11. joulukuuta 2023

Älä jätä





Lukeminen ja älypuhelin ovat ehkä kaksi kaikkien aikojen suurinta keksintöä. 


Sivuutan kielen, koska sen keksivät useat hyönteiset, jotka edelleen pitävät maailmaa vallassaan tuolla taidollaan. Lentokuvio ja haistettava erite, kuten feromoni, välittävät tietoja.


Sähkökemiaa ajatellen  alan tutkijat ovat alkaneet käsittää, että metsä on myös suunnaton viestiverkko. Sitä tehokkaampi on maaperän hyvin pienten eliöiden joka suuntaan toimiva verkosto. Ja energialähde on oma vetypommimme, aurinko-


Sivuutan nyt tulen, koska ajattelen sen tulleen kuvaan tapaturmaisesti. Totta: tuli muutti ihmisen ruuansulatuksen ja siis bakteeritoiminnan. Syömisen eli energian saamisen kannalta keitetty tai paistettu on kovin eri asia kuin raaka. Tämä voi hyvinkin liittyä kahden jalan varassa liikkumiseen. Tervehdys, homo erectus!


Sekä eurooppalaiset että muut ennen heitä maalasivat ja piirsivät kallioseiniin tietoja taivaista tai unista. Australian abot sanovat edelleen tekevänsä niin. Ranskassa ovat ne kuuluisat luolat, Lascaux ja Chauvet ja viime vuosien Borneon seudun löytöihin asti luultiin, että luolataide on vain Eurooppaa ja siis kehuskelemisen aihe.


Asia on kovin kesken - mutta kirjoitus ja maanviljely ovat kukaties saman asian eri puolia. Meillä tosin on Äänisen itärannassa ja Mikkelin Astuvansalmella suuri määrä kallioon hakattuja piirroksia, jotka liittyvät vanhempaan kulttuuriin, joka eli metsästämällä ja kalastamalla.


Merkillä ja kohteella on yhteys. Tämä on käsitetty jollain tasolla kymmeniä tuhansia vuosia. Edelleen käyttämämme kirjoitus on peräisin Lähi-Idän mullistavasta oivalluksesta: puheäänet voidaan erotella puheesta ja niille voi antaa kullekin oman merkin. Alfa eli ‘a’ oli härän pää ja beta eli ‘b’ oli talo.


Matematiikan taito ja lukutaito ovat sama asia. Molemmat ovat merkkijärjestelmiä. Molemmat ovat epähavainnollisia, eli ne on opeteltava. “Digitaalinen” tarkoittaa merkkiä. Sana tosin tarkoitti alkujaan sormia. Keskeisen kreikkalaisen runomitan voi laskea sormien nivelistä.


Mutta kuva on myös merkki. Kuvien lukeminen on tulkintaa. Ja puhe digitaalisesta toimintaympäristöstä on harhaanjohtavaa. Ihminen on analoginen. Jos sanotaan että aivot ja hermosto on tietokone, se on analoginen tietokone. Samoin on maapallo.


Mutta ensimmäinen maininta kirjasta, joka tukeutuu merkittävästi myös oppivan tekoälyn tuloksiin.  Oxfordin professori Peter Frankopanin jutun kuvassa esiintyvä kirja on maailmanhistoria ajalta 2,8 miljardia vuotta eaa. - 2020 jaa.


Ihmisten ja kansojen törmäilyjen sijasta kerrotaan koko ajan ympäristön pienistä ja suurista muutoksista ja niiden vaikutuksista. Vaikka olen seurannut ilmaston historiaa siitä alkaen kun Le Roy Ladurien ilmaston historia ilmestyi 1967, olen kirjaimellisesti mykistynyt nyt käytössä olevasta tietomäärästä, joka on tässä koottu ja käsitelty. Pinatubon tulivuorenpurkaus 1990-luvun lopulla vei yläilmakehän rikkiyhdisteiden vaikutuksesta auringon energiaa 100 vuoden annoksen…


Siitä meillä lukijoilla oli aavistuskin, että “Rooman valtakunnan romahduksen” aiheutti sama ilmastonmuutos, joka toi mukanaan Justinianuksen ruton ja että Amerikan mantereen kulttuurit, etenkin mayat, menehtyivät maapallon hurjimpaan jatkuvaan luonnonilmiöön, joka Suomessakin tunnetaan nimellä la Niña. Siitä en ollut kuullutkaan, että Japanissa on arkistomerkinnät kirsikankukkien puhkeamisesta Tokion seudulla yli tuhannen vuoden ajalta.


34 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän tuo kirja hankkia. Frankopanissa minua on vähän kiusannut että hän lähtee löytämään jotain asiaa, ja löytää, vaikkapa silkkiteitä, jotka sitten selittävät kaiken ennen ja jälkeen tapahtuneen. Tätä samaa on yleensä myös amerikkalaisissa historiadokumenttiohjelmissa. Sitten tulee joku Abulafia ja kertoo että kamelinkantamukset olivat aika mitätön juttu, ja oikeasti jättimäinen valtaosa asioista liikkui laivoilla.

    VastaaPoista
  2. JK: "Meillä tosin on Äänisen itärannassa ja Mikkelin Astuvansalmella suuri määrä kallioon hakattuja piirroksia"

    Suomesta ei tietääkseni ole löydetty ainuttakaan kalliopiirrosta - ei Astuvansalmelta eikä muualta. Mutta ehkäpä Kemppinen taas kerran "koetteli" meidän "tyhmien lukijoiden" hoksaamista, eikö se ole usein ollut vakioselitys näille omituisuuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.ismoluukkonen.net/kalliotaide/ts/kalliomaalausluettelo.html

      Poista
    2. Kerro nyt hyvä mies tarkemmin!
      Etteikö ole löydetty.

      Poista
    3. Termeissä on oltava tarkka. Kalliopiirrokset ja kalliomaalaukset ovat kaksi eri kategoriaa.

      Poista
    4. Olen tämän osaketjun ensimmäinen kirjoittaja.

      Kemppinen siis kirjoitti: "- -Astuvansalmella suuri määrä kallioon hakattuja piirroksia".

      Toistan: Suomen alueelta ei ainakaan toistaiseksi ei ole löydetty "kallioon hakattuja piirroksia".

      Tehkääpä siis "hyvät miehet" itsellenne selväksi, mikä ero on KALLIOMAALAUKSELLA (esim. Pekka Sarvaksen löytämällä Astuvansalmella) ja toisaalta hakatulla KALLIOPIIRROKSELLA (esim. Äänisen rantakallioilla).

      Se ero on aivan olennainen.

      Poista
    5. On kalliomaalauksia, muttei niin hienoja kuin rikkaammissa kulttuureissa. Meillä ne on lähinnä tikku-ukkoja?

      Poista
    6. Täydennän vielä:

      Ville Mantere totesi äskettäin tarkastettua väitöskirjaansa (The Relationship Between Humans and Elks (Alces alces) in Northern Europe c. 12 000–1200 BC, Turun yliopisto 2023) koskevassa artikkelissa mm. seuraavaa:

      "Vanhimmat kuvat Pohjois-Norjassa ovat kiveen hiottuja. Kalliopiirrokset puolestaan ovat talttamaisesti hakattuja. Kolmanneksi on tehty kalliomaalauksia, ja Suomesta on löytynyt vain niitä."


      Poista
    7. Kahdelle edelliselle anonyymille kolmannelta anonyymiltä: jos "piirros" käsitetään sanan etymologisessa mielessä (vetää viiva, tehdä viilto terävällä esineellä), Suomen alueelta ei tosiaan ole tainnut nk. esihistoriallisia piirroksia löytyä. (Vai onko?) Kalliomaalauksia kylläkin.

      Poista
    8. Asia ei minulle mitenkään kuulu, mutta mustekynällä voi tehdä maalauksen ja siveltimellä voi piirtää. Ja teos voi sisältää yhtä aikaa molempia tekotapoja, sekä viivoja että väri/sävypintoja.

      Poista
    9. Ero on siis sama kuin piirtää pillun kuva vessan seinään tussilla tai raapustaa se siihen puukolla.

      Poista
    10. Eivätpä ne tuhansia vuosia sitten käsillä olleilla välineillä erilaisille alustoille
      itseään ilmaisseet sukujemme alkujäsenet lillukanvarsiin kompastelleet taiteenlajien nimitysten parissa.

      Noin 3150 vuotta vanhan Saimaanrannan Sanomien linttikivisivuun väkerretystä haastattelupätkästä yksi lause on säilynyt luettavassa kunnossa: "Kuhan vuan tässä piirrellään ku siltä tuntuu. Eepä nuihen hirviinkään perässä jaksa aena rykältee ja järvenselälläkin kääpi niin kova myrsky, jotta mänepä sieltä haokia ruuheen mättämään."

      Maaliin, vereen, nokeen, öljyyn jne kastetulla sormellakin voepi piirtää ja kirjoittaa. Myös kämmeniä ja jalkapohjia ovat väriin kastaneet ja sittä läntänneet kallionkylkiin mm. luolissa. Ja taustalla emot ovat ärähdelleet totutusti kuuroille korville "penakat, elekeetten töhriä, ja sinä aekuinen nuijamieskiin siinä, hus!"

      Poista
    11. Nyt tuli reirua puhetta. Eivätköhän arkeologit tuosta ota opikseen ja ymmärrä herjetä "lillukanvarsiin" sotkeutumasta. Hittojako he enää näpertelevät muka "systematisoinneilla" - olkoot ns. muinaisuutemme jäljet sitten miten niukkoja tahansa. Tästedes riittäköön metodiksi, jos sellaisia ylisummaan lainkaan tarvitaan, vanha kunnon "juosten kusten". Ja jos koko esihistoriallinen "taide" alkaa tympäännyttää, niin ainahan voi noudattaa nykyajan (vai olenko tässä jo pudonnut kärryiltä?) maksiimia "KVG!".

      Poista
  3. Täydennyksenä herra blogistin kertomaan, Afrikassa esim. Namibiassa ja ympäröivissä maissa on luolista löydetty taidokkaita kaiverruksia. Maalauksiakin lienee mutta kaiverrukset olivat tyypillisempiä, johtuen ehä pehmeästä kivilajista. Eräs ystäväni on useasti vuosittain poikennut siellä safarillaan.

    Matematiikan kieli on muodollisesti symboleja mutta niihin useimpiin kätkeytyy joskus hyvinkin syvällinen käsitemaailma. Monet matemaatikot haluavat tiivistää asiat, joskus ehkä liiaksikin muutamaan tai jopa yhteen symboliin. Fysiikassa ei tällaista juuri esiinny, poislukien suurenergiafysiikka joka tuntuu rakastavan lukemattomia lyhenteitä joista ulkopuolinen ei saa helpolla mitään otetta. Fysiikassa asioita tivistetään myös symboleiksi mutta kohtuudella.

    VastaaPoista
  4. Hieno maailmaa syleilevä kirjoitus.
    Matka luolapiirroksista someen on vaaksan mittainen. Sen sisälle on ilmestynyt johdonmukainen tarkastelu viisasteluun: aasinsiltoja heikoille jäille.

    VastaaPoista
  5. La Niña ja El Niño ovat kauan tunnettuja, toistuvia merivirta- ja sääilmiöitä. Kyse on planeetan suurimmista luonnollisista säävaihteluista. Nyrkkisääntönä La Niña viilentää ja El Niño lämmittää Tyynenmeren aluetta ja sitä kautta koko maapalloa. Ilmiöt vaihtelevat 2–7 vuoden jaksoissa. La Niña vaikuttaa säähän eri puolilla maapalloa ja vaikutukset ovat päinvastaiset El Niñolle. El Niño nostaa lämpötilaa useilla alueilla, La Niña laskee sitä. Tyypillisesti La Niña kestää kerrallaan vähintään puoli vuotta ja El Niño 1-1,5 vuotta. Mutta aikaisemmilla ilmiökerroilla ei ole samanaikaisesti ollut nykyistä huikeaa globaalia lämpenemistä, joka on itsessään aivan eri ilmiö, mutta vaikuttaa El Niñoon ja La Niñaan. Se on tehnyt niistä entistä rajumpia ja tiheämpia. Suurta vaihtelua globaaleissa lämpötiloissa on pitkällä aikavälillä ollut eri luonnonilmiöiden seurauksena aiemminkin, mutta nykyinen nopea kuumeneminen on ihmisen aiheuttamaa. Ihmisen aiheuttaman huikean ilmastonmuutoksen kieltäjät ja suuri kansainvälinen öljybisnes kovin mielellään puhuvat juuri La Niñasta ja El Niñosta yrittäen selittää yksin niillä kaikki ääri-ilmiöt ja moninaiset kriisit ja hätätilat. Laajan tutkijakonsensuksen mukaan maapallon keskilämpötila tulee nousemaan ihmisen toimien johdosta vuoteen 2100 mennessä todennäköisesti usealla celsiusasteella jatkaen nousuaan useita vuosisatoja. Nykyinen konsensusarvio vuodelle 2100 on noin 1,5–6,0 °C. Riippuen toki siitä, mitä päästöille pystytään tekemään, mikäli suurbisnes, populismi ja putinilaiset sodat sitä estä. Eikä kyse ole pelkästään lämpötilasta, vaan paljosta pahasta muutenkin.

    Ettei vain Kemppinenkin tässä olisi liittynyt ilmastonmuutosdenialisteihin? Sitä en toki oleta, että tällä nyt olisi ideologinen tausta. Siis se, että oikeaoppisen oikeistopopulistin edellytetään ajattelevan ilmastosta näin, siinä missä ”moraalisista” koodeista, identiteettiseikoista, etnisyydestä ja yleisestä tieteenvastaisuudestakin. Persianlahtelaisen tai trumpilais-texasilaisen fossiilibisneksen asiamieheksi en Kemppistä kyllä epäile.

    Rooman valtakunnan tuhosta on esitetty niin monta eri teoriaa, että hyvin sopii tämäkin myötavaikuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu. Katsokaapa vaikka tätä: EU environment chief warns against ‘legitimizing’ the far right’s Green Deal attack
      https://www.politico.eu/article/green-deal-cop28-eu-environment-chief-the-far-rightsl-attack/

      Poista
    2. 2006 Ilmastonmuutos-otsikon alla Kemppinen ei vielä osannut ottaa kantaa lämpeneekö/ihmisen osuudella kun alaa ei sanonut tuntevansa (jurynsä "out")
      mutta silti . . .

      En tällä kirjoituksella näe denialismia vaan päinvastoin Rooman ja mayain kohtalot voi nähdä myös varoituksena ilmastonmuutoksen todellisesta uhasta ihmiskunnalle.

      Poista
    3. Varoituksina ”ihmiskunnalle”?

      Maya-valtio ja Rooma eivät olleet ihmiskuntia. Niiden häviäminen ei ihmiskuntaa uhannut, vaan se sikiää sikiämistään niin, että planeetalle kohta enempää mahdu. (Näin ovat laskeneet.)

      Poista
    4. Olen niin tyhmä, etten huomaa ilmastonmuutosdenialismia Kemppisen tekstissä. Kyllähän sekin on totta että paikallisesti ilmasto on monesti muuttunut ja vaikuttanut kulttuureihin. Nyt meitä uhkaa tietenkin globaali ilmastonmuutos, mutta ei Kemppinen kirjoittanut tässä mielestäni lainkaan siitä.

      Poista
    5. Onneksi ihmisellä on mahdollisuus paitsi viisastua vanhetessaan, myös muuttaa mielipiteitään.

      Vuonna 2006 asian olisi kyllä pitänyt olla jo aika selvää pässinlihaa. Meillä oli 1980-luvulla lukiossa niin valveutunut biologian & maantiedon opettaja, että opetti näitä asioita (nitse tekemiensä monistenippujen avulla. Toinen huolenaiheensa oli Itämeren tila, myös siitä oli monisteet.

      En tiedä, onko kyseinen magisteri enää elävien kirjoissa, mutta ainakin kaikki, mistä silloin vuosikymmeniä sitten oppitunneilla puhuttiin on jo käynyt toteen - ja moni asia vielä paljon nopeammin ja paljon hurjemmalla tavalla, kuin osattiin kuvitellakaan.

      Poista
    6. "Rooman ja mayain kohtalot voi nähdä myös varoituksena ilmastonmuutoksen todellisesta uhasta ihmiskunnalle." Tavallaan niinkin, mutta noihin vitsauksiin ei ihminen vaikuttanut.

      Poista
    7. Mayojen kohdalla ehkä, viidakko ei ympäristönä oikein siedä resurssien ylikulutusta.

      Poista
    8. Viime vuosina on paljastunut että mayoilla on ollut melko suuria kaupunkeja viidakoissa.

      Poista
  6. Analoginen vai digitaalinen ihminen: ainakin aurallisen migreenin näköhäiriöt muistuttavat suuresti sellaista tietokoneella toistettua videokuvaa, jossa kuvankäsittelyn dekooderissa on sopivia bittivirheitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://duckduckgo.com/?q=migreenist%C3%A4+taidetta+kustaa+saksi&t=newext&iax=images&ia=images
      Tällaista taidetta migreenistä tekee Kustaa Saksi.

      Poista
  7. Japanilaiset meteorologit taas ovat tehneet kirsikkapuiden kukkimisennusteita vuodesta 1951 alkaen ihan samaan tapaan kuin sääennusteitakin. Se ei ole ollenkaan helppoa, sillä kukkiminen riippuu monista asioista, sääolosuhteista ja tietenkin maantieteellisestä sijainnista. Ensimmäiset puut aloittavat kukinnan jo tammikuussa, viimeiset huhtikuussa.

    Kirsikankukat, sakurat, symboloivat buddhalaisuudelle tärkeää kaiken katoavaisuutta mutta myös uuden alkua. 1.4. onkin siksi kouluvuoden ja tilivuoden alkamispäivä. Kirsikankukkajuhlat, hanamit ovat tärkeimpiä kansallisia juhlia. Kansa vaeltaa silloin puistoihin piknikille ja kukkaloistoa ihailemaan. Puut ovatkin pakahduttavan kauniita. Voi hyvin ymmärtää, että kukkien puhkeamisesta on tehty arkistomerkintöjä kuten muistakin tärkeistä tapahtumista. Jo tuhannen vuoden ajan!

    Golf-virta voi kyllä vielä tehdä teppposet Pohjolan asukkaille, mutta ei vielä meidän aikanamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... ei vielä meidän aikanamme." Ja seköse antaa meille luvan välinpitämättömyyteen ja luonnontuhontakäyttäytymiseltä pidättäytymiseen?

      Poista
    2. Ei anna lupaa eikä synninpäästöä, mutta minulla on se käsitys, että Golf-virran mahdolliseen suunnanmuutokseen ei voi vaikuttaa. Vai voiko?

      Poista
    3. Golf-virran sisältämä virtaava vesimassa on niin suunnaton ettei ihmisellä ole vähintäkään kykyä vielä sellaista hallita ja parempi niin.

      Golf-virta on oletettavasti menneinä aikoina ajoittain muljahtanut toisille urille ja sitten taas palannut nykyiseen suuntaan. Ilman sitä täällä olisi todella kylmää ja maamme olisi asuinkelvoton.

      Poista
  8. Mikä merkki ja merkitys on ylhäällä kirjan kannessa?

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: Tellus - kolmas deklnaation (tellus - telluris), feminiini. Taustalla jumalatar, Roomassa kreikan Gaian (jumalatar ja usein "äiti maa") mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittaako otsikko Äly hoi älä jätä?

      Poista
    2. Otsikko kertoo äiti-ikävästä ja yksin jäämisen pelosta.

      Poista