20. heinäkuuta 2008

Verokahvi

Kommentit antoivat aiheen jatkaa jutustelua.

Se tuo paistettu maito eli leipäjuusto oli siis kovin tuttua Pohjanmaalla, ja kahvin sekaan laittamisen opin Sodankylän Moskuvaarassa metsänistutustöissä kesällä 1961.

Vieraisiin kuului viedä tuominen. Leikkokukkia ei ollut, ja kuka sitä kukkapenkistä kehäkukkiakaan raapimaan.

Vieläkin olen joskus vitsin päältä vienyt tuomiseksi kukkien sijasta kahvipaketin. Se oli niin kauan sääntö eikä poikkeus. Paulaa tai Katriinaa.

Naapurissa, vieraissa ja kylässä käynti olivat eri asioita. Pelottava joukko oli ”kylän pojat”. Jos joku oli oppinut mojovamman sanan, äidit paheksuivat että mistä te olette tuollaisia oppineet – kylän pojilta?

Etelä-Pohjanmaalla ei menty taloihin ilman selvää asiaa, eikä asiaan saanut mennä suoraan.

Oli istuttava oikeaan paikkaan – arvonsa mukaan. Oli joko odotettava puhuttelua tai sitten mainittava säistä ja yleisistä asioista.

Jos kahvia tarjottiin, astiat ja paikka kertoivat kaiken.

Eräs Fransu, jolla oli mahtavan painonsa vuoksi polkupyörässä pakust matalapainerenkaat, myönsi ajaneensa erilaisia perintöriitoja anoppiaan vastaan 32 vuotta sen takia, että hänelle oli kosiomiehenä tarjottu kahvia patapenkilta ja vielä korvattomasta kupista.

Arvovieraille katettiin kamariin.

Emäntä ei missään oloissa saanut istuutua kahvipöytään, vaan maisteli kahvinsa seisaallaan takannurkassa, Högförsin hellaan nojaten.

Tai oli niitä pari sellaista ”Niskavuore emäntää”, jotka käskivät eteensä. Pohjanmaalla oli naisia keskeisissä tehtävissä, jopa valtuustossa, jo 1940-luvulla.

He olivat joko kuikeloisia opettajia ja entisiä lottia tai sitten edellisen sukupolven yli satakiloisia, joita ilkeinkin maakunnan mies osasi väistää ojaan asti.

Joitakin rahatyöntekijöitä passattiin. Pyykkärille oli laitettava kunnon kahvit – ja olihan se hurjaa hommaa, lakanapyykki lipeäkiven kanssa varsinkin talvella.

Muistan kun kahvi oli vapautunut säännöstelystä ja kaupoissa myytiin verokahvia, parempaa paahtoa ja jonkinlaisella huviverolla kallistettua.

Sellaista tarjottaessa kukaan ei kieltäytynyt.

Mutta kun oli saatu tietää Amerikan paketista, häveliämmätkin eukot sitaisivat helmansa ylemmäs ja pyyhkäisivät maistiaisille, joita kuului keittää. Tölkki oli peltiä ja siinä luki ”Maxwell House”. Epäilen että muutama Palmolive-saippua tuli epähuomiosa syödyksi ”amerikkalaisena pikkuleipänä”.

Äidinäitini, joka oli syntyjään kiikasta, tunsi sellaisen ihmeellisen eläimen kuin kuttu ja hänelle ilmaantui joskus kutunjuustoja satakuntalaisilta sukulaisilta. Muistissani maku ja tuoksu olivat sellaisia, ettei tehnyt toista kertaa mieli.

Osuuskaupasta sai viidenlaista makkaraa, lauantai-, tee- ja berliininmakkaraa ja lisäksi jätkänkäyrää eli hampparinmakkaraa, jonka oikea nimi oli Suomi-makkara, ja erikoisherkkuna Erikois-Suomi-makkaraa.

Elettiin erikois-Suomessa.

Pohjanmaan erikoislaatuinen ”huumori” pani vanhemmat sanomaan kahvista, että lapset saavat sitten kun loppuu, etteivät polta suutaan.

Jokohan ne vanhankansan kahvipannut ovat palvelleet palvelemisensa? Ja missä mahtavat olla pitokokkien kupariset viidenkymmenen kupin kannut?

Se vaatii tiettyä taitoa, ettei kuohauttanut kahvia hellälle.

Kaikkein taitavimmat antoivat kahvin kuohahtaa kolmasti, ja sen jälkeen sen piti antaa siintyä.

Epäilen ettei edes ev.lut-seurakunta harrastanut mutkikkaampia ja merkityksellisempiä rituaaleja kuin kahvinjuonti maalaiskirkokylässä, jossa ”visiitillä käynti” tuli tavaksi vasta 50-luvun puolivälissä.

Kauhavan ennätykseksi jäi 9 cm - Uiton Eeli ainakin väitti pystyvänsä ryystämään kahvi tassista noin hirmuisen matkan päästä. Mutta hän oli ollut urheilumiehiä – sata metriä ykstoista-yks, vaikka perunapellossa.

(Eilisen jutun kuva on täältä meiltä, eikä siinä ole muuta taikaa kuin Hankkijan merkkikatolla ja tyhjinä katselevat ikkunat. Tämän päivän jutun kuva on Järveltä; isoisä sai toden totta syntymään kesämökin 1948.)

32 kommenttia:

  1. Kahvikuppineuroosi lienee suomalainen erikoistauti?

    Me keitämme porokahvit vieraille, isolla pannulla, ja tuolla kaapin päällä on sitten vielä juhlapannu, johon laittetaan kahviakin puolikiloa kerralla.

    Mitä Pohjanmaan ämmiin tulee, niin tädistäni sanoi miehensä hääpäivä juhlissa, kun kysyttiin, minkälaista sitä on elää kahden naisen kanssa.
    "Kärsivälliseksi se opettaa; lyödä ei uskalla ja sanomalla ei pärjää".

    Oma mummo oli erään kerran tyytymätön papin tapaan puhutella, joten piti huolen että seuraavan kerran kun oli pappilaan tuli asiaa, tuli pappi portille kättelemään.

    Toiselle piti mummoin huomauttaa että on sitä sikoja kuohittu ennenkin.

    VastaaPoista
  2. ;)

    kokeilin pölynimurilla 9 cm päästä 1800w; ei se jaksanut, että aikamoinen imuteho oli Eelillä, siinä ei hengästyneenä pidä hengittää ihan mihin tahansa suuntaan, saattaa vahingossa henkäistä vaikka naapurin verhot sisäänsä tai jonkun rouva ihmisen huivin tai kaverin peruukin. aivastus herralla varmaan oli myös aika voimallinen.

    perunapellossa 11,1 tuntuu kyllä liioittelulta, vaikka aika kovaa minäkin olen perunapellossa juossut, kun ammuin ritsalla porkkanamaataan kitkemässä ollutta herraa takamuksiin ja jäin siitä kiinni. myöhemmin - erinäisten puhuttelujen jälkeen - kostin ja ammuin herraa uudestaan, mutta sillä kertaa talonkatolta, enkä jäänyt kiinni, kun ei minua nähnyt (tosin varmaan arvasi). se "voitto" lohdutti hiukan, mutta vain hiukan, sillä kyseisellä herralla oli siinä naapurissa kauppa ja olin joutunut myyntiboikottiin useamman viikon ajaksi.

    siinä viereisessä talossa oli joskus viime vuosisadan alkupuolella ja sen edellisen loppupuolella toiminut kestikievarin tapainen ja sen jäämistönä siellä oli lukuisia kuparisia kahvipannuja. suurimmat olivat suunnilleen ämpärin kokoisia, mutta pienimpiin ei tainnut mennä kuin se kupillinen. joku ne vintiltä löysi ja kiillotti ja niitä pidettiin sitten pitkään esillä siellä.

    kärpäsiä oli kesäisin ihan toisella tavalla. kärpäspaperia oli ja niitä lätkiä, mutta eniten pidin sellaisesta lasisesta pullosta, jossa oli reunoiltaan sisälle päin taivutettu reikä pohjassa ja lasiset jalat, joiden päällä se seisoi. sinne kaadettiin sokerilla terästettyä vettä sisälle desilitra tai pari ja korkki kiinni ja pullo pöydälle ja sitten ne kärpäset löysivät tiensä sinne sisälle, mutta eivät osanneet sieltä pois.

    oli myös hiirille ja rotille erilaisia loukkoja. hienoin oli sellainen isompi rotanloukku; pieni häkki, jonka keskellä oli jousella varustettu levy, jossa jotakin syötäväksi tarkoitettua, kun rotta - hiiri oli liian kevyt - astui sille levylle, sen alta vapautui hakanen joka vapautti toisen jousen, joka puolestaan sulki sen häkin oven. sen mekaniikka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. haittapuolena oli se, että sen rotan joutui sitten itse tappamaan (tai laskemaan vapaaksi, mitä tapahtui aika usein).

    ja kun siitä naapurista kuoli se vanha emäntä, niin kuusenhavuja oli tien kummallakin puolella aina kirkolta sinne talolle ja talolta sitten sinne uudelle hautausmaalle. ei se matka tehnyt yhteensä edes kilometriä, mutta silti, oli siinä varmaan muutama tunti kulunut pojilta, niitä havuja laitellessa.

    VastaaPoista
  3. Rakkaus - 1. tarve tulla suojelluksi varsinkin ns. suojelijoiden läsnäollessa, 2. tarve suojella varsinkin ns. suojeltavaksi-havaittujen läsnäollessa.

    VastaaPoista
  4. Tassilta ryystettäessä sitä myös pyöritettiin ja silloin keskipakovoima oli myös käytössä. Imu kohdistui valmiiksi lennossa olevaan nesteeseen. Eikö?

    VastaaPoista
  5. Vielä 70-luvulla lähes kaikki tutut kävivät salaa E-kaupasta hakemassa Saludoa. Kukaan ei kehdanut E-kaupan kassia kantaa vaan kaikilla oli omansa. Itse en koskaan suostunut kommarikauppaan menemään, vaan pistin naapurinpojan asialle.
    Kyllähän se Saludo tuolloin parasta kahvia oli.
    Lehdenkantaja taisi olla iloinen kun Jouluaaton aamuna oli varattava toinen kärry kahvipaketeille. Kertoi kerrankin saaneen yhdestä rappukäytävästä 12 pakettia kahvia. Tapana on vieläkin jättää aattoaamuksi paketti ovelle.

    Entisenlaista Suomi-makkaraa ei taida saada enää mistään. Nykyiset korvikkeet eivät sisällä hevosenlihaa, eivätkä ole tarpeeksi rasvaisia että suolaisia. Vettä näissä nykyisissä makkaroissa on eniten. Hallista vaan ostamaan sian suolta ja makkarantekoon. Itse teen maailman parhaimmat makkarat.

    Liisankadulla oli aikoinaan, lapsuudessa, kunnon maitokauppa. Oma astia mukana, maito oli kunnon tonkissa jotka säilytettiin sahanpuruissa jääkimpaleiden päällä. Voikin oli silloin kunnon voita. Keltaista ja tuoksui voille.
    Oli kiva odotella osasiko myyjä leikata juuri 250 gramman palan.
    Makkarakauppakin oli erikseen.

    Kello on nyt ½1 ja kahdeksas kahvimukillinen menossa. Päivittäin kahvia kuluu noin 16 kupillista.
    Isoäitinikin veteli vielä 93-vuotiaana pullan päälle voita. Se oli herkkua. Samoin kuin pullamössö.

    Mikä tapa tuo kuusenoksien laitto oli? Joskus lapsuudessa muistan erään pihan ja pihatien niillä reunustetun. Arkkua veivät hevosrattailla talolta kirkolle.

    Meinasin taas haukkua suomalaisen ruuan. Entinen tyttöystävä oli aikoinaan töissä Valtion elintarvikelaboratoriossa ja sanoi, että älä koskaan osta suomalaisia meijerituotteita. Stokkan maidoista löysivät usein älyttömiä määriä tubi-basilleja, meijerit olivat likaisia jne.. Suomalaiset juustot eivät täyttäneet oikein mitään laatukriteerejä, vaikka tyttö kuitenkin aina toi viikottain juustoa ison köntin silloiseen boxiini.

    VastaaPoista
  6. Muistan lapsuudestani pohjanmaalta, että kun äiti sattui olemaan jossakin ja isä pääsi laittamaan ruokaa, niin hyvin usein se oli leipäjankkia.

    Sillä kuulemma pärjää jätkä pöllimetässä. Toinen suuri herkku oli uudet perunat ja kuppikastike.

    Tuosta Jussin rotanloukusta tuli mieleen, että vaimon suvussa vieläkin siunailevat kun appiukkoni nuorena poimi ne elävät rotat sieltä loukusta paljain käsin. No, hänestä tulikin Huippuvuoret kolunnut merimies.

    Meillä päin muuten jätkät sanoivat, kun joku kymppi räyhäsi, että "antaa huutaa, sillä tappaa se ei uskalla ja tiineeksi ei saa."

    VastaaPoista
  7. Eikös verokahvia myyty säännöstelyaikana ilman kuponkia kalliimmalla hinnalla?
    Muistan ostaneeni sitä Jäminkipohjan Vankasta koulumatkalla syksyllä 1949.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuponkikahvi maksoi 175 mk paketti, verokahvi ilman kuponkia 375 mk paketti.

      Poista
  8. Äitini ei tavaratuliaisista perustanut. Hänelle oikeat tuomiset olivat immateriaalista laatua, vieras virkisti ja viihdytti, ”käynti jätti hyvän mielen”. Viemisiä hän sitten mieluisalle kävijälle usein mukaan laittoi. Tavallisia olivat kehutut Ykskaks- tai Keikauskakun reseptit, huonekasvien oksat, joriinin juuret kukkapenkistä tai virkkaus- ja neulemallit.

    Yksityisiä muisteluita lukiessani olen tavoittavinani Suuren kertomuksen jatkumoa. Näillä blogikäynneillä olen aina saanut runsaat tuliaiset, arvokasta tietoa, oman työn tulosten jakamista, monenlaisia pistokkaita ja joriinin juuria. Hyvä kylä, kiitos!

    VastaaPoista
  9. Menipä aivan rimaa hipoen ettei kiikkalaisten tunteita syvästi loukattu arvostelemalla pyhää kutunjuustoa.
    Olihan se marsalkkammekin tunnustama herkku, tosin kyllä hän nautti sen paistettuina viipaleina. Saattoi siinä paistamisessa se kauhea pukinhaju häipyäkin.

    VastaaPoista
  10. Minä muistan 70-luvun telkkarimainoksista Paula-tytön. Hän oli silmissäni ihanuuden huippu: punainen nauha tummilla kutreilla, edessä kultainen kuppi höyryävää mustaa kahvia, salaperäinen hymy ja taustalla ylevää musiikkia. Kyllä näytti kahvin juominen hienolta. Olisin tahtonut sellaisen kultakupin.

    Nyt tuntuu huvittavalta liittää kahviin tuollaista juhlavuutta.

    Pannussa en ole kahvia laittanut kuin kotitaloustunnilla, josta tuon kolmasti kuohahtamisen muistan. Mutta luulen opettajani kertoneen, että jossakin vaiheessa pannuun piti heittää hyppysellinen suolaa. Niinkö tehtiin?

    VastaaPoista
  11. Ad Mummo:

    Suolan lisääminen kahviin on omanpro gradu -työnsä ansainnut. Sitä harjoitettiin tietyissä pitäjissä.

    Joillakin oli tapa panna lusikallisen sijasta kolme. Muistan tapauksen, jolloin kahvi meni siksi fiikuksen juurille.

    Muistan että kaupassa myytiin "kahvinselvikettä".

    Ja sitten oli sikuri!

    VastaaPoista
  12. Ad JarMom:

    Kommunistikahveista - muistat ehkä isompien poikien kertoneen ei-edistysmielisen osuuskauppaliikkeen kahveista, että Johannaa pitää panna enemmän kuin Katriinaa?

    VastaaPoista
  13. Ad Männistön Muori:

    Äitini tai tätini tapaavat sanoa pitävänsä itseään sievniä ihmisinä, vaikka varpaat ovat kuin joriinin juuret.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia:

    Muistan vain neljä viidestä Pauligin kahvista: Paula, Sinetti, Huomio - jokin - ja Presidentin sekoitus.

    Olin kovin järkyttynyt, kun Presidentin sekoitus oli tarjouksessa. Mitähän Tarjo Halonenkaan siitä ajattelee? - Tai ehkä ei mitään, sillä hän saattaa olla neljän renkaan Saludon ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä juotiin vain Paulaa, onneksi, siitä kun sai niitä autojen keräilykuvia.

      Poista
    2. Meillä ostettiin vain Paulaa, onneksi sillä siitä sai autonkuvia keräykseen.

      Poista
  15. Ad Pentti:

    Jäminkipohjan Vankassa olen asioinut, vaikka useimmiten osuuskaupassa. Kirkolla sitten paperipuoli Vinhalta ja rautakauppaostokset Lahosesta, jonka myymälässä työskennellyt Lyyra meni 1920-luvun alussa naimisiin mahtitalo Jämingin isännän kanssa ja leskeksi.

    VastaaPoista
  16. Tuli näistä veroista mieleen että ostan/tilaan jo nyt itselleni muovisen ruumisarkun.

    http://polyguardvaults.com/

    Eivät sitten papit kauhakuormaajillaan pysty liiskaamaan arkkuani hautauksen jälkeen tuhannen päreiksi.

    VastaaPoista
  17. http://www.wanhapuoti.com/_sgg/m2m2s1_1.htm

    VastaaPoista
  18. Ullikan toisella puolen syntyneenä ja 8 ensimmäistä vuottani asuneena muistan niiltäkin ajoilta jotakin.
    Sukututkimuksen myötä on selvinnyt, että olen vanhaa Jämingin sukua, sillä isoisäni isoäiti oli Anna Stina Kallentytär Ritalahden talosta. Hän avioitui suutari Fredrik Lindqvistin kanssa 1817 ja he rakensivat Nippalan torpan.
    Isoisäni sisar Anna Liisa avioitui Kustaa Leppäsen kanssa joka tuli vävyksi/torppariksi Nippalaan ja otti torpan nimen sukunimekseen.

    Isoisäni vanhin sisar Matilda Granberg asui aikoinaan Harjulassa jonka on rakentanut Nestori Nippala, Anna Liisan ja Kustaan poika.

    VastaaPoista
  19. Pohjoisessa pannaan tai ainakin ennen pantiin kahviin suolaa ihan vaan makua parantamaan. Tottumuskysymyshän se on.

    Onneksi nykytutkimus on todistanut runsaan kahvin juonnin varsinkin aamuisin olevan tuiki terveellistä. Sai onneksi senkin nähdä.

    Suolakin on kuulemma terveellistä, jos se on merisuolaa.

    E-liikekö kommarien? Demareidenhan se oli, Tannerin Väiskin peruja ihan niin kuin Elantokin täällä maalikylässä.

    VastaaPoista
  20. Ad Jarmom
    Minä yritän niin paljon kuin mahdollista olla ostamatta kepulielintarviketta. Onneksi asuu niin likellä Tallinnaa, jauhot ja sen sellaiset saa sieltä.
    Sitten tukusta saa hyvin mm. ulkomaalaisia juustoja ja Wotkinilta ulkomaalaista lihaa.
    Lidlin tulo avasi paljon mahdollisuuksia ja mm. ulkomaisia makkaroita alkoi saada.

    Elintarvikkeisiin pitäisi saada mukaan ilmoitus, mikä on kepuliprosentti. jolloin olisi mahdollista tehdä eettisiä valintoja.

    VastaaPoista
  21. Petja Jäppiselle:

    Ostan kyllä suomalaista, mutta tietyllä tavalla. Toreilta en juurikaan osta, sillä kusettavat. Muka XX:n tilan tuotteita, ja kuitenkin tukusta hakevat =) Kalastaja XC:kin hakee kalansa kalatukusta. Ja virolaiset mansikat asetellaan suomalaisiin laatikoihin.

    Lihat ostan suomalaisilta tiloilta 50 kilon erissä, eli suoraan tuottajalta. En tosin lammasta. Suomalainen lammas on äärimmäisen pahaa, eikä sitä ole jalostettu lihatuotantoon.
    Käytän vain ulkolaista vehnää. Suomalainen vehnä on aina ollut erittäin huonolaatuista, eikä sillä ole leivonta koskaan onnistunut sitkon olemattomuuden johdosta.

    Lidillä on etunsa. Leivät ovat hyviä ja makkaroissakin lukee lihaprosentiksi 93%, kun vastaavissa suomalaisissa sen on 15 prosenttia.
    Lidlin buffalo- ja seepranliha ovat loistavia aineksia pihveiksi.
    Lidlin ankka on kamalaa.
    Myös tietyt juomat ja säilykkeet ovat hyviä.

    VastaaPoista
  22. Ad Pentti:

    Muistan Nippalan Iitan, joka oli samaa sukupolvea kuin Kompan Aaltolan Janne, muinainen Pekkalan Aminohvi-vainaan kuski.

    Iitan puheista käsitin ja myöhemmin tarkistin, että 1918 rintalinja kulki Ullikan yli. Iita vei lapsensa Nipplan perunakuoppaan, kun punaiset ampuivat kuularuiskulla Jämingistä.

    Pohjoisesta lähestyuviä valkoisia johti Pekkalan kartanosta taisteltaessa silloin nuori vänrikki Eljas Erkko.

    Tapasin kevättalvella hautajaisissa Jämingistä Kaarina H:n.

    VastaaPoista
  23. Meillä kotona juotiin myös Rositaa .. minkähän "puolueen" kahvia se oli? Ja suolaakin pannukahvin sekaan ripautettiin - ainakin joskus. Ja kahvia ryystettiin tassilta ja mielellään vielä sokeripalan läpi. Ja meidän tenavien herkkua oli pullasuttu eli kahvin sekaan pullanpaloja. Kahvi siis oli myös lasten juomaa. Tällaista kahvikulttuuria täällä Nurmon perukoilla vuosikymmeniä sitten.

    VastaaPoista
  24. Iitan mies Leander olisi halunnut sotimaan, mutta Iita oli kieltänyt ja Leanteri oli murjottanut uuninpankolla kapinan ajan.
    Tätini Elisabet (Liisa) s. 1907 on muistellut, että Kivelän väki oli suojautunut torpan kivijalkaan (ehkä rakennuksen alle) silloin kun taisteltiin.
    Rakennuksen on rakentanut isoisäni Herman s. 1856 - seppä ja kivimies - joka porukoineen on rakentanut mm. Pekkalan kivimakasiinin.
    Liisa on myös muistellut katselleensa kun punaiset ajoivat Jämingin karjaa Muroleeseen.
    Kivelässä muistan ihmetelleeni keinutuolia jota luodit olivat pirstoneet. Se oli kai ollut ikkunan kohdalla ja luotisuihku oli osunut selkänojan yläosaan.
    Kivelä myytiin 1950 Kompan Jannelle ja keinutuolia en ole sen koommin nähnyt.

    Sukua tutkiessa on myös käynyt ilmi, että Matti Laurila on 7. serkkuni ja Ilmari Laurila 8. serkkuni.
    Vaimoni tosin kommentoi, että Eevasta ja Aatamistahan...

    VastaaPoista
  25. Suomalaisen elintarvikkeen heikon laadun syyllinen löytyy parhaiten katsomalla peiliin. Ilmeisesti pula-aika totutti ihmiset juomaan kahvia, jota ei ole kunnolla paahdettu, ja syömään makkaraa, jossa liha on korvattu perunajauholla ja kamaralla.

    Tarjouslihapullassa ei ole nimeksikään naudan jauhelihaa vaan lähinnä soijaa ja broileria jänne-emulsiolla höystettynä.

    Syy kesäkyrsän vetisyyteen löytyy kuitenkin tuotteen sesonkiluonteesta. Makkaroihin sekoitetaan pakastettua lihaa, jolloin ne ovat väkisinkin vetisempiä.

    Eniten itseäni ottaa päähän ruisleivän pilaaminen vehnäjauhoilla. Alussa leipä voi olla reilusti rukiista, mutta vähän aikaa markkinoilla oltuaan muuttuu samanlaiseksi vehnäpullaksi kuin muutkin leivät. En tiedä raaka-aineiden hinnoista mutta veikkaisin rukiin olevan vehnää kalliimpaa.

    VastaaPoista
  26. Ainakin vielä hetkinen sitten Lidlin Amiraali-silli oli Boyfoodin ykköslaatua murtohinnalla.

    VastaaPoista
  27. Olipas mukavia juttuja. Itsekin olen vanhempaa polvea ja omistanut kahvikuponkejakin. Kahviin laitettiin selvikkeeksi kuivattua mateen nahkaa ja suolaa hyppysellinen. Suolaa laitettiin myös marjapuuroon, että vedenmaku lähtisi. Amerikanpaketista saatiin neilikoita ja vaatetta. Kerran saatiin myös isoja kurkkupurkillisia vanhaa voita, joka oli palautettu Amerikasta kun ei ollut kelvanut niille.
    Siansuolista keitettiin saippuaa ja karbidilamppu poksahteli tuvan seinällä.
    Minulla on vielä muistona kuparipannu, sarvihöylä, sirppi, ja parit sokerisakset, isommat sokeritoppaa varten ja pienet sokeripalan pilkkomiseen.
    Tätini joi kahvit seisaaltaan vieraiden aikana. Tinuri kävi tinaamassa kahvipannuja, silakkamyyjä kiersi kärryjen kanssa kyliä ja kiertävä "laukkuryssä" myi nailonsukat vuonna 1949, jolloin pääsin ripille.

    VastaaPoista
  28. Viru-hotellin kahvilassa oli aikoinaan listalla 'Kohv sidruniga' eli Kahvia sitruunanviipaleen kera. Siinä oli se sama idea kuin suolassa: parantaa makua. Pari tippaa sitruunaa kupilliseen riittää.

    VastaaPoista
  29. 50-luvun alussa jouduin asioimaan sikäläisessä K-kaupassa, äiti lähetti voita myyntiin ja voipaketti repussa mentiin. Kesällä pyörällä (ei oma) ja talvisin hiihtäen. Kupongit muistan ja kahvipaketti maksoi 175 mk, verokahvi 375 mk. Sikuria käytettiin,pötkön hintaa en muista. Muistaneeko kukaan sellaista kärpäs- myrkkyä kuin Jagutin-tabletit ? Ikkunat ja muut luukut pantiin kiinni ja tabletti palamaan. Oli muistaakseni keltainen väriltään ja lykkäsi kovasti savua. Porukka oli ulkona ja myrkytyksen loputtua tupa tuuletettiin. Kärpäset kyllä kuoli.
    Läävässä pidettiin muistaakseni ns. kärpäspapereita.

    VastaaPoista