27. syyskuuta 2023

Sähkön hinta




Sähkölaskua ei ole pakko maksaa.


Sääli ettei käytännössä mistään saa perustietoa ajankohtaisista oikeudellisista aiheista.


Osaisin ajaa oikeudessa kumoon liian kovia sähkölaskuja. jotka on tehty kiinteään hintaan. Käytännössä en aja, koska en ole asianajaja.


Hiukan harmittaa, että sähköyhtiöt ja niiden liitto kieltäytyvät taipumasta kuluttajaviranomaisten suosituksiin ja jupisevat äänekkäästi laista.


Tuomioistuin voi muuttaa sopimusta tai kaataa sen. Asiaa koskeva laki annettiin meillä vuonna 1929 ja puheena oleva pykälä vuonna 1982: “Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan.

Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.”

Periaate on ollut käytössä ainakin 3 000 vuotta. Kaikki lakimiehet tuntevat sen. Tosin “sopimukset on pidettävä”, mutta ehkä missään tuntemassani oikeusjärjestelmässä sellaista sopimusta ei ole arvioitu pitäväksi, johon toinen osapuoli on pakotettu aseella uhaten. Ja maailman tavallisin tilanne on kaupan purku tai luontaissuoritus (uusi tavara), kun viallista tavaraa on myyty virheettömänä. 


Tuomioistuin ei ole se paikka, missä tehdään suuria kansantaloudellisia muutoksia. Se paikka on eduskunta. Mutta olin itse mukana, kun sovittelu eli sopimusten kohtuullistaminen tuotii oikeuskäytäntöön ja siitä lakiin. Kaikki alkoi grynderi-jutuista, jotka olivat oikeastaan vielä sotien jälkeisen ajan poikkeusolojen tulosta, mutta oma osuuteni liittyi 1970-luvun kahden suuren öljykriisin vaikutuksiin. Korkein oikeus muutti kahden firman rakennusurakkasopimuksen hintaa, ja se oli ennen kuulumatonta. Olihan se ollut aina luja sääntö, että jos firma tekee huono kaupan, olkoon sinänsä tai joutukoon vaikka konkurssiin.


Uudempi ajattelu, joka on peräisin vuodelta 1850 (Windscheid) liittyi sopimusjärjestelmän perusteisiin, ja sille tuli paljon käyttöä muun muassa Saksassa maailmansotien ja jättiläisinflaation jälkeen. Heitimmehän mekin Suomesa omistusoikeude väitetyn pyhyyden yli laidan, kun asutimme neljäsataa tuhatta evakkoa ja rintamamiestä.


Eli sähköyhtiöt tietävät aivan hyvin joutuvansa tinkimäään sopimuksista, mutta ovat hissukseen. Ja kansalaisia pidetään siinä uskossa, ettei asialle muka mahda mitään.


Voi aikoja! Voi tapoja!


48 kommenttia:

  1. Järkipuhetta ja täyttä asiaa. Ja sikäli pätevää, että se on osa myös toteutunutta oikeuskäytäntöä, - mutta vain valikoivasti.- Meillä vain on pari tekijää, jotka tekevät nykyisen täysin mahdottoman ja oikeudettoman tilanteen mahdolliseksi. Ensinnäkin meiltä puuttu sellainen kuluttajan oikeuksia suojaava taho tai toimija, jonka puoleen ja tehokkaiden menettelyjen piiriin mielettömän kohtelun osapuoleksi joutunut kuluttaja-kansalainen voisi kääntyä. Toisekseen instituutiot ja organisaatiot, joita suuret jakelufirmatkin ovat, ovat tottuneet niin tuulensuojaiseen ja yksittäisiä asiakkaita kohtaan ylimieliseen menettelykulttuurin, vain voiton maksimointi mielessään. Kolmas mahdollistava tekijä on Suomen erittäin heikko oikeudenkäyntikulttuuri, jonka hyväksi mikään puolue ei ole julistautunut toimimaan. Nimittäin kohtuuttoman kovat oikeudenkäyntikulut ja yksityisen kansalaisen lopullisesti käräjätuvan ovelta käännyttävä uhka joutua maksamaan omien oikeudnekäyntikulujensa lisäksi suuriyhtiöiden taatusi korkeat oikeuskulut tai ainakin osa niistä. En malta olla lisäämättä lauseketta, joka olkoon nykyinen vaalilauseeni: "Kaiken maailman oikeuksia ja mielialajuttuja ollaan kyllä valmiita suojelemaan ja mielenosoitustenkin voimalla ja median suosiollissella suosiolla ajamaan, mutta ei tavallisten kansalaisten fataaleja kohtuuttomuuksia ja elämäntragedioita". - Kerrassaan kummallinen Suomi 2023.

    VastaaPoista
  2. Lohdullista tietää.

    Vähän aikaa sitten eräs asiantuntija kertoi tv:ssä, että mikäli yhteiskunta yrittäisi puuttua yhtiöiden markkinahinnoitteluun, se johtaisi automaattisesti sähkönjakelun katkoihin. Hän kehtasi naureskella sellaisille majesteettirikoksen yrittäjille.

    Minua on todella ahdistanut uuden monetarismipapiston saama ylivalta maailmanselityskilpailussa. Ei ole enää elämänaluetta, missä ei yhtenä keskustelijana ja erikoisasiantuntijana olisi ekonomia kertomassa, miten asiat oikeasti ovat ja miten muutosyritykset voidaan parhaiten ajaa karille.

    Välittämättä mitään erään eduskunnan puhemiehen arvovaltaisesta mielipiteestä, olen varma, että yhteisön menestys ja onnellisuus on riippuvainen moraalista, jonka perusta on metafyysinen usko yleisinhimilliseen arvoon. Sen tuottamat tulokset ovat kyllä ilmaistavissa myös markkinatalouden tuntemilla yksinkertaisilla mitoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloustiedehän on sovellettua sosiaalipsykologiaa, pseudomatemaattista sellaista. Tämä saa monet ihan oikeasti luulemaan, että kyse on eksaktista tieteestä. Toisiaan korville lyöviä oppisuuntia on siellä monia, ja joku niistä on vuorollaan niskan päällä. Yleensä se, jonka takana on eniten poliittista ja/tai omistuksellista valtaa.

      Poista
    2. Vahvasti uskonasia on sekin hallituksen patenttivastaus kaikkiin kysymyksiin, että leikkaustoimet pelastavat Suomen talouden ja tulevaisuuden. Ei se, että ekonomisteista jotkut, eli VM:stä tai Etelärannasta palkkansa saavat, noin sanovat, mikään totuus ole. Ei vaikka jälkimmäiset sen tekevät "virkavastuulla".

      Poista
  3. Uhkaavat panna, sähköyhtiörosmot meinaan, laskun siitäkin, jos ylijäämävirtaa oman kattosi aurinkopaneleista niiden verkkoihin juoksutat.

    Suunnittelevat varmaan jo siirtomaksuakin...

    VastaaPoista
  4. Onko selvä että on haukattu tyhjää? typeryyttä.

    Löytyisikö perusteluja ellei ole?

    Kaikki muuttuu lämmöksi.

    No? Kaiken viisauden alku? Leffoissa käynti, hiukan liian viileät popcornit?

    Ei haittaa. Ehtiihän sen myöhemminkin, ei se koske meitä?

    Vihattavaa, typeryyttä. Uskomattoman epäinhimillistä piittaamattomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskiasteen koulutuksen alennustila.

      Ammattikoulutus.

      Esimerkkinä sähköasentajan näyttötutkinto, vaadittava aika on kolme vuotta vaikka ennen oli kaksivuotinen. Syytä voi kysyä. Sama koskee muitakin keskiasteen tutkintoja vaikka oppimäärä ei ole sanottavasti suurempi. Pöh, vankilassa käy ripeämmin ylioppilaaksi lukeminen, käyttäen kynää ja paperia ja tietenkin opintojen ohjausta. Mainittavasti säästyy koneita ja työkaluja.

      Työ ei ole enää muotia. Oleko työelämässä, kysytään työpaikkaa hakiessa.

      Sähköoppi ja nollaenergiamarkkinat. Millä ei voikaan jakaa?

      Poista
  5. Huuska kirjoittaa tässä asiaa. Sähköyhtiöt tietävät, etteivät ne tässsä asiassa pahasti häviä. Nykyinen hallitus ei tule puuttumaan määräaikaisiin sähkösopimuksiin kuluttajan eduksi. Miksipä puuttuisi, sillä onhan rahamaailma ostanut sille vaalivoiton vahvalla taloudellisella tuellaan. Nyt on aika maksaa tuki takaisin.

    Oikeuteen ei toisaalta kukaan lähde sopimuksen kohtuullistamista hakemaan. Riski on yksilölle aivan karmea. Vastapuolen kulut tulevat nousemaan ainakin sataantuhanteen ja jos jutun häviää, siinä menevät talo ja tavarat. Jos joku hurjapää juttuun lähteekin, niin siinä vaiheessa, kun on saatu asiasta ennakkotapaus puolen vuosikymmenen käräjöinnin jälkeen, on kaikkien muiden mahdollinen vaade sähköyhtiöitä vastaan vanhentunut. Näin ollen sähköyhtiöille ei koidu mitään todellisia seuraamuksia siitä, että ne jättävät kuluttajariitalautakunnan ratkaisun huomioimatta.

    Kyllä oikeudenkäyntimenettelystä olisi saatava sellainen, että tavallisen ihmisen oikeuteen viemän jutun ratkaisun odotusarvo (eli todennäköisyydellä painotettu voitto/tappio) ei olisi pahasti tappiollinen, jos jutussa on jotain mieltä. Hyvä ratkaisu voisi olla rajoittaa vastapuolen korvattavien oikeudenkäyntikulujen summa siihen kululaskuun, jonka itse oikeudelle esittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköyhtiöt löytävät nämä asiat edestään, kun sopimukset umpeutuvat. Onneksi meillä ei ole sentään monopolia.

      Poista
    2. Jos oikeasti löytyisi sellainen, joka vakavasti aikoisi viedä asian oikeuteen ja jolla olisi oikeasti mahdollisuus menestyä, sähköyhtiö sopisi asian hänen kanssaan tuomioistuimen ulkopuolella – tarvittaessa oltaisiin valmiit maksamaan ylimääräistä, että ei lähdettäisi oikeuteen. Ja sopimuksessa olisi ihan varmasti salassapitoehto. Oikeuteen päästettäisiin vain sellaiset tapaukset, joissa kuluttajalla ei ole mahdollisuutta menestyä.

      Poista
    3. Niinpä niin, taas olisi tarvetta Michael Kohlhaasille. Tarinan mukaan hän menetti kaiken, myös henkensä, mutta voitti oikeusjuttunsa. Siinäpä meidän miehemme.

      Poista
    4. Ano unohtaa että sähköyhtiöillä nimenomaan on monopoli. Jostain se sähkö tulee ja se on sähköntuottaja. Jos maksat sähköstä toiselle, paikallinen kuitenkin laskuttaa siirtomaksut jotka ovat nykyisin erittäin korkeat. Miksi siihen ei puututa?

      Poista
    5. Kaksoissähkö on tuloillaan, sitä odotellessa aika kuluu mukavasti kikkaillessa lyhytikäisiä varajärjestelmiä vertaillen. Mikä on tämä opiuusi stereosähkö, kysytte? Se on liikesalaisuus. Sähköautoihin saadaan se meno-paluu. On sitä odoteltukin. Se perustuu pieneen biodieseliä käyttävään itsekulkevaan bussiin. Sovelluksella vain tilataan. Perhe on iloinen ja kuljettajan hymy leveä. Kaikilla on kivaa.

      Poista
    6. Ei puututa, koska taustalla on ideologia: Aina kun mahdollista, etuudet on annettava yksityiselle yritystaholle. Olkoonkin monopoli, mitä väliä, kunhan on yksityinen eikä se paha valtio. Tätä samaahan on hulluuteen ja turvallisuusriskeihin asti sovellettu muihinkin monopoleihin kuten vaikkapa Suomen tv-verkkoihin. Kansainväliseille pääomasijoittajille menivät, aluksi jonnekin Australiaan. Mutta eniten tarjoava aina voi ostaa haluamansa, esimerkiksi Putinin kätyri.

      Poista
    7. Mutta eihän valtiovallan tarkoitus ole tarjota kaikkia mahdollisia palveluja kansalaisille. Juuri sitä varten ovat yksityiset yritykset olemassa joilta löytyy osaaminen, henkilökunta, välineet ja koneistot ja ovat kilpailemassa keskenään ylilaskutuksen välttämiseksi. Valtiovalta on joskus koettanut hoidella tällaisia asioita ja tulokset ovat olleet todella kehnoja. Jokainen voi luetella sellaisia ponnistuksia vuosikymmenien ajalta (Alko, Valco ym.)

      Poista
    8. Tämä se saa todella arastelemaan liikekannallepanoa, jopa pelkäämään sotaa.
      Kilpailu on kaikkien etu?
      Valtion tehtävä ei ole taata yritysten kannattavuutta tuomioistuimissa oikeuslaitoksen avulla, ei ainakaan mikäli se ylikäy kansalaisten edun. Ei tämä voi olla epäselvä seikka.

      Poista
    9. Mutta yksityisissä monopoliyrityksissähän nimenomaan on ylilaskutus vallalla. Ei pidä yrittää kääntää katsettamme pois siitä, että sähkönsiirtoyhtiöt eivät kilpaile kenenkään kanssa. Ei kyllä muuten Alkokaan.

      Poista
    10. Vaikka Alkolla on jonkinlainen monopoli, ei sillä mene kovin hyvin. Kansa ei juo enää viinaa entiseen malliin.

      Sähköyhtiöillä on sähkön suhteen kilpailu mutta siirtomaksut menevät aina paikallisen yhtiön kassaan. Tämä on korjattava

      Poista
    11. Joku sen kuitenkin hoksaa, alkoholin siirtomaksun.

      Poista
  6. Ne kalliit sähkösopimukset päättynevät pian itse kullakin. Yhdellä pojistani oli sellainen viime talvena, ja miniä vitsaili, että heillä käydään suihkussa kerran viikossa ja istutaan kynttilän valossa. Nyt jo nauttivat pörssisähkön ihanuudesta ja metsästävät 0-tunteja kotitalouskoneiden käyttämiseen. Uudemmissa koneissa on onneksi ajastin. Rahan ja sen hankinnan tunteva Kyösti Kakkonen kertoi jossain, että hänellä on ajastin auton laturissakin. No tietysti. Yhdellä pojalla on maalämpö ja aurinkokennot ja miinussähkön aikana he joutuvat maksamaan tuottamastaan ylimääräisestä. Talvella siitä tuskin on pelkoa.

    Ei siitä paljon apua ole, vaikka sähköä kuinka säästäisi ja käyttäisi hyödykseen halpoja aikoja, kun Caruna kuitenkin vetäisee kolminkertaisen sähkön siirtomaksun, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Haavisto oli vastuuministerinä Carunaa myytäessä. Monopoli eli vapaa rahastusoikeus meni halvalla.

      Poista
    2. Kun markkinahinnoille ei voi mitään, kun on se kaapeli Keski-Eurooppaan, niin vain siirtohintoihin voi poliittisesti vaikuttaa. Hinnoittelumekanismin ovat virkamiehet valmistelleet ja poliitikot hyväksyneet. En tiedä, millä uhkakuvien vyörytyksellä (tai muulla tavoin vaikuttamalla) poliitikot ovat tehneet näin avokätisen hinnanmäärityskaavan verkkoyhtiöille

      Poista
    3. Perusvika on niissä aikaisemmissa hallituksissa, jotka loivat sähköyhtiöiden lobbauksen paineessa lainsäädännön, joka antaa siirtoyrityksille lähes vapaat kädet huikeiden siirtomaksujen laskuttamiseen. Mistään markkinataloudestahan tässä ei ole kyse, kun siirtoyhtiöitä ei voi kilpailuttaa eikä mitään markkinaa siis ole. Kepun Lintilä ministerinä
      lupaili jotain pieniä korjauksia, mutta lienevätkö nekään toteutuneet.

      Jonkin Carunan tai muun yhtiön omistuspohjalla ei tässä ole merkitystä. Samanlaisia rohmuajia kaikki, kun kerran laki sallii.

      Poista
    4. Siirtolaskutus pitäisi laissa kieltää. Se on puhdasta rosvoamista. Kyse on vapaasta verotusoikeudesta kansalaisiin, mallia Nottinghamin sheriffi. Ei sellaista voi olla nykyaikana.

      Poista
    5. Lakia pitää muuttaa. Juuri sitä varten on Eduskunta.

      Poista
    6. Ei sitä tulla muuttamaan. Siitä pitää firmojen lobbaus huolen, ja vetoaminen "saavutettuihin oikeuksiin". Lintilänkin lupailut olivat vain kosmetiikkaa.

      Poista
    7. Jos vastakkain ovat kansalainen ja suuryritys, tiedämme tämän hallituksen aikana jo etukäteen, mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu.

      Poista
    8. Mikä laittaa sinut ajattelemaan että nykyhallitus olisi suurten yritysten asianajaja? Demarihallituksethan perinteisesti ovat toimineet siten.

      Poista
    9. No mieti nyt vähän, mitä puoluetta EK on aina tukenut ja käyttänyt ja missä omistuksen edunvalvonta luuraa. Mediassakin on yleisesti todettu, että hallitusohjelman olennaiset kohdat ovat lähes sellaisenan Etelärannan papereista peräisin.

      Demarien taustalla oleva yritysomistus on nykyisin aika olematonta. Kepulais-mtklainenkin on paljon isompaa. Toki EK valvoo niidenkin etuja.

      Poista
    10. Sinulla ovat nyt menneet puurot ja vellit sekaisin. Mitä merkitystä sillä on hallitukselle jos jokin järjestö kannattaa sitä? Ei yhtikäs mitään.

      Tai mikä merkitys sillä jos jokin järjestö on samaa mieltä kuin kokoomus?

      Poista
  7. Ymmärtääkseni ainoa todellinen mutta teoreettinen vastatoimi olisi perustaa oma sähköyhtiö ensin tontilleen aurinkoon ja tuuleen perustuen, ja saada muutama varakas naapuri mukaan. Ensin pitää hankkia toimilupa voimalalle, kuten velivainaani maatilan pellettilämpöparakille, ja sitten rakentaa oma, hyväksytty ja tarkastettu sähkövoimaverkosto yhtiön osakkaille. Siirtovoima kannattaa rakentaa 240 V standardiin heti. Varavoimaksi sitten aggregaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisevammin olisi viisaampaa rakentaa ryhmiä nollaenergiataloja. Niissä ei tyydytä yhteen asuinrakennukseen, soveliaita monimuotolähteitä käyttävä energiakeskus voi olla esimerkiksi käyttövettä auringon lämmöllä lämmittävä ja piipaneelit asuinrakennusten katoilla ja vaikkapa lämpöä varastoiva uima-allas voi olla sauna-, pyykki-, ja liikuntarakennuksessa. Nämä skaalautuvat tosin rajallisesti mutta mitä useampi talo sen edullisempaa asumisesta saadaan. Onko kyse omakotiasumisesta vai kaameasta kommunismista on toinen seikka.

      Poista
    2. Jännitteen merkitys ei ole suurensuuri, virran on. Normaalisti enintään neljä ampeeria neliömillille on edelleen johtojen mitoituksen sääntö jota on noudatettava vaikka olisi varakaskin asiakas kyseessä.

      Poista
  8. Tärkein ja kiinnostavin asia, oikeastaan ainoa niistä, on köyhien ja kurjien tilanne, niiden joille ruoka-, asumis- ja lääkekulujen nousu on liikaa. Ei kiinnosta itsekkäitä hyvinvoivia, olkoot fiktiivisiä tai muita henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marie Antoinette ei ottanut huomioon leivosten rajallista määrää.

      Kun pihaan ei ehdi vartiointiliikkeen auto hätistämään köyhää niin kyllä siihen saadaan apu, niitä on sellaisia ei-tappavia aseita, poliisikin osaa niitä käyttää. Tähän voisikin varmasti vaikuttaa lainsäädännöllä? Eivät ne ole edes kovin kalliita, jos aluksi kokeiltaisiin verovähennyskikkaa? Jostain olisi aloitettava. Juupeli kun eivät hoida valitut edustajat hommiaan! Aina saa olla vahtimassa.

      Poista
    2. Hassua. Hursti jakoi ruoka-apuna kasseittain perunalastuja. Ihan tavallisia kaupan kasseja joissa luki sale.

      Vieläkin viehättäisi saada tietää minne eräs presidentti palkkionsa lahjoittaa. Sale olisi kirjoitettava oikein, tosin.

      Osuuskauppaliike, ihanasti hiukan hujan-hajan mutta toimii melkein yhtä hyvin kuin hyväntekeväisyys parhaimmillaan.

      Creamy summer limited edition chips. Eläköön vallankumous, jos sen tuloksena on riittävästi herkullisia perunalastuja, joita ei enää saa mistään.

      Poista
    3. Sosiaaliturva on maassamme kattava. Se on erityisesti suunnattu heikompiosaisille ja toimeentulotukea myönnetään ja muita tukimuotoja sen lisäksi. AInoa joukko joka jää tästä osattomaksi on yrittäjät.

      Poista
    4. Taas tuota iänkaiken jatkunutta satuilua yrittäjän Sisyfoksen kohtalosta. Olisi virkistävän poikkeuksellista kuulla epäonnistuneen yrittäjän joko jättävän koko yrittämisen sikseen tai vaikka onnistuvan.
      Tukia on turha mankua jos kykenee elinkeinokseen saamaan aikaan työpaikan itselleen. Koko elinkeinoelämä ei ole näin vinoutunut, on turha väittää että yrittäjä on onneton ressukka. Etuuksien saamisen edellytykset eivät vain toteudu koska ne eivät ole suunnitellut niille joiden kyvyt ovat riittävät työllistymiseen ja itsensä valitsemallaan ammatilla elättämiseen. Muutoin freelancerit saisivat sekä palkkaa että päättäisivät omista palkakorotuksistaan.
      Tämä ei tietenkään koske kansanedustajia.

      Poista
    5. Yrittäjät eivät tukia vingu, vain kehnot pelurit ja keinottelijat.

      Jos yrittäjä koettaa saada vaikeassa tilanteessa rahaa sossusta jotta perhe saisi ruokaa, nousee tie pystyyn. Hänen on tuhottava yrityksensä juuria myöten ennenkuin voi edes keskustella asiasta. Sitten ehkä saa jotain mutta hänhän ei olekaan sitten enää yrittäjä vaan työtön, kuten muutkin.

      Poista
  9. Energiayhtiöt ovat tulleet ahneiksi ja röyhkeiksi muuta yhteiskuntaa kohtaan, kun niille on sotaolosuhteista johtuen avautunut mahdollisuus perustettomaan ja suhteettomaan rahastukseen ja miljoonavoittoihin.

    VastaaPoista
  10. Mistä löytyy se juttu jossa sanotaan että ihminen on monta ja että itsemurhassa murhataan väärä ihminen ja puhutaan raapimisesta jne.? Se on erinomainen vanha teksti, parasta mitä aiheesta on kirjoitettu. Millään hakusanalla se ei löydy uudelleen. Se tuli joskus sattumalta esille vanhimmilta vuosilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän blogin vasemmassa yläkulmassa on hakukenttä (B lisää) johon kirjoitin "itsemurha" tuli monta tekstä perättäin. Kaikki hyviä mm. Kaurismäkijuttu. Se ei liene kuitenkaan se jota etsit, mutta jollain toisella hakusanalla se löytyy.

      Poista
    2. Saisiko tuon mielenkiintoisen tekstin tänne uusintapainoksena, vaikka päivitettynä ja kirjoittajan kommentoimana.

      Nykyisellään blogi on jäsentymätön möykky, jota olisi hyvä toimittaa. Ehkä tärkeimpiä ja parhaita kirjoituksia voisi julkaista uudelleen osastoittain ja teemoittain. Kun niitä etsii jostakin aiheesta, tulos on satunnainen. Joskus nousee vanhaa ainesta pintaan kuin meren pohjasta. Olikohan sitä jopa vuodelta 2004, jota luettelossa ei edes mainita. Joltakin silloiselta julkaisuviikolta valtavia määriä. Ehkä niiden uusintapainos olisi arvokkaampaa kuin pelkkä tuoreitten juttujen julkaisu. On väärin ja ärsyttävää, että hieno aineisto hautautuu löytymättömiin.

      Poista
    3. Itsemurhaajia opastava kirjoitus voi olla kielletty, siitähän tässä kai on kyse. Mutta jostain se varmasti löytyy, ja kyllä sitä olisi laajennella kirjaksi asti. Samoin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Ei oikein ole aikaa etsiä. Globaali verkko on täynnä kuin Pietarilla, joten eiköhän blogisti aktivoidu kun on sentään hänen jutuistaan kiinnostuneita.

      Poista
    4. Nyt kommentteja itsemurhan hinnalla, ts. niiltä jotka eivät ole ainoatakaan aiheuttaneet mutta joitakin estäneet.

      Poista
    5. Ad homines

      Hirttäytyjän opas

      Itsemurhatapauksissa jotkut erehtyvät henkilöstä. Kiivetessään hirteen he tulevat surmanneeksi väärän henkilön. Lähes poikkeuksetta hirttäytyneen kynsien alta löytyy tapettia tai maalia. Se tarkoittaa, että kuristumisen hetkellä ihminen rimpuilee epätoivoisesti saadakseen otteen, pysyäkseen hengissä.

      On myös tapana vakuuttaa, että ihmisen on jokseenkin mahdotonta hukuttautua kylpyammeeseen. Tietoinen veden hengittäminen ei onnistu. Tajunnan häipyessä hermosto pakottaa nostamaan pään pinnalle ja vetämään keuhkoihin ilmaa. Perinteinen järveen meneminen on toista. Siinä tulee vetäneeksi keuhkoihin kunnolla vettä samalla kun vajoaa.

      Se ihminen, joka tekee ratkaisun ja haluaa päättää päivänsä, on siis eri henkilö kuin se, jolta viedään henkeä. Turha puhua matelijan aivoista. Ihmisessä on monta ihmistä ja se päällimmäinen, joka kukistuu murheisiin ja tekee epätoivoisia ratkaisuja, on vain yksi monista. Kun alemmat ihmiset ovat uhattuja, varsinaiset aivot ja todellinen keskushermosto käynnistyvät hälytystilaan ja panevat kaiken peliin hengen säilyttämiseksi.

      Tämä kuvaus on aika tuttu sotamuistelmista. Juuri kukaan ei ole immuuni pelko- ja pakokauhureaktioille. Vahva tahto, suuri tottumus ja kukaties hyvä koulutus pitävät miehet paikallaan pahassa tilanteessa - mutta todellinen ihminen urkkii taustalla.

      Poista