamme tunnetuin painin puolestapuhuja. Eikös hänellä ole sellainenkin kirja kuin ”Välisarjan avioliitto” (”The 158 Pound Marriage”, 1974). Ja ainakin haastatteluissa hän väittää viihtyvänsä treeneissä.

Kielikuvana jokainen tutkija ja taiteilija painii erilaisten ongelmien kanssa. Itse painin ymmärtääkseni, mahtoiko aikamme kuuluisimpiin luettu filosofi John R. Searle kumminkin erehtyä haukkuessaan pataluhaksi pari kaveriaan, jotka ovat julkaisseet kirjoja tietoisuudesta ja informaatioteoriasta. Informaatioteoriassa kun ei oikeastaan ole kysymys informaatiosta… Siinä on kysymys todennäköisyyksistä ja niiden jakaantumista, ja se, mitä letkussa liikkuu, on oikeastaan yhdentekevää.

Teorian hienous on oivallus – teoreema – että kanavaa eli letkua voi samanaikaisesti käyttää lähellä sen kapasiteettia ja silti pitää virheiden määrä pienenä. Kysymys on koodauksesta eli signaalin käsittelystä, tai jos haluatte sanoa niin, lähetettävien ja vastaanotettavien symbolien järjestämisestä.

Jutun kuvasta käy ilmi, että Jaakob ja enkeli ottelivat kreikkalais-roomalaisen painin sääntöjen mukaan. Toisaalta hakukone osoittaa, että jotkut taiteilijat ovat kuvanneet tämän merkittävän tapauksen vapaapainiotteluna.

Mooseksen kirjan (1. Moos: 35) tarina on hämmästyttävä. Sitä on hyvin vaikea ymmärtää. Tämäkin ottelu jatkui jatkumistaan, aamuun asti, eikä vastustaja voinut voittaa, vaan käänsi käden kosketuksella Jaakobin lonkan sijoiltaan. Sen jälkeen vastustajalle ei kelvannut enää edes Jaakobin nimi. Hänen uudeksi nimekseen annettiin Israel, ”hän joka kamppailee Jumalaa vastaan”.

Kysymys on voimasta eli kineettisestä energiasta. Mooseksen kirjan kertomus siis sisältää kysymyksen entropiasta ja siksi samalla informaation siirtymisestä kanavassa. Ymmärrättekö? Minä en.

28 kommenttia:

  1. Jos joku ei sattuisi muistamaan, niin tämä pyhitetyn pronssisen neuvostosoturin esikuva Kristjan Palusalu on malliesimerkki siitä, miten kommunistit vääristelivät kaiken (ihan kuin eräät dosentit nykyään):

    Palusalu nimittäin loikkasi rintamalle jouduttuaan heti Suomen puolelle ja taisteli Suomen pojissa isänmaansa miehittäjää vastaan. Sodan jälkeen hänet tuomittiin tietenkin Siperiaan vankileirille. Josta selvisi hengissä, joten sopii kai hän eräänlaiseksi neuvostosankariksikin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei aivan näin. Pidätettiin v. 1941, vietiin, ei Siperiaan, vaan Pohjois-Venäjälle Kotlasiin työleirille, karkasi, sai kuolemantuomion, tarjottiin vaihtoehtona rintamakomennusta, loikkasi ensi tilaisuudessa Suomen puolelle, ei sotinut Suomen puolella, pidätettiin sodan jälkeen, sai oikeudessa 28.8.1946 vapauttavan tuomion.

      Poista
    2. Hänen kohtalostaan on erilaisia tietoja. Olen joskus lukenut hänen omankin kertomuksensa, mutta en muista sitä enää tarkasti. Luotin Wikin tietoon:

      "...loikkasi Suomeen Neuvostoliiton miehitettyä Viron vuonna 1940 ja taisteli jatkosodassa Itä-Karjalassa. Palusalu joutui sittemmin Siperiaan, mutta onnistui pakenemaan ja palaamaan Viroon. Sodan jälkeen hänet luovutettiin Neuvostoliittoon, jossa hän joutui uudelleen Siperiaan vankileirille. Sieltä hän vapautui vasta Nikita Hruštšovin aikana."

      Mikäköhän on totuus?

      Poista
    3. Lisää Wiki-tietoa:

      "...1941. aastal Palusalu mobiliseeriti Punaarmeesse nagu enamik eesti raskejõustiklastest. Ta saadeti Kotlasesse. Peale paljude eestlastega koos põgenemiskatset määrati esialgu surmanuhtlus, mis asendati Karjala rindele saatmisega. Pool tundi peale rindele jõudmist põgenes ta üle rindejoone Soome, kus Heikki Savolainen tundis ta ära. Selletõttu lühikest aega pärast sõda 1945. aastal vangilaagris.

      Palusalu töötas treeneri ja ehitustöölisena. Pärast sõda võistles ta veel paar korda, näiteks 1948 Eesti spordiühingutevahelisel turniiril “Spartaki” eest."

      "...was sent to hard labour in Kotlas, Russia in 1941. He tried to escape with other prisoners but was captured after a few days. He was then sentenced to death together with his fellow fugitives but was given the chance to go to the front line to fight against Finland in the Continuation War. He deserted to the Finnish side in Northern Karelia, northwest of Lake Onega. According to one Finnish soldier, Mr. Suuperko, Palusalu and his friends shouted "Finnish boys do not shoot Estonians", when they crossed the lines. Palusalu was soon recognized by a person in the Finnish army, who had sports background (Heikki Savolainen).[3]

      He was imprisoned but then was allowed to return to his homeland, which was then under German occupation. After the return of the Soviet army in 1945 he was arrested again, but was later allowed to work as trainer and referee, he also participate some competition in Estonia.[4]"

      "...1940 in der Folge des Deutsch-sowjetischen Nichtangriffspaktes wurde Palusalu wie zahlreiche seiner Landsleute deportiert. Nach einem Fluchtversuch zum Tode verurteilt meldete er sich als „Freiwilliger“ an die finnische Front, wo er im Herbst 1941 nach Finnland desertierte. Von Finnland kehrte er in die Heimat zurück, die bis 1944 noch von Deutschland besetzt war. Nach dem erneuten Einmarsch der Roten Armee 1944 wurde Palusalu zunächst inhaftiert. In der Estnischen SSR durfte er dann als Trainer arbeiten."

      "...Eftersom hans land ockuperades av Sovjetunionen tvangs han straffarbeta. Efter att han och hans medfångar försökt fly och blev tillfångatagna, blev han emellertid dömd till döden, men straffet ändrades senare till att han istället skickades till fronten i Finska Fortsättningskriget. Han deserterade och som följd härav blev han, när Estland åter föll i ryska okupation 1945 åter igen skickad i fångläger. Där blev han kvar drygt ett år innan han och släpptes 1946. Kristjan Palusalu är fortfarande idag en av de mest populära idrottare landet haft."

      Poista
    4. Pieni täydennys.Palusalo palasi Tallinaan 41/42 alkutalvesta Suomesta sotavankeudesta Katajanokalta ja venäläiset -44 valtasivat Tallinnan
      niin hetken kuluttua pidätettiin Palusalo ja pidettiin kuulusteluvankeudessa 18kk. 4-5 kertaa kuulusteltiin koko aikana ja aina kysyttiin vain miten antautuminen tapahtui.Yllättäen -46 hän vapautui ja sen koommin ei asiaan enää palattu.

      Poista
  2. On ne, nämä Kempin jutut!
    Miten sinkoilee miehen aatos... minua monasti oikein huvittaa! Mokoma laajakaistaisuus pakkaa huvittamaan ja valtava tietomäärä toisinaan aiheuttaa jopa hituisen kateutta, vaan hyvä kun olet, jaksat ja olet vauhdissa. Minä yön pimeydessä haen Elviksen alkutuotannosta voimia ja koitan saada valmiiksi ensi kesän näytelmän. Kun en tiedä, kysyn. Oletko Kemppi koskaan yrittänyt kirjoittaa näytelmää? Ja jos et, niin miksi et? Näes se on vanhojen, kaiken kokeneiden, polyfonisten miesten laji.
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitaako polyfonisten miesten olla myos kakofonisia?

      Poista
    2. Suhteessa vallitsevaan tilanteeseen yhteiskunnassa, sopii kirjoittajan olla myös kakofoninen, epäsointuinen.
      Oottelen tämän bloggaavan polyfonikon vastausta edelleen.
      pekka s-to.

      Poista
  3. Kreikkalais-roomalaisesta vapaapainiin. Säännöistä libertalismiin. Sortamisen vapautta ei kuitenkaan (muka) ole, tarinoi Lincoln leffansa mutapainissa,kongressiäänestyksen kiihkossa ja ähellyksessä.(Ei leffassa juuri muuta olekaan.)
    Rosenlew teki leikkuupuimureita, Sampoja. Prihtien toimesta niitä rakennetaan yhäkin Porissa. Joitakin keskinäisen vakuutusyhtiö Sammon (kotipaikka Turku) vakuutusasiakkuuteen liittyneitä arvopapereita muistan vaihtaneeni rahaksi,markoiksi noina kasintalouden vuosina kun homma puettiin osakeyhtiön kuosiin. Taito Tuunanen otti tilanteesta vaarin -varmaankin sisäpiiriläisten kiusaksi keräsi hänkin siivunsa pörssihuumasta. Kun sittten Helsingin Puhelinosuuskunta meni samaa tietä oli Tuunasen jäljittelijöitä jo pilvin pimein.

    Nyt kuitenkin If-vakuutusyhtiöksi ja Nordean isoksi omistajaksi yltänyt Wahlroosin Sampo julkaisi tuloksensa 2012 eilen, ja Hesari siitä kansalle kailottaa. Silloin kun Rosenlew rakensi suvulle ja Suomelle kartellien suvannoissa ja sahatavaran suhdannemyrskyissä, oli kartellitulon vastapunttina ankara osakeyhtiöverotus ja vielä ankarampi omistajien osinkoverotus. Niin ankara että 1980-luvulla tulot eivät riittäneet omaisuusveron maksuun. Se kannusti omistuksista luopumisiin ja ulosmyynteihin. Ihan vaan levittäkseni Antti Rinteen ja Riku Aallon tietämää.

    Sittemmin on sattunut yhtä ja toista, ilmeisen myönteistä, koskapa johtava pankkimme Nordea ja vakuutusjätti Sampo kykenevät talousmedian hurratessa jakamaan satojen miljoonien eurojen osinkot, pääomanpalautukset ja kannuste/sitouttamis palkkiot herrasväkensä kesken.

    Yhden hyvän mainitakseni otan arvopaperistamisesta iloa ja rahaa irti näin sanoen: 1. Pankin raha ja omaisuus ovat pankin. 2.Voitoista lohkeilee kimpaleita verottajalle ja kansantalouteen mm. kartanoentisöinneistä ja juhlamenopalvelujen kysynnästä ja niin edelleen. Ja mistäkö rahaa saa veroihin bonuksiin osinkoihin ? Omasta taseesta. Asiasta rupattelevat työläispolvet ja -johtajat Antti Rinteen ja Riku Aallon työhuoneiden potreteista. Pankin omaisuutta on asuntolainasaaminen. Sen voi myydä Varmaan. Siltä saa euroja.

    Asuntolainaan ei kohdistu yksilöitäviä kuluja,koska vastaava talletus on mennyt menojaan interbanksysteemin identifioimattomuuteen. Sen sijaan astui asiakkaan tilisiirtoa vastaava velka Osuuspankille/Aktialle. Se taas kuitaantuu näiden asikkaiden tilisiirroista Nordeaan. Päivän päätteeksi kun asuntolainarahat Varmasta irroitetaan Nordean voittona, se täydentää velkapuoltaan lainaamalla tukkumarkkinoilta. Riemukkaimmillaan vaikkapa samasta Varmasta. Joka ilokseen (Riku Aallon helpotukseksi) pääsee eroon kaksinkertaisesta määrästä kässiä. Siis ensin velan ostolla ja sitten lainanannolla Nordealle kun diili siirtää rahaa pankin ulkopuolelle osinkoina ja palkkioina, mm.hallituksen jäsenille, Osuuspankki Yhteistukeen vai mitä Hakaniemen räystäillä tätänykyä lukeekaan. (Paina "vastaa" nappia -ja tilitä).

    Toisekseen ei Nordean tarvitse edes paikata asuntolainasaamisen rahana ulosjakamista. Taseiden (velkaantumisen) supistaminen ja vakavaraisuusnumerojen parantaminen, Basel III ja muuta epäselkosuomea, Deloitte PwC & kaksi Co tahdittaen, taseiden kutistaminen on trendikästä. Eli taseeksi: vasemmalta omaisuutta ulos ja "Voitosta" oikealta minkä tarvihtee. Loput hoituu päivän päätteeksi interbankissa, ja viime kädessä Frankfurtin yön yli -tyynyllä.

    Kun tasehallinnointi ja -politikka sekä finanssiavaruuden laajeneminen tuottavat ihmeitään viranomaisen silmien alla ja verottajan kielen päälle, niin onhan näistä tämä ällistelyn ilo täällä pubissa, Roskapankissa, Oljenkorressa ja mitä näitä osuvia nimityksiä alkuun virkkuina keksittiinkään näille oleskeluyhteiskunnan Kämpille. Jatkan toiste. Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä aiot jatkaa, Jukka?

      Oliko tässä yllä jokin erikoinen vääryys kuvattu? Voisitko joskus konkretisoida ongelmia, ehkä jopa kirjoittaa puoli kappaletta siitä, että miten pitäisi korjata?

      Vai onko tämä vain omien tuntemuksien parasiittiblogi, "kun tää maailman näyttää musta just tältä..."?

      Poista
  4. Blogistille tiedoksi, että nykyisin varsin suosittu voimailulaji on vapaaottelu (ultimate fighting). Se on täyskonktaktilaji, jossa on yhdisttty keskenään eri kamppailulajeja, joten siinä siis myös "painitaan ja nyrkkeillään" samanaikaisesti.
    Ehkä blogisti voisi kirjoittaa seuraavan juttunsa naispainista, joka on myös olympialaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täsmennettäköön, että nyrkkeilytaustaisia ottelijoita vapaaottelussa on näkynyt aika vähän. On niitä jonkin verran, mutta vaikka nyrkkeilyssä on kiistattomat hienoutensa, siinä touhutaan aika tarkkaan käsillä. Iskemiseen keskittyneillä jampoilla perusosaaminen onkin yleensä lähtöisin tuolta thai- ja potkunyrkkeilyn suunnalta ja vähemmässä määrin myös karatesta - niissä kun mukana on myös potkut.

      Perinteisesti painijat ja brasialaisen jujutsun harrastajat ovat sieltä menestyneimmästä päästä - pelkkä mattopainin uhkakin kun saa paatuneen pystyottelijan syystäkin varovaiseksi. Nykyaikana nämä spesialistit tosin alkavat olla aika harvinaisia; pitää osata ainakin kohtalaisesti kaikkia osa-alueita, jotta on mahdollisuuksia pärjätä. Siinä sopassa ei varmasti nyrkkeilytaitokaan tekisi pahaa.

      Mutta jos puhutaan tuosta nyrkkeilijä vastaan painija -asetelmasta, ei tietenkään voi ohittaa sitä suurinta nimeä. Vuonna 1976 nimittäin ottivat toisistaan mittaa Muhammad Ali ja Antonio Inoki. Isoista nimistä huolimatta tosin ottelu taisi mennä vähän farssin puolelle. http://en.wikipedia.org/wiki/Muhammad_Ali_vs._Antonio_Inoki

      Poista
  5. Luin otsikon aluksi väärin:

    Paneskelusta

    Kiinnostuin.

    Petyin.

    VastaaPoista
  6. Minusta pitäisi kaikkien jotka pitävät painia alaarvoisena urheiluna painia yhden minuutin. Meillä oli koulussa vanha liikunnanopetaja, Võru maakunnan nyrkkeilymestari, joka aina kun tytöt olivat talvella miehittäneet tai siis naisittaneet palloilusalin pani pojat koulun juhlasalissa painimaan. Kaikki kiroilivat, mutta jos taisteluparit olivat yhtäläiset niin kyllä myöhemmin oli paljon puhuttavaa. Erittäin vaikea ala. Koko keho varpaista kaulaan asti on sen minuutin tai parin jälkeen uupunut kuin olisi juossut kaksi maratonia - yksi normaali ja toinen käsien päällä
    Pronssisoturin todennäköinen malli oli Palusalu, ihan varma se ei ole. Se on esteetisesti hieno patsas. Mä olisin jättänyt sen sinne missä se oli jopa ainoastaan Palusalu-legendan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palusalu taisi olla sotavankina Suomessa?

      Poista
    2. Jos luet, anonyymi, ketjun ensimmäisen kommentin, niin toteat, ettei ollut. Hän loikkasi vapaaehtoisesti ja taisteli suomalaisten rinnalla vainolaista vastaan. Sen sijaan Siperiaan hän joutui sodan jälkeen.

      Poista
    3. No, en itsekään huomannut, että ylempänä kyseenalaistettiin tietoni. Luotin siis Wiki-tietoon: "...loikkasi Suomeen Neuvostoliiton miehitettyä Viron vuonna 1940 ja taisteli jatkosodassa Itä-Karjalassa. Palusalu joutui sittemmin Siperiaan, mutta onnistui pakenemaan ja palaamaan Viroon. Sodan jälkeen hänet luovutettiin Neuvostoliittoon, jossa hän joutui uudelleen Siperiaan vankileirille. Sieltä hän vapautui vasta Nikita Hruštšovin aikana."

      Luin aikoinani Palasalun oman kertomuksen kohtalostaan, mutta en muista sitä enää tarkasti. Muuta kuin loikkauksen, jossa hän huusi "Älkää ampuko, Viron poikia tulossa!", ja suomalainen soturi kuuli "pirun poikia" ja meinasi ampua. Pataljoonan lääkärinä ollut olympiavoittaja Heikki Savolainen tunnisti sitten Palusalon.

      Poista
    4. Vironkielisestä vikipediasta ja muualta:
      mobilisoitiin '41 Punaarmeijaan, yritti paeta siitä muiden virolaisten kanssa, sai kuolemantuomion, mikä muudettiin ja hänet lähetettiin Karjalan rintamalle. Puoli tuntia sinne saapumisen jälkeen loikkasi Suomeen, missä Heikki Savolainen tunnisti hänet hänen onnekseen. Sodan jälkeen oli NLiitossa 2v vankilassa. Suomessa sotavankina olemisesta ei sanaakaan, eikä Siperiasta. Valmentajana työskentely kiellettiin sodan jälkeen, oli sitten vuosia rakennusalalla ja sitten 1960 luvulla tuli aika korkean luokan painituomariksi.
      Itse muistan, että ilmeisesti hänen haluttomuuden takia sotia venäläisten puolella hän ei saanut NLiitossa ansaitsemansa kunniaa. Tv-stä en muista häntä. Olin tosin aika nuori.
      Hänen oikea nimi oli vuoteen '35-een asti Kristjan Trossmann.

      Poista
  7. Siinä Tukholman välierän maratonimatsissa painivat muuten suomalainen Alfred Asikainen ja virolainen Martin Klein joka edusti Venäjää vuonna 1912. Klein oli matsin jälkeen niin väsynyt että luopui finaalista. Asikainen tuli pronssille

    VastaaPoista
  8. Parasta lääkettä/myrkkyä (pharmacon) Searleen hurahtaneille on kirja Limited Inc. eli ranskalaisittain S.A.R.L ;)

    VastaaPoista
  9. Kuva Werner Weckmanista oli vielä 1960-luvulla HAK:n seinällä silloin, kun sali vielä sijaitsi kaapelitehtaan vinnillä. Painijat olivat jo historiaa, elävät treenasivat nyrkkeilyä tai puntinnostoa.

    Henkisesti kaikki kamppailulajit lähtevät samalta viivalta. Paini vain sattuu olemaan rahassa mitaten vähäarvoisin. Vahinko, sillä joku Karelin olisi hyvin ansainnut samanlaisen oodin kuolemattomuudelle kuin, minkä Mailer kirjoitti Alille.

    VastaaPoista
  10. Leipurit toki. Ei se niin vaikeaa ole. Herkkä käsituntuma, erittäin hyvin harjaantunut lihasvoima käsissä ja etenkin mikrolihaksissa, aistii nopeasti muutoksen vasteessa. Ja mikä tärkeämpää, taikinan vaivaamisessa amatöörit katsovat käsiin ja ylävartaloon: ihminen ottaa voimansa maasta. Modernisti sanoen vaivaaminen on pitkän linjan core-harjoitus, minimalistinen ja karsittu pilates, jonka tuloksena on raudanluja keskikeho. Ergo: jalat tuottavat voiman tavallista herkempiin käsiin eikä voimansiirto katkea olemattomaan keskikehoon. Keskikehon lihasten vajavaisuus on nykyihmisen vakavimpia ongelmia. Isoäitini sanoin: "tekisitte oikeita töitä!"

    Jujutsussa ja muissa lukkolajeissa autonasentajat ovat omassa elementissään. Varmaan kaikki vipumaisia, pienehköjä työkaluja päivät pääksytysten käyttävät.

    VastaaPoista
  11. "Tämäkin ottelu jatkui jatkumistaan, aamuun asti, eikä vastustaja voinut voittaa, vaan käänsi käden kosketuksella Jaakobin lonkan sijoiltaan."

    Omalla tavallaan huikea ajatus, että kaikkivaltias Jumala ja ihminen painivat kokonaisen päivän, millisekunnin miljoonasosan sijasta.

    VastaaPoista
  12. Näin kirjoitti HS:n toimittaja Pekka Hakala viitisen vuotta sitten:

    "Kainuun Sanomien pitkäaikaisen toimittajan Eero Marttisen kirjoittamassa voimistelulegenda Heikki Savolaisen elämäkerrassa paljastuu, että Palusalun neuvostosankaruus oli hieman kyseenalainen.

    Savolainen (1907–1997) voitti urallaan yhdeksän arvomitalia viisissä olympialaisissa.

    Savolainen muistelee Marttisen kirjassa, kuinka hän oli jatkosodan aikana rykmentin komentoteltassa hoitamassa haavoittunutta Seesjärven rannalla, noin sata kilometriä Nurmeksen kohdalta nykyrajasta itään. Yllättäen telttaan tuotiin linjojen yli suomalaisten luokse juossut yliloikkari, joka puhui vähän suomea.

    "En häntä ihan heti tunnistanut, mutta aika pian saatoin todeta, että tämähän on tuttu mies", Savolainen kertoo kirjan sivulla 124. "Hän oli Palusalu, virolainen mestaripainija . . . Kristjan Palusalu, joka Berliinissä [natsi-Saksan järjestämissä olympialaisissa 1936] voitti kultaa."

    Palusalu oli Savolaisen mukaan "jättikokoinen mies".

    "Hetikohta minä tunnistin hänet ja sanoin, että minähän tunnen tämän miehen, iskimme kättä ja sanoimme, että 'terve, terve'."

    Savolaisen mukaan Palusalu oli juossut linjojen yli kaverinsa kanssa, jota ammuttiin selkään. Palusalu oli kertonut huutaneensa kaverinsa kanssa: "Älkää ampuko, olemme Viron poikia!" Mutta suomalaiset olivat kuulleet, että "älkää ampuko, olemme pirun poikia!"

    Seesjärveltä painijamestari vietiin kenttäsairaalaan töihin. Sodan jälkeen hänet luovutettiin Neuvostoliittoon ja edessä oli Siperian reissu. Karkotuksesta Palusalu vapautui vasta Nikita Hruštšovin kaudella."

    VastaaPoista
  13. Kosti Rasinperä puolestaan kirjoittaa näin:

    "...suurhahmo sekä kooltaan että saavutuksiltaan oli virolainen painija Kristjan Palusalu, joka voitti raskaan sarjan kultaa molemmissa painimuodoissa; kreikkalais-roomalaisessa ja vapaapainissa. Hänen tarinansa on kuin seikkailukirjasta, jossa käänteitä riittää. Hän oli loistava urheilija ja kansallissankari sekä itsenäisyyden aikana että sen mentyä. Miehittäjämaan sortamana hänelle tutuksi kävivät vangitsemiset pakkosiirtoineen, pakkotyö ja jopa kuolemantuomio; sitä ei tosin kansan reaktioita peläten uskallettu panna täytäntöön.

    Millään häntä ei saatu luopumaan korkeasta moraalistaan. Ei ottamaan puolueen jäsenkirjaa, ei kirjoittamaan nimeään lausuntoihin, joita ei sydämessään hyväksynyt. Äskettäin hän ponnahti julkisuuteen yllättävällä tavalla. Tallinnan kuuluisa neuvostoajan sotamuistomerkki siirrettiin toiseen paikkaan, koska se ei kuulunut virolaisten mielestä sinne, missä se oli miehitysaikana seissyt. Ne, jotka tietävät kertoivat, että komeavartaloisen sankarin mallina oli käytetty Palausalun valokuvaa hänen miehuutensa päiviltä.

    Kun Neuvostoliitto oli tunkeutunut Viroon kesäkuussa 1941, niin jo heinäkuussa Kristjan vietiin kauaksi Venäjälle, pieneen Kotlas-kaupunkiin. Työmaaksi annettiin metsäpalsta.

    Syyskuussa Palusalu yritti muutaman muun kanssa pakoa, pyrkimys oli päästä Suomen rajalle ja antautua vangiksi. Pakomatka epäonnistui ja kaikki tuomittiin kuolemaan, mitä ei sitten kuitenkaan toteutettu. Miehet saivat valita joko 10 vuotta pakkotyötä tai etulinjan taistelujoukot. He valitsivat etulinjan siinä toivossa, että sieltä avautuisi tilaisuus pinkaista Suomen puolelle.

    (...)

    Lokakuussa 1941 tehtiin leiriläisistä taistelujoukko. Maaselän kannaksella, Karhumäen suunnalla, Palusalu päätti 31. päivän taistelujen melskeessä yrittää toverinsa kanssa pakoa. Lohkolla taisteli suomalainen jalkaväkirykmentti 4. Pakenijat havaitsi suomalaisen pk-mies, äetsäläinen Toivo Suurperko, joka kirjoitti tapahtumat omaan vihkoonsa.

    -Älkää ampuko, olemme virupoikia, huusivat kädet ylhäällä juoksevat miehet. Pk-mies kuuli, että ”pirunpoikia”. Sormi oli valmiina koukistumaan, mutta uteliaisuus voitti ja ase pysyi vaiti. Toinen pakenevista sai takaapäin ammutun kuolettavan luodin selkäänsä.

    Vanki vietiin rykmentin komentajan, eversti Nordgrenin eteen, joka istui parhaillaan havumajan nuotiolla rykmentin lääkärin, kapteeni Heikki Savolaisen kanssa.

    -Kyllä siinä komentaja ällistyi, kun suomalainen kapteeni ja venäläinen loikkari mitä sydämellisimmin tervehtivät toisiaan synkässä Karjalan korvessa, muisteli Heikki.

    (...)

    Olympian kentillä syntynyt toveruus ja luottamus saivat aikaan sen, että Heikin ehdotuksesta Kristjania ei suljettu piikkilankojen taakse vankileiriin; hän sai luottamustehtävän, pilkkoa puut ja hoitaa kenttäsairaalan lämmitystä.

    (...)

    Kun Palusalu sittemmin siirrettiin helsinkiläiseen vankilaan, oli sielläkin vastassa olympiavoittaja samoista kisoista, suomalainen painin legenda, kaksinkertainen olympiavoittaja Kustaa Pihlajamäki. Kun miehet olivat syleilleet toisiaan, sanoi Köpi, vakaa nurmolainen körtti:

    - Tämän vankilan ovet ovat sinulle aina auki.

    Tammikuussa 1942 sotavanki pääsi Viroon, kotiin. Kun saksalaismiehitys 1944 päättyi ja Neuvostoliiton joukot helmikuussa 1945 palasivat maahan, niin tiedustelupalvelu KGB:n vaino taas alkoi. Palusalu pidätettiin fasistina ja joutui kahdeksi vuodeksi tutkintovankilaan. Sieltä vapauduttuaan hän pääsi painivalmentajaksi, mutta pian sekin häneltä kiellettiin. Elantonsa hän hankki rakennusmiehenä.

    Miehittäjien komentoa tukevista hankkeista hän edelleen kieltäytyi. Hän katsoi velvollisuudekseen elää mitä vaikeimmissakin oloissa sen aateluuden mukaan, jonka virolaisena olympiavoittajana ja isänmaanystävänä koki itseään velvoittavan. Kun Palusalu 1958 täytti 50 vuotta, paikallinen puolueen aluekomitea kielsi syntymäpäivän vieton.

    Palusalun maallinen vaellus päättyi 20 vuotta sitten, heinäkuussa 1987. Valtion kustannuksella häntä ei haudattu, mitä kansa oli kovasti toivonut."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosti Rasinperälle! Vau. Loistokirjoitus Palusalusta. Kuka saa muuten kunnian tehdä sinusta elämäkerran?
      HS

      Poista
  14. Informaatiokanavana ajatteleminen voi olla kaltaiselleni miekkailijallekin oleellista. Siinä menestys seuraa tilannetajusta ja syntyneen impaktin lukemisesta. Jos lukee oikein, pääsee hyökkäämään samalla kun torjuu toisen. Miekkailussa pattitilanne on se kun tehdään virhe. Eli ei onnistuta lukemaan tilannetta täysin, mutta jotain kuitekin. Pitkään jatkunutta painia ja miekkailua kuvaava "tasaväkisyys" on itse asiasa hyvin erikoinen tilanne.

    Etenkin kun toimiva strategia ei ole se että tekee aina samaa koska silloin toinen tietää mitä odottaa ja voisi päihittää tätä kautta. Yllättävyys tarkoittaa sitä että ei ole tartuttavaa patternia. Informaatiokielelklä algoritminen kompleksisuus kasvaa. ; Algoritmisesti kompleksi kaava on maksimaaliseti pakattua. enkelin ja jaakobin välillä oli siis kysymys pakatun informaation vaihtamisprojektista.

    Todella häröä. Minä kun ennen ajattelin että ne vaan yrittivät vetää toisiaan turpaan eivätkä osanneet.

    VastaaPoista