4. syyskuuta 2024

Kadonnut kolmas




Otsikko viittaa tieteen teoriaan. Selvältä vaikuttava asia, josta tavalliset ihmiset ja tutkijat ovat samaa mieltä, ei välttämättä olekaan selvä. Ehkä vaikuttamassa on seikka, jota ei ole vain havaittu. Joskus käytetään nimitystä “kolmas, näkymätön parametri”.

Ennen etsittiin näennäisesti ihan suotta kolmatta hiukkasta atomin ytimeen. Se löytyi (W. Pauli) ja sekös outo oli, neutrino. Ennen pitkää oltiin ihmeessä aineen ja pimeän aineen kanssa ja päädyttiin taas kerran miettimään, miten outoa on, että jotain näyttäisi olevan olemassa.

Nyt on onneksi havaittu, että oikeastaan mitään ei ole, mitä nyt informaatiota ja jotain pohjaan palanutta kvarkkipuuroa, jota ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa aineeksi eikä energiaksi.

Painovoima. Se ei askarruta arjessa. Sekä insinöörit että fyysikot tulevat täysin toimeen asian kanssa. Laskutoimitukset onnistuvat. Teoreetikot tosin tietävät, että painovoima on ilmiönä tuntematon, ja valitettavasti samassa nipussa tulevat aika ja muutos. Emme siis tiedä tätä asiaa, joka määrittelisi aineen.

Newton todisti ja laski yli 300 vuotta sitten, että massat vetävät toisiaan puoleensa, ja tuon vetovoiman suuruus on kappaleiden massojen etäisyyden neliö.

Pohjalla on suuri tuntemattomuus.

Ilmiö nimeltään politiikka tulee ja menee. Arvellaan että joukkoina ihmiset pärjäävät paremmin kuin yksin tai pieninä ryhminä. Organisoitu väkivalta tunnetaan hyvin luonnosta. Viimeksi kirjoittamani “villi karju” tarkoittaa ja lauman ulkopuolella elävää. “Rogue male” on eläin, joka ei pääse ryhmään, esimerkiksi jatkamaan sukuaan. Sattuneesta syystä ongelma painottuu uroksiin. Romaanissa vastakkain ovat hyvin neuvokas yksilö ja hyvin mahtava järjestelmä, englantilainen herrasmies joka ajattelee, että otanpa ja ammun tuon Hitlerin, ja hyvin ammattitaitoinen joukko, jonka lukija käsittää vasta lukiessaan Gestapoksi, jota luultavasti hyvien poliittisten suhteiden varjelemiseksi auttelee Englannin poliisi. Eletään siis liennyttävää 1930-lukua. 

Viestiksi hahmottuu, että ihminen voi olla hyvä mutta poliittinen järjestelmä on paha. Mikä tahansa järjestelmä.

Perinteiset esimerkit politiikasta ovat Ateena ja tasavaltainen Rooma. Sana “politiikka” on kreikkaa, kaupunki, tai yhteisö. Perinteisesti pakkovallan vertauskuvaksi otetaan esimerkiksi faaraoiden Egypti, jossa ei kyselty, haluatko rakentaa pyramidia vai et. Näin olemme oppineet. Oppi voi olla väärä, koska esiin tulee jatkuvasti lisää innostuneiden ammattimiesporukoiden jälkeensä jättämiä merkkejä palkitsevasta osallistumisesta hyödylliseen hankkeeseen. Ja kyllä herrat ja valvoja tiesivät. ettei Niilin mutarottia (fellaheita) parane listiä liikaa, jos haluaa syödä myös tulevana vuonna.

Ajatukset kivikauden tasa-arvoisista keräilijäkulttuureista saattavat olla perätöntä romantiikkaa. Hautalöydöt ja luun jäänteiden tutkimus viittaavat ehkä jyrkkäänkin arvojärjestelmään. Löydetään muun muassa ylettömästi koristeltuja nuorten tyttöjen ruumiita.

Edustuksellinen poliittinen järjestelmä nyrjähti sijoiltaan vuonna 1914 ja lakkasi toimimasta vuonna 1989. Epäilijä katsokoon ympärilleen. Puheen demokratian väistymisestä saa unohtaa. Demokratiaa koulukirjoissa kuvattuna järjestelmänä ei ole tietävästi ollut koskaan olemassa, yhtä vähän kuin sen vastapainoksi tarjottua sosialismia.

Tämän kirjoituksen - nuhakuumeilun keskeltä - ajatus on osoittaa sormella fysiikan ja historian samansuuntaisuutta. Silmiini sattui jonkun Keskihousun haastattelu, jossa vastustettiin maahanmuuttoa, vaikka mielestäni koko ihmiskunnan historia on ollut yhtä muuttoa ja “maa” merkityksessä “valtio” tai “kansa” on korkeintaan 200 vuodentakainen ajatus. Käsie “kansainvaellukset” kaatyuu siihen, ettei ole käsitystä, mikä on kansa ja miä vaellus. Rooman kaataneet ooit kulkivat kummnkin muutaman kymmeen tuhannen perukoissa js siis väitteen mukaa kaatoivat usean kymmenen miljoonan ihmisen  valtiot.

Jospa siinä muutettiin vain nimiä. Eikä villikarju Kaarle suuri ristiny itsensä Rooman keisariksi jo vuonna 800, vaikka oli suuri äskettäin puusta laskeutunut mies? Katso asiasta ähemmin esimerkiksi Notker Änkytttäjän kuaus (engl, Penguin Books)

Kysyn kummastellen millä suunnalla on historian pimeä aine, painoton paino ja läpinäkymättömät aukot.

Hieman sävyisämmin muotoillen: olisiko aika kohentaa historian ja siis sosiologian käsitteenmuodostusta eli siis mallinnusta?

Minä vain kysyn.

Ja luen loppuun Hotakaisen kirjan (“Helmi”), jonka markkinointiajatus miellyttää minua suuresti. Miksi kirjoja pitäisi myydä kirjakaupoissa? Mietin juuri, josko itse julkaisisin yhteistoiminnassa Alkon tai hautaustoimiston kanssa…



82 kommenttia:

  1. Kirjakaupat taitavat olla viimeinen jäänne ajalta jolloin maito ostettiin maitokaupasta, liha lihakaupasta ja siirtomaatavarat siirtomaatavarakaupasta. Suuri valikoima, vähintään Akateemisen tasoinen, alkaa olla ainoa erikoistuneen kirjakaupan olemassaolon oikeutus, koska sellaisesta saa kirjoja joita ei muualta kannata etsiä. Eri asia saako konseptia enää missään kannattavaksi.

    VastaaPoista
  2. Pimeätä ainetta ei ole olemassakaan, se on vain vääräksi osoittautuneen suhteellisuusteorian kannattajien cope.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko pimeää ainetta olemassa kun en ole nähnyt, mutta olen kokenut, että aineetonta pimeyttä ainakin on olemassa

      Poista
    2. Ano on oikeilla jäljillä. ”Pimeä aine” on nimitys sille, etteivät laskelmamme maailmankaikkeudesta täsmää ilman sitä eli sitä on tai ei ole. Kuvaavampi nimitys sille olisikin vaikkapa ”emme tiedä”.

      Poista
  3. "Silmiini sattui jonkun Keskihousun haastattelu, jossa vastustettiin maahanmuuttoa, vaikka mielestäni koko ihmiskunnan historia on ollut yhtä muuttoa ..."

    Argumentti on ongelmallinen.

    Nimittäin koko ihmiskunnan historia on vastaavasti nähtävissä yhtenä sotimisena, vääryytenä, kurjuutena ja yrityksenä valloittaa toisilta se, mikä nämä ovat työllään saaneet.

    Tuostakaan ei kai kuitenkaan seuraa se, että nyt meidän tulisi edelleen pyrkiä siihen, että koko homma olisi vain yhtä sotimista, vääryyttä, kurjuutta ja yritystä mennä ottaa muilta heidän työnsä hedelmät?

    Mikää ei parane, jos parempaan ei edes pyritä?

    VastaaPoista
  4. K-Citymarketeissa on ollut kirjoja myynnissä iät ajat.
    Nyt saivat lankaan "uudistuksella" koko median. 100 %:n onnistuminen.

    VastaaPoista
  5. Vihaan sinua Jukka. Olet liian sivistynyt. Joka kerta kun luen blogiasi pelkään hieman. Joka kerta minun täytyy lukulistalleni asioita joista en tiennyt. Minulla on nytkin yli 5v, vanhoja listan asioita, joita en vain ole ehtinyt lukea/kuunnella/kokea.
    Anno jo armoa!

    VastaaPoista
  6. En tiedä, mutta saan varmaan luulla, että myyntimäärältään Prisma on jo suurimpia kotimaisen kaunon myyjiä, lasketaan dekkarit mukaan. Satu Rämö möi viime vuonna 330 tuhatta kirjaa. Sitten kun hän tekee sopparin SOK:n kanssa ja kirja myydään vain Kotimaista-tuotesarjassa S-ketjussa, ni kirjakaupat voi oikeasti miettiä rooliaan, joka on varmaankin valikoiman laajuus, mut elääkö sillä ja pitääkö elää. Tarkistin vielä että tuosta Rämön myynnistä 95 tuhatta oli painettuja kirjoja. Loput muuta.

    VastaaPoista
  7. " .... vaikka mielestäni koko ihmiskunnan historia on ollut yhtä muuttoa ja “maa” merkityksessä “valtio” tai “kansa” on korkeintaan 200 vuodentakainen ajatus. "

    Sanopa Kemppinen tuo ajatus ukrainalaisille. Saattavat olla vahvasti eri mieltä. Niille sanomaan että pelkkä projektio on kansa ja kansakunnan ympäristö, ja tulee nyrkistä. Näitä ei-mitään-suomalaisuutta-ole - puheitahan kovasti viljeltiin ennen tätä sotaa meidänkin kirjeopisto-älykköpiireissä. Nyt ovat hiljaa. Jos mieleen muistuu Ukraina. Hyvä jos muistuu. Ukrainan kansa ja valtio ovat vahvasti olemassa. Vai onko niin että kyllä Ukraina mutta ei Suomi?

    Emmehän me muitakaan asioita johda suoraan siitä, mitä oli 200 vuotta sitten.


    Kerta Rytinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankarimmin maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset. Uskon, että tuonkin puolueen kannattajat tai suurin osa heistä vastustaa vain tiettyjen kansojen maahantuloa. Todennäköisesti ne ovat niitä kansallisuuksia, jotka Suomessa ovat raiskaustilastojen kärjessä. Tilanpuutteen vuoksi en mainitse tässä kansallisuuksia.
      Jos vastustaa maahanmuuttoa niistä maista, joiden arvot ovat kauimpana suomalaisista, on syytä epäillä, että niistä maista tulevilla on ylipääsemättömiä integroitumisongelmia. Elämä itse todistaa, etät näin on.
      Työperäinen maahanmuutto on toinen juttu. Suomella on maasuosikit, joista tulemista hallituskin pitää erityisen sopivana. Hesarin mukaan Suomen vetovoima Intiasta, Vietnamista, Filippiineiltä ja Brasiliasta on pysynyt hyvänä.

      Poista
    2. Voi näitä, omia epäluuloja perustellaan omilla epäluulolla ja muiden huhupuheilla.

      Poista
    3. Suomeen ei saa tulla kuin englanninkielisiä, muut kun voisivat ikävästi muistuttaa, ettei maailma ole englanninkielinen.

      Poista
    4. Suomen raiskaustilastojen kärjessä ovat suomalaiset.

      Poista
    5. Totta kai raiskaajatkin ovat suomalaisia, sillä kaikkihan tässä maassa asuvat ovat edistyksellisten piirien mukaan suomalaisia.

      Poista
    6. Median koodi on seuraava: Kun ulkomaalinen raiskaa, media uutsoi "espoolaismies", ja kun suomalainen raiskaa, media uutisoi "kantasuomalainen".

      Tämä koodaustapa kertoo samalla ratkaisee se taivastelun, kuka nyt sitten on suomalainen. Suomalainen on henkilö, josta media rikosuutisissa käyttää ilmaisua "kantasuomalainen". Problem solved.

      Poista
  8. On mielenkiintoinen psykologinen ilmiö, kun tunnetusti fiksu ihminen ensin kertoo miten ns. kansainvaellukset (- eli nykykielellä hallitsematon maahanmuutto tai väestönvaihto -) on muuttanut historiaa ja kadottanut kansoja sun muuta mukavaa - ja heti perään pilkkaa ”keskihousuksi” toista tunnetusti fiksua ihmistä, joka varoittelee tämän saman uhkaavan meitäkin.

    Suurten muutosten edessä ammutaan aina ensin viestintuojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä maassa mitään hallitsematonta maahanmuuttoa ole!

      Poista
    2. Se vain että voisiko se keskihousu osoittaa fiksuutensa silläkin tavalla, että ei kovin karkeasti nimittelisi hänelle epämieluisia ihmisryhmiä: vuosien 1917 - 1918 "punikit"; "Pohjolan neekerit" ym. Tosin esimerkiksi varapuhemies Risikko (kok) näki viimeksi mainitussa määreen käytössä pelkästään asian yhdistämistä "normaaliin" historialliseen "kontekstiinsa" tms., mutta sitten taas professori Antero Holmila (ja moni muu asiantuntija) tuntui olevan jyrkästi eri mieltä.

      Poista
    3. Fiksukin ihminen voi taantua hiekkalaatikkotasolle.

      Poista
    4. Punikeista puhuja on lahtari.

      Poista
    5. Wanna-be-lahtari?

      Poista
    6. Bolsheviikeistä puhuja on valkobandiitti.

      Poista
    7. Korjaan ylläesitettyä sen verran, että "Pohjolan neekereistä", esi-isitämme, Keskisarja puhui kunnoittavaan sävyyn.

      Hän halusi korjata sen woke-vivahteisen narratiivin, että menneiden vuosisatojen suomalaiset olisivat olleet jokin herrakansa muita orjuuttamassa. He olivat savupirttien nokeamia sinnittelijöitä puremassa pettua ja polttamnassa tervaa Tukholman kauppaiden maailmalle myytväksi, jne.

      Ja silti me, näiden "Pohjolan neekereiden" jälkeläiset elämme nyt yhdessä maailman parhaassa maassa, oli mittari melkein mikä vain.

      Jotakin siis me, tai ainakin meitä edeltävät polvet ovat tehneet oikein, mistä kaikki kunnia heille. Tästä olisi malliksi muillekin - siitä se Keskisaraja puhui.

      Poista
    8. "... elämme nyt yhdessä maailman parhaassa maassa, oli mittari melkein mikä vain." Hih, aikamoinen rojuläjähän tämä maapallo jo on, ettei parhaimmistoon pääsemisen eteen ole paljoa tarvinnut jättää tekemättä (louhimatta, maisemaa raiskaamatta jne).

      Poista
    9. Niin, ja eikö jokaisella kansalla ole oikeus itse päättää mikä on kansan kohtalo? Ei kai ole tarkoitus että kansan joukkoon otetaan valtava määrä muukalaisia ja koko kansan perinteet ja historia viskataan romukoppaan. Näin on tehty nyt myös Suomessa, ensin Ruotsissa.

      Ruotsalaiset katuvat jo katkerasti että ottivat yli kolme miljoonaa muukalaista sotkemaan kansankotinsa asioita ja ampumaan ja räjäyttelemään viattomia ihmisiä. Nyt heillä on hirvittävä tenkkapå päästä selville vesille ilman veristä vallankumousta. Rauhallisessa Ruotsissakin on muuten ollut vallankumouksia jotka yllättivät silloin eläneet.

      Poista
    10. Keskisarjalla on tunnetusti tiedon valtava musta aukko Afrikassa ja orjakaupassa.

      Jo muinoin brittiläinen historioitsija Burke mainitsi tv-sarjassaan miten orjalaivojen pohjat oli voideltu suomalaisella tervalla. Ilman tervaamme kenties vaikka miljoona orjaa olisi pelastunut. JA MTV:kin huomasi:

      "Suomalaisillakin synkkä rooli maailman orjakaupassa" - MTV-uutinen 2021.

      Valtonen tai Stubb voisi ensi kerralla Afrikan, Brasilian tai USA:n vierailullaan sanoa:
      "Anteeksi, että esi-isiemme myymällä tervalla voideltiin Teidän mustien esi-isienne orjuus".
      Mutta ehkä totuus tekisi liian kipeää ja siitä on vaiettava?

      MMM...

      Poista
    11. Eihän, nyt pätkäisi? Onko tässä massa peräti mielenkiintoisia psykologisia ilmiöitä? Voitko vähän avata tuota lisää.

      Ellei ole niin Kemppinen jo otti ja nyt ei ole ottamista, käyks päivää että päähän ottaa?

      Poista
    12. Sarjahousutulivoiman kannattelijatorstaina, 12 syyskuuta, 2024

      Hyvänhousuisuudella siitä selviää.

      Poista
    13. Väheksymättä lainkaan orjuutta on syytä laittaa asiat oikeisiin mittakaavoihin.

      Jo tuhansia vuosia sitten oli orjuutta. Sitä oli kahdenlaista. Yhtäällä oli väkivalloin pakotettua jolloin orja raatoi kenties itsensä hengiltä eikä hänellä ollut mitään oikeuksia. Toisaalta oli vapaaehtoista orjuutta jossa köyhä ilmoittautui orjaksi isännälle. Hän teki työtä sovitun vuosimäärän, yleensä palkatta, vain ruokaa vastineeksi. Sitten hän sai vapauden tai sai jatkaa edelleen jos halusi. Se oli selviytymistä niinä aikoina. Tästä on Raamatun Mooseksen kirjoissa tarkkoja ohjeita israelilaisille orjien kohtelusta, tuhansia vuosia sitten.

      Ajanlaskun alusta asti orjuus on kehittynyt lähes teollisuudeksi Välimeren valtioissa ja Afrikan alueilla. Välimerellä eri arabikansat harrastivat siepattujen ihmisten orjuuttamista, vieden heitä lyijykaivoksiin tai soutajiksi kaleereille. Orjat olivat yleensä valkoihoisia Välimeren alueen asukkeja. Afrikassa orjat olivat kauppatavaraa joita siepattiin milloin mistäkin. Massiivisimmat orjakauppiaat olivat mustia ja arabeja.

      Amerikan mantereilla orjakauppa oli osaksi mustien käsissä ja myös arabit olivat osallisia siihen. Sieppausretkiä tehtiin pitkin Afrikan rannikoita ja suunnattomat määrät ihmisiä vietiin laivoilla länteen, Brasiliaan ja USA:n itärannikolle ja Karibian saarille. Kaikkiaan kyse oli miljoonien ihmisten orjuuttamisesta.

      Poista
    14. Eräänlaista orjavälitystä busineksekseen harjoittavat tänään lukuisat työntekijöitä välittävät firmat. Niille ei ole merkitystä välitettävän massan työolosuhteilla yms, kunhan jokaisesta nimestä vain taalat tileille kuittaantuvat.

      Poista
    15. Vakavastiko väität että rekryfirmat ovat orjakauppiaita?

      Poista
    16. Ai niin, orjien välittäjiä ne ovat. Rahastavat vain siinä välissä.

      Poista
    17. Mielestäsi työnteko on orjuutta? Asenteesi kertoo sinusta paljon enemmän kuin haluaisit muiden tietävän.

      Entä yrittäjät?

      Poista
    18. "Mielestäsi ..." Käsite "orjuus" täytyy osata laajentaa käsittämään kaikkea sitä, millaisiin mutkiin arki-ihmisen täytyy pelkästään elääkseen ja hengittääkseen taipua, niin silloin työntekokin on orjuuteen rinnastetavaa jos tekemisistä kohtuullisella suorituspanoksella ei selviä.

      Kun yhteiskunnan asetelma, jossa osa kansasta elää, on yhtä rahamaailmaan päin kumartelevaa orjuutta, niin sitähän eivät tietenkään käsitä ne, joilla massia riittää maksaa sinne ja maksaa tuonne. Eivät he näe sinne, missä köyhyys toverina majailee.

      Ja jos Hentrikki ei ole tutustunut lähemmin työnjobbausfirmoihin, niin mistäpä hän tietäisi niiden sisällä tapahtuvista väärinkäytöksistä mitään.

      Ennustan: Joku päivä tulee MOT tekemään juttua niistäkin kuin thaimaalaisorjien rahtaamiskeisseistä marjametsiimme.

      Poista
  9. Suurissa päivittäistavarakaupoissa on myös varsin suuret kirjaosastot. Erään maakunnissa toimivan halpakauppaketjun myymälässä törmäsin (en kirjaimellisesti) yllättäen kuitenkin pieneen hyllyyn, jolle oli aseteltu sekalaista paperitavaraa - ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo (Kersti Juvan uusi suomennos). Toivottavasti kauppa käy!

    Pirkka-keittokirjan kaveriksi voisi tosiaan hankkia Pirkka-romaanin. Kari Hotakainen ei, harmi vaan, kuulu omien kirjallisten suosikkieni joukkoon. Sitä vastoin Steinbeckin Helmen olen joskus tainnut lukeakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihan hedelmät ei ole myös huono, kuten sanotaan kiinaksi: erittäin ei-huono.

      Poista
  10. Hämmästyttävästi me vanhempi polvi ajaudumme samankaltaisiin päätelmiin. Ehkä hieman eri painotuksin, mutta samalla peruslinjauksella.
    Kuriona voisi todeta myöskin Orwell'n ajan kolmesta mahdista, joista kaksi aina liittoutuu, ja taistelee sitä orvoksi jäänyttä pirua vastaan, jotta markkinataloden ylijäämä saataisiin poistetuksi, ja jotta pyörät sitten taas pyörisivät sutjakammin lisäarvoa tuottaen.

    VastaaPoista
  11. Kemppinen: ”Pohjalla on suuri tuntemattomuus.” Kyse on siis painovoimasta, jota blogistemme on toistuvasti oudoksunut. Miksihän? Samaan käsittämättömyyden pinkkaan Kemppinen niputtaa ajan.

    Ajat sitten Einstein kertoi meille, että aika ja paikka ovat ihan käteviä käsitteitä meidän maallisessa vaelluksessamme, mutta ei niitä oikeasti ole olemassa. Siis siinä muodossa, kuten me arkisessa elämässä ne käsitämme.

    Ja siihen perään Einstein kuvaili, kuinka asia tulisi ymmärtää. Ja laittoipa paperille muutaman yhtälön, jolla voi kätevästi laskeskella perusominaisuuksien käytännön seurauksia.

    Eihän kaikkeuden ydin Einsteinin pohdiskelusta pohjia myöten selkiytynyt, mutta aika ja painovoima tulivat kumminkin käsitettäväksi.

    VastaaPoista
  12. Kemppinen: ”Painovoima. Se ei askarruta arjessa."

    Ei askarruta ei, siis arjessa. Einstein valaisi, että painovoimaa ei pohjimmiltaan ole olemassa. Albert tokaisi, että miksi te inehmot ette ymmärrä käsitettä ”ei mitään”. Kun te sitä pohdiskelette, te jätätte poistamasta koordinaatiston, siis tämän meidän kolmiulotteisien maailmamme.

    Jahka sen hävitätte, niin sitten vasta ymmärrätte mitä tyhjyys ja olemattomuus on. Ja sitten älyätte, mitä painovoima on. Ja antoipa hän vielä meille matemaattisen kaavan asian ja "painovoiman" hallitsemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tai jokin pieni kätketysti hellä viittaus Weilin Painovoima ja armoon. Lukematta jäänyt ja entäs sitten, vaan onhan nimi kirjalla.

      Poista
  13. Ryhtymättä saivartelemaan, nuklideja on pääasiassa kaksi eli protonit ja neutronit. Jos niitä katsotaan tämän hetken vallitsevan teorian mukaan, kukin niistä koostuu pienemmistä hitusista, kvarkeista. Itse ytimessä oleellisesti vaikuttavat protonien ja neutronien keskinen vahva vuorovaikutus joka on niin voimakas että se päihittää Coulombin voiman joka on todella suuri samanmerkkisten protonien ollessa hyvin lähellä toisiaan. Vahva vuorovaikutus on toisaalta aivan lyhyen kantaman voima ja sen ulkopuolella Coulombin voima heittää hituset erilleen. Tästä seuraa suuri energiamäärä joka on protonilla oltava jotta se voi liittyä seuraan.

    Neutroni voi asettua ytimeen helposti mutta edellyttää että sen nopeus on alhainen ja että ytimen rakenne on sellainen että se vielä pysyy koossa. Protonien määrä kertoo ytimen varausluvun joka on sen kemiallisen käyttäytymisen kannalta kriittinen eli sanoo suoraan mikä aine on kyseessä. Neutronien määrä ei tähän vaikuta. Neutronien vaihteleva luku tuottaa kullekin aineelle isotooppeja joiden kemiallinen käyttäytyminen on samankaltainen kuin luonnossa esiintyvän yleisimmän isotoopin. Elektronien määrä ytimen ulkopuolisella kuorella riippuu oleellisesti varausluvusta ja suoraan vaikuttaa siihen miten aine käyttäytyy kemiallisissa sidoksissa. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen käytännössä.

    Itse ydin on kaikkea muuta kuin vakaa yleisesti ottaen. Suurin osa isotoopeista, joita on siis useita tuhansia, ei pysy koossa vaan hajoaa jollain aikavälillä mikrosekunneista miljooniin vuosiin. Hajoamistuotteina on pienempiä ytimiä ja erilaisia pieniä hiukkasia, kuten elektroneja, positroneja, protoneita, neutroneja, alfahiukkasia ja hyvin pieniä leptoneja ym. sekä gammasäteilyä. Uudet ytimet puolestaan saattavat taas pian hajota. Esimerkiksi uraanin isotoopeilla on pitkiä hajoamisketjuja pienemmiksi ytimiksi ja lopulta yleensä on tuloksena lyijyä. Sivutuotteina saadaan erilaisia radioaktiivisen säteilyn lajeja.

    .Kaikkea ei vielä osata ydinfyiikastakaan vaan paljon tutkittavaa löytyy, etenkin kaikkein raskaimpien osalta. Laboratorioissa ja hiukkaskiihdyttimillä on keinotekoisesti tehty joukko raskaita aineita joita ei luonnosta löydy. Verkosta löytää ohjelmiston JANIS-4 jolla voi tarkastella kaikkea yllämainittua pienintä detaljia myöten.

    VastaaPoista
  14. Jos edustuksellinen poliittinen järjestelmä nyrjähti sijoiltaan vuonna 1914, niin minkä ikäiseksi se silloin olikaan ehtinyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon mukaan kuoli siis ennen kuin oli juuri missään ehtinyt kunnolla syntyäkään.

      Poista
  15. Kemppinen: ”Käsie “kansainvaellukset” kaatyuu siihen, ettei ole käsitystä, mikä on kansa”

    Kansa on se ihmisryhmä, joka saatetaan vihan valtaan toista ihmisryhmää kohtaan. Esimerkiksi tällä erää ”me” olemme yhtenäinen kansa, joka on kovasti vihastuksissaan Venäjän valtion alueella eläville ihmisille, ryssille.

    Meitä kohtaan Venäjä ei tosin ole tehnyt mitään konnuuksia, mutta kansa käsittää, että kohta se Venäjä kuitenkin hyökkää meidän kimppuumme. Parasta meidän on siis ehtiä ensin. Onneksi ymmärsimme luopua itsenäisyydestämme ja annoimme Amerikan kansalle 15 itsenäisesti hallittua sotilasaluetta maastamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskan presidentti varmaan allekirjoittaa että ihonväri ei liityy kansalaisuuteen. Siksi puheet Saharan eteläpuolisesta Pariisista ovat asiattomia.

      Poista
    2. Talous, kulttuuri ja kieli on jo luovutettu Yhdysvalloille ajat sitten.

      Poista
    3. On pakko tarkentaa anonyymin väitettä ettei Venäjä olisi tehnyt mitään konnuuksia. Vuosien ajan on Venäjän informaatiovaikuttaminen jyllännyt Suomen medioissa ilman että monetkaan ovat asiaa huomanneet. Palvelunestohyökkäyksiä on tehty lukemattomia ja murtautumisia valtionhallinnon, yritysten ja yhteisöjen tietojärjestelmiin useita ja toiminta jatkuu tänäkin päivänä. Monenlaisia varustautumisia hyökkäykseen maahamme on tehty hankkimalla omistukseen kiintoestöjä joko varuskuntien, lentokenttien tai laivaväylien vierestä ilman että aluksi on ymmärretty asiaan puuttua. Kuitenkaan suomalaiset eivät voi ostaa mitään kiinteistöjä Venäjältä.

      Olisi jo viimein aika avata silmät.

      Poista
    4. Tarkoitatko kansallisuutta vai kansalaisuutta? Ainakaan viimeksi mainitulla ei ole mitään tekemistä ihonvärin kanssa.

      Poista
    5. Onko siis esimerkiksi Yhdysvalloissa monta eri kansaa?

      Poista
    6. ”Monenlaisia varustautumisia hyökkäykseen maahamme on tehty hankkimalla omistukseen kiintoestöjä”.

      Tulikin lausumastasi mieleen oiva esimerkki: Airiston Helmi. Muistathan sen luksushuvilan Turun saaristossa, juuri syväväylän kupeessa? Meidän kansamme ymmärsi, että sieltä käsin ryssä aikoo salakuunnella sukellusveneiden kulkua ja tarkkailla sota-alusten menoa.

      Meidän kansamme onni oli, että ryssät ovat niin tyhmiä. Eivät älynneet kaikessa hiljaisuudessa ostaa pientä, vaatimatonta ja huomaamatonta mökkipahaista, jossa homman olisi voinut hoitaa ihan hipihiljaa ja salaisesti.

      Tai voihan tietenkin nyt olla niinkin, että sinä et ole pohdiskellut asiaa läpikotaisin.

      Poista
    7. ”Onko siis esimerkiksi Yhdysvalloissa monta eri kansaa?”

      En ole viime aikoina pitänyt rätinkiä. Muistaakseni siellä oli aikanaan yksi kansa, punanahat, jonka maahantulijat niittasivat preeriaan. Ja sitten sinne haalittiin Afrikasta neekereitä, jotka kestivät pakkotyötä paremmin. Jos rotusortoa voidaan pitää indikaattorina eri kansoista, niin juu, on siellä eri kansoja.

      Nykyisin maahan ramppaa erilaista porukkaa siinä määrin, että jotakuinkin 14 prosenttia väestöstä on näitä maahantulijoita, suurimmaksi osaksi meksikolaisia.

      Kyllä varmaankin joitakin maahantulijoita voidaan kutsua eri kansoiksi ja ei toivotuksi joukoksi. Miksi muuten Meksikon rajalle rakennettaisiin valtaisaa aitaa?

      Poista
    8. Et taida olla tosissasi, vaan provosoit vastaamaan. Mikäli kuitenkin olet, niin perustiedoissasi on toivomisen varaa.

      Poista
    9. ”Mikäli kuitenkin olet, niin perustiedoissasi on toivomisen varaa.”

      Saattaahan minulla sitä klappia olla. Vaan annapa olla, testataanpa sinun tietoasi; eli vastaapa seuraavaan kysymykseen: Mitä valtiota vastaan Ranskalla on nykyään pisin raja?

      Poista
    10. Mitä nyt historiaa vääristelemällä päättänyt kasvattaa sukupolven joka uskoo, että suomi kuuluu venäjään...

      Poista
    11. ”Mitä valtiota vastaan Ranskalla on nykyään pisin raja?”

      Brasiliaa vastaan. Sielläkin valtakunnan rahayksikkö on euro. Kansa ja kansakunta on venyvä käsite, kuten Kemppinen totesi.

      Poista
    12. "Mitä nyt historiaa vääristelemällä päättänyt kasvattaa sukupolven joka uskoo, että suomi kuuluu venäjään"

      Mielenkiintoinen väite. Äitikö auttoi?

      Poista
    13. Venäjän varsinainen pyrkimys tällä hetkellä Suomen kohdalla on tuottaa hajaannusta, ristiriitoja ja pelkoja. Jossain määrin se on onnistunut kun monilla näyttää todellisuuden kieltäminen olevan päällä ja pieneenkin risahdukseen ylireagoidaan. Meidän ei pitäisi reagoida lainkaan Venäjän vaikutusyrityksiin eikä niitä ansaitse edes mainita. Jos vakavampaa tulee esille tai sabotaasia, ne käsitellään asianmukaisella ankaruudella ja tekijöille rangaistus terrorismista. Maa-alueiden ja kiinteistöjen myynti venäläisille on kokonaan pysäytettävä ja aiemmin myydyt kiinteistöt on pakkolunastettava valtiolle myytäviksi huutokaupassa. Ongelmat katoavat saman tien.

      Pitäkää mielessä mitä Venäjä on tehnyt kolmen vuoden sisällä ulkomaalaisten omistamille kiinteistöille, lentokoneille ja tehtaille. Ne on muitta mutkitta melkein kaikki otettu valtiolle eli Putinille. Joskus on maksettu korvausta yksi rupla.

      Poista
    14. Jokainen voi parantaa tietojaan, mutta kuten Erasmus kauan sitten totesi, niin tyhmyydelle ei voi jumalakaan mitään.

      Poista
    15. Missä?
      Lähinnä tuntuu että meille on kasvanut jo kolme-neljä sukupolvea, jotka luulevat että Suomi kuuluu Yhdysvaltoihin.

      Poista
    16. Puhutaanko maa- vai merirajasta?

      Poista
    17. Viime aikojen tapahtumia, siis kolmen vuoden ajalta, tarkasteltuna on pakko todeta että Venäjän johto ei ole tehnyt ainoatakaan myönteistä elettä suomalaisia kohtaan. Sen sijaan on maahamme kohdistettu erilaisia uhkailuja ja vaatimuksia ja leimaavia vihamielisiä väitteitä, joiden todenmukaisuus ei vakuuta edes sokeata muumia. Kuinka Putin tai ulkoministerinsä käsittävät tämän oikeanlaatuisena toimintana, vuosikymmenet ystävällismielistä naapurimaataan kohtaan?

      Poista
    18. "Puhutaanko maa- vai merirajasta?"

      Maarajasta.

      Poista
    19. ”… leimaavia vihamielisiä väitteitä, joiden todenmukaisuus ei vakuuta edes sokeata muumia”

      Ajattelepa yhtä juttua. Kun Suomen hyvät isät sensuroivat sinulta Venäjän tiedotuskanavia, niin mihin arvoon sinut itsesi silloin sovitetaan?

      No, näin se on: Suomen isät pitävät sinua pohjattoman tyhmänä. Niin torvena ja sivistymättömänä, että sinä et pysty erottamaan tosiasioita luikurista. Alan arvella, että valtiolliset isämme eivät välttämättä ole ihan väärässä.

      Poista
    20. Venäläisen "tiedotuksen" kanavia ei ole sensuroitu kenenkään taholta vaan ne ovat kaikki saatavilla jos ketä kiinnostaa. Sensijaan Venäjällä on kuukausi kuukaudelta yhä voimallisemmin sensuroitu eri kanavia länsimaisesta tiedotuksesta ja uutisvälityksestä. Venäläiset itse ovat melkoisessa uutispimennossa. Nokkelat nuoret osaavat kyllä päästä oikeille lähteille eri kanavia käyttäen mutta vanhempi väestö ei siihen kykene.

      Poista
    21. ” Venäläisen "tiedotuksen" kanavia ei ole sensuroitu”

      Hellitä nyt hetkeksi tuo uho. Kokeilepa vaikka Elisan tarjoamaa kiinteää nettiyhteyttä, ja sitten yritä mennä RT:n tai Sputnikin sivuille, siis näillä osoitteilla: https://www.rt.com/ ja https://sputnikglobe.com/ .

      Kovasti silloin suomalainen sensuurijärjestelmä pahoittelee, että palvelimen IP osoitetta ei löydy, etkä siis sivuille pääse.

      Kuten sanoit, nokkelat ihmiset osaavat meillä Suomessa kyllä kiertää tämän vapaan maailman palveluntarjoajan sensuurin, mutta papat ja mummot eivät.

      Poista
    22. Seuraavan n. sadan vuoden kuluessa meille tulee työksi itä(maa-)rajan siirtyessä joitakin satoja kilometrejä itään helkkarinmoinen loppuputsi. Alkuputsin tekivät karjalaiset ja muut sukulaiset, siistiä oli ja etteikö muka tule ja voi olla, kuulkaa että: seuraavan sadan vuoden kuluessa tulee.

      Tämä ei ole profetia, se on projektio, olletikin että fermisoitu mutta paikkansa pitävä.

      Huomannette että eräät ennustukset ovat itsensä toteuttavia. Kirjoittaisinko tämän vielä hitaammin että se varmasti tulee ymmärretyksi? Joku voittaa aina vaikka kyseessä olisi nollasummapeli.

      Ei kuten lotossa että kaikki maksavat idiootti veronsa koska katsovat pelisäännöt idioottialttaristaan sohvalla rönöttäen ja saippuaa imeksien vaan koska kaikki valloittavan kansan voimavarat ovat laadultaan ylivertaisen ja meiltä lebensraum on muutoin loppuva kesken, meillä on meri- ja mannerilmaston sekoitus jonka muuttuessa yhä arktisemmaksi ja äärevämmäksi on ainoa turvamme mannerilmastossa. Tähän työhön ovat lisäsuomaaliset tarpeen, ja valmistamme heitä etevin ja tehokkain keinoin kädenpuristusta ja samanaikaista housujen kohottelua apuna hyväksi käyttäen. Tervetuloa takaisin töihin, me itse olemme niiden parhaat asiantuntijat, noh.. ainakin maailman parhaat ja siinä melko hyviä.

      Poista
    23. Jos menet sivustolle www.rt.ru pääset sinne. Tosin, siellä on sitten Venäjän asettamat estot jotta ulkomaalaiset eivät sinne pääsisi. Joten se siitä.

      Poista
  16. Se on pakosti kansalaisuutta kun kansallisuutta ei tunnusteta.

    VastaaPoista
  17. Kaiken takana oleva tuntemattomuus on Einsteinin nerokas vaimo joka loi ja keksi pösilönsä nimissä kulkevat leimaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tämä urbaani feministien legenda putkahti esille. Oletko sitä mieltä että Einsteinin vaimo oli se joka ratkaisi useita fysiikan keskeisiä ongelmia ja kirjoitti niistä julkaisuja ja väitteli tieteellisissä konferensseissa maailman huippujen kanssa? Laatiko hän myös Einsteinin väitöskirjän ja puolusti sitä väitöstilaisuudessa?

      Poista
    2. Einsteinin elämäkertojen mukaan hänen ensimmäinen vaimonsa oli lievästi ilmaistuna "vaikea" ihminen, erittäin riitaisa ja aggressiivinen. Einstein katsoi parhaaksi erota jotta mielenterveys säilyisi. Toinen vaimo oli sävyisämpi ja asiat sujuivat paremmissa merkeissä.

      Poista
    3. Einstein itse oli sitten vissiin syntymiseensä johtaneiden sattumien parhaiden palojen yhteenliittymä, oikeinkin ihana ihminen?

      Poista
    4. Niin totta. Naiset ovat yksiä perkeleitä. Onneksi tämä foorumi on heiltä kielletty.

      Poista
    5. "... perkeleitä." Hmh, mistähän perkeleestä itse sitten lienet mualimaan pukkaantunut? Millanens on oma luonteesi, mieheltä vai naiselta peritty, kärsiikö sitä ajatella. (Sorry, jos kommenttisi oli parodiaa enkä sitä ymmärtänyt.)

      Poista
  18. Notker Änkyttäjää voi lukea suomeksi ainakin Tommi P. Lankilan tietokirjasta Antiikin viimeinen keisari.

    VastaaPoista
  19. Yhtä samaa kaikki tyynni, aineet ja henget.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG - a unitarian. Whwre"s your unicorn?

      Poista
    2. Pardon, je ne vous comprends pas.

      Poista
    3. Jos uskoo että kaikki on samaa niin ainakin on tallissa tavallisten elukoitten lisäksi vähintään yksisarvinen ellei sitten lohikäärmeitä ja lentäviä lehmiä. Vai onko kyse tuloveroon uskomattomasta ihmisestä? Se on kyllä huippu-uskomaton se sellainen ihminen.

      Poista
  20. Kemppinen: ”... vaikka mielestäni koko ihmiskunnan historia on ollut yhtä muuttoa ja “maa” merkityksessä “valtio” tai “kansa” on korkeintaan 200 vuodentakainen ajatus. Käsie “kansainvaellukset” kaatyuu siihen, ettei ole käsitystä, mikä on kansa ja miä vaellus.”

    Vastaus siihen, mitä maata vasten Ranskalla on pisin maaraja, on Ranskan Guayana. Tämä on Ranskan osa, ja siellä on valuuttana euro.

    Ja siksi moinen kysymys esitettiin, koska se valaisee Kemppisen väittämää siitä, että käsitteellä kansa on vain se merkitys, mitä kulloisellakin tarkoituksella halutaan sille antaa.

    ”Ranskan Guayana on Etelä-Amerikassa sijaitseva Ranskan merentakainen alue. Se rajoittuu lännessä Surinamin kanssa Maroni-joen varrella ja idässä Brasilian kanssa Oyapock-joen varrella.

    Vaikka Ranska on hyväksynyt YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen, Ranskan Guayanan 10 000 alkuperäisasukasta joutuu kohtaamaan useita haasteita, jotka liittyvät erityisesti laittomaan kullankaivuun, joka vaikuttaa luontotyyppeihin ja niistä riippuvaiseen paikalliseen väestöön.”

    VastaaPoista
  21. Korjaan: mitä maata vasten Ranskalla on pisin maaraja, on tietysti Brasilia.

    VastaaPoista