21. heinäkuuta 2008

Volvomies

Tiedonantajassa kirjoitti kuulemma aikoinaan ”Mustan Volgan kuljettaja”. Ei musta Lada olisi tuntunutkaan uhkaavalta, saati Moskvitsh.

On vaikea uskoa kaupallisuuteen. Hevoset ja koirat eivät olleet kaupallisia tuotteita, mutta niihin liitettiin vaikka mitkä määrät ominaisuuksia.

Ensimmäinen askeleeni tavaramerkkioikeuden tiellä oli yhden paikkakunnan juopon maininta veljestään, joka oli hänkin etevä juoppo. Tämä oli Vaasassa lapionvarsia tapiseeraamassa. Tehtaassa tai luultavasti tukkuliikkeessä tehtävänä oli liimailla lapionvarsiin liikemerkkejä.

Asiaa koskaan ajattelematta kai kasvoin brändien maailmaan, koska ”kauhavalainen” oli jo ennen syntymääni yleiskielen sana ja on menettänyt viiltävän merkityksensä vasta takavuosina.

Puukoista voisin puhella; ei ihan tee mieli. Puukko on kadonnut maailmasta ja markkinoilta käytyään tarpeettomaksi. Tai jos sovitaan että se on muuttanut muotoaan ja arkipäiväistynyt. Pohjalaispuukon käyttäminen ei ole erikoisen järkevää. Keskimäärin ne tosin ovat suhteellisen hyviä.

Kirjailija Kalle Päätalo osti alettuaan vaurastua rakennusmestarina ja kirjailijana Volvon, kertoo elämäkerran kirjoittaja, ja jatkaa, että hän pysyi merkkiuskollisena.

Henkilöautojen hinnoittelu välirahoineen piti monet merkkiuskollisina, mutta olen kyllä itsekin seurannut joittenkin arvostettavien henkilöiden uurastusta kohti omaa Volvoa tai omaa Mersua.

En nyt muista, oliko maailmassa muita laatumerkkejä, jotka kertoivat, että omistaja oli rehellisellä työllä rikastunut ja työtä arvostava eli juuri sellainen ihminen, jotka eivät ole enää muodissa. Tutkimieni tilastojen mukaan hinnan ja laadun suhdetta ajatellen pieni Toyota ja pieni Honda ovat aivan ylivoimaisia kaikkiin kilpailijoihin verrattuna.

Tietääkseni Volvo ja Mersu eivät enää ole välttämättä laatumerkkejä tai ainakin laadulle on tullut hintaa niin paljon että omistajan arvostelukykyä saa epäillä.

Mutta eikö olekin erikoista, että Opel tai Toyota ei kerro omistajasta yhtään mitään, mutta amerikkalainen auto kertoo (Suomessa), ja samoin ranskalainen.

Muinaisessa murrepakinassa (Vaasan-Jaakkoo) automies touhusi, että hänen juuri siltrummusta metsään ajamansa kulkuneuvo ei ollut mikään Fordi, vaan Fiat.

Tuo pakina on ainoa tietolähteeni Fiatin johonkin maailmanaikaan arvellusta erinomaisuudesta. Ford puolestaan oli ”hopan” eli T-mallin ajoista joitakin vuosikymmeniä samassa maineessa kuin kupla-folkkari pitkään – sopiva ostos henkilölle, joka ei ymmärrä autoista mitään eikä oikeastaan osaa autoa ajaa, siis seurakunnan kappalaiselle tai vastaavalle.

Itäautojen ostajia ei voinut olla ihailematta. Moskvitsh oli murheellinen kuin protestoitu vekseli niin ettei siinä ollut mitään pilkkaamista, mutta sitä vastoin DDR:n seisoja Ifa aiheutti vuosikymmenen kestäneen parjausryypyn, joka oli tiettävästi täysin aiheellinen. Osta Ifa, auto paras – sit’ei vohki ykskään varas.

Nykynuoriso eli te alle 50-vuotiaat ette edes tiedä, että BMW-tavaramerkki oli vuosia itäisten maiden hallussa, kunnes se myytiin länteen ja tilalle tuli EMW, myöhemmin Wartburg. Audin nimi oli aluksi Auto-Union, ja se oli kuin uhalla tehty Ifan näköiseksi mutta länsiauto.

Volvo taitaa sisältää merkkinä kaiken sen ylivarovaisuuden ja projisoidun itsesäälin, joka saa suomalaiset usein ylimielisyyden valtaan. Mutta merkki säilytti maineensa vielä joitakin vuosia amerikkalaisomistuksessa – tai ehkä edelleen. En tiedä. Muita vain että 544 oli kova juttu 50-luvulla ja Amazon todellinen legenda – niitähän näkee edelleen, ja tunsin juristin, joka ajoi omallaan, rek.nro AHU-3, suuremmitta ongelmitta miljoona kilometriä ja sai kuvansa Volvon asiakaslehteen.

Kirjoitin tämän selvittääkseni, miksi en itse ostaisi Volvoa tai Mersua, vaikka olisi varaa, jota ei ole, enkä Toyotaa enkä Hondaa.

Mikä tahansa näistä kelpaisi kyllä riisuttuna merkeistä ja varustettuna logolla ”Pirkka-tuote”, ”Eldorado” tai” Rainbow”.

Valitettavasti asia jäi selville saamatta.

50 kommenttia:

  1. Mielikuvat ovat mielenkiintoisia. Volvoja arvostetaan usein turvallisina, monesti ovatkin kun niillä ei voi ajaa menoveden hinnan takia. Itselläni oli useita vuosia Mersu (vm -87), toimi kohtuullisen hyvin ja oli helppo korjata, mutta se oli viimeinen mercedes.
    Ehkä parjatuimmat autot koskaan ovat Lada, Ford, Fiat ja Toyota, kukaan ei jää näille merkeille kylmäksi ja mielipide löytyy varmasti. Itselläni ei ole ollut kuplaa (siis sitä vanhaa), mutta olen ajanut sellaisella ja se kokemus oli täysin riittävästi siitä laitteesta, ajettavuushan ratkaisee, ei muu.
    Upein kaikista autoista joita olen ajanut on ollut oma Amerikanrautani, Letukka, 305 kuutiotuuman (5000cm3) moottorilla, kulitus oli iso, mutta oli kiva päästää.
    Kun olen monta vuotta ajanut työkseni, niin kestävyys on tärkein ominaisuus joka vaikuttaa asiaan. Toinen on pakkasen sieto. Yleensä moottori sietää pakkasta mutta sähköt tai lukot eivät siedä, autoja ei ole tehty tällaisiin oloihin.
    Mersu josta aiemmin kirjoitin oli muuten melkolailla eroosion syömä laite (en ottanut tikkavakuutusta siihen), mutta aina pääsin perille kun tarvitsi ja suuria ongelmia ei ollut.
    Vinhoin ajamani auto on aito Normandian nähnyt Jeeppi (GP), en tiedä minkä tehtaan valmistama se oli (niitä tekivät mm. Ford, Willys, GM ym. ym.), kokemus oli huima. Siitä autosta tiesi heti, että tämä mennee mihin vaan ja herättänee huomiota varmasti.

    VastaaPoista
  2. IFA ilman fasistien apua!

    Oletko muuten evakkoreissulla tullut heitetyksi Ala-Tornioon, josta eilen mainitsit?

    Jaakkimalaiset ohjattiin sinne kans ensimmäisellä pakomatkalla.

    Kyllä siellä vallitsi erilainen (lämmin) suhtautuminen meihin evakkoihin, kuin Hämeessä.

    Siinä sai maitokannun kanssa seistä pitkään (hämäläisessä) ovensuussa ennen kuin isäntä hievahti tai murahti keinustuolissaan.

    Vanhempani joutuivat kansankynttilöinäkin tekemään kai ainakin muutaman kerran "päiviä", että voimme viedä lehmän talon metsään "varpuja" syömään.

    No - kai se jollekin niityllekin saatiin viedä, mutta monesti olivat vanhempani sukset jalassa kortetta niittämässä lahdenpohjukassa, jotta saatiin sille lisäruokaa talveksi.

    VastaaPoista
  3. DKW ja Auto Unionin historiaa:
    http://en.wikipedia.org/wiki/DKW

    VastaaPoista
  4. Lapsuudessani, jossa juotiin yleensä Saludo-kahvia, istuttiin myös ikkunalaudalla ja katsottiin Koskelantien autoja. Taata luetteli minulle autojen merkit, mutten oppinut tunnistamaan kuin kupla-folkkarin. Joskus siellä meni perunahevonenkin.

    Tokko tuntisin vieläkään muita, ja niitä kupla-folkkareita ei paljon taida näkyä enää. En muista edes autojen värejä. Kun etsin työtoverini autoa parkkipaikalta, suunnistan rekisterilaatan mukaan.

    Kerran nuorena piti olla treffit aseman edustalla. Odottelin miestä saapuvaksi ja mietin, seisoinko väärällä ovella. Sitten siihen kaarsi jokseenkin helvetillinen avoauto stereot pauhaten. Päät kääntyivät. Miehellä oli aurinkolasit. Hän pysäytti eteeni ja hymyili kuin omistaisi puoli maailmaa. Minua hävetti niin, etten tiennyt, miten olisin. Autossa mies kertoi, että se oli Cadillac ja varmaan perässä oli numeroita tai kirjaimia, mutta merkittävää oli, että kyseistä merkkiä oli Suomessa vain kaksi kappaletta. Luullakseni minun odotettiin vaikuttuvan tästä tiedosta. Herrajumala!

    En minä tunne kukistakaan monia, mutta niitä on sentään ilo oppia. Eilen googlasin, miltä joriini näyttää. Aika hyvältä näytti.

    VastaaPoista
  5. Eurooppalaisesta autohistoriasta puhuttaessa ei voi sivuuttaa Skodaa, vaikka tsekkiläinen autoteollisuus ei ehkä suuren yleisön huomiota olekaan itseensä kiinnittänyt.

    Skoda on juuriltaan maailman vanhimpia autofirmoja. Harvapa tietää, että Skodan konetehtaat, jotka valmistivat autojen lisäksi mm. aseita ja junia, olivat kooltaan Euroopan suurimmat maailmansotien välillä. Väitetään, että Hitlerin kiinnostukseen liittää Tsekkoslovakia Saksaan vaikutti merkittävästi Skoda. Tsekkoslovakiassa valmistettiin Saksalle kevyitä panssarivaunuja ja oli kai Suomessakin joitain ilmatorjuntatykkejä.

    Sosialismin aikana Skoda kehitti ehkä aikansa polttoainetaloudellimpiin kuuluvan autonmoottorin, mikä on asia, jota ei sosialistiseen talouteen yleensä yhdistetä.

    Saksalaisten kiinnostus ei kadonnut koskaan ja (Nokiaan verrattava) tsekkien kansallisylpeys oli ainoa itäautomerkki, joka heti alkuvaiheessa kelpasi ostettavaksi läntiselle autoteollisuudelle muurin murruttua.

    VastaaPoista
  6. "Volvomiehistä" minulle tulee mieleen vain Matti Markkanen, joka oli kiinnostunut kruunuistakin.

    VastaaPoista
  7. Ad Anonyymi (Volvo-Markkasesta): yleisemminkin Volvo-miehet tuntuvat olevan kiinnostuneita rahoista, valuuttaan katsomatta.

    Markkasen mainetta taisi nostaa Volvon panssaroitu puolanjohto, joka teki auton anastamisen vaivalloiseksi.

    VastaaPoista
  8. Ad Antti:

    Los Angelesissa ajelin usein tuttavan Pontiac Bellevillellä, joten tiedän tunteesi.

    Samassa kaupungissa käsitin, millaiseen ilmastoon ja millaisille bensan hinnoilla nämä legendaariset amerikanraudat oli suunniteltu.

    Vanhaa kuplaa ajoin joskus lumilla. Se oli kyllä järkyttävä elämys. Ajettavuus eli käytettävyys oli kyllä samaa luokkaa kuin kananmunan.

    VastaaPoista
  9. En tiennytkään että Baijerin peltilehmä on siitetty idässä. Ladan paras kaveri.

    VastaaPoista
  10. Meidänpä isällä on linja-auto!

    VastaaPoista
  11. Mustan Volgan kuljettaja kirjoitti Ylioppilaslehteen eikä Tiedonantajaan.

    Muistan pakinoista ainoastaan yhden. Se käsitteli sananlaskua "Osta Volga, auto paras, sit' ei vohki mikään varas", ja siitä paljastuvaa neuvostovastaisuutta

    VastaaPoista
  12. Ad Adolf:

    Evakoihin suhtautumisesta on muistikuvia vastaanottajapuolelta ja yhä sitten yhä eläviltä hämläisiltä (Lammi). Erkoista että verbi "tylyttää" tuli käyttöön vsta myöhemmin.

    Jaakkimalainen kansakoulun aliupseerin poika Martti Talvela muisteli joskus ääneen evakkokokemuksia.

    VastaaPoista
  13. Onhans se niin ku Lammil Hämeessä sanotaan, et piika ei oo ihminen, puuro ei oo ruakaa ja Foortti ei oo auto. Eli se niistä Fordeista!

    OL

    VastaaPoista
  14. Toisaalta mitä evakkoihin tulee niin renkolaiset ilmaisevat vieläkin asian selkeästi sanomalla, "että ny ku noi karjalaiset o tulleet ja vieneet meirän maat"!

    OL

    VastaaPoista
  15. Jos joskus on kohdeltu kuin ilmaa, niin silloin kun 50-60-luvun vaihteessa Amerikkaan muuttaneet serkut kymmenen vuotta myöhemmin Suomessa käydessään puhuivat keskenään autojen merkeistä ja välillä kysäisivät minultakin jotatakin ja itse vastasivat että et taida tietää autoista juuri...

    Niin kuin en tiennytkään. Erotin kumminkin kolmitahtisen Deutzin äänen Zetorista ja sitä perua kai kukkakärpäset ampiaisista myös äänen perusteella, niin etten koskaan ole kukkakärpästä karkuun joussut. 51-vuotiaana Teiskosta pyytämiensä syysmatikoitten kanssa yhtä aikaa jäykistyneeltä isältä jäi Kleinpussi ja äiti meni autokoulunn 48-vuotiaana, koska kaupanpitäjänä autosta oli hyötyä. Aiemmin ei halunnutkaan, koska eniten sääli juoppokuskeiksi joutuvia naisia.
    Sillävälin kun tuleva perheen isä istui kuivattelemassa rattia Suomenlinnan muinaiskaivauksilla vai mitä muuria siellä pykättiin, niin minä jokatauksessa kävin autokoulun ja viippumatta kuulema otti satasen moottoritiellä. Oli näet 5-vaihteinen Fiat, vaikka sukulaisteni mielestä täysin Ladan näköinen!
    Vapautuvan maine oli sillä kantilla, ettei pestiä meinannut löytyä, mutta Pohjanmaan perukoilta Esko Ahon syntymäpitäjästä toivotettiin tervetuloa. Oli suora ja kapea tie, joka peittyi lumisateeseen jo paljon ennen horisonttia ja sukulaismiehensä hypättyä rautatieaseman kohdalla junaan... Ei muuta kuin istua ratin taa! En minä Ruotsalaisen myrskyjä pelkää (järvi Heinolan lähellä), jos ne ovat veneen ulkopuolella, sanoi isän veljen vaimo. Sama täällä, koskaan ei päähuomio ole joutanut autojen merkkeihin. No, nyt joutais, jos joskus sattuisi kiinnostamaan. Paljon on ollut elämän tiellä vastahankaa, mutta viimeisen vuoden ajan kuin itestään hepona kotitallinsa viereen tullut ooppeli on monta niistä jo hyvitellyt! Ja 500 euron autona!

    VastaaPoista
  16. 60-luvulla taisin päästä ihmettelemään kyläreissulla kolmiovista Ifaa.

    Mutta oliko ennen Batmanin aikaa jokin tämmöinen auto, jossa ovi nousi ylöspäin. Muisti yli neljänkymmenen vuoden takaa tekee tepposet.

    Vähän myöhemmin letkaistiin ainakin Fiatista: "Fiat tonni - autokorjaamoiden onni."

    Lada on taas siitä hyvä auto, että se "kulkee itätuulella ilmaiseksi".

    Punttisalilla ei tarvinnut Ladan ratin kääntäjän vierailla, vaikka ei se kevyt ollut kääntää sillä bensamersulla (220 S, rek. nro OMP-96), jolla opettelin koulun pihalla kurvailemaan jalkapallopylväiden välissä.

    Ikää oli alle kymmenen eikä aikuisia kyydissä.

    Lähinaapuurustossa samaikäiset ajoivat rallicrossia vähän mäkisemmällä pellolla.

    Isä ymmärsi yskän ja lahjoitti aitassa olleen mopedin serkulle juuri ennen kuin täytin 13.

    Koulukaverini mopedia viriteltiin sen verran, että lähes 70 km tunnissa sillä pääsi, jos siis se lievä alamäki olisi jatkunut 70 kilometriä. Vaikka virittely ei ollut minun alaani, vauhti viehätti.

    Mopedi on silti tärkeämpi veljen elämäkerrassa. Viranomaiset kun olivat laittaneet hänelle syntymäpaikaksi vastoin totuutta muistaakseni Pyhäsalmen. Isä valitti asiasta turhaan puolentoista vuosikymmentä, mutta korjaus asiaan tuli vasta kun hän kirjoitti, ettei ole Pyhäsalmella käynyt, paitsi kerran mopedilla, eikä silloinkaan pysähtynyt paikkakunnalle.

    VastaaPoista
  17. Auton laadusta voi päätellä paljon, kun katsoo, millaisia lauseita niistä on väsätty.

    Fordia pitää kuulemma korjata päivittäin (Fix or Repair Daily) ja Opel on keksitty vain siksi, että jonkun auton pitää olla huonompi kuin Ford.

    70-luvun lopulla Britanniassa oli vielä autoteollisuutta, jota tosin vaivasivat jatkuvat lakot ja laatuongelmat. Morris Marina oli ainainen narina ja kannatti olla mieluummin ilman kuin Hillman. Vauxhallista oli pelkkää vaivaa.

    VastaaPoista
  18. Tsekkoslovakian osa Tsekki on erittäin mielenkiintoinen alue Euroopassa. Se teollistui varhain Itävalta-Unkarin osana. Maa oli iso ja tarvitsi tuotantoa sekä siviilipuolelle, että julkiselle (armeija).
    Asukkaista iso osa oli teollisuuden piirissä toimivia. Teollistumiskehitys oli noin 50 vuotta, jos ei enemmän, edellä Suomea. Täällä se perustui hyvin kauan puuteollisuuteen, konepajat palvelivat pitkälti tätä tuotantoa. Kehitys metalliteollisuudessa oli hidasta ja kehittyi hitaasti pääomien puutteen takia.
    Eräs asia on myös laivanrakennusteollisuuden kehitys. Laivoista tuli hyvin myöhään hyvä kauppa-artikkeli, itse asiassa vasta sen jälkeen kun Newton oli saanut todella läpi omat teoriansa ja ne oli muutettu käytännöksi. Siihen asti laivat oli rakennettu yrittäen ja erehtyen, kuten Wasa-laiva joka oli murheellinen kokeilu.

    Eräs mielenkiintoinen kirja kannattaa lukea: Schindlerin lista, se jonka "pohjalta" tehtiin se yksi elokuva. Elokuvassa ei tule ilmi juuri mitään päähenkilön taustasta. Mikä ajoi Schindlerin lähtemään Puolaan valloituksen jälkeen syksyllä 39?
    Ilmeisesti syyt olivat rahanteon halu, seikkalunhalu ja henkinen isänmurha, eli ne jotka ajavat isoa osaa ihmisiä, kuten allekirjoittanuttakin.
    Oscarin isä oli tehnyt Tsekissä höyrytraktoreita, Oscar oli liikemies mutta tunsi tekniikan kuin omat taskunsa, hän oli hyvin saman tyyppinen henkilönä kuin ihailemamme kotimaan teollisuuspamput, hyvä kauppamies, tunsi sen prosessin mitä tehtaassa käytettiin hyvin, veti valtiota höplästä, arvovaltainen ja piti hitaista naisista ja nopeista laitteista, olivat ne autoja tai moottoripyöriä. Myös työntekijöistä huolehtiminenhan on patruunallinen hyve jota ilmeisesti olemme arvostaminamme.

    VastaaPoista
  19. Tuo meidän miesten harjoittama toistensa luokittelu auton perusteella on aika hupaisaa. Toimin kertausharjoituksissa kt-tulipatterin päällikkönä. Muutaman päivän jälkeen, kun olin ilmeisesti saanut jonkinasteisen tykkimiesteni luottamuksen ja arvostuksen, eräs komentoteltassa rohkaistui illan tullen kysymään ratkaisevan kysymyksen: "Kröhm, tuota, minkäs merkkinen auto herra vänrikillä on?"

    VastaaPoista
  20. Perheemme ensimmäinen auto oli 60-luvun lopussa hankittu punainen Renault. Se oli nätti ja hyvin pidetty, varmaan ”yhdellä omistajalla ja naisopettajan käytössä” ollut. Näitä laatutakuita ovat autokauppiaat meille autokauppoja tehdessämme tarjonneet(terveisiä Mummolle!).

    VastaaPoista
  21. En tiedä autoista mitään, mutta muistan, miten noin 40 vuotta sitten, kovilla pakkasilla, naapurin pihasta lähti vanha kupla liikkeelle tosta noin vaan, mutta saabia jouduttiin lämmittelemään tosi kauan.
    Muistan hyvin kuplan omistajan ilmeen.
    Autojen omistajat olivat veljeksiä.
    Myöhemmin kolmaskin veljes osti kuplan ja hyvin toimi.

    VastaaPoista
  22. Juuri se saksanseisoja oli isäni ensimmäinen auto, ja kyllä hän olikin siitä ylpeä! Mieheni vannoo Renaultin nimeen. Tampereella löytyy aina ainakin yksi Cadi taksina - en tiedä, onko kyseessä sama kuski vai saako silloin tällöin joku taksari Cadi-kuumeen. Sen tiedän, että ne eivät ole sopivia autoja taksikäyttöön; ilmeisesti liian kalliita tai jotakin.

    Tuli käytyä Berliinissä silloin, kun Saksat olivat juuri yhdistyneet, ja minulle opetettiin suuri määrä Tarbant-vitsejä. Kuten: Montako miestä tarvitaan Trabantin kokoamiseen? Kaksi; toinen leikkaa, toinen liimaa.

    VastaaPoista
  23. BMW-merkillä tehtiin sodan jälkeen ajoneuvoja Itä-Saksassa, kun BMW:n Eisenachin-tehdas oli sattunut jäämään sodan loputtua sille puolelle. Tuotteet muistuttivat länsimaisia, koska ilman kummempaa tuotekehitystä jatkettiin siitä mihin oli jääty. Hyvää brändiäkään ei turhaan vaihdettu.

    BMW-tuotemerkkiä ei varsinaisesti ostettu länteen, vaan BMW sai oikeusjuttujen jälkeen itäpiratisoinnin rajoitettua edes nimensä osalta 1952, jolloin itätehdas siirtyi käyttämään tuotemerkkiä EMW.

    Myös osa IFA-konglomeraatin tekemistä autoista muistutti eräitä ennen sotaa suunniteltuja DKW-malleja, joiden tuotantolinjoja ja piirustuksia oli jäänyt itäpuolelle.

    DKW ja Audi ovat Auto-Unionin perustajayritysten tuotemerkkejä. Audin nimi kaivettiin museosta uudestaan 60-luvulla, kun haluttiin luoda hienompi imago kaksitahtiautojen valmistajaksi leimaantuneelle Auto-Unionille.

    Huonolla johtamisella on saatu monta länsimaistakin laatumerkkiä ajettua mutasarjaan, joten ei liene ihme, että itäblokissa tuotannon laatu lässähti, vaikka sodan jälkeen oli ihan kilpailukykyisiä malleja kopioitavina.

    VastaaPoista
  24. Katselin vanhaa vekotintani. on myytävänä nettiautossa. söi tasaisella 18 litraa. bensiini oli puolta halvempaa (4 markkaa litra) 70 markkaa 100 km. ajoneuvon hinta oli tuplaantunut.

    Nissanin bensakulut 7 * 1,5 * 6 = noin 60. 12 prosenttia halvempi kulkea, mutta liikkuvia neliöitä ainakin 50 % vähemmän. Nissanin arvo... no niin.

    Mitä Rembrandtista tai Cezannesta.
    Mutta että ihan vaan vuoren kyljestä reväistään pala kiveä ja poimutetaan kiiltäväksi kulkijaksi. Amiksen jengi on Platonia käytännöllisempi.

    VastaaPoista
  25. Lähtipä kilvet kesken ajon, koska en ollut katsastanut autoa määräajassa, eli viimeistään käyttöönottokuukautta edeltävän neljän kuukauden aikana. Olin katsastanut auton 6 kuukautta sitten. Tässä ei ole kovin paljon järkeä. Jos autot pitää katsastaa kerran vuodessa, 6 kuukautta tuore katsastus pitäisi riittää. Vaan ei. Lainvalmistelu ei tuossa asiassa täysin vastaa odotuksiani.

    VastaaPoista
  26. Minulla ei ole aavistustakaan mikä oli meidän perheen ensimmäinen auto, enkä ole kiinnittänyt niihin huomiota konsanaan. Sen muistan että meillä oli silloin kun olin noin ja suunnilleen 5v. auto joka oli kerman värinen, sisällä verhoilu vaaleaa nahkaa ja puuta.

    Erikillä, äidin miehellä, joka oli vihanneskauppias, oli paku volkkari ja mustan vihreä iso Bedford.

    Ensimmäinen auto, johon kiinnitin huomiota oli äidin Toyota Crown, jonka sähköiset avattavat ikkunat tekivä vaikutuksen luokkatovereihin.

    Sitten jossakin vaiheessa äidillä oli sellainen liukulauta, joku hyvin matala urheiluauto, mutta äiti taisi pitää sitä enemmänkin ulkomusiikillisin syin, sillä vaikka se oli pihalla, hänet näki useammin vaaleanruskean pakunsa ratissa.

    Mersuja taisi olla muutama ennen lamaa. Tummansininen ja sitten joku vaalea.

    Äidin viimeinen paita taisi olla joku kirkkaanpunainen riisipussi, mutta en muista mikä se oli.

    Itse olen ajanut vain rekannuppia, kokeeksi.

    VastaaPoista
  27. ..kupla-folkkari pitkään – sopiva ostos henkilölle, joka ei ymmärrä autoista mitään eikä oikeastaan osaa autoa ajaa, siis seurakunnan kappalaiselle tai vastaavalle..

    Edesmennyt setäni oli pappina eräässä K:n pitäjässä Länsi-Suomessa. Vanhoilla päivillään osti kuplan. Kun hän lähti liikkeelle, alkoivat puhelimet kylällä soimaan: "Nyt rovasti lähti autolla, nyt on syytä itse kunkin pysytellä kotona." Ihme kyllä ojanpohjatutkimuksia lukuun ottamatta, hän ei kuollut liikenneonnettomuudessa vaan eturauhassyöpään.

    * *
    Auton varmuuskertoimella tiettävästi tarkoitetaan sitä lukua, jolla ylin porras tehtaalla myyntiosaston esittämän myyntihinnan kertoo. Insinöörivetoinen saksalainen johto käyttää tähän piitä, poikkeuksena on Opel. Heillä on kai siteitä vuoristojuutalaisiin eli sveitsiläisiin, he käyttävät g:ä. Omegasta kokemuksesta tiedän, että siinä on puolalaiset osat, turkkilainen työ ja sveitsiläinen hinta. Nyt en puhu kellosta.

    VastaaPoista
  28. Taannoin hoettiin, että Opel on Saksan Lada. Olen jäänyt pohtimaan, että mikähän mahtaisi olla Saksan Mersu.

    VastaaPoista
  29. Lapsuuteeni liittyi ruskea Saab 96. Lähiön pojat pitivät sitä hupaisana autona, jonka yksi lempinimi Viidakkorumpu juontui pehmeästä moottorin äänestä. V-kone.

    Autot todela herättävät mielikuvia ja ne ovat imagokapistuksia niin kuin kaikki tekniset vempaimet ja härvelit.

    Taunukset ovat niin sanottujen "pillurallien" vakiokalustoa muualla paitsi Lapualla, jossa John Deere ja Zetor ovat yleisiä merkkejä.

    Mercedes ei sovi kasvissyöjälle, jolle voi suositella ranskalaista jousitusta. Vuodesta 1987 lähtien Corolla on ollut oikea perheenisän auto, sitä aiemmat mallit soveltuvat erinomaisesti "pilluralliin", johon customiin kuuluvat tummenetut takasivuikkunat ja parempien perheiden pojilla kattoluukku. Ne ovat poikkeuksetta kaksiovisia malleja. Kaikissa pilluralli GT series -mallisissa autoissa on wunderbaumit, karvanopat ja -ratti vakiovarustuksena.

    Nainen 1980-luvun alussa ajoi varmaankin Fiat 127:lla tai Golfilla - jotenkin ne ovat vanhallepiialle (nyk. "itsenäiselle sinkkunaiselle") sopivan kokoisia samoin kuin Peugeot 207.

    Karavaanareitten auto on Mitsubishi Pajero. Hevosmiesten auto on vastaava tai Land Rover. Silmätautilääkärille suosittelen Citroëniä. Sitä vastoin vävyehdokkaan on sopivaa ajella Kadetilla tai Escortilla sekä niskatukka.

    Amerikkalaisissa elokuvissa näkee silloin tällöin Saabeja ja Volvoja - enemmän ehkä kuin Volkkareita tai Mersuja. Ruotsalainen auto sopii parhaiten bostonilaiseen ympäristöön - "New Beetle" taas soveltuu California birdie -tyyppiselle bikinikuskille.

    Tämän päivän art directorille sopii joku näitä uusia coupé-mallisia Audeja tai vastaavia. Myös uuden ajan Mini soveltuu tähän käyttöön. BMW:n vetovoima on ehkä ehtynyt - mutta tämä oli arvaus.

    1990-luvulta lähtien brittiläiset autot ovat olleet selkeitä imagovalintoja. Varallisuudesta riippuen siis Rover tai Jaguar. On myös miestyyppi, joka ajaa aina vatapestyllä citymaasturilla.

    Perinteinen romaniauto on ollut 200-sarjan Mersu.

    Volkswagenin Kleinbus liittyy Suomessa ennen muuta Saapas-toimintaan ja helluntailaiskirpputoreihin.

    Pikkubusseista Mersu O 309 on elokuvahistoriassa Bondeja myöten melko tärkeä ajoneuvo, sana, jota isäukko edelleen suosii ja josta kielitoimisto lausuu näin sanoen:

    "pyörillä, telaketjuilla t. jalaksilla varustettu maalla kulkeva laite, joka ei liiku kiskoilla"

    VastaaPoista
  30. Olisi kiinnostavaa tietää, missä määrin mielikuvissa on kulttuurieroja. Olen esimerkiksi ollut ymmärtävinäni, että Amerikan puolessa Volvoja on runsaasti keskiluokkaisilla, vakiintuneilla lesbopariskunnilla: en tiedä onko tähän muuta syytä kuin se että kavereillakin on ja että automerkin nimi on melkein "vulva".

    VastaaPoista
  31. ..unohtaa ei ole syytä myöskään sitä hautaustoimiston palveluksessa ollutta farmari-Volgaa, jonka takaikkunassa oli mainosteksti "Volga vie perille".

    VastaaPoista
  32. Vitsi, mulla Volvo ja pidän siitä edelleenkin. Oonkohan mä jotenkin sairas. Meillä kotona oli 60 luvulla trapantti, 70 luvulla häpesin vanhaa mersua, 80 luvulla oli vanha datsun.
    90 luvulla vanha audi, ja nyt oon tosi tyytyväinen Volvooni, tosin yksi varteen otettava vaihtoehto oli myös Skoda.

    VastaaPoista
  33. Uskokaa tai älkää, mutta juuri tällä auto- ja mielikuva-alalla olen olevinani jonkin sortin asiantuntija. (Se ei toki tarkoita, että mielipiteeni olisi yhtään sen fiksmpi kuin yleensäkään.) Takuuksi esitän vaikka sen, että olen pari vuosikymmentä puuhaillut kahden automerkin parissa, joista toinen on tätä nykyä myyntitilastojen ykkönen ja toinen kakkonen.

    En siis onnistunut turmelemaan ainakaan niiden myyntiä. Maineesta en ole ihan varma - päätellen täälläkin esitetyistä kommenteista.

    Epäilin aina välillä, että onkohan ihmisillä todellakin niin vahvoja asenteita ja tunteita näitä peltikasoja kohtaan kuin me mielikuvamaakarit uskottelimme itsellemme. Ilokseni huomaan, että on.

    Nykyäänhän autot ovat niin samannäköisiäkin, ettei niitä erota kuin vihkiytynyt, mutta siitä huolimatta tunteiden tyrskyt leiskuvat korkeina. Totuus tuntuu todellakin olevan, että mitä vanhempi mielikuva, sitä varmempi. Oli aika turhauttavaa rakentaa brändiä, kun ostajien asenteet olivat 50-luvulta...

    Tosin täällä paljastuvat paljon aidommat asenteet kuin markkinatutkimuksissa. Niissähän ihmiset esiintyvät fiksumpina ja tiedostavimpina kuin ovatkaan.

    Hämmästyin joskus takavuosina, kun luin vierekkäin Ladan ja Mersun ostosyitä. Molemmissa kuusi ensimmäistä oli samaa, kärjessä käyttövarmuus. Kuitenkin jokainen tajuaa, että ne ostetaan täysin eri syistä.

    Me vanhat mainosreiskat sanommekin, että kaikki tuotteet, ja varsinkin autot, ostetaan tunteella. Eräs vahvimmista tunteista on järki.

    VastaaPoista
  34. Trabant. Siinä on tyyliä ja keveyttä. sen saa sähköautoksi helposti, kun laittaa about polkupyörän dynamon vetolaitteeksi ja jonkun akun. Luulisi suomessa kantsivan tehdä kovapahvisia sähköautoja a´la trabant. Metsää on ja sellun kysyntä laskee...

    VastaaPoista
  35. Meksikossa oli myynnissä Ford Caliente, eli Ford Horo, jonka nimi muutettiin pikaisesti Ford S-22:ksi.
    GM tarjosi Meksikoon automallia Chevrolet Nova, eli no-va, ei kulje.

    Meillä taasen kirjailija Meri ja presidentti Kallio muuttivat vanhainkotiin.

    VastaaPoista
  36. 1949 syntyneellä automuistoja riittää. Melkein kuusikymppiseksi asti tunsin vain länsiautoja (poikkeuksina Ifa, jolla ajettiin Helsingin olympialaisia katsomaan, sekä Pobeda 50-luvun lopulla). Muita olivat mm. Peugeot (huippuauto tuontisäännöstelyn aikaan, ohjekirja ranskaksi, jota isä ei osannut sanaakaan), Kupla, Ford, Saabeja, VW Passat ja muutama Opel. Muistissa on lukemattomia vikatilanteita ja paljon rahanmenon harmia.

    Kolme vuotta sitten tulin järkiini ja ostin uuden Honda Civicin. Ei edelleenkään kovin persoonallista, mutta eipä ole ilmennyt ensimmäistäkään ongelmaa. Kauko-idästä valo.

    VastaaPoista
  37. "Olisi kiinnostavaa tietää, missä määrin mielikuvissa on kulttuurieroja."

    Onhan niitä, mutta syvemmät tunteet ovat samoja.

    Ällistyin aikoinani lähes sanattomaksi, kun eräs saksalainen rouvashenkilö ihasteli suomalaisia miehiä siitä, etteivät he osta autoja statussymboleiksi kuten Saksan machomiehet, vaan ihan puhtaasti käyttötarpeen mukaan...

    Eli tämä peli on isoissa automaissa vielä pahempaa kuin meillä.

    PS. Olen tuntenut YHDEN johtajan, jonka työsuhdeauto oli valittu tarpeen mukaan eli se oli Lada Samara. Montako te tunnette?

    VastaaPoista
  38. Kuuntelin joskus radiosta, että Trabantin valmistuksessa teräs korvattiin muilla materiaaleilla, koska itäblokin keskinäisessä taloudellisessa avussa terästä ei riittänyt itäsaksalaisten tarpeisiin vaan Neuvostoliiton rauhanaseet menivät edelle.

    Suomeen Trabanteja on kai joskus tuotu mutta huhupuheen mukaan paloturvallisuussyyt estivät myöhäisemmän tuonnin. Wartburgit sen sijaan putputtivat maanteillä vielä 80-luvulla (ja haisivat pahalle).

    VastaaPoista
  39. No on nää juttuja.

    Ota velga, osta Volga,
    Volga loppuu ennenkuin velga.

    Suomessa sokeat kokoilee luutia ja harjoja.

    Saksassa sokeat kokoilee Opeleita.

    VastaaPoista
  40. Amerikkalaisen sotilasasiamiehen käytöstä poistama Jeep - se oli auto, joka sai 50-luvulla kyläläiset kääntämään katseensa. Sillä ajoi maastossa kuin maastossa.

    Isäni poisti pressut ja korvasi ne itse kyhätyllä vanerikuorella. Peräkärrykin tehtiin itse ja siihen lastattiin kesäisin mehiläispesät - siirtohoitoa varten.

    Kyllä 2000-luvun suomalaisella on erilaiset eväät - eivätkä tahdo silti tyydyttää.

    VastaaPoista
  41. ad Tapsa P

    muistan erään itäsuomalaisen rakennusliikkeen pääjohtajan, jolle jälkikasvu kampesi synttärilahjaksi limusiinin. sankari ei sillä kai paljoa ajellut. Sen sijaan hänellä oli vihreä Lada ja luottokuski. samaa polvea kuin se länsisuomalainen kaveri, joka naulasi baaritiskiin pinon satasia ja ohjasi baarimikkoa ottamaan siitä tarpeen mukaan... taisi sitten aulassa kärsiä virtsan karkailusta aamutuimaan. tämä jälkimmäinen.

    VastaaPoista
  42. Niin se on.

    Ellei ihminen osta arvonsa mukaista autoa, hänen täytyy olla jotenkin erikoinen.

    Tai tyyliinsä sopivaa tai muuten naapureille näytettävää.

    Mukava huomata, ettei sittenkään ole tehnyt pinnallista ja tarpeetonta työtä, vaan liikkunut syvissä vesissä.

    VastaaPoista
  43. Isäni liittyi Kokoomuksen jäseneksi 70/80-luvun taitteessa, postilaatikkoomme alkoi ilmestyä Nykypäivä-lehtiä.

    Nykypäivässä oli myynti-ilmoituksia Kokoomus-puukosta, ominaisuuksista eriteltiin mieleeni jäänyt "veriura".

    Onneksi lehti tuli vain puolueen jäsenille, muuten olisivat kyllä ikävästi vahvistaneet 70-luvulla uudelleen popularisoitua "lahtari"-leimaa.
    Kaikkea ne keksivätkin vaalikampanjansa rahoittamiseksi.

    Eipä tullut Kokoomus-veriurapuukosta Kauhavalaisen kaltaista brändiä, ehkä hyvä niin.

    VastaaPoista
  44. painoindex sanoi...

    "60-luvlla taisin päästä ihmettelemään kyläreissulla kolmiovista Ifaa... ...jossa ovi nousi ylöspäin..."

    Jukka, eikös kaupungin sen ajan arvostetuimpiin kuuluvalla asianajajalla Heikki Boreniuksella ollutkin 60-luvulla ajopelinä juuri tuollainen kahden istuttava näppärä auto. Muistelen silloin itse pienenä tyttönä ihastelleeni, että kaikkea hauskaa ne aikuiset voivatkaan keksiä.

    VastaaPoista
  45. Itelläni on ollu ja on vieläkin vaan yks ja sama auto ja se on punanen VWGolf. Superhyvä kaara!
    Trabant eli Trabi on nyt samaa luokkaa, kun Kupla on ollu jo monet vuodet, siis nostalgiaa (vintage niinku sanotaan muotipiireissä).
    Volvo täällä lahden toisella puolella on vielä ylivoimasesti suosituin auto.
    Enoni, kunnon kommari, ajo aina Wartburgia. Olin usein kyydissä ja hyvin sekin peli kulki Suomen teillä 60-luvulla.

    Muistan yhen mainostekstin Suomenajoiltani, jostain 60-luvulta se on:

    Morris Mini
    päivän nimi,
    siinä vasta perheauto!

    Naurattaa tänäpäivänä...

    VastaaPoista
  46. Ups! Piti vielä laittaa kommentti tähän:
    "Puukoista voisin puhella; ei ihan tee mieli. Puukko on kadonnut maailmasta ja markkinoilta käytyään tarpeettomaksi. Tai jos sovitaan että se on muuttanut muotoaan ja arkipäiväistynyt."

    Oon kai vanhanaikanen, mut mulla on puukkoja ja käytän niitä aikas usein. Parahin ja kaunein roikkuu makuukamarini seinällä..., kädenulottuvillani .

    VastaaPoista
  47. Minähän jo noin pari viikkoa sitten lamentoin autoasiaa, joten nyt vain vähäsen.

    1970-luvulla juttu oli jo kuvatusti kategorinen: isällä oli aina iso Volvo, ukilla Mersu ja työajoihin kuljettajan ajama musta Cadillac. Sitten oli suvussa mainittava yksi Oldsmobile.

    Yhdellä kyytiä usein antavalla oli Lada. Kaikkien kavereideni silmissä vain tämä oli mainitsemisen arvoinen, edellisessä kappaleessa kuvatut eivät kommentteja juuri keränneet.

    Olen itse kulkenut pitkän tien pikkufordeista ja mitsubisheista monen välivaiheen kautta nykyiseen isoon Mercedekseen, ja kyllä autoissa isoja eroja on.

    Pohjoismaiset autot ovat olleet Yhdysvalloissa tiedostavien demokraattien merkkejä, esimerkiksi iki-idealisteina esiintyvät jäätelömiehet Ben ja Jerry ajavat avo-Saabeilla. West Wingin JJ:n opettajaisä ajoi Volvoa. On muuten mielenkiintoista, että tietääkseni Pohjoismaiden ulkopuolella Volvoa tai Saabia ei pidetä premium-merkkeinä. Kuten luterilaisuutta ei Keski-Länttä lukuunottamatta tunneta edes nimeltä.

    Muuten, ennen tuloaan Fordiksi monen rakkaan kolleegani suosimaa Jaguaaria kuvattiin jenkeissä seuraavasti: There are two happy days in the life of its owner - the day he gets it and the day he gets rid of it.

    VastaaPoista
  48. Ällistyin aikoinani lähes sanattomaksi, kun eräs saksalainen rouvashenkilö ihasteli suomalaisia miehiä siitä, etteivät he osta autoja statussymboleiksi kuten Saksan machomiehet, vaan ihan puhtaasti käyttötarpeen mukaan...

    Ties vaikka asiaan vaikuttaisi nämä paljon parjatut korkeat auto- ja polttoaineverot. Sekä tietenkin tasa-arvoisempi palkkaus.

    VastaaPoista