30. lokakuuta 2010

Silmän tarina

Googlella haettu



Transgressiivinen kirjallisuus ei ole alaani, olkoon kirjoittaja George Bataille, markiisi de Sade, Genet tai Selby. Jos se on rajoittuneisuuttani, olkoon sitten niin.

Jäin miettimään mutta en keksinyt kysyä, miksi reipas silmäkirurgi kysyi eilen, pelottaako. Ei ollut tullut nytkään mieleen. Mutta kun olen rehennellyt silmäleikkauksillani, olen kyllä pannut merkille, ettei aihe miellytä monia.

Nyt paikattiin silmämunaan auennut reikä koruompeleella. Näköä on tallella kohtuullisesti, mutta käytän tilaisuutta hyväkseni selittääkseni, että ellen ole näkevinäni vanhoja ystäviä kadulla, syy on todennäköisesti, etten näe. Lukulaseilla kirjalliset harrasteet sujuvat (paitsi virheetön kirjoittaminen), ja varsinkin sähköiset laitteet ovat oikein tervetulleita. Mutta lukulasit päässä en totta puhuen erota kasvonpiirteitä kauempaa. Ja taas kaukolasit päässä hämärien portaiden laskeutuminen on onnenkauppaa, siis siinä mielessä, miten päin ja mitä vauhtia tullaan alas.

Oma vikani on verkkokalvojen putoilu. Hoidin kuitenkin tätä vaativaa verkkokirjailijan virkaani kysymällä silmäkirurgilta, missä määrin pitää paikkansa se tieto, ettei likinäköisyyden syitä itse asiassa toistaiseksi tunneta. Vastaus oli kiinnostava. Erilaisia asiaan vaikuttavia syitä tietysti on todettu, mutta kenelle tahansa tuttu ilmiö esimerkiksi silmälasien tarpeesta eri Aasian maissa on totta. Erot ovat hyvin suuria eikä syytä tiedetä.

Sen sitä vastoin tuomitsimme, silmälääkäri ja minä, eukkojen höpötykseksi, ettei saa ”pilata silmiään” lukemalla liikaa. Normaalissa valossa ja asennossa lukeminen ei ole turmioksi. Isoäitien uhkaus saattaa olla tieteellisyydeltään samaa luokkaa kuin väite, että jos kovasti irvistelee ja vääntelee naamaansa, saattaa jäädä sellaiseksi.

Sekä kuunteleminen että katseleminen ovat olleet vaivan takana, koska ne ovat molemmat vaikeita taitoja. Katsomisen makuun pääsin, kun olin alkanut tutkia huvikseni ja sitten yhä vakavammin sarjakuvia. Jossain vaiheessa käsitin, ettei sarjakuva ole edes läheistä sukua elokuvalle. Taidehistoria ei ollut koskaan kiinnittänyt huomiota tähän alhaiseen taiteeseen.

Kai minulla oli onnea. Ensin löysin ja luin Arnold Hauserin taiteen sosiologian. En pitänyt kirjasta, joka on edelleen kuuluisa ja myynnissä, mutta opin siitä erittäin paljon.

Aivan sattumalta käteeni osui Pierre Francastelin kirja taiteesta ja yhteiskunnasta. Centgre Culturel Francaise piti siihen aikaan yllä kirjastoa, joka oli yhtä kiinnostava kuin Britsih Councilin ja amerikkalaisten kirjastot. Ja tämä Francastel oli siellä.

Vasta kymmenen vuotta myöhemmin ymmärsin, että Francastel oli sekä ajattelultaan että henkilönä hyvin lähellä ranskalaisia annalisteja, joiden nimeen olen vannonut niistä päivin siis Braudel jne.). Itse asiassa tämä erikoislaatuinen herra julkaisi 1965 kirjan plastisen tilan noususta ja tuhosta, renessanssista kubismiin. Hänen keskeinen ajatuksensa oli varoa tutkimasta vain taideteosta, koska se on joka tapauksessa osa jotain asiayhteyttä ja tietyn taloudellisen ja poliittisen asetelman tuote. Hän ajatteli näin olematta muistaakseni edes kiinnostunut marxismista.

Tuota kirjaa ei löydä enää helpolla. Itse en sitä kaipaakaan. Silti minua miellyttää ajatus, että ilmaperspektiivi eli ”oikea” perspektiivi ilmestyi maalaustaiteeseen merkillisen samanaikaisesti kuin analyyttinen geometria ja käytännön tarve laskea laivojen vetoisuuksia ja säilytysastioiden tilavuuksia. Arvaan että te ette osaa laskea tynnyrin. Kartioleikkaukset ja vastaavat vaativat oikeastaan dfifferentiaali- ja integraalilaskentaa, jotka keksittiin vasta 1600-luvulla (Newton, Leibniz, Fermat, Pascal). Kysymys kaarien tangenteista ei ole helppo.

Francasttel rinnasti laivan tai astian painopisteen määrittämisen ja maalauksen fokuksen, siis taiteellisen painopisteen.

Jos joku haluaa vakavissaan miettiä tällaisia, voisi tutkia Cézannea. Onnistuin itse jopa hankkimaan DVD:nä Suomen televisiossa ajetun dokmenttielokuvan Cézannesta ja hänen vuorestaan, jota maalaamalla hän mullisti tilan kuvaamisen kaksiulotteisella pinnalla. Pitäisikö kuitenkin hankkia se Francastelin ”tekniikka ja taide”, jonka kannessa on osuvasti Eiffel-tornin kuva?

17 kommenttia:

  1. Kummallinen kysymys "pelottaako"??

    Olin leikkauksessa, jossa avattiin suurehko aukko
    alavatsaan. Anestasialaakari, reipas naishenkilo, sanoi ystavallisesti ja vakuuttavasti
    "Olette hyvissa kasissa". Tiesin etta niin leikkuri kuin nukkumattikin olivat hyvia, kokeneita specialisteja MUTTA tutui niin hyvalta
    sellainen ystavllinen vakuutus.

    VastaaPoista
  2. Cezanne ja hanen vuorensa:
    Tilan kuvaaminen on piikku juttu, mutta ne hanen varinsa!

    VastaaPoista
  3. Arvaan että te ette osaa laskea tynnyrin

    Osataanpa. Euroopassa on sitäpaitsi ollut periteisiä hovivirkoja kuten chamberlain, cupbearer, schenk ja juomanlaskija jotka ovat huolehtineet tynnyristä. Amerikkalaiset taas laskivat tynnyrillä Niagarasta.

    VastaaPoista
  4. Tynnyrin kaava voidaan laskea Simpsonin kaavalla:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Simpsonin_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6
    Olet oikeassa, tarvitaan integraalilaskentaa

    VastaaPoista
  5. Jos perustyyppi pelaa pitkään ja innolla tennistä, on oikea käsi vaikuttava ilmestys baaritiskiin nojatessa. Tyyppi kääntää kylkeä ja nostaa juomansa vasemmalla kädellä, joka - kappas vain - onkin hontelo.

    Läheltä lukeminen, hämärässä tai muuten vain, lisää fokuksen edestakaista liikerataa merkittävästi, sis lihakset pumppaavat isompaa työtä. Ja lukuintoisella, sellaisella joka lukee myös muiden mentyä levolle, ja kenties menneiden aikojen pienissä asuintiloissa eli siksi hämärässä, tätä työtä silmälihaksille kertyy kertaluokkia enemmän kuin heinämiehelle.

    Kun jännitän hauikseni satoja kertoja enemmän kuin muut, olkavarteni ei lähde kuitenkaan taipumaan. Silmämuna puolestaan on pehmytkudosta, muuttuisiko pahoin pumpattu muoto kokonaisuutena ajan oloon? Vai eivätkö lukijan ahkerasti pumppaamat lihakset palaudukaan niin rennoiksi ja siksi niiden pituus muuttuu ajan oloon? Tätä uumoilee yksi ihmisoptiikasta kiinnostunut koulukunta.

    Sitten on se toinen koulukunta. Ja näiden välinen oppiriita ei tainnut selittää mannertenvälisiä eroja. En minä tiedä, osuuteni asiaan on vain tämä huono näkö.

    Mummo neuvoi laittamaan haavalla piharatamoa. Muitakin koeteltuja ohjeita. Valheilla kouluttaminen oli suvun typerämpien naisten töitä ja harratus, saattoivat toki tehdä sitä hyvässä uskossa.

    Toipumista leikatulle. Nuorena se oli melkein jännää. Nyt niitä on on ollut aivan riittävästi. Vai muuttiko suhtautumisen se yksityissairaaala, jossa leikkaamoon mentiin heräämöön kautta, jossa oli varsin vaisuja ja vitivalkoisia ihmisiä alumiinifoliossa?

    VastaaPoista
  6. "Normaalissa valossa ja asennossa lukeminen ei ole turmioksi."

    Jännittävä miettiä miten hämärässä asennossa pitäisi lukea, että näkönsä menettäisi. Isoäitien jutut oli tehty hauskan eli huonoksi arveltavan elämän kaihtamiseksi. Juttu Bachin näön himmenemisestä nuottien heikossa valossa kopioimiseen taitaa olla väärä, jokin kaihisairaushan hänellä kai oli.

    Nimim iPhonella sängyssä

    VastaaPoista
  7. "..Pitäisikö kuitenkin hankkia se Francastelin ”tekniikka ja taide”, jonka kannessa on osuvasti Eiffel-tornin kuva?"

    MIT:n julkaisemassa englanninkielisessä on Victor Hortan Hotel Aubecqin lasimaalauksia. Kiinnostaa..

    VastaaPoista
  8. JK: "Arvaan että te ette osaa laskea tynnyrin."

    Tarkoitat "tynnyrin tilavuutta", kun se ei ole suoraseinäinen lieriö, vaan seinät kaartuvat?

    No, kyllähän me insinöörit se osataan:

    Jos tynnyrin korkeus on h, pohjaympyröiden säteet a ja keskikohdalta otetun poikkileikkausympyrän säde b ja sivulaudat kaartuvat paraabelin muotoisesti, niin tästä se lähtee:

    3,14 x h / 15 x (3a2 + 4ab + 8b2)

    (Sis aa toiseen jne, en osaa merkitä potenssia tähän, enkä löytänyt piin merkkiäkän.)

    VastaaPoista
  9. Taiteen "näkemyksillisiä" aspekteja valottaa kelvollisesti, vaikka turhan koukeroisella kielellä, kirja Art & Illusion by E.H.Gombrich.

    VastaaPoista
  10. Sanonta niin on nälkä että näköä haittaa pitää paikkansa

    VastaaPoista
  11. Ad mr: - luin Gombricheja jo tuoreeltaan, 60- ja 70-luvulla. "Meditations on a Hobbyhorse and Other Essays on Art" on antava, eikä kieli ole ainakaan koukeeroista.

    Jätitkö kokeilumielessä mainitsematta Gombrichin kirjan "The Image and the Eye"?

    VastaaPoista
  12. En tunne muita ko. herran teoksia, mutta pysyn kannassani kielen koukeroisuudesta. Levittelin muutamia ilmauksia tuttavilleni esimerkkeinä siitä, miten epävarman tai luonnosmaisen ajatuksen voi kätkeä kielellisen ilmaisun konstikkuuteen, kuten joillakin kunnianarvoisilla professoreilla joskus on tapana. Itse lähestyn kirjaviisutta vain pakon edessä ja kartan muutakin älyllistä temppuilua. Silti kiitän kiinnostavalta vaikuttavan kirjan nimestä. Kai se löytyy amazonista?

    VastaaPoista
  13. Maallikot jos haluavat hätkäyttää itseänsä mitä osattiin jo liki 2000 v sitten antiikin aikaan eli osattiin hätkähdyttävän eläviä 3D maalauksia, niin wikipediassa "Fayum mummy portraits":

    http://en.wikipedia.org/wiki/Fayum_mummy_portraits

    Kun ensi kerran törmäsin, niin tunsin olevani huijattu. Kouluopetus ja valtamedia (keskiajan ikonit ym) antoivat ymmärtää että vasta muutama sata vuotta sitten länsimaissa alettiin osata maalata ihmisiä realistisesti..

    MrrKAT

    VastaaPoista
  14. Jossakin vaiheessa nämä taidemaalarit unohtivat heitä aiemmin ohjanneet kauneusihanteensa, ja taide alkoi merkitä heille lähinnä tiedonhankinnan välinettä.
    Cézanne sanoi haluavansa paljastaa omenasta sen, mikä kuvasi kohteen sielua - omenuuden. Kauneuden etsintä hylkäsi samalla taivaan. Ja Proust kuvitteli löytävänsä ajasta ja tietoisuudesta uusia tasoja. Se oli muistaakseni kolme minuuttia ennen kuin Hitler tuli valtaan.

    Eli samoihin aikoihin kun Elstir oli parhaimmillaan. Hänhän kuvasi asiat sellaisina kuin ne esiintyivät ensinäkemältä, tavoitellen ainoaa oikeaa hetkeä, jolloin hidas järkemme ei ole vielä ryhtynyt selittämään asioiden sisältöä, ja jolloin tuollaisista näyistä saatua vaikutelmaa ei vielä ole korvattu omistamillamme tiedoilla.

    Elstir puhui metamorfoosista. Ja oli siis vähintään Picasson veroinen. Ehkäpä he tunsivatkin toisensa.

    N’est ce pas pourtant Deleuze qui disait que si vous êtes piégé dans le rêve de l’autre vous êtes foutu?

    Sellaisesta voi seurata vaikkapa värähtelyjä, mistä seuraa tietenkin se, että tullaan keskusteluun pysyvyydestä ja liikkeestä. Analogiaan esineen näkyväksi tekemisestä. Oleellista tietenkin on, että - ihan omasta kokemuksestakin - ne taulut voidaan liikkeen avulla jälleen saattaa siihen tilaan missä niitä voidaan kuvata vaikkapa sanalla määrittelemätön.

    Siis täytyyhän olla mahdollista, että esimerkiksi nämä arkkitehtien suunnittelemat persereikäiset lähiöt voidaan joskus repiä alas. Ja monet taidemuseoiksi kutsutut paikat siinä samalla.

    Tradition suhde tulevaisuuteen on aina paradoksi. Modernin käsite kuoli toisessa maailmansodassa. Mahdollisuutta luoda uutta modernismia, ei sen jälkeen enää ole ollut. Johtuisiko orgaanisen kehityksen hitaudesta - tai olemattomuudesta. Ja siitä, että taiteesta tuli pelkästään taideobjekti.

    Periaatteessahan taide ei kertaa ihmisen tietä historiana, vaan ideana - eräänlaisena vihkimisenä, johon emme ole vielä kyenneet antamaan kunnollista vastausta.

    VastaaPoista
  15. Tynnyrinalat sun muu hömppä on vielä kova sana USAssa.

    "Only three nations out of 203 have not officially adopted the International System of Units as their primary or sole system of measurement: Burma, Liberia, and the United States of America." sanoo wiki.

    VastaaPoista
  16. Onko unohtunut bloginpitäjältä pitkän matikan pyörähdyskappalelaskut?

    VastaaPoista
  17. Löytyiskö G. Schildtin Cezanne-väitöskirjasta asiasta mitään ?

    VastaaPoista