31. lokakuuta 2010

Mikki Hiiri –musiikista




USA:ssa täysin kelvoton tai tilapäinen tuomioistuin on ”Mickey Mouse –court”, Australiassa ”Kangaroo Court”.

Syypää oli tällä kertaa oikeastaan Vinteuil. Tämäkin säveltäjä tuli vastaan, kun avustin toimittajana eräissä Proustin suomentamiseen liittyvissä asioissa. Romaanissa mainittua säveltäjää ei ole olemassa, ja siksi kirjallisuus aiheesta on laajaa. Silloin ei ollut Internetiä, mutta tieto oli periaatteessa sama kuin verkosta nyt löytyvä. Ei ole,  ja Proust on varmaan halunnut korostaa muistamista jättämällä muistetun ilmaan.

Lukijoiden mieleen tämä salaperäinen viulukappale ei ole hitsautunut yhtä lujasti kuin ”Madeleine-keksit”, oikeastaan pikkuleivät, joiden haukkaaminen palauttaa romaanisarjan alussa nuoren kertojan mieleen kadonneen ajan. Silti hyvin monilla meistä on mielessämme teoksia, kappaleita, melodioita tai katkelmia, jotka tuovat mieleen jotain, samaa.

Kirjallisuudentutkijat mainitsevat ”Vinteuil’n” yhteydessä tietysti Saint-Saënsin ja pari muuta, mutta tätä reittiä pääsin käsiksi, kiitos Spotifyn, suunnattoman määrän viulukonserttoja säveltäneeseen Viottiin (1755 – 1824), jonka teokset eivät häpeä edes Mozartin ja Haydnin rinnalla. Väittävät muuten, että ”Marseljeesin” melodinen ajatus olisi peräisin eräästä Viottin konsertosta. Voi pitää paikkansakin.

Siitä ajatus siirtyi viihdyttävään musiikkiin, joka ei siis ole sama asia kuin viihdemusiikki. Ennen pitkää oli soimassa Rodrigon Aranjuez-konsertto kitaralle ja orkesterille. Se on sävelletty 1939 ja kuuluu selvästi samaan ilmiöryhmään kuin Sibelius, Stravisnki, Toivo Kuula, Madetoja, Dvorak, Grieg, Janacek, Bartok ja sangen monet muut.

Kuuluvilla on kansallinen, aidosti tai kautta rantain kansanmusiikkiin ja vanhaan musiikkiin kallistuva vivahde, kuten meidän säveltäjiemme veto virsistä tuttuun modaalisuuteen, kirkkosävellajeihin.

Tänään pidän enemmän flamenco-kitaran huipun Paco de Lucian versiosta kuin Julian Breamin verrattoman virtruoosisista esityksistä, jotka tukeutuvat klassisen akustisen kitaran perinteeseen.

Wikipedian mukaan yhdistelmä oli hyvä, nuotinlukutaidoton mies soitti sokean miehen sävellystä. Tämä da Lucia opetteli nuotit esityksiään ja levytyksiään varten, ja säveltäjä Rodrigo, josta nykyinen kuningas teki lähinnä tämän kappaleen ansiosta markiisin, puolestaan saneli orkesterisävellyksensä vaimolleen.

Mikki Hiiri tulee mieleen myös siitä, että Disneyn ”Fantasiassa” on mukana Dukas’n ”Noidan oppipoika”, pääosassa Mikki. Dukas puolestaan opetti Rodrigoa Pariisissa hyvällä menestyksellä.

Sävyisä musiikki on usein tarpeen. Kuuntelin Segoviaa. Hänen Bachinsa on verraton todiste siitä, miten hyvin musiikki voi soida ”väärällä” instrumentilla. Kuunteli Vivaldin konserttoja, joissa on mukana jopa neljä kitaraa. Kuuntelin Villa-Lobosin ”Bachianas Brasileras” –teosta, jossa myös naapurimaan tangoa muistuttava kansanmusiikki, koloratuurisopraano ja Bach on valmistettu epätodennäköiseksi keitokseksi.

Ennen kuin arvaattekaan, kaivan esiin soitetuimpien tai myydyimpien klassikkojen listan. Oletan että niissä kappaleissa on jotain, vaikka suomalaisen musiikkimaun löivät umpilukkoon Hanslick ja muut saksalaiset kriitikot jo 1800-luvulla.

Vähäisen kokemukseni mukaan esitys on sitä tärkeämpi, mitä särjetympi teos – esimerkiksi Aranjuezia ovat levyttäneet Modern Jazz Quartet, Miles Davis, Led Zeppelin ja lukemattomat muut.  Gershwinin ”Rhapsody in Blue” on mielestäni loistava kappale, mutta usein aika heikosti esitetty. Yksi näistä huonommista on se, jossa Benny Goodman munaa kappaleen alun tunnusomaisen klarinettisoolon.

Suosikkini on St. Louisin sinfoniaorkesterin Slatkinin johdolla tekemä levy, jossa klassisen ja bluesin vastuuttomimmat piirteet yhdistyvät ihmeellisesti. Suosittelen. Yleisemminkin suosittelen kuvitettuja klassikkoja. Pois luettuna Albinonin Adagio, jonka kuvittelen soivan helvetin kiehuvissa käytävissä.

9 kommenttia:

  1. Linnanmäen Peacock-teatterissa soitti viime vuosisadalla Mario Weberin orkesteri varietee-esitysten taustat. Kerran tuli "Sininen rapsodia" kokonaisena sovituksena. Elämys valtasi mielen unen ja sadun summana. Esitys on pysynyt lyömättömänä jo yli 40 vuotta. Autenttisuus vaikuttaa vahvasti.

    Tänä aamuna kelloja käännellessä tuli mieleen ne säästöperustelut, joilla meidät on tähän leikiin houkuteltu. Jos säästöjä tulee esim. 0,7% BKT:stä, niin voisimme hoitaa kehitysapumme lahjoittamalla tämän kesäaikajärjestelmän kohdemaihin ja pitää omat kellomme normaaliajassa. Lopullinen ratkaisu...
    Ajantasalla Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  2. John Paul Jones shämpäläsi No Quarteriin v. 1977 Zeb-kiertueella Aranjuezia - oli paineita esitellä osaamista koskettimilla, ja bändi toimi taas kerran ilman heroiinia.
    Tässä vaiheessa brittirockissa oli jo opittu kirjoittamaan teemojen säveltäjät krediitteihin.
    Nyt yhä pahemmalta näyttävät ne `60-70 alkuperäiset levykeskiön etiketit, kuutelen niitä, omiin nimiin otetut sävellykset. onpa hienoja kulkuja Ian Anderson, Dave Cousins, Peter Green ja monet muut jostain luoneet, niin ja Page.

    VastaaPoista
  3. entäpä ketel-beyn "puoskarin luutarhassa"..

    VastaaPoista
  4. Paco de Lucian kitarointi on toki oivaa, mainitussa aranjuezissakin (ja kannattaa kuunnella häntä nuorena vetäisemässä Tico ticon, tämän tunnetun oliko Bachin vai Saint-Saënsin sävellyksen - ei juuri nyt tule mieleen - löytyy Utubesta) , mutta varsinaisesti iberialainen veri punnitaan siinä kohdassa kun tulee vastaan jokin jazzstandardia vastaava espanjalaisstandardi, kuten El Vito. Ja siinä "pronssinkarvainen mustalainen" Sabicas pesee kaikki.

    VastaaPoista
  5. Enpä ollut tietoinen Zeppelinin Aranjuez versioinnista. Sen sijaan hollantilainen Focussoitti sen encorena Helsingissä 70 -luvun puolivälissä, muistaakseni ei pelkkää Adagiota. Jan Akkerman on varsin pätevä kitaristi. Jazzin puolella Jim Hallin versio lähentelee Miles Davisin tasoa; ainakaan jälkimmäisestä Rodrigo ei kai perustanut. Tekijänoikeustulot lienevät kelvanneet.

    Rodrigon Concerto para Gentilhombre on myös hieno teos. Albinonista en voisi olla enempää yhtä mieltä. Sitäkin on muuten merkittävä rockyhtye, Doors, versioinut.

    VastaaPoista
  6. Muistan lukeneeni jostain, että Aranjuez on maailmanlaajuisesti 1900-luvulla säveletyistä konsertoista toiseksi soitetuin Rachmaninov 2. pianokonseron jälkeen.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  7. Ennen oli mies ja pyssy, nyt on mies ja kitara.

    VastaaPoista
  8. Täällä ei ole mainittu Aranjuez-konsertosta puhuttaessa Chick Coreaa. Laiminlyönti korjataan.
    Mainitsen Chick Corean.

    VastaaPoista