Pienenä elin Maapallon eläinkuvaston varassa. Elämän ihmeet (Wells, Huxley) oli alakerrassa. Ennen siis käytettiin tummaksi petsattuja krjakaappeja. Kirjahyllyä ei ollut varsinaisesti keksitty. Kaupassa oli tavalliset myymälähyllyt. Mutta alakerrassa oli jokin esi-Billnäs, jossa oli lasi-ikkunat. Ne jyrisivät hyvin jännittävästi. Koska siellä oli se iso saksalainen tietosanakirja kivipainokuvin (Meyers, ei Brockhaus), hyllyväliin mahtui muitakin liian isoja kirjoja.
Nyt käytän hakua “piilevä virhe irtaimen kaupassa” tutkiessani tekoälyyn tukeutuvia hakukoneita, tai oikeastaan niiden avuttomuutta. Parhaan tuloksen antoi Bard, jossa oli viittaus maakaareen, ja hyvä oli myös Bing, jossa oli linkki asuntokauppalakiin.
Molemmat ylittivät helposti OpenGL:n ja ovat (näennäisen) ilmaisia, koska toinen on Googlen, toinen Microsoftin.
Lähdeksieni mukaan piilevä oli pii-levä eli siis jonkinlainen levä, jossa on piitä. Piilevä eli kätketty virhe puolestaan johti minut miettimään, miten vaikea ja kaunis romaanin nimi on “Kadonnutta aikaa etsimässä”, ja miten toisin sen olisi voinut suomentaa. Muita vaihtoehtoja on käytetty eri kielissä. Kateisiin joutunut, lopullisesti menetetty vai ohi mennyt, ja kaikkiaan, onko etsimisessä järkeä? Koska nykyisyyttä ei ole olemassa eikä tulevaisuudesta ole tietoa, menneisyys eli “kadonnut aika” on kaikkien tarinoiden, romaanien ja siis kaiken ajattelu kohde.
Näissä toimissa mietin rantaviiva-paradoksia. Tekoälyt tuntevat sen, koska se on melkein yhtä kuuluisa kuin Zenonin Akilleus ja kilpikonna-paradoksi.
Kaikki maailman saaret ja kaikki maailman järvet ovat rantaviivan mitaten yhtä suuria. Senhän tiedätte? Mittaaminen ja mittayksikkö on oikukas asia. Tässä on lähellä sama kysymys, jonka voi tehdä puhuessaan lukuteoriasta hyvän ystävän kanssa. Kuinka monta numeroa on ykkösen ja kakkosen välissä? Vastaus on äärettömän monta, koska siellä on vaikka mitkä määrät lukuja, jotka ovat päättymättömiä sarjoa kuten vaikkapa 1,12 : 1,07 (vertaa päässälaskuun 12 : 7).
Kymmenen metrin vaijerilla, metrin mittakepillä ja kymmenen sentin nauhalla Ison Britannian tai esimerkiksi Päijänteen miattut rantaviivan pituudet poikkeaisivat suuresti, koska rantaviiva ei ole tasainen. Ajatelkaa, miten paljon lyhyempi sahan selkä on kuin terä, hampaat jokainen huolellisesti mukaan laskettuina.
Se ei ole viisastelua, että jossain vaiheessa jo olemassa olevilla mittauslaitteilla voidaan hujahtaa kahden molekyylin tai elektronin ja ytimen välistä vaikka miten syvälle. Ja tämä onkin samalla taiteen luonnehdinta. Riippuu ihmisestä eli mittaajasta, miten syväksi sen käsittää.
Tuo rantaviivan mittaaminen on tosiaan hauska esimerkki. Jos menee rantaan ja alkaa mitata, niin jos on tunnollinen mittaaja, joutuu aina hakemaan lyhyemmän mitan, kun valittu mitta jättää jonkun mutkan mittaamatta. Lopuksi joutuu epätoivoon, kun ei ole tarpeeksi isoa suurennuslasia ja lyhyttä mittaa, että alkaisi päästä tuloksiin. Lisäksi pienikin matka alkaa paisua yli äyräiden. Mittaamista ainakin riittää. Tiedä sitten mitä materiaalifyysikot sanovat tuollaisen mittaamisen käytännöllisistä rajoista, vai sanovatko vaan että hullun hommaa.
VastaaPoistaJa se viiva vielä muuttuukin vähän väliä sen mukaan kuin vedenkorkeus vaihtelee.
PoistaMatematiikassa hyvin mutkikaallakin käyrällä voi olla äärellinen pituus (ns suoristuva käyrä).
PoistaOnko numero sama kuin luku?
VastaaPoistaEi. Numeron ja luvun suhde on sama kuin kirjaimen ja sanan.
PoistaSitä se teettää, kun on jatkuva kaikkialla, mutta derivoituva ei missään.
VastaaPoistaTärkeimmät kirjat kertovat siitä, mistä on vaikeinta, tai mahdotonta puhua.
VastaaPoistaKun kirja määrittelee tehtäväkseen sen, mistä voidaan ylipäätään puhua, mistä se itse asiassa puhuu?
Puhuuko se johtopäätöksistä oloiden äänikuvien aiheuttamista taka-ajatuksista syysilloin, vai asiantilojen välttämättömistä loogisonttisista kombinaatioista?
Kun entisen höbläläisen nyt toisella puolen Heikinkatua johtama lehti on Vastaamon lumoissa saanut sadassa vuodessa aikaan valtavan ylitarpeen terapialle, sama lehti nyt jo toista päivää todistaa, että syteen ja saveen meni, ihmisen sielun syövereiden mittaaminen.
VastaaPoistaSitä ennen kuitenkin kymmenien vuosien ajan ylistettävänä oli Freudin, Kohutin ja Kernbergin jälkeläiset, vaikka jo Geothe (Nuori Werther) sanoi viime ajatuksenaan
"Mehr Licht"
Omilla viimeisillä juoksuaskelillani (kohta taaperran, jos on uskominen OURA-sormustani) todistan että iän myötä aika suhteellisesti ja arjessa rientää aina vain joutuisammin.
TP:llä se on 190 paikkeilla aamulla ja TJ, seuraajat jo kuopivat telineissä.
Aaltola saa lasitalosta eniten turpiinsa: väärin äänestettykö?
Veikkaan naista presidentiksi Mäntyniemeen (sellainen, siis Mäntyniemi, ei nainen) löytyy myös Alajärven etelärannalta, kun pohjoisrannalla on Halla-ahon tila).
HS käy lokakampnjaa vaihteeksi Aaltolaa vastaan, koska siellä on pelkona, että Haavisto jää Stubbin jalkoihin. Kaikki vihervasemmiston ja päämäärättömien hortoilijoiden äänet pitää nyt saada Haaviston taakse.
PoistaKiinnostavaa on nähdä, mihin ajankohtaan HS ajoittaa Stubiin kohdistuvan hyökkäyksensä.
Toki Stubb omien sanojensa mukaan federalistina ja kansallivaltioiden hävittämistä ajavana on hänkin paljolti HS:n suosiossa ja samoilla linjoilla, mutta Haavisto on kuitenkin HS:n poliittisen toiminnan kärki nyt.
Näin tuon näen.
HS:n "poliittisen toiminnan kärki" on jyrkkä oikeistolaisuus. Näin on ollut ja näin on nyt. Siksi sinänsä aiheellisen kampanja Aaltolaa vastaan. Toinen moinen on kaseerattava pois apajaa verottamasta.
PoistaNäin minä tuon näen.
Ellei Hesari tee kaikista varteenotettavista ehdokkaista vastaavaa artikkelia, sitten uskon. Itse asiassahan Aaltolasta ei löytynyt oikein mitään raskauttavaa - pahinta oli se, että hän toi ansioitaan esiin, kun pääsi kilpaan johtajan paikasta. Voi kamalaa.
PoistaOdotan kiinnostuneena artikkelia Halla-ahosta. Hänhän on osoittautunut olleen oikeassa kaikessa.
Tämä on tätä valitetavaa suomalaista "journalismia" eli sisällöntuotantoa. Siihen on kuitenkin jäänyt tekijöidensä poliittinen leima joka on käsittämätöntä. Journalistien pitäisi olla neutraaleja ja riippumattomia vaan kuinkas tekevät? Joka välissä tuovat oman mielipiteensä ja aatesuuntansa esiin, joskus ikävällä tavalla. HS ja YLE maalittavat eri poliitikoita hetkittäin ja mielestäni sellainen menettely ei kertakaikkiaan sovi.
PoistaKaikenlaista sitten näetkin.
PoistaOnneksi useimmilla ei ole yhtä äärimustavalkoinen maailmankuva kuin Matias K:lla.
PoistaTästä kommentista tuli mieleen Jukka Sjöstedt. Missä on Jukka Sjöstedt?
PoistaEn taida vieläkään muuttaa mieltäni. Aina kun on tilaisuus, pitää äänestää Li Anderssonia.
PoistaLi Andersson on ihan mukava ja fiksu likka, mutta kun se oppirakennelma ja maailmankuva, johon hänen aatteensa perustui ja nojasi, oli jo hänen aikanaan romahtanut kaikkialla diktatuuriksi ja lopulta lässähti kuin tyhjä säkki, niin tällaisista ihmisistä johtajina luoja meitä varjelkoon.
PoistaLin ja kumppanien poliittinen hyväntekeväisyys perustuu aina ajatukselle, että joku toinen maksaa, joku ”rikas” muka. Meillä se joku toinen on suomalainen veronmaksaja.
Kun Li Andersson oli opetusministerinä, niin oppimistulokset kouluissa huononivat joka vuosi.
PoistaHS on useita vuosikymmeniä ollut ilmiselvä demarien äänenkannattaja, sen kaikki tietävät. Viime vuosina myös punavihreät äänet ovat voimalla kaikuneet lehden sivuilta. Heillä on kovasti yhteistä Yleisradion politisoituneiden toimittajien kanssa.
PoistaJuuttaalle: Hesarin sarjassa "Mäntyniemen pesänjakajat" oli juttu Halla-ahosta jo 22.10.
PoistaHesari on elinkeinoelämän ja sitä kautta kokoomuksen äänenkannattaja.
PoistaHesari ei ole missään määrin elinkeinon asioita ajamassa, pitäisi tuo jo olla havaittuna. Se on saattanut olla sitä jossain määrin 1950-luvulla mutta ei juuri sen jäkeen. HS ei julkisesti selvittele tavoitteitaan vaan ne onkin luettava sen sivuilta ja rivien välistä.
PoistaHesari ajaa ison teollisuuden ja kaupan etuja. Maatalous on sitten kokonaan toinen juttu.
Poista”… Kuinka monta numeroa on ykkösen ja kakkosen välissä? Vastaus on äärettömän monta, koska siellä on vaikka mitkä määrät lukuja…”.
VastaaPoistaMiten sen taaskin ottaa. Kyllä siellä on äärellinen määrä lukuja. Tarkalleen se määrä, minkä me laskemme.
Kyse on samasta asiasta kuin elektronin paikasta. Se on ”jossain radallansa” – kyse ei siis ole mittaustarkkuudesta – ja sen paikka konkretisoituu vasta sitten kun se havaitaan.
Minun mieleeni se Proustin kirja tulee joskus muodossa "Mennyttä aikaa etsimässä", mutta "kadonnut" on parempi, ehdottomampi. Ruotsiksi nimi on pitkä ja hankala, kun on relatiivilausekin, "På spaning efter den tid som flytt." Ruotsiksi "tiden flyger", "tiden flyr", aika rientää, pakenee. Ja nykyisin sitä ei ole olemassakaan. Muistoja kuitenkin on.
VastaaPoistaTekoälystä olen lukenut pari kiinnostavaa uutista. Se valjastetaan teollisuudessa mm. laadunvalvontaan, missä se ihmissilmää tarkemmin huomaa puutteet ja poikkeavuudet. Epäilemättä myös halvemmalla.
Aalto-Yliopisto ja HUS kehittelevät työkalua, joka huomaisi aivojen muutokset jo alkuvaiheessa, jolloin erilaisiin muistisairauksiin voitaisiin puuttua ajoissa. Tällaista tapahtuu tietysti joka alalla.
Tässä taas nähdään (paljon parjatun ja nykyään, ah niin dissatun) suomen kielen ilmaisuvoima!
PoistaJoissain tapauksissa käännös voi todella olla jopa alkuperäistä tekstiä osuvampi. Kaikkeahan ei kaikilla kielillä voi oikein edes kuvailla, esim. värit ja niiden näkeminen ovat varsin kulttuurisidonnaisia. Japanilaiset eivät tee selkeää eroa sinisen ja vihreän välillä, venäjässä taas on niin tarkkaa, että siniselle tarvitaan kaksikin eri sanaa.