3. tammikuuta 2012

Tumppu


On perustettava palkinto, joka myönnetään vuoden tyhmimmän arvostelun kirjoittajalle. Jottemme joutuisi eksponenttifunktion vietäviksi, rajoitamme valikoiman maksettuihin arvostelijoihin, jollaisia esiintyy muutamissa sanomalehdissä.

Palkintona on vasemman käden tumppu, hiukan kurainen ja jäinen, peukalo imeskeltynä. Pekka Tarkalla voitaisiin myöntää periaatteellisista syistä rukkanen ja naula, jonka vaimo voi lyödä seinään.

Vuoden 2011 palkinnosta kilpailevat se henkilö, joka kirjoitti Antti Tuurin ”Ikitiestä” ja Suvi Ahola, jonka kirjoitus Aarne Kinnusen teoksesta ”Päätoiminen elämä” julkaistiin näinä päivinä.

Julkaisualustaa Kinnunen kutsuu selvyyden vuoksi nimellä RZ (Reichszeitung eli valtakunnansanomalehti), me muut, jotka emme ole estetiikan professoreita edes eläkkeellä, nimellä HS, ja katupojat nimellä Hesari.

Kinnunen muuten kertoo, että HS on parempi korvasienien kasvattamiseen kuin Hbl. Suvi Ahola on väärässä myös väittäessään kirjan tietoa korvasienien syömäkelpoisuudesta kuivattuina ja yli vuoden rapeutettuina. Tarkistin asian, mutta en ota reseptiä vastuulleni, vaan ehdotan ryöppäämistä.

Siinäkin Ahola on väärässä, että Kinnunen olisi myrkyllinen mies. En usko että hänestä löytyy gyromitriiniä pahempaa.

En ole ihan varma, olemmeko tavanneet Kinnusen kanssa. Luultavasti olemme. Meillä Ahvensalmella (Multala) noita Ihamaniemeläisiä ei kyllä välttämättä pidetä ihan täysijärkisinä. Tunnen asian perin pohjin, koska olen ollut siellä (Ahvensalmella) yli 30 kesää. Kinnusen mainitsema luokkatoveri Esko Kinnunen, ei sukua, on kesänaapurini. Leppoisa mies, vaikka onkin Holopaisen mummun kasvattipoika ja tiettävästi samaa kantaa kuin Vihtori Kinnunen, joka joi talonsa. Silti: kylällämme oli 1571 hopeaveroluettelon mukaan kolme taloa, Kinnunen, Korhonen ja muuan kolmas, jonka saarista saapuneet Holopaiset ovat viime vuosisatoina syrjäyttäneet.

Ihamaniemi, jonne Heikki Haaviko jaksaa hyvin soutaa, on pahalta mainittu, koska sinne on kertynyt teatterinäyttellijöitä mökkeilemään. Sellainen on myös Kinnusen vaimo.

Toisin kuin arvostelija uskotteli, kirjassa ei ole tavanomaista enempää keljuilua kollegoista, opettajista ja oppilaista. Suhteellisen avoin pahasti sanominen on paljon reilumpaa kuin sala-ampuminen, joka on tuttua kaikista muistelmista. Arvostelija ei taida tuntea yliopistomaailmaa tiedekunnan näkökulmasta, otaksun. Ne ovat sellaisia hommia, että joka ilta kotiin tulossaan saa pudistella tikarit ja puukot palttoostaan. Se kuuluu virkaan, ja siitä maksetaan korvaus, kuin kivusta ja särystä.

Sen muuten tiesin itsekin oikein hyvin, että suuri humanisti G.H. von Wright oli aikamoinen ryökäle ja edellytti mutkikkaita palvontamenoja kaikilta Häntä lähestyviltä. Kinnuselle Wright tuli kalliiksi: ensimmäinen väitöskirja hylättiin ”spekulatiivisena”, kun se oli jo painoon menossa. Kinnunen osoittaa luonnetta jättämällä selittelemättä.

Teos ei liioin ole muistelma. Se on aivan epätavallisen hyvä ja järkevästi koottu näennäisen irrallisista tarinoista rakentuva kokonaisuus, jossa välillä istutaan oopperassa italiassa, käydään katsomassa Berliner Ensemblen esityksiä ja istutaan Pentti Haanpään kanssa juomassa jaloviinaa osuuskassan portailla Piippolassa. Paavo Haavikosta mainitaan, että vanhemmiten hän tuli niin viisaaksi että muuttui epäviisaaksi.

Ehkä arvostelijan haksahdus johtuu siitä, että kirja on niin hyvin kirjoitettu. Hyvä suomenkielinen teksti ei ole jokapäiväinen herkku eikä varsinkaan silloin, kun se on selkeää, herkullista ja käsitettävää ja siinä pilkataan pätevin perustein juuri taideaineiden slangipaiseita, joista ”narratologinen diskurssi” (suom. ’kirjoitus’) tuntuu sydämistyttävän professoria erikoisesti.

Sudeettisuomalainenkin saa kirjasta paljon ajattelemisen aihetta. Jos vielä ohjaan väitöskirjan, käsken oppilasta lukaisemaan tämän. Aivan ohimennen, kuin verkoille kävellessä heitetyt maininnat metodista, teoriasta ja kysymyksenasettelusta ovat yleispäteviä. Niin sitä pitää herra rohvessoori!

24 kommenttia:

  1. Seppo Nummi -vainaa kertoi, että kun hän oli arvostellut erästä laulajaa myrkyllisesti kritiikissään, tämä rupesi rähjäämään hänelle julkisessa tilaisuudessa.

    Seppo kertoi vastanneensa: Miksi te ette hauku takana päin, niinhän kaikki muutkin tekevät.

    VastaaPoista
  2. Kannatan tumppua Ikitiestä kirjoittaneelle, joka kaipaili kirjaan draaman kaarta ja jonka mielestä "uhka, pelko, väkivalta tai ahdistus ei maistu miltään", jäivät hänelle "vain sanallistetuiksi käsitteiksi".

    Minua on lukiessani harvoin jos koskaan uhka, pelko, väkivalta ja ahdistus kouraissut niin syvältä kuin Ikitien lukijaan luottava teksti. Oli pysähdyttävä, vedettävä henkeä, suhtauduttava kuten isävainaja ilmaisisi.

    Kinnusen kirjan sen sijaan palautin vähin äänin pikaisesti kirjastoon, mutta tuo tiedemaailma onkin toisen sortin lapualaisuutta.

    VastaaPoista
  3. Luin Ikitien joululomalla, ja se tuntui vatsassa vielä parin päivän päästä. Pirun hyvä kirja! Luettava oli sitten samaan kasaan Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimies; hyviä nekin.

    VastaaPoista
  4. Minulla on ollut sienitumppu käytössä jo kymmeniä vuosia korvasieniä varten.
    Kymmenen litran ämpäriin niin paljon käärittyjä sanomalehtiä kuin mahtuu. Vettä päälle. Annetaan liota, kunnes lehdet muuttuneet massaksi. Puristellaan vesi pois. Hankitaan hevosen lantaa saman verran. Sekoitetaan keskenään.
    Korvasienten esiintymisalueelle kaivetaan noin 15 sentin syvät vaot, jonne lanta-selluloosaa levitetään. Ämpärillinen riittää noin 5 metrin pituiselle vaolle.
    Tuottaa esteettisiä korvasieniä useamman vuoden, joita myös Ludwig Wittgenstein aikoinaan käytti implikoidessaan aivojaan.

    VastaaPoista
  5. Noista tikareista ja puukoista muistin vuosia sitten lukemani Konrad Lorenzin kertoman tarinan. Hän oli
    keväällä tavannut yliopiston käytävällä kollegansa. Tämä kysyi, mitä Lorenz aikoi tehdä kesällä. Lorenz
    kertoi menevänsä Afrikkaan tutkimaan gorillojen agresiivisuutta. Kollega oli hämästyneenä huudahtanut: "Miksi Afrikkaan? Tutkisitte täällä professoreiden agressiivisuutta".

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  6. Paxillus atrotomentosustiistaina, 03 tammikuuta, 2012

    JarMomin vinkkiin voisi lisätä, että kuivattua, jauhettua korvasientä mukaan, niin paikalle, jossa ei ole ollut ilmestyy herkkua, kun itiöiden saanto on varmistettu.

    VastaaPoista
  7. Minusta Sinun pitäisi jättää Jussille

    http://www.juorukello.fi/aihe/blogit/jussin-blogi/

    nuo jutut. Ja pitäytyä dantemaisessa toduutessa.

    VastaaPoista
  8. Kinnusen synti on tietenkin se, että hän on mies. Tätä ei joku Aholan kaltainen nainen voi antaa anteeksi.

    VastaaPoista
  9. "Sen muuten tiesin itsekin oikein hyvin, että suuri humanisti G.H. von Wright oli aikamoinen ryökäle ja edellytti mutkikkaita palvontamenoja kaikilta Häntä lähestyviltä. Kinnuselle Wright tuli kalliiksi: ensimmäinen väitöskirja hylättiin"

    No mikäs, yleinen mielikuva tästä henkilöstä vastasi kai harvinaisen huonosti lattiatason todellisuutta.

    VastaaPoista
  10. ... puhumattakaan nyt siitä "ulkoilmaelämästä" nuoruudessaan.

    VastaaPoista
  11. Sudeettisuomalainen...? Tarkoittanet itseäsi, kun asut rantaruotsalaisten reviirillä?

    VastaaPoista
  12. Korvasienien kasvatusohje ja Wittgensteinin aivot. Siinäpä on viihdyttävää ajateltavaa.

    Muuten olen sitä mieltä, että Ahola voitaisiin nimittää Hesarin pysyväksi ruokatoimittajaksi. Uskon, että hän saisi siinä vähemmän vahinkoa aikaan.

    Kadunnainen

    VastaaPoista
  13. Kirja kuulema sisältää myös hyviä ihmisten kasvatusohjeita.

    Nykyinen kovasti muodikas kiusaajien paapominen tyyliin -voi sinua raukkaa kun kiusaat, sinulla on varmasti paha olla- korvataan kirjassa ns. nyrkkiterapialla, joka osoittautuu ennen kuulemattoman tehokkaaksi terapiamuodoksi.

    Itse asiassa olen pari kertaa juuri tällaista ehdottanut tuolla pedagogien taukotuvassa, mutta saanut osakaseni sellaisia suvilahomaisen tuomitsevia katseita. Ja olen vaiennut ja hiljentynyt kiltisti.

    VastaaPoista
  14. Paxillus atrotomentosuselle:

    Itse kävisin varastamassa Helsingin Sanomien levikkialueelta, Suomen ruotsalaisten metsistä, useamman lapiollisen korvasienten kasvupaikan pintamaata ja siirtäisin ne omalle maalleni Hesarin hevonpaskaa sisältävän kuopan päälle.

    VastaaPoista
  15. Kävin joskus tutustumassa vastavalmistuneeseen yliopistorakennukseen, kaupunki jääköön mainitsematta. Arkkitehti ja rakennuttaja olivat satsanneet viihtyisyyteen, huoneissa oli käytävän puolella jonkin verran lasiseinää että ei näyttäisi niin kuolleelta. Käyttäjät sitävastoin olivat osoittaneet oma-aloitteisuutta teippaamalla lasit ympeen aanelospapereilla. Yliopistoyhteisö on ilmeisesti sellainen, että mitään yhteisöä ei ole.

    Evira muuten kehoittaa käsittelemään kuivatut korvasienet samalla tavalla kuin tuoreet.

    VastaaPoista
  16. No kyllähän siinä kirjassa aika paljon tuollaista yliopiston sisäistä kuittailua, jolla ei ole juurikaan yleistä mielenkiintoa. t. Kaijus

    VastaaPoista
  17. Mutta kuka löisi laudalta edesmenneen kirjallisuusarvostelija Timo Hämäläisen joka selvästi kännissä ollessaan, telkkarissa, totesi Leena Landerille että "Minun mielestäni sinä kirjoitat helvetin huonolla suomen kielellä".

    Muistan katsoneeni tuon lähetyksen telkkarista ja jääneeni miettimään käykö tuo ihminen täysillä. Jos Timo eläisi niin olisi kyllä itseoikeutettu Tumppukerhon kunniapuheenjohtaja.

    VastaaPoista
  18. Aholasta olen samaa mieltä kuin Anonyymi/Kadunnainen. S. Aholan arvostelu Matti Mäkelän kirjasta Kaksi vaimoa oli suomalaisen kirjallisuusarvostelun pohjanoteeraus. A. Ahlqvistista ei kannata puhua edes samana päivänä.

    VastaaPoista
  19. Suvi Aholan arviointi Aarne Kinnusen muistelmista on minunkin mielestäni omituinen. Ei todista suurta kirjallista sivistystä, jos ei suhteuta arvioitavaa teosta muistelmagenreen muuten kuin viittaamalla nykyisin yleisiin omakustanteisiin muistelmiin.

    Kirjan sisällöstä on jäänyt arvostelijalla mieleen lähinnä korvasienet. Olisi siellä ollut paljon muutakin herkullista, jos kirjoittaja olisi raivoltaan pystynyt paneutumaan.

    Kinnunen näkee johdonmukaisesti itsensä maalaismiehenä, joka on loppuun asti aika vieras akateemisissa kotkotuksissa. - Hyvin antoisa ja hauska on mielestäni lapsuuden kuvaus, kiinnostavaa on lukea 40-50-lukujen opiskeluajasta, noista niukoista vuosista. Muutama huomattava kirjailija saa myös mainion kuvauksen.

    Professorin hyvyys voidaan paljonti arvioida jälkikasvusta. Ei ole katteetonta Kinnusen itsekehu, kun luettelee professoriksi edenneitä oppilaita. kunnioittavia mainintoja saavat myös runouden tutkijat Liisa Enwald ja Tuula Hökkä.
    Aivan aiheesta professori on myös tyytyväinen kirjoitustaitoonsa ja moniin kiinnostaviin tutkimuksiinsa.

    Marja-Liisa Seppänen

    VastaaPoista
  20. Entäpäs jos Ahola onkin tavoittanut kirjasta sen olennaisimman ja kritiikki onkin kohteelleen aivan oikein?

    Mulle tuli vain sellainen tunne lukiessani näitä.

    Luin kritiikin, Kinnusen muistelmia en; luen ehkä joskus.

    VastaaPoista
  21. Evira muuten kehoittaa käsittelemään kuivatut korvasienet samalla tavalla kuin tuoreet.

    Eviran sanomisiin kannattaa suhtautua muutenkin varauksella. Turha lafka.

    VastaaPoista
  22. Anonyymin ehdottama nyrkkiterapia kiusaajille on tietysti hyvä idea, muttei mikään uusi. Koulukiusaajat käyttävät sitä menestyksellisesti tyhmiin luokkatovereihinsa.

    VastaaPoista
  23. Kyllä Ahola siinä jotain tavoitti. Kirjassa on paljon vanhan miehen ylimielistä itsekehua ja besserwisserismiä hienoon kielenkäyttöön kiedottuna. Mielenkiintoinen lukukokemus, mutta kirjoittajan kaltaista henkilöä en haluaisi kaveripiiriini.

    VastaaPoista
  24. Kirjoitin pro gradu-työni professori Aarne Kinnusen ohjauksessa. Olin todella innostunut hänen asiantuntemuksestaan ja sallivuudestaan poikkitieteellisen työni ymmärtämisen suhteen. Myöhemmin sain tietää hänen itsensäkin kirjoittaneen psykologian ja kirjallisuuden alueelta. Täytyy lukea hänen muistelmansa, kun vihdoin ehdin.

    VastaaPoista