25. elokuuta 2007

Villen ominaisuuksia

Epäilen että minun odotetaan kirjoittavan edes jotain poliisista poliisin valvojana, mutta enpä sitä tee. Tunnen Salmisen Markun, joten hänen henkeäsalpaavan omahyväinen heittonsa tarkastuksesta, joka jotenkin olisi kai pitänyt jo hänen edeltäjänsä tehdä, ei minua yllättänyt.

Enkä kirjoita alioikeuden päätöksestä internet-kunnianloukkauksesta, koska sitä kommentoi jo oppilaani Herkko - eikä ratkaisu ole lainvoimainen.

Kysyn vain, kuinka moni on pannut merkille, että erittäin merkittävistä laitoksistamme asiakkailleen tuntemattomian ja sulkeutuneina ovat pysyneet kustannusliikkeet.

Niiden historioita kutsutaan kirjoittamaan henkilöitä, jotka tietävät, mitä todellinen hienotunteisuus merkitsee, tai sitten eivät tiedä ylimalkaan mitään.

Helsingin Sanomien historiaa on tietääkseni kirjoitettu 50 vuotta, ja joskus Erkon arkisto on ollut käytettävissä, joskus ei. Ilta-Sanomien historia oli sellainen kuin arvasi odottaakin.

Minun mielestäni kolme sodan jälkeisen ajan kulttuurimurrosta ovat vaivalloisesti selvitettyjä. Linnan "Tuntemattoman sotilaan" yllättävä hyväksyminen WSOY:n ohjelmistoon on kuvattu - mutta kuinka moni käsittää tarinan. Omistaja-johtaja Jalmari Jäntti, jota tietävästi rohkaisivat Yrjö A. ja Lauri Jäntti, näistä jälkimmäinen itse kokenut rintamaupseeri, ei todellakaan ollut nopeuden, vapaamielisyyden eikä avarakatseisuuden perikuva. Ehkä pikemminkin päin vastoin.

Jaakko Syrjän ja nyt myös Yrjö Varpion kirjoista käy ilmi, että WSOY:n kustannustoimittajat ja eräät pienemmät herrat pitivät Linnan käsikirjoitusta joko arvottomana tai armottoman vaarallisena.

Otavalla oli Juhannustanssit-kriisi vaikeaan aikaan. Yhtiö oli jo huonoilla teillä ja taloudellinen superkriisi iski pari vuotta oikeudenkäynnin jälkeen.

Koska olin jossain määrin hommassa mukana, voin vakuuttaa, että Salama ja hänen kirjansa eivät alkuunkaan vastanneet vuorineuvos Kari Reenpään ajatusmaailmaa, joka oli ehkä hyvinkin lähellä kilpailijan, Jalmari Jäntin arvoja.

Mutta Otavasti tuli sananvapauden sankari vahingossa, ja lisäksi Salama osoittautui erittäin hankalaksi mieheksi auttaa.

Ja sitten oli WSOY:n valtataistelu eli Tarmion jupakka, jota moni on selostanut mutta toistaiseksi ei kukaan rehellisesti. Muuan juristikollega muotoili kerran, että äänestystikin meni yhtiökokouksesas niin täpäräksi, että äänet jouduttiin laskemaan kolme kertaa ennen kuin saatiin oikea tulos.

Ällistyin sanattomaksi, kun tapasin Hannu Tarmion pari viikkoa sitten. Hän jäi niin nuorena eläkkeelle, että hän hilppaisee nyt kevyesti ja samanlaisena kuin minä hänet muistan 80-luvulta. Täytyy muistaa pyytää Hannu radio-ohjelmaan - hänellä on Suomen paras puheääni ja erinomainen ulosanti.

Mutta haluan osoittaa sormella muutamia muitakin kuuluisia miehiä, joita kukaan ei tunne. Tammen Jarl Helleman on julkaissut joukon pikku muistelmia, jotka ovat painonsa arvoisia kultana. Hän oli edistysmielisen osuuskauppaliikkeen palkkaama ammattijohtaja Tammessa, alkujaan Kaari Utrion isän alaisena.

Jopa WSOY:n minun aikakauteni päätoimininen käännöskirjojen ostaja Matti Snell on samaa mieltä, että Hellemanin suhteet ja taito ostaa pian kaupaksi käyviä kirjoja, kirjallisesti ansiokkaita teoksia, oli ainutlaatuinen.

Käännöskirjallisuuden kannalta usein mainitsemallani Heikki A. Reenpäällä on ollut keskeisempi rooli kuin moni viitsii muistaa. Sellaiset nimet kuin vaikkapa nyt Camus ja Sartre, Nietzsche,Kafka ja Proust liittyvät monin tavoin häneen.

Tosin - tämä on salaisuus - kuuluisat ja pelätyt Otavan naiset pitivät Heikkiä koko kentän miesvartioinnissa. Heistä Maijaliisa Auterisen rannattomat tiedot ja Aili Palménin jokseenkin täydellinen saksan ja ranskan kirjallisuuden tuntemus ja kielitaito sekä Sirkka Rapolan henkilökohtainen panos merkitsivät erittäin paljon. Tarvittaessa nämä daamit vaikka käänsivät itse tai pyysivät ystävätärtään professori Maija Lehtosta suomentamaan vaikkapa Simone Weilia, jonka pääteos Painovoima ja armo siis ilmestyi suomeksi vuonna 1957. Se ei totisesti ollut silloin mikään kulttikirja.

Mutta siis WSOY - yhteen aikaan kirjakauppiaskiertueilla saattoi yhyttää kolme iloista humalaista, Ville Viksten, Rauno Velling ja Simo Mäenpää. Rauno siirtyi sitten muualle ja kuolikin. Nämä herrat eivät olleet missään nimessä juoppoja, vaan erinomaisia seuramiehiä, aikakauden edellyttämin lisukkein. Kirjakauppiaiden - usein naispuolisten - pitäminen pirteällä mielellä oli osa kustantajan ammattitaitoa.

Viksteniä huomaan miettiväni aika usein, ja nyt keskeiseksi osoittautunut Musil palauttaa aina mieleen Villen mutinan, miten vaimo oli ottanut hänestä valokuvan, kun hän oli nukahtanut aurinkoon "Mies vailla ominaisuuksia" vatsansa päällä. Tapaus sisältää piiloviestin: kustantaja eli Ville junaili Kristiina Kivivuoren tekemään tämän ylivaikean työn aivan uskomattoman suurenmoisesti.

Ja Ville ei ollut vailla ominaisuuksia. Hänellä oli jopa sellainen ominaisuus, että hän pystyi menestyksekkäästi painimaan Arto Paasilinnan kanssa, kun tämä tuli painimispäälle, eli usein.

Kustantajia tai johtajia tai toimittajia on kahdenlaisia. Maassa on tälläkin hetkellä joukko erinomaisia kustannustoimittajia, joista muutamat lähettävät minulle tämän blogin johdosta nimettömän uhkauskirjeen. He todella osaavat ammattinsa ja saavat useinkin tahtonsa läpi keksittyään jotain suomennettavaksi sopivaa. Mutta oikeastaan kukaan ei tunne heitä nimeltä eikä ulkonäöltä, ja kun he siirtyvät eläkkeelle, heidät unohdetaan.

Se toinen ja korkeampi asema sisältää mahdollisuuden omien valintojen tekemiseen ja toteuttamiseen. Tittelit vaihtelevat. Viksten oli kirjallinen johtaja, jolla oli valta perustaa sarjoja ja kelpuuttaa esimerkiksi jokin Kundera talon ohjelmistoon.

Kirjoitan tässä turvallisuussyistä vain käännöskirjallisuudesta, jota esimerkiksi kustannustoiminnassa merkittävät Hannu Mäkelä ja Martti Anhava eivät paljonkaan paimentaneet keskittyessään kotimaiseen kirjallisuuteen.

Muistelmia, esseitä ja tutkielmia "kustantajista" on niin vähän siksi, että suurin osa mahdollisista kirjoittajista on vihoissa tai huonoissa väleissä enemmistön kanssa. Erosin itsekin Vikstenistä vihassa, mutta syyn olen unohtanut. Ainakin Orwell ja Catullus, joiden kanssa käytännössä askartelivat Simo Mäenpää ja Touko Siltala, olivat kustantajalle kunniallisia hankkeita. Simo ja Touko olivat siitä erikoisia henkilöitä kustannusalalla, että he olivat molemmat aidosti sympaattisia (ja Touko on siis edelleen).

En halauisi olla kuulemassa, mitä Tarmio ja Viksten sanoisivat ajattelevansa WSOY:n nykyisistä näkymistä osana Erkon sangen kansainvälistä konsernia.

Tietyisti nämä herrat olivat vallankäyttäjiä ja tietysti heillä oli suosikkinsa ja inhokkinsa ja omat pikku omituisuutensa, mutta heidän aikanaan kustannustoiminta oli kansallismielistä. Suomalaiset henkilöt julkaisivat kirjoja suomeksi toisaalta ansaitakseen yhtiölle rahaa ja toisaalta kirjallisuuden vuoksi eli siksi että he antoivat kirjallisuudelle arvoa.

Viksten nimittäin ymmärsi kirjallisuutta ja piti kirjallisuudesta - ymmärtää ja pitää varmaan edelleen, mutta kun en ole tavannut enkä kuullut ainakaan kymmeneen vuoteen, käytän imperfektiä.

Ennen aikaan Gummerus ja Karisto olivat nuorten kykyjen uraputki. Karistollahan isännöi eräässä vaiheessa itse Erno Paasilinna. Pikkukustantajien kautta kiersivät ainakin Viksten, Rauno Ekholm, Juhani Salokannel, Ville Repo ja ties miten monet muut.

Gummerus oli näetsen eräässä vaiheessa Suomen paras kustannusliike, koska se onnistui tulemaan taloudellisesti toimeen nimenomaan käännöskirjallisuudella. Merkillinen suoritus! Karistollakin oli se tilikirjabisnes ja helsinkiläisillä tietysti oppikirjat.

Huomaan ettei tästä synny varsinaista ylistuslaulua menneisyyden kustantajille mutta sen sijaan tiukka väite, että ennen kustannusliikkeissä oli enemmänkin miehiä ja naisia, jotka osasivat lukea ja siis tunnistivat hyvän tekstin, kun joku asetti sen eteen ja poistui kunnioittavasti takavasemmalle suodaksen lukurauhan. Vikstenin kanssa voi aivan rauhassa keskustella esimerkiksi Henry Jamesin rakenneideoiden toteutumisesta Joycen novelleissa.

Sellaisiakin aikoja on eletty, että akateeminen kirjallisuudentutkimus on ollut siinä määrin saappaisiinsa nukahtanutta, että todellinen teoreettinen ja käytännöllinen asiantuntemus on asunut kustannusliikeissä.

On se erikoinen ammatti. Kukaan ei koskaa pystytä patsasta kustantaalle kuten ei arvostelijallekaan. Pitäisi kyllä.

Ei pystytä siksi, että kustantaja on muun ohella hiukan kuin hermotautien erikoislääkäri, joka joutuu tutustumaan sangen moniin hetkellä ja vaiheessa, jota asianomainen ei tuonnempana halua muistaa. Menestyvä akateemikko ei halua tunnustaa, että hän on ollut joskus persaukinen neurootikko. Politikko tai liikemies ei millään muotoa halua muistettavan, että hän tuli aikoinaan alistaneeksi käsikirjoituksensa kustantajan tutkittavaksi ja sai sen tulitikkurasian kanssa takaisin.

Jokainen marsalkka kantaa repussaan korpraalin jämiä. Yleensä ne on piilotettu huolellisesti, mutta ei aina.

= = =

Perun eiliset paskapuheeni. FoxIt Reader on kuin onkin hämmästyttävä ilmaisohjelma pdf-tiedostojen lukemiseen ja moneen muuhun. Ennenkuulumatonta!

13 kommenttia:

  1. Ai että tämä etätyö on kivaa. Istun mökillä Anus Mundilla, takkatuli luo tunnelmaa kera Chivasin. Kannettavalla yhteys kotikoneeseen, jonka kautta tätä kirjoittelen.

    Milloinkas ne Erkon arkistot aukeavat? Kuinka pitkälle Talvisota oli "erkonsota" ja heittikö Mannerhein todellakin Erkon pihalle kirosanoja ladellen. Nuo haluaisin tietää. Varmaankin löytyy niin paljon törkyä, että polttivat tärkeimmät heti Erkon kuoltua.
    Vieläkin ne stalinistit siellä Hesarissa touhuavat.

    Jos paininta, painanta ja naisen pitäminen pirteänä päällä ovat kustantajien mielipuuhaa, niin yhtä hyvin voisin esittää kysymyksen: Keiden tunnettujen henkilöiden teoksia ei suommenneta eikä tulla suomentamaankaan poliittisiin ja "yleiset syyt" perustuen? Tiedän neljä.

    Entäs F.E. Sillanpää. Tuskin kukaan kustantaja niitä nykyisin ottaisi kustannettavakseen. Ehkä jokin Regina- tai Tyttöjen Lukemiset -julkaisija.

    Jostain lainattua: "Ministeri, omistaja Aatos Erkko on huolissaan suomalaisten heikentyneestä yleissivistyksen tasosta. Erkon mukaan kehnosta yleissivistyksestä on haittaa erityisesti toimittajien ja diplomaattien työssä.

    “Yhdistyneessä Euroopassa on tärkeää tuntea yhteinen kulttuuriperintömme. Minua hävettää niiden suomalaisten poliitikkojen puolesta, joilla ei ole mitään näkemystä esimerkiksi ranskalaisen taidepornon perinteestä”, Erkko jylisi pilvenraosta."

    Menen polttamaan CAMEL-tupakkaa ja CHIVASille.

    VastaaPoista
  2. Tämä kuuluu enemmänkin eilisen aiheen piiriin, mutta kommentoin tähän, jotta saan enemmän yleisöä Kemppisen siivellä:

    Näkövammaisten kirjastossa on aika laaja valikoima äänikirjoja, joita ollaan parhaillaan laittamassa digitaaliseen muotoon. Vuoteen 2007 asti mentiin c-kaseteilla, mikä sinänsä on hieno osoitus vastarinnasta aikaa vastaan ja formaatin kestävyydestä.

    Itselläni on suhteita sinne päin, joten periaatteessa voisin diilata levyjä tiskin alta Kemppisellekin, vaikka hän vielä vähän näkee, mutta sehän loukkaisi sekä tekijänoikeuksia että sokeiden kunniaa. Toisaalta levyjä ei tarvitse palauttaa kyseiseen kirjastoon, eli ne voi pitää omanaan tai jos ne ovat huonoja, niin ne pitää laittaa roskiin. Joten: jos Kemppinen suostuu julistautumaan roskapöntöksi, niin voin loppusijoittaa ylimääräiset äänikirjat häneen.

    Hyvistä lukijoista pitää mainita näyttelijä Esa Saario, joka on mm. siitä hyvä, että jos kirjan henkilö laulaa, niin Saario lukee laulaen. Ehdoton helmi on myöskin kreivi Carl-Erik Creutzin lukema Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen, mutta se on vielä kasetti-asteella.

    VastaaPoista
  3. Ad VMM:

    Kiitos!

    Kirjoittaessani mietin tosissani, mainitsisinko Sokeain kirjastonm koska tunnen sen itse asiassa hyvinkin - heillä on vanhastaan poikkeussäännöksiä tekijänoikeuslaissa ja lisäksi olen käynyt katsomassa muutamankin kerran.

    Järjestelyhän on kerrassaan hieno ja tekstien lukeminen on ollut vuosikymmeniä näkymätöntä hyväntekeväisyystyötä. Tietääkseni monet muutkin ammattilaiset kuin Esa Saario ovat uhranneet aikaansa ja vaivaansa.

    Jätin maininnan esittämättä, koska epäilen, että näkövammaisten ja -rajoitteistan kirjastoasiat ovat mullistusvaiheessa uuden tekniikan takia ja että pitäisi ottaa siihen suuntaan yhteyttä ettei tulisi tehdyksi vahinkoa.

    CELIA - Näkövammaisten kirjasto toimii siis Itäkeskuksessa.

    Minulla on muuten hyllyssä muutamia omiakin kirjojani nauhalle luettuina - heillä näyttää olevan se kaunis tapa, että lähettävät tekijälle kappaleen, vaikka siis tuohon kirjastotoimintaan ei onneksi tarvita erillisiä lupia.

    VastaaPoista
  4. Rusista: Erehdyin lukaisemaan Kansan Uutisten juttuja Alpo Rusista. Mielenkiintoista luettavaa. Luin myös Iltalehden Laitisen kolumnin Rusi-oikkarista. Mielenkiintoista.
    Hävettäisi olla Aamulehden toimittajana.

    Kustantajista kertoo sivulla:

    http://journalismi.info/fi/

    Matti Valkonen erittäin laajan ja ERITTÄIN mielenkiintoisen kertomuksen Helsingin Sanomien/Sanoma Oy:n, (SanomaWSOY) historiasta. Skandaaleja sanan varsinaisessa mielessä paljastuu. Katkeruus tosin hieman häiritsee. PDF:nä noin 2.5Mt. Foxit avaa nopeasti. Kirja: Sananvapaus kauppatavarana.

    Keneltäs tuo Marsalkan reppu oli "lainattu"? Arimo Raeste, vai hmmmmm... Veijo Meri. Aika lapsekasta.

    "Jokainen presidentti kantaa repussaan tuomarin viittaa. Joskus se on käypä sadesäällä. Sanoiksi sitä ei koskaan pueta, paitsi muistelmissa"

    VastaaPoista
  5. Ehkä oleellisinta Tuntemattomassa sotilaassa on se, että se on jo kauan ollut isänmaallinen kulttikirja, ja sen herättämä kohu on nykykeski-ikäisille, nykynuorista puhumattakaan, täydellinen
    mysteeri. Elokuvan aiheenakin se on niin erinomainen, että edes Mollberg ei pystynyt sitä tuhoamaan.

    VastaaPoista
  6. Jarmom, kyllä jokainen sotilas kantaa marsalkan säuvää repussaan lähtiessään sotaan, mutta palaa sieltä repussaan vain likaisia alusvaatteita. Muistaakseni ainakin Jacques Brel laulaa moista tapahtumaa. Vaan en saa mieleeni kenen sanoja hän laulaa, JK voi tietää ja muistaa.
    Alexius Manfelt

    VastaaPoista
  7. Marsalkan korpraalinjämissä kai on kyse perinteisen, sakkipelistäkin tutun "sotamiehen repussa on marskin sauva" -sanonnan vetämistä sukkana nurin.

    VastaaPoista
  8. Humanistin osalta ehkä voisi Vaasan Veskun tavoin todeta: Hei kappari vedä käteen vanha nakkaa jämät mäkeen tms. Sitä ajattelin radioäänistä kirjoittaessasi, kelpuuttaisitko Taanilan vai onko liian personifioitunut? Urkutaustastaan huolimatta Hannulla on pitkän aikaa ollut painavammanpuoleista myllynkiveä kaulassa, mutta tsiisus että kaveri osaa provosoida. Ajatelleen nyt vaikka niitä talvisotapuheita.

    VastaaPoista
  9. Ad Markku Jokisipilä:

    Tunnen Hannun hyvin. Olemme olleet yhdessä vaikeissa saumoissa, kuolemantapauksien yhteydessä ja vastaavaa.

    Hannu on omansalainen ilmiö radiossa ja ihmisenä outoon ympäristöön joutunut herännäispappi, Ylivieskan poikia.

    Hän taisi olla pitkiä aikoja ainoa, joka osasi tosiaan provosoida olematta koskaan pitkästyttävä. Mutta tietysti hänen kannanottonsa muuttuivat jossain vaiheessa ennalta arvattaviksi.

    Hän oli yksi poliittisesti kodittomista - omasta mielestään oppinut marxilainen, jota sekä enemmistö että vähemmistö kieltäytyivät jyrkästi lukemasta leiriinsä.

    Tietenkin miehellä on hiukan luonnevikaakin, koska hän ei juuri koskaan kyennyt irrottautumaan tuosta Nakke Nakuttajan roolistaan.

    Ei pitäisi jäädä yhden roolin vangiksi (kuten 90-luvun lopun Haavikko).

    Oikeastaan Donner on hyvä esimerkki. Hänkin oli näitä toisinajattelijoita, mutta katselin kyllä vesissä silmin sen Bergman-dokumentin, joka oli tehty 98 - parempansa edessä Jörn piti suunsa soukalla ja oli aivan toinen ihminen kuin tämä televisiossa ja julkisuudessa yleensä esiintynyt.

    Mahtaa olla tuskallista, kun naamio palaa kasvoihin kiinni, kuten Taanilalla.

    VastaaPoista
  10. Ad Jarmom:

    Yksi vastaväite. Mielestäni Sillanpää oli hiton hyvä kirjailija. Hänen tyylinsä vain ei ole juuri nyt yhtään muodissa.

    Se on selvä, että Sillanpään tyyppinen teksti ei löytäisi kustantajaa.

    Esimerkiksi "Ihmiset suviyössä" on tarinana kovaa eurooppalaista tasoa. Sillanpään erikoistaito oli käyttää luontoa ja vuorokaudenaikoja roolihenkilöinä.

    Nopein tapa arvioida väitteeni on katsella Sillanpään novelleja, joita on kaksi vähän tunnettua nidettä.

    VastaaPoista
  11. Kävinkin katsomassa Jokisipilän blogia, jossa journalismi.info oli jo mainittu.

    Täälläkin on muhinoitu wikistä. Ymmärtääkseni voisin heti käydä muokkaamassa wikiä niin että sinne jää ip-osoite joka osoittaa vaikkapa Kemppisen korjailleen CIA:n wikitietoja. Eli tuo ip-osoite ei todista yhtään mitään.

    Sillanpää hieman osaa minulle kertoa useissakin kohtia tarinaansa, ei siinä mitään. Siljakin on ihan mukavan näköinen pikkuserkkuni :)

    Anonyymille, etten minäkään muista kenen sanoja laulaa... Olisko Brecht...

    VastaaPoista
  12. "Esimerkiksi "Ihmiset suviyössä" on tarinana kovaa eurooppalaista tasoa. Sillanpään erikoistaito oli käyttää luontoa ja vuorokaudenaikoja roolihenkilöinä."

    Tämä on kyllä raskaansarjan väite.

    Itse luin arvoisan nobelistimme teoksen männä kesänä arvoisan anopin arvoisan runsaasta kirjahyllystä,

    mutta huolimatta kirjan eläväisestä miljööstä ja sen suht.koht. uskottavista ja vahvoista henkilöhahmoista päällimäinen vaikutelma kirjasta oli aika harmaa ja mitään sanomaton.

    Päällimmäiseksi jäi tunne, että kirjoittaja pönkittää isänmaallisuutta ja kansantahtoa imelillä ja siirappimaisilla maisema- ka henkilökuvauksillaan.

    Lisäksi kyseisen kirjan kieli oli suorastaan vanhatestamentallista ja ankean kankeaa, verrattuna esim. Haanpään samoihin aikoihin kirjoittamiin novelleihin.

    Ihmiset suviyössä oli suuri pettymys isolla ässällä ja peellä.

    VastaaPoista
  13. Wiki ja vastaavat.
    Tarkastelin saamiani sahköposteja. Hiiren kakkospainikkeella napsauta viestiä ja valitse Viestin asetukset.
    Huh, huh, onpa aikamoinen määrä tuttuja ip-osoitteita käynyt muuttelemassa wikin tietoja. Uskaltaakohan näistä monikaan enää laitella mulle sähköposteja, jos sattuvat häpeämään wikin kiinnostuksensa kohteita.

    Samalla tuli mieleen eräs ongelma yleensäkin sähköposteista, jota moni ei hoksaa. Oletetaan että käytössäsi on esmes suomi24.fi sähköpostipalvelu. Voi olla mikä muukin vastaava. Lähetät henkilökohtaisen viestin työpaikaltasi tätä kautta ja luulet/haluat pysyväsi anonyymina. Etpä välttämättä pysy.

    Kun hiiren kakkospainikkeella valitsen Viestin asetukset niin sieltä voikin ilmetä ip-tiedot hyvinkin tarkkaan, esmes tieto että viesti lähetetty [lakitoimistoxykone1]. Siinä meni sekin anonyymiteetti.

    VastaaPoista