29. heinäkuuta 2008

Kielivika

Yksimielisesti viimeksi kuluneet kolmekymmentä tuhatta vuotta on käsitetty, että poikkeuksellisen korkeisiin suorituksiin yltävä henkilö on viallinen.

Arktisen shamanismin tutkimus on tuottanut laajan kirjallisuuden tästä. Voimallisella noidalla on syntymävikoja – ylimääräisiä sormia, hammas syntyessä, merkillisiä ihovikoja.

Olen ollut sen veran lähellä kahta omasta mielestäni merkittävää runoilijaa (Haavikkoa ja enimmäkseen välillisesti Saarikoskea) että olen joutunut ihmettelemään joitakin vuosikymmeniä heidän tavatonta epämusikaalisuuttaan.

Haavikko jopa kirjoitti itse joskus, ettei hän erottanut Louis Armstrongia The Beatlesistä. Lukijat eivät varmaan käsittäneet, ettei se ollut vitsi.

Elämäkertateoksen yhteydessä – Saarikosken oikeudenomistajat ovat tekijänoikeus- ja muissa asioissa olleet paljonkin tekemisissä veljeni ja minun kanssa – tiukkasi ystävältäni Pekka Tarkalta tätä musikaalisuutta, ja hän sanoi miehen pitkän tunteneena samaa kuin ainakin yksi vaimoista, että Pentti oli oikeasti epämusikaalinen ja jokseenkin välipitämätön ja tietämätön musiikista.

Osoitan tätä asiaa sormella – ja sivuutan kuulemani ja tietämäni kymmenet muut esimerkit, kuten Waltarin ja Linnan – koska kirjallisuus ja musiikki ovat mielestäni niin kovin lähellä toisiaan.

Tietenkin on poikkeuksia. Jyrki Pellinen on – siitä on kyllä aikaa kun viimeksi tavattiin – tavattoman lahjakas pianisti ja sellisti ja lisäksi maalari. Lauri Otonkoski on runoilija ja säveltäjä. En tiedä varmasti, mutta elän siinä uskossa, että Lassi Nummi on yhtä lähellä musiikkia kuin velivainajansa Seppo. Eeva-Liisa Manner käytti runsaasti ja asiantuntevasti musiikin kuuntelun kuvia. Tuomas Anhavan kanssa puhuin johonkin aikaan paljon musiikista ja tiedän, että hän oli täysipätöinen keskustelukumppani esimerkiksi ystävälleen Erik Tawaststjernalle.

Mutta yritän saada sanotuksi, että runon ja kukaties laajemmin kirjallisuuden kirjoittaminen on outo lukihäiriö, kielellinen vamma.

Jos sanat eivät ole ihmiselle ongelma, hänestä tulee vain ”hyvä kirjoittaja”, joka on jotain aivan muuta kuin kirjailija. Erittäin monet merkittävät kirjailijat ovat sanoneet, kukin tavallaan, samaa kuin Faulkner: kirjailijalla on yksi suuri ongelma: miten kirjoittaa.

Jopa mestarillisen helposti ja paljon kirjoittaneet henkilöt, kuten Waltari ja Kalle Päätalo, ovat todellisuudessa sangen usein kovan tien kulkijoita. Ainakin näille kahdella mainitulle, joita pidän mestarillisina kertojina, tarinan katkominen käsitettävään asuun oli vaikea urakka, jossa tiettävästi molemmat tarvitsivat ja saivat merkittävää apua kustantajalta.

Olkoon legenda tai ei mutta vieläkin väitetään, että Waltari toi Sinuhen ja jopa Mikael Hakimin kaksi kertaa painettua versiota laajempina kustantajalle. Johannes Angeloksen tapauksessa asia on todistettu, koska ”Nuori Johannes” –nimellä julkaistu nide oli kirjoitettu itse romaanin aluksi, ja kustantaja päätyi siis poistamaan romaanin alusta useita satoja sivuja (ja teki siinä oikean ratkaisun).

Korrehtuurivedoksista tunnettuja esimerkkejä viimeistelemisen riivaamista prosaisteista ovat Proust ja Volter Kilpi. Proustin vedokset ovat hurjan näköisiä. Hänhän korjasi koko ajan. Aleksis Kiven huhutaan kirjoittaneen ”Seitsemän veljestä” seitsemään kertaan, ja meidän tuntemamme versio kuuluu olevan hyvinkin sensuroitu.

Ja Kivi itse on paraatiesimerkki kieliviallisuudesta. Ahlqvist oli aivan oikeassa siinä, että Kiven kieli oli kummallista; ei sellaista ollut kirjoitettu eikä edes puhuttu ennen eikä jälkeen.

Niin hyvää se oli, ettei sitä moniin vuosikymmeniin haluttu näyttää koululaisille kuin typistelminä.

Onhan asia selvä. Ellei kieli ole rikki, ei lintu voi lentää vapaaksi.

29 kommenttia:

  1. Doctorow kertoo jossakin haastattelussa - olikohan se The Paris Review - kun kysyttiin, että miten se kirjoittaminen sujui, että oli saanut eräänä päivänä tehtäväksi kirjoittaa tyttärensä opettajalle jonkinlaisen lappusen siitä, että tytär - oliko se nyt niin - ei tullut kouluun jonakin päivänä jostakin syystä tms ja olivat kaikki, siis äiti ja tytär ja D lähdössä sitten - oliko se nyt sitten joku arkiaamu - autolla sinne kouluun päin ja muualle ja se muu porukka odotteli siellä autossa kun se Doctorow rustasi sitä lappusta ja tulivat sitten lopulta katsomaan, että mitä se mies oikein tekee, kun aika kului ja koulukin oli jo alkanut.

    jonkun Proustin käsikirjoituksen olen jossakin asiaa sivunneessa dokumenttileffassa tai vastaavassa nähnyt. jutusta en enää muista mitään, mutta se käsikirjoitus oli koottu niin, että siihen oli matkan varrella lisätty kokoajan lisää tekstiä sen aikaisemmin kirjoitetun väliin ja päälle ja eteen, liimaamalla siihen kaikenmaailman lappusia lyhyitä ja pitkiä ja vaikka minkälaisesta paperista tehtyjä, niin että se käsis pursusi sitä tavaraa joka suuntaan.

    kun otit tässä eräänä päivänä puheeksi tuon Studs Terkelin, niin minä sitten otin yhden kirjan kylpylukemiseksi, kun mullakin nyt sattuu olemaan niitä muutama opus tuolla hyllyllä. en tiedä onko mulla siitä aiheesta oikein mitään sanottavaa - en ainakaan keksi mitään - ja odotan ihan mielenkiinnolla, että mitäs siellä päässä asiasta funtsitaan, mutta tämä oli sivupolku, tuossa kirjassa Working lukee alkulehdillä, että - for the third time, Cathy Zmuda transcribed hundreds of thousands of spoken words - perhaps millions in this instance - onto pages that sprang to life ... jne - ja siitä tuli mieleen tuo Graham Greene, joka muistaakseni ainakin vanhempana halusi sanella ne juttunsa jollekin neitokaiselle - aamuisin, ennen ensimmäistä viskilaillista - ja neitokainen sitten kirjoitti kaiken ylös ja kun se sanottu sitten oli paketissa, Greene kävi syntyneen tekstin läpi ja teki ne tarvittavat muutokset ja alkoi sitten dokaamaan, että yhteispelillä monesti se kirja syntyy. vaikka mun kyllä pitää tohon Greene juttuun vielä lisätä, että mitäs tekisit - siis etkö vielä naputtele sitä kirjaasi - jos sellainen 20- vuotias, hehkeä ja varustukseltaan moitteeton ja napapaitaan pukeutunut pimatsu odottelisi joka aamu, että mitähän tänään saneltaisiin... ai niin, olet aviossa....

    mutta se kirjahan ei ole sama asia kuin se kirjailija, eli jos sattuu ajamaan moottoritiellä noin puolihuolimattomasti vastaantulevien kaistalla tai vetämään jotakin tuttavuutta tekevää tuntematonta turpaan jossakin ravintolassa, niin kirjailijan elämäntavoissa saattaa silloin olla enemmän moitittavaa kun siinä kirjoitetussa - siis ainakin joidenkin mielestä, mutta kai ne elämäntavat siinä kirjoitetussakin tuntuvat.

    tästä jutusta uhkaa taas tulla liian pitkä...

    mutta mä yritän oikeastaan sanoa, että ihmisissä yleensä on jotakin syvempää tai pitäisikö sanoa sielullisempaa, jos ne osaa jotakin. tulee tietysti heti mieleen joitakin varauksia, mutta en mene niihin, rajataan ne pois, vaikka sanomalla näitä sielullisia ihmisiä hyviksi ihmisiksi, kilteiksi nössyköiksi jotka vaan nyökkää ja niiaa.

    ja mä funtsin tota musikaalisuutta sellaisena sielullisena ominaisuutena, yhtenä tapana olla. mutta en usko, että se olisi parempi tapa, kuin joku toinen. siis jos ymmärtää olevansa. ja kai mä voin tähän tämän panna, en mä ketään kuuluisuutta sillä lailla tunne, mutta kerran - ja tästä on jo aikaa - toi Lassi Nummi tuli mua kättelemään eräässä tilaisuudessa jossa mulla taisi olla puku päällä, enkä siis oikein ollut tuntea itseänikään ja me ei oltu nähty sitten sen kun mä olin aika pieni ja ihmettelin, että minut vielä tunnisti ja olin siitä hyvinkin vaivaantunut, mutta se juttu ei ollut se, vaan se, että kun runoilija käveli siinä mua kohti ja tietysti siitä hänet tunnistin, niin ajattelin, että leijuu siinä ilmassa, noin silmämääräisesti arvioiden kymmenen senttiä lattian yläpuolella. ja siinä mä sitten häntä moikkasin ja kai jotakin sanoinkin ja ajattelin kuinka viattomia ne 50-luvun modernistit olikaan, että ne yritti sanoa jotakin täsmällistä tästä hullusta maailmasta, että ne ei menneet mukaan kaivamaan katukiviä, että ne uskoi johonkin enempään ja silloin musta hetken tuntui, että ne muut ihmiset siellä painoivat paljon enemmän, että ne kaikki olivat niin helvetin tärkeiltä itsestään, että jokainen niistä painoi sen tärkeytensä vuoksi useampia tonneja ja että nämä kadut tässä kaupungissa olikin asfaltoitu vain sen takia, että kyseiset tärkeilijät pysyisivät maan pinnalla, että eivät uppoaisi sen sisään. ja että niitä oli paljon, että niitä oli liikaa.

    ja vielä, että

    Snellmanhan järjesti Kivelle sen ensimmäisen valtionpalkinnon. Ahlqvist lipui sinne ruotsalaisten leiriin jossakin vaiheessa. Oli se kielimanifesti, mutta ei ollut sitä kirjallisuutta ja Snellman halusi sellaista, oli kiire ja sitten se Kivi kirjoitti sen suomenkielisen kirjallisuuden kymmenessä vuodessa. K-E-R-T-A-K-A-I-K-K-I-A-A-N, niin kuin Veijo Meri joskus sanoi. sehän oli ihme, suomalaisuuden manifesti. ja sitten se Kivi palkittiin siitä, jättämällä heitteille, potkimalla munille ja haistattamalla pitkä paska. jälkikäteen sitten tuli näitä asiaa arvostavia kaikentietäjiä, niitä kertakaikkisen isänmaallisia ja kirjallisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Eräs määritelmä: Kansalliskieli on se kieli, jolla on luotu ja luodaan kansan yhteistä kulttuuria. Kansalliskieli on myös poliittinen käsite: se tarkoittaa kielilaissa asemaltaan kansalliskieliksi vahvistettuja, yhteiskunnan virallisia kieliä. Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi; ruotsinkielisiä on noin 280 000.

    Ruotsissa on tietääkseni polittisista syistä korvattu ilmaisuja "nationella institutioner" muilla sanonnoilla, esim. "riksarkivet".

    Minkähänlaisen vastaanoton Kivi saisi tänään jos kirjoittaisi Suomen natsionalistisista kielistä?

    VastaaPoista
  3. Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme... Etäällä Pohjanmaalla hyljätty järvi on... Että Linnako epämusikaalinen?

    Ehkä, mutta hyvin hän näillä ralleilla teoksiaan ryydittää.

    Osut oikeaan tässä vika-asiassa. Luovalla ihmisellä on aina jokin vika, jonka takia hän sen pahkan kylkeensä kasvattaa.

    Ajatelkaa nyt Päätaloakin: hän käytti yli 10 000 sivua kertoakseen, kuinka vaatimaton ja vähään tyytyvä hän on. Ja minä olen lukenut joka sanan ja uskon sen. Todella. Kiehtova ristiriita.

    VastaaPoista
  4. Lapinlahdessa oli vuosia sitten tihkusateisena Aleksis Kiven päivänä runotilaisuus. Muistoni on kovin hatara, mutta kai siellä oli myös pieni näyttely, Kiven kyniä ja pesuvateja tai jotain älytöntä. Mutta oli sänkykin, jossain nurkassa. Järkeni sanoo, että sänky oli omituisen lyhyt ja jäi siksi mieleen. Siitä huolimatta muistan sen pitkänä.

    Olen nähnyt kirjailijan täyttämässä lomaketta. Se on hyvin vaikeaa, kun jokaisen sanan kohdalla on pysähdyttävä: mitä tämä oikein tarkoittaa? Joku hoki olevansa rikkinäinen äänilevy. En tiedä, minkä aikakauden äänentoistoa hän ajatteli ja oliko levyssä naarmuja vai pala pois.

    Napapaitaneitokaisia (ks. Jussi) kannatan minäkin Sinulle.

    Kun en ole nähnyt teistä ketään, tietääkseni, paitsi Petjan kerran vilaukselta, tulen toisinaan miettineeksi teidän olemuksianne, vammojanne, kieltä. Voimakkaimmat mielikuvat syntyvät änkyttävimmistä. Sujuvien kohdalla yritän löytää säröä. En mihinkään hyötykäyttöön.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitettu suomen kieli on ongelma yleensäkin. Aina löytyy joku joka osaa sanoa saman asian paremmin murteella (jos se on tarkoituksena), lyhyemmin tai tarkemmin.

    Suomessa kieli ehkä onkin lähempänä mielentilaa ja ajattelutapaa kuin muualla. Suomessahan on paljon anekdootteja, tosia tai keksittyjä, ja niiden yksi perusasia on kieli. Itä-Suomen ajattelutapa on hyvin erilainen kuin lännemmässä maassa, juttujen rakenne on erilainen, ne ovat kuin pieniä satuja tai pienoisromaaneja.

    Yksi tarina tähän, liittyy sotaan. Eräs sukulainen kertoi saman kunnan asukkaasta seuraavan tarinan (kertoja ja kohde satakuntalaisia, hämeen ja satakunnan epämääräiseltä rajalta).

    Kaveri oli haavoittunut jossakin vaihetta Jatkosotaa (ilmeisesti liikuntasodan aikana eli kesällä - 41 tai - 44). Oli maannut kolmatta vuorokautta ruumiskasassa ja sitten tullut tupakantuskaan, ottanut ulkona roikkuneet suolensa ja elimensä kainaloon ja tullut pummaamaan vartiomieheltä kyseistä "nautinto"ainetta. Kaveri oli sitten jotenkin kursittu kokoon. Myöhemmin kun oli joskus ollu kaupungissa käymässä, oli esiintynyt julkisella paikalla sokeroitujen hiilivetyjen vaikutuksen alaisena ja niistä selvästi nautintoa saaneena persoonana ja ilmeisen häiritsevästi. Poliisi oli rauhoittanut miestöä ja alkanut raahata väliaikaiseen rauhoittumispaikkaan ("sori vaan"), mutta tämä vekkulipa oli pudottanut vyöllä ja muilla tykötarpeilla sidotut elimensä kadulle. Poliisit kärräsivät kaverin hoitoon, jossa kyseiset kudokset topattiin miehen sisään takaisin.
    Vamma ei kuulemma haitannut holtitonta elämää, mutta ilemisesti toinen näsitä seikoista, pulcinellamainen elämä tai vammat lyhensivät sitä kuitenkin jossain määrin.

    Niin prinssi sai valtakunnan ja 0,3 osan prinsessasta

    VastaaPoista
  6. Joskus huono kieli on ihmisen viimeinen obstruktio kun vastassa on ilmiömäinen idiotismi. Kun ei saa lyödä, ei huutaa, ei repiä eikä mitään muuta destruktiivista niin voi rikkoa lopulta oman mielen rikkomalla tekstinsä - kun he eivät sittenkään kuunnelleet.

    Mutta kun se mielikään ei mennyt rikki. Mitä sitten tehdä? Pitää vain palata takaisin ja yrittää uudelleen (n:te gången). Mutta sitten en enää takaa mitä tapahtuu jos ihmisyyttäni aiotaan vielä jollain uudella verukkeella rikkoa. Kun kaikki ulostiet olivat jo heidän (sadistisessa ja ryhmäpainettta käyttäen) käytössä.

    Sellainen pelottaa melkein enemmän kuin itse kuolema.
    Elän toistaiseksi eniten siksi, etten ole uskaltanut kuolla tai että lapseni saisivat kärsiä.
    Omaa motivaatiota ei tällä hetkellä oikein ole ja silti olen aktiivinen siinä missä yritän saada jotain aikaiseksi. Mieli ei vaan koe mitään iloa.

    VastaaPoista
  7. Eilen Kemppinen mainitsi puhal-
    linsoittajien helposti kipeytyvän
    alahuulen.
    Aiheesta tulee mieleeni seuraavaa:
    -50-luvun alussa tehtiin elokuvaa
    Glenn Milleristä,jota leffassa
    näytteli James Stewart ja joka oi-
    tis loukkasi alahuulensa opetelles-
    saan soittamaan pasuunaa.Hän päätti
    kysyä neuvoa elokuvassa mukana ol-
    leelta Louis Armstrongilta.
    "Louis,you know any cure for this?"
    "Yes I do! Ask your ol´ lady to
    SIT ON IT!"
    Seuraavana päivänä Stewart tuli
    hymyillen filmistudiolle ja totesi:
    " Thanks Satch! It worked!"

    VastaaPoista
  8. Olen ajatellut samaanien ja vastaavien poikkeavuuksien olevan osoitus tuonpuoleisuudesta, erilaisesta olemuksesta, joka tuo auktoriteetin ja rajaa kilpailun. Taiteilijoilla puutteellisuudet sen sijaan ovat toisaalta osoituksia heidän tarpeestaan ponnistella ja siis siten se kirkastaa heidän kruunuaan, toisaalta se osoittaa vajavaisuutta.

    Sibeliuksella oli kuulemma suuria ongelmia laulaa puhtaasti, vaikka hänen musikaalisuuttaan muutoin ei ole syytä vähätellä ja hänellähän oli ristinään myös ns. absoluuttinen sävelkorva. Veijo Meri taitaa olla harvoja suullisestikin mukaansatempaavia nykymerkkikirjailijoitamme, monelle muulle sanat tulevat yllättäen vain vaivoin.

    Erikoinen ilmiö muuten on se, että varsinkin länsisuomalaiset suurjuristit osaavat siviilissäkin (sanaleikki tarkoituksella) antaa pohdiskelevan verkkaisen kuvan ajattelustaan. Hauskaa oli havaita, että Matti Ylöstalo sentään oli vapaasti pulppuileva kuin raikkaan sielun tuleekin.

    VastaaPoista
  9. Todellisuudessa Suomella ei ole virallista kieltä, koska Suomen perustuslaissa ei ole mitään mainintaa Suomen virallisesta kielestä! Se, että vedotaan "Suomen perustuslakiin" ja "virallisiin kieliin" paljastaa, että ihmiset eivät tunne Suomen perustuslakia!
    (Esimerkkejä on pilvin pimein)

    Itämeren rantavaltioista Suomi on ainoa valtio jolla ei ole virallista kieltä tai laissa määrättyä hallinnon pääkieltä. Ruotsissa on kielienemmistön kieli lainsäädännöllä vahvistettu kansakuntaa koossa pitäväksi kieleksi. Suomella ei ole edes lainsäädännössä määriteltyä kansakuntaa koossapitävää kieltä. Seurauksena kieliriitoja, joista Ruotsi on välttynyt.

    Lainsäätäjä on käyttänyt perustuslaissa ilmaisun,"viralliset kielet" asemasta, ilmaisua "kansalliskielet". Sillä ilmaisulla nimenomaan on torjuttu se mahdollisuus, että vähemmistö voisi perustuslakiin vedoten vaatia omalle kielelleen virallista asemaa (viranomaisten kieli).

    Epäilemättä olisi käytetty ilmaisua viralliset kielet, jos olisi tarkoitettu, että kansalainen voi viranomaiselta vaatia omakielistä (vähemmistökielistä) palvelua. Eli ilmaisulla kansalliskielet on nimenomaan haluttu torjua tällaisen vaatimuksen mahdollisuus.

    Kansallis-etuliite ei tee jostakin käsitteestä "virallista". Sen tarkoitus lienee vain korostaa kyseisen käsitteen arvostusta: Kansalliskukka, kansallispuku, kansallissoitin. Lainsäätäjä on tällaisella arvostamisella halunnut erilaistaa ruotsin kielen verrattuna esim. saamen kieleen ja romanien kieleen.

    Lainsäätäjä on ymmärtänyt edistyksen kulun ja välttänyt ilmaisua "viralliset kielet", jolloin lainsäädännön kannalta ruotsin kielen kuihtumisen hoito on yksinkertaisempaa.

    VastaaPoista
  10. Jussi, sä olet lukenut liikaa Saarikoskea, kun se on tehnyt suhun tommosen vaikutuksen, että osaat kirjoittaa tajunnanvirtaa ihan tosta vaan.

    Tai sit sä olet lukenut James Joycea, mutta ehkä Saarikosken kääntämänä, en tiedä.

    Nautittava kommentti, kiitos! Ja liitty sitä paitsi ihan suoraan Kemppisen postaukseen.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonymous:

    Voi olla - ajatukseni jazzin äänittämisestä perustuu mm. Satchmon haastatteluun, jossa hän kertoo, mitn hänet pantiin soittamaan studion käytävään, ovi auki.

    VastaaPoista
  12. Ad Rienzi:

    Glenn Gouldin kuuluisa hyräily monissa levytyksissä on uskomattoman epäpuhdasta ja jollain tavoin "epämusikaalista".

    Sanovat että kyky tuottaa ja kyky kuulla ääni olisivat ihan eri asioita.

    VastaaPoista
  13. Kielistä Jamille

    En ole mitenkään erityisemmin asiaan perehtynyt, joten selvennätkö hyväntahtoisesti miksi kielilain (423/2003) mielestäni varsin hyvää tarkoittava sisältö olisi riittämätön, ote:

    "2 § Lain tarkoitus

    Tämän lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetty jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia.

    Tavoitteena on, että jokaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hyvään hallintoon taataan kielestä riippumatta sekä että yksilön kielelliset oikeudet toteutetaan ilman, että niihin tarvitsee erikseen vedota.

    Viranomainen voi antaa parempaa kielellistä palvelua kuin tässä laissa edellytetään."

    VastaaPoista
  14. Mummon nähtyä yhden meistä elävältä minuakin ajatus alkaa kiinnostamaan/kiinnostaa.

    HG kyseli kauan sitten täällä minulta, onnettomalta, töitä. Mummokin taisi puolestaan meinata nimimerkkini kainaloon.

    Olisipa mahdollisuutta perehtyä näihin paremmin; saisin ehkä todisteteita -ollessani töissä Roomassa kauan sitten- kuulemalleni väitteelle että Suomessa älyllinen pimeys on tiheimmillään: ne eivät edes ymmärrä mitä Luther tarkoitti uskon/kielen puhtaudella!

    VastaaPoista
  15. Kenelleköhän minä olen heitä? Mistä alkaa se alue, eikö kuitenkin jokainen halua olla oma itsensä.

    Syntyy pieni täydellinen ihminen ja on ilo siitä ja samalla läsnä on tuntematonta epävarmuutta ja neuvottomuutta, ei tiedä miten suhtautua eri tavalla ajattelevaan ja käyttäytyvään ihmiseen. Kieli ei tule avuksi, onko koettu maailma liian toinen. Miten silloin ilmaisee luottamusta?
    Merkittävät yksilöt eivät silloin kiinnosta, kun voisi sanoa että paikalla on ihminen paikallaan. Pituus, paino, ikä, rotu, oppiarvo jne. - aivan sama.

    VastaaPoista
  16. Kuules Ripsa tää J.K on sellainen mestari, että noi mun jutut tulee silleen puolihuolimattomasti, niin kuin humalaiselta pissa. Joskus natsaa paremmin, joskus huonommin. yritän osua pönttöön.

    Saarikosken olen kyllä kuullut joskus jotakin puhuvan - mitäköhän se oikein sanoi - ei se ainakaan laulanut, että Liisankadulla, samassa talossa missä on Mikko Monosen ruumisarkkuliike....

    sillä on niitä lapsia ja yhdellä niistä on ihan isänsä ääni ja kun mä kuulin sen kerran puhuvan, niin olin pudota tuolilta, menin ihan veltoksi. toisaalta ehkä mä olin liian kännissä.

    muistaakseni Saarikoski sanoi jossakin, että oli lopullisesti kyllästynyt siihen Joyceen sen käännöstyön jälkeen, että ei enää oikein jaksanut sitä. sehän käänsi ne pilkutkin sinne lauseisiin samoille paikoille, huh-huh

    VastaaPoista
  17. Jukka:
    Glenn Gouldin kuuluisa hyräily monissa levytyksissä on uskomattoman epäpuhdasta ja jollain tavoin "epämusikaalista".


    Jazzin tunnetaan myös erinäisiä hymiseviä instrumentalisteja. Taidot vaihtelevat. Vibrafonisti Lionel Hampton pilaa muutamalla levyllä soolonsa epämääräisellä epämusikaalisella hyräilyllä.

    Sen sijaan basisti Slam Stewart teki ilmiömäisiä esityksiä, joissa improvisoi jousta käyttäen kontrabassolla ja samalla lauloi tai hyräili oktaavia korkeammalta saman soolon.

    Stewart soittaa muutaman upean (tosin enemmänkin swing-pohjaisen) soolon yhdellä bebop-kauden ensimmäisistä tallenteista, vuonna 1945 äänitetyllä Red Norvon sekstetin levyllä. Charlie Parker ja Dizzy Gillespie edustavat levyllä uutta suuntausta, Norvo, Stewart etc. vanhaa. Kappaleita ovat mm. 'Slam Slam Blues' sekä klassikko 'Hallelujah'.

    Tästä pääsemmekin takaisin kirjallisuuden pariin. Bulgakovin 'Saatana saapuu Moskovaan' -romaanissa luvussa 5: 'Tapahtui Gribojedovin talossa' jazz-orkesteri saa vieraat hillittömän tanssin pyörteisiin juuri kappaleella 'Hallelujah'. Merkille pantavaa on, että romaanin vastikään tulleessa venäläisessä televisioversiossa orkesteri soittaa todellakin tuon kappaleen. Kyseinen tv-sovitus olikin liian uskollinen Bulgakovin alkuperäisteokselle eikä tämän vuoksi päässyt lähellekään niitä tehoja ja tunnelmia kuin Radioteatterin versio 90-luvun alussa. Siinä Saatanan teemaksi oli valittu 'Ritarien tanssi' Prokofjevin Roomeosta ja Juliasta.

    VastaaPoista
  18. Ad Antti,
    ajatuksen kielen ja mielen suhteesta nielen - ainakin niin kuin ymmärsin ja ainakin jollain tavalla.

    Olen kuullut kerrottavan tarinaa rintamalta vaimolle kotiin lähetetystä kirjeestä - liittyy siis sotaan tämäkin -, ja sen kirjeen sisältönä on ollut tämä:

    "Ota pottu. Paa kuoppaan. Samppa"

    VastaaPoista
  19. Tuli mieleen...

    että siis Liisankadulla, joka löytyy Saarikosken kootuista, että kun Levyllä lauletaan ”samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike” ja Kootuissa taas ”samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike”.

    että oliko se nyt niin, että se Mononen kielsi sen, niin miksi se sen kielsi, kummaa porukkaa....

    VastaaPoista
  20. Olen tässä kesän aikana kahlannut läpi Jaan Krossin tuotannon, ainoastaan Umpiniskaisuuden kronikka on lukematta. Krossin tuotanto taitaa olla sata prosenttisesti historiallista virolaista proosaa, jos hieman oikaistaan. Juristi Krossin teokset johdattivat minut myös Viron historian parin.

    Kun nyt käännän peilin tänne lahden pohjoispuolelle, niin en voi olla kysymättä erästä kysymystä.

    Kuinka vanha tämä meidän suomalainen kielemme kulttuureineen on?
    Siis, eikö suomen kieli astunut maailman kielten joukkoon vasta heinäkuussa 1919? Tällöin säädettiin vuoden 1919 hallitusmuoto.

    Tätä ennen sekä kieltämme että kulttuuriamme kahlitsivat ensin naapurimme lännessä på svenska, sitten naapurimme idässä pa russkij.

    Vastaväitteitä?
    Kommentteja?

    VastaaPoista
  21. Ilman muuta pitää olla kielivika, että se kieli ylipäätään alkaa kiinnostaa!

    Jos olisi nyt aikaa niin laittaisin jotakin hauskaa tyyliin "ketkä ne eniten viinasta, seksistä... kyllä te tiedätte, puhuvat".

    Mutta kun on kesäisiä kiireitä, pari ihan omaa kokemusta kun on sekä puhunut että kirjoittanut työkseen.

    Printtiin kirjoittaminen vaatii aikaa enemmän kuin puhuttavaksi kirjoitettu. Sitä ikään kuin tietää, että se printti ei häviä. Mutta harva niitä puheita mistään äänittää. Siinä voi olla takana jotakin että kuunnellessa "ajattelee" vähemmän kuin lukiessa, joten sitä tekijänäkin satsaa eri juttuihin.

    Sitten siinä on voi olla jotakin siitä "musiikillisestakin" mistä moni kirjoitti. (Meinasi tulla puhui!) Puheessa on musiikin keinoja - taukoja, rytminvaihdoksia, jopa melodioilla pelaamista. Ja senkin sitä ehkä sitten alitajunnassa niin kuin sanotaan ottaa huomioon.

    Ihan karthago on hävitettävä -pohjalta: dna- ja sormenjälkirekisterit... Tehdään nyt jotain, jooko!

    VastaaPoista
  22. Ajatelkaa nyt Päätaloakin: hän käytti yli 10 000 sivua kertoakseen, kuinka vaatimaton ja vähään tyytyvä hän on. Ja minä olen lukenut joka sanan ja uskon sen. Todella. Kiehtova ristiriita.

    "All I want is a warm bed, a kind word and unlimited power"

    VastaaPoista
  23. RE:levytyksissään hyräilevät muusikot

    Tähän joukkoon kuuluu eittämättä jazz-pianisti Erroll Gardner, jonka hyräily on pikemminkin ääneen ajateltua improvisoidun teeman eteenpäin kuljetusta, joka ennakoi siihen liittyvän
    sointukierron sointujen
    arpeggioiksi pilkkomisten ajoitusta ja synteesiä ehjiin sointuihin.

    Soittotyylin sanallinen kuvailu on väistämttä vaikeaselkoista, mutta kun sen kuulee (esim. lastfm -nimisellä ohjelmalla), niin asia valkenee oitis.

    VastaaPoista
  24. Tuota, Heikki R.,
    en muista kainaloaietta. Muistelen, että meidän piti mennä Jumalan tykö. Ja täällähän olemme. Mutta ehkä sinä ajattelit Jumalalla kainaloa. Onhan se sitäkin, tavallaan.

    Ja niillä Kemppisen napapaitaneidoilla tarkoitin ihan vain sitä, että tämän kaiken kieliviallisuuden keskellä olisi kivaa ja reipasta, jos hän kirjoittaisi nyt yhden kaunokirjan.

    Herrajumala.

    VastaaPoista
  25. ad sormet ja dnat

    näyttävät tulleen jäädäkseen ja lisää keksitään.

    Me menetämme kirjoittamattoman perusoikeutemme tehdä väärin, jollei siitä jää kiinni. Kiinni jäävät myös kaikki töppääjät, jotka ennen välttyvät tutkinnalta ja häpeältä. Jos ilmirikollisuus on 5 % ja piilorikollisuus 95 %, niin vankilat ja jalkapuut kansoittuvat. sellainen vaikuttaa moraalikäsityksiin. jospa harvojen kiinni jääminen onkin hyvä asia.

    VastaaPoista
  26. Kirjoitetussa kirjakielisessä tekstissä on, hyvät naiset ja herrat, selvästi erottuvia äänenpainoja, intonaatioita, taukoja - sanalla sanoen rytmejä ja melodioita, jopa kesken virkkeen voi muutoksen kuulla kun oikein tarkoin kuulostelee ja maistelee, antaa kielen koskettaa kitalakea hitaasti ja rauhallisesti.

    Aika usein sitä tekstiä lukiessa oivaltaa, onko kirjoittaja mies vai nainen, myös silloin, kun nainen koettaa vakuuttaa niin kuin mies. Ja kun ihminen koettaa vakuuttaa niin kuin mies, hän koettaa vakuuttaa niin kuin kone olemalla taho, joka lisää tekstiinsä substantiiveja.

    Ja kun meitä koetetaan vakuuttaa, meille puhutaan kuin taho, oli kyseessä mies tai nainen, ja tämä seikka johtuu siitä, että mainitunlaisen puheen tarkoitus on vedota järkeen, joka itsessään on taho, koska se on yleinen ja objektiivinen, josta osalliset tuntevat olonsa miellyttäväksi siksi, että oivaltavat, että on niitä, jotka ovatkin osattomia.

    Sexit ja genderit hiiteen - näin se homma vain toimii, kun televisiosta katsoo poliitikkoja ja asiantuntijoita, heillähän ei ole sexiä eikä genderiä, koska he ovat tahoja.

    Kirjoittaja myös tietää, milloin hän mielessään erottelee osalliset ja osattomat käyttämällä sisäpiirin slangia taikka muuten vain fiinejä sanoja.

    Näistä elementeistä - mm. pelosta, että joutuu ulkopuoliseksi - syntyy se, että lounaspöydässä kaikki nauravat sankarina pidetyn vitseille, vaikkeivät tajuaisi.

    VastaaPoista
  27. "Kuinka vanha tämä meidän suomalainen kielemme kulttuureineen on?
    Siis, eikö suomen kieli astunut maailman kielten joukkoon vasta heinäkuussa 1919?"

    Kyllä minä tähän tulkintaan haluan esittää vastaväitteen. Siis että kielen ikä voitaisiin laskea noin.

    Tuohan mahdollistaa kaikenlaisen kielellisen sorron jatkumisen hamaan ikuisuuteen. Jos kieltä ei ole virallisesti jossakin mainittu, niin sitä ei ole.

    Tapasin kerran turkkilaisen, joka vannoi minulle ettei ole olemassa mitään erillistä kurdin kieltä tai kansaa, vaan he ovat vuoristoturkkilaisia ja puhuvat turkin murretta.

    Mitähän Turkin, Irakin, Venäjän, Iranin ja Syyrian hallitusmuodoissa kurdin kielestä mainitaan? Onko sitä vai eikö ole? Epäilen että ei.

    Mutta suomen kielen ikä - sen juurethan yltävät baabelin torniin eli miten minkään kielen ikää voisi laskea? Kieli on aivopoimuihin vedetty uurre.

    Jos puhutaan siitä, minkä ikäistä suomea me joten kuten vielä ymmärtäisimme, niin pari kolme vuosituhatta vanhaa ehkäpä.

    VastaaPoista
  28. Tuosta kielten kotomaasta saa viitteen, ei tosin tietoa, viimeisimmästä Scientific Americanista, jossa laskettiin miten ihmiset olivat päätyneet mihinkin noin 50 000 vuotta sitten.

    On siinä karttakin, jonka mukaan porukkaa tuli Afrikasta Eurooppaan ja kääntyi siitä itään ja länteen.

    Ihmiset osasivat kommunikoida. Edelleen mietin sitä että olivatko ne nyt sitten Homo Neandertaliksia vai Sapienseja. Kumpiakin oli vielä ja Neandertaliksella käsittääkseni oli sennäköinen kurkunpää että sillä on voinut puhua.

    VastaaPoista
  29. Suomihan on euroopan vanhimpia kieliä. Virallisen aseman se sai Suuriruhtinas Aleksanterin aikana, mutta kieli on muuttunut melko vähän viimeisen viiden sadan vuoden aikana, jos sitä vertaa nuoriin kieliin, kuten italiaan,englantiin tai ranskaan.

    VastaaPoista