Tämän hetken fysiikan arvion mukaan kaikki on pohjaltaan rakeista eli ryynimäistä. “Kaikki” tarkoittaa kvarkkeja, gluoneja ja muita kohteita, joista muodostuvat atomiytimen protonit ja neutronit. Vahvavoima eli ydinvoiman on ainakin 30 000 kertaa voimakkaampi kuin sähkömagneettinen vetovoima, ja noilla vähäisillä välimatkoilla painovoima on olemattoman pieni. Se pitää atomiytimen koossa ja on toisaalta mukana voiman vapautuessa ketjureaktiossa.
Asia ei ole erikoisen havainnollinen, mutta näitä hiukkasia ei eräässä mielessä ole olemassa, koska ne ovat aaltoja, oikeammin ryppyjä aika-avaruuden kentissä.
Sanan “kenttä “ varhaisemmat tutkijat varastivat maamiehiltä. “Field” on oikeastaan “pelto”.
Sekä filosofiassa (Herakleitos) että tähtitieteessä, samoin kuin agrologiassa kaikki liikkuu. Panta rhei. Herakleitos sanoi, että aurinko taivaalla noin ihmisen jalan levyhinen. Luultavasti hän tähysteli aurinkoa ojennellen toista jalkaansa ylös. Ilmeisesti hän oli juovuksissa kuin apina (simiformis).
Ei Platon hänkään myöhemmin keksinyt ihmetellä kirjoittaessaan luolavertaustaan, jonka mukaan kaikki olevainen on vain tulen tuomia varjoja seinillä, kuinka paksu varjo on. Itse en tiedä, mutta en pidä varjoa paksuna.
Tämä ajatuskuvio on minulle tärkeä, koska mielestäni oikeustiede toistaa vanhempie tieteiden virheellistä kysymystä. Itse innostuin kauan sitten tutkimuksesta “Omistajanvaihdoksesta” ja pidin esimerkiksi tekijänoikeudsesa tärkeänä kysymystä tekijänoikeuden siirtymisestä. Hyvän tavan mukaan oikeudellisen tutkimuksen laajuudesta oli käytettävä ensimmäinen neljännes selvitykseen, “mitä oikeus on”. Asia ei ole selvinnyt. Mitä tekijänoikeus on, sekin on tietymätöntä, ja nyt algoritmien kirjoittaessa varsin hyvää kieltä, monella on huonot housuissa, kun tietoa ei ole siitä, kenen on tuo tuloa tuottava tekijänoikeus. Ja sama koskee patenttioikeutta.
Poikani oli tehnyt suuren työn panemalla tietokoneohjelman kirjoittamaan vanhalta C-kasettinauhalta keskustelun, jonka kerran kävimme Proustista kälyni Inkin kanssa Ylen ohjelmassani “Kaljupäisten kerho”. (Nimi on peräisin eräästä sotatapahtuasta, jossa kapteeni ajelutti miehensä kaljuiksi, jotteivat nämä pystyisi ehkä karattuaan seikkailemaan selustassa. Poikani oli käännätyttänyt tietokoneella tekstin sitten ranskaksi, koska kälyni jäljellä oleva poika on varttunut Ranskassa ja Chilessä eikä osaa suomea. Koneen ranskan kieli oli nähdäkseni 95-prosenttisesti hyvää ja joka tapauksessa sävytyksiä myöten täysin ymmärrettävää.
Rupesin muistelemaan muita tuon ohjelmani jaksoja, Aili Palmén puhui aika murhaavasti Georges Simenonin vaimoista mutta hyvin lämpimästi Rolf Nevanlinnasta, joka luullakseni laski Suomessa sodan aikana salakirjoituksen avaamisen perusteet kuten oppilaansa Lars Ahlfors. Katso ja lue Olli Lehdon tuontanto yleistajuisin osin. Huikeaa tarinaa. Nevanlinna karkasi hänkin kotoa, mutta kuten Ailkin sanoi, ikään kuin se tähän asiaan kuuluisi, “mutta Rolf oli nero”...
Tapasin itsekin Rolf Nevanlinnan. Kyllä. Hän oli nero. Asuessaan sodan jälkeen Sveitsissä hän harrasti Riemannin pintojen lisäksi Marilyn Monroen elokuvia.
Kuvassa, joka on “Naturesta”, on kuvitettu vastapäivään simpukkana kietyvänä kuviona maapallon historia. Kaupunki ja ihminen ovat oikealla alhaalla. Mielestäni kuva on kaunis.
Muuten olen sitä mieltä että kansanedustaja Keskisarja saa juhlia missä haluaa ja puhua mitä sattuu. Muun muassa termillä “parlamentaarinen immuniteetti” tähdennetään, että kansanedustajalla on suurempi sananvapaus kuin muilla. Niin tulee olla. Puolustan hänen oikeuttaan, vaikka hän mielestäni on monessa asiassa väärässä. Tai siksi.
Todellakin yritetään rajoittaa kansanedustajan sananvapautta (tai ps:n!) todella isolla panostuksella valtamediassa ja jopa kok. vas. siivessä! leimaamalla soihtukulkue ääriliikkeen kannattajaksi.Ei hyvältä näytä. Toivottavasti poliisi saa kulkueen vastustajajoukon pidettyä kurissa.
VastaaPoistaKylläpä asiallinen reaktio päinvastoin näyttää hyvältä ja vastuulliselta!
PoistaWikipedia: Suomen Vastarintaliikkeen entisen johtajan Esa Henrik Holapan mukaan Suomen Vastarintaliike oli aloitteellinen kulkueen järjestämisessä. Holapan mukaan soihtukulkue oli osa järjestön tavoitetta yhdistää äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. Soihtukulkue ei kuitenkaan ollut virallisesti järjestön järjestämä, koska ei haluttu karkottaa mahdollisia osallistujia.
PoistaKai nyt Kimmo Kiljuselle edes jonkinlainen mitali tulee Putinilta? Vaikka myyrä paljastuikin nolosti, niin eikö sentään Kiljunen ole ollut suureksikin hyödyksi itänaapurillemme.
VastaaPoistaMitä siitä nyt sitten on jäänyt jäljelle? Ei yhtään mitään. Paitsi uusi ulkoasiainvaliokuntaan puheenjohtaja, joka tuskin on Venäjän mieleen.
PoistaTällä hetkellä maatamme vaivaavat useat erilaiset raivotilat. Ihmiset rientävät kurkku suorana huutaen tuomitsemaan milloin ketäkin joka ajattelee tai toimii eri tavalla kuin he. Erilaisuutta ei siedetä enää lainkaan, ei etenkään kantasuomalaisissa. Jatkuvasti tulee mieleen inkvisitio jonka jäseniksi näemmä monet ovat ilmoittautuneet. Kulttuurinen ja henkinen kehitys on siis pysähtynyt ja suvaitsevaisuutta ei enää ole. Voimakkaita vastakkainasetteluja sensijaan riittää.
VastaaPoistaLastenkirjoja ja oppikirjoja sensuroidaan koska joku saattaisi pahoittaa mielensä jostain täysin yhdentekevästä seikasta. Romaaneja on jo jonkin aikaa muuteltu ja sensuroitu samasta syystä kuvitellen että joku loukkaantuisi lukiessaan. Kristillisiä ohjelmia ei voi esittää jos läsnä on pakanoita, ei edes musiikkia. Vastavuoroista luokkaantumattomuussuojelua ei suomalainen saa osakseen jos vaikka haluaisi muuttaa johonkin arabimaahan tai Afrikan valtioon. Kuka näitä sensuurikampanjoita mobilisoi?
Mitähän seuraavaksi?
Rolf Nevanlinna oli erittäin arvostettu kansainvälisissä matemaatikkopiireissä. Sen huomasin, kun joskus satuin olemaan jossain kansainvälisessä kongressissa kuunteluoppilaana. Olivat siellä silloin myös Lars Ahlfors ja Olli Lehto, nämäkin hyvin arvostettuja herroja. Oli siinä jotain matematiikan historian tuulahdusta tosiaan, ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Nevanlinna oli myös erään opinnäytetyöni toinen tarkastaja.
VastaaPoistaEi kai kukaan ole kiistänyt tai riistänyt Keskisarjan oikeutta puhua ja marssia mielensä mukaan. Kannanotot ovat koskeneet tällaisen valinnan poliittista suotavuutta, mikä toki on aivan eri asia.
VastaaPoistaEikö?!
PoistaKyllä minun näkemykseni mukaan aika monikin - mm. eräänkin oppositiopuolueen tuoreehko puheenjohtaja - on ihmetellyt, eikö pääministeri saa rivejään järjestykseen. Miten ne muuten järjestettäisiin kuin kieltämällä osallistuminen?
Minun puolestani kansanedustajat saavat munata itsensä ihan vapaasti - ja aika moni niin tekeekin. Kuka marssimalla, kuka ampumalla, kuka muuten vaan puhumalla läpiä päähänsä.
Kieltäminen - sikäli kuin jollakulla on sellaiseen valta - on aivan eri asia kuin mielipiteen lausuminen siitä, että jokin on sopimatonta tai vaarallista. Ei sellaista valtaa ole pääministerilläkään. Itsekin olen ilman muuta sitä mieltä, että kansanedustajan hilluminen hitlertervehdyksiä tekevän joukkion keskellä on sopimatonta ja vaarallista. Mutta enhän minä pysty kenenkään tekemisiä kieltämään. Silti mielipiteeseeni minullakin on oikeus.
Poista”En minä ole tullut hurskaita pelastamaan, vaan syntisiä”, totesi aikoinaan eräs toinen hilluja.
PoistaTaitaa olla myöhempien aikojen oikeusperiaatteita tuo "parlamentaarinen immuniteetti". Ennen, sotien välisenä aikana, ei niin nuukaa ollut: pari kansanedustajaa saatettiin esimerkiksi temmata perustuslakivaliokunnan istunnosta ja viedä huviajelulle lakeuksia katselemaan. Ja sodan alla ns. kuutosten mielipideimmuniteetti ei sekään ollut aivan täydellistä, vaan häkki heilahti herkästi ja pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaOlipa epämääräinen heitto. Voisiko ihan vaikka huvin vuoksi saada muutama nimi koristamaan näitä väitteitä?
PoistaAno viittasi 30-luvun ns muilutuksiin, joissa etenkin lapualaiset kunnostautuivat viemällä vasemmistoa (heidän mielestään) suosivia pakkoajelulle pelottelutarkoituksessa. Tämä sirkus loppui Ståhlbergin kyyditykseen.
Poista"Pimeää vain sinun silmillesi", näin on pakko tulkita. Kun Suomen (poliittinen) historia vaikuttaa olevan sinulle täysin outo asia, ei ole mitään mieltä ruveta sinulle peruskurssia pitämään, vaikka kuinka haluaisit "väitteiden" "koristelemista".
PoistaRalmari Rötkö ja Eino Pekkala.
PoistaKarl Harald Wiik, Mikko Ampuja, Väinö Meltti, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström
(Ei mitenkään tuntematonta historiaa ja nimetkin varsin nopeasti löydettävissä ihan vain Wikipediasta.)
Alkuperäisen heiton epämääräisyyden takia en voinut ryhtyä johtopäätöksiin koska oli vaara erehtyä. Siksi olisi hyvä tällaisissa vakavissa syytöksissä esittää jotain konkreettista kiinnekohtaa. Hyvin olen näistäkin asioista perillä ja juuri siksi..
PoistaPatenttioikeus siis ei kuulu kenellekään? Ja silti jotkut nyhtävät niillä uskomattomia summia.
VastaaPoistaOlisi kiva saada tänne se ohjelma. Mutta en viitsi pyytää koska siitäkin olen saanut täällä turpiin. Enhän ole keskisarjaa. Vaikka toisaalta, onhan maailmassa ohjelmia. Puolisoni luki koko Proustin ja kaiken muun mitä käteen sattui osumaan, tiedä vaikka olisi kuunnellut ohjelmankin. Vaikka toisaalta ei tainnut kuunnella, koska Halsinki-Kemppisen nimeä en tiedä hänen lausuneen. Tosiaan, Lappi-Kemppiset luki hän ja aina silloin tällöin mainitsi niistä hämmästelläkseni mitä hän niissä näki. Mutta viime aikoina yhä harvemmin. Aika aikaansa ennen kuin vapaus koittaa.
VastaaPoistaKeskisarjan osallistumiseen Soihtukulkueeseen (?) liittyy hauska juttu. Keskisarjaa ja persuja on syytetty että nyt kun Keskisarja menee tuonne "paljastuu" viimein, että ps on kuin onkin äärioikeistolainen puolue. Häh?
VastaaPoistaMitä muuta persuista on kuultu viime vuosina kuin sitä miten äärioikeistolainen se on. Mutta vasta nyt se onkin peruste persuja vastaan ja Keskisarjan hillitsemiseksi?
Käsitteeellistä sekoilua hyveellisten keskuudessa.
Toinen juttu. Natseja siellä on käsittääkseni, ja myös Supon arvion mukaan, noin kourallinen. Ja marssijat kuulemma niitäkin säälivät. Koska natsismi tällä vuosisadalla on so has been. Ja syrjäytyneiden peräkammarien hommaa.
Marssin järjestäjät ovat kansallismielisiä ja äärioikeistoa (ja muita kansallismuseolaisia) mutta eivät varmastikaan "natseja."
Silti eetos että natseja vastaan. Pitäisikö tarkentaa varsinaisen kohteeseen?
Jos vastustetaan kansallismielisyyttä (ymmärrän sen hyvin nykyään varsin epäisänmaallisena ihmisenä ) eikö olisi selvempää vastustaa kansallismielisyyttä, etnonatioalismia tms. ? Siis sitä mistä siellä on kysymyskin.
Ja pitää käsitteet oikeina eikä syyllistyä liioiteltuihin kielellisiin efekteihin. Hitler-viiksiin. Kun se on tehokeinona niin nolo. Ja kun aina vain tarvitaan rajumpaa ja rajumpaa kieltä... Kaikkea mikä harmittaa ja ottaa päähän ja mitä inhoaa ei kannata oikeassa elämässä nimittää itkupotkuraivolla natseiksi.
Siinä menee ainakin oma uskottavuus ja hyvälläkin asialla olevat ihmiset (kuten äärioikeiston vastustajat, pistäkää hanttiin niille vaan) tulevat synnyttäneeksi itseensä kohdistuvan parodiahorisontin ja myötähäpeän, jolle nauravat poliisilaitoksen mellakkahallintaan koulutetut hevosetkin.
Ihan isällisenä neuvona tämä nuoremmille aktivisteille.
Järkipuhetta. Onneksi sellaiseenkin kykeneviä vielä löytyy.
PoistaVaarallisia ne, jotka tarvitsevat ympärilleen hovia - professorit, poliitikot. Ihmissyöjiä, vampyyreita, byråkraattereita. Emme voi heille mitään. He ovat yhteiskuntaluokka yläpuolellamme. Olemme heidän hyvinvointinsa lähde ja ravintonsa, palkanmaksajansa ja fanittajaorjansa. Pilkkansa kohde ja sylkykuppinsa. Kehdosta hautaan pisteytettyinä, lääkittyinä, määrättävinä, marssitettavina, omakantaan valehdeltuina, heidän kihahtamaansa gettoon ja leiriin lokeroimina.
VastaaPoistaNo nyt on anonyymi kertakaikkisen vihainen. Mitä on oikein tapahtunut, että hän kokee asiat kirjoittamallaan tavalla?
Poista"Keskisarjalla on oikeus toimia niin kuin toimii, persuilla oikeus rangaista häntä."
PoistaPuolueen nuorisojärjestöhän potkittiin puolueesta joku vuosi sitten. Eivät kuunnelleet johdon komentoja. Pari kansanedustajaakin on lentänyt pihalle samasta syystä, eikä heidän sananvapauttaan tällä rajoitettu.: saa sanoa, mitä haluaa, mutta ei enää puolueessa.
Sinänsä aika pientä vanhoihin aikoihin verrattuna. IKL:n nuoriso lakkautettiin siksi, että osallistuivat vallankaappausyritykseen Virossa.
"Kiljusen piti erota, mutta jälleen kerran toiset saavat persuilla ilman seurauksia."
No kyllähän Nikon (ps.) piti erota samalta postilta samasta syystä, kun hänen putinisminsa kävi liian ilmeiseksi 2022 alussa.
Niin, siis puolueella on oikeus poistaa sellaiset jäsenet jotka selvästi toimivat puoluetta vastaan. Jokaisella puolueella on omat linjansa ja tavoitteensa. Jos se ei passaa jäsenelle, silloin on syytä katsella jotain muuta puoluetta tai siirtyä katsomon puolelle.
PoistaKeskisarjalla on oikeus toimia niin kuin toimii, persuilla oikeus rangaista häntä.
VastaaPoistaKeskisarja jos kuka syöttää Putinin lapaan - Suomen hallituspuolue natsimarssilla. Kiljusen piti erota, mutta jälleen kerran toiset saavat persuilla ilman seurauksia.
Kuten tuolla yllä ("Keskisarjan osallistumiseen...") totesin mistään natsimarssista siellä ei tosiasiallisesti ole kyse. Sinulle on nyt syöttänyt lapaan somekeskustelujen öyhöttäjät. Kulkueessa on varmastikin poliittisesti ikävä ja ehkä vaarallisiakin kantoja liikkeellä, mutta kansallissosialismia siellä ei varmastikaan saarnata.
PoistaNatseja saattaa olla homeopaattinen määrä (niin kuin niitä on koko tässä maassa). Natsit ovat kansallissosialisteja. Hitleriläisiä. Jos siellä muutama sellainen on, ne pitäisi nauraa pihalle leikkimään leikkejään roskakorien taakse keskenään. Siitä olen täysin samaa mieltä.
Mutta kaiken kokoomuksesta oikealle natsittaminen on historiatonta ja tietämätöntä ja tekee kaiken natsittajasta argumentaatiokyvyttömän. Se jos mikä on öyhötystä.
Ja mitä Moskovan lapaan tulee, on siinäkin eräs argumentti jota kannattaa käyttää vain kun, siitä todella on kysymys. Kaiken ihmissekoilun ja erimielisyyden laittamista Moskovan mieleiseksi on argumentaatioavutonta sekin.
Onko bussin juttuminen lumihankeen, sehän tuottaa kaaosta, Moskovan lapaa? Jne. Tai tämä keskustelu, kun ollaan hieman eri mieltä?
Mikä on se täydellinen yksimielisyys jossa kukaan ei enää ole Putinin lavassa?
Kun olemme kaikki jehovan todistajia?
Putin-sotarikollisella on varmasti muuta mielessä kuin jonkun pienen pohjoisen maan räntäisen soihtukulkueen seuraaminen. Ja mitä edes pelkäät, mehän olemme nyt NATOssa. Senhän piti olla lopullinen ja absoluuttinen turvallisuustae. Kaatuuko NATO-Suomi Keskisarjan puheeseen?
Soihtukulkue on kansallismielinen ja etnonatioalistinen.
Miksi on niin vaikea vastustaa sitä ja puhua siitä noilla perusteilla?
Ja noilla perusteillahan sitä nimenomaan pitääkin vastustaa ! Jotta osuu oikeaan.
Mihin tarvitaan taas kerran hitleriläistä n-sanaa? Koska mikään vähempi ei tikotok-sukupolvelle riitä? Niin saamme vaihtoehtoisen todellisuuden.
Kiljusen ja Keskisarjan teot ovat täysin eri sarjaa, toinen lähentelee maanpetosta, toinen on osallistuminen lailliseen tapahtumaan. Puhekin on vielä pitämättä. Ja mistä Keskisarjan pitäisi muka erota - eduskunnastako? Eihän Kiljunenkaan eroa.
PoistaHelsinki ilman natseja on aivan oikea vaatimus, mutta minkäs teet, jos vihervasemmisto ei itse putsaa rivejään.
PoistaKiljunen aika suoraan lupasi, että kun sdp pääsee hallitukseen niin venäjälle aukeaa rajat ja varmasti näin haki siltä suunalta enemmän vaalivaikutusta, eikö totta? Sinä voisit sivistää itseäsi lukaisemalla Keskisarjan puheen jossa hän myös paheksui hieman osaa joukosta:
Poistahttps://x.com/Keskisarjalta/status/1865076159748133105
Teillä oikeasti venäjän peliä pelaavilla on aina tapana syyttää muita siitä mitä itse teette, sdp etunenässä. Ja tosiasiahan on se, että perussuomalaiset on enemmän vasemmalla kuin nyky "vasemmisto" sekä enemmän keskellä kuin keskusta. Mutta kun jotkut eivät halua perussuomalaisia mukaan koska sulle mulle ja ensikaudella mulle sulle politiikassa jako toimi niin hyvin ennen luomaan säröjä hienoon hyväveli järjestelmään. "Syöttää putinin lapaan", kyllä se on ihan suomen lehdistö joka sitä on tehnyt kokoajan teikäläisten natsittelijoiden lisäksi.
Erään martinin taannoinen helsinginsanomien mielipide kirjoitus oli todiste siitä, että perussuomalaiset ovat kaikkein vähiten putinin lapaan syöttäjiä..
Päivän hjuumoripläjäys?
PoistaKuinka hyvin tiedetään keitä kaikkia sinne 612 -juhlakulkueeseen oikein osallistuu? Ainakin lehdet kirjoittelee ihan mitä sattuu siteeraten paheksuviksi
VastaaPoistatekeytyvien pelkotiloja. Jos siellä marssii muiden mukana kourallinen joitakin jonkin ihmeellisen äärilikkeen hemmoja, niin mitä sitten? Liikkuuhan tällainen "ääriporukka" joka tapauksessa vapaana kaduilla ja maanteillä.
Käsitteellistä sekamelskaa on ilmassa paljon. Olivatkos ne natsit Neuvostoliiton ystäviä vai mitä ne oikein olivat? Tämä näyttää olevan aika monelle raivopäälle epäselvää.
Ihan turha Toipilan ongelmoida. Natsitervehdyksiähän siellä tehtiin.
PoistaLehtiä lukemalla ja uutisia katsomalla tuli sellainen mielikuva, että juutalaiset marssivat siinä 612 -soihtukulkueessa ja natsit yrittivät käydä kulkueen kimppuun suorastaan raivokkaasti. Poliisilla oli tekemistä estääkseen oikein voimakeinoin väkivaltaisen yhteenoton.
Poista"Olivatkos ne natsit Neuvostoliiton ystäviä vai mitä ne oikein olivat? "
PoistaVuosina 1939-1941 olivat ystäviä, eivät ihan liittolaisia, vaikka siitäkin neuvoteltiin.
Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta Putinin Venäjä on pitkään ollut Euroopan äärioikeistolaisten kummisetä.
Euroopassa eniten natseja löytyy nimenomaan Venäjältä. Putin veljeilee heidän kanssaan kuten lehdistä olemme saaneet lukea jo vuosia sitten
PoistaArvostan kovasti blogistin voltairelaista suhtaumista sanavapauteen.
VastaaPoistaSe ulottuu tässä jopa niin pitkälle, että se suo jopa kansanedustaja Keskisarjalle mahdollisuuden käydä puhumassa missä tahansa laillisessa tilaisuudessa.
Jotenkin on täräyttävää, että moinen suvaitsevaisuus on Suomessa nykyään radikaali teko.
Mitä tähän koko 612-vouhkaan tulee, median ja vasemmiston kannattaa tehdä jälkianalyysi siitä, oliko tuon vouhkan nostaminen fiksu veto. Ajoiko se vasemmiston asiaa niin kuin tarkoitettu oli. Vai kävikö tässä taas niin, kun niin usein näille tuppaa käymään, että se ajoikin taas sille omalle agendalle juuri vastakkaista asiaa.
Tuon analyysin tekemiseksi kannattaa
a) lukea se Keskisarjan puhe kokonaan avoimin mielin ja ajatuksella eikä tyytyä median siitä tekemiin mahdollisesti tarkotushakusiin ja asiayhteydestään irrotettuihin nostoihin ja
b) seurata, minkä verran porukkaa tuossa aiemmin suurelle yleisölle varsin tuntemattomassa kulkueessa nyt tällä kertaa on.
Olisiko sittenkin ollut viisaampaa antaa kulkueen marssia kaikessa rauhassa, kun se kerran laillinen on, ja antaa Teemun jorista juttunsa ihan rauhassa senkin?
Missä se tolkun suvaitsevaisuus, sanavapauden ja demokratian kunnioitus ja polarisaation välttäminen taas tässäkin on?
Eihän kukaan ole estänyt sen kulkueen marssimista, oli se heilhitlereineen mitä hyvänsä. Ihmeellistä, että natsiuden - ja samalla putinismin - suosijoita täällä noinkin paljon riittää.
PoistaEipä sillä puheella yhyään mitään väliä ole. Olennaista on seura ja symboliikka.
PoistaRolf Nevanlinna kertoo muistelmissaan "Muisteltua" että sodan aikana häntä pyydettiin uusimaan tykistön ampumataulukot. Hän otti tehtävän vastaan ja arvelee sen sopineen hänelle paremmin kuin koodien avaamisen.
VastaaPoistaLehto kertoo Ahlfors elämäkerrassaan "Tieteen huipulla" että Nevanlinna oli kokeillut myös salakirjoitusten avaamista mutta se ei häneltä luonnistunut. Olli Lehto kertoo että Ahlfors näytti maanpuolustushenkeään kirjoittamalla artikkelin "Den roterande projektilen problem". Lehto ei mainitse että Ahlfors olisi muilla tavoin osallistunut sotaponnistuksiin.
Siis enempää Nevanlinna kuin Ahlforskaan ei näytä olleen, ainakaan menestyksellisesti, tekemisissä salakirjoitusten avaamisen kanssa. Lehdon mukaan Arne Beurling tuli tammikuussa 1940 avustamaan salakirjoitusten avaamisessa. Matka oli tarkoitus pitää salaisena eikä Nevanlinnakaan siitä tiennyt kunnes törmäsi Beurlingiin kadulla. Hätäpäissään Beurling kertoi, että oli aikonut rintamalle, mutta kun siihen ei oltu suostuttu terveyssyistä, oli jäänyt tiedusteluosastolle.
G. H. von Wright kertoo muistelmissaan, että kaksi hänen tuntemaansa ihmistä on tehnyt häneen autenttisen neron vaikutelman, nimittäin Ludwig Wittgenstein ja Alvar Aalto. Wright on tietenkin tuntenut Nevanlinnan, joten voidaan päätellä, ettei Nevanlinna ollut Wrightin mielestä autenttinen nero.
Sori nyt vaan niistä Linnan juhlista, mutta liian moni nainen ei näytä ymmärtävän, että kannattaa pukeutua niin, että paljasta pintaa näkyy todella vähän tai ei ollenkaan. Aika monella ei ole edellytyksiä näyttää muuta kuin mahdollisimman vähän sulojansa.
VastaaPoistaJa ne monimutkaiset koristelut ja härpäkkeet ovat aina liikaa. Yksinkertaiset ja puhtaat linjat hivelevät silmää enemmän kuin sekavat risukasat. Rumakin ihminen voi olla todella tyylikäs, jos osaa olla.
Kyllä! Burkhat kaikille. Jos ei ole omaa mukana, narikasta jaetaan.
PoistaKatsoin netistä Keskisarjan puheen suorana. Hyvä ja erittäin rakentava, suurta suvaitsevaisuutta äärestä laitaan korostava ja suorastaan laajaa ja kaikki kattavaa lähimmäisen rakkautta huokuva puhe.
VastaaPoistaKatsoin myös median ensimmäisiä referaatteja puheesta. Pakko sanoa, että niissä asennetta löytyi. Jos niiden varaan jää, jää luuloon aivan toisesta puheesta.
Siksi tiedustelenkin arvon blogistilta lupaa copy-pasteta puhe sanasta sanaan myös tänne.
Perustelen pyyntöäni asian yhteiskunnallisella merkittävyydellä. Onhan se, että Keskisarja puhuu, ollut Ylen ja HS:n pääuutisia katkeamatta toistuvasti jo noin viikon ajan, Myös johtavat poliitikot ovat ottaneet melko voimakkaastikin kantaa siihen, että hän puhuu.
Olisi siis paikallaan kertoa ihmisille täsmälliseti myös se, mitä hän oikeasti puhui. Median referaateista tämä ei valitettavasti välity, koska asenne.
Laita linkki.
PoistaNo voi sentään. Ihan sama, mitä horisi, vaikka ainakin minun korvaani se oli tympäisevää. Olennaista oli vain itse teko eli hallituspuolueen kansanedustajan lyöttäytyminen natsisymboliikan kelkkaan.
PoistaEi kukaan ole kieltänyt Teemu Keskisarjalta sanan vapautta eikä muutakaan. Hieman parempaa arvostelukykyä kyllä sopii toivoa kansanedustajalta kuinka sitä vapauttaan käyttää. Kuitenkin 99% kansanedustajista osallistui perinteiseen presidentin juhlaan. He eivät valinneet toisin.
VastaaPoistaTämä ”perinteinen” juhla oli suurta ilveilyä, kaikenkarvaisten pintajulkkisten erikoisten pukujen esittelyä, jossa poissaolollaan loisti Teemun lisäksi arvokkuus ja isänmaallisuuden arvostus.
PoistaSe oli suurempi läimäys sotasukupolven ja isänmaallisten kasvoille kuin Keskisarjan oikeasti rohkea ja tuomittu valinta.
Liikkuiko Jeesus hurskaiden vai syntisten seurassa? Hurskaat ristiinnaulitsivat hänet - ja tyhmä kansa hurrasi vieressä herjoja heitellen.
"Oikeasti rohkea" - juupa juu. Olga jättää nyt Jeesuksesta puhumisen vähäksi aikaa. Politiikka on politiikkaa, ja siinä Jeesuksella on aika vähän tekemistä. Uusinatsien, persujen, etnonationalistien tai minkä tahansa porukan tarkoitushakuinen näennäissynnillistäminen on halpa jippo. Hurskaitten joukko on yhtä samea kuin synnillisten. Ei heitä ole, ellei heitä tee. Sinä teet.
Poista"Liikkuiko Jeesus hurskaiden vai syntisten seurassa?"
PoistaEn pidä Keskisarjaa kauhean vaatimattomana miehenä, mutta tuskin hän itse vertaisi itseään Jeesukseen sentään.
Sen ammattitaitoisempaa ei ole kuin Teemu Keskisarja. Hän osaa palstan saamisen, mikä on kansanedustajan tärkein ammattitaito.
PoistaKun ottaa huomioon millaisen vyöryn media Keskisarjan puheesta laittoi ylle, niin ihmettelen miksi se ei ole julkaissut sitä kokonaisuudessaan, vain otteita. Kävin uteliaisuudesta lukemassa sen K-sarjan kotisivulta. Hyvin on pehmoinen ja kaunis puhe. Humanistinen suorastaan. Ettemme olisi kaikki menneet vain klikki-otsikoinnin ansaan.
VastaaPoistaEtnonationalismi kaikissa muodoissaan pitää torjua, mutta sen torjumisessa kannattaa säilyttää tyylitaju.
Kokonaan eri asia sitten oli se Sinimustan porukan kulkue. Nehän, todelliset äärioikeistolaiset ja ehkä jopa fasistit, saivat kulkea ihan rauhassa. Ketään ei hirveästi edes kiinnostanut. En ihan ymmärrä.
Hanna Mahlamäen Keskisarja-aiheisen kolumni Hesarissa (7.12.) valaisee asiaa myös toisin. Pieni näyte: "Anonyymi äärioikeistolainen Partisaani-sivusto ilmoitti jo viikko sitten, että Keskisarjan osallistuminen tapahtumaan on omiaan siirtämään niin sanottua Overtonin ikkunaa Suomessa kansallisradikaaliin suuntaan".
PoistaEiväthän ne kulkueet ole eri asioita. Ensin marssitun Herää Suomi -kulkueen natsit siirtyivät suoraan mukaan 612-kulkueeseen.
PoistaKannatan etno nationalismia
PoistaEtnonationalismilla ja natsismilla ei ole mitään eroa. Natsit pukeutuivat hassuihin univormuihin, marssivat ja tekivät tervehdyseleitä mutta niinhän etnonationalistitkin tekevät.
PoistaOnnea Suoli! Vihdoin fiksu ja älykäs hallitsija. Hän oli hyvä ja kaukaa viisas jo ennen valtakauttaan. Hän näetsen osasi valita itselleen niin huippu-upeat tukijat, että nämä eiku pääsivät kaikki presidentinlinnaan juhliin ja sitä tehen roskismedian ylistettäviksikin, mikä on aina ollut äärimmäisen nerouden ja kyvykkyyden osoitus jokaisesta juhlijasta ja maakunta- ja muun roskalehdistön palvomasta. Myös perussuomalaiset ovat autuaina saatuaan hänen puolisonaan tänne mamun jonka tulot kerrankin ylittävät hallituksen asettamat maassaolorajat. Maa, voit nukkua rauhassa yötäpäivää, niin makaat kuin petasit. Huomenta Suoli, makeita aamu-unia, hyvin pyyhkii!
VastaaPoistaSeurasin kättelyjonoa epäuskoisen hämmentyneenä: kokoomuksen puolueihmisiä, vaalitukijoita, pintajulkkiksia toinen toisensa jälkeen. Kontrasti Ylen Areenasta löytyviin vanhoihin linnanjuhliin on valtava.
PoistaVoi veikkonen! Kai siellä nyt muitakin oli kuin kokoomuslaisia? Siellä olivat melkein kaikki kansanedustajat, vihreistä demareihin. Lisäksi eri valtioiden lähettiläät sekä lukuisa joukko muita oman maan hallinnon väkeä ja tavallisia ihmisiäkin. Presidentin järjestämät juhlat ovat kansakunnan itsenäisyyden kunniaksi ja hän päättää pidetäänkö ja keitä ovat kutsuvieraat.
PoistaTottakai kaikki 200 edustajaa kutsutaan puoluekantaan katsomatta. Kyse oli niistä muista ja siitä yleisvaikutelmasta, jonka kättelyjonon seuraaminen ja selostus antoi.
PoistaKuinkahan yleisiä nämä Fsb:n hunaja-ansat ovat ?
VastaaPoistaOvat perustyökaluja joilla kohde koetetaan sitoa hyväksikäytettäväksi kiristyksellä. Kyse on erittäin tehokkaasta metodista. Jo ennen 2016 vaaleja Trumpista paljastui tietoja että hänet on Moskovassa johdatettu hunaja-ansaan ja sinne putosi. Niillä videoilla Putin nyt kiristää "kaveriaan" tekemäään mitä hän vain haluaa.
PoistaKun hovinarri jättää taas seuraavan laivan, se joko uppoaa tai jyrää ykköseksi. Ja hänen linnanjuhliin aikoinaan hommaamansa sen kun jatkavat itsekehuaan. Ei olipa kerra eikä sen pituinen se.
VastaaPoistaKärpäspaperi on kolmannen valtakunnan nerokkaita keksintöjä. Se hulmusi ja surisi niin itä- kuin länsisaksalaisten ruokapöytien yllä heidän mutustellessaan lihapatojen antimia ja nachspeiseksi suerkirscheneitä joita kasvoi peltoja halkovien teiden kummallakin varrella. Iloiset äidit ja isoäidit olivat umpioineet niitä talvea ajatellen. Keskitysleirissä ja getossa niitä ei näkynyt vaikka työ teki vapaaksi. Juutalaiset olivat maksaneet junamatkansa ja reippaalla työnteollaan mahdollistivat tuhontansa korvaamalla niin sen kuin hävityssodan kulutkin. Suomi orjavaltiona keksi vasta 2020-luvulla paljon onnellisemmat keinot parillemiljoonalle "juutalaiselleen", joiden työteliästä joukkoa kansoittavat niin kulttuuriorjat kuin pitkäaikaistyöttömät dosentitkin. Iloinen orkesteri soittaa kuin keskitysleirissä konsanaan, muualla ei klassista kuulekaan kuin siellä ja täällä. Jopa Kafka ja co tuntisivat olonsa kotoisaksi heidän laumoissaan. Heilläkin on vihdoin kotipaikka, jonne he metafyysisesti kaipaavat vielä ollessaan jo syvällä siellä, sen isänmaallisessa maaperässä. Vielä Runebergin aikana ei ollut näin. Jouduttuaan pellolle yliopistosta huonompiensa tieltä sai hän niukan leipäpalasen lehtorina. Nyt on toisin. Työtilkustaan ei hänen klooninsa enää saa leipäpalastaan, mutta työn ilo on valtaisa.
VastaaPoistaEdellä jo oli linkki tähän koko valtakuntaa etukäteen viikon verran kuohuttaneeseen Keskisarjan puheseen. Koska monet eivät sitä kuitenkaan avaa, nostan tähään vain pari keskeisintä kohtaa puheesta:
VastaaPoista"Nähtävästi ääriaines esittelee äärimmäisiä viirejään ja kylttejään. Harmi, mutta ei siitä saastu koko sankka väkijoukko. Sitä paitsi ääri-ihmisetkin ovat ihmisiä. Juuri niin. Ihmisiä kaikki tyynni, ihmisiä ylhäiset ja alhaiset, ihmisiä laitavasemmalla, laitaoikealla ja äärikeskustan syvimmissä syövereissä. Epäinhimillistäminen on aina väärin. Leijailkoon suvaitsevaisuuden lumihiutale niin Linnaan kuin Töölön torille.
Arvoisat aikalaiset. Hyljätkää hetkeksi päivänpolitiikka. Unohtakaa muoti-ideologiat puolin ja toisin. Itsenäisyyden historia ei ole vihan ja vimman ja vastakkainasettelun lähde Se on ilon, toivon, voiman, ylpeyden ja yhteisen arvostuksen lähde."
"Suuntaamme hautausmaalle kunnioittamaan sankarivainajia. Heidän uhriaan ei pidä kenenkään omia. Missään nimessä hautojen ikiarvoa ei saa töhriä kiihotuksella ja typerillä rinnastuksilla keskinäisiin kiistoihimme. Osoitamme Hietaniemeen ja joka paikkakunnan pyhille leposijoille vain yhden sanan: Kiitos!"
Minusta tuo oli tuolle porukalle aivan mainio puhe.
Ja minusta Orpon tai jopa Stubbin olisi se pitänyt tuolle porukalle pitää, mutta nyt se jäi Keskisarjan tehtäväksi.
Jos vastakkainasettelua ja rettelöintiä halutaan vähentää eikä lisätä, niin sitä tehdään juuri noin kuin Keskisarja tuossa esittää.
"Arvoisat aikalaiset. Hyljätkää hetkeksi päivänpolitiikka. Unohtakaa muoti-ideologiat puolin ja toisin. Itsenäisyyden historia ei ole vihan ja vimman ja vastakkainasettelun lähde Se on ilon, toivon, voiman, ylpeyden ja yhteisen arvostuksen lähde."
Matias se jaksaa saarnata. Tottakai Keskisarja piti maltillisen puheen. Epärehellisyyttä on antaa ymmärtää, että siinä puheessa olikin kaikki olennainen tapauksesta.
PoistaKeskisarjalla niin kuin hänen puolustajillaan ja peesaajillaan, mm. tämä Matias K., on "lahjat" puhua ns. kaksoispuhetta. Persua siis.
PoistaMutta onneksi on vielä sellaisiakin joilta asian esittäminen luonnistaa ilman ketunhäntiä kainaloissaan.
Nimittäin oli jälleen hienoa katsoa ja kuunnella lauantain ykkösaamussa kirjailijaa ja ihmistä nimeltään Sirpa Kähkönen joka ei kaksoismerkityksiä puhuessaan tarvitse.
Jatkan vielä vähän, jos sallitaan:
PoistaMitä paheksuttavaa siinä on, jos joku menee pitämään maltillisen puheen maltittomiksi epäiltyjen, mutta maltillisesti käyttäytyvien tilaisuuteen?
Toinen kysymys: Uskotteko te fariseukset siihen, että toisinajattelu loppuu siihen, että toisinajattelijat canceloidaan ja demonisoidaan? Onko jytkyistä, ei-vasemmistolaisten eristämispyrkimyksistä, Trumpin vaalivoitosta, jne. - onko noista yhtään mitään opittu?
Aivan lapsellinen koko kohu: "Kulkueesa oli varmaan mukana myös äärioikeistoa". Niipä sitä lienee myös K-kauppojen kassajonoissa ja on sitä nahkalakkeja nähty pride-kulkueissakin. Soppii siis eppäillä. ;)
Huutelevatko äärioikeistolaiset mielipiteitään jo kauppojen kassoillakin?
PoistaJoutavat vartijoiden poistamaksi tuossa tapauksessa.
Miksi äärioikeistolaiset eivät saisi kertoa mielipiteitään? Onko mielipiteen vapaus pyhitetty vain äärivasemmistolaisille?
PoistaEi ehkä heillekään. Eihän äärivasemmistolaisten valtioissa todellakaan ikinä mitään sananvapautta ole siedettykään.
Parasta blogitekstissä: kaksi viimeistä sanaa.
VastaaPoistaPlaton oli viisas mies, joten hän todennäköisesti ymmärsi, ettei varjo ole muuta kuin valon puutetta. Sillä ei ole omaa olemassaoloa, ainoastaan näennäinen.
VastaaPoistaPS. Mitä pitäisi ajatella tämän päivän kapinoivista vasemmistonuorista, jotka eivät vihaa mitään niin paljon kuin natseja ja juutalaisia?
"PS. Mitä ...", tuota noin, Muuan ukko takametsien sanoo tässä ihan itse mitä harhaista hän heistä ajattelee.
PoistaLaiska heitto. Et ehkä itsekään kuvittele, että Israelin politiikka on sama asia kuin juutalaisuus.
PoistaWiki: ”Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia, mutta toisaalta juutalainen valtio, mikä on kirjattu sen peruslakeihin.”
PoistaIsraelin määrittely perustuslaissa juutalaiseksi valtioksi synnyttää ongelmia demokratialle ja kansalaisten yhdenvertaiselle kohtelulle, mutta ei se juutalaisuutta muuta. Joka uskontoa voi käyttää politiikassa aseena ja useimpia käytetäänkin. Juutalaisuutta voi kuitenkin harjoittaa yksityisesti olematta poliittinen.
PoistaHiljainen epäpoliittinen kotinatsius lienee vaikeampaa.
Israel on pinta-alaltaan samankokoinen kuin nälkämaa Kainuu. Arabien asuttama alue ympärillä on satakertainen.
PoistaAlue oli harvaan asuttua laidunmaata sata vuotta sitten, juutalaiset nostivat sen kukoistukseen.
Mutta nyt se sitten onkin arabeille elintärkeä alue, joka on ihan pakko saada hallintaan ja jutskut voi työntää mereen (kun ei uuniinkaan kehtoo).
Kuten anonyymi tuossa yllä mainitsi, Israelin nykyinen alue oli pääosin asumiskelvotonta autiomaata, ollut jo pitkään. Alue annettiin kansainvälisellä yhteistyöllä juutalaisille. Juutalaisia kutsuttiin silloin palestiinalaisiksi. Alueen vähäisiä arabitaustaisia asukkaita pyydettiin perustamaan oma valtio mutta he kieltäytyivät. Tämä tarjous on toistettu useita kertoja vuosikymmenien aikana mutta he ovat aina kieltäytyneet.
PoistaJuutalaiset Israelin alueella ovat muuttaneet alueen taitavilla kastelujärjestelmillä ja valtavilla ponnistuksilla hedelmälliseksi alueeksi joka tuottaa yli oman tarpeen elintarvikkeita. Nyt arabit kadehtivat itselleen tätä ja haluavat tappaa kaikki juutalaiset. Toki Israelin nykyinen pääministeri, joka on väkivaltainen moukka, on tehnyt fataaleja virheitä kohdellessaan pitkin vuosia karkeasti naapureitaan. Huimasti parempaan lopputulokseen olisivat päässeet yhteistyöllä joka olisi tehnyt pääosin tyhjäksi terrorismin motivaatioistaan. Tietenkin jäljelle jää Iran joka on alueen kaikkein pahin ideologinen vihollinen joka myös arabeja agitoi sotimaan juutalaisia vastaan.
Itsenäisyyspäivän viikolla Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta merkittävin lukemani teksti oli 29.11.2024 Lunch with the FT, vieraana Ukrainan ex-ulkoministeri Dmytro Kuleba. "Kuleban mielestä Nato ei enää ole se rautaan valettu tae, joka se kerran oli. 'Eurooppalaisten liittolaisten luottamus Natoon ei perustu Pohjois-Atlantin sopimuksen viidenteen artiklaan. Todellisuudessa se perustuu yhteen lauseeseen - 'Yhdysvallat puolustaa jokaista tuumaa liittolaistemme alueella'. Tämä lause pätee Bideniin. Entä jos tulee presidentti, joka ei aio puolustaa alueesi jokaista tuumaa?... Jos Trump sanoo mitään sellaista, Naton suojakilpi katoaa ja Putin tuntee itsensä vapaaksi tekemään mitä tahtoo.'"
VastaaPoista"Siemaistessani kahvia ja tunnustellessani grillattua tomaattiani pyydän vierastani konkretisoimaan, ja hän suostuu: "Kuvitellaan, että Putin rohkenisi hyökätä... rakastan Viroa, Liettuaa ja Latviaa, ne ovat erittäin hyviä ystäviä, mutta [venäläiset] valtaisivat suuren osan niiden alueista 24 tunnissa... Kuvitellaanpa, että muutamassa kuukaudessa Naton joukot karkottavat Venäjän armeijan Baltian maista... Kuukausien ankaran taistelun jälkeen Baltian maat näyttäisivät siltä kuin Bahmut ja Donetsin allas näyttävät tänään. Ne tuhoutuisivat. Ne murskattaisiin kirjaimellisesti maan tasalle. Onko tämä todellisuus, jonka länsi on valmis hyväksymään?"
Trumphan jo uhkasi, että USA irtaantuu Natosta, jos Eurooppa ei maksa "osuuttaan". Asioita pannaan nyt uusiksi vähän joka puolella,
PoistaVarsinkin takaisin valtauksen jälkeen, kun jenkit olisivat riehuneet siellä....
PoistaNato-maat ovat sopineet, että jokainen maa laittaa puolustukseen 2 % omasta bruttokansantuotteestaan. Tätä isot eurooppalaiset maat eivät silti ole tehneet, vaan ihan oikeasti ovat elelleet jenkkien siivellä.
PoistaTässä maailmantilanteessa, jossa Euroopan suurin uhkakuva toteutui - Venäjä aloitti sodan hyökkäämällä naapurimaahansa - huomattiin, että Trump vaatimuksineen oli sataprosenttisesti oikeassa.
Siitä huolimatta eurooppalaiset himmailevat yhä ja odottavat ihmettä. Hyvin lyhytnäköistä ja typerää - tai sitten vaan kieroa omahyväistä peliä eli kun itse kuvittelee olevansa turvassa, ei muista välitä.
Naton idea on se, ettei sen alueelle uskalla kukaan hyökätä, koska vastaisku on niin raju. Alasen esimerkki on ihan hyvä, mutta miksi Venäjä hyökkäisi kun kuitenkin tietäisi joutuvansa vetäytymään verissä päin? Ihan vaan ilkeyttäänkö?
Roistoilla ja ryöväreilläkin on oma logiikkansa. Eivät he hulluja ole.
Iltapolitrukki natofantasioi:
PoistaRutten mukaan Euroopan maat käyttävät keskimäärin jopa neljänneksen bruttokansantuotteestaan eläkkeisiin, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Niistä pitäisi nyt tinkiä, jotta voisimme tehdä ”puolustuksestamme paljon vahvemman ja pitääksemme oman tapamme elää”.
Putiniin vaikuttaa vain kova kovaa vastaan. Hän haluaa palauttaa Venäjän imperiumin ja tunnustelee, ovatko vastustajat heikkouden tilassa. Maailman energiajärjestelmä etenee kohti fossiilittomia vaihtoehtoja, ja se vie Venäjän ansaintalogiikalta pohjan. Sitä ennen Putin tekee kaikkensa. Pienen Suomen taistelutahto on sellainen, että Suomeen ei kannata hyökätä. Entä muut?
PoistaPutin asettaakin toiveensa kehittyviin maihin joille nyt tuuppaa öljyä ja kaasua pilkkahintaan. Intia etunenässä ja Kiina kakkosena nauttivat halvasta energiasta. Se hyödyttää kovasti heidän teollisuuttaan ja talouttaan pari vuotta.
PoistaOn vaikea ellei mahdotonta pitää jotakin rotua parempana kuin toiset. Juutalaiset ovat ihmisiä ja paimenkoirat koiria siinä missä muutkin lehmiä.
VastaaPoistaKuitenkin tutkijat ovat havainneet erityistä jaloutta eräässä ihmisryhmässä: professoreissa. Kaikkein pisimmälle yltäneet ihmiset ovat juuri tästä ryhmästä. Heistä joka tapauksessa vain neulan heinäsuopaosuumainen osio kykenee kaikkein ylevimmäksi. Vain hän siis kunnioittaa myös työttömän, köyhän, kouluttamattoman ja muun taukin luuserin sananvapautta. Toki vain voidakseen rääkätä, härnätä jos myös pilkata ja muutoin kiusta tätä uhr.. anteeksi kohdettaan. Rakas Jeesus, kiitos professoreista. Kohtalon oikusta juutalaiset professorit ovat parhaita, ja siksi heitä vähennettiin niin tehokkaasti vastoin jatkuvan kasvun lakia asevelimaassaamme. Kaikkea sattuun, onneksi ei kaikkia.
Juutalaiset eivät ole rotu. Geneettinen monimuotoisuus on suurta heidänkin keskuudessaan.
Poista