Saan perua puheitani. Olen toistellut, että hyvät kirjat ovat tätä nykyä saanta saaliissa. Voi olla, mutta tässä on tosi hyvä kirja. Olen syyllistynyt panetteluun moittimialla, että tämän hetken viisaat kaihtavat raikasta ja omaperäistä otetta - umpihankihiihtoa - etenkin jos tiedossa on valmis, koneella tehty latu ja voiteena jotain hyvin epäilyttäviä kemikaaleja.
Heikki Halila oli Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori eli samassa virassa, jota Kivimäki itse aikoinaan hoiti, ja myöhemmin sellainen suurmies kuin Matti Ylöstalo.
Minulla oli tilaisuus langettaa ylleni epäilyn varjo - esteellisyydestä kiittävän arvioinnin kirjoittamiseen - koska juttelin tekijän kanssa ja sain ilon esittää hänelle huomioitani taittovedoksena silloin olleesta kirjasta. Kolllegan intuitio oli hänen maineensa veroinen. Kivimäen tietysti nyt vanhentunut “Tekijänoikeus”, se sotaan syyllisenä vankeudessa kirjoitettu.
Kun en tunnusta “kahden kulttuurin” ajatusta (C.P. Snow) vertaa sumeilemattomasti luonnontieteeseen. “Tekijänoikeus” on kirjoitettu ajatellen siviilioikeuden järjestelmää. Saman ajattelutavan uhri oli muuten toinen merkittävä juristi, Kivimäen kansliapäälliköksi löytämä Y.J. Hakulinen. Itse asiassa siviilioikeudessa kävi samalla tavoin kuin fysiikassa, kun suhteellisuusteoria ja kvantimekaniikka syntyivät samaan kasaan ja näyttävät olevan keskenään jotenkin eri paria, vaikka toimivat yhdessä kuin junan vessa. Fysiikassa mainitaankin usein Niels Bohrin johdolla rakentunut “Kööpenhaminan konkordanssi”. Ei “järjestelmä”, vaan “yhteisymmärrys” tai “sopimus”.
Ei “prejudikaatti” ole “ennakkotapaus”, niin kuin se kuitenkin suomennetaan, vaan esikuva-ratkaisu. Malliksi ratkaistu, ei ennakolta ratkaistu. Tämä on asian ydintä. Elävä, maitoa kannusta kaatava nainen oli Vermeerin malli. Valmistunut taulu oli teos.
Vasta Halilan kirjasta käy ilmi, miten alkujaan loistottomasta kansakoulunopettajan pojasta tuli Suomen luotetuin poliitikko, jonka kanssa tulivat toimeen sekä demarit että maalaisliitto ja kohtuullisesti myös oikeisto ja ruotsinkieliset, Ilmi käy sekin, miksi Kivimäki yllättyi niin aidosti ja ikävästi kovasta vankeustuomioistaan sotaan syyllisenä. Hän näet itsekin käsitti toimineensa etenkin Suomen Saksan lähettiläänä sodan aikana Berliinissä, Suomen valtion asianajajana. Tuosta ammatista hänellä oli syvällisemmät tiedot ja kokemukset kuin kenelläkään muulla; hänen kotipesänsä oli Turussa toiminut toimisto Tulenheimo & Kataja. Suomen asianajajana Berliinissä hän edisti päämiehensä eli Suomen tasavallan asiaa keräämällä ja välittämällä tietoa ja esittämällä tulkintavaihtoehtoja jatkuvat i muuttuvissa tilanteissa.
Tämä on se suuri ero. Ranskassa oli vaikuttanut varsinkin 1700-luvun alussa Lutu XIV, joka murjaisi:” Valtio, se olen minä.” Ehkäpä meillä Mannerheimilla oli samaa ajatusta. Hän oli varttunut Venäjällä, jossa hallitsija ei ollut vastuussa kansalle, vaan kansa hallitsijalle. Sama näyttää siumennen sanoen olevan V. Putinin käsitys asiasta.
Asianajaja käyttää edustamansa tahon puhevaltaa, mutta laskun maksaja voi syytä ilmoittamatta lopettaa toimeksiannon ja kääntyä esimerkiksi toisen asianajajan puoleen. Näin tapahtuu myös käytännössä.
Tuomari on jotain aivan muuta. Tuomarin virassa pysymisen oikeude lukkona on esimerkiksi “res judicata” - kerran oikeusvoimaisesti ratkaistua asiaa ei voi ottaa uudelleen käsiteltäväksi eli tuomaria vaihtamalla ei päästä mihinkään.
Kirjan hyvyys välittyy siitäkin, ettei sitä näin esitellessä halua tehdä mitään yhteenvetoa. Riittää kun sanoo: lukekaa! Nykyisiä oikeustieteen opettajia neuvoisin luetuttamaan oppilaillaan tämän. Lakimiehistä on julkaistu sangen vähän täyspätöistä tekstiä.
Matti Ylöstalo oli poneeriupseeri ja ansainnut vaivoistaan rautaristinkin- hän oli Kiestingissä räjäyttämässä sitä junaa, josta sai nimensä Veturipuro. Kerran hän kysyi minulta muka mietteissään, että jokohan slobot ovat löytäneet Enson voimalan padon räjähteet. Säikähdin ja kysyin: mistä sinä tuollaista tiedät. Johon Ylöstalo: kun itse panostin.
Heikki Halila on piirtänyt kuvan opettajasta, Kivimäestä, joka on pioneeri sanan sotilaallisessa (ei poliittisessa) mielessä: sillanrakentaja, ponttooninkantaja, tientekijä, tarvittaessa miinanraivaaja. Siinäpä mallia kenelle vain.