Pimeä valo

Tämä selventää eilistä kirjoitustani. Samalla toistan, että en edusta ketään. En tavoittele ansioita enkä etuja, enkä saa palkkiota tästä blogistani. Kustantajaa minulla ei ole. Ymmärrän miksi jouduin aikoinani selostamallani tavalla mustalle listalle. Siltala on tunnetusti Otavan sivukonttori. Meillä on toistaiseksi se ero, että Matti Klinge on kuollut, mutta minulla on tänään syntymäpäivä. Siinä on irvokkuutta, että kun muuan ystäväni kokoaa nyt Klingestä elämäkertaa Otavalle (!), olen taas kerran ilmaisena avustajana, kuten olin minua julkiseksi vihamiehekseen kantelukirjelmässään sanoneen Paavo Haavikon elämäkerrassa. Ja Donnerin.

Joskus jurppii, että tein ilmaisia ja hyvin ei-julkisia töitä Suomen valtiolle tasavallan presidentin toivomuksesta samaan aikaan kun monikin kollega kirjoitti hyvin tuottoisia asiantuntijalausuntoja muun muassa patenttioikeudenkäynneissä, joten nytkin joudun laskemaan rahojani, kun eilisen ja tämän kirjoituksen taustalla oleva lähdeteos maksaa 7 euroa (E. Betti: Teoria generale dell’ interpretazione). En mielestäni voinut antaa lausuntoja enkä neuvoa asianajajia, kun olin itse ratkaisemassa tuomarina saman alan juttuja.

Tekoälysovellus Bard jäi inttämään samaa asiaa kuin korkein hallinto-oikeus - oikeudellisten kulujen korvauksen verollisuus riippuu siitä, onko taustajutussa kysymys tulonmenetyksestä vai esinevahingosta. Jos muuten Sanoma maksaisi hyvän hyvyyttään jotain, kysymyksessä olisi lahja, josta menee lain mukaan vero.

Tekemällä saman työn, jonka itse tein kotona, KHO olisi joutunut näkemään, että lausunnon kohteena oleva tilanne on tulkinnanvarainen. Prejudikaattia eli ennakkotapausta ei olisi missään tapauksessa pitänyt antaa. Sekä minä että E. Betti olemme samaa mieltä sitä, että Hamletin tulkinnat voivat poiketa toisistaan paljonkin ja että Rikos ja rangaistus voidaan muokata elokuvaksi niin että tutkintatuomari istuu Kosmoksessa ja Raskolnikov tappaa naiset Albertinkadulla Billnäsin kirveellä.

Tunnen jokseenkin hyvin 31 eri tulkintaa Beethovenin 32 pianosonaatista, ja ilmoitan täten pojalleni, kun viime viikolla sanoin hänelle, etten pidä Claudio Arraun levytystä hienoimpana, kuten hän arvasi. En muistanut, että Arrau levytti useassa eri vaiheessa ja ne 1960-luvun versiot ovat täynnä verta ja suolenpätkiä eli valtavan hienoja. Viimeisiä, hyvin vanhana tehtyjä levytyksiä (1984-1990) himmentää taiteilijan erittäin korkean iän mukanaan tuoma hauraus eli läpinäkyvyys. 

Minulle joka todella olen lukenut pitkiä pätkiä Corpus Iuris Civiliksestä (529-534) alkukielellä, on selvää, että tuo kaikkien oikeusvaltioiden kulmakivenä pidetty teos, oikeastaan sen kolme ensimmäistä osaa, on sekahdelmäkeitto erinäisten vanhempien lakimiesten kauniisti kirjoitettuja ajatelmia milloin mistäkin. Sitä vastoin esimerkiksi kauppiaiden todellisuudessa käyttämät oikeussäännöt, joita noudatettiin Tyroksessa, Kreetalla ja Sardiniassa, on johdonmukaisesti sivuutettu. Mutta sääntöjä tarvitaan. Miten vahinko jaetaan, jos laivalle nostetan ruttoa merkitsevä karanteenilippu ja lastina oleva öljy ja oliivit pilaantuvat? On järkevää tulkita, että tämä oli odottamaton asianhaara, mutta yhtä järkevää on huomauttaa, että rutto ei todellakaan ollut ilmiö, jonka olisi saanut jättää huomiotta - keisari Justtinianus oli itsekin kuolla juuri lakiteoksen ilmestymisaikaan raivonneeseen epidemiaan.

Ennakkotapaus eli prejudikaatti on Paavin korkeimman oikeuden (curia) keksimä keino noin vuodelta 1071. Se oli jumaluusopista omaksuttu arvovaltainen selitys, jota kaikkien asianomaisten oli alamaisesti noudatettava.

Joten korkeimman hallinto-oikeuden ei tulisi unohtaa, mitä kirkolliskokoukset, gnostilaisuus, hermetismi ja kabbalismi ovat oikeaksi todenneet. Ne ovat kaiken lainkäytön taustalla tänäkin päivänä, kuten voi helposti todeta katselemalla esimerkiksi kansainvälisten välimiesoikeuksien ratkaisuja, joissa on riidelty esimerkiksi omistusoikeudesta Suezin kanavaan - Ranskan valtio vai englantilainen julkinen yhtiö.