Polkupyöriä vastaan

Kakkosnelosesta veistämällä saisi ympäristöystävällisen polkupyörän, mutta mistä kumit ja ketjut?

Ajoin Lapualle polkupyörällä. Voimille vähän kävi. Matkaa oli 18 km suuntaansa. Asiaa Lapualle ei ollut. Olin kai 12 tai 13-vuotias.

Muistikuvissani kansakouluiän loppuvaiheesta tulee mieleen hankalia asioita. Todellisuudessa olin lellitty lapsi. Ja uutuustuotteen eli nuorisopolkupyörän sain. Aika pian kaaduin sillä Fräntilän mutkassa niin että sarvet menivät linkkuun, mutta Aku otti taskustaan jakoavaimen (Bahco) ja korjasi sen.  Pyörän valmistaja oli Helkama.

Samaan aikaan muut ajoivat seisaaltaan aikuisten vanhoilla pyörillä. Se oli hurja näky, kun lapset opettelivat polkupyörällä ajamista miesten pyörällä sohimalla toista jalkaa rungon välistä niin että kulkuneuvo oi 45 asteen kulmassa.

Muistan kuunnelleeni Pernaan isun tarinan, miten hän ei vain oppinut ajamaan polkupyörällä, vaan aina meni Mäkipernaan pienessä mäessä nokkospehkoon. Ja tyttäret ja poika olivat selittäneet että pyörällä pääsisi isukin vaikka Lauttamukseen katselemaan kaupasta lankoja.

Vaikka ajoin Helsingissä polkupyörällä töihin Kalliosta Pasilaan kesäkeleillä, vihamielisyys oli syntynyt, kun jouduin asevelvollisena jotoksella jääkäreiden joukkoon kuormanani normaalin pakkauksen lisäksi haarakaukoputki. En ollut koskaan käsittänyt, miten hirveän kovaa vauhtia jääkärit ajavat ja millaisia päivämatkoja. Ei minkäänlaista toivoa pysyä porukassa. Ja siihen aikaan “jääkäri” oli nimenomaan polkupyörämies. Tavallinen puskajussi oli “sotamies”.

Tunsin erittäin etevän ja ystävällisen tuomarin, joka sanoi, ettei hän edes kevennä rakkoaan Lapin suuntaan, eikä aja polkupyörällä. Autolla Lapin sodassa ei uskaltanut ajaa, koska kaikki paikat olivat täynnä miinoja. Ajoittain mentiin jalkapelissä. Ja kertojani sanoi, että vaikka hän oli ollut Syvärin takana Krivin - Baranin metsätaisteluissa ja sitten vielä Talissa - Portinhoikassa kesällä -44, koko sodan raskain keikka oli ollut Olostunturin koukkaus. Se oli 30 kilometriä enimmäkseen vetelää suota lokakuun lopussa pimeässä ja varusteiden lisäksi ammukset kannettavana. Hanke myös epäonnistui, koska saksalaiset ehtivät Muoniosta alta pois poltettuaan kaiken, paitsi kirkon.

Yritän muistella, milloin polkupyöräilyyn tuli hyveellinen sävy. Ainakin vuoteen 1970 se oli Helsingissäkin vain vaivalloinen ja vaarallinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Pekka Tarkka ajoi keskustaan töihin ulsterin liepeet liehuen ja lippalakki päässä. Se oli niitä kirjallisuusihmisten kummallisuuksia. Muistelen että Erno Paasilinna olisi ajanut jostain Kajaanista Helsinkiin tavallisella maalaispolkupyörällä, luultavasti salkku pyörän sarvessa. Ja muistelen, mutta en jaksa ryhtyä etsimään tarkkaa tietoa, että Pentti Haanpää harraasti pitkiä polkupyörämatkoja jo kauan ennen sotia. Kommentoijan mainitsema Samuli Paulaharju käytyi muistaakseni polkupyörää matkatessaan johonkin ruijaan mukanaan jokin määrä lasinegatiiveja ja kemikaaleja. Kyliin hän meni aina jaloin, etteivät koirat aivan riehaantuisi, ja matkoilla usein mukana ollut Jenny-rouva vaihtoi pitkät housut hameeseen, etteivät akat suuttuisi.

Minullahan oli onni nähdä Italian neorealismien hienoja elokuvia koti-elokuvateatterissa, koska vuokraaja Kove-Filmi Oy pakotti ottamaan kaikkien inhoamia taide-elokuvia, kun haluttiin nähdä mojova tissi-elokuva, kuten “Katkeraa riisiä”.

Niinpä muistelen ihmetelleeni itse poikasena elokuvan polkupyörävarkaan ammattia. Tiesin kyllä, että Italiassa on tasku- ja muita varkaita vaikka kuinka, mutta varhaisvuosieni polkupyöräilyn ongelma ei ollut pyörät, joita oli joka riihen takana, vaan polkupyöränrenkaat. Senkin jälkeen, kun niihin ei enää tarvinnut kansanhuollon lupaa, ne olivat kalliita, ja jokainen poikalapsi eli myös minä oppi paikkaamaan renkaita ja hankkimaan venttiilikumeja. Kerran paikkasin jonkun tädin pyöränrenkaan, jossa oli jo varmaan kymmenen paíkkaa entuudesta. Ja polkupyörässä oli aina mukana työkalut ja pumppu. Hakolan Eskon polkupyöräkorjaamon ovessa oli itse tehty kyltti “Kaikkien maiden polkupyöräilijät - ajakaa yhteen”.